Mainos

Veikkaus – tehoton monopoli vai yhteiskunnan etu?

  • 93 501
  • 629

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tämä on se asia mikä pitäisi saada peruskoulun opetussuunnitelmaan. Mikä siellä matematiikan tunnilla on niin vaikeaa kertoa tätä. Kone on suunniteltu siten, että siitä ei voi voitolle jäädä.
Jos tuolle linjalle lähdettäisiin niin seuraavaksi kerrottaisiin että sijoittamalla jää keskimäärin voitolle ja kuka sen jälkeen enää äänestäisi demareita kun ihmiset oppisivat kantamaan vastuuta omista tekemisistään.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Veikkaus olisi voinut tuoda tunnistautumispakon hyvinkin nopeasti, jolloin olisi pakko asettaa rajat myös käteispelaamiselle. Se toisin pienentäisi tuottoja niin paljon, että siihen ei lähdetä, paitsi pakon sanelemana. Kaiken kaikkiaan hyvin mätä yhtiö.

Tästä uskallan kuitenkin olla hieman erimielinen. Olen ollut Suomen valtiolla IT-projektissa ja mitään ei saa helposti tehtyä. Mikään sellainen juttu minkä datanörtti tekisi nopeasti ja todella hyvin ei vain byrokratiassa ole mahdollista.

Tunnistautumispakkoa pitää suunnitella muutamia vuosia, vaikka teknistä estettä siihen ei ole.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Palautusprosentista kun oli puhetta, niin automaateissa voidaan kai laskea, että kuinka paljon pelin pelaaminen maksaa tunnissa. En tiedä, että mikä se hinta on, mutta sen voisi laskea ja lätkiä niihin peleihin isolla näkyviin. Tuskin sillä sen isompaa vaikutusta olisi kuin sillä, että kertoo alkoholistille viinaa myydessään, että "tämä on sitten epäterveellistä", mutta olisipahan ainakin hinta sellaisessa muodossa jossa sen ainakin likimain jokainen ymmärtää.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oman käsitykseni mukaan Veikkaus on kiristänyt raha-automaattien palautusprosenttia. RAY:n aikana niistä vielä silloin tällöin voitti ja tuplaukset onnistuivat, mutta nykyään äärettömän harvoin.

Silloin kun itse olin nuori niin aika monessa automaatissa oli vielä pääpottina 20e tai 50e potti, nyt taitaa olla monessa automaatissa ihan 200-500e voittoja marketissa ja erilaisia kerroinpelejä ja ilmaiskieroksia. Eli ei tarvitse periaatessa edes ruuvata palautusprosenttia jos suurin osa palautusprosentista on sidottu siihen pääpottiin tai boonuspeliin. Tietenkin kun automaatteja on paljon niin osasta se palautus on suoraan jo heikompi. Siinähän se nykyään kun ennen oli vain yksi automaatti ja yksinkertainen toteutus esim. tuplassa tai apilassa, mutta nykyään on nämä houkuttelevammat grafiikat ja pääpotit jolla saadaan peliongelmaisia lisättyä. Ennen automaatit olikin hyvä tapa pistää kolikot taskunpohjalta ja pistää ne "hyväntekeväisyyteen" ja ehkä vähän taskurahaa saada lisää. Nykyään ihan eri periaate jo veikkauksellakin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
RAY:n aikana niistä vielä silloin tällöin voitti ja tuplaukset onnistuivat, mutta nykyään äärettömän harvoin.
Eiköhän ne tuplaukset esim pokerissa onnistuneet ennen ja nyt 6/13, mutta sinusta on kasvanut aikuinen tässä välissä. Ennen leipäkin maistui vielä leivältä...
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eiköhän ne tuplaukset esim pokerissa onnistuneet ennen ja nyt 6/13, mutta sinusta on kasvanut aikuinen tässä välissä. Ennen leipäkin maistui vielä leivältä...

Eihän noin voi sanoa, softat ja algoritmit muuttuu. Se on voinut joskus olla eri tavalla eikä sitä tulla koskaan kertomaan miten.

Ennen kuin kasvoin aikuiseksi voitin Seston alakerrassa siitä sadan markan pokerista useita satoja, monia satasia. Pelisessiossa kyllä kestikin, mutta tuplaukset onnistui.
 
Nick Neim

Jäsen
Edelleen jaksaa näistä peliautomaateista keskusteltaessa naurattaa se torspo, joka ihan oikean ja varman "voittokoodin" keksittyään meni paljastamaan sen Veikkaukselle. Tai siis RAY se siihen aikaan kai oli, mutta joka tapauksessa ohjelmointivirhe oli kyseessä. Saaliinaan 2000 euron "reilu" palkkio, kun jokaisen syöttämänsä rahan sai tuplana niin kauan, kun koneessa rahaa oli jaettavana.

Lakia ei rikottu ja varsinaisesti väärää ei tehty, mutta kymmenet tuhannet eurot vaihtuivat haista paska -tason palkkioon. Mahtoi tuollainen tyhmyys jälkikäteen vituttaa, kun jutun toi julkiseksi salassapitosopimuksesta huolimatta. Yleensä olen näissä aika skeptinen jos juttujen alkuperää tai lähdettä miettii (tämäkin taisi olla Seiskassa), mutta netissä pyöri tuosta sopimuksesta kuva, joten taisi siinä jotain perää olla.

Ja joku kehtaa väittää, että noista ei voinut jäädä voitolle.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän ne tuplaukset esim pokerissa onnistuneet ennen ja nyt 6/13, mutta sinusta on kasvanut aikuinen tässä välissä. Ennen leipäkin maistui vielä leivältä...

Nuo tuplaukset menivät joskus niin, että punaisista seiskoista sai vielä omansa takaisin ja mustat seiskat hävisivät aina. Omalla kohdallani automaattipelit jäivät kun aloitin pokerin joskus 2006 enkä ole niitä erittäin harvaa poikkeusta lukuunottamatta sen jälkeen pelannut.

Korttimaksamisen yleistymisellä saattaa olla myös vaikutuksia raha-automaattien haittojen kasvuun. Aiemmin koneeseen kelpasivat vain kolikot ja sinne saattoi jonkun kauppareissun jälkeen muutaman lantin heittää. Nyt moni lataa kortilla pelirahaa sen parikymppiä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Korttimaksamisen yleistymisellä saattaa olla myös vaikutuksia raha-automaattien haittojen kasvuun. Aiemmin koneeseen kelpasivat vain kolikot ja sinne saattoi jonkun kauppareissun jälkeen muutaman lantin heittää. Nyt moni lataa kortilla pelirahaa sen parikymppiä.

Tämän keksimiseen ei tarvitse olla professori. Tai ehkä taloustieteen asiantuntija tarvitsee olla.

Mäkin donalssiin mennessä, niissä paikoissa missä on automaatti, asiakkaat klikkailee enemmän tuotteita mitä tarvitsee. Sitä vain ostaa sen pirtelön tai omenapiirakan mitä ei edes syö tai juo.

Se olisikin harmitonta viihdettä, jos ne muutamat kolikot laittaisi pelikoneeseen, mutta juurikin laitetaan niitä kymppejä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuulin radiosta, että Shell helmisimpukka myöntää arpajaiskuponkeja, jos ostaa yli viidentoista euron sapuskat.

Ensimmäinen ajatus oli, että tämähän saattaa hyödyttää aliravittuja peliriippuvaisia. Toisaalta päädyin pohtimaan, että kuinkahan laitonta tämäkin touhu on?
 
dohf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ei siinä pitäisi mitään laitonta olla. Vastikkeelliset arpajaiset ovat olleet sallittuja jotain kahdeksan vuotta, sitä ennen ns. ostopakko ei ollut mahdollinen.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Senverran pitää veikkauksesta sanoa että laivalla kun on jonkinverran tullut PAFin pelikoneita naputeltua niin onhan Veikkauksen vastaavat paljon parempia. Siis pelikokemuksena.

Itsehän siis pelaan koneita asenteella "ei sieltä mitään tuu mutta ajankuluahan sekin".
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun Veikkaus ja RAY yhdistyivät, naitettiin samaan pakkoavioliittoon myös kolmas pyörä eli Fintoto. Sen osuudeksi Arpajaislakiin kirjattiin 4% Veikkaus Oy:n tuotosta osoitettavaksi hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen.

Sitä ennen raviväki pyöritti totoa ja Hippos jakoi rahat parhaaksi katsomallaan tavalla, lähinnä ravikilpailujen palkintoihin ja muuhun hyvään, eikä se herättänyt isompia intohimoja pienen piirin ulkopuolella. Nyt rahat menevät ensin valtion budjettiin, ja MMM jakaa ne Hippoksen esityksen perusteella. Hevosväelle menevä summa on luokkaa 40 miljoonaa euroa.

Iso raha, jolla olisi käyttöä muuallakin, ja mm. Kiesiläinen ja Vartiainen ovat vaatineet sen käyttöä ainakin osittain tärkeämpiin kohteisiin. Lisäksi ravipelien vaihdot ovat olleet jo pitkään laskussa, lähinnä Veikkauksen kautta Ruotsiin pelattava peli vielä kannattelee totoa.

Joten saa nähdä kauanko raviväki saa pitää palkintotukensa, 40 miljoonaa kelpaisi varmasti muillekin tarvitsijoille.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätä pidän tärkeänä. Viittaa kovasti siihen, että pelihaitat eivät ole keskiössä.
Veikkaus ei myöskään koskaan tarjoa cash out -vaihtoehtoa, kuten esimerkiksi Unibet. Eikös se olisi ihan hyvä, jos vedonlyöjälle tarjottaisiin vielä vedon tekemiseen jälkeen silloin tällöin edes mahdollisuutta kotiuttaa osa rahoista.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Senverran pitää veikkauksesta sanoa että laivalla kun on jonkinverran tullut PAFin pelikoneita naputeltua niin onhan Veikkauksen vastaavat paljon parempia. Siis pelikokemuksena.

Itsehän siis pelaan koneita asenteella "ei sieltä mitään tuu mutta ajankuluahan sekin".

Tämäkin oli vielä muuten jokunen vuosi sitten aivan toisinpäin, eli veikkauksella oli yksinkertaiset koneet pienellä palkintopotilla, mutta sitten lähtivät matkimaan vähän samaa ajatusmaailmaa että koneessa on isompia potteja ja useampi eri pelikone samassa ja yritetään saada uhkapelaajia pelaan isommilla rahoilla. PAFilla taitaa olla ne samat koneet kun vielä 20 vuotta sitten. Eivät varmaan ole nähneet niin tarpeelliseksi uusia ja ehkä kun eivät ole niin agressivisiä niin saavat toimia laivoilla. Voisihan paljon näkyvämmin toimia kuten Veikkaus tekee. Veikkaankin että Veikkauksen monipoli rikkoutuu jossain kohti niiden oman ahneuden takia.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tietämättä mikä on oikeasti totta, niin ehkä tästä vähän silti saa sellaisen mielikuvan kuinka Veikkaukselle vain raha merkitsee:

"Pohjolan johtava vedonlyöntiyhtiö lopettaa e-urheilun tarjonnan alaikäisten veikkaajien takia – Veikkaus ei ole edes miettinyt luopumista"

https://yle.fi/uutiset/3-10871777
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tää on tätä. Veikkaus ja Alko ovat muka kansanterveyden puolella, mutta samaan aikaan molemmilla on myös ne taloudelliset tavoitteet. Täyttä BS.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää on tätä. Veikkaus ja Alko ovat muka kansanterveyden puolella, mutta samaan aikaan molemmilla on myös ne taloudelliset tavoitteet. Täyttä BS.
Listattiinhan Altiakin pörssiin, eikä kukaan edes räpäyttänyt silmiään. Minusta on outoa, että silloin kun olisi oikea paikka someraivolle, niin kukaan ei tajua mitä tapahtuu.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tietämättä mikä on oikeasti totta, niin ehkä tästä vähän silti saa sellaisen mielikuvan kuinka Veikkaukselle vain raha merkitsee:

"Pohjolan johtava vedonlyöntiyhtiö lopettaa e-urheilun tarjonnan alaikäisten veikkaajien takia – Veikkaus ei ole edes miettinyt luopumista"

https://yle.fi/uutiset/3-10871777

Oikeasti totta on se, että osassa maita, joissa Betsson Group toimii, lisenssi ei anna mahdollisuutta tarjota alaikäisten urheilusta pelikohteita. On toki muitakin syitä.

***

Veikkaus on yksi maailman parhaista vedonlyöntialan yhtiöistä. Niin hyvä, että sen kannattaisi pyrkiä myös ulkomaille. Ja sinne Veikkaus varovaisesti pyrkinytkin, mutta kasvu on tyssännyt lähinnä poliisihallituksen vastustamiseen. Nykyinen Veikkauksen kokoomuslainen johto on huomannut, että koska kasvua ulkomaille ei ole näköpiirissä ja eläkeläisten ryöstöä marketeissa on pakko rajoittaa, jotain on pakko tehdä. Jos mitään ei tee, massimiestason palkat ja palkkiot voivat vaarantua ja Veikkauksen saunailloissa on vähemmän jakokelpoista rahaa sinne erikseen ja tiukan seulan mukaan kutsutuille. Niinpä Veikkauksen johto keksi, että internettiä ei tule pitää vapaana. Tämän päätöksensä johto ujutti yhteistyöverkostolleen, joka toisti sen omana kannanottonaan. Vuotta aiemmin Veikkauksen johto totesi suunnitellusti, että Veikkaus ei kannata netin sulkemista pokerinpelaajilta ja vedonlyöjiltä, ja ainoaa piuhaa Suomessa Veikkaukselle. Mutta - yllätys, yllätys - järjestöt olivat ihan itse raapaisseet tästä aloitteen ja höpisivät laittoman pelaamisen lopettamisesta, vaikka pelaaminen Suomesta ulkomaille ei ole missään vaiheessa ollut laitonta.

Nyt netin sulkeminen etenee Rinteen hallituksen toimesta. Tai sitten ei etene. Ne, jotka tuntevat tuoreen sisäministeri Ohisalon ja pääministeri Rinteen tai heidän avustajiaan, ei muuta kuin yhteyttä heihin. Jos siis kannattaa nykyistä tilannetta, jossa nuoret naiset ja miehet saavat vapaasti harjoittaa ammattiaan pelaamalla pokeria tai vedonlyöntiä Veikkauksen lisäksi ulkomaisille sivustoille. Viihdepelaajia tämä tietenkin koskee myös.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Oikeasti totta on se, että osassa maita, joissa Betsson Group toimii, lisenssi ei anna mahdollisuutta tarjota alaikäisten urheilusta pelikohteita. On toki muitakin syitä.
Tää on tosiaan hyvä tekosyy ja keppihepo, kyllähän siellä esim. junnulätkää lyödään ihan samalla tavalla alaikäsien peleistä ilman mitään moraalista ongelmaa. Oikea syyhän on varmastikin se, että esports-vedonlyönnin voluumit on jo kasvaneet niin isoksi, että tappiot alkaa näkyä viivan alla - koska vedonlyöntitoimistot ei vielä ole kräkännyt systeemiä toisin kuin alan ammattilaiset vastapuolella.

Veikkauksen touhut nyt on jotain perisuomalaista: kun ei jotain osata/pystytä/saada tehtyä tarpeeksi hyvin tai tuottavasti, pitää se kieltää kaikilta muiltakin. Samaa paskaa kuin tullin (Alkon) venkoilu ulkomaalaisten olutkauppojen rajotusten jne. kanssa. Sen sijaan että käytettäisiin resursseja oman toiminnan parantamiseen tai tässä tapauksessa lainsäätäjien voitelemiseen, pyritään kieltämään kaikki.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Oikea syyhän on varmastikin se, että esports-vedonlyönnin voluumit on jo kasvaneet niin isoksi, että tappiot alkaa näkyä viivan alla - koska vedonlyöntitoimistot ei vielä ole kräkännyt systeemiä toisin kuin alan ammattilaiset vastapuolella.

Vaikka tämä ei olisikaan totta, niin ei se silti salaliittoteoriakaan ole vaan täysin mahdollinen kuvio. Silloin, kun Veikkaus rantautui Suomeen tai siis aloitti pitkävedon, niin sieltä löytyi kaikenlaisia täysin sekavia kertoimia. Niitä sitten hyödynsivät ne mitkä vaikka tiesivät divarijalkapallosta jotain.

Siihen aikaan toki tiedonvaihto oli hitaampaa, mutta yhtä lailla nyt todella nopeasti breikanneessa lajissa dataa on loputtomasti vaan se voi olla väärääkin, koska kräkki on tekemättä.

Tämä vertautuu vaikka siihenkin kuinka vuosituhannen alkupuolella nettipokerissa oli löysää rahaa, kun kaikki eivät osanneet pelata.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mihin tämä väite perustuu? En oikein helpolla usko, että monopolimarkkinassa on kehitetty maailmanluokan organisaatio ja kilpailukyky.

Omaan kokemukseen. Se on tässä asiassa riittävän laaja eri yhtiöistä eri puolilta tiskiä. Veikkauksen plussia ovat:

1. Rehellisyys pelaajan kannalta eli tarkoituksella ei huijata, vaikka virheitä tulee.
2. Voittavia pelaajia ei rajoiteta. Tämä on nykyään äärimmäisen harvinaista.
3. Vetoja ei juuri peruta, ja usein virhekerroinkin maksetaan.
4. Kertoimien palautusprosentteja on nostettu ja nyt ne ovat money linessa (lopullinen voittaja) parhaimmillaan luokkaa 95 prosenttia.
5. Serverit eivät ole tukossa ison kisan/tapahtuman aikana.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tää on tosiaan hyvä tekosyy ja keppihepo, kyllähän siellä esim. junnulätkää lyödään ihan samalla tavalla alaikäsien peleistä ilman mitään moraalista ongelmaa. Oikea syyhän on varmastikin se, että esports-vedonlyönnin voluumit on jo kasvaneet niin isoksi, että tappiot alkaa näkyä viivan alla - koska vedonlyöntitoimistot ei vielä ole kräkännyt systeemiä toisin kuin alan ammattilaiset vastapuolella.

Tämä on varmasti yksi syy, jos ei ole osaamista. En ole tuota markkinaa seurannut. Muissa lajeissa tilanne on pitkälti sellainen, että Pinnacle tekee kertoimet, ja muut kopioivat ne ja asettavat rajat oman palautusprosenttinsa mukaisesti. Veikkaus tekee itse Liigan ja muut kotimaiset lajit. Ne taas kopioidaan ulkomaille sellaisenaan...

Veikkauksen touhut nyt on jotain perisuomalaista: kun ei jotain osata/pystytä/saada tehtyä tarpeeksi hyvin tai tuottavasti, pitää se kieltää kaikilta muiltakin. Samaa paskaa kuin tullin (Alkon) venkoilu ulkomaalaisten olutkauppojen rajotusten jne. kanssa. Sen sijaan että käytettäisiin resursseja oman toiminnan parantamiseen tai tässä tapauksessa lainsäätäjien voitelemiseen, pyritään kieltämään kaikki.

Osin mielestäni näin. Veikkauksella on osaamista, jolla pärjättäisiin ulkomailla. Tähän ei lupaa heru. Niinpä Veikkaus on tilanteessa, jossa sen on löydettävä korvaavaa tuloa kolikkopelien joutuessa tunnistamispakkoon. Veikkaus on niin hyvä kotimaisissa lajeissa (Liiga, Veikkausliiga, Pesis yms) kertoimien osalta, että irtiottoja ei enää ulkomailla nähdä kuin sisäänheittotarkoituksella.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mihin tämä väite perustuu? En oikein helpolla usko, että monopolimarkkinassa on kehitetty maailmanluokan organisaatio ja kilpailukyky.

Kuten toverimme tuossa kertoi, niin syyt ovat juuri nuo. Kilpailukykyä ei tosin ole, koska ei sinne saa kovinkaan moni maailmalla pelata.

Jos Veikkaus joskus aloittaa ulkomaalaisille pelien tarjoamisen, niin valitettavastihan kohta numero kaksi on ainakin ensimmäinen mikä katoaa plussista. Samoin käy kohdalle kolme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös