Mainos

Vegas Golden Knights 2017–2018

  • 470 940
  • 1 268

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Las Vegas Silvertips? Las Vegas Hungovers? Las Vegas Cocaine? Las Vegas Tripping Balls? Las Vegas Lucky Luciano's? Vaikea on tämän paikkakunnan joukkueelle keksiä nimeä, jos se ei saa liittyä asioihin, joista paikka on tunnettu. Mercenaries ehkä, joukkueessa luultavasti tullaan näkemään näitä markarcobelloja ja dominicmooreja. Seuraava liike on sitten koutsin palkkaaminen, joka ei välttämättä ole McPheen vahvin ominaisuus. Boudreaun kanssa hommat sujuivat kohtuullisesti, mutta vastapainoksi on nähty herroja kuten Hanlon ja Wilson. Kunhan ei nyt Wilsonia palkkaisi.

GMGM:n palkkaamiselle kuitenkin peukku näin alustavasti, uskon että hän kokeneena miehenä osaa ainakin aloittaa tämän projektin sujuvasti. Maloney oli omissa toiveissani se ykkösvaihtoehto, mutta näillä mennään. Tietysti tuo Forsberg-treidi on hyvin vielä kaikkien mielissä ja saattaa antaa sellaisen kuvan, että McPhee oli täysi tunari ja hyödytön näin muutenkin, mutta eihän se ihan niinkään ole. Draftaaminen on ollut pääsääntöisesti hyvää, ja hutejakin on korjattu hyvin. Esimerkiksi Steve Eminger ja kolmoskierroksen varaus vaihdettiin hyvissä ajoin Phillyn ykköskierroksen varaukseen, ja tuolla vuorolla napattiin John Carlson.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Las Vegas Knights on omasta mielestä ihan hyvä siinä mielessä että siitä saa helposti sanamuunnoksen Vegas Nights. Ja kaikkihan tietää sen merkityksen. Muuten en kyllä ihan ymmärrä miten tuo Knights liittyy Las Vegasiin, ei siellä tietääkseni ritareita ole kyllä koskaan ollut. Bandits olis tyylikäs kuten Aces mutta sitten tulee tää jenkkiläinen kaksoismoralismi taas eteen kun eihän rosvoista tai uhkapelaamisesta saa puhua vaikka ovat juuri Las Vegasin arkipäivää. Hyi hyi, pois se meistä.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Knights, Aces, Bluebirds ja Bighorns. Siinä olisi hyvät vaihtoehdot nimelle. Bandits ja Outlaws eivät niin vetoa minuun, saatika nyt Black Knights joka on liian pitkä. Dices kuulostaa kyllä huonoimmalta omaan korvaani.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Las Vegas Elopers.

Done deal.
 

Apheu

Jäsen
Knights, Aces, Bluebirds ja Bighorns. Siinä olisi hyvät vaihtoehdot nimelle. Bandits ja Outlaws eivät niin vetoa minuun, saatika nyt Black Knights joka on liian pitkä. Dices kuulostaa kyllä huonoimmalta omaan korvaani.

Nämä neljä olisivat hyviä ja omiakin suosikkeja, etenkin Knights tai Aces. Outlaws ei kuulosta yhtään hyvältä, vähän jotenkin muovinen nimi ja "yrittää olla jotain rajua ja coolia". Noppien kanssa nimihän olisi vain Las Vegas Dice ilman s-kirjainta, joka kuulostaa ihan hyvältä, mutta sanan merkitys taas ei niinkään.

Knights tai Black Knights se taitaa olla sitten lopulta, toivottavasti pelkkä Knights.
 

JuiWSH

Jäsen
Muuten en kyllä ihan ymmärrä miten tuo Knights liittyy Las Vegasiin, ei siellä tietääkseni ritareita ole kyllä koskaan ollut.
En nyt ihan heti keksi myöskään miten kuninkaat liittyvät Los Angelesiin, tai että Pittsburghissa olisi pingviineitä muualla kuin ehkä eläintarhassa. Toki nimellä voidaan hakea jotain paikkakuntaan liittyvää ja onhan se sinänsä tyylikästä, mutta kyllä esim. Los Angeles Kings kuulostaa paljon paremmalta kuin kaupunkia "parhaiten" kuvaava Los Angeles Movie Stars
 
Jos halutaan Black Knights ja Las Vegas Black Knights on liian pitkä, niin eikö joukkue voi osavaltion mukaan olla Nevada Black Knights? Onhan noita osavaltiojoukkueita muutenkin esim. Colorado, Florida, Minnesota, Arizona...
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Jos halutaan Black Knights ja Las Vegas Black Knights on liian pitkä, niin eikö joukkue voi osavaltion mukaan olla Nevada Black Knights? Onhan noita osavaltiojoukkueita muutenkin esim. Colorado, Florida, Minnesota, Arizona...

Eiköhän noissa muissa ole se juttu, että halutaan ottaa isommin koko osavaltio mukaan, jotta saataisiin enemmän lippuja myytyä. Vaikea nähdä miten Las Vegasin joukkueen kannalta olisi markkinoinnin kannalta parempi myydä melko mitäänsanomattoman Nevadan joukkuetta Las Vegasin sijaan. Kuitenkin Las Vegas on tuossa juuri se juttu, jota varmaan halutaan tuoda kuluttajille esille.
 
Oliko missään vielä puhetta, että millä numerolla LV nönnönnöö pääsee varamaan ensi vuoden entry draftissa/kuinka isot todennäköisyydet saa arvontaan?
 

Jwec

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Oliko missään vielä puhetta, että millä numerolla LV nönnönnöö pääsee varamaan ensi vuoden entry draftissa/kuinka isot todennäköisyydet saa arvontaan?
Muistaakseni myöhimmillään varaavat kuudentena ja lotteryssä todennäköisyydet ovat samat kuin kolmanneksiviimeiseksi sijoittuneella.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Olisihan tuolla tarjolla tuo täälläkin mainittu Area 51, jos perinteiset Vegas-nimet eivät kelpaa... Toisaalta onko tuokaan UFOineen sen parempaa materiaalia ja onhan Vegasissa jo aladivaribaseballseura Las Vegas 51s.

Onkohan joukkueen värityksestä sen enempää pienintäkään hajua..? Esim. kaupungin ja osavaltion lipuissa olisi tarjolla sinistä ja hopeaa....
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistaakseni myöhimmillään varaavat kuudentena ja lotteryssä todennäköisyydet ovat samat kuin kolmanneksiviimeiseksi sijoittuneella.
Las Vegas varaa myöhemmillä kierroksilla kolmantena ja ekalla kierroskella vähintään kuudentena.

En nyt ihan heti keksi myöskään miten kuninkaat liittyvät Los Angelesiin, tai että Pittsburghissa olisi pingviineitä muualla kuin ehkä eläintarhassa.
Taitaa tosiaan olla sellaiset joukkueiden nimet harvinaisempia jossa ois joku linkki siihen mistä kaupunki/osavaltio on tunnettu. Kings ois kyllä sopinut Las Vegasin jengin nimeksi kun kunkku löytyy korttipakasta. Mutta ehkä tosta ritarinimestä voisi samaan tapaan vetää linkin siihen korttipakan jätkäkorttiin.

Onkohan joukkueen värityksestä sen enempää pienintäkään hajua..?
Varmaan noi värit on sitten seurausta nimi ja logo valinnasta. Tällä hetkellä projektin Vegas is hockey verkkosivuilla väreinä on kulta, harmaa, musta ja valkoinen. Eli tuollaista arvokasta ja hillittyä värimaailmaa suosivat ainakin nyt. Noi on muuten samat värit kuin sillä West Point Black Knightsilla josta on ollut tässä ketjussa puhetta.
 

Butters

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Seahawks
Onkohan joukkueen värityksestä sen enempää pienintäkään hajua..? Esim. kaupungin ja osavaltion lipuissa olisi tarjolla sinistä ja hopeaa....

Las Vegas doesn't have NHL team yet, does have colors — icethetics

Juu elikä jo reilu vuosi sitten värit "julkistettu". Eli Kulta, harmaa ja musta. Tosta West Pointista tulevat. Saa nähä vahtuuko. Nytten menee vähän ehkä liikaa samaan sarjaan Bruinssin, Penssin (joka tosin menossa pois Vegas Goldista, ehkä Vegas Gold Vegasiin?!) ja jopa Kingssin ja Ducksin kanssa.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Penssin (joka tosin menossa pois Vegas Goldista, ehkä Vegas Gold Vegasiin?!)

Tästähän voisivat salaliittointoilijat innostua. Aika sopivaan aikaan päättivät Pittsburghissa siirtyä eri sävyyn. Ja ei siinä mitään. Vegasin kulta olisi todella sopiva lasvegasilaiselle joukkueelle. Itsekin alan kallistua nimen osalta Las Vegas Knightsin taakse. Änärissä ei ole toista sitä teemaa käyttävää joukkuetta ja ritarit linnoineen ja miekkoineen on helppo hyödyntää markkinoinnissa. Pystyn jo näkemään mielessäni tuttiritarimaisen maskotin jolkottelemassa T-Mobile Arenan jäällä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Mutta Foley sanoo myös tossa että nimen pitää kuvata organisaatiota ja sen pitää olla vahva ja voimakas. Pelaajien pitää olla ylpeitä nimestä ja haluavat että samaistuvat siihen nimeen. Koska Casiono teemasta on vaikea saada sellaista änärin hyväksymää nimeä ja ganstereista vaikea vääntää tota Foleyn toivomaa sankariäijä teemaa, niin voisi veikata että Knights tulee olemaan voittaja. Se sana Black tiputetaan nimestä veke ton mahdollisen trademark jutun takia, ja olishan se Las Vegas Black Kinghts aika pitkä neliosainen nimi joukkueelle. NHL saa salonkikelpoisen nimen, Foley saa Kinghtsinsa ja nimikonsulti saa rahansa helposti ehdottamalla nimeä josta tietää että laskun maksaja tykkää. Win-win-win.

Onkohan OHL-liigassa pelaava London Knights sitten esteenä tuolle 'Knights' nimen käytölle? Luulisi että London on ottanut nimelleen tekijän- ja tavaramerkkioikeudet, ainakin Kanadan puolella. Eri asia onko Kanadan junnuliigassa pelaava joukkue rekisteröinyt nimeään rajan toisella puolella, mutta kun NHL toimii myös Kanadan puolella, niin pelkästään sielläkin rekisteröity 'Knights' tavaramerkki ja tekijänoikeus jääkiekkojoukkueen nimeen voivat olla ongelma. Noista ongelmistahan Foley tosiaan puhui, joten saattaakohan jäädä pelkkä 'Knights' myös tosiaan London Knightsin vuoksi saamatta käyttöön?
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onkohan OHL-liigassa pelaava London Knights sitten esteenä tuolle 'Knights' nimen käytölle?
Toi on vähän kinkkinen juttu. Periaatessa tollaista yleisnimeä ei voi täysin varata ja siksi esim NHL:lästä tutut nimet Jets, Kings, Rangers ja Panthers löytyy myös muista jenkkien pääsarjoista. Tosin tässä on kyse samasta lajista.

Mun veikkaus on että Las Vegas jengin voi nimetä Knightsiksi jos se logo/seuran värit/visuaalinen ilme erotuu tarpeeksi tosta Londonin porukasta. Ehkä sen takia tota nimeä ei ole vielä julkaistu koska Foley ja kumppanit haluaa varmistaa ettei tule sanomista. Mutta sen minkä olen sade päivän ratoksi aiheesta lukenut niin ilmeisesti se Knights on todellakin se ykkösvaihtoehto. Tossa Black Knights nimessä (sen West Pointi jengin lisäksi) esteenä voi olla ehkä se että Foleyn omistama firma on saman niminen, ja NHL ei halua antaa sille ns. ilmaista mainosta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Las Vegas joins NHL: Here are the 2017 expansion draft rules

Tuolla on noita laajennusdraftin vaatimuksia. Tämä yksi kohta pisti vähän miettimään, että löytyyköhän kaikilta tuo molari, jolla on sopimus 2018 asti, joka täytyy jättää tyrkylle. Tai sitten RFA, jolla pro kokemusta jo 3 kautta ja qualifying offer tehty.

Jossain organisaatioissa tilanne voi olla se, että startteri halutaan suojata ja varamoket on ECL:llä olevia 2v tai alle junnuja ja tuota backuppia ei ole tarjota ollenkaan. Kai semmoisen tietysti treidillä helposti jostain ennen draftia saa.

* All Clubs must meet the following minimum requirements regarding players exposed for selection in the Expansion Draft:

i) One defenseman who is a) under contract in 2017-18 and b) played in 40 or more NHL games the prior season OR played in 70 or more NHL games in the prior two seasons.

ii) Two forwards who are a) under contract in 2017-18 and b) played in 40 or more NHL games the prior season OR played in 70 or more NHL games in the prior two seasons.

iii) One goaltender who is under contract in 2017-18 or will be a restricted free agent at the expiration of his current contract immediately prior to 2017-18. If the club elects to make a restricted free agent goaltender available in order to meet this requirement, that goaltender must have received his qualifying offer prior to the submission of the club’s protected list.[/quote]
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Elvis Presley - Heartbreak Hotel
Las Vegas joins NHL: Here are the 2017 expansion draft rules

Tuolla on noita laajennusdraftin vaatimuksia. Tämä yksi kohta pisti vähän miettimään, että löytyyköhän kaikilta tuo molari, jolla on sopimus 2018 asti, joka täytyy jättää tyrkylle. Tai sitten RFA, jolla pro kokemusta jo 3 kautta ja qualifying offer tehty.

Jossain organisaatioissa tilanne voi olla se, että startteri halutaan suojata ja varamoket on ECL:llä olevia 2v tai alle junnuja ja tuota backuppia ei ole tarjota ollenkaan. Kai semmoisen tietysti treidillä helposti jostain ennen draftia saa.

Laajennusdraftille ja sitä koskeville asioille on ihan oma ketjunsakin.

NHL laajennusdraft 2017 spekulointi | sivu 2 | Jatkoajan keskustelupalsta
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Itse vierastaisin tuota Knights -nimeä. Jotenkin liian itsestäänselvä, kliseinen ja turvallinen. Ei omaperäisyyttä. Kun kerta puhtaalta pöydältä pääsee kehittämään niin olisi hyvä päätyä johonkin vähän mielenkiintoisempaan. Itse toivoisin, että käytettäisiin jotain Las Vegasiin liittyviä mielikuvia hyväksi, aavikkoa, lapiolla kaivettuja kuoppia aavikolla, kasinoita, pelejä, viihdettä, välkkyviä valoja tms.

Toistaalta, kyllähän Salonojakin pääsi kehittelemään logoa ja nimeä täysin puhtaalta pöydältä ja päätyi EU:hun ja ameriikasta varastettuun logoon. Ei se helppoa ole.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Itse vierastaisin tuota Knights -nimeä. Jotenkin liian itsestäänselvä, kliseinen ja turvallinen. Ei omaperäisyyttä. Kun kerta puhtaalta pöydältä pääsee kehittämään niin olisi hyvä päätyä johonkin vähän mielenkiintoisempaan. Itse toivoisin, että käytettäisiin jotain Las Vegasiin liittyviä mielikuvia hyväksi, aavikkoa, lapiolla kaivettuja kuoppia aavikolla, kasinoita, pelejä, viihdettä, välkkyviä valoja tms.

Toistaalta, kyllähän Salonojakin pääsi kehittelemään logoa ja nimeä täysin puhtaalta pöydältä ja päätyi EU:hun ja ameriikasta varastettuun logoon. Ei se helppoa ole.

NHL on kieltänyt kaikki uhkapelaamiseen liittyvät nimet, joten jäljellä jää aavikko ja kuopat. Ei tosiaan ole helppoa. Ilmeisesti omistajakin oli ihan julkisesti pyytänyt laittamaan nimiehdotuksia organisaatiolle.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Las Vegas Quicksand? Sandstorm? Kuulostavat toisaalta ehkä vähän enemmän alasarjajoukkueiden nimiltä.

Las Vegas Five Holes. Siinä tulisivat ne kuopatkin samalla. Heh.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Tähän asti näkemistäni ehdotuksista tuo Las Vegas Knights vaikuttaa selvästi parhaalta. Sopivan ytimekäs ja viittaa tarpeeksi hienovaraisesti Vegasin uhkapeliin. Selvä linkki myös tuohon taustayhtiöön ilman, että suoraa mainostamista/brändiongelmia olisi. Lisäksi Knights-nimi ei ole käytössä missään P-Amerikan suurissa liigoissa, eikä edes MLS:ssä. Lätkäihmisille siinä lienee kuitenkin hyvä kaiku, kun suurin osa on London Knightsista menestyksekkäänä junnuseurana kuullut.

Ritariteemasta olisi Vegasissa helppo ottaa kaikki irti hevosineen ja haarniskoineen, eikä edes vaikuttaisi teennäiseltä siinä ympäristössä. Lisäksi tuosta saa hauskoja sanaväännöksiä. Areenalle "Knight Club"-baari ja fanikauppaan myyntiin "Knighties"-pyjamoita ym. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös