Tämähän on kuin normaali Kremlin tiedotusosaston uutinen. Kaikki päinvastoin.Ei oikein "sotilaallisen suurvallan" suunnitelmat toteutuneet.
Varsinaisen miehityksen suunnittelu aloitettiin heinäkuussa turvallisuuspalvelu FSB:n voimin. Suunnitelmassa oli neljä strategista pääkohtaa:Raportti: Venäjän julmassa sotasuunnitelmassa oli 4 päätavoitetta – Osa ukrainalaisista oli tarkoitus yksinkertaisesti tappaa
Ukrainan miehityksen onnistuminen oli lähempänä kuin uskotaan, kertovat ukrainalais- ja brittitutkijat.www.uusisuomi.fi
Itse miehityksen odotettiin sujuvan niin nopeasti, että kymmenen päivän sodankäynnin jälkeen Venäjän asevoimien rooli olisi ollut lähinnä erikoisjoukkojen tukeminen miehityshallinnon perustamisessa.
- Heikennetään Ukrainan kykyä puolustaa itseään tuhoamalla sen ilma- ja merivoimat sekä ilmatorjunta
- Voitetaan Ukrainan maavoimat sitomalla ne Donbasin alueelle
- Tuhotaan Ukrainan maanpuolustustahto eliminoimalla maan poliittinen ja sotilaallinen johto sekä valtaamalla poliittisen ja taloudellisen vallan solmukohdat
- Harhautetaan Ukrainan johto niin invaasion ajankohdan, paikan kuin mittakaavankin suhteen
Harhautus iski hermoon. Venäjä on harhauttanut kaikki, esimerkiksi siinä, että Venäjä olisi sotilaallinen suurvalta tai ylipäätään suurvalta, pinta-ala pois lukien.
Harhautus oli täydellinen: invaasio tiedettiin etukäteen, paikka oli myös ilmeinen ja mittakaavana oli 10 päivän sotilaallinen operaatio, jossa nyt olisi tuhoutunut muutama tankki, nekin varmaan omien toimesta.