Hiihtoasiantuntijat voivat antaa äänensä puolesta/vastaan, mutta tunnin päästä alkavaan 15km miesten pertsan kisaan ajattelin kokeilla Niskanen sijoille 1-6 kertoimella 3,00 @Uni/PAF.
Iivon hampaankolot lienevät täynnä pahaa mieltä viime viikonlopun kalustoepäonnistumisesta MM-kisojen päämatkallaan. Muutenhan suomalaisten väline toimi noissa kisoissa hyvin, joten jos tuo toimivuus löytyy tämänkin viikonlopun kisoihin, niin en pitäisi TOP6 sijoitusta ihan mahdottomana. Kertoimien valossa Bolshu + kolme norjalaista näyttävät olevan kiveenhakattuna kärkipaikoilla, mutta sen jälkeen tulee huomattavan tasainen rypäs taistelemaan kahdesta muusta kärkisijasta. Mm. joukkueeseensa pesiytyneen koronan vuoksi MM-kisoista ennenaikaisesti poistunut Italian Fabiani, RiseMasa Hakola ja loput norjalaiset sekä venäläiset.
Kirivoimassa moni varmasti päihittää Iivon, mutta jos Bolshunov viime vikonlopusta vittuuntuneena haluaisi nyt tehdä vähän pidempää kiriä kolaroinnin välttämiseksi, niin tämän luulisi kelpaavan Iivolle...