Kerta tämä nyt on näemmä muuttunut JA:n vegereseptiketjuksi (ei siinä mitään, tosin olisiko järkevämpää että oma ketju?), laitetaan tähän sitten yksi mitä tulee tuettua usein vaikka sekasyöjäksi itseni nykyään miellänkin. Yksinkertainen resepti, maut tulee käytetyistä ruoka-aineista (ei sikäli että mausteissakaan olisi vikaa, tähän ei vain juurikaan tarvitse). Myös tarvittaessa oikein tulinen, mutta toki oman maun mukaan - käytetyt chilimäärät on siis mitä itse laittaa, mutta ihan mihin on tottunut. Ehdottomasti tuoretta chiliä tähän silti. Eli oma versio papuchilistä, siihen tarvitaan:
- 1 sipuli, pienenksi silputtuna
- 2-4 valkosipulin kynttä, oman maun mukaan, silputtuna myös
- chiliä maun mukaan (esim. muutama habanero tai yksi naga), sopivan pienenä hakkeena
- 2 tölkkiä papuja hyvin huuhdeltuna ja valutettuna*), mielellään eri papuja että saa vähän vaihtelua
- 2 pientä paprikaa, mielellään eri väriä ja ei punaista (ihan estetiikan vuoksi), pieneksi kuutioituna
- 1 suolakurkku**), pieneksi kuutioituna
- 1 tölkki tomaattimurskaa (ei sen nyt tarvitse sitä Muttia aina olla, mutta edes opiskelijan budjetti tuskin kaatuu jos ei ihan sitä halvinta osta, ne on hirveitä)
- 1 pieni tölkki tomaattipyreetä***)
- suolaa maun mukaan
- tujaus balsamicoa (tai muuta etikkaa, mielellään ei kuitenkaan väkiviina-)
- 1-2 rkl sokeria
*) Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa ovat vähän "acquired taste" - ei ne nyt oikeasti hirveän hyvälle maistu, mutta tottuuhan noihin. Jos siis laiskottaa ja/tai kaapista löytyy valmiiksi, voi toisen papupurkin korvata noilla ja huuhtelun sijaan jättää tomaattipyreen pois ja käyttää valkoisten papujen soosin sellaisenaan. Lopputulos on erilainen sekä maun että koostumuksen kannalta, mutta hätävarana menee.
**) Normaalisti suosin niitä irtona myytäviä suolakurkkuja, mutta tähän tarkoitukseen sellainen makeampi, "amerikkalaistyyppinen", sopii paremmin. Mitä siis saa valmiiksi viipaloituna, kuutioi sitten vain kutakuinkin yhden kokonaisen suolakurkun verran viipaleita.
***) Ks. kohta *), voi fuskata tämän suhteen. Jos mahdollista niin ei fuskata silti.
Lämmitä pannu kuumaksi, lisää tilkka öljyä ja anna sen lämmitä kunnolla. Lisää sipuli, valkosipuli ja chili, kuullota hetken. Tässä vaiheessa, jos käytät chiliä enemmänkin, liesituuletin ei ehkä ole pelkästään suositeltava lisä vaan kenties välttämätön (saattaa ottaa pahasti henkeen). Kun sipuli alkaa vähän pehmetä, lisää kuutioidut paprikat ja kuullota vähän aikaa lisää (tarkoitus ei ole tässä vaiheessa kypsentää kasviksia kokonaan, lähinnä vain että eivät ole täysin raakoja). Lisää pavut, suolakurkku, tomaattimurska ja -pyree, huuhtele tomaattitölkit vesitilkalla ja lisää sekin mukaan soosiin. Tarkista tässä vaiheessa myös tulisuus - jos ihan valmiiseen ruokaan lisää chiliä niin siitä tulee helposti turhan päällekäyvää, salakavalampi lopputulos saavutetaan kypsentämällä sitä vähän, joten tarvittaessa lisää tuossa välissä. Kunhan seos alkaa keittyä niin levy pienemmälle lämmölle ja keitellään kasaan 5-15min silloin tällöin sekoittaen, kunnes haluttu koostumus on saavutettu. Lisää suolaa, tujaus etikkaa ja halutessa sokeria - sokeri on aika maun mukaan -asia, mutta kannattaa kokeilla ainakin pikkuisen. Sopii yleisesti tomaattikastikkeeseen ja pikkuisen kompensoi poltetta tässä tapauksessa. Mutta jos haluat sokerin tiputtaa kokonaan pois ruokavaliosta niin suosittelen jättämään etikankin pois.
Iso satsihan tuosta tulee, mutta tämä on ruoka joka maistuu seuraavana päivänä vielä paremmin kuin tuoreena (kapsasiini ehtii kunnolla levittäytyä ihan kaikkialle, koostumuskin kiinteämpi). Tarjoa esim. riisin kanssa. Jos jaksaa kovin pieteetillä pilkkoa aineksia pieneksi ja keitellä riittävän pitkään niin sopii myös mainiosti tacojen/burritojen täytteeksi. Ja vaikka lopputulos on vegaani, nokare ranskankermaa kylkeen toimii kuin junan vessa, jos ei täysin kasviperäistä ruuan pidä olla.