Toivottavasti Janus Putkosen ovikelloa mennään pian soittamaan ukrainalaisten toimesta.Huhujen mukaan myös Luhanskissa on pakokauhua ja ennen sotaa venäläisten hallussa olleita alueita olisi tyhjentynyt valloittajista.
Toivottavasti Janus Putkosen ovikelloa mennään pian soittamaan ukrainalaisten toimesta.
Toivottavasti Janus Putkosen ovikelloa mennään pian soittamaan ukrainalaisten toimesta.
Toivottavasti siinä tapauksessa tshetsheenit ottavat kyseisen janarin vastaan.Eiköhän tuokin rotta pakene rajan toiselle puolen mikäli kykenee.
Ukrainalais-amerikkalainen journalisti kertoo, että tuhansia venäläisiä jäänyt mottiin Izjumiin ja antautuvat tai tulevat tapetuksi parhaillaan. Sota on raakaa puuhaa.
Jos Ukrainan armeijalla olisi ollut sodan alusta lähtien käytössään se määrä tarvikkeita ja aseita kuin mitä se on näiden kuukausien aikana saanut läntiseltä maailmalta, niin Putinin invaasio olisi pysähtynyt kuin seinään. Helvetin hyvin ukrainalaiset onnistuivat pysäyttämään venäläisten joukot ja pitämään heitä paikallaan sen aikaa, kunnes uudet ja tehokkaat aseet saatiin käyttöön. Niiden tulivoima vahvistettuna suorastaan hurmioimaisella tunnelmalla ovat omalta osaltaan saaneet aikaan tämän käännekohdan.
Moskovasta ja Pietarista on entistä vaikeampaa repiä vapaaehtoisia sotimaan tätä sotaa, joten Putin joutuu kaivamaan tynnyrin pohjalta jämiä eli käytännössä vielä lisää ukkoja jostain Kaukasukselta. Ja kun vielä merkittävä osa kalustostakin on joko tuhoutunut tai jäänyt ukrainalaisille, niin eipä hyvältä näytä Venäjän kannalta.
Ihana päivä tai oikeastaan ihanat pari päivää takana. Missään vaiheessa en ole menettänyt uskoani ukrainalaisten taistelutahtoon ja nyt sinnikkyys, raivoisa isänmaan rakkaus sekä taistelutahto alkavat kantaa hedelmää. Slava Ukraini!
Tämä olisi suorastaan toivottavaa. Sanoisin samalla myös jotain Bätmänistä ja jostain tuuletusparvekkeesta, mutta koska modet ei tykkää siitä, että Suomen kansan viholliselle numero yksi toivoo "pikaisia kehityskeskusteluja", niin sanotaan vaikka, että kaunis ilma oli tänään.Toivottavasti Janus Putkosen ovikelloa mennään pian soittamaan ukrainalaisten toimesta.
Ukrainalais-amerikkalainen journalisti kertoo, että tuhansia venäläisiä jäänyt mottiin Izjumiin ja antautuvat tai tulevat tapetuksi parhaillaan. Sota on raakaa puuhaa.
Aika suuri kynnys on siihen, että ydinaseita alettaisiin käyttämään. Sen sijaan uskon, että kemiallisia aseita aletaan seuraavaksi käyttämään ihan eri mittakaavassa kuin aiemmin.Vaikka täällä osa onkin sanonut, ettei ydinaseita tulla käyttämään, niin kyllähän tämä paniikinomainen karkuunlähtö ja asemien tyhjentäminen hieman pistää mietityttämään ettei vaan ole taka-ajatuksia tai että tilaisuus tekee varkaan. Toivottavasti tämä skenaario ei toteudu.
Venäjälläkin on kuitenkin moniportainen systeemi aseiden laukaisuun, yksi avain ei riitä. Ja virallinen doktriinikin sanoo että ydinaseiden käyttö olisi sallittua ainoastaan jos Venäjän valtion olemassaolo on uhattuna. Tässä mielessä edes Ukrainan eteneminen Venäjän rajojen sisällekään ei siis pitäisi laukaista ydinaseita.Vaikka täällä osa onkin sanonut, ettei ydinaseita tulla käyttämään, niin kyllähän tämä paniikinomainen karkuunlähtö ja asemien tyhjentäminen hieman pistää mietityttämään ettei vaan ole taka-ajatuksia tai että tilaisuus tekee varkaan. Toivottavasti tämä skenaario ei toteudu.
Aika suuri kynnys on siihen, että ydinaseita alettaisiin käyttämään. Sen sijaan uskon, että kemiallisia aseita aletaan seuraavaksi käyttämään ihan eri mittakaavassa kuin aiemmin.
Nauraisin itseni kuoliaaksi, jos uutisoitaisiin, että putin tippui sairaalan ikkunasta ja kuoli. Ja venäjällähän kaikki on mahdollista.Kuinkakohan moni venäläinen kenraali erehtyy lähipäivinä luulemaan ikkunaa oveksi.
Omituisen lievä väite, että olisi vain pöllitty ajoneuvoja ja sotakalustoa. Ehkä suolistetut papat ja raiskatut mummot säästetään Zaharovalle.Venäläisten propagandan mukaan Ukrainan joukot olisivat jo ylittäneet rajan ja olisivat käyneet Belgoridissa.
Jokohan kohta lähtee ydinpommit liikkeelle?
Tuohan on jo vanha juttu. Ei ne ehdot paljoon ollu muuttunu alkuperäsistä viikko sitten.Nyt ei kannata Ukrainan ruveta rauhaa hieromaan. Kun ovat nyt kuskin paikalle siirtyneet, on painettava kaasu pohjassa loppuun asti. Venäjälle ei saa antaa aikaa ryhmitellä joukkoja uudelleen. Slava Ukraini!Venäjä vihjaili rauhanneuvotteluilla – tästä on kyse
Venäjällä on ollut vaikeuksia useissa asioissa menneen reilun puolen vuoden aikana.www.iltalehti.fi