Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 329 545
  • 66 068

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Venäjän suurin intressi on saada lännen talouspakotteet loppumaan. Ilman noita talouspakotteita Venäjä voisi käydä sotaa varmaan vaikka vuosia, mutta tämän mittakaavan talouspakotteita maa ei kestä kovinkaan kauan. FSB:n sisältä tullut arvio, jonka mukaan kesäkuussa Venäjä on polvillaan, voi hyvinkin pitää paikkaansa. Venäjällä on myös jotain 500 miljardia euroa ulkomaisilla pankkitileillä jäädytettyjä varoja. Jos talouspakotteet hellittävät, ja saavat nuo rahat käyttöönsä, Venäjä pääsee taloutensa jälleenrakennuksessa reippaasti vauhtiin (jos eivät käytä rahoja armeijan vahvistamiseen, mikä olisi tietysti hyvin venäläinen ratkaisu). Talouspakotteiden loppumisen myötä Venäjä pääsee taas myymään energiaa, josta maa saa huomattavasti tuloja. Vahinkoja Venäjä ei ole suuressa mittakaavassa kärsinyt, armeijan kalustoa on tuhoutunut, sotilaita kuollut, mutta noin muutoin jälleenrakennuksen hinta jää Ukrainalle, joka onkin sitten kärsinyt ihan eri mittakaavassa.

Rauhanneuvotteluissa Zelenskyin neuvottelema tulos vaikuttaa myös talouspakotteisiin. Siinä mielessä voisi olla järkevää, jos EU ja muut länsimaat olisivat jossain määrin niissä mukana.
Eikös ne tuota energiaansa myy parhaillaankin ja kovaan hintaan vielä? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Helsingin uuden lastensairaalan katollehan on isoin kirjaimin kirjoitettu Children’s Hospital, onkohan se juuri tämänkaltaista tilannetta varten ettei näin kävisi.
Taitaa olla toiveajattelua, että siitä olisi hyötyä. Kun ottaa huomioon, mikä valtio Suomeen todennäköisimmin hyökkäisi, pidän hyvin epätodennäköisenä, että sen lentäjät osaisivat ymmärtää lukemaansa, jos lukea osaavat.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Tämä on jotenkin niin äärimmäisen alhaista, että tätä ei pysty edes käsittelemään.
Ryssä petti ja yllätti jälleen kerran. Mietin eilen kun he pommittivat ambulansseja ja evakuiointikäytäviä, että tämän sairaammaksi se ei enää mene. Tai kun se kuitenkin menee, koska Venäjä, niin en ikimaailmassa silti olisi kuvitellut että lastensairaala.

Ei oikein ihmismieli taivu ymmärtämään tätä. Samalla tuli fyysisesti todella huono olo. Ei sanoja..
 
Viimeksi muokattu:

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ukrainan menestystä on liioitelteltu vahvasti koko ajan ja siksi nyt länsimaissa ihmetellään Ukrainan valmiutta myönnytyksiin neuvotteluissa.
Uskoisin Ukrainan puolustusvoimien tilanteen olevan paljon pahemman kuin mitä Suomessa ja länsimaissa esitetään.
Olisiko kuitenkin käynyt niin, ettet ole ihan sisäistänyt, että se, että menee hyvin ja se, että menee ihan helvetisti paremmin kuin kukaan osasi kuvitella ovat kaksi aika eri asiaa? Kaupunkeja vallataan ja pommitetaan, siviilejä tapetaan, miljoonat lähtevät pakoon, en tiedä oletko huomannut uutisista? Ukrainan menestystä ei ole liioiteltu, ei ainakaan enempää kuin sotapropagandaan kuuluu. Menestys on huikeaa. Se vaan ei riitä. Saatat olla kuullut jostain toisesta sodasta, joka meni vähän samalla tavalla. Jos Ukraina alkaa voittamaan tätä sotaa, niin huomaat sen kyllä. Silloin uutisoidaan mistä kaikkialta Venäjä lähti eikä mitä kaikkea se valtasi.

Ei sota nyt mikään hippaleikki ole.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kaikki Venäjältä lähtevät kaasuhanat ja öljyputket kiinni, totaalinen lentosulku ainakin seuraaviksi 25 vuodeksi sekä kaikki mahdolliset pakotteet käyttöön. Venäjästä tulee tehdä vielä tiukemmin suljettu paariavaltio kuin Pohjois-Koreasta. Kaikenlainen nöyristely lopetettava Putinin suhteen välittömästi.
 

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä on jotenkin niin äärimmäisen alhaista, että tätä ei pysty edes käsittelemään. Haistakaa vittu saatanan ryssät! Ja nyt lähti omat autonrenkaatkin venäläissäilytyksestä, tuon kansakunnan kanssa en aio enää asioida tulevaisuudessa missään yhteyksissä.
Oikeastaan en enää edes löydä sopivia sanoja kuvaamaan ajatuksia noita kusipäisiä rottia kohtaan.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Pakko elää toivossa, että venäjän sotarikolliset saalistetaan tuomiolle jollain tapaa joskus riippumatta tämän Ukrainan rauhanturvaoperaation lopputuloksesta.
Nämä ovat sellaisia asiota jota muistamme loppuelämämme. venäläinen pommittaa lastensairaalat, pommittaa leipäjonossa olleet, valtaa ydinvoimalat, tappaa perheet.
Kaikkein pahimmat terroristit.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Muutamaan päivään ei juuri enää ole näkynyt videoita vangituista venäläissotilaista. Lieneekö syynä se, ettei vankeja ole saatu, vai se, etteivät ukrainalaiset enää ota vankeja? Viimeaikaisten tapahtumien perusteella en ihmettelisi, jos jälkimmäinen vaihtoehto pitäisi paikkansa, enkä siitä ukrainalaisia moiti.
 

Luke21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Helsingin uuden lastensairaalan katollehan on isoin kirjaimin kirjoitettu Children’s Hospital, onkohan se juuri tämänkaltaista tilannetta varten ettei näin kävisi.
Olisi mahtavaa, jos Venäjän lähetystöstä pyydettäisiin delegaati tutustumaan uuteen lastensairaalaan. Vietäisiin ne katolle ja selitettäisiin miksi siinä lukee niin. Ymärtäisivätkö vihkoilun..?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pakko elää toivossa, että venäjän sotarikolliset saalistetaan tuomiolle jollain tapaa joskus riippumatta tämän Ukrainan rauhanturvaoperaation lopputuloksesta.
Uskooko joku tähän? Jotain oikeudenkäyntejä tms.? Minä en. Jos tilanne menee Venäjältä täysin puihin, niin henki lähtee noilta pääpiruilta tavalla tavalla tai toisella. Tuota en laittaisi ollenkaan pahaksi..
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kaikki Venäjältä lähtevät kaasuhanat ja öljyputket kiinni, totaalinen lentosulku ainakin seuraaviksi 25 vuodeksi sekä kaikki mahdolliset pakotteet käyttöön. Venäjästä tulee tehdä vielä tiukemmin suljettu paariavaltio kuin Pohjois-Koreasta. Kaikenlainen nöyristely lopetettava Putinin suhteen välittömästi.
Toivottavasti länsi ei tee sitä virhettä, että alkaisi purkaa pakotteita mikäli tilanne rauhoittuisi jossain vaiheessa. Venäjä pääsisi siinä tapauksessa taas keräämään kassaa ja voimia uusia perseilyjä varten. Pakotteiden purkua pitäisi harkita vasta vallan vaihduttua rosvovaltiossa, koska muuten ollaan tässä samassa tilanteessa ennen kuin huomaammekaan.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Olisi mahtavaa, jos Venäjän lähetystöstä pyydettäisiin delegaati tutustumaan uuteen lastensairaalaan. Vietäisiin ne katolle ja selitettäisiin miksi siinä lukee niin. Ymärtäisivätkö vihkoilun..?
Sille delegaatiolle voisi siellä katolla keksiä jotain muutakin pientä jekkua, vaikkapa putoamiskiihtyvyyteen liittyvää.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös ne tuota energiaansa myy parhaillaankin ja kovaan hintaan vielä? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Kyllä, ilmaisin itseni vähän huonosti.

Korvaavia ratkaisuja etsitään, ja päivä päivältä Venäjän asema käy tukalammaksi. Ja mitä enemmän korvaavia ratkaisuja saadaan aikaiseksi, sitä vähemmän Venäjä pystyy jatkossa myymään energiaansa. Toki, vaikka talouspakotteet hellittäisivätkin, niin riippuvuus Venäjän energiasta tulee joka tapauksessa vähenemään, koska riskit liian suuresta riippuvuudesta ovat nyt myös paavo lipposten tajuttavissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Uskooko joku tähän? Jotain oikeudenkäyntejä tms.? Minä en. Jos tilanne menee Venäjältä täysin puihin, niin henki lähtee noilta pääpiruilta tavalla tavalla tai toisella. Tuota en laittaisi ollenkaan pahaksi..
Siksi kirjoitinkin jollain tapaa, mielummin kuula ottaan heti. Ei haittaa myöskään jos kuolevat hitaasti vankilassa.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Olisi mahtavaa, jos Venäjän lähetystöstä pyydettäisiin delegaati tutustumaan uuteen lastensairaalaan. Vietäisiin ne katolle ja selitettäisiin miksi siinä lukee niin. Ymärtäisivätkö vihkoilun..?

No siis tuohan on nykytiedon mukaan heti ensimmäisiä kohteita johon ohjusta tms. isketään.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Epäasiallinen puhe kaikkia venäläisiä kohtaan on johtanut rikepisteeseen.
Ainoa mikä lohduttaa näiden uutisten keskellä on ajatus siitä että kohta tuon paskavaltionkin kansalla on elämä niin kurjaa että toivottavasti kasvava epätoivo siellä saa kansan kääntymään terroristijohtajiaan vastaan henkensä uhalla. Jos ei niin nääntykööt pakotteiden alle koko kansa. Pakotteita ei tule missään tapauksessa poistaa ennen kuin putlerista kätyreineen on päästy eroon ja ryssät maksaneet mittavat sotakorvaukset Ukrainalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös