”Yhdysvaltain tiedustelujohtaja: Ukraina voi murtaa Venäjän loputkin puolustuslinjat loppuvuoden aikana
Yhdysvaltain sotilastiedustelun DIA:n analyysijohtaja Trent Maul arvioibrittilehti The Economistin haastattelussa, että Ukrainalla on "realistinen mahdollisuus" Venäjän loppujenkin puolustuslinjojen murtamiseen vielä loppuvuoden aikana. Puolustuslinjoja on tiettävästi kolme.The Economist järkeilee, että tiedustelukielellä "realistinen" tarkoittaa 40-50 prosentin mahdollisuutta. Maul tosin varoittaa, että ammusten hupeneminen ja säiden huonontuminen tekee tähtäimestä hyvin vaikean.
Ukraina on väittänyt murtaneensa hiljattain Venäjän ensimmäisen puolustuslinjan Robotynen kylän seudulla Etelä-Ukrainassa, mutta asiantuntijat ovat olleet erimielisiä etenemisen todellisesta vaiheesta.
"Heidän läpimurtonsa sitä toista puolustuslinjaa kohti - - on itse asiassa aika merkittävä", Maul sanoo The Economistille.
"Jos olisimme käyneet tämän keskustelun kaksi viikkoa sitten, olisin ollut hieman pessimistisempi."
Hesarin seurannasta tämä. Ihan rohkaisevaa uutista tulee.
Ukraina-seuranta | Ukraina: Venäjä hyökkää voimakkaasti itärintamalla
HS seuraa Ukrainan sotaa ja sen seurauksia hetki hetkeltä.
www.hs.fi