Vedonlyönti

  • 3 962 251
  • 21 674

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Mää otin Tsongasta cash outin kun alkoi sen teknisen tauon jälkeen näyttämään melkoiselta huiskimiselta peli.. Ennen katkoa toisessa erässä 1-5 johdossaan oli 0-40 murto mitä ei kuitenkaan saanut. Tauon jälkeen tosiaan hävisi oman syöttönsä vielä mutta sai nyt kuitenkin erän. Taisi olla vähän kakkahousua ottaa 2.75:lla ulos sen 3.75 sijaan, tiedä häntä. Noh, kaikki vähäkin ilo kuitenkin valumassa Federeriin, odottelin paikkaa lyödä livestä Fedex ja kerroin sen kuin nouseen, Wawrinka johtaa jo 2-0 ja nyt tosiaan sitä kerrointa siis tarjolla. Tennis on livenä kyllä parasta, joskus saa sen 5+ kertoimen lyötyä niin että ollaan jo 1.10:ssa ja kuitenkin vielä hävitään;) Federeristä vielä, usein sillä alkaa hiukan tahmeasti ja hiukan kikkailee lyöntiensä kanssa, ihan mahdollista vielä kääntää tuo 2-3:een..

Mazaan vinkeistä koitin Kouvolaa ja otin siihen Sotkamon ja Jyväskylän nostamaan kerrointa, katotaan nyt käykö munkki sen Kouvolan kanssa.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ei näytä Rogerilla olevan mitään jakoa, jossei Stanilla sitten kasetti hajoa täysin. Tarvis nyt jonkun tie-break voiton tästä erästä Fedexille, niin vois Wawrinkalla alkaa mentaalinen puoli hajoamaan. Mut tuskin tapahtuu tätä menoa. Itsekin otin Fedexin livestä 1.erän jälkeen 2.10 kertoimella, kun imo se nous liikaa prematch 1.40--> 2.10 kun pelataan kuitenkin paras viidestä. Ja olihan Rogerilla breikkipallojakin tuossa 1.erän lopussa kun Wawa syötti erävoitosta.
 
Niin tämähän se on se todellisten ammattilaisten taktiikka. Normikertoimet ei riitä, vaan odotellaan livessä kertoimien nousua, esim. jalkapallossa voiton kerroin nousee helposti kun peli on jonkun aikaa ollut 0-0. Ja tuo tennis on oma lukunsa kun kertoimet kovastikin voi nousta ja laskea pelin sisällä.
Ja jääkiekossa todelliset ammattilaiset odottaa ensimmäistä maalia, ja panostaa sitten tappiolla olevan joukkueen voittoon - laskettuaan tietysti ensin sille matemaattis-luonnontieteellisen todennäköisyyden!
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Niin tämähän se on se todellisten ammattilaisten taktiikka. Normikertoimet ei riitä, vaan odotellaan livessä kertoimien nousua, esim. jalkapallossa voiton kerroin nousee helposti kun peli on jonkun aikaa ollut 0-0. Ja tuo tennis on oma lukunsa kun kertoimet kovastikin voi nousta ja laskea pelin sisällä.
Ja jääkiekossa todelliset ammattilaiset odottaa ensimmäistä maalia, ja panostaa sitten tappiolla olevan joukkueen voittoon - laskettuaan tietysti ensin sille matemaattis-luonnontieteellisen todennäköisyyden!

En tiedä osallistuitko tälle ketjulle ominaiseen vittuiluun, mutta live -vedonlyönnissä nyt vaan on se suola jos seurailee lajia, joukkueita tai yksilöitä ja uskoo johonkin lopputulokseen, edes jossain määrin, niin on mahdollista saada isojakin kertoimia. Etenkin tenniksessä sulamiset on joskus helppo poimia pois, mutta lyönnit täytyy osua yhden pelin ja muutaman pisteen sisällä. Eipä kukaan voi väittää yli kahden kertoimia saleteiksi, mutta ei nyt jalkapallossa alun maaliin kannata vielä masentua, dnb on silloin hyvä vaihtoehto. Mutta tämä nyt koskee niitä pelejä mihin on joku näkemys ennen ottelua, ja vaatii pelin seuraamisen jne.

Voihan livestä poimia myös niitä 1.50 kertoimia jos tykkää, väitän että live on kuitenkin lajiin paneutumisen kannalta paljon hedelmällisempää kuin ennen peliä tehdyt laskelmat. Aika vaan on rajallista siinäkin eikä tunnissa silloin tällöin tehdä ihmeitä.

E: Serie B nousukarsinnassa Bologna - Avellino meni eka osa Bolognalle 0-1 vieraissa. Tänään ennen peliä usko kotivoittoon, 2.15 kertoimella. Noh, 7min pelattu ja peli Avellinolle 0-1, Bolognan dnb kerroin 3.50 ja suora voitto 5.00. Löin 10€ dnb Bologna ja tasoitus tuli 20min kohdalla. Peli on melkoista Bolognan myllyttämistä joten melko hyvissä ollaan. Tsonga on muuten jo selvästi altavastaajana Nishikoria vastaan, joten matsien seuraaminen on joskus hedelmällistä ja tässä viittaan aiempaan viestiini ko. matsin suhteen. Tsongasta vielä, piti hienosti Berdyn aiemmin kurissa ja nytkin voi vielä kääntää matsin, mutta enpä enää betsaa siihen mitään. Nishikori tuskin väsähtää.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä osallistuitko tälle ketjulle ominaiseen vittuiluun, mutta live -vedonlyönnissä nyt vaan on se suola jos seurailee lajia, joukkueita tai yksilöitä ja uskoo johonkin lopputulokseen, edes jossain määrin, niin on mahdollista saada isojakin kertoimia. Etenkin tenniksessä sulamiset on joskus helppo poimia pois, mutta lyönnit täytyy osua yhden pelin ja muutaman pisteen sisällä. Eipä kukaan voi väittää yli kahden kertoimia saleteiksi, mutta ei nyt jalkapallossa alun maaliin kannata vielä masentua, dnb on silloin hyvä vaihtoehto. Mutta tämä nyt koskee niitä pelejä mihin on joku näkemys ennen ottelua, ja vaatii pelin seuraamisen jne.
Niin tietysti on eri asia tehdä livevetoja sen perusteella jos itse näkee ko. pelin. Päättelee sitten että kyllähän tuo tötterö nyt tulee tämän voittamaan ihan selvästi. Se kai on se ylisin tapa. Mutta varmaan voisi tosiaan olla hyvä taktiikka, että tekee ennakkoon suunnittelemansa vedon vasta livessä, kunhan kerroin on noussut. Ehkä sillä tavalla saa moneen peliin sen kuuluisan ylikertoimen, ellei sitten käy niin, että kerroin lähteekin laskuun, esim. valitun joukkueen tehtyä avausmaalin 1. minuutllla.

** Seinäjoki - Sotkamo, under 12,5 juoksua, kerroin 1.88 (Nordicbet)
- Sotkamon ulkokenttä pitää ja juoksuja tulee normaalia vähemmän Roope Korhosen poissaollessa

* Kankaanpää - Joensuu, merkki 1 ML, kerroin 6,45 (Nordicbet)
- KaMa kerroin on rajatapaus, mutta huippupeliillä KaMa voi viedä pisteet kotiin tv-pelissä. Rajatapaus.

No eipä mennyt ihan silleen kuin olit suunnitellut. Seinäjoella tuli juoksuja niin paljon, että hyvä jos osaan laskea yhteen nuo kaikki. No on niitä ainakin sen verran, että yli 12,5. Kuitenkin Sotkamosta kyse, vastassa tulivoimainen jymyjussit ennätysmiehineen, ja juoksuja on heille lyöty todella paljon tällä kaudella. Ja Seinäjoen kentällä saa aika pitkään juosta pallon perässä, jos tulee läpilyönti.
Ja KaMa voittaisi JoMan ehkä kerran 11-12 pelissä.
Eikä se Kouvolakaan ihan lähellä voittoa ollut.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoisesti Tsongan pelin taso taas noussut vikan erän alkuun. Kokeilin itse livessä kertoimella 2,7
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tjooh, mainitsemani Bologna-Avellino on hassusti puoliajalla 1-2, joten noinkohan bookeri kyykyttää taas kerran minua;) Kenttätapahtumien perusteella pelin pitäisi olla tosin jotain muuta. Tähän kohteeseenkaan en koske enää enempää, sen verran olen oppinut että yksi moukku saa riittää, vaikka Federeriä löin tänään puoliksi huumorilla pienellä patilla vielä 2-0 tilanteessakin ekan erän jatkeeksi. Kesäksi voisi pistää betsit kyllä jäihin ja keskittyä vaikka ongintaan jos on ylimääräistä aikaa, jotenkin väkinäistä on oma veikkaaminen kun pää ei vaan jaksa toimia niin että tästä touhusta saisi kunnolla kurinalaista.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Mielenkiintoisesti Tsongan pelin taso taas noussut vikan erän alkuun. Kokeilin itse livessä kertoimella 2,7

Juuh se pelaa kyllä hyvin nyt, mietin juuri sen verran että josko sitä laittaisi molemmille tulosvedon noiden perus 7-5 saakka ulkopuolelta, Nishikori 5.50 ja Tsonga 9.50.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juuh se pelaa kyllä hyvin nyt, mietin juuri sen verran että josko sitä laittaisi molemmille tulosvedon noiden perus 7-5 saakka ulkopuolelta, Nishikori 5.50 ja Tsonga 9.50.

Kyllä mä ihan oikein vanhana tennisässänä näin, Tsongan itseluottamus palautui.

Äsken varmistelin jo mukavat voitot neljän kertoimella satsaamalla Nishikoriin.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
No eipä mennyt ihan silleen kuin olit suunnitellut. Seinäjoella tuli juoksuja niin paljon, että hyvä jos osaan laskea yhteen nuo kaikki. No on niitä ainakin sen verran, että yli 12,5. Kuitenkin Sotkamosta kyse, vastassa tulivoimainen jymyjussit ennätysmiehineen, ja juoksuja on heille lyöty todella paljon tällä kaudella. Ja Seinäjoen kentällä saa aika pitkään juosta pallon perässä, jos tulee läpilyönti.
Ja KaMa voittaisi JoMan ehkä kerran 11-12 pelissä.
Eikä se Kouvolakaan ihan lähellä voittoa ollut.
Jälkikäteen on kyllä helppo löytää ne perustelut ja syyt. Sulla oli tietysti 100k over&JoMa tuplana tietenkin?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kiteen voitto Hyvinkäästä ML 200 eurolla, kerroin 1,65.
Oli mullakin tietenkin eilen Haminan voitto Kuopiosta (5,50), Imatran voitto Ulvilasta (2,80), Tsongan voitto Nishikorista (3,55) ja Ghanan voitto Argentiinasta (4,90) samalla lapulla parin kilon perusbetsillä............
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mitä mieltä poppoo täällä tänään, Djokovic -4,5 vai peräti Nadalin voitto lapulle? Itse pakko luottaa Noleen, en millään jaksa uskoa että Nadal voisi yhtäkkiä kääntää tämän asetelman yhdessä turnauksessa (taas kerran) päälaelleen. Siinä missä spanski on hävinnyt tällä kaudella jo 5 kertaa massalla, ei Nolella tappioita ole. Toki mistä sitä tietää mitä horkkakuuria se Uncle-Toni on taas lihaskimpulle pistänyt (vitsi vitsi) mutta ihme homma mielestäni jos tänään tämän pystyy hoitamaan. Ainoa minkä oikeastaan näen Rafan etuna on että pelataan paras viidestä- systeemillä, ja jos matsi menee siihen ratkaisevaan ilman tb:ä näen miehellä pienen henkisen yliotteen tällä alustalla ja tässä turnauksessa, se on myös varma että yleisö on Rafan takana.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Rafa on ollut mun mielestä jo pitkään jotenkin alamaissa, tai siis vähemmän oma dominoiva itsensä kuin yleensä. Tuossa Sockia vastaankin hävisi kuitenkin neljä omaa syöttöään ja yhden erän, mitä nyt ei - kaikki kunnia Sukalle - pitäis tapahtua tällasissa kinkereissä. Ja nimenomaan on näyttänyt että Nadal häviää noita palloja paljon enemmän omaa "huonouttaan", kun vastustajan hyvistä suorituksista johtuen. Eikös siellä ollut jotain loukkaantumista tuossa männävuonna ja vähän nihkeästi palailtu sieltä sitten. Djoko taas pelaa varmaan parasta peliään ikinä. Silti on ne molemmat kovia, eli en voittajaa uskalla vetää.

Overit laitoin molempiin matseihin, rajat taisi olla 39.0 peliä ja kerroin ~1.91. Uskon että sillä maagisella 10 pelin keskiarvolla painetaan vähintään neljä erää molemmissa otteluissa.
 
Jotenkin näissä tenniksissä melkein kannattaa pysyttäytyä siinä livessä (mutta nyt kun kerran kysyt, niin vaikealta tuntuu Nadalin tie tästä eteenpäin)... eilen tästä oli aika loistava esimerkki tuo Tsongan voitto: kaveri veteli aivan alamaissa 50% ykkössyötöllä vielä neljännen erän loppua, mutta heti viidennen erän alussa näki, että Tsonga is back ja samalla Nishikorin pari erää kestänyt korkealuokkainen peli alkoi murentumaan.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Rafa on ollut mun mielestä jo pitkään jotenkin alamaissa, tai siis vähemmän oma dominoiva itsensä kuin yleensä. Tuossa Sockia vastaankin hävisi kuitenkin neljä omaa syöttöään ja yhden erän, mitä nyt ei - kaikki kunnia Sukalle - pitäis tapahtua tällasissa kinkereissä. Ja nimenomaan on näyttänyt että Nadal häviää noita palloja paljon enemmän omaa "huonouttaan", kun vastustajan hyvistä suorituksista johtuen. Eikös siellä ollut jotain loukkaantumista tuossa männävuonna ja vähän nihkeästi palailtu sieltä sitten. Djoko taas pelaa varmaan parasta peliään ikinä. Silti on ne molemmat kovia, eli en voittajaa uskalla vetää.

Overit laitoin molempiin matseihin, rajat taisi olla 39.0 peliä ja kerroin ~1.91. Uskon että sillä maagisella 10 pelin keskiarvolla painetaan vähintään neljä erää molemmissa otteluissa.

Joo molemmat on kovia, mutta onhan noissa tällä hetkellä aikamoinen ero pelaajien stabiiliudessa ja ollut oikeastaan koko kauden :)

Tossa Murray- Ferru matsissa tullaan tod.näköisesti näkemään ihan helkkaristi syötönmurtoja kun molempien vahvuudet on nimenomaan palautuspelissä ja vielä pelataan massalla. Vähän niin kuin Ferrer- Bolelli matsissa.

Edit. Mielenkiintoinen fakta muuten, että Murray ei ole koskaan pystynyt Ferreriä massalla kaatamaan.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Overit laitoin molempiin matseihin, rajat taisi olla 39.0 peliä ja kerroin ~1.91. Uskon että sillä maagisella 10 pelin keskiarvolla painetaan vähintään neljä erää molemmissa otteluissa.

Pelasin samoin, jotenkin tuntui turvalliselta vaihtoehdolta;) ..eihän nämä nyt enää 3-0 voi mennä..
Eikö Nadalilla ollut pahoja ongelmia selän kanssa, vai muistanko ihan väärin? Viime aikoina parantanut mielestäni hieman siitä pahimmasta notkahduksestaan, vaikka turnausvoittoja tuskin enää on liiemmin tulossa. Nadal on kuitenkin hävinnyt massallakin kaiken maailman Fognineille tänä vuonna.

Murray on ollut kyllä hiton vahva ja jännä nähdä miten Ferrer pysyy kyydissä. Pelit on olleet sikäli mielenkiintoisia että mitään ässien paukuttelua ei tosiaan ole nähty, Isnerit on nopeasti ulkona näillä alustoilla. Naisissa muuten Serenan peli ollut melkoista hakemista ja Errania vastaan overin raja oli melko matala, 17.5 taisi antaa jo kelvollisen kertoimen.
 
Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitä mieltä poppoo täällä tänään, Djokovic -4,5 vai peräti Nadalin voitto lapulle? Itse pakko luottaa Noleen, en millään jaksa uskoa että Nadal voisi yhtäkkiä kääntää tämän asetelman yhdessä turnauksessa (taas kerran) päälaelleen. Siinä missä spanski on hävinnyt tällä kaudella jo 5 kertaa massalla, ei Nolella tappioita ole. Toki mistä sitä tietää mitä horkkakuuria se Uncle-Toni on taas lihaskimpulle pistänyt (vitsi vitsi) mutta ihme homma mielestäni jos tänään tämän pystyy hoitamaan. Ainoa minkä oikeastaan näen Rafan etuna on että pelataan paras viidestä- systeemillä, ja jos matsi menee siihen ratkaisevaan ilman tb:ä näen miehellä pienen henkisen yliotteen tällä alustalla ja tässä turnauksessa, se on myös varma että yleisö on Rafan takana.

Rafalla ei nykykunnossaan ole mitään jakoa Djokoa vastaan. Omasta mielestäni Rafalla mahdollisuus maksimissaan ottaa yksi erä. Itsellä lähtee tasoituksella Djokovic lapulle, kunhan tässä nyt löydän parhaan tarjouksen.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Rafalla ei nykykunnossaan ole mitään jakoa Djokoa vastaan. Omasta mielestäni Rafalla mahdollisuus maksimissaan ottaa yksi erä. Itsellä lähtee tasoituksella Djokovic lapulle, kunhan tässä nyt löydän parhaan tarjouksen.

Joo moni ns. huonompi tipsari yhdellä saitilla mitä seuraan vihjailee Nadalin "ylläriä" ja sit semmonen yks reilusti voitollinen tipsari vihjas Djokoa tasoituksella. En toisaalta yhtään ihmettele että jotkut uskovat että Nadal voisi tänään hoitaa, koska onhan tämä Roland Garros vaan maaginen paikka miehelle. Itse uskon jos Djoko 1.erän vie niin se on hellurei, ja sillä selvä. Nadalin imo pakko voittaa eka setti ja päästä edes vähän niskanpäälle.

Tänään tuli taas todistettua tämän tennis betsauksen hienouksia. Manchesterin nurmikenttä Challengerissa veikkasin Bemelmansia, jenkkiläistä Ramia vastaan. Noh Bemelmansin breikkipallo-tilasto 0/11 kun Ramilla se oli 2/3 koko matsissa, vei siis tuon 2-0 molemmissa erissä yhdellä breikillä. Aina kun Bemelmans sai murtopallon lämäsi Ram ykkösen ruutuun joko ässänä tai muuten vain helkkarin kovana. Oli meinaan pikkusen veemäistä katsoa tuota matsia :D
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tänään tuli taas todistettua tämän tennis betsauksen hienouksia. Manchesterin nurmikenttä Challengerissa veikkasin Bemelmansia, jenkkiläistä Ramia vastaan. Noh Bemelmansin breikkipallo-tilasto 0/11 kun Ramilla se oli 2/3 koko matsissa, vei siis tuon 2-0 molemmissa erissä yhdellä breikillä. Aina kun Bemelmans sai murtopallon lämäsi Ram ykkösen ruutuun joko ässänä tai muuten vain helkkarin kovana. Oli meinaan pikkusen veemäistä katsoa tuota matsia :D

Tuo on kyllä yksi "hauska" osa-alue tennismatsien sisällä. Maistuu aina hyvälle kun joku overi kosahtaa niihin pariin hassuun murtopalloon. Ootko harrastanut muuten aktiivisesti liveä ihan noiden pelien ja pisteiden sisällä, tuossa ainakin olisi ollut mukava kaava lätkiä voittoa läpi matsin jos katselit peliä ja homma näytti siltä mitä tilastot kertoo pelin jälkeen. Ainakin bet365:llä on se pikabetsi millä ehtii hyvin painamaan pisteiden välillä.

Serena Williams näköjään nuiji Sara Erranin pystyyn, Errani menetti kaikki syöttönsä ekassa erässä joten siinäpä se, Serena 9 ässää noin lyhyeen matsiin, aika kova esitys tänään. Breikkipallot oli pitkään 100%.. Erranin pelastukset ei ihan pitäneet:F
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
^^ Heh en oo tenniksessä noita point by point livebetsausta hirveästi harrastanut, vähän liian intensiivistä minulle jos katson striimiltä matsia ja yleensä nämä Challenger-striimit ovat vielä vähän jäljessä jossei sitten katso esim. bet365:n kautta.

Tänään olisi kyllä tehnyt mieli lyödä Bemelmansille lisää livessä 1.erän jälkeen ja toisessa, mutta en sitten tohtinut vaan pysyin alkuperaisessä lapussani vain "onneksi". Mies oli kuitenkin kenttäpelissä paljon parempi, paitsi sitten kun tuli murtopalloja niin Ram syötti ihan uskomattomasti. Mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä sellainen betsi minkä löisin joka kerta uudestaan, vielä kun h2h tilasto näytti 3-0 Bemelmansille tätä ennen ja ei ollut hävinnyt erääkään keskinäisissä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Joo moni ns. huonompi tipsari yhdellä saitilla mitä seuraan vihjailee Nadalin "ylläriä" ja sit semmonen yks reilusti voitollinen tipsari vihjas Djokoa tasoituksella. En toisaalta yhtään ihmettele että jotkut uskovat että Nadal voisi tänään hoitaa, koska onhan tämä Roland Garros vaan maaginen paikka miehelle. Itse uskon jos Djoko 1.erän vie niin se on hellurei, ja sillä selvä. Nadalin imo pakko voittaa eka setti ja päästä edes vähän niskanpäälle...

No aika skeida vihje jopa huonommalta betsaajalta vinkata Nadalia, liekö tennistä seurattu ollenkaan. Mielenkiintoisimmat vedot tuossa matsissa lienevät pelien määrän suhteen. Okei, otetaan sen verran takaisin, että onhan Nadalilla "taikaa" Roland Garrosilla, se on pakko tiedostaa.

Itse laitoin livessä 1,5 kertoimella Djokon hoitamaan ekan erän, hyvältä näyttää...

Epäilen muuten samaa kuin sinä, että ekan erän jos/kun D vie, niin Nadal ei tuosta nouse.
 
Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Nole mitä vittua? :D Ei kai vain hiivi takaraivoon että ei kai taas täällä samaa äijää vastaan.. Pelottavasti kääntynyt momentum ja Nole lyö palloa keskeltä verkkoon.
 
Viimeksi muokattu:

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
No aika skeida vihje jopa huonommalta betsaajalta vinkata Nadalia, liekö tennistä seurattu ollenkaan.
No tämäkin nyt luonnollisesti riippuu vain kertoimesta. Olisin voinut ennen matsia pelata Nadalia 3.80 kertoimella vaikka en tietäisi edes tenniksen sääntöjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös