Vedonlyönti

  • 3 973 507
  • 21 674

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä alkaa käydä jo tavaksi, mutta kiitokset Saulille @Saul Goodman jälleen kerran.

Sitten tykitetään useampi pesisvihje sisään!

Kankaanpää - Kouvola

Tässä on vastakkain kaksi aika arvoituksellista joukkuetta. Kankaanpään pelissä oli romahduksen merkkejä kahdessa viimeisimmässä ottelussa ennen juhannustaukoa. Toki hyvin levätty juhannus kaiken muuttaa voi. Olen kuitenkin epäileväinen asian suhteen. Kouvolan peli on ollut ailahtelevaista myös. Kouvola on perustasoltaan vahvempi joukkue. Tällä kerroinasettelulla en kuitenkaan löydä pelattavaa ottelun voittajan suhteen.

Peli-idea tulee underiin. Vastakkain on kaksi joukkuetta, joiden toimesta ei juuri läpilyöntejä nähdä. Kankaanpää on tehnyt sarjassa toiseksi vähiten kunnareita eikä Kouvolankaan peli mitenkään perustu läpilyönteihin. Kankaanpään kotipeleissä on nähty keskimäärin 11,6 juoksua. Kouvolan vieraspeleissä yli 14,5 juoksua on tullut kolme kertaa. On hyvä kuitenkin huomioida, että kaksi näistä ylityksistä on tullut Vimpelin ja Oulun vieraina, jotka ovat kotonaan runsasjuoksuisia joukkueita.

Kankaanpäällä on isoja ongelmia kotiutusten suhteen. Joukkueen kotiutusprosentti on sarjan toiseksi heikoin. Erityisesti jokerikotiuttaja Petteri Kortelainen on kadottanut alkukauden lupaavan vireensä totaalisesti.

Nähdäkseni juoksumäärän raja on pykälän tai kaksi normaalia korkeammalla tämän kauden erityisyyden suhteen. Kuluvalla kaudella on tullut useammassa yllättävässä ottelussa yllättävän paljon juoksuja. Tästä tämän kauden poikkeavuudesta huolimatta under sisään, tilastot puhuvat vahvasti sen puolesta.

Kempele - Alajärvi

Sarjan häntäpään kamppailussa kohtaavat Kempele ja Alajärvi. Paras peli-idea tulee tässäkin underiin. Kempeleen sininen laguuni on hidas eikä siellä nähdä mitään hurjasteluja. Kempeleen kotipeleissä on tullut keskimäärin alle yhdeksän juoksua. Kempele on onnistunut kotonaan tekemään vain yhden kunnarin. Samoin Alajärvi on pystynyt vieraissa tekemään vain yhden kunnarin. Yli 12,5 juoksua Kempeleessä on tullut vain kerran ja silloinkin tuli 13 juoksua. Yksittäisillä lyödyillä juoksuilla 13 juoksua on todella tiukassa. Ottelu on erittäin tärkeä molemmille joukkueille. Nähdäkseni tässä ottelussa otetaan isoja askeleita kohti suoraa putoamista/säilymistä. Ottelun tärkeys laskee juoksuodotusta mielestäni.

Alajärvi on Kempelettä parempi sisäpelijoukkue. Kotiutusprosentilla mitattuna Kempele on sarjan kolmanneksi heikoin joukkue. Kokonaisuudessaan se on lyönyt toiseksi vähiten juoksuja sarjassa. Joni Matintupa jatkaa tänään Alajärven lukkarina. Matintuvan esitys viikko sitten tv-pelissä Kankaanpäätä vastaan oli hyvin lupauksia herättävä. Mikäli Matintupa jatkaa samanlaisia otteita, lähtee enemmistö pisteistä vierasjoukkueen matkaan.

Seinäjoki - Joensuu

Tv-pelissä kohtaavat Seinäjoki ja Joensuu. Joensuu on saanut pelinsä kulkemaan vaisun alkukauden jälkeen. Takana on jo kuusi perättäistä suoraa voittoa. Seinäjoki napsii edelleen pisteitä sieltä täältä. Joensuu on selkeä suosikki voittamaan ottelun.

Paras peli-idea on over. Seinäjoen kentällä kunnareita tulee herkästi. Tilaa on joka puolella. Kummallakin joukkueella on hurjat lyöjätykit, Seinäjoen J-P Vainionpää ja Joensuun Juha Niemi. Viime aikoina Seinäjoella myös muut kuin Vainionpää ovat saaneet onnistumisia kotiutustilanteissa. Joensuulla Niemi on kelien lämmetessä vertynyt kovaan iskuun. Toki Joensuulla on sisäpelivoimaa muutenkin erinomaisen hyvin. Seinäjoen ulkopeli on ollut välillä aikamoista reikäjuustoa. Keskimäärin Seinäjoella on tullut 16 juoksua per ottelu. Sekaan mahtuu kuitenkin melko vähäjuoksuisia otteluita, joten panostus pidetään maltillisena.

Hyvinkää - Koskenkorva

Hyvinkää kohtaa Koskenkorvan ennakkoon ajateltuna erittäin runsasjuoksuisessa ottelussa. Molemmilla joukkueilla on paljon lyöntivoimaa ja Pihkalassa kunnareita tulee. Keskimäärin Hyvinkään kotipeleissä on tullut 21,8 juoksua. Overin kertoimet ovat kuitenkin sen verran alhaalla, että jätetään koskematta.

Koskenkorva on ollut vieraissa hyvä. Se ei ole kertaakaan jäänyt pisteittä tämän kauden vieraspeleissään. Vastaavasti Hyvinkää ei ole kotonaan hävinnyt kuin Joensuulle. Tämä on iso ottelu koko loppukautta ajatellen. Molempien joukkueiden tähtäimessä on neljäs sija, jolla saa kotiedun pudotuspeleihin ja välttää kohtaamasta puolivälierissä kolmikon Vimpeli, Sotkamo, Joensuu.

Hyvinkään ainoa kotitappio tuli kärkietenijä Lauri Vierimaan ollessa sivussa. Tänään Vierimaa pelaa. Kossulta puuttuu joukkueen toiseksi tehokkain kotiuttaja Janne Leppälä, joka on iskenyt vain kahdeksassa pelaamassaan ottelussaan kolme kunnaria ja yhteensä 16 lyötyä juoksua. Erityisen iso poissaolo juuri tänään, kun edessä on todennäköisesti lyöntihurjastelu Hyvinkäätä vastaan Pihkalassa. Myös ulkopelissä etukentällä pelaava Jouni Koskela on edelleen sivussa. Leppälän ja Koskelan puuttuminen sekä Hyvinkään vahva kotipelaaminen nostavat Hyvinkään kertoimia isommaksi suosikiksi viemään enemmistön pisteistä.

Pelivalinnat:
Kankaanpää - Kouvola alle 14,5 1.88 (Veikkaus) Panos 1.7
Kempele - Alajärvi alle 12,5 1.85 (Unibet) Panos 1.4
Alajärvi ml. 1.65 (Unibet) Panos 1.5
Seinäjoki - Joensuu yli 15,5 1.90 (Nordicbet) Panos 1.2
Hyvinkää ml. 1.67 (Unibet) Panos 1.7
 

KuKKaKeppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KYRöskosken PÄrske
Vimpeli - Oulu pelataan näemmä Halsuan käpylän pesäpallokentällä. Under 15,5 antaa kerrointa 3,55 veikkaukselta. Vaikka Vimpeli on juoksuvoimainen joukkue tätä ottelua ei kuitenkaan pelata Saarikentällä jossa käytännössä aina lyödään kunnari läpilyönnillä. Mielestäni kokeilemisen arvoinen kohde jos ei Käpylän pesäpallokenttä ole todella avara, onko kellään tietoa? Googlettamalla kun en löytänyt mitään kuvaa kyseisestä kentästä. Mielikuva on, että kun kaksi joukkuetta pelaa neutraalilla kentällä niin harvemmin mitään suurempia juoksuiloitteluja ollaan nähty.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni kokeilemisen arvoinen kohde jos ei Käpylän pesäpallokenttä ole todella avara, onko kellään tietoa? Googlettamalla kun en löytänyt mitään kuvaa kyseisestä kentästä. Mielikuva on, että kun kaksi joukkuetta pelaa neutraalilla kentällä niin harvemmin mitään suurempia juoksuiloitteluja ollaan nähty.

Twitteristä löysin pari kuvaa. Niiden perusteella vähintään samantasoinen kenttä läpilyönneille kuin Pihkala. Mutta kun tarkempaa tietoa ei ole, niin jätin väliin tuon pelin.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tämänpäiväiset vedot olisivat olleet liian hyvissä, jos Joensuu ei olisi tehnyt ihmenousua. Tämän jälkeen lomille lompsis!

Kankaanpää - Kouvola, merkki 2, 2.00 (3-17 eka jakso)
Hyvinkää - Kossu, merkki 1, 2.50 (10-4 eka jakso)
Hyvinkää - Kossu, over 16,5 1.55 (10-4 eka jakso)

Kempele - Alajärvi, merkki 1 ML, 2.20 (3-2 eka jakso)
Kempele - Alajärvi, merkki 1, 3.80 (3-2 eka jakso)

Vimpeli - Oulu, alle 15,5, 3.55 (7 juoksua ekalla jaksolla)
Seinäjoki - Joensuu, merkki 1 ML, 3.40 (4. tasoittava 2 palolla 7-2->7-8 :D :0 häh?)

Todella erikoisen hienoja tuloksia:
- Sotkamo hävisi ekan jakson Hiukassa (Kiteen voitti 3-6)
- Vimpeli hävisi ekan jakson "kotonaan" (Oulu voitti 3-4)
- Joensuu teki sen 6 juoksua kahdella palolla 4:nnen tasoittavalla pakkotilanteessa
- KPL teki 17 juoksua ensimmäisellä jaksolla

Aika varma, että toisella jaksolla nähdään erilaisia tuloksia. Odotan Vimpelin ja Sotkamon nousuja.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
No joo tennistupla osui ja @Crapbag jos olisin lyönyt noi bet365:llä niin ne eivät olisi enää olleet kertoimiltaan valideja empiiriseen tutkimukseeni jota teen omilla rahoillani ilman apurahaa, kun kolikonheitto alkoi jo vituttamaan ja kyllästyttämään :) Nyt jatketaan tennisvedoilla (toki olen lyönyt paljon muutakin, mutta tänne nyt tennistä) ja huomisia pelejä tutkiessani osui seuraavanlainen kohde silmään, jota kokeilen ja suosittelen tänne.

klo 11 Barthel Mona-Bertens kiki
Barthel Mona, kerroin 3,55
Barthel Mona erätasoitus +1,5, kerroin 1,92
Barthel Mona pelitasoitus +4,5, kerroin 1,93

Kiki Bertens on asiantuntevien bookereiden silmissä siis selvä ennakkosuosikki ja onhan naisten ranginkissä eroa 40 sijaa Bertensin hyväksi. Kuitenkin asia mikä kiinnitti huomioni on se, että naisten keskinäiset ottelut ovat Barthelin hyväksi 7-2 ja esim. kovalla kentällä (jollainen wimbedonikin on) voitot ovat Barthelin hyväksi 5-1. Ja viisi viimeistä keskinäistä kohtaamista on Barthel voittanut. Näkisinkin, että vaikka Bertens on maailmanlistalla huomattavasti korkeammalla, niin keskinäisissä on Barthel niskan päällä ja siksi lähden uhmaamaan asiantuntijoita. Tätä vetoa en toki ota mukaan empiiriseen tutkimukseeni, mutta rahat otan pois tästä kuitenkin pois kuljeksimasta (i hope so). Ja se pitää vielä lisätä, että on toi Hyvinkää ihana joukkue kotikentällään (juoksumääriä tarkoitan tällä, ainakin kuudes overi putkeen).
 
No montakos euroa täällä lyödään vetoa Islannin voitolle Ranskaa vastaan? Yli 10 kerroin, mutta näköjään nousussa joten kannattaa odottaa vielä muutaman päivän, että amatöörit nostattaa kerrointa lyömällä Ranskan voittoa.
Tasapeli ja Islanti to qualify on myös hyviä. Islannin mestaruus kertoimella 41 on myös hyvä, kun selvästikin tässä ollaan "Kreikan tiellä", viitaten vuoden 2004 turnaukseen.

Korjataan: Veikkauksella Islannin mestaruus kerroin 50.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelasin koko kassalla Englannin voittoa Islannista tasurivarmistuksella. Oli niin pieni kerroin, että en ymmärrä vieläkään miten oli mahdollista, ettei osunut.

Aion kyllä paikata tilanteen ja lainaan sen verran rahaa, että saan nyt pistettyä tuplasumman Ranskalle tasurivarmistuksella. Ei tällaisissa kisoissa suosikki voi hävitä.
 
Aion kyllä paikata tilanteen ja lainaan sen verran rahaa, että saan nyt pistettyä tuplasumman Ranskalle tasurivarmistuksella. Ei tällaisissa kisoissa suosikki voi hävitä.
Yhdistelmä Portugali - Saksa - Ranska - Belgia olisi 10,86 Veikkauksella. Olisi jättimäinen yllätys, jos joku näistä ei mene jatkoon. Eli tässä on nyt todellisen jackpotin paikka.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Yhdistelmä Portugali - Saksa - Ranska - Belgia olisi 10,86 Veikkauksella. Olisi jättimäinen yllätys, jos joku näistä ei mene jatkoon. Eli tässä on nyt todellisen jackpotin paikka.

Väitän kyllä, että Puolan ja Italian jatkoonpääsyt eivät olisi mitenkään suuria yllätyksiä. Ranskan tippuminen olisi jättimäinen yllätys, Ranskan ollessa kuitenkin selkeästi laadukkaampi joukkue kuin Englanti ja ottaen huomioon islantilaisten kapea materiaali ja jalkojen väsyminen.
 
Väitän kyllä, että Puolan ja Italian jatkoonpääsyt eivät olisi mitenkään suuria yllätyksiä. Ranskan tippuminen olisi jättimäinen yllätys, Ranskan ollessa kuitenkin selkeästi laadukkaampi joukkue kuin Englanti ja ottaen huomioon islantilaisten kapea materiaali ja jalkojen väsyminen.
No sitähän sanotaan, että jalkapallo on peli jossa pelataan 90 minuuttia ja lopussa Saksa voittaa. Ja Ronaldo on tosi hyvä.
Kummeli - Ronaldo - YouTube
Kummeli - MyPa - YouTube
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yhdistelmä Portugali - Saksa - Ranska - Belgia olisi 10,86 Veikkauksella. Olisi jättimäinen yllätys, jos joku näistä ei mene jatkoon. Eli tässä on nyt todellisen jackpotin paikka.

Muutama kaverikin pelailee välillä näitä suosikki järjestelmiä ja aika pitkälti jäänyt luu käteen. Ei olisi kyllä mikään yllätys jos joku noista ei jatkoon menisi. Ranskan putoaminen olisi ainoa yllätys.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Väitän kyllä, että Puolan ja Italian jatkoonpääsyt eivät olisi mitenkään suuria yllätyksiä. Ranskan tippuminen olisi jättimäinen yllätys, Ranskan ollessa kuitenkin selkeästi laadukkaampi joukkue kuin Englanti ja ottaen huomioon islantilaisten kapea materiaali ja jalkojen väsyminen.
Puolan (ja Saksan) mestaruudessa on rahat kiinni, joten siitä pidetään kiinni. Tosin Puolan esitykset eivät ole tähän saakka vakuuttaneet pätkääkään. Italia on tosiaan ollut perinteisesti paha Saksalle ja Ranskalta puuttuu pari pelaajaa, joten näistäkään ei voi varmasti sanoa mitään.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Jos ton kombon yhteis kerroin ois 10,86 sijasta jotain 1,3 niin agm ois survonu siihen varmaan jo omaisuuden.
No tietenkin koska 1,30 on paljon parempi sijoitus pienemmällä riskillä.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Et taida tuntea sitä historiaa sitten.

Tiedän vain siitä asti kun aloin viestejäsi kommentoimaan. Kun olet kommentoinut minun viestejäni et ole oikaissut minua vaan jatkanut samalla agendalla itse joten koen että se on sinun historiaasi.

Eli suosikkien lyönti mutulla ilman arviopohjaa. Lisäksi panostusmenetelmät hukassa. No tiivistettynä vedonlyönnin matemaattinen/voitollinen puoli hakusessa.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Onko tämä kohde kenenkään muun mielestä sellainen jonka voisi sanoa olevan rahan painamista? TPS:n kotivoitto Jarosta huomenna kotona kertoimella 2,25 Veikalla! Ainakin itse näkisin että Jaro on esiintynyt aneemisesti eikä Eremenko Sr:n potkut varmaan asioita muuksi muuta kun vastassa on 5 voittoa perätysten saalistanut TPS. Tietysti Suomen potkupallo on mitä on, mutta kyllä tämä nyt vahvasti vaikuttaisi kotivoitolta ja pidän tuota kerrointa aika kovana.
 
Tiedän vain siitä asti kun aloin viestejäsi kommentoimaan. Kun olet kommentoinut minun viestejäni et ole oikaissut minua vaan jatkanut samalla agendalla itse joten koen että se on sinun historiaasi.

Eli suosikkien lyönti mutulla ilman arviopohjaa. Lisäksi panostusmenetelmät hukassa. No tiivistettynä vedonlyönnin matemaattinen/voitollinen puoli hakusessa.
Väärin voitettu on ihan ok verrattuna siihen, että voittaa tyylikkäästi mutta vähän, esim. rajallisempien resurssien takia.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Onko tämä kohde kenenkään muun mielestä sellainen jonka voisi sanoa olevan rahan painamista? TPS:n kotivoitto Jarosta huomenna kotona kertoimella 2,25 Veikalla! Ainakin itse näkisin että Jaro on esiintynyt aneemisesti eikä Eremenko Sr:n potkut varmaan asioita muuksi muuta kun vastassa on 5 voittoa perätysten saalistanut TPS. Tietysti Suomen potkupallo on mitä on, mutta kyllä tämä nyt vahvasti vaikuttaisi kotivoitolta ja pidän tuota kerrointa aika kovana.
En tiedä mutta itseä vähän yllätti että over 2,25 antaa 1.78. Eikös tuo ole kasassa tyyliin puoliajalla. Ja tähän se hymiö.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väärin voitettu on ihan ok verrattuna siihen, että voittaa tyylikkäästi mutta vähän, esim. rajallisempien resurssien takia.

Mikä ihmeen väärin voitettu? Ei minua haittaa/kiinnosta millä tyylillä ja tavalla vetelet vetoja. Sanon vaan että se on pitkässä juoksussa tappiollista, tuo on se pointti mitä yritän sinulle selittää.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yhdistelmä Portugali - Saksa - Ranska - Belgia olisi 10,86 Veikkauksella. Olisi jättimäinen yllätys, jos joku näistä ei mene jatkoon. Eli tässä on nyt todellisen jackpotin paikka.

Kiitos vinkistä! Lainaatko mulle rahaa, niin isken kiinni vielä tähänkin?
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa alkaa juuri vedonlyönnillisesti mielenkiintoinen matsi Ecuador-Paraguay. Molemmat on umpisurkeita amatöörijengejä. Kumpikin esim. hävisi Brasilialle noin 40 pinnaa. Silti näiden välille on saatu melkein 20 pinnan tasoitus. Tällä hetkellä +17,5.

Ei voi ottaa ennen peliä kun molemmat joukkueet niin arvoituksellisen surkeita mutta jännä nähdä miten alkaa. Jos matsi onkin tasainen niin value säilyy kyllä Ecuadorin tasoituksissa hyvän aikaa.

Edit: se siitä, Ecuador näyttää aivan sysipaskalta ja Paraguay 0-7 johdossa, ei maistu mikään veto.

Edit2: heh perushomma eli olisi Ecuadorin tasoitukset osuneet helposti kun joukkue lopulta hävisikin vain 14 pinnaa. No en usko että veto olisi erityisen hyvä ollut kuitenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös