Veeti Vainio – ikuinen lupaus vai ensi kauden yllättäjä?

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Aloitetaan nyt Veetillekin oma ketju, koska hänen pitäisi olla kunnossa ja ensi kausi lienee hänen uransa viimeinen näytön paikka. Tuo viestiketjun otsikko oli vähän surullista kirjoittaa, koska samalla tavalla se olisi voitu rustata neljän viime kauden alla. Kouvolassakin hänestä toivottiin läpimurtopelaajaa, mutta saatiin vain täytettä vemppaosastolle.

Onhan Vainion tarina ihan järjettömän surullinen. Kiistattomasti huippulahjakas kaveri, jolla olisi lahjojen puolesta vain taivas kattona - siitä kertoo jo NHL-varauskin. Mutta vamma vamman perään on lyönyt kapuloita rattaisiin - ja erityisen irvokas oli viime kausi, sillä kun viimein piti vammojen olla historiaa ja nälkäinen pelaaja pääsemässä irti, lähti treenaaminen käsistä ja kaveri veti itsensä ylikuntoon, mistä palaaminen sitten ottikin koko kauden.

Nyt ollaan siis jälleen kerran tilanteessa, missä täytyy kädet ristissä jo pelaajan itsensä takia toivoa, että hän pysyisi terveenä ja pääsisi vihdoin lunastamaan lupauksia, joita häneen on kohdistunut.

Katsoin aikani kuluksi 2010-luvulta kaikki ne pakit, jotka ovat pystyneet pelaamaan A-nuorten SM-sarjassa yli piste-per-peli -tahdilla koko kauden. Joukko ei ole hirveän iso:

2009-10
Nico Lehto, Kärpät

2011-12
Esa Lindell, Jokerit

2014-15
Veeti Vainio, Blues


2018-19
Joonas Viinikainen, JYP

Vainio oli tuon tempun tehdessään kaiken lisäksi vasta 18-vuotias. Esim. Kärppien Lehto taisi olla jo 19 ja hänen tehoiluunsa saattoi vaikuttaa isosti se, että pelasi ykkösylivoimassa, missä oli sellaiset lupaukset kuin Junttila, Donskoi ja Komulainen.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivottavasti Veeti pystyisi pelaamaan ehjän kauden, noin rikkinäisten kausien jälkeen se olisi vähintäänkin kohtuullista. Hieno homma että kaveri jaksaa vielä yrittää!

Nuo A-junnujen tilastot ovat sinänsä mielenkiintoisia, mutta ei niistä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuitenkaan voine tehdä. Veetillä on kovemmat tilastot A-junnujen SM-sarjasta kuin esimerkiksi Sami Vatasella tai Miro Heiskasella, mutta siihen on muitakin syitä kuin Veetin taidot!
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielenkiintoista olisi tietää treenasiko Veeti viime kauden alla merkittävästi enemmän kuin muut ja kuka ylipäätään valvoo SaiPassa kesäharjoittelua, Bemuko?

Itsellä on sellainen käsitys (olkookin että se on suoraan Konna Kontiolan kesäharjoittelu manuaalista) että kesällä eivät pelaajat turhan paljoa ressaa treenamisesta, enemmänkin ollaan porukalla viihteellä ja jahdataan pesää.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaa
Onko tosta ylikunnosta mitään faktaa olemassa vai onko vain vamman peittelyä? Toki hieno homma ja toisaalta ihan ymmärrettävää että olet missannut monta kautta ja sitten haluat treenata ittes tikkiin kun vihdoin kunnossa ja käy noin. Noh, toivotaan nyt sitten ehjää kautta kaikinpuolin. Kova tekijä taatusti jos menneet ajat on takanapäin ja pääsee terveenä kentälle.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei siitä koeajan pituudesta tainnut olla puhetta, mutta voisi arvata että marraskuun maaottelutaukoon mennessä pitäisi olla näytöt annettu? Ja jos homma ei Veetin kanssa toimi ja varsinkin jos kiekollisempaan rooliin kaavaillut pakit (Autio, Salo, Seppälä...) eivät ole täysin vakuuttaneet, niin sitten voisi katsoa puolustukseen täsmävahvistusta artisti-osastolta.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikäköhän on koeajan tavoite? Tuskinpa ainakaan Vainiolle voi antaa tällä hetkellä kovin kovaa tavoitetta pelillisesti. Vainio ei ole kuitenkaan pelannut muutamana viime kautena kovin montaa ottelua joten varmasti menee pitkään ennen kuin Vainio pääsee taas takaisin Liigavauhtiin? Pelaamattomuuden puute tulee varmasti näkymään. Hienoa kuitenkin, että Veeti saa vielä mahdollisuutensa Liigassa ja paras tavoite ensi syksylle olisi varmaan se että Vainio pysyisi kunnossa ja pystyisi pelaamaan jääkiekkoa Liigatasolla. Siihen on varmaan hyvä rakentaa aluksi ja ehkäpä Vainiolle saattaisi tehdä hyvää pelata välillä myös Ketterässä. Mutta viime kesän pre-seasonilla Vainio pelasi hyvät harjoituspelit, joten saa yllättää positiivisesti myös oikeissa Liigapeleissä. Jos Vainio kestää ensi kauden kasassa niin kyllähän hänelläkin on hyvät mahdollisuudet noussa vielä hyvälle tasolle Liigassa kuten Joni Nikolle kävi pitkän loukkaantumisen jälkeen. Vainio on kuitenkin vielä nuori pelaaja joten ei se myöhäistä ole vielä.
 

redpecka

Jäsen
Mikäköhän on koeajan tavoite? Tuskinpa ainakaan Vainiolle voi antaa tällä hetkellä kovin kovaa tavoitetta pelillisesti. Vainio ei ole kuitenkaan pelannut muutamana viime kautena kovin montaa ottelua joten varmasti menee pitkään ennen kuin Vainio pääsee taas takaisin Liigavauhtiin?
Luulisi, että katotaan ylipäätään pystyykö pelaamaan jääkiekkoa. Parempaa sopparia tuskin olisi Liigasta mistään saanutkaan.

Onnistuessaan ja kaiken mennessä optimaalisesti siinä on musta heppa pakistoon, jota ei edes olla kaavailtu vakavissaan mihinkään.

Itse en valitettavasti jaksa innostua liiemmin. 9.-pakkina lähtee kauteen kuten Löfman 6.-sentterinä. Saa yllättää. (rankingit hatusta)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös