Jep, ja sitä minä alkuperäisessä viestissäni ajoin takaa. Toki ymmärrän jeesustelijoiden älähtämisenkin, mutta pidän itäistä naapuriamme 1900-luvun aikajanallakin ikävämpänä valtiona kuin Saksaa ja Japania yhteensä.
Alkukankeuksista huolimatta pidän natsi-Saksaa juurikin jaetun ja vihatun vihollisen vuoksi liittolaisena, pidettiin asiasta tai ei. Ja kuten muistaakseni aiemmin olen sanonut, uskon siihen, että Saksan johto ei olisi (voittoisan) sodan jälkeen nähnyt syytä Suomeen kohdistaa terroritoimia. Omat toimemme puhuivat sen puolesta, ettei suotta kannata ruveta.
Se tarkoittaisi hyvin erilaista, konservatiivisempaa Eurooppaa, mutta lähestyn asiaa silti vain siltä kantilta, että Suomi olisi Neuvostoliittoa vastaan voittajien puolella ja saisi samalla hyvityksen Talvisodasta korkojen kera. Minua vituttaa Neuvostoliiton teot siinä määrin paljon, että olisin aika paljon valmis raivaamaan arvoistakin (niin karsealta kuin kuulostaakin) pois tieltä, jotta Suomi olisi revanssin tuosta paskasta naapurista saanut. Ja let's face it, natsi-Saksan aikaan oli viimeinen sauma tuolle revanssille, ilman, että maailma lakkaa olemasta.
Ikävä kyllä Saksa juuri sillä tinkimättömällä rotuopillaan karkotti monet potentiaaliset ystävät, vaikka juuri ukrainalaiset. Ei varmaan olisi silloinkaan motia puuttunut, kun olisivat päässeet kuittaamaan Stalinille kalavelkoja Holodomorista ja neuvostoterrorista, mutta tietystihän sitä piti mennä omaa ylivertaisuuttaan hieromaan ja kusemaan sekin sauma motivoituneelle sotavoimalle. Korpraali oli hyvä agitaattori, mutta surkea strategi ja taktikko. Olisi hölmöillyt vähemmän, niin kyllä niitä innokkaita Neuvostoliiton kimppuun kävijöitä olisi ollut läjäpäin tarjolla.
Bottom line siis, että olisin toivonut Suomen päätyvän voittajaksi toisen Maailmansodan jäljiltä, ja koska Suomen osalta vain vääntö Neuvostoliittoa vastaan on merkityksellinen, tarvitaan voima, joka tuon hirviön voi kaataa. USA:aa ja Brittejä ei kiinnostanut Neukkulan kaataminen (ei sillä, että heitä syyttäisin, puhdasta pragmaattisuutta heidän osaltaan, eivätkä olisi sietäneet tappioitakaan, jotka siitä retkestä seuraisi). Mutta automaattinen Saksan tappion toivominen merkitsee samalla sitä, ettei Suomestakaan olisi voinut tulla voittajaa.
Mielestäni 45v rybyn perseennuolentaa, jonka haamut elävät edelleen ei ole voittamista, missään määrin. Eikä sovi menetyksiäkään unohtaa. Ja kyllä tiedostan, että Suomelle olisi voinut käydä pahemminkin, myös tilanteessa, jossa Saksa voittaisi sodan, mutten usko, että niin olisi käynyt. Joten käytännössä en voisi toisen Maailmansodan tilanteessa toivoa Saksalle huonoa sotaonnea, koska se tarkoittaa samalla sitä, että Neukut voittaa. Asia toki muuttuisi, jos USA-johtoisella liittoumalla olisi ollut intoa käydä paketoimassa kaikki hirmuvallat kerralla, mutta siinä se Neukkula sai etupiireineen killua seuraavat 45v kaikkien riesana, eikä vähiten meidän.
Se on vain henkilökohtaisista syistä Neuvostoliitto se selvästi suurin saatana. Saksa sentään oppi kerrasta (laitettiin oppimaan), että "taisi mennä överiksi", slobot eivät ole oppineet yhtään mitään, jonka seurauksena siellä on uusi hirviö puikoissa, joka on kovaa vauhtia Isä Aurinkoisen jalanjäljillä.
Omat kriteerinsä kullakin luokitella diktaattorit pahuusjärjestykseen.