Paastainen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP & 80-luvun HoNsU
Halla-Aho on kyllä nostanut profiilian tässö kriisissä
Jos Suomesta lähtee venäläisiä Ukrainaan sotimaan, niin heidät haetaan vankileiriltä yksityiskoneella kotiin hoidettaviksi. Ukrainan puolesta taistelleet suomalaiset ovat sensijaan toimineet vastoin Haaviston putiikin ohjeita, joten kärsikööt nahoissaan.Viron pääministeri: Vladimir Putin voi kutsua sotaan myös Virossa asuvia – Takaisin ei ole tulemista
Tähän asiaan voisi olla Suomessakin syytä ottaa kantaa vaikka kyse todennäköisesti olisi vain muutamasta sekopäästä. Virossa tuo venäläisväestön osuus sen sijaan on aika suuri ja ymmärrän kyllä ilman tätä nykyistä sotaakin, että eivät halua sen määrää kasvattaa.
Ei Suomen turvallisuudesta keskusteleminen ole mielestäni mitään poliittiitista öyhötystä, vaan merkki siitä, että otamme ne huonoimmatkin skenaariot huomioon. Sieltä voi tulla rajan yli yksittäisiä terroristeja tai ihan mitä vaan ja kaikkeen on parempi varautua mieluummin etukäteen kuin katua myöhemmin ettei tarvittavia päätöksiä tehty ajoissa.Epäilemättä tästäkin silti alkaa taas jäätävä poliittinen öyhötys.
Halla-Aho on kyllä nostanut profiilian tässö kriisissä
Maailmani on ollut melkoisessa myllerryksessä viimeiset 6 kk. Tässä on ihan piste i:n päällä, että huomaan toistuvasti tykkääväni Halla-ahon twiiteistä.Täytyy sanoa samaa, että Halla-aho on ottanut kyllä ihan valtiomiesmäistä roolia välillä. Ja erittäin tarkkoja ja asiantuntevia huomioita ja arvioita Venäjästä ja venäläisistä.
Ainakin minun työkaveri, noin kolmekymppinen venäläistaustainen mies pesää mummojen perseet siinä, missä muutkin työntekijät.Luuletko siis, että venäläinen mies kouluttautuu hoiva-alalle?
Tämä siis natsismia vastaan, täytyy muistaa. Vai olikohan se puolesta?Omassa maassa rotupuhdistusta ja Ukrainassa kansanmurhaa.
Sotahistorioitsija Peter Caddick-Adams nostaa tässä esiin toisenkin puolen Venäjän pakkovärväyksissä. Marginaalikansojen lisäksi pakkovärvätään toisinajattelijoita ja aktivisteja, esim. yliopistoista haetaan nostoväkeä kesken luentojen. Onhan tuossa selkeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla -logiikka, kun saadaan rivejä täytettyä ja samalla poistettua vastavoimia kotimaan kamaralta. Ja lopulta kokonaan maan kamaralta. Eiköhän nuo yksilöt lähetetä Ukrainaan yksinomaan kuolemaan.
Pelataanko tällä vain aikaa Kremlin osalta? Eli pitkitetään sotaa, ja toivotaan että kylmä talvi muuttaa mielipiteitä Euroopassa? Muutenhan tässä ei ole mitään järkeä, niinkuin ei toki missään kaalimaan touhussa.Tossa pilee kyllä Venäjän kannalta omat ongelmansa jos toisinajattelijat ja aktivistit laitetaan sotaan. Eivät varmasti sodi siellä päivääkään, vaan tekevät juuri sitä päinvastaista. Kääntävät niiden ainoidenkin sotilaiden ajatukset koko operaation järkevyydestä.
Juuri sen takia ne on minusta parempi laittaa sinne rintamalle aiheuttamaan hämminkiä ja antautumaan ukrainalaisille kuin ottaa tänne meille.Tossa pilee kyllä Venäjän kannalta omat ongelmansa jos toisinajattelijat ja aktivistit laitetaan sotaan. Eivät varmasti sodi siellä päivääkään, vaan tekevät juuri sitä päinvastaista. Kääntävät niiden ainoidenkin sotilaiden ajatukset koko operaation järkevyydestä.
Kyllähän tässä on joutunut "uudelleenmäärittämään" näkemyksiä itänaapurista kerta toisensa jälkeen. 145-miljoonaisesta kansasta kun uskoisi löytyvän "useita satojatuhansia" vapaaehtoisia rintamalle "palauttamaan Venäjän kunniaa", huomioiden nationalismin suosion ko. maassa.Juuri sen takia ne on minusta parempi laittaa sinne rintamalle aiheuttamaan hämminkiä ja antautumaan ukrainalaisille kuin ottaa tänne meille.
Vaikuttaa mahtavalta motivaatiolta. Mikään ei varmastikaan mene noin korkealla moraalilla pieleen.
Mobilisaatio eli Venäjän muuttuminen yhä epävakaammaksi sekä hysteeriset ydinasepuheet eivät taida Kiinaa kauheasti ilahduttaa: haluavat vakautta ja maailmantalouden kohentumista. Siellähän on melkoisen haastava taloudellinen tilanne jo valmiiksi. Putin varmaan myi tämän homman kivuttomana pikavalloituksena ja lännen nöyryyttämisenä, mikä tietysti olisi täysin sopinut Kiinalle, mutta tälläisen konkurssipesän kanssa tuskin haluavat olla kauheasti tekemisissä.Kiinaakin alkaa vituttamaan Putlerin erikoisoperaatio Ukrainassa. Israelkin alkaa tukemaan Ukrainaa aseellisesti. Käännettä ilmassa? Linkki Keskisuomalaisen uutiseen: Kiina on kyllästymässä Venäjän aggressioon – "Olemme EU:n puolella, emme istu toimettomana"
Hyvä Kiina! Tätä olen odotellut ja toivottavasti käyvät sanoista tekoihin.Kiinaakin alkaa vituttamaan Putlerin erikoisoperaatio Ukrainassa. Israelkin alkaa tukemaan Ukrainaa aseellisesti. Käännettä ilmassa? Linkki Keskisuomalaisen uutiseen: Kiina on kyllästymässä Venäjän aggressioon – "Olemme EU:n puolella, emme istu toimettomana"
Oli tuo lausunto kyllä niin ympäripyöreästi sanottu, ettei siitä voi sanoa kauheasti... Kiina kuulemma tukee pyrkimyksiä lopettaa sota, mutta sen enempää ei kyllä oteta kantaa siihen, että miten ja millä ehdoilla.Hyvä Kiina! Tätä olen odotellut ja toivottavasti käyvät sanoista tekoihin.
Oikeastaanhan tuo on ihan sitä samaa, mitä Kiina on sanonut alusta asti. Että heidän mielestään sota ei ole ratkaisu ja asiassa pitäisi edetä diplomatian keinoin ja pyrkiä saamaan sovintoratkaisu jne. Hyvin ympäripyöreästi sanottu koko lausunto, että ei edelleenkään vahingossakaan astuta senttiäkään kummallekaan puolelle viivaa.Hyvä Kiina! Tätä olen odotellut ja toivottavasti käyvät sanoista tekoihin.