Mainos

Vegas Golden Knights (3.) – Chicago Blackhawks (12.), Läntisen konferenssin 1. kierros

  • 8 020
  • 34

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Parin vuoden tauon jälkeen on mukava taas kirjoitella ketjuavausta otteluparille, vaikkei tätä vielä ehkä täysin pudotuspelikierrokseksi mielläkään. Joka tapauksessa vallitseva maailmantilanne antoi tähän mahdollisuuden ja toisen otsikossa esiintyvän joukkueen kannattajana on vähän helpompi hymyillä. Takaoven kautta sisään ja oli lopputulos mikä tahansa, näen tämän pelkästään vain etuna tulevaisuuden kannalta.

On taas vähän helpompi hymyillä. Ja nyt ollaan oikeissa pudotuspeleissä.

Viime yönä varmistui kaksi parivaljakkoa läntisen konferenssin puolivälieriin. Round robinin lännen puolella voittanut Vegas Golden Knights esiintyi todella vahvasti runkosarjassa sijoittuen konferenssissaan kolmanneksi ollen viimeisen kymmenen ottelun aikana koko sarjan kolmanneksi paras joukkue. K-alkuinen (vai c?) kirosana tuli siis Nevadan ylpeydelle todella huonoon saumaan, mutta vain kolmen ottelun perusteella voinee sanoa ritareiden olevan tärkeimmillä hetkillä jälleen kunnossa. Trade deadlinella joukkuetta vahvistettiin tärkeällä hankinnalla Alec Martinezin kautta sekä leveyttä hankittiin niin hyökkäykseen Cousinsin kuin maalivahtiosastolle Robin Lehnerin muodossa. Myönnettäkööt tässä vaiheessa jo, että tällä palstalla on huomattavasti laadukkaampi Vegas-asiantuntija, joka varmasti täyttää ketjun laadukkaammilla analyyseillään sekä mahdollisesti videoklippienkin muodossa, joten mitä turhia tässä sen enempää kirjoittamaan.

No ei vaan. Mun mielestä Golden Knights on nyt kolmen kauden aikana näyttänyt sen, ettei heitä saa eikä pidä enää aliarvioida. Karlssonit, Marchessaultit, Schmidtit sekä Theodoret tulivat, todistivat itsensä sekä jäivät jokaisen vähänkään NHL:ää seuraavien mieleen. Tykkään joukkueen pelaajatyypeistä todella paljon ja kun hommasivat NHL:n parhaan kahden suunnan laitahyökkääjän Mark Stonen, oli meikäläisen helppo hypätä Vegasin kelkkaan vuosi sitten. Meno näytti hyvältä, jatkoon piti mennä aina yhteen tuomarivirheeseen asti, josta ei sen enempää. Tuo joukkue on lyhyessä ajassa käynyt todella paljon läpi, kaksi isoa pettymystä, joista se karvaampi on varmasti tappio cinderella-tarinassa ihan siellä kalkkimetreillä kaksi vuotta sitten. Kaikilla joukkueilla on jotain mille pelata. Vegasilla on se joku ekstra siellä lataus siellä taustalla.

Ihan kuin mulla olisi joku bias tätä kirjoittaessa Golden Knightsia kohtaan, mutta ehei. Tai onhan mulla tavallaan, kelkkaan en nimittäin hyppää. Miksi? Chicago Blackhawks on pudotuspeleissä kahden kauden tauon jälkeen!

Qualifying-kierrokselle monien mielestä ansaitsettomasti edennyt Blackhawks on kiistatta altavastaajan asemassa tulevassa puolivälieräsarjassa. Joukkue toki onnistui tiputtamaan viidenneksi sijoittuneen, kahden supertähden Oilersin otteluvoitoin 3-1 ja ansaitsi sitä kautta paikkansa varsinaisissa pudotuspeleissä. Esitys oli erinomainen odotuksiin nähden ja pudotuspelien nuorimpana joukkueena varustettuna muutamalla kolmen (tai kahden) sormuksen miehellä ansaittiin valtavasti arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Tämä kuplakiekko on tarjonnut useita yllätyksiä ja yksi niistä oli Blackhawksin eteneminen tähän vaiheeseen. Nyt täytyy takoa kun rauta on kuuma, vaikka paperilla ja pelien vilkuilijoiden mielestä erot altavastaajan näkökulmasta kasvoivat entisestään.

Käydään hiukan läpi Blackhawksia edellisestä sarjasta. Jonathan Toews oli edellisellä kierroksella ottelusarjan paras pelaaja. Hänen ympärilleen kasattiin ketju, joka pystyi dominoimaan molemmissa päissä kenttää, mutta se nälkä voittaa Kapteenilla on taas olemassa. Dominik Kubalik sekä Brandon Saad täyttivät omat odotukset siinä Toewsin laidoilla ja odotinkin heiltä isoa panosta, koska pelityylit lähtökohtaisesti sopivat pudotuspelikiekkoon. Kasikasi oli aika hiljainen, mutta teki silti pisteen per peli ja haluaisin ainakin itse uskoa Kanen ilmestyvän tähän sarjaan, jotta sitä leveyttä hyökkäyspeliin saataisiin. Mutta ehkä se yllättävin käänne oli se, että 19-vuotias Kirby Dach näytti kaikille, että hän pystyy pelaamaan yli 20 minuuttia jokaisena iltana jokaisessa tilanteessa ja riittävän laadukkaasti, jotta voidaan puhua tällä hetkellä kahden ensimmäisen ketjun sentteristä. Siis aivan jäätävä esitys ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että vuosi sitten Blackhawks varasi sen parhaan pelaajan koko varaustilaisuudesta. Hyvän taustatuen sarjassa tarjosi myös ex-Knightin Ryan Carpenterin johtama nelosketju.

Jottei menisi yksilöiden täydelliseksi hehkuttamiseksi, niin oli siellä paljon parannettavaakin usealla kolmen ensimmäisen ketjun. Jo mainitun Kanen lisäksi Alexit DeBrincat sekä Nylander olivat suhteellisen heikkoja vaikka ensin mainittu antaakin vähän enemmän myös kiekottomassa pelissä mutta silti. Blackhawksin kakkossentteri Dylan Strome menetti paikkansa Kanen keskeltä Dachille ihan ansaitusti ja peliaika pieneni todella paljon sarjan edetessä. Paljon, paljon parannettavaa, mutta jos nuo neljä kaveria nostavat tasoaan sekä ykkös- että nelosketju pitävät tasonsa, voisiko Hawksilla olla mahdollisuus? Maalivahtiosastolla Corey Crawford valoi luottoa tulevaan, kun nosti tasoaan ratkaisevan ottelun kolmannessa erässä ollen erän ylivoimaisesti paras pelaaja ja ylipäätänsä puolustuspelaaminen on ottanut harppauksen runkosarjasta eteenpäin, joka oli ja on edelleen ennakkoon se akilleen kantapää. Duncan Keith, Calvin de Haan sekä Connor Murphy olivat todella tasaisia läpi sarjan muutamia uinahduksia lukuunottamatta. Vastus kovenee, muuttuu vieläkin fyysisemmäksi ja nopeammaksi sekä mielestäni taitavammaksi, joten jos tästä sarjasta jatkoon haluaa mennä, vaaditaan kaikilta vieläkin parempaa.

Isoja kysymyksiä jo framilla eikä vielä edes tiedetä koska pelataan. Ehkä keskiviikkona? Laitetaan tähän kuitenkin muutama pointti, joihin sarja voinee ratketa:

- Mikä on Max Paciorettyn tilanne? Mikäli ilmestyy kaukaloon, tulee Vegasin hyökkäyksestä vieläkin pelottavampi. Stone, Marchessault, Karlsson, Stastny, Pacioretty, Tuch, pommikoneet nelosketjussa. Huh.
- Edellisestä ranskalaisesta poimitaan rivien välistä se Vegasin fyysisyys. Paine tulee olemaan valtaisa kiekon kanssa ympäri kenttää ja erityisesti Blackhawksin puolustusalueella. Onko siihen olemassa joku resepti?
- Ilmestyykö Blackhawksin hieman epäonnistuneet hyökkääjät?
- Maalivahtipeli, kuten aina. Blackhawksilla tilanne on selkeä, Crawford pelaa. Pelaako Knightsin maalilla Blackhawksilta hankittu Lehner vai Cupin pari kertaa voittanut Fleury?
- Vegas on ennakkoon ajatellen hieman yhtenäisempi joukkue, miten paljon Blackhawks kasvoi ottelusarjavoiton myötä?

Odotan jälleen todella vauhdikasta sekä viihdyttävää sarjaa ja edelleen paljon maaleja. Vegas pelaa todella nopeaa jääkiekkoa, mutta myös Blackhawks osaa pelata nopeasti ja erityisesti kääntää suunnan puolustuksesta hyökkäykseen erittäin nopeasti. Fyysisyydessä Hawks jää Vegasille aika paljonkin, mutta se ihan terävin kärki saattaa taidon puolesta kääntyä hieman Blackhawksille. Se tapa miten Blackhawks hyökkäsi Oilersia vastaan erityisesti ykkösketjun sekä Dachin osalta puree myös varmasti Vegasia vastaan. Puolueettomalle katsojalle varmasti todella kivaa katseltavaa nämä kaksi joukkuetta tulevat tarjoamaan, mutta vaikeaa se on näin kannattajille, kun hermot olivat koetuksella jo edellisessä sarjassa.

Otteluohjelma ja aikataulu:

GAME 1: 12.8, kello 05:30
GAME 2: 14.8, kello 00:30
GAME 3: 16.8, kello 03:00
GAME 4: 17.8, kello 01:30
GAME 5*: 19.8, kello X:XX
GAME 6*: 21.8, kello X:XX
GAME 7*: 23.8, kello X:XX

Tuli taas nopeasti kirjoitettua jotain enkä viitsi hirveästi viedä muilta kanssakirjoittajilta sisältöä pois kirjoittamalla itse kaiken. Toivottavasti kelpaa.

Blackhawks in 6.
 
Viimeksi muokattu:

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights, Silver Knights
Kiitoksia avauksesta ja ennen kaikkea suomenkielisestä otsikosta. Otteluraportit paiskaan Golden Knightsin kausiketjuun, jotta ne ovat tulevaisuudessakin sieltä helpommin löydettävissä aina kausittain, mutta eiköhän tähänkin ketjuun tule jotain raapustettua, kun sen verran paljon palstalla on Chicagon kannattajia, joten keskustelua pitäisi syntyä.

Olen oikeastaan vilkuillut vain sivusilmällä muita playoffpelejä kuin Golden Knightsin, koska snookerin MM-kilpailut ovat vieneet mielenkiinnon. Lisäksi en ole halunnut saada kiekkoähkyä, vaan katsella universumin mahdollisesti laadukkainta kiekkosarjaa maltillisesti vielä tässä vaiheessa playoffsyksyä tuoreuden säilyttämiseksi. Jokainen tietää, että kun jotain kappaletta kuuntelee pari viikkoa joka päivä useaan otteeseen, se menettää uutuudenviehätyksensä. Haluan säilyttää NHL:n kohdalla tuon viehättävyyden mahdollisimman raikkaana, joten siksi oli hyvä saada pientä yhteenvetoa @Lico'lta Blackhawksin otteista Edmontonia vastaan. Erityisesti yllätyin Dachin otteista ja seuraankin mielenkiinnolla hänen panostaan keskikaistalla panosten kasvaessa.

Vegasin puolelta samanlainen arpa keskikaistalla on kolmossentteri Nicolas Roy, joka lunasti runkosarjanäytöillään DeBoerin suosion nousten pikkuhiljaa nelosketjusta ylöspäin, mutta runkosarjassakin hän pelasi ylemmissä kentissä lähinnä laiturina. Koronatauon jälkeen hän on ollut vastuussa myös ykkösalivoimasta Stephensonin kanssa. Lohkovaiheessa Royn vastuu kiekosta oli kuitenkin hieman löperöä ja ailahtelevaa ajoittain. Kaksinkamppailut menivät myös liialliseksi roikkumiseksi toisinaan, joten odotan häneltä petraamista puolustussuuntaan. Hyökkäyssuuntaan hän oli ihan jämäkkä kasaten 1+2 tehot kolmeen peliin ja yhteistyö Tuchin sekä Cousinsin kanssa on toiminut kohtalaisesti. Karlssonin, Stastnyn ja Nosekin ketjuihin minulla on hyvä luotto ja jos Royn ketju pystyy pitämään pään pinnalla eikä tarvitse kesken pelin apuja (kuten St. Lousia vastaan, kun Stephenson siirrettiin tuohon ketjuun tuomaan jämäkkyyttä puolustusalueen puolustuspelaamiseen ja Tuch poistui Karlssonin ja Stonen rinnalle), veikkaan Golden Knightsin etenevän jatkoon viidessä pelissä.

Tuo veikkaus perustuu myös keskinäiseen historiaan. Chicago on voittanut vain kerran yhdeksässä kohtaamisessa Golden Knightsin. Vegasin pisteprosentti peleistä Chicagoa vastaan on 88,9%. Vain Canucks on ollut suotuisampi vastustaja (90,0%) ritareille organisaation historiassa. Ainoa tappio Chicagolle tuli juuri tällä kaudella, kun ottelu Las Vegasissa päättyi 3-5 viime marraskuussa, mutta siitä huolimatta Vegas on tehnyt keskimäärin 4.44 maalia ja päästänyt 2.67 osumaa Chicagoa vastaan. Tappio oli toki lähellä myös kauden avauskohtaamisessa, kun Holden tasoitti 1-1:een vasta ilman maalivahtia ja rankkareilla Marchessault sekä Theodore upottivat pelivälineen reppuun. Tässä sarjassa budjetoin yhden tilastotappion liiallisten jäähyjen vuoksi, koska Golden Knightsin alivoima oli liigan viiden heikoimman joukossa runkosarjassa (76,6%) eikä se nyt vielä koronatauonkaan jälkeen ole ollut juuri parempaa, sillä yhdestätoista alivoimasta vastustaja on rankaissut kahdesti eli prosentti on reilut 81, joka on keskitasoa pudotuspeleissä toistaiseksi, kun kahdella ensimmäisellä kaudella Vegas oli TOP10-joukkue alivoimalla, mutta Bellemaren lähtö on ainakin hieman kirpaissut tuolla osa-alueella. Onneksi toki Chicagon alivoima oli ilmeisesti vielä heikompaa Edmontonia vastaan ja kun The Athleticin lyhyen ennakon mukaan Vegas loi kahdessa ensimmäisessä pudotuspelissään eniten laukauksia ylivoimalla 60 minuuttia kohti, ehkä Golden Knightskin jokusen YV-osuman tulee Theodore-Stone-Karlsson/Pacioretty takakolmion johdolla tekemään. Vegasin ykkösylivoimassa suosittelen myös seuraamaan Marchessaultia neliön keskellä. Hän osaa liikkua hyvin molemmille puolille tukemaan pelin rauhoittamisessa ja siksi hän pelaakin keskellä, koska DeBoerin vuoden vanhan haastattelun perusteella hänen mielestään neliön keskellä olevalla pelaajalla on ehkä jopa tärkein rooli ylivoimalla ja pelaaja pitää vain saada hyväksymään roolinsa neliön keskellä, vaikkei pisteitä siitä synnykään samaan malliin kuin takakolmiosta operoidessa.

- Mikä on Max Paciorettyn tilanne? Mikäli ilmestyy kaukaloon, tulee Vegasin hyökkäyksestä vieläkin pelottavampi. Stone, Marchessault, Karlsson, Stastny, Pacioretty, Tuch, pommikoneet nelosketjussa. Huh.
- Maalivahtipeli, kuten aina. Blackhawksilla tilanne on selkeä, Crawford pelaa. Pelaako Knightsin maalilla Blackhawksilta hankittu Lehner vai Cupin pari kertaa voittanut Fleury?
Päävalmentaja Pete DeBoerilta on nyt melkein kaikissa lehdistötilaisuuksissa kysytty aina Paciorettyn tilanteesta ja joka kerta hän on vastannut, että Pacioretty on entistä lähempänä pelikuntoa "horisontin jo siintäessä". Jos pitäisi veikata, hän on kokoonpanossa sarjan viimeisissä peleissä, muttei ihan ensimmäisissä vielä.

Mitä tulee maalivahteihin, DeBoer totesi eilen jotain siihen suuntaan, että eiköhän siellä jatketa tandempeluutusta tai toinen pelaa peleistä kaksi kolmasosaa. Molempia tullaan kuitenkin varmasti käyttämään. Lehnerillä ei taida olla toistaiseksi yhtään tappiota vielä Vegasissa, vaan viisi voittoa, mutta hänelläkin on nyt koronatauon jälkeen ollut pieniä ongelmia sijoittumisessa ja lievää ylipelaamista. Fleury on puolestaan päästänyt joitakin helppoja laukauksia kauempaa, mutta kun hänkin on edennyt tappioitta tauon jälkeen, uskon hänen aloittavan ykköspelin:



EDIT: Unohdin mainita vielä sen, että saldo DeBoerin alaisuudessa on nyt Arizona-harjoituspeli mukaan lukien 19 voittoa, viisi tappiota varsinaisella peliajalla ja kaksi tappiota varsinaisen peliajan jälkeen, joten tuonkin tilaston takia olen ensi kerran hyvin luottavainen pudotuspelien alkaessa ja odotan etenemistä neljän parhaan joukkoon, jonka jälkeen sitten jäljellä onkin enää niin laadukkaita pallopelijoukkueita, että marginaalit ovat entistä pienempiä.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ansiokkaat alustukset tälle sarjalle, eipä noihin juuri lisättävää tässä kohtaa ole. Pari nostoa kuitenkin, että antakaa määkin huudan..

Onneksi toki Chicagon alivoima oli ilmeisesti vielä heikompaa Edmontonia vastaan ja kun The Athleticin lyhyen ennakon mukaan Vegas loi kahdessa ensimmäisessä pudotuspelissään eniten laukauksia ylivoimalla 60 minuuttia kohti, ehkä Golden Knightskin jokusen YV-osuman tulee Theodore-Stone-Karlsson/Pacioretty takakolmion johdolla tekemään.

Ihan noin silmätestillä ja nyt mennään muistin varassa, Chicagon alivoimanelikko oli kovin passiivinen Edmontonia vastaan. Myös aika tiivis, mikä antoi taas tilaa pitää kiekkoa rauhassa laidoilla jne,. Kenties McDavidin ja Draisaitlin pelko piti alivoimakoostumuksen varpaillaan eikä painetta uskallettu antaa ettei sitten oltaisi pelattu itseä ulos tilanteesta? Aika paljon kiekkoja iskettiin myös tuosta ihan molarin lähietäisyydeltä verkkoon ja maalineduspelaamisessa Chicagon puolustajat eivät olleet aina ihan parhaimmillaan.

veikkaan Golden Knightsin etenevän jatkoon viidessä pelissä.

Tämä on myös oma veikkaukseni sarjan lopputuloksesta.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Chicagon voitto Edmontonista oli pienoinen yllätys, mutta Chicagon kokemusta pudotuspeleistä ei kannata aliarvioida. Vegas veti ottelunsa hyvin muita lännen huippuja vastaan ja olin joukkueen menosta yhtälailla yllättynyt. Vastassa on kaksi joukkuetta, joilla on alla hyvä vire ja momentum. Uskon myös, että tästä sarjasta tulee viihdyttävä neutraalille katsojalle ja jomman kumman joukkueen fanille puolestaan stressaava. Molemmilla löytyy syvyyttä hyökkäyksestä ja hieman heikompi pakisto, maalilta molemmilla voi olla Cup-voittaja eli Crawford vs Fleury. En yllättyisi, jos voittoon tarvittaisiin seitsemän ottelua. Veikkaan Vegasia voittajaksi.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Toronton ja Columbuksen game 5:sta odottaessa voisi tännekin jotain ympäripyöreitä kirjoitella. @Lico avaukselle jo heti valtaisa peukku!

Mielestäni paljon tulee riippumaan herroista Alexander Nylander ja Dylan Strome, kuten täällä jo esiin nostettiinkin. Jos jatkavat Oilers-sarjasta tuttua muniin puhalteluaan ja hiihtelyään en näe Chicagolla palaa Vegasin neljän ketjun rummutuksessa. Jos taas nostavat tasoaan haukoilla voisi olla saumoja. Vegas olisi toki edelleen suosikki, mutta...

Saad-Toews-Kubalik voi aivan hyvin olla myös tämän sarjan paras ketju ja Dachista ei kukaan voi olla pitämättä, niin siinä on jo kaksi ketjua jotka kyllä pärjäävät + Hawksin nelonen ajaa mielestäni asiansa.

Toki Oilers oli taas kahden tähtensä jälkeen sitä itseään + jopa viisikkopelaaminen ja puolustaminen hyvin epä Dave Tippettmäistä, joten ero kurinalaiseen ja systemaattiseen Vegasiin on melkoinen. Voi olla, että Oilers sai Hawksin näyttämään hieman paremmalta, mitä vielä ovat ja samalla vääristää odotuksia, mutta toivotaan mahdollisimman tasaista ja pitkää sarjaa kun tuntuu itselleni näistä lännen sarjoista ennakkoon mielenkiintoisimmalta.

@Salming tai joku muu Vegas-tietäjä voisi kertoa, kuka on miehiään Zach Whitecloud? Itselleni ainakin tuntematon suuruus.
 
Kirby Dach oli Oilersia vastaan huikea pelimies. Tykkäsin oikein kovasti.

Mutta mitä tulee tähän ottelusarjaan, niin luotan Vegasiin kuin aurinkoon. Yksi lapsus käy, mutta neljä voittoa tulee ja ritarit marssii jatkoon.

Oilers oli niin huono Hawkseja vastaan, että oikein harmitti katsoa. Totta kai nyt kokeneet Toewsit ja kumppanit saa sarjan silloin hoidettua, jos vastustaja sitä tarjoaa. Vegas ei niin tule tekemään.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Ja mulle voisi joku Chicago-tietäjä kertoa, kuka on Matthew Highmore?

Tässä otteluiden alkamista odotellessa lähinnä ärsyttää jo etukäteen, kun kohta soi korvissa taas "ti-di-dit-tidi-dit, ti-di-dit-tidi-dit..." ärsyttävin maalibiisi NHL:ssä, ja kun selostaja kertoo "Maatan" taas tehneen jotain ja minun pitää kirkua sille, että se on Määttä!!!

Pelottavan hyvin Chicago pelasi tämän karsintakierroksen pelit, vaikken nyt läheskään kaikkea nähnyt. Ja tosiaan rottanaama Teivs siellä hyöri pääpyörittäjänä. Tulee mieleen nuo Ankka-aikojen kauhukuvat, kun tämä kaveri kuritti Ankkoja pleijareissa ja muutenkin.

NBC:llä antoivat Vegasin aloittajamaalivahdin paikan Lehnerille. Jännä nähdä, kumpi aloittaa. Veikataan nyt sitten, että maalivahtipeliin ratkeaa, ja tosiaan noihin jäähyilyihin, joita Kultaritarit ovat harrastaneet ihan liian kanssa. Veikkaan, että menee seitsemään peliin ja arvon vaikka voittajan sitten Playoffs-veikkaukseen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ja mulle voisi joku Chicago-tietäjä kertoa, kuka on Matthew Highmore?

Blackhawks teki sopimuksen varaamattoman Highmoren kanssa maaliskuussa 2017. Highmore pelasi Quebecin junnuliigaa Saint Johns Sea Dogseissa neljä vuotta ja vahvat otteet siellä poikivat NHL-sopimuksen Chicagoon. Highmore on työteliäs pienikokoinen hyökkääjä, jonka viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia. Pelasi hyvän sarjan Edmontonia vastaan Chicagon nelosketjussa Kämpfin sekä Carpenterin kanssa saalistaen neljässä pelissä 2+1=3 pisteet. Tuo hyvää energiaa kentälle ja on maksimissaan NHL-tasolla nelosketjun pelaajia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Aikataulukin on nyt selvä:

GAME 1: 12.8, kello 05:30
GAME 2: 14.8, kello 00:30
GAME 3: 16.8, kello 03:00
GAME 4: 17.8, kello 01:30
GAME 5*: 19.8, kello X:XX
GAME 6*: 21.8, kello X:XX
GAME 7*: 23.8, kello X:XX

Ajat Suomen aikaan. Editoitu ensimmäiseen viestiin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tässä sarjassa on mielenkiintoista lähinnä, että monessako menee poikki. Hihasta 15-20 pinnan saumat, että VGK vie neljässä.

Jotain puoli promillea, että kolme ottelua riittää ja Hawks diskataan/luopuu ennen nelosta.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights, Silver Knights
@Salming tai joku muu Vegas-tietäjä voisi kertoa, kuka on miehiään Zach Whitecloud? Itselleni ainakin tuntematon suuruus.
Hän on varaamaton pelaaja, jonka Golden Knights värväsi organisaatioon 21-vuotiaana vapaana agenttina maaliskuussa 2018 Bemidji Staten yliopistosta. Hän pääsi pelaamaan yhden runkosarjaottelun Edmontonissa avauskaudella, kun Vegas oli jo varmistanut muistaakseni divisioonavoiton. Tuossa debyytissään Whitecloudin teholukema oli +3, joka jäi mieleen. Pudotuspeleissä hän vietti aikaa Vegasissa imien oppia siitä, miten NHL:ssä toimitaan ja seurasi läheltä joukkueen matkaa Stanley Cupin finaaleihin. Hän on pelin opiskelija, joka teki lehdistökatsomossa/tekee varmaan yhä muistiinpanoja peleistä.

Seuraava kausi eli viime kausi meni AHL:ssä. Chicago Wolvesissa Whitecloud pelasi ykköspakkiparissa suuria minuutteja Nicolas Haguen parina opetellen aikuisia vastaan pelaamista. Kauden päätteeksi hänen teholukemansa oli +39 74 ottelussa. Pudotuspeleissä Whitecloud teki 22 pelissä tehot 3+12=15, kun Wolves eteni Calder Cupin finaaleihin. Hän oli Wolvesin kypsin puolustaja viime kaudella ja valmiudeltaan lähinnä NHL:ää. Whitecloud loisti eritoten puolustussuuntaan kyeten voittamaan paljon kamppailuja ja hänellä on vahva maila. Hän oli myös erinomainen puolustamaan takaperin luistellen eli pitämään etäisyyden sopivana hyökkääjään matalahkon painopisteen ansiosta. Kiekollisena Whitecloudin vahvuus on siinä, että hän pystyy jakamaan yksinkertaisia syöttöjä hyökkääjien lapoihin eikä hätäile paineen alla, vaan on erittäin rauhallinen. Lyöntilaukaus on kohtalainen, mutta suurin osa pisteistä tulee peliä edistävien syöttöjen kautta eikä hänestä mitään ylivoimaspesialistia NHL:ään tule, vaan luotettava kolmosparin kahden suunnan puolustaja. Hän on Deryk Engellandista paranneltu versio eli liike ja kiekolliset ratkaisut ovat vähän parempia, jonka vuoksi hän on DeBoerin tultua ruoriin saanut mahdollisuutensa ylhäällä.

Tämän kauden alussa Whitecloud loukkaantui harjoitusleirin lopussa, joten hän kuntoutti itseään hetken ja aloitti sitten kauden alhaalla. Gallant suosi NHL:ssä nuorista puolustajista Hagueta ja hetken aikaa Bischoffiakin, mutta kun Gallant sai potkut ja DeBoer astui sisään, hän on antanut Whitecloudille pelipaikan kolmosparista Haguen sijaan, mikä on ollut täysin oikea ratkaisu ja minäkin olen tunnetusti liputtanut Whitecloudin puolesta jo puolentoista vuoden ajan, koska pidän hänen varmuudestaan ja ennen kaikkea puolustussuunnan pelaamisestaan muihin nuoriin lupauksiin Hagueen, Coghlaniin ja Schuldtiin verrattuna. Whitecloud pelasi NHL-uransa 12 ensimmäistä peliä jäämättä kertaakaan miinukselle tehotilastossa.

Runkosarjan lopussa hän pelasi lähes kaikki pelit DeBoerin aikakaudella eli 16 ottelua saalistaen yhden syötön ja jääden tehotilastossa kolme maalia plussalle. Koronatauon jälkeen hän on kasannut 1+1 tehot kolmessa pudotuspelissä ja teki St. Louisia vastaan NHL-uransa avausmaalin painottoman puolen nousulla ja sitä seuranneella lyöntilaukauksella vastakiekkoon päädystä tulleeseen Nicolas Royn syöttöön. Huomionarvoista on kuitenkin se, että Whitecloud on nyt istutettu alivoimalla ykköspariin McNabbin vierelle eli rooliin, jossa Engelland pelasi Gallantin alaisuudessa. DeBoerin tultua ruoriin Whitecloud sai ajoittain jääaikaa toisessa alivoimaparissa, mutta nyt koronatauon jälkeen häneen on luotettu vielä enemmän. Ehkä ihan vielä hän ei ole ollut niin raudanluja kuin Engelland parhaimmillaan alivoimalla on, mutta Whitecloud on hyvällä tiellä kohti vastaavaa ekspertiisiä ja osaa nyt jo melko hyvin sijoittua vetolinjoille blokkaamaan kumia, mutta NHL-tasolla maalineduspelaamisessa kakkoskiekoissa ja päätykamppailuista purkujen aikaansaannissa hänellä on vielä kehitettävää. Hän on kuitenkin kokoonpanossa ainoana rightin puolustajana siksi, että toiseen rightiin Engellandiin nähden kiekollisena Whitecloud ei vuoda yhtä pahasti paineen alla ja liikkuu paremmin karvauksen alla. Jos Merrill olisi right eikä left, Whitecloudin minuutit eivät olisi yhtä kirkossa kuulutettuja, vaikka toki tarvittaessa myös Holden kykenisi pelaamaan oikealla puolella kuten ylemmissä pareissa Schmidt ja Theodore kuulemma ihan mielellään tekevät, mutta kun Merrillillä ei ole tulevaisuutta enää tässä organisaatiossa nuorempien pelaajien tullessa ohitse, Whitecloud pelaa kyllä näyttöjenkin puolesta ihan ansaitusti kolmosparissa sen vajaat viisitoista minuuttia illassa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä sarjassa on mielenkiintoista lähinnä, että monessako menee poikki. Hihasta 15-20 pinnan saumat, että VGK vie neljässä.

Jotain puoli promillea, että kolme ottelua riittää ja Hawks diskataan/luopuu ennen nelosta.

Kamalinta olisi, jos sarja ei menisi koskaan poikki ja Chicago joutuisi ainaisen nöyryytyksen kohteeksi. Sellainen maanpäällinen kiekkohelvetti. Onneksi sarja kuitenkin katkeaa jossain vaiheessa. Satavarma siitä.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Blackhawks teki sopimuksen varaamattoman Highmoren kanssa maaliskuussa 2017. Highmore pelasi Quebecin junnuliigaa Saint Johns Sea Dogseissa neljä vuotta ja vahvat otteet siellä poikivat NHL-sopimuksen Chicagoon. Highmore on työteliäs pienikokoinen hyökkääjä, jonka viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia. Pelasi hyvän sarjan Edmontonia vastaan Chicagon nelosketjussa Kämpfin sekä Carpenterin kanssa saalistaen neljässä pelissä 2+1=3 pisteet. Tuo hyvää energiaa kentälle ja on maksimissaan NHL-tasolla nelosketjun pelaajia.
Kiitos, yritetään seurailla kaveria. Kyllä nimi tuli jo karsintakierroksen peleissä kaukalossa silmiini.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Aika yksimielisesti Vegasin veikkaillaan vievän jatkopaikan tässä parissa aika helposti. Pelkään, että tästä tulee silti yllättävän tasainen vääntö, vaikka ennakkoasetelmat ovatkin varsin selvästi Vegasin puolella.

Vegasin etuna on ehkäpä koko liigan laadukkain maalivahtikaksikko, vakaampi joukkuepeli ja huomattavasti leveämpi ratkaisijoiden rintama. Chicagolle menee kokemusetu kovista peleistä ja myös erikoistilannepelaamisessa vihulaiset voivat olla hiukan etevämpiä. Chicagolla on kuitenkin taidokkaita yksilöitä kärkiketjuissa, eikä ritareiden alivoimapelaaminen ole toiminut oikein missään vaiheessa tällä kaudella.

Hyvä Vegasin kannalta, että joukkue on täysin eheä, kun Paciorettykin saatiin taas palautettua kuplaan. Vaikkei Max pystyisikään vielä pelaamaan tai olemaan parhaassa terässä, niin hän on joka tapauksessa yksi kokeneen kaartin johtajista joukkueessa. Yhtenäisyys ja toimiva joukkuehenki nousevat näissä korona-ajan pudotuspeleissä entistäkin tärkeämpään asemaan, kun ollaan kirjaimellisesti koko ajan yhdessä.
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
En usko Chicagon voittoon Vegasia vastaan, mutta en myöskään uskonut Chicagon voittoon kun vastassa oli Edmonton. Täysin omissa käsissä tämä sarja kuitenkin; isojen tähtien pitää johdattaa nuorukaiset sellaiseen liitoon että Vegasin tasaisen hyvä rosteri saadaan voitettua neljä kertaa seitsemään peliin.

Isoin asia kuitenkin on Corey Crawford. Crow ilmiliekkeihin niin on tämäkin sarja voitettavissa. Toivon.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Vegas oli niin hyvä kuin uskalsi olettaa. Ottelu kuvastaa paljon se, että Blackhawks ei hirveästi hyökkäyspeliään saanut käyntiin ja se on osittain intiaaninutun huonoutta, mutta enemmänkin ritareiden hyvyyttä. Todella valmis paketti Vegasilla kasassa eikä edes pyöri vielä kaikilla sylintereillä. Todellakaan.

Positiivista Hawksilta oli Saad, Dach, nelosketju sekä puolustuspelaaminen oli ihan kohtalaista.

Pari tolppaa joo ja ylärima, kaksi helppoa maalia Crawfordille joo, mutta ei se sitä siltikään poista, että Vegas oli parempi. Paljon on kirittävää ja parannettavaamutta toivotaan parempaa torstaille!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Joo tuo 3-1 hörppy tuli pahaan paikkaan Crawfordilta ja katkaisi selän. Mutta tosiaan erittäin tiiviisti Vegas puolusti ettei Blackhawks päässyt riittävästi pahoille paikoille laukomaankaan perille saakka.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Pakko lainata tämä @Salming loistava tiivistelmä pelistä tänne.
1/7 Vegas vs. Chicago

Lehner aloitti maalissa, joka yllätti minut lievästi, koska Fleury ei kuitenkaan hävinnyt kumpaakaan lämmittelypeleistään eikä Lehnerkään ollut ihan vakuuttavin, mutta hänen puhdas saldonsa Vegasissa sitten painui vaakakupissa enemmän. Hyökkäyksessä Pacioretty teki paluun Karlssonin ketjuun, mutta alaketjut olikin rakennettu siten, että Roy sentteröi nelosta ja Stephenson kolmosta, joten Cousins sai jäädä kolmosvitjan laitaan. Tuo oli varmasti ihan hyvä ratkaisu, kun Royn johtamana kolmoskentällä oli ajoittain ongelmia omalla alueella lohkovaiheessa.

Ottelun alussa vieraat saivat heti 2v1-hyökkäyksen keskialueen käännöstä, mutta Dach jäätyi kiekollisena eikä saanut mitään ratkaisua aikaan. Heti perään Cousins jätti keskialueella kiekon Tuchille, joka porhalsi keskeltä avopaikkaan, mutta rannelaukaus ei uponnut. Avauskymppi oli kaikkinensa Chicago-merkkinen, koska Golden Knightsilla oli ajoittaisia ongelmia syöttöjen laadun kanssa ja vieraat saivat katkoja aikaan keskialueella sekä siitä kääntöjä kohti hyökkäysaluetta. Lehner kuitenkin torjui suorat laukaukset varmasti ja myös Kubalikin noston läheltä ylös oikealta tolpalta. Yhdeksännellä minuutilla Stastnyn vitja takanaan Theodore ja Martinez saivat aikaan ensimmäisen pitkän Vegas-kulmarallin. Vastassa oli Dachin ketju, joka ei millään päässyt pois omista, mutta puolusti kuitenkin sen verran hyvin, ettei isännillekään avautunut kunnon maalipaikkoja. Kesken vaihdon nelosketjukin saatiin vaihdettua tuoreena sisään ja Reaves kävi kulmassa kolaamassa tylysti Dachin jään pintaan. Tuosta vaihdosta seurasi kuitenkin kevyt momentumin siirto Golden Knightsille.

13. minuutilla Pacioretty pääsi ampumaan slotista, mutta kuti meni ohi. Irtokiekosta Stone ja Karlsson petasivat Paciorettylle uuden paikan takatolpalle, mutta kiekko poltti tämän lavassa eikä tämä saanut lopulta laukausta aikaan pienestä kulmasta. Tuo oli erän viimeinen laadukas maalipaikka-aihio. Laukaukset kirjattiin maalia kohti lopulta 9-5. Chicago ohjasi Vegasin hyvin laitoihin, joten laukauksista vain Paciorettyn ja Tuchin yritykset lähtivät laadukkaista sektoreista. Suurin osa laukauksista lähti vasemmasta laidasta:



Avauserästä jäi mieleen se ylempään kuvaankin liittyen, että Vegas yritti käyttää keskialueen jättöä karvauksen ohittamiseen ja hyökkäysalueelle murtautumiseen. Toistuvana avausmallina siis puolustajan avauksen jälkeen keskialueella joku hyökkääjistä pudotti kiekon taakse vauhtiin toiselle hyökkääjälle tai nousevalle puolustajalle, jotka sitten murtautuivat usein laidan kautta vauhdilla alueelle, kun keskusta oli tukittu.


Tässä näytteessä McNabb siirtää kiekon paineen alta Stonelle, joka nostaa sen keskialueelle ohi Chicagon ylimpien karvaajien. Pacioretty voittaa irtokiekon Keithilta takaisin Stonelle, joka pudottaa vauhtiin taakse Schmidtille ja tämä murtautuu kontrolloidusti hyökkäysalueelle vasemman kautta.


Hetkeä aiemmin McNabb löytää vapaan lavan keskialueelta asti, kun Chicagolle on vaihto kesken. Karlsson siirtää vuorostaan kiekon Stonelle, joka ei lähde puskemaan alivoimaisena väkisin siniviivan yli, vaan pysyy kiekossa ja jättää sen nyt takaa kiihdyttäneelle Marchessaultille ja tämä vie kiekon hallitusti siniviivan yli sekä laukoo juuri vasemmasta laidasta, josta suurin osa kudeista lähti avauserässä. Crawford torjuu kulmaan, mutta Golden Knightsin pelaajat ehtivät hyvin jatkopeleille vääntämään kakkoskiekosta.


Alaketjuissa ovat puolestaan joukkueen nopeimmat luistelijat Carrier, Tuch ja Stephenson, joten ne pystyvät soveltamaan samaa mallia omalta alueelta asti, koska tuon kolmikon luisteluvoima riittää pidempiinkin kuljetuksiin. Esimerkiksi tässä Whitecloud hakee päätydumppauksen ja siirtää sen ränniin Reavesille. Carrier tarjoaa itsensä vapaaksi vierellä ja kuljettaa sitten itse vaivatta kiekon oikeaa laitaa pitkin kontrolloidusti vieraiden alueelle ja näin nelosvitjan päätypeli on taas valmiina alkamaan.

Jostain syystä nuo GIFit eivät näy ainakaan minulle kovin hyvällä laadulla palstalle upotettuna, vaikka tuolla sivustolla ne kyllä näyttävät hyviltä. Noh, kaipa noista silti olennainen välittyy ja onhan ne mahdollista avata tosiaan erilliseen ikkunaan.

Sitten toiseen erään. Heti avausvaihdossa Saad katkaisi siniviivan alla Schmidtin avauksen, pujotteli keskeltä ykköspuolustajaparin ohi ja tarjosi Toewsille avopaikan takatolpalle, mutta tämä taisi kilauttaa tolppaan tai ylärimaan. Heti perään Lehner menetti teränsä, mutta Strome ei pystynyt upottamaan one-timeriaan haavoittunutta maalivahtia vastaan, joka ei kunnolla pysynyt pystyssä. Neljännellä minuutilla Crawford empi päätykiekkoon menoa, joten Stephenson nappasi sen ja lätytti maalin eteen Cousinsille, mutta lätty meni juuri lavan yli eikä tämä päässyt ampumaan avopaikasta.

Kolmen minuutin päästä Vegas meni kuitenkin johtoon. Martinez laukoi viivasta maalin ohi. Smith haki irtokiekon Keith selässään. Hän kuljetti kiekkoa siniviivaa kohti ja jätti sen sitten Theodorelle, joka lähti nousemaan oikeaa laitaa pitkin. Samalla Keith jätti Smithin ja vaihtoi miestä Theodoreen, muttei kunnolla ehtinyt laukaisulinjalle, vaan Theodoren tarkka rannari painui Keithin jaloista etukulmaan ohi Crawfordin. Stastny teki samalla hyvän liikkuvan maskin maalin edessä painiessaan. Myös Stanley Cupin finaaleihin johtaneena kautena Theodore vastasi ritarien ensimmäisestä playoffmaalista, joten ehkä tämä on taas alku jonkin suuremman?

Maalinjälkeisessä vaihdossa omat pelaajat törmäsivät keskenään keskialueella mahdollistaen 3v2-hyökkäyksen Chicagolle. Toews jakoi keskeltä laitaan, mutta McNabb blokkasi loistavasti Saadin one-timerin. Avauskympin loppuun Vegas maalasi toistamiseen. Nelosketju tuli siististi pois omalta alueelta vähän samaan tapaan kuin ylemmässä näytteessä. Martinez siirsi laitaa pitkin ylöspäin Carrierille, joka siirsi vuorostaan pelivälineen viereen itsensä tarjolle tuoneelle Roylle. Roy ja Reaves hyökkäsivät kahdella kahta vastaan keskialueella ja Roy päätti itse kuljettaa kiekon hyökkäysalueelle vasenta laitaa pitkin. Hän piti kiekkoa alueella laidassaan hetken aikaa, kierteli ja kaarteli, kunnes Reaves löytyi vapaana syvyydestä maalin kulmalta. Reaves käänsi kiekon maalin eteen ja samalla Carrier ajoi vauhdilla maalin eteen taustalta. Irtokiekko pomppi sopivasti hänelle ja peli oli 2-0, kun Highmore hävisi kaksinkamppailun Carrierille. Blackhawks haastoi maalin vielä turhaan paitsiona, mutta Reaves ei ollut ehtinyt livahtaa alueelle ennen Royta onneksi. Epäonnistuneesta haastosta seurasi tietysti ylivoima ottelun toisen puolikkaan alkajaisiksi:


Ylivoimalla Pacioretty oli palannut ykkösviisikon toiseen siipeen Karlssonin paikalle. Karlsson palasi puolestaan kakkosviisikon vasempaan siipeen Schmidtin jatkaessa keskellä ja Martinezin oikealla. Smith oli neliön keskellä ja Tuch tutusti maskissa/päädyssä. Ensimmäinen YV johti kuitenkin takaiskuun, kun pyörityksen päätteeksi Theodore haki keskialueelta purkukiekon, muttei havainnoinut ihan kunnolla sitä, kuinka lähellä Saad oli ja tämä onnistui riistämään kiekon vähän löysästi pelanneelta Theodorelta. Kampf tuli taustalta mukaan, sai syötön Saadilta ja naulasi kiekon oikeaan yläkulmaan. Vegas sai toisen ylivoiman perään, kun Dach kamppasi Smithin laidassa. Tuollakin ylivoimalla kiekko liikkui hyvin ja kieltämättä Chicagon alivoima näytti haavoittuvalta, kun Theodorekin pääsi pari kertaa pommittamaan vapaasti b-pisteiden yläkaarien välistä, mutta tulos jäi piippuun.

Toisen erän päätösvitosen aluksi McNabb roikkui Kubalikissa kulmassa liiaksi. Chicagon ensimmäisellä ylivoimalla paras paikka tuli heti alussa, kun ykkösviisikosta Keith-Kane-Toews-Kubalik-Dach Toews laukoi neliön keskeltä ja Dach pääsi kääntämään irtokiekon kohti takakulmaa maalin edestä, mutta Lehner veti pidemmän korren. Samalla häneltä lähti kuitenkin taas terä irti. Pelin jälkeen DeBoer sanoi, että Lehnerillä on neljä vuotta vanhat luistimet, joten tämä saa kuulemma ottaa hieman omaankin piikkiinsä noita terien irtoamisia. Toisen erän maalit kirjattiin lopulta 2-1 ja laukaukset 12-9. Blokit menivät kotijoukkueelle 9-2.

Päätöserän vedot olivat 13-6. Avauskympillä suhde oli 8-3, joten vahvojen kolmansien erien trendi koronatauon jälkeen jatkui. Ensin kolmannella minuutilla Marchessaultin keskialueen katkon jälkeen Smith spurttasi oikeaa laitaa pitkin ja ampui rannelaukauksen Murphyn blokin ohi Crawfordin kilven kautta sisään. Liian helposti tuo laukaus painui maaliin. Kuudennella minuutilla Marchessault alusti päädystä samassa vaihdossa kaksi paikkaa Smithille maalin eteen. Yrityksistä jälkimmäinen kilahti maalirautaan. 49. minuutilla sama kaksikko oli taas asialla, kun Vegas meni 4-1 johtoon. Smith katkaisi syöttöyrityksen maalin eteen omassa päässä käynnistäen 2v2-vastaiskun. Hän syötti Marchessaultille vasempaan laitaan ja sai seinäsyötön takaisin keskelle päästen läpiajoon. Kane yritti takakarvata tuloksetta, kun Smith nosti rystyltä tyylikkäästi yläkulmaan. Tehopiste oli hänelle jo illan kolmas. Avauskaudellahan Smith oli Vegasin paras pistemies pudotuspeleissä, joten ehkä Theodoren tekemän avausmaalin tavoin historia toistaa itseään?

Päätöskympin alkuun Martinez teki yhden illan harvoista huonoista teoistaan, kun hän roikkui Nylanderissa rangaistuksen arvoisesti. Ylivoimalla Kane kilautti kerran vasemmasta siivestä ranteella ulkotolppaan. Alivoiman aloittivat muuten Karlsson ja Smith, joten ihan täyttä luottoa Royhun ja Stephensoniin DeBoerilla ei vielä ollut tosipaikassa tärkeän alivoiman tappajina, koska he hyppäsivät kehiin vasta toisena AV-parina. Viimeiset minuutit onnistuneen alivoiman jälkeen olivat sitten enää lähinnä kellon kulutusta siirtokiekoilla keskialueelle, joten loppuluvut olivat 4-1. Lopulliset laukaukset kohti maalia olivat 34-20 ja maaliodottamat 2.9-2.5, joten ehkä 3-2 olisi ollut lähempänä oikeutettua lopputulosta.

Arvosanataulukko

++ Smith, Marchessault
+ Stastny, Carrier, Roy, Reaves, Theodore, Martinez, Lehner
+/- Karlsson, Stone, Cousins, Tuch, Stephenson, Schmidt, McNabb, Whitecloud, Holden
- Pacioretty
--

Pacioretty laukoi neljästi kohti maalia, mutta melko pehmeitä nuo vedot olivat ja muutoin hän sitten olikin odotetusti vielä melko näkymätön hakiessaan pelituntumaa. Kiekko poltteli lavassa ajoittain liiaksi. Florida-veljet puolestaan tuikkivat kahdessa viimeisessä erässä vahvasti. Smith vietti kolmeen pisteen iltaa ja Marchessault kahden. He myös värkkäsivät kahdestaan molemmat päätöserän maalit Joonatanin alustaessa ja Reillyn viimeistellessä.

Keskellä operoinut Stastny tyytyy yhteen plussaan. Avausmaalissa hän teki hyvän maskin ja tehotilasto oli +2. Aloitusprosentti oli 57. Tasapainoinen peli molempiin suuntiin häneltä. Nelosketju pääsee myös plussalle, koska he tekivät voittomaalin ja jäivät siten omassa iltapuhteessaan plussan puolelle. He pelasivat myös tavallista enemmän, kun laituritkin saivat peliaikaa 11:23 ja 12:23 sekä Roy alivoimien ansiosta viitisentoista minuuttia. Carrier ja Reaves merkkauttivat tilastoihin myös viisi niittiä per henkilö.

Puolustajista Theodore-Martinez pari oli ehjin, vaikka ylivoimalla Theodore lahjoitti kavennusmaalin, mutta siitä huolimatta hän oli niin hyvä, että annan plussan. Tuo pari pelasi karvan päälle 20 minuuttia. Martinezin teholukema oli parhaana +3 ja Theodoren +2 ylivoimakämmin vuoksi. Molemmille kirjattiin myös neljä blokkia ja jatkokiekot he voittivat varmasti kulmissa avaten peliä siitä eteenpäin. Jääajat jakaantuivat hyvin tasaisesti, kun Whitecloud ja Holdenkin pelasivat lähes 19 minuuttia. Holden merkkautti kuin varkain itselleen viisi vetoa kohti maaliakin. Whitecloud puolestaan kamppaili paljon paremmin kuin viime pelissään ja oli alivoimallakin hyvä McNabbin rinnalla yhden heikomman pelin jälkeen. Kolmospari liikutti kiekkoa myös hyvin eteenpäin ränniä pitkin. Ykkösparille sattui sen sijaan pari harhasyöttöä, mutta ne eivät kostautuneet ja vastapainona toki McNabb näytteiden tavoin löysi kyllä vapaita lapoja edestään hyvälläkin prosentilla alun jälkeen.

Lehnerin sijoitin lopulta myös plussalle. Saldo Vegasissa on nyt siirron jälkeen kuusi voittoa kuudesta pelistä. Torjuntoja kertyi 19. Mitään suuria pelastuksia ei tarvinnut tehdä, vaan hän oli eleettömän hyvä ja hoiti varsinkin avauskympillä tulleet suorat laukaukset varmasti päästen siten mainiosti pelin sisään.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Vegas oli hyvä, mutta ei ylivoimaisen hyvä. Crawfordilla parempi ilta ja pari suosiollista pomppua, niin Chicagolla kaikki mahdollisuudet voittaa seuraava peli. Sarjan voittamiseen en kuitenkaan usko. En näe millään, että tuolta Vegasilta otetaan neljä voittoa. Ei ole mikään kahden tempun Edmonton nyt vastassa.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kolme asiaa jäi mieleen tästä ensimmäisestä pelistä:
  1. Lehnerin hajonnut luistin (joka näköjään oli neljä vuotta vanha). Sitä korjailtiin ja näytettiin TV:ssä vähän väliä ainakin tokassa erässä.
  2. Vegasin neljäs maali. Uskomaton lätty Marchessaultilta keskelle, jossa Chicagon pelaaja taisi päästä sitä kiekkoa matkalla vähän sohimaan, mutta se laskeutui silti kauniisti Smithin lapaan, ja Smithiltä sitäkin tylympi rystyveto ylänurkkaan läpiajosta. Tuollaisia suorituksia lisää, näist mie piän!
  3. Chicagon lammasmainen antautuminen viimeisillä minuuteilla. Ei edes ajateltu maalivahdin vetämistä pois (harvemmin se onnistuu kolme maalia 3-4 minuutissa, mutta ei siinä enää mitään hävittävääkään ollut sen enempää siinä vaiheessa). Kaipa porukka keskittyi sitten jo toiseen peliin tämän ykköspelin lopussa. Täst mie en piä!
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
  1. Chicagon lammasmainen antautuminen viimeisillä minuuteilla. Ei edes ajateltu maalivahdin vetämistä pois (harvemmin se onnistuu kolme maalia 3-4 minuutissa, mutta ei siinä enää mitään hävittävääkään ollut sen enempää siinä vaiheessa). Kaipa porukka keskittyi sitten jo toiseen peliin tämän ykköspelin lopussa. Täst mie en piä!
Harvoin joo, mutta eikös Toronto juuri pari peliä sitten tehnyt 3 maalia ilman veskaa ja OT:lla voitto?
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Harvoin joo, mutta eikös Toronto juuri pari peliä sitten tehnyt 3 maalia ilman veskaa ja OT:lla voitto?
Joo ja mm. 2017 pleijareissa Anaheim oli tappiolla 3-0 Edmontonia vastaan kotona ja runsas kolme minuuttia jäljellä. Gibson maalilta ulos ja kolme maalia Oilersin verkkoon ennen päätössummeria ja jatkoajalla sitten voittomaali. Kyllä kannatti yrittää. Mutta Chicagolta usko/kunto loppui eilen? Kai se oli sitten se, että tämä oli vasta eka peli ja ei ollut välitöntä putoamisuhkaa, joten hällä väliä. Jos olisi ollut Chicago peleissä 3-2 tappiolla ja sama tilanne kolmannessa erässä, niin eiköhän olisi annettu Crawfordin lähteä syyslomille ajoissa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kyllä tämä sarja Chicagon osalta vaati ensin Crawfordilta jatkossa samanlaisia suorituksia kuin Edmonton sarjan viimeisessä pelissä. Ja muulta joukkueelta myös selkeää ryhtiliikettä.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ryhtiliike tuli Chicagolta, mutta ei riittänyt. Vegas on vain hyvä. Vaikea päästä kunnollisille tekopaikoille ja peli pyörii omassa päässä eikä päästä omaan rytmiin kiinni. Crawford oli tänään parempi ja Strome pelasi syksyn parhaimman pelinsä, mutta kun ei riitä niin ei riitä. Alan jo sovitella Vegasille suurinta mestarisuosikin viittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös