Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 315 780
  • 66 031

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Britannian puolustusministeriö kertoo Twitterissä tuoreista tiedustelutiedoista.

Tietojen mukaan Venäjä pyrkinyt vahvistamaan joukkojensa määrää asepalvelusta vapautetulla henkilöstöllä sekä yrittänyt rekrytoida miehiä Moldovan tunnustamattomalta Transnistrian alueelta.

"Vastauksena kasvaviin tappioihin Venäjän asevoimat pyrkivät vahvistamaan joukkojensa määrää vuodesta 2012 lähtien asepalveluksesta vapautetulla henkilöstöllä."

"Taisteluvoiman lisäämiseksi yritetään myös rekrytoida miehiä Moldovan tunnustamattomalta Transnistrian alueelta", puolustusministeriö kertoo.


Tykinruokaa Z-joukoilla hakusessa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ovatko nuo Toverin maalailut osuneet kuinka hyvin aikaisemmin? Mulla on sellainen mielikuva, että jutustelee jopa vähän pelottelevaan sävyyn ja jotenkin koko ajan odottaa, että kyllä ne nyt alkaa höökimään kunnolla. Ihan kuin örkkien sotiminen olisi ollut jollain tasolla pettymys vs niiden armeijan resurssit. Ja yhtälailla muillakin näillä vanhemmilla asiantuntijoilla (PV) on ollut lähestymiskulma samankaltainen. Ovatko muut laittaneet merkille saman asian vai ymmärränkö vain täysin väärin noita analyysejä?
Kyllä hän minun mielestäni aika hyvin kartalla on koko ajan ollut. Ja enpä muutenkaan lähtisi täältä kauheasti kertomaan tiedusteluun erikoistuneelle kenraalille, että miten näitä hommia hoidetaan...

Tulee kyllä kovat paikat nyt ukrainalaisille. Toivottavasti tiedustelutietoa länsimaista edelleen valuu siihen malliin, että tietävät tarkalleen, minne Venäjä on keskittänyt joukkojaan ja mistä hyökkäys tulee. Kova paikka se hyökkäys silti on torjua, vaikka miten tietäisit mistä se tulee, jos/kun Venäjä osaa tällä kertaa käyttää tulivoimaansa fiksummin ja keskitetymmin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jep, Churchill oli suuren osan urastaan paitsiossa ja ihan hyvistä syistä. Sitten keväällä 1940 alkoikin leijona karjua...

Jep, sisäpoliittisesti Winston ei ollut mikään kovin kummallinen poliitikko, jopa ehkä voisin kuvailla huonoksi(Winston olisi halunnut pitää loppuun asti kiinni Imperiumin jäänteistä, vaikka maalla ei kertakaikkiaan ollut siihen varaa), mutta ulkopoliittisesti oli tarkkanäköinen realisti. Boris-klovni on tyrinyt sisäpolitiikan, joten yrittää tosiaan päästä Churchill-vertauksiin näillä vedoilla
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun Ukrainassa kansa on yhtenäisempää kuin koskaan, niin samaan aikaan Suomessa alla olevassa jutussa mainitut rohkeat henkilöt pohtivat maasta pakenemista jo tässä vaiheessa, tai sitten säälivät venäläisten sotilaiden kohtaloa, millaisia traumoja siis sotilaat saavat tekemistään hirveyksistä!? Ja sitten se yksi keskisen Suomen maan matonen, joka sanoo ei sekä NATOlle että Ukrainan pakolaisille. Ei saatana sanon minä.

 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Pekka Toverilta ennakointia siitä, kuinka Venäjä ottaa opikseen alun fiaskosta ja pyrkii nyt rajalliseen mutta voimakkaaseen ja koordinoidumpaan hyökkäykseen:





Voi valitettavasti olla näinkin. Toivottavasti Ukraina on myös valmiina toimimaan.


Suurin ongelma lienee kuitenkin joukkojen moraali ja taistelutahto. Venäläiset häviävät näiden osalta 100-0 ukrainalaisille ja materiaaliero ei ole niin suuri, että Venäjä voisi sen turvin tämän sodan voittaa. Kyllä Ukraina tämän hoitaa. Liittolaisten mahdollistama tiedustelukyvykkyys ja uudet lelut (mm. Switchblade-lennokit ja meritorjuntaohjukset) tulevat tietämään lisää hyvän mielen materiaalia rintamalta ja vievät sotaa vääjäämättä kohti jonkinnäköistä ratkaisua.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin toki tuossa Itä-Ukrainaan suuntautuvassa hyökkäyksessä on nyt iso riskikin venäläisille. Tuossa aivan 100-0 turpaan ja valtavat henkilö/kalustomenetykset, niin mikä on sen jälkeen enää heidän kykynsä jatkaa offensiivista sotaa?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kyllä hän minun mielestäni aika hyvin kartalla on koko ajan ollut. Ja enpä muutenkaan lähtisi täältä kauheasti kertomaan tiedusteluun erikoistuneelle kenraalille, että miten näitä hommia hoidetaan...

Niin, minä puhuin saamastani mielikuvasta. En millään tavalla siitä, miten asioita pitäisi hoitaa.

Ja epäilemättä, Ukrainan armeija ei ole vielä joutunut todelliseen testiin, koska örkit eivät ole vielä keskittäneet painetta vain yhdelle sektorille. Toivottavasti se uusi komentaja on yhtä surkea kuin edeltäjänsäkin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pekka Toverilta ennakointia siitä, kuinka Venäjä ottaa opikseen alun fiaskosta ja pyrkii nyt rajalliseen mutta voimakkaaseen ja koordinoidumpaan hyökkäykseen:
Nyt alkavat noudattaa omaa ohjesääntöään paremmin. Örkit oppivat virheistään näköjään nopeammin kuin Talvisodassa. Toinen puoli asiassa on, että ukrainalaisetkin oppivat koko ajan. Voi olettaa, että sodan suurimmat taistelut on alkamassa. Maasto on edullisempaa panssareille kuin Kiovan ympäristö. Luulen örkkien pistävän all in ja edessä jonkun sortin ratkaisutaistelu. Laajoilla pelloilla ilmatilan hallinta on tärkeässä osassa. Jos UA pystyy haastamaan isosti ilmaherruuden, niin pidän UA mahdollisuuksia hyvinä. UA tarvitsee tykistöään ja ne pitää suojata ilmavaikuttamiselta.
Jossakin eettisten kysymysten ketjussa voidaan tietysti pohtia sitäkin, onko jokaista television, kännykän tai muun elektronisen laitteen omistajaa nimitettävä uiguurien kansanmurhan rahoittajaksi.
Kysymykseen on heppo vastaus ja se on kyllä. Koskee koko kiinalaisen sortosysteemin tukemista.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, minä puhuin saamastani mielikuvasta. En millään tavalla siitä, miten asioita pitäisi hoitaa.

Ja epäilemättä, Ukrainan armeija ei ole vielä joutunut todelliseen testiin, koska örkit eivät ole vielä keskittäneet painetta vain yhdelle sektorille. Toivottavasti se uusi komentaja on yhtä surkea kuin edeltäjänsäkin.
Arvelisin, että kyse on siitä, että Venäjän resursseilla Ukraina olisi pitänyt pystyä ainakin laittamaan koville ja ammattisotilaan ei ole oikein hyvä lähteä arvelemaan, että kyllä ne perseilee. Epämiellyttävät yllätykset saattaa siinä hommassa olla aika lopullisia.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ovatko nuo Toverin maalailut osuneet kuinka hyvin aikaisemmin? Mulla on sellainen mielikuva, että jutustelee jopa vähän pelottelevaan sävyyn ja jotenkin koko ajan odottaa, että kyllä ne nyt alkaa höökimään kunnolla.
Yhdessä katsomassani ohjelmassa juontaja oikein tinkaamalla tinkasi Toverilta, että jos Venäjä puuttuisi sotavoimalla Suomen Nato-hakemukseen, niin mitä se ihan konkreettisesti voisi pahimmillaan olla. Toveri vastasi sitten spekuloimalla asiaa. Muutenkin Toveri ja monet muut ovat koettaneet sanoa, että vaikka todennäköisyys pahimmille skenaarioille on pieni, niin ne eivät silti ole täysin poissuljettuja vaihtoehtoja.

Ihan kuin örkkien sotiminen olisi ollut jollain tasolla pettymys vs niiden armeijan resurssit. Ja yhtälailla muillakin näillä vanhemmilla asiantuntijoilla (PV) on ollut lähestymiskulma samankaltainen. Ovatko muut laittaneet merkille saman asian vai ymmärränkö vain täysin väärin noita analyysejä?
Kun sotilaat puhuvat Venäjän armeijan tai ylipäätään armeijoiden suorituskyvystä, niin näkökulma on sotilaallinen, ts. armeijan kyky saavuttaa sille annetut sotilaalliset tavoitteet. Venäjän armeija Ukrainassa on ollut tuolta kantilta tähän asti pettymys ja sen syitä on analysoitu (esim. motivaatio, huoltoyhteydet, yhteistoiminnan takkuaminen yms). Pelkästään määränsä ja kalustonsa puolesta sen olisi voinut olettaa pystyvän parempaan (muoks: vaikka tuskin siltikään koko Ukrainan miehittämiseen / hallintaan).

Sitten toinen asia on se, että vaikka armeijan kyky saavuttaa sotilaallisia tavoitteita olisi vähän heikompikin, niin saahan se silti aikaiseksi ihan valtavaa tuhoa. Vaikka siis nuo Ukrainaan lähetetyt 200,000 sotilasta tankkeineen, tykkeineen ja ohjuksineen eivät Suomea vastaan saisi viikossa vallattua Helsinkiä tai katkaistua Suomea Oulun korkeudelta (eli eivät välttämättä saavuttaisi sellaisia sotilaallisia tavoitteita), niin kyllä Suomelle aiheutettu tuho olisi silti ihan megalomaanista luokkaa.

Minusta siis asiassa on kyse näkökulmista ja skenaarioiden rakentamisesta.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos Venäjä osaa nyt käyttää maavoimiaan, epäsuoraa tuolta ja ilmavoimiaan yhteistyössä ja luo jonnekin alueelle murskaavan tuliylivoiman + heillä on jokin järkevä suunnitelma, miten hyökkäys toteutetaan, niin helvetilliset paikat tulee kyllä puolustajille. Toivottavasti Ukraina kykenee vaan tuomaan paikalle todella paljon PST-kalustoa ja ilmatorjuntaohjuksia. Se on jo nähty, että taistelutahdosta tuon hyökkäyksen torjuminen ei tule jäämään kiinni.

Tietäen Putinin ja näiden diktaattorien mentaliteetin, niin nyt siellä on painettu se nappi pohjaan, jossa lukee "voitto hinnalla millä hyvänsä". Ruumiiden lukumäärällä ei nyt ole yhtään mitään merkitystä.

Vaikuttaa siltä, että nyt on tulossa todella kova taistelu. Sellainen, että milloinkohan viimeksi on Euroopassa käyty? Kuten sanottua, niin tämä voi päätyä suureen venäläiseen katastrofiin, mutta myös ensimmäiseen merkittävään onnistumiseen tässä sodassa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Putin on hoitanut upseeristonsa puhdistamisen tyylikkäämmin kuin Stalin. Kohta komppaniallinen isoja herroja siirtynyt autuaammille tykistökeskitysmannuille tässä rauhanturvaoperaatiossa.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Pekka Toverilta ennakointia siitä, kuinka Venäjä ottaa opikseen alun fiaskosta ja pyrkii nyt rajalliseen mutta voimakkaaseen ja koordinoidumpaan hyökkäykseen:





Voi valitettavasti olla näinkin. Toivottavasti Ukraina on myös valmiina toimimaan.

Toveri näemmä resetoi itsensä nyt tauon aikana lähtöpisteeseen, luottaen jälleen slobojen ylivoimaisuuteen ja ilmeisesti jopa historiaan.

Vanha mies.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ukrainan kannattaa hyökkäyksen tullessa vain joustaa rohkeasti ja välttää ennen kaikkea (turhaa) tulijyrän alle joutumista. Joukkojen määrä sallii todella syvät ryhmitykset ja Venäjältä taasen puuttuu ennen kaikkea jalkaväkeä panssareiden tukemiseen sekä alueiden varmistamiseen. Hyvin vaikea nähdä Venäjälle suuria mahdollisuuksia onnistua, ellei kyseessä tule olemaan erittäin rajatut tavoitteet.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Noin yleisenä huomiona niin kyllähän tässä lännen on syytä miettiä uudelleen toimitusketjuja ja omaa teollista kapasiteettiaan. Ei ole kestävää olla Kiinan varassa monella kriittisellä alalla vaan tulee pitää yllä omaa tuotantoa vaikka se sitten tulisikin kalliimmaksi. Venäjä on taloudellinen ja teollinen pygmi verrattuna länteen. Kiina ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pystyisikö joku viisaampi arvioimaan, että mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan?

Oletettavasti Itä-Ukrainassa alkaa lähipäivinä ihan hemmetin isot taistelut ja jos Venäjä sen voittaa, niin se saanee siitä propagandansa voitonpäivän juhlaansa ja varmaan liittää laittomasti Donetskin ja Luhanskin itseensä ja konflikti jollain tavalla jäädytetään. UA lähtenee isosti nyt tonne vapauttamaan alueita itselleen?

Mutta jos Ukraina voittaa Itä-Ukrainan taistelun ja ajaa ryssän sieltä pois, niin onko seuraavaksi sitten edessä Mariupolin takaisin valtaaminen ja sitä kautta Krimin valtaaminen edessä?

Vai olenko nyt ihan hakoteillä.
 

Lykosia

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Boris on ollut tautisen huono rauhanaikojen johtaja ja haitta maalleen, varmaan huonoimpia brittien pääministereitä ikinä. Sehän on tietysti jotenkin tavanomaista, että sellaisesta saattaa kuoriutua sota-aikojen sankari. Kaipa hänen idolinsa Churchillin paikka historiassa olisi myös toisenlainen ilman toisen maailmansodan sankarijohtajuutta.
Boris tässäkin, kuten kaikessa muussakin, puhuu suuria, mutta teot ovat aika pieniä. Britit ovat olleet pakotteissaan EU ja USAa jäljessä koko ajan ja Boris on siitä saanutkin paljon kritiikkiä myös omiltaan, joka oikeastaan on pakottanut hänet lisäämään pakotteita. Sen lisäksi UK on edelleen yksi harvoista Euroopan maista, joka edelleen vaatii ukrainalaisilta pakolaisilta viisumia. Ukrainalaisten pakolaisten on ollut lähes mahdoton päästä Britanniaan, ellei heillä ole entuudestaan perhettä siellä. Siinäkin tapauksessa odotusaika ja paperisota on voinut viedä viikkoja. Tätäkin on nyt ruvettu lieventämään kritiikin kasvaessa.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Toveri näemmä resetoi itsensä nyt tauon aikana lähtöpisteeseen, luottaen jälleen slobojen ylivoimaisuuteen ja ilmeisesti jopa historiaan.

Vanha mies.

Vanha se voi olla, mutta kyllä se asiansa tietää. Puna-armeija otti talvisodasta opikseen eikä sotinut Saksaa vastaan samalla tavalla ja varmasti nyt myös on Venäjän armeija tutkinut mitä on tehty väärin ja mitä pitäisi tehdä eri tavalla. Yrittävät ainakin, mutta toinen kysymys on onko sotilailla taitoa ja kykyä.

Huomattavaa on, että Venäjähän luuli marssivansa vapaaseen taloon sisälle eikä ollut tosissaan varautunut näin voimakkaaseen vastarintaan ja pitkittyneeseen sotaan. Lähtivät suorittamaan uutta Tshekkoslovakina miehitystä eikä suursotaa. Nyt on huomattu ettei näin ole ja tavoitteita on muutettu, samoin toimintatapoja.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Bayraktareille olisi töitä.

Onko näitä vielä jäljellä tai ovatko saaneet niitä lisää Turkilta? Aika vähän on jaettu enää materiaalia niiden toiminnasta. Enemmän on ollut niitä videoita missä kranaatinheittimillä tehdään keskityksiä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pystyisikö joku viisaampi arvioimaan, että mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan?
En ole viisaampi, mutta mitä olen lukenut ja havainnoinnut niin tämä konflikti ei yksinkertaisesti ole salamasotaa. Venäjällä on kalustoylivoima mutta totaalinen moraalialivoima. Jos Ukrainalla olisi kunnollinen ilmatorjunta jonka suojassa käyttää raskasta tykistöään ja tankkejaan niin se pyyhkisi Venäjällä lattiaa. Voiton päivä on siunaus Ukrainalle - lyödyt joukot heitetään välittömästi uudestaan tuleen ja leudon talven jälkeen vasta nyt on alkamassa varsinainen rospuutto. Eli itse arvelisin että Venäjä etenee mutta joutuu veristen tappioiden jälkeen taas pysähtymään näinä lähiviikkoina.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Kohta komppaniallinen isoja herroja siirtynyt autuaammille tykistökeskitysmannuille tässä rauhanturvaoperaatiossa.
Hei, oletko sinä Venäjän armeijan uusi upseeri? Jaat visiomme homonatsien torjumisesta, lännen rappiosta ja olet ns. paska tyyppi, jonka taidoilla ei ole muuten kysyntää työmarkkinoilla? Liity suureen isänmaalliseen erityisoperaatioon ja taistoon demokraattisen maailman puolesta! (Tai jos et keksi muutakaan tekemistä elämälläsi, sekin on meille harašoo.)

Olemme mielestämme arvostettu työnantaja (miehistöbarometri 2022, 110% erittäin tyytyväisiä). Panostamme voimakkaaseen kasvuun ja osana kunnianhimoista kasvustrategiaa rekrytoimme uutta henkilöstöä, tarjoten nopeaa urakiertoa ja paljon etenemismahdollisuuksia uusille johtajakyvyille. Aiemmat näytöt simputuksesta ja väkivaltaisesta käytöksestä eivät ole pakollisia, mutta katsotaan eduksi. Opetamme sinulle tarvittavat taidot alokasleirin aikana.

Tarjoamme yleiseen palkkatasoon nähden kilpailukykyisen palkan ja uran mahdollisissa myöhemmissä vaiheissa on bonusmahdollisuus budjetoitujen varojen yleisen kähvellystaulukon mukaisesti. Kuormastossa bonuspaikat kotiin lähetettävälle ryöstösaaliille kuten leivänpaahtimille ja akvaariolampuille. Työtapaturman sattuessa kuljetus kotiin järjestetään työnantajan kustannuksella, jos kuormastossa on em. syistä johtuen tilaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös