Veikkausliiga 2015

  • 78 524
  • 454

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Ei tuo nyt ihan kauhean kovia maalimääriä ole siellä hakannut. Parhaalla kaudella 11 ja toiseksi parhaalla 10. Kolmannella sitten 5.

Kovat maalimäärät olisi nyt vähintään jotain 15+. Ei sillä etteikö siis olisi kovan luokan vahvistus vaikka puheet La Liga-pelaajasta(jossain jopa La Liga-tähti...) ja Japanin MJ-pelaajasta sinänsä vähän harhaanjohtavia, ettei ole tainnut Havenaar ainakaan ~1,5-vuoteen olla Japanin MJ:ssa mukana ja La Ligassakin aika floppi. 5 peliä sarjan huonoimmassa jengissä ilman tehoja. Se ei vähennä tietenkään sitä etteikö Havenaar olisi Veikkausliigaan ja HJK:n lähtökohtaisesti hyvä vahvistus.

HJK keksinyt nyt hyödyntää selvästi tätä "kesä-liigaa" ja houkutella sopimuksettomia pelaajia starttaamaan uransa uudestaan. Kuitenkin rahaa maksaa varmaan ihan ok palkkaa ja tekevät sitten näitä "kesään saakka"/vuoden loppuun saakka soppareita vain. Annan aiemmin jo loistava haku tuolla mallilla. Nyt sitten Havenaarista kiva nähdä lähteekö heti elokuussa.

Turha kuitenkaan nyt lähteä oletuksesta että kaveri tekee jonkun 2 maalia peliin, kun ei puhuta mistään kliinisestä viimeistelijästä tai kuitenkaan esim. Hollannissa tehnyt kuin sen 0,3maalia/peliin keskiarvolla parhaimmillaankin.

Näin tuli kirjoiteltua Havenaarista aiemmin, kun palstalla oli kovakin hehkutus ja varsinkin puhuttiin siitä että kaveri on tehnyt kovia määriä aiemmin. Odotin itse että tässä vaiheessa nyt sellainen ~10 maalia kuitenkin olisi. Eli sentään tuolla lähellä kärkisijoja maalintekijätilastoissa. Ihan vain fysiikkansa ja sen kautta että HJK hallitsee pääosin pelejään. Totuus ollut sitten se, että 17 peliin 4 maalia. Eli aikalailla samaa tasoa kuin Hollannissakin jo.

Paljon saa parantaa, jos tahtoo ylittää 15 maalia ja iso työ että pääsisi johonkin vähänkin kovempaan jengiin Elokuussa.
 
Hjk otti 3-0 selkään Interiltä. Saapas nähdä onko Rops liigakärjessä pelattuaan kaksi rästiotteluaan Hjk:n verrattuna. Melkoista. Jokohan alkaa tapahtua muutoksia pelaajistossa?
Kun sitä peliä katsoi niin ei voinut kuin ihmetellä, mihin perustuu se HJK:n suuruus. Ja miten tällä joukkueella voisi pärjätä Euroopan kentillä.
Eivät oikeasti saaneet mitään aikaiseksi Interiä vastaan. Muutama tussahdus ohi maalin. Inter vyörytti ja hallitsi ja katkaisi HJK:n hyökkäykset. Ei ollut lähelläkään maalinteko HJK:lla, Interin maalivahti ei juuri töihin joutunut. Kahdesti ehkä pallo kävi tolpan tai yläriman lähellä.
 
Alkukaudesta HJK näytti siltä, että kun kone yskähtää käyntiin, niin menee kyllä menojaan. Ongelma vain on siinä, ettei se kone ole yskähtänyt käyntiin vaikka onkos kausi jo aika tarkalleen puolivälissä. Mutta kukas muu sen mestaruuden voittaisi, ellei HJK.

Putoamistaistosta tulee mielenkiintoinen, kolmen-neljän-viiden joukkueen kauppa. VPS kummallinen kysymysmerkki, tuleeko tasonnosto. Ilves ja KTP sieltä taistosta varmasti löytyvät, vaikka Ilves onkin kotonaan ärsyttävän kova näin kotkalaissilmin. Jaro vaikuttaa jostain syystä ihan yhtä paskalta kuin edellä mainitut. Minulle ainakin yllätys.

Kokonaisuutena joukkueet ovat mielestäni todella selkeästi kahden kerroksen väkeä, kuudentena majaileva KuPS on ollut ihan yhtä paska näkemissäni peleissä kun nuo putoajaehdokkaatkin, mutta siitä ylöspäin taso nousee jyrkästi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Millä perusteella Veikkausliiga on rankattu Euroopassa sijalle 35? Kuulostaa minusta aika kovalta sijoitukselta.
Haettaisiinkohan tässä Euroopan pääsarjoja? Minusta tuo kuulostaisi ihan loogiselta, jos tarkoitetaan Euroopan pääsarjoja.

Karuahan tämä Freddy Adun urakehitys on ollut, ura alkoi sensaatiomaisen nuorena, muttei kyennyt lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia oikein missään, nyt pelaa Kolmosessa...
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves

Minusta taas ei. Mistä helvetistä sinä revit 34 parempaa pääsarjaa Euroopasta? Moni on jopa sitä mieltä että Veikkausliiga ei ole Ruotsin Allsvenskania oikeastaan heikompi sarja.

1.kori: Englanti, Espanja, Saksa, Italia, Ranska (5 maata)
2.kori: Hollanti, Portugali, Venäjä, Turkki, Sveitsi, Belgia, Ukraina (7 maata)
3. kori: Tsekki, Puola, Tanska, Itävalta, Romania, Kreikka, (6 maata)

Sit tulee Ruotsit, Norjat, Suomet jne.. Ei me sentään mikään Andorra olla :D Ja jos joku ehdottaa noihin koreihin Skotlannin nykyistä huumorisarjaa, niin siitä voi sanoa että siellä ei ole enää kuin Celtic ja päälle kolmekymppinen Losakin dominoi tuolla.
 
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minusta taas ei. Mistä helvetistä sinä revit 34 parempaa pääsarjaa Euroopasta? Moni on jopa sitä mieltä että Veikkausliiga ei ole Ruotsin Allsvenskania oikeastaan heikompi sarja.
No joo meni aika pahasti liioittelun puolelle. Minua vain hämmensi tuo 35. kovin sarja Euroopassa ottaen huomioon monien maiden kovatasoiset divarit niin jotenkin vain juolahti mieleen tuo selitys Euroopan pääsarjoista.
 
Minusta taas ei. Mistä helvetistä sinä revit 34 parempaa pääsarjaa Euroopasta? Moni on jopa sitä mieltä että Veikkausliiga ei ole Ruotsin Allsvenskania oikeastaan heikompi sarja.

Keitä ovat nämä monet? Ans ku mä arvaan. Itsepetoksessa eläviä luturisteja.

Uefa coefficient -rankingissa suomalaiset seurajoukkueet ovat sijalla 36.
 
Haettaisiinkohan tässä Euroopan pääsarjoja? Minusta tuo kuulostaisi ihan loogiselta, jos tarkoitetaan Euroopan pääsarjoja.
http://www.urheilulehti.fi/jalkapal...-saksan-kolmostasoa-hypataanko-ikkunasta-ulos
http://www.urheilulehti.fi/jalkapal...so-hammastyttaa-alle-kaikkien-laatukriteerien

Niin, kyllähän tuo jotakin kertoo, jos Veikkausliigan parhaat siirtyy 3. Bundesliigaan.
Kolmeko niitä nyt on siellä, kun se joku siirtyi 2. bundesliigasta kolmanteen.
Kun nyt olen yhden Veikkausliiga-pelin nähnyt paikan päällä, ja yhden televisiossa, niin ei voi kyllä oikein kehua sitä pelin laatua.

Karuahan tämä Freddy Adun urakehitys on ollut, ura alkoi sensaatiomaisen nuorena, muttei kyennyt lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia oikein missään, nyt pelaa Kolmosessa...
Muistan silloin Suomen 2003 U18-kisojen aikaan, kun televisiossa oli joku haastattelu kohupelaaja Adusta. Hän siinä istui ja vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan. "Jos joku suurseura tekee minulle tarjouksen, niin, you know... why not?" vastasi Adu hymyillen.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Muistan silloin Suomen 2003 U18-kisojen aikaan, kun televisiossa oli joku haastattelu kohupelaaja Adusta. Hän siinä istui ja vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan. "Jos joku suurseura tekee minulle tarjouksen, niin, you know... why not?" vastasi Adu hymyillen.

U17 varmaankin siis? U-18 kisoja ei pelata fudiksessa MM-tasolla.

Adun tapauksessa nyt aivan selvä syykin kehitykselle. Se ikä, siis oikea ikä. Toki vähän parempaa silti odotin, mutta ei nyt mitään ihmeellistä.
 
kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Adun tapauksessa nyt aivan selvä syykin kehitykselle. Se ikä, siis oikea ikä. Toki vähän parempaa silti odotin, mutta ei nyt mitään ihmeellistä.

Eikös se spekuloitu oikea ikä ole n.3-4 vuotta virallista vanhempi? Tähän peilaten Adun pitäisi silti olla tällä hetkellä priimavuosiensa loppusuoralla tällä hetkellä. Voisi kai siis sanoa, että Adun tapauksessa on kyseessä kaikkien aikojen loistokkain kusetus, kun katsoo ammattilaisuran tilastoja ja kontraa ne median hypeen ja sitä kautta saatuihin sponsoreihin, ynnä muihin huomion tuomiin etuihin.

Korkeimman profiilin ikäkusetus-epäily lienee edelleen Nwankwo Kanun keissi. Kanun uraa voidaan pitää menestyksenä jo pelkästään tuijottamalla tilastoja ja vielä hohdokkaamman siitä tekisi se, että ikäkusetuksen epäilyt osoittautuisivat todeksi.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Eikös se spekuloitu oikea ikä ole n.3-4 vuotta virallista vanhempi? Tähän peilaten Adun pitäisi silti olla tällä hetkellä priimavuosiensa loppusuoralla tällä hetkellä. Voisi kai siis sanoa, että Adun tapauksessa on kyseessä kaikkien aikojen loistokkain kusetus, kun katsoo ammattilaisuran tilastoja ja kontraa ne median hypeen ja sitä kautta saatuihin sponsoreihin, ynnä muihin huomion tuomiin etuihin.

Jooh. Aikanaan olisi saanut tosi ison sopparin, mutta vaadittiin perheeltä iän tarkempaa tutkimista. Yllättäen ei sitten tutkittu. Olikohan Niken kanssa joku "loppu elämä miljoona/vuodessa" soppari tms. Tämä siis silloin "14/15-vuotiaana". Varmaan tuo ~4vuotta on aika realistinen. Silloin kun pelasi "14-vuotiaana" U-17 kisoissa niin näytti että oli aikalailla täysikäisen mitoissa, jne.

Afrikassa aika julkisestikkin myönnetty että on erikseen fudis-iät ja oikeat iät. Hyvin pystyy jotain päättelemään jo siitä miten hyvin U-20 MM-kisoissa Afrikka pärjännyt. Toki osa tekemistä myös sillä että U-20 tasolla peli ei niin organisoitua vielä.
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Keitä ovat nämä monet? Ans ku mä arvaan. Itsepetoksessa eläviä luturisteja.

Uefa coefficient -rankingissa suomalaiset seurajoukkueet ovat sijalla 36.

Lajia seuraavat ihmiset, suurin ero ehkä tavalliselle satunnaiskatsojalle tulee siitä että stadioneiden täyttö asteet on naapurimaassa aika pirun hyvät, täällä taas ei ole kuin muutama paikka jota voi edes kutsua stadioniksi. Myös tämän takia pelin TV-toteutus on jotain aivan täyttä p**kaa koska ei esm.Tammelaa, Hietalahtea tai Tolsaa ole suunniteltu millään tavalla siten että siellä pystyisi edes jotenkin toteuttamaan TV-lähetyksen ammattimaisesti.
Pelkästään kameroiden korkeus ja sijoittelu vaikuttaa TV:n välityksellä todella paljon mm.siihen että luullaan pelitemmon olevan hidasta.

Tähän samaan kategoriaan Ruotsin kanssa voitanee lisätä ainakin Tanska ja Norja sekä osittain myös Belgia. Lomamatkoilla tullut käytyä paljon katsomassa Etelä-Euroopassa aina paikallista urheilua ja yllättäen lähestulkoon aina se on ollut jalkapalloa, tasosta riippumatta. Espanjan ykkösdivari on temmoltaan huomattavasti nopeampaa kuin Veikkausliiga mutta taktinen osaaminen on jotain kakkosen tasoa. Sama pätee Serie B:ssä sekä Hollannin pääsarjan heikoimpien joukkueiden osalta.

Jalkapallo on yksi niistä lajeista missä ei opita täällä ikinä sijoittamaan seuroihin tulevia rahoja fiksusti pitkäjänteisellä tavalla vaan tuntuu että halutaan mainetta ja mammonaa mahdollisimman pian. Hyviä esimerkkejä löytyy monia pääsarjamme nykyisistä ja entisistä joukkueista.
 
Lajia seuraavat ihmiset

Lajia seuraavat ihmiset siis ovat sitä mieltä, että Allsvenskan ei oikeastaan ole Veikkausliigaa parempi sarja? Päteekö tämä suomalaisten jalkapallon seuraajien lisäksi myös ruotsalaisiin jalkapallon seuraajiin? Jos ruotsalaisjengit eivät ole parempia kuin suomalaiset, miksi ne pärjäävät Euroopassa niin paljon suomalaisia paremmin?

suurin ero ehkä tavalliselle satunnaiskatsojalle tulee siitä että stadioneiden täyttö asteet on naapurimaassa aika pirun hyvät

Minulle satunnaiskatsojana suurin ero tulee tästä:
UEFA coefficient - Wikipedia, the free encyclopedia

Todellisilla Asiantuntijoilla on ilmeisesti pätevämmät kriteerit, joiden perusteella he voivat todeta, että ei ne ruotsalaisjengit oikeasti sen parempia ole. Ne nyt vaan näyttää satunnaiskatsojan silmään telkkarissa paremmilta, kun katsomossa on yleisöä ja kamerat on sijoiteltu paremmin.

Pelkästään kameroiden korkeus ja sijoittelu vaikuttaa TV:n välityksellä todella paljon mm.siihen että luullaan pelitemmon olevan hidasta.

Ehkäpä kameroiden sijoittelu vaikuttaa paljon myös siihen, miksi Ari Hjelm luulee pelitemmon olevan hidasta:
Katse palloon: Liigaa vaivaa iso ongelma – "Hirveän näköistä katsomoon" | Aamulehti.fi

Espanjan ykkösdivari on temmoltaan huomattavasti nopeampaa kuin Veikkausliiga mutta taktinen osaaminen on jotain kakkosen tasoa. Sama pätee Serie B:ssä sekä Hollannin pääsarjan heikoimpien joukkueiden osalta.

Millaiset mahdollisuudet niillä Eredivisien heikoimmilla joukkueilla olisi mielestäsi säilyä Veikkausliigassa, kun taktinen osaaminen on Kakkosen tasoa?
 
Viimeksi muokattu:

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Tähän samaan kategoriaan Ruotsin kanssa voitanee lisätä ainakin Tanska ja Norja sekä osittain myös Belgia. Lomamatkoilla tullut käytyä paljon katsomassa Etelä-Euroopassa aina paikallista urheilua ja yllättäen lähestulkoon aina se on ollut jalkapalloa, tasosta riippumatta. Espanjan ykkösdivari on temmoltaan huomattavasti nopeampaa kuin Veikkausliiga mutta taktinen osaaminen on jotain kakkosen tasoa. Sama pätee Serie B:ssä sekä Hollannin pääsarjan heikoimpien joukkueiden osalta.

Juttuhan on niin, että niin kauan kun suomalaisessa jalkapallossa kuvitellaan, että Espanjan ykkösdivari on "taktiselta osaamiseltaan kakkosen tasoa", ei edistystä tapahdu. En nyt väitä, että suomalaisessa jalkapallossa näin kuviteltaisiin, tämä oli sinun - todennäköisesti ei-ammattisilmällä - rakennettu mielipide. Sillä jos katsoisit toimintaa ammattisilmällä, et voisi tuollaista päästää näppikseltäsi.

Kävin katsomassa Inter-HJK -pelin tuossa vajaa viikko sitten. Yksi esimerkki, Atomu Tanaka pisti silmään täysin ylivertaisena yksilönä kun katsotaan kokonaisvaltaista tekemistä. Nyt ei puhuta siitä, että pelaaja olisi ottanut pallon ja kikkaillut läpi kentän. Ei, vaan hänen liikkumisensa, ajoituksensa ja kokonaisvaltainen perustekeminen oli ihan eri tasolla kuin muilla kenttäpelaajilla. Todennäköisesti kärsii siitä, että vaikka HJK:lla on Suomeen lähes ylivertainen materiaali ja laadukasta valmentamista, muut eivät ole samalla tasolla ja paljon Tanakan osaamista jää hyödyntämättä. Osasyy on varmasti myös, että kaveri ei oikein taida puhua muuta kuin japania.

Ja Tanaka on lähinnä kansallisen tason pelaaja Japanissa. U20-pelejä alla, siinä se. Mutta on ihan toiselta planeetalta.

Japani ei laadustaan huolimatta ole mikään johtava jalkapallomaa. Sitten otat esimerkiksi Espanjan, joka sitä on, ja sanot, että siellä ei dirressä oikein tekemisen tasoa löydy?

Kehittyminen lähtee tosiasioiden tunnistamisesta. Nykyhetkessä olemme lähinnä paskoja, mutta siitä pääsee eteenpäin rajulla ja älykkäällä työnteolla. Nykytoiminta ei vaan riitä mihinkään. Toivottavasti lajin parissa tapahtuu isoja peliliikkeitä - laji on nimittäin niin hieno ja kuten moni muu pienempi maa on näyttänyt (Islanti viimeisenä), kun ryhdytään hommiin, kehitystä tapahtuu. Mutta, mikäli pysymme tiedostamattomasti epäpätevinä, sitten voi sammuttaa valot.

Edit. siellä oli näemmä mainittu Serie B:n ja Hollannin pääsarjan heikompien joukkueiden olevan myös Suomen kakkosen tasolla taktiselta osaamiseltaan. Se on jännä muuten, miksi suomalaisia huippukoutseja ei sitten viedä näihin rikkaampiin sarjoihin ns. käsistä.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Eiköhän se ole täysin selvä että ei kovin vahvasti Suomessa mene. Toisaalta ei me valtavasti olla Ruotsin pääsarjaa jäljessä. Siis tuloksellisesti. Sen sijaan ollaan jäljessä mm. resursseissa, yleisömäärissä, pelaajan kehittämisessä, jnejne.

Tästä viimeisestä päästäänkin siihen ongelmaan. Eli pelaajakehitys ja valmentaminen on niin surkealla tasolla, ettei sitä kautta muitakaan voida kehittää. Tätä tietenkään ei auta, että Suomessa palloliiton rahat kanavoidaan ihan muualle kuin kentälle(eli esim. johonkin ulkomaan matkoihin toimiston väelle, jne). Muutenkin vähäiset resurssit käytetään siis huonosti.

Suomessa pitäisi palloliiton uudistaa koko systeemit. Esim. alueelliset akatemiat(Belgian tyyliin), joissa panostus vain pelaajan kehittämiseen, ei tuloksiin. Yhtenäinen pelitapa näihin ja koko Suomeen. Tähän päälle sitten näiden akatemioiden väliset turnaukset jotta saadaan kovia pelejä. Yksilön valmennus ja vaatimustason selkeä nostaminen. Siinä alkua nyt vaikka uudistuksille.
 
Otetaan esimerkki ihan joukkuetoiminnan tasolta. Mikäli pelaajamateriaalisi on heikompi kuin vastustajan, sinun tulee lyhyellä tähtäimellä toimia laadukkaammin arjessa mitä tulee valmennukseen ja kaikkeen oheistoimintaan. Samalla pidemmällä aikajänteellä, mikäli haluat muuttaa tätä altavastaaja-asemaa, tulee tehdä laadukkaampaa työtä siellä junioreissa ja sen tukitoimissa.

Nyt kun Suomi ja suomalaiset seurajoukkueet antavat monille tasotusta a) pelaajamateriaalissa, b) nykyhetken toiminnassa ja c) pidemmän aikajänteen toiminnassa, miten voidaa kuvitella, että tulosta tulisi? Aina voi tulla yksittäisiä suonenvetoja (Gijonin ihme jne.), mutta ne ei muuta isoa kuvaa mihinkään. Päinvastoin, voivat vaikka hämätä luulemaan, että tässä ollaan jännän äärellä.

Eli kuten mainitsit, räjäytys systeemeihin, apua sellaisista maista missä homma osataan (esim. samantyyppiseltä kulttuuripohjalta ponnistavista maista) ja sitten töihin.
 
Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
No niin. Suomalaisen jalkapallon taso on mallia potkupallo, mutta silti Helsingissä idioottilaumat kuvittelevat olevansa suuren maailman tyyliin kovia jalkapallo -gangstoja.
Ainoa oikea ratkaisu, varsinkin poliisin osalta näiden ääliöiden rähinöihin, olisi pysyä mahdollisimman kaukana noista ns. faniryhmistä, ja käydä korkeintaan laskemassa vainajat ja loukkaantuneet yhteenottojen jälkeen. Ketään tuskin haittaa, jos muutama idiootti omasta vapaasta tahdostaan vaihtaa taivaalliseen fanikerhoon.
 
SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Niin, kyllähän tuo jotakin kertoo, jos Veikkausliigan parhaat siirtyy 3. Bundesliigaan.

En nyt ymmärrä, sinne on siirtynyt Veikkausliigasta kaksi pelaajaa, viime vuonna Väyrynen ja nyt Ojala. Toinen Veikkausliigasta tämän kauden kesken lähtenyt pelaaja meni Kreikan pääsarjaan.

Olin äsken Helsingissä myös jalkapallo-ottelussa, enkä nähnyt ainuttakaan gangstaa tai muitakaan mähinöitä. Yllättävän paljon ääntä molemmista päädyistä. Hieno tunnelma. Hassua sinänsä, että noita soihtuja vatvotaan kuin jotain ydinpommeja, silti Urheiluruudussa ja kaikkien tiedotusvälineiden sivuilla ensimmäiset kuvat ovat nimenomaan niistä.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HJK:lle tuli jo kolmas voitoton ottelu putkeen, mutta RoPS ja SJK eivät tarrautuneet tilaisuuteen ottaa kaulaa kiinni. Ensi perjantaina on kuitenkin aika herkullinen matsi Rovaniemellä, kun RoPS ja HJK kohtaavat. Matsi taitaa myös olla Rovaniemen uusitun kentän (ennen kaikkea katsomon) avajaismatsi, joten paikalle on varmaan odotettavissa mukava yleisömäärä. Voitolla RoPS olisikin yhtäkkiä pisteen päässä ja kaksi peliä vähemmän pelanneena.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eilen tuularina paikalla Stadin Derbyssä.

Pelin taso pieni pettymys, erityisesti ihmetytti klubin bussitaktiikka 1-0 maalin jälkeen. Kai sillä materiaalierolla olisi eväitä aktiivisempaankin peliin, mutta yleistunnelman kannalta toki IFK:n tasoitusmaali oli oikein tervetullut.

Komeat pyrot ja hienoa kannustusta läpi ottelun molemmista päädyistä, mutta kyllä Rödä tuossa mittelössä voiton vei. Ottelutapahtumana hienoa mainosta Suomifutikselle ja veikkausliigalle. Näyttäisi siltä että sarja on tällä kaudella saanut uutta potkua ennenkaikkea nousijajoukkueiden ansiosta. Toivottavasti mestaruustaistelu säilyy mahdollisimman pitkään. 10.7 on Rovaniemellä sen kannalta helvetin iso peli.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meinasi mennä pääsiäismuna väärään kurkkuun, kun näin ESPNFC:n etusivulla "Finland's Kuopion Palloseura".

Muistan yhä ne lehtien jutut Adusta ennen Suomessa pelattuja junnukisoja joskus 2000-luvun alkupuolella, kun olin skidi. Adu oli silloin vielä "seuraava Pele", US soccerin pelastaja, Niken mainoskasvo ja matkalla ManU:n tai Inter Milaniin. Nyt pelaajan parhaassa iässä 25-vuotiaana mies palaa Suomeen ja pelaamaan KuPSiin...

Jaaa.... Adun pesti KuPSissa on ohi.

UUTISET » KuPS.fi
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Enpäs muistanutkaan, että muuan Haka - Allianssi 8-0 pelattiin tasan kymmenen vuotta sitten. Esimerkiksi Iltalehdessä on monenlaista tuosta kunnian päivästä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Veikkausliigassa kausi puolessa välissä, eikä Klubi olekaan (vielä) tavoittamattomalla etumatkalla. RoPSn eilinen voitto Klubista oli periaattessa hieno juttu sarjan kiinnostavuudelle, mutta edelleenkään on vaikeaa uskoa muuhun kuin seitsemänteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen. Mutta ans kattoo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös