Mainos

Vedonlyöntivihjeet

  • 3 147 910
  • 15 144

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Minä tuohduin? Nauroin huonolle "vihjeelle", saan noin kymmeneltä nimimerkiltä siitä negatiivista palautetta ja sinäkin kuvittelet, että minä olen se joka tuohtui.

Jos minun mielestäni joku vihje on huono, miksi minun pitäisi "näyttää kuinka kovaa settiä irtoaa" kertomalla joku mielestäni hyvä vihje? Eikö tähän sopisi minulta heittää myös huono vihje, jolla on hyvä kerroin, mutta oikeasti todella pieni mahdollisuus onnistua. Eli se on saanut syystä ison kertoimen.

Pelasin ennen kisoja kympin panoksella, että Venäjä, Uruguay, Marokko, Espanja, Ranska, Tanska, Kroatia, Argentiina, Brasilia, Serbia, Meksiko, Saksa, Englanti, Belgia, Puola ja Kolumbia menee alkulohkoista jatkoon. Muutoin kertoimien perusteella todennäköisintä pelasin, mutta Portugalin sijaan laitoin Marokon ja Sveitsin sijaan Serbian. Ja taisi Egyptikin olla Venäjän edellä kertoimissa.

Nämä kolme tai kaksi yllätystä takasi vajaan kolmen sadan kertoimen eli jos veikkaus osuu, saan vajaat kolme tonnia. Tuossa aukinainen vetoni, jossa on iso kerroin. Sen lisäksi pelasin Venäjää (-1), Marokkoa, Uruguayta ja Espanjaa (-1) kahden ensimmäisen päivän pelien voittajaksi. Kerroin toki tuossa on vain 35.

Kuinka usein nuo jättirekkasi mahtavat osua? Et oikein taida ymmärtää vedonlyönnistä oikeastaan mitään - ainakaan tämän kommentin perusteella. Nimimerkki @Gemondo jo mainitsi kertoimen ja osuman todennäköisyyden suhteen. Yritä sisäistää tämä ensin. Millä todennäköisyydellä tuo junasi osuu jos oletetaan kunkin joukkueen etenemisen mahdollisuuden olevan 50%? Aivan.

Sitäpaitsi on aivan äärettömän huonoa formia naureskella toisen vinkeille. Pidä ne mölyt mahassasi.

Itse kommentoin aiemmin Gemondon vinkkiin etten jaa hänen näkemystään asiasta - ei minulla silti ole mitään tarvetta tulla kommentoimaan jälkikäteen, että menipäs vinkki metsään? Vedonlyönnissä kun huteja tulee aika useinkin.

Yritä sinäkin fiksuna poikana / miehenä käyttäytyä jatkossa asiallisesti - näin meillä kaikilla on helpompaa.
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kiitos vihjeestä! Millaisella summalla panostit tähän?
Onhan tuo nyt aivan lapsellisen naurettavaa tulla näsäviisastelemaan ja vittuilemaan jälkikäteen vedosta, jonka EV on plussalla, kun se osuu edes 5% todennäköisyydellä jopa jaetussa potissa.

Suurempaa järjen köyhyyttä osoittaa tuon vedon haukkuminen typeräksi, koska se kertoo suoraan, että mitään tietoa päivän joukkueiden suoritustasosta edellisissä otteluissa ei ole. Saudi-Arabia pelasi toukokuun alun jälkeen hyvät harjoitusottelut Saksaa (1-2), Italiaa (1-2), Kreikkaa (2-0) ja Algeriaa (2-0) vastaan.

Venäjän saldo tämänvuotisista harjoitusotteluista oli 0-1-3 maalierolla 2-8, vastassa olivat Turkki, Itävalta, Ranska ja Brasilia.

Edellisissä MM-kisoissa kolme maata, eli Honduras, Kamerun ja Iran, tekivät vähiten maaleja eli vain yhden maalin ja näissäkin kisoissa on aivan mahdollista, että yhdellä maalilla tuollainen veto osuu.

Todennäköisimmät tulokset olivat tänään 1-0, 2-0, 0-0 ja 1-1.
 

Ralph

Jäsen
Kuinka usein nuo jättirekkasi mahtavat osua?
En harrasta niitä, joten ei ne myöskään osu. Isojen kisojen kunniaksi tein kokeilun, joka ei ole edes vihje, vaan nimenomaan kokeilu.

Minua ei rehellisesti kiinnosta miten paljon veikkaamistani arvostat. Vaikket toisaalta tiedä yhtään miten veikkaan. Sen tiedän itse, etten ole samanlainen hyvien kertoimien etsijä kuin tosiveikkaajat täällä, sillä itse pelaan aina Veikkauksella. Eikä minua kiinnosta mitä siitä ajatellaan, sillä itse pelaan hupimielessä pienillä panoksilla tuomaan jännitystä otteluiden/kisojen seuraamiseen.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
En harrasta niitä, joten ei ne myöskään osu. Isojen kisojen kunniaksi tein kokeilun, joka ei ole edes vihje, vaan nimenomaan kokeilu.

Minua ei rehellisesti kiinnosta miten paljon veikkaamistani arvostat. Vaikket toisaalta tiedä yhtään miten veikkaan. Sen tiedän itse, etten ole samanlainen hyvien kertoimien etsijä kuin tosiveikkaajat täällä, sillä itse pelaan aina Veikkauksella. Eikä minua kiinnosta mitä siitä ajatellaan, sillä itse pelaan hupimielessä pienillä panoksilla tuomaan jännitystä otteluiden/kisojen seuraamiseen.

OK arvosta sitten niitä jotka vinkkejään täällä jakavat sen verran ettet jaa mielipiteitäsi vetojen jälkeen. Ennen vetoja voi toki varmasti tuoda näkemyksensä esiin. Et sinäkään tiedä miten minä veikkaan - enkä minä miten sinä - tosin oletettavammin et kovin paljon vetoja vetele kun tuollaisia kommentteja heittelet.

Sen verran voisit osoittaa suoraselkäisyyttä ja pyytää edes anteeksi idioottimaisuuttasi. Tuossa olisi hyvää käytöstä.
 

Ralph

Jäsen
tosin oletettavammin et kovin paljon vetoja vetele kun tuollaisia kommentteje heittelet.
Eihän sun pitänyt enää mulle kommentoida. Mutta olet väärässä olettamuksesi kanssa, pelaan pitkävetoja suurinpiirtein päivittäin.
 

PELL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins
Pakko leikkii vähän modea!

Tuolla on semmonenkin ketju kun "Vedonlyönti". Eiks nää teidän väittelyt vois pitää vaikka siellä ketjussa? Käsittääkseni tämä ketju tehtiin sen takia, kun keskustelu karkasi edellisessä ketjussa juurikin tämmöiseen väittelyyn? Muutenkin mun mielestä täällä on otteluiden liveseurantaa ihan liikaa. Jatkoajassa on satoja ketjuja missä voi käsitellä aiheita kuin aiheita. Käsitellään tässä ketjussa vedonlyötivihjeitä, jooko?
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Eihän sun pitänyt enää mulle kommentoida. Mutta olet väärässä olettamuksesi kanssa, pelaan pitkävetoja suurinpiirtein päivittäin.

En kommentoikaan enää tämän viestin jälkeen. Ei kyllä ikinä uskoisi että vetelet vetoja joka päivä. Olisiko seurantaa ja palautusprosenttia heittää ihan kuriositeetiksi - tai sitten lienee pinkka kunnossa kun pamputetaan hupivetoja joka pv jolloin palautusprosenttia ei tarvitse edes osata laskea.

Ei ollut kuitenkaan selkarankaa pyytää anteeksi typerää käytöstäsi. En arvosta.

@PELL olet oikeassa. Pahoitteluni. En spammaa tätä ketjua enempää ja taidan jättää vinkkaamisenkin muualle. Vaikkei niitä tänne montaa ole tullutkaan. Helpottanee omaa elämää huomattavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Olisiko seurantaa ja palautusprosenttia heittää ihan kuriositeetiksi.
No eipä ole. Teen oikeastaan kaikki vetoni kioskilla tai vastaavassa, jolloin vedon osuessa nostan voiton ja hävitessä heitän lapun roskiin. Joten eipä ole kertynyt mitään prosentteja. Juuri nyt olen ulkomailla, joten joudun veikkaamaan netissä. Viisi vetoa tein, joista kaksi osui, kaksi on yhä auki ja yksi jostain kumman syystä peruttiin juuri hetki sitten.

Siellä siis oli kohde sille, että kuka tekee avausmaalin tässä Jatkoajan veikkausasiantuntijoita kohauttaneessa ottelussa. Mutta se peruttiin, enkä ymmärrä miksi, sillä kyllähän sille oikea tulos löydettiin ja varsin nopeasti löytyikin. Itse pelasin siihen Golovinia, joka meni väärin, joten ei haittaa kohteen peruminen. Ai miksi pelasin Golovinia? Ei, en katsonut hänen toukokuun harjoitusotteluissa tekemiensä avausmaalien määrää, vertailluit muihin, laskenut prosentteja ja todennut kerrointa suureksi. Ei, pelasin sitä koska halusin Golovinin tekevän avausmaalin.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
No eipä ole. Teen oikeastaan kaikki vetoni kioskilla tai vastaavassa, jolloin vedon osuessa nostan voiton ja hävitessä heitän lapun roskiin. Joten eipä ole kertynyt mitään prosentteja. Juuri nyt olen ulkomailla, joten joudun veikkaamaan netissä. Viisi vetoa tein, joista kaksi osui, kaksi on yhä auki ja yksi jostain kumman syystä peruttiin juuri hetki sitten.

Siellä siis oli kohde sille, että kuka tekee avausmaalin tässä Jatkoajan veikkausasiantuntijoita kohauttaneessa ottelussa. Mutta se peruttiin, enkä ymmärrä miksi, sillä kyllähän sille oikea tulos löydettiin ja varsin nopeasti löytyikin. Itse pelasin siihen Golovinia, joka meni väärin, joten ei haittaa kohteen peruminen. Ai miksi pelasin Golovinia? Ei, en katsonut hänen toukokuun harjoitusotteluissa tekemiensä avausmaalien määrää, vertailluit muihin, laskenut prosentteja ja todennut kerrointa suureksi. Ei, pelasin sitä koska halusin Golovinin tekevän avausmaalin.

Antisi ketjuun parin edellisen sivun osalta:

- Vihjeet ovat hyviä vain silloin kun menevät oikein.

- Nimimerkit lyövät vetoa tapahtumista, joiden toivoo toteutuvan.

- Isot kertoimet ovat hyviä kertoimia.

Lähes kaikki ketjuun kirjoittamasi on päin helvettiä. Taisit jäädä juuri kiinni Apulais-GM. Tai sitten olet Valavuori.

Itse olen pelannut Venäjä alle 5,5 pistettä. En sen takia etten pidä Venäjästä, enkä myöskään sen takia että erityisesti toivoisin tämän toteutuvan. Pelasin, koska kerroin tähän oli mielestäni liikaa. Samasta syystä pelaan kaikki muutkin vetoni mitkä pelaan.

En tiedä kuinka itse menestyt vedoissasi, eikä minua kiinnostakaan tietää. Sen sijaan suosittelisin pelaamaan johonkin muualle kuin Veiklaukselle, siten menestyisit 100% varmuudella paremmin. Mutta eihän vedonlyönnissä toisaalta olekaan kysymys kertoimista, vaan siitä että kohteet osuvat..
 

Ralph

Jäsen
Antisi ketjuun parin edellisen sivun osalta:

- Vihjeet ovat hyviä vain silloin kun menevät oikein.

- Nimimerkit lyövät vetoa tapahtumista, joiden toivoo toteutuvan.
- En ole näin väittänyt.
- En ole näin väittänyt.

Antisi ketjuun yhden viestin jälkeen:
- Kaksi päin honkia mennyttä heittoa.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Edelleen minua kovasti ihmetyttää, miksi @Ralph koki tarpeelliseksi tulla kommentoimaan, tai omien sanojensa mukaan naureskelemaan, toisen nimimerkin pieleen menneelle vihjeelle viimeisten tuntien aikana nähtyyn tyyliin? Mikä oli motiivi tähän? Pelkkä kusipäisyys ei riitä motiiviksi, se kusipäisyys on tullut jo selväksi.
 

Zohan

Jäsen
Edelleen minua kovasti ihmetyttää, miksi @Ralph koki tarpeelliseksi tulla kommentoimaan, tai omien sanojensa mukaan naureskelemaan, toisen nimimerkin pieleen menneelle vihjeelle viimeisten tuntien aikana nähtyyn tyyliin? Mikä oli motiivi tähän? Pelkkä kusipäisyys ei riitä motiiviksi, se kusipäisyys on tullut jo selväksi.

Noh onneksi täältä yllättävän vähän tälläisiä Aaseja löytyy. Ei täällä todellakaan tarvii kenenkää joutua pieleen menneiden vihjailujen jälkeen tollasten turhien kuittailujen kohteeksi.
 

Zohan

Jäsen
ESL One Belo Horizonte
Voittaja: mousesports 7.50

Mielestäni aikamoinen ryöstökerroin. Turnauksesta puuttuu maailman top 1 ja 2 joukkueet (Navi, Astralis). Ainoat haastajat ovat siis vain FaZe, joka pelaa stand inin kanssa ja saa silti jostai ihmeen syystä kertoimeksi 3. Sekä SK ja Liquid. Kaikkien kanssa ollaan vähintään samalla viivalla, mutta mousesports oli ainoa joukkue joka ei osallistunut viime viikkoisiin ECS finaaleihin joten siellä on valmistautuminen varmasti paras näistä jengeistä.

Tässä ollaan siinä vaiheessa, että mousesports pelasi itsensä suoraan välieriin! Olivat erittäin vakuuttavia ja oikeastaa turnauksen paras joukkue ensimmäisten pelien perusteella. Tänään Liquidin yli suoraan 2-0 todella suvereenilla esityksellä. Huomenna taitaa olla huilipäivä ja lauantaina sitten taistelu finaalista.
 

Ralph

Jäsen
Minulta haluttiin vihjeitä, joten tässä tulee. Lentopallon miesten Kansojen liigaa, neljäs viikonloppu ja viikonlopun ensimmäiset ottelut eli koko liigan kymmenes kierros. Kertoimet katsottu Veikkaukselta ja muualta luultavasti saa parempia.

Etelä-Korea - Australia
Etelä-Korea voittaa, 3.00
Pelataan viisi erää, 3.25

- Etelä-Korea ja Australia ovat liigan huonoimpia joukkueita Kiinan kanssa. Etelä-Korea on huonoin. Yhdeksän tappiota ja vain kaksi pistettä. Mutta eivät ole kohdanneet vielä Kiinaa tai Australiaa ja kohtaavat molemmat nyt kotiviikonloppuna. Etelä-Korea pääsee siis pelaamaan ennakkoon vain hieman parempaa Australiaa vastaan kotona, joten pidän hyvin mahdollisena, että tappioputki päättyy. Tai vähintään pelaavat viisi erää.

Kiina - Italia
Pelataan neljä erää, 2.90
Italia voittaa 3-1, 2.95

- Kiina on kuten mainittua heikoimpia joukkueita ja Italia parempaa keskikastia. Italialla on nyt iskun paikka, kun pelaa viikonloppuna Kiinan lisäksi Etelä-Koreaa ja Australiaa vastaan. Italia on selkeä ennakkosuosikki ja sen voiton kerroin on pieni, mutta kerrointa nostaa heti se että Kiina voittaisi yhden erän. Kyseessä kun on viikonlopun eka peli, selkeällä ennakkosuosikki voi olla pientä alkukankeutta, kun varaa on.

Kanada - Brasilia
Pelataan neljä erää, 2.70
Brasilia voittaa 3-1, 2.90

- Hyvin sama idea kuin yllä, mutta Kanada on keskikastia ja Brasilia nostanut itsensä suurimmaksi suosikiksi. Brasilialla on yksi viidennen erän tappio ja muuten voittoja. Kanada nosti osakkeitaan ja arvoaan silmissäni toissa viikonloppuna, mutta viime viikolla kotona suli Saksalle ja hävisi vielä Yhdysvalloillekin. Jos nuo kaksi peliä olisi mennyt paremmin, voisin jopa kokeilla Kanadaa Brasilian voittajaksi (kerroin 4.70). Mutta nyt samalla idealla kuin yllä, ennakkosuosikilla vähän käynnistysvaikeuksia uuteen viikonloppuun ja antaa yhden erän pois.

Yhdysvallat - Serbia
Serbia voittaa, 3.00
Serbia voittaa ekan erän, 2.60
Pelataan viisi erää, 3.25

- Kaksi kovaa jengiä vastakkain. Yhdysvallat on hävinnyt kaksi peliä yhdeksästä, Serbia kolme. Yhdysvallat on ennakkosuosikki ja pelaa kotonaan. Mutta toisaalta, Yhdysvallat on aloittanut jokaisen viikonlopun huonosti. Ensimmäisenä viikkona oli alemman keskikastin Argentiinaa vastaan 2-0-tappiolla ja oli hävitä kolmannenkin, mutta lopulta voitti viidessä erässä. Seuraavalla viikolla samantasoinen vastustaja Japani ja taas 2-0-tappioasema, josta jälleen kuitenkin voitto. Mutta viime viikolla hävisivät keskikastin Saksalle suoraan 3-0. Serbian kerroin on siis varsin pelattava. Tai vähintään viidenteen erään venyttävät.

Puola - Iran

- Puola selkeä ennakkosuosikki ja veikkaan voittavan suoraan 3-0 ilman vaikeuksia, mutta kerroin (1.90) sille ei ole supererikoinen, toki pelattava, mutta itse sivuutan.

Venäjä - Argentiina

- Sama kuin yllä ja Venäjän 3-0-voiton kerroin (1.55) ei ole erikoinen.

Bulgaria - Ranska

- Ranska ennakkosuosikki, Bulgaria voi voittaa yhden tai sitten ei. Ihan kelpo kertoimia Ranskan 3-0- (1.88) tai 3-1 (2.90) -voitoille. Itse en pelaa kuitenkaan mitään.

Saksa - Japani

- Sama kuin yllä. Jos jotain, niin Saksan 3-1-voittoa (2.90), mutta odotan 3-0-peliä.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Futiksen arvokisat aina herättelee sen oman sisäisen uhkapelaajan hiljaiselosta. Isoksi syyksi että futista ei enää nykyään tule samalla lailla seurattua mitä ennen, mutta betseillä se omakin kisahuuma sieltä nousee. Yleensä näistä karkeloista onkin pelikassa ottanut ihan hyvää nousua ja sen on sitten voinut kisojen loputtua hakata nettibingoon takasin.

Nämä nyt ei sinänsä kovin vahvan pohjan vihjeitä ole mutta laitetaan tänne ihan huvikseen mitä ajattelin itse kokeilla! Eli amatööripohjalta ja pelästään veikkausta. Tänään omalla lapulle koitetaan sopivin panostuksin seuraavia:

Egypti-Uruguay , QT/FT x2. Kerroin 4.

Kisojen avausmatsissa lähettäneen tarkkaa pelailemaan ja etenkin Egyptin toiveet tuloksen tekemisestä nojaa tiiviiseen puolustamiseen. Uruguay on lähtökohtaisesti kovempi mutta hermoilee varmaan nekin alkuun, pelin tärkeys ei voi olla näkymättä. Uruguay ei varmasti halua antaa huolimatonta maalia kaverille eteen. Nollia mennään sinne 65 minuutille josta eteenpäin Uruguay tekee sen maalin pari. Myös 13,5 kertoimella pikkupanoksella avausmaalia aikaan 61-70 :)

Marokko-Iran, tuplamerkki x2. Kerroin 1,6.

En haluaisi pelata mitään mutta pakko on jokast koittaa. Iran ei ole niin iso altavastaaja mitä veikkaus väittää ja harkkapelit on sujuneet ihan kelvollisesti, joskin hiukan ehkä Marokkoa helpompia vastaan. Ihan pikkusella Iranin voittoa 3,7 kertoimella ja varovaisesti myös tuplamerkki x2 kertoimella 1,6.

Portugali-Espanja, molemmat tekee maalin. Kerroin 2.03.

Espanja oli vakuuttavassa lennossa vielä kolme kk sitten, mutta vähän yskäisi viimeistelevissä matseissa ja valmentajasotku päälle. Vastuun ottaneella Hierrolla ei meriitit riitä näihin saappaisiin, mutta toisaalta pohjat on tehty aiemmin. Portugalin pelaaminen houkuttaa! Ronaldo hyvänä päivänään tekee kuitenkin jo yksin sen maalin pari jos Espanja on vähänkään sekaisin. Espanjaltakin tulivoimaa löytyy niin paljon että omaan korvaan kerroin 2,03 molempien joukkueiden maalille kuulostaa ihan kivalta. Tähän päivän isoin panostus. Ja pikkusen kokeillaan sekä Portugalin 3,9 suoraa kerrointa, kuin tuplamerkki 1x kertoimella 1,7 myös.

Livevedoista kuitataan sitten mahdolliset tappiot näihin merkkeihin.

Saa haukkua nämä arvelut ja pyytää myös takavasemmalle jos tämän tyyliset mutu-arviot on syytä viedä johenkin haippirinkiin vedonlyöntivihjeiden sijaan.

Edit1. Laitetaan tähän vielä että oman pelikassan voimissa tän päivän futiksiin panostettiin 63 €. Ekan kohteen neljän kerroin toi jo tuosta leijonan osan (40) takaisin joten hyvällä höökillä eteenpäin.

Edit2. Ja sieltä kuvottavan makoilun ja repimisen päätteeksi Iran ui toisen kohteen himaan! 74,5 päivän tulos ennen kolmatta eli plussalla ja yli 10% ja päivän isoin kärkky jäljellä. Hyvin lähtee nämäkin kisat käyntiin. :)

Ja se edit3. Nappipäivä lähtöön! 114,5 päivän saldo takuuna ja portugalin voitolla 36,5 lisää tahi tasurillakin 19,5. Eli ekan päivän palautusprosentti minimissäänkin lähelle 200%. Lajin helppous viehättää.
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@TylerDG hyvää shittiä ja ainakin mun mielestä täysin riittävää perustelua tälle palstalle. Ei tätä nyt tosiaan niin vitun vakavasti pidä ottaa ja pelkästään hyvä, että jotain pöhinää ja spekulaatiota näistä vedoista - oli se sitten "ammattimaista" tai ei. Ei nyt olla kuitenkaan missään vedonlyöntipalstalla saati maksullisella sellaisella, eli antaa kaikkien kukkien kukkia! Palstan virallise besserwisserin vinoiluista nyt on ihan turha palkokasvia kenenkään vetää hengityselimeen.

Samoilla linjoilla tämän päivän MM-peleistä.

Espanja on mielestäni hieman yliarvostettu, vaikka laatunippu onkin ja Portugali taas erinomainen arvokisajoukkue, koska tekee aina tasan sen mitä vaaditaan. Toivottavasti Espanja tekee sen ekan, koska muuten mennään varmaan päätyyn asti 0-0 ja kalastellaan sitä pilkkua. Itsekin löin btts ja myös overia, mutta oikeastaan vain kannatuksen vuoksi hupibetsinä ilman sen kummempia analyysejä.

Aavikkoderby Marokko - Iran haisee vähämaaliselle tasurille, kun kumpikaan ei
halua ainakaan hävitä. Iran on paljon parempi kuin eilen tahalleen hävinneet saudit, eli varmaan maailman paskin futismatsi viihdemielessä.

Uruguayhin luotan kyllä ja panin yli maalin voittoa. Aika varovaisilla kudeilla liikkeelle.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Päivän pesishaku:

Hamina - Kouvola, alle 15.5, kerroin 3.70 (Veikkaus), 38%

- Tässä on mielestäni selvästi ilmaa kertoimessa. Hamina ei ole niin over-painotteinen joukkue, mitä alkukauden aurinkopallopelit ovat osoittaneet. Mielestäni tämä selvästi vääristää kerroinasettelua.

Haminan kotipelit:
Hamina - Joensuu 3-7 (10)
Hamina - Sotkamo 1-6 (7)
Hamina - Hyvinkää 10-3 (13)
Hamina - Imatra 4-9 (13)
Hamina - Kankaanpää 12-12 (24)
Hamina - Kitee 4-10 (14)

5/6 Alle 15,5 juoksua!

KPL:n vieraspelit:
Vimpeli - Kouvola 13-8 (21)
Hyvinkää - Kouvola 9-14 (23)
Sotkamo - Kouvola 12-12 (24)
Kitee - Kouvola 0-10 (10)
Raahe - Kouvola 7-16 (23)
Alajärvi - Kouvola 1-8 (9)

2/6 alle 15,5 juoksua!

Koplalta puuttuu kovalyöntinen Toni Laakso kokoonpanosta ja tämä vähentää juoksuodotusarvoa.

Suurin uhka overille on aurinko, mutta kuuma paikallispeli pelataan tänään pilvipoutaisessa säässä. Overi vaatii todennäköisesti useampia läpilyöntejä ja ne ovat toki mahdollisia, mutta eivät tämänhetkisen kerroinasetelman mukaisia.

Edit 17:59. Olen satavarma, että Veikkauksella eivät kertoimenlaskijat tienneet, että Haminaan tuli kakkospuolelle (varma kunnari läpärillä) läpilyönnit estävä lisäkatsomo!
 
Viimeksi muokattu:

Zohan

Jäsen
17:00 BIG - Liquid
BIG 4.10 @Veikkaus

Okei nyt en todellakaan ymmärrä tätä kerrointa :D Joukkueet pelasi toissapäivänä BO3, jonka Liquid voitti (16-14 ja 16-11) todella tasaisessa ottelussa. Pienet asiat ois voinu kääntää tulokset toisinpäin. Eilen BIG hoiti todella tyylikkäästi NTC:n kun taas Liquid otti turpasaunan mousesportilta. Tässä BIGillä on kyllä todellakin mahdollisuus voittaa, varsinkin jos smooya pelaa eilisellä tasollaan.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Joukkueet pelasi toissapäivänä BO3, jonka Liquid voitti (16-14 ja 16-11) todella tasaisessa ottelussa. Pienet asiat ois voinu kääntää tulokset toisinpäin.
Periaatteessa joo, mutta mielestäni nämä numerot hiukan mairittelee BIGiä pelitapahtumiin nähden enkä yllättyisi Liquidin selvästä 2-0:sta.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Päivän pesishaku:

Hamina - Kouvola, alle 15.5, kerroin 3.70 (Veikkaus), 38%
Tähän vetoon olen aika tyytyväinen mutta kuten Hugo-peikko sanoi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Juoksuja tuli sitten 16 kpl ja viimeinen vedon ratkaiseva juoksu Haminan lukkarin suht järjettömästä tolpasta. Luulen, että melkein kaikki muut arvasivat lentomerkin olevan päällä, mutta Haminan lukkari Hangasmaa oli tuosta aivan ulalla. Tuosta syötöstä C-junnujen olisi lyönyt juoksun.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tähän vetoon olen aika tyytyväinen mutta kuten Hugo-peikko sanoi, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Juoksuja tuli sitten 16 kpl ja viimeinen vedon ratkaiseva juoksu Haminan lukkarin suht järjettömästä tolpasta. Luulen, että melkein kaikki muut arvasivat lentomerkin olevan päällä, mutta Haminan lukkari Hangasmaa oli tuosta aivan ulalla. Tuosta syötöstä C-junnujen olisi lyönyt juoksun.

Oli tosiaan hyvä haku ja tämähän olis tullut selkeästi kotiin ilman Koren ensimmäisessä sisävuorossa lyömää helppoa kunnaria, jonka ei todellakaan olisi pitänyt mennä Haminan takakentästä (Hämäläinen?) läpi.
 

Zohan

Jäsen
Periaatteessa joo, mutta mielestäni nämä numerot hiukan mairittelee BIGiä pelitapahtumiin nähden enkä yllättyisi Liquidin selvästä 2-0:sta.

2-0 voitto se on bookkereillakin todennäköisin. Eilen tuli kyllä sellanen turpasauna mousesportilta, joka pelasi ilman ''parasta'' pelaajaan. Näkisin itse varsin tasaisena matsin ja BIGillä olevan paljon paremmat saumat voittoon, kuin mitä kerroin antaa ymmärtää. Noh kohta nähdään!
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vähän mennään nyt heikoille hangille, mutta katselin tuossa Australian alustavaa kokoonpanoa huomiseen Ranska-matsiin ja kyllähän tässä nyt ollaan varmaan isompien ääripäiden äärellä kuin ryssä-saudit, ilman tiettyjä häiriötekijöitä. Aussien veskari Ryan on kova luu ja Mile Jedinak ihan OK pelaaja. Puolustuslinja on sitten tälle tasolle aivan käsittämättömän huono ja jos olisin vähääkään kottiinpäenvetäjä niin sanoisin että Huuhkajallakin olisi parempi. Siellä on Bursasporin, Grashopperin, Saudiliigan, Aussien oman sarjan ja Korean supersarjan ukkoja pakittelemassa. Ranuilla kuitenkin melko messevä kalusto hyökkäyssuuntaan, eli lähden tähän ihan takki auki lämäämään jotain 4-0 juttuja.

Ranska yli 3.5 maalia on reipas neljän kerroin ja Ranska voittaa -2.5 maalilla reilua kolmea. Kyllä mä niihin sataset panen.

edit. ja mitä enemmän nyt tutkii, niin onhan toi aussien jengi oikeasti ihan törkeän huono! Leckie, Rogic ja Mooy semmosia Englannin divaritasolle hyviä ukkoja, muuten aivan panamalaista shittiä. Ja Ranskalla vastaavasti melkein joka pelipaikalle heittää ihan Euroopan top-10 ukko. Pakisto vähän löysempää, mutta voi jestas jos vastassa on tollasta tuhnua niin se on ihan sama kuka mehdibenadia siellä seisoo.

Lisää paskaa Ranskalle, isolla riskillä saatana. Allez les bleus!
 
Viimeksi muokattu:

KuKKaKeppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KYRöskosken PÄrske
Aika mielenkiintoisen ylös juoksumäärät nostettu Kankaanpää - Raahe peliin. Alle 13.5 juoksua kertoimeilla 2(Veikkaus) on mielestäni päivän paras idea. Kankaanpään pesiskentän tuntien 10 juoksua on tiukassa.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika mielenkiintoisen ylös juoksumäärät nostettu Kankaanpää - Raahe peliin. Alle 13.5 juoksua kertoimeilla 2(Veikkaus) on mielestäni päivän paras idea. Kankaanpään pesiskentän tuntien 10 juoksua on tiukassa.

Olen samaa mieltä! Kankaanpään kenttä on sehkä sarjan vähäjuoksuisin ja kaikki viisi Pohjanlinnan kentällä pelattua KaMan kotiottelua ovat jääneet alle 13,5 juoksun. Raahe vieraissa alle 13,5 3/5. Kolmena viimeisenä kautena Pohjanlinnassa pelattu KaMa - Raahe on jäänyt joka kerta vähäjuoksuiseksi. Raja voisi olla pykälän alempana.

Erinomainen kohde mielestäni!

Kankaanpää - Raahe alle 13,5 2.00 Veikkaus
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös