Vedonlyönti

  • 3 974 088
  • 21 674

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No niin, tämähän meni sikäli mukavasti, että ei tarvitse miettiä mitään tie-break-menetelmiä. Donskoi 5, Barkov 4, ja selvä peli. Ei ihan hirveästi Suomen putoaminen kenkuta, kun 270 euroa tuli tästä vedosta.
Sain saman kiinni. Vielä olisi arvattuna Seguinin maalipörssin voitto. Äkkiä sanoisin, että kisoissa muuten ei pre-match vedot tule enää olemaan kovinkaan kiinnostavia.

@Mikko78, itse ainakin laitoin eilen jokusen euron Suomen ollessa tappiotilanteessa niin Suomen jatkoon menolle, toki en paljoa.
 
Meinasin eilen kysyä sinulta millaisin fiiliksiin seurasit peliä?

Ristiriitaisin, mutta olin lopputulokseen ihan tyytyväinen. Se olisi ihan eri asia, jos Ilveksellä olisi joskus mahdollisuus selvitä välieriin ja olisi vedot sisällä vastustajan puolesta. Suomen MM-mitaleja olen ehtinyt nähdä aika monta, mutta Ilveksen välieräpaikka olisi todella harvainaista herkkua.
 
Hyvin napsui pesiskohteet maaliin tänään, 4/4 kohdetta oikein.
Sotkamon pelin under 10,5 oli aika hilkulla mennä pieleen, kun pelissä tuli 10 juoksua.

No hyvin osui, mutta hilkulla oli mennä pieleen myös tuo KiPa JoMa -peli, jaksot 1-2 ja 1-1.

Tämänpäiväisiä pesiskohteita:

***Kitee - Joensuu, merkki 2, kerroin 2.15 (Veikkaus)

... Kiteetä kovalyöntisempi Hyvinkää sai Joensuuta vastaan vain kuusi kolmostilannetta ja samanlainen kohtalo uhkaa Kiteetä tänään. Niemen ja Joukaisen paukuttaessa miestä kotiin kovalla prosentilla Joensuu hoitaa tänään pisteet kotiin suhteellisen varmasti. Arvioin Joensuun voiton todennäköisyydeksi noin 52% (=1.92), markkinoiden keskiarvon ollessa noin kahden tienoilla.
Ehdoton ylikerroin!.
Muutenkin pakko tulla sanomaan, että tuo oli todellinen riskiveto, panostaa Joensuun suoraan voittoon. Näin Kiteen ensimmäisen pelin Kankaanpäätä vastaan paikan päällä, ja oli oikein vahvaa tekemistä Kiteeltä, sekä ulkona että myös sisällä. Vaikka tietysti vastus ei ollut pahimmasta päästä. Tärkeä lukkaripeli on hyvällä mallilla Tervon ansiosta, ja hän saa asioita aikaan myös mailan varressa ja etenijänä. Ei mene Toni Laakson panos hukkaan vaikkei lukkarina pelaakaan, on jokerina iso palanen joukkuetta.
Asetelma ennen peliä oli aika kaukana siitä, että kakkoseksi ennustettu Joensuu nuijii pohjille povatun, heikentyneen kyläseuran helposti. Kun muistetaan se harjoituspelikin jonka Kitee voitti viime viikolla. Ehkä jatkoon voisi antaa sellaista vinkkiä, että Kitee ei ole niin huono kuin kausiennakot kertovat.

No, itsekin olisin kyllä panostanut Joensuun voittoon ML 1,57 mutta kun olin kiinni muualla. Enkä kerinnyt peliä katsomaan, vaikka ohi ajoin kyllä.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Muutenkin pakko tulla sanomaan, että tuo oli todellinen riskiveto, panostaa Joensuun suoraan voittoon.
Onko arvioitu ylikerroin todellinen riskiveto? Ei siinä.

Tänään Jyväskylä ottaa pisteet naisissa, kerroin luokkaa 1.45, joka on rajatapaus.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Tuli torstaina lätkittyä pokeria ja pistin PokerStarsin urheilupuolelle ekan kerran betsin kun sitä mainostivat. Cavaliersin voitto ja Clippers+Rockets 1st half overi. Aamulla katsastin tulokset tyytyväisenä, selvästi himaan. Starsilla kuitenkin veto "hävinnyt". Nooh ajattelin että eiköhän sieltä tulokset korjaannu päivän mittaan. Illalla olikin "voitto" mutta rahoja ei kyllä tilitetty mihinkään. Tänään sitten linkitin betsini aspaan ja kyselin missä rahat on, niin sieltä kerrottiin että olen pelannut multible -betsin ja toinen kohde on väärin. Tällöin ei kuulemma voita :D ..noh käskin niiden tarkastella oikeita tuloksia mutta enään ei kuulunut mitään. Melko vakuuttava alku siellä päässä, kuitenkin järkyttävän suuri pelifirma kyseessä.

No mutta tänään, tuuppasin yhden kassan all in -meiningillä Kanadan kolmen tai useamman maalin voitolle. Tuntuu aika tyhmältä valinnalta näin jälkeenpäin mutta on se niiden maalinteko ollut ihan käsittämätöntä nykyajan lätkäturnaukseen ja kun toivon torstain jäljiltä Tsekille kunnon pers'raiskausta niin kanukkien maalijuhlalle on tilausta.

Naisten tenniksestä oli pakko koittaa pienellä Gavrilova-Sharapova ensin mainittua 6.25 kertoimella, Sharapovalla on viime aikoina peli hajoillut muutamaan kertaan aika rumasti, saas nähdä meneekö ihan sukkana vai pystyykö Gavrilova haastamaan.
 

Jewgen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taas mennään livevedolla, Tsekki 10 kertaa ja tasapeli 5,9. Vielä kun Tsekki lataisi para maalia toisen erän alkuun niin saisi Canadakin yli 3 kertoimen, odotellaan.
 

Gemondo

Jäsen
Haetaan tälle illalle jännitystä seuraavalla tuplalla; Nash ei tee maalia(1.36) + Ovetchkin ei tee maalia(1.52) = 2.07

Lisäksi pieni sijoitus Tampan finaaliin pääsyn puolesta kertoimella 2.25.
 
No mut ku GeeÄmmä panostaa vain niihin mitkä on "varmoja" kohteita ja lyö kerralla useamman tonnin kiinni!
Viime aikoina on kyllä mennyt ihan eri tavalla asiat. Tasapanoksilla mitä tahansa kohteita, mitkä voi mennä oikein tai väärin. Ihan törkeesti on tullut murjottua noita vetoja jatkuvalla syötöllä. No, nyt on nähty millaista se on.

Pitäisi kai palata siihen periaatteeseen, että kohteen pitää odotusarvoisesti mennä oikein, ei mitään altavastaajia tai yllätyksiä. Tai no tietysti jos pienillä panoksilla aina altavastaajia tjsp, ne kuitenkin toteutuu aika usein...
Sekin on tulossa tiensä päähän tämä systeemi, että aina saman suuruinen panos. Eikä sekään taida riittää, että on panosvaihtoehtoina esim. 1 miljoona ja kaksi miljoonaa. Pitänee alkaa ottaa huomioon kokonaistilanne niissä panostuksissa, ei sekään tule toimimaan tarpeitani vastaavasti, että olisi ne yksiköt 1-5 tai 1-10. Tai että ylikerroin sitä ja ylikerroin tätä. Pitää alkaa jossakin vaiheessa panostamaan sillä perusteella, mikä olisi kokonaistilanne jos A) menee väärin ja B) jos menee oikein.
Joku tämän tyylinen taktiikka pitää ottaa käyttöön kun seuraava jääkiekkokausi alkaa. Ja kertoimet pitää huomioida entistä paremmin tässä jutussa.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kanada-venäjä-NYR tripla kiinni. Harmi kun pelitilillä ei ollut kuin 19 euroa.

Nyt jään odottamaan huomisen mm-finaalin kertoimia. Venäjällä kyllä sauma...
 
Aika korkeita kertoimia saa Joensuun Katajan koripallovoitolle Bisonsista. Eilen Joensuussa Kataja voitti 11 pisteellä, Bisons kylläkin johti ensimmäisen puolikkaan ottelusta suunnilleen. Tänään mestaruus katkolla Katajalle Turussa, ja heillä on 6 peräkkäistä hopeaa muistaakseni, joten varmaan haluavat tänään ottaa sen mestaruuden.
No, ehkä se kotitaika pitää, ja nyt on Bisonsin vuoro voittaa. Mutta sehän on Katajan Teemu Rannikon kotikenttä, ja Tommi Huolila sanoi, että Turku on myös hänen kotikenttänsä, ja amerikkalaisillehan se on sama missä pelataan.

2,80 ja Veikkauksella jopa 2,90 kertoimet kyllä kelpaa tässä kohtaa, kun kumpi tahansa voi voittaa eikä ennakkosuosikkia ole, pl. kotitaika miinus Bisonsin matka Joensuuhun ja takaisin..
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
2,80 ja Veikkauksella jopa 2,90 kertoimet kyllä kelpaa tässä kohtaa, kun kumpi tahansa voi voittaa eikä ennakkosuosikkia ole, pl. kotitaika miinus Bisonsin matka Joensuuhun ja takaisin..
Jopa 3,05 on saatavilla Katajalle tänään ja tuo 3,05 verrattuna 2,90:een tarkoittaa sitä, että sinulle jää 450 euroa enemmän käteen vedon osuessa kohdalle, jos lataat tykkiin sen perinteisen kolmen kilon moukarisi.

Sitten, kun lyöt vielä peliajan voittoa, niin saat yli 3,18, mikä antaa taas jo 840 euroa enemmän tuohon 2,90:een verrattuna
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Taas mennään päivän pesiskohteilla, joukossa on muutama helmi, muutama "varma" ja pari rajatapausta.

***** Koskenkorva - Kankaanpää, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.35 (Unibet), (lisäksi Under 12.5 juoksua, kerroin 2.03 Nordicbet)
- Erinomainen ylikerroin. Tässä on päivän paras kohde! Kossu vie Kankaanpäätä miten haluaa, mutta juoksujen lyöminen on Dahlströmin varassa melkein kokonaan. Koskenkorva ja Kankaanpää ovat pelanneet tällä kaudella yhteensä 4 ottelua ja tehneet niissä yhteensä 11 juoksua!
Kankaanpäällä ei ole kotiutusvoimaa juurikaan ja ottelusta on tulossa suhteellisen vähäjuoksuinen.

*** Pattijoki - Kitee, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.10 (Unibet)
- Pieni ylikerroin. Kerroinasettelun täytyy olla liki väärinpäin. Kaksi alle keskinkertaista sisäpelijoukkuetta kohtaa kaksi kohtalaista ulkopelijoukkuetta, lopputulos on usein vähäjuoksuinen.

* Jyväskylä - Vimpeli, Over 11,5 juoksua, kerroin 1.70 (Nordicbet)
- Pienestä ylikertoimesta vajaaksi rajatapaukseksi. Sarjan kovimmassa lyöntivireessä oleva Vimpeli saattaa yksinään hakata sen 12 juoksua. Jyväskylä lyö kotikentällään sen 3-4 juoksua, mutta se ei tule riittämään edes jaksovoittoon. Tämä oli jo kolmen tähden kohde, mutta Mikko Rantalahden puuttuminen laskee ottelun kokonaisjuoksumääriä. Lisäksi mahdollinen vesisade Jyväskylässä voi vesittää Vimpelin suuret juoksujuhlat!

* Joensuu - Kouvola, merkki X, kerroin 2.85 (Nordicbet)
- Rajatapaus. Joensuu ja Kouvola ovat kohdanneet kevään mittaan jo muutaman kerran. Ottelut ovat olleet varsin tasaisia, JoMa-KPL 2-1k (1-2, 2-0, 2-1), KPL-JoMa 0-1 (4-4, 2-4). Tänäänkin supervuoron mahdollisuus on olemassa, sillä KPL tulee sisuuntuneena Joensuuhun järkyttävän Raahe-ottelun jälkeen. Lyöntipelin pitää tosin naksahtaa kohdalleen, jotta jaksovoitto Joensuusta irtoaa.

Päivän varmat:

*** Alajärvi - Sotkamo, merkki 2, kerroin 1.30 (Veikkaus) (markkinoiden keskiarvo 1.24)
- Jopa ylikertoimen puolella. Sotkamolta puuttuu edelleen kokoonpanosta Antti Hartikainen, mutta se ei menoa suuremmin haittaa. Avaustappio KPL:lle sytytti joukkueen ja Jyväskylä teki Sotkamoa vastaan vain yhden juoksua. Sama kohtalo odottaa tänään Alajärveä.

** Jyväskylä - Vimpeli, merkki 2, kerroin 1.62 (Veikkaus)
- Positiivinen rajatapaus. Tämä oli jo neljän tähden kohde, mutta Mikko Rantalahden puuttuminen laskee Vimpelin voittomahdollisuuksia hieman. Vimpeli on toisaalta niin kovassa lyöntikunnossa, että Jyväskylälle ei jää tänään kuin luu käteen kotikentällään. Sotkamon vastaan Jyväskylä teki vain yhden juoksun ja juoksukarkeloissa Vimpeli vie pelin kerta kerrasta. Kirin numerot 2-5 eivät kestä mitään vertailua Vimpelin vastaaviin numeroihin verrattuna. Knoppitieto: Kirin edellinen voitto Vimpelistä runkosarjassa saavuttaa pian täysikäisyyden rajan, sillä edellisen voiton Vimpelistä Kiri otti 1997 heinäkuussa!! Tuo on jo uskomaton putki.

* Koskenkorva - Kankaanpää, merkki 1, kerroin 1.52 (Unibet)
- Jopa pienoinen ylikerroin. Kankaanpää on sarjan heikoin joukkue ja vaikka Koskenkorvan lukkaripeli ei todellakaan vakuuta, niin se ottaa tänään helpot pisteet kotikentällään. Kankaanpää on tehnyt lyömällä vain kaksi juoksua kahdessa ottelussa, eikä tänään ole pisteitä odotettavissa. Jere Dahlström voi lyödä enemmän juoksuja kuin koko Kankaanpään joukkue yhteensä.
 
Viimeksi muokattu:
Jopa 3,05 on saatavilla Katajalle tänään ja tuo 3,05 verrattuna 2,90:een tarkoittaa sitä, että sinulle jää 450 euroa enemmän käteen vedon osuessa kohdalle, jos lataat tykkiin sen perinteisen kolmen kilon moukarisi.
Sitten, kun lyöt vielä peliajan voittoa, niin saat yli 3,18, mikä antaa taas jo 840 euroa enemmän tuohon 2,90:een verrattuna

No laitoin kyllä itse asiassa 3t panokset, mutta ei se ole noin yksinkertaista. Kaikkia rahoja ei voi laittaa sinne missä on korkein kerroin, eikä muutenkaan ihan noille tuntemattomimmille sivustoille, ei ne varmaan ota kun muutaman kympin.

*** Pattijoki - Kitee, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.10 (Unibet)
- Pieni ylikerroin. Kerroinasettelun täytyy olla liki väärinpäin. Kaksi alle keskinkertaista sisäpelijoukkuetta kohtaa kaksi kohtalaista ulkopelijoukkuetta, lopputulos on usein vähäjuoksuinen.

No tämä on kyllä mitä parhain kohde. Molemmat joukkueet tunnetaan todella tiiviistä ulkopelistä - Pattijoki ainakin tähän kauteen asti, ja sama on näköjään jatkunut kauden ensimmäisissä peleissä. Heillä joukkue heikkeni, samoin Kiteeltä lähti lyöntivoimaa ja niin pois päin. Ei epäilystäkään, etteikä odotusarvona ole vähäjuoksuinen ottelu ja alle 11,5 juoksua. Ei paljon tarvitse miettiä. Toisin sanoen, olisi varsin iso yllätys jos juoksuja tulee 12 tai enemmän. Ja noin hyvän kertoimenkin saa. Mutta ehkä tässä on huomioitu supervuoroparin uhka, joka kieltämättä on iso uhka. Mutta niin on hyvin mahdollista myös 0-1 tai 1-0, jolloin supervuoroa ei tarvita.

On kyllä kumma, ettei PAFilla ole pesäpalloa valikoimassa, vaikka Unibetillä on.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Yle tietää kertoa jutussaan, että tietokonesimulaatio AccuScore ennustaa lätkäfinaalista maalijuhlaa. Eli over 5,5 voisi tuon analyysin perusteella olla hyvä. AccuScore ilmeisesti pitää Kanadaa finaalissa selvänä suosikkina, no surprise there.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
No tämä on kyllä mitä parhain kohde. Molemmat joukkueet tunnetaan todella tiiviistä ulkopelistä - Pattijoki ainakin tähän kauteen asti, ja sama on näköjään jatkunut kauden ensimmäisissä peleissä. Heillä joukkue heikkeni, samoin Kiteeltä lähti lyöntivoimaa ja niin pois päin. Ei epäilystäkään, etteikä odotusarvona ole vähäjuoksuinen ottelu ja alle 11,5 juoksua. Ei paljon tarvitse miettiä. Toisin sanoen, olisi varsin iso yllätys jos juoksuja tulee 12 tai enemmän. Ja noin hyvän kertoimenkin saa. Mutta ehkä tässä on huomioitu supervuoroparin uhka, joka kieltämättä on iso uhka. Mutta niin on hyvin mahdollista myös 0-1 tai 1-0, jolloin supervuoroa ei tarvita.

On kyllä kumma, ettei PAFilla ole pesäpalloa valikoimassa, vaikka Unibetillä on.
Mitä supervuoroparin uhalla tässä oikein tarkoitat?
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ihan hyvällä fiiliksellä lähdetään Superin kierrosta kohti.

*** Pattijoki - Kitee, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.10 (Unibet)
- Kerroinmuutos 2.10 -> 1.85

*** Alajärvi - Sotkamo, merkki 2, kerroin 1.30 (Veikkaus) (markkinoiden keskiarvo 1.24)
- markkinan keskiarvo 1.24 -> 1.21, vielä silti 1.30 Veikkaukselta saatavilla!

* Koskenkorva - Kankaanpää, merkki 1, kerroin 1.52 (Unibet)
- Kossun kertoimet markkinoilla tippuneet, Unibetilla vielä tuo kerroin saatavilla.

* Joensuu - Kouvola, merkki X, kerroin 2.85 (Nordicbet)
- Joensuulle tärkeä numero kolme eli Jonne Kemppainen ei ole kokoonpanossa ja tämä lisää mielestäni tasurin mahdollisuutta jonkin verran.

Mutta ehkä tässä on huomioitu supervuoroparin uhka, joka kieltämättä on iso uhka. Mutta niin on hyvin mahdollista myös 0-1 tai 1-0, jolloin supervuoroa ei tarvita.
Tarkennetaan nyt sen verran ettei Over/Under betseihin lasketa supervuoroa eikä kotaria mukaan Nordicbetillä eikä Unibetillä. Joten mitään uhkaa ei ole olemassa.

Mielestäni kannattaa nuo säännöt selvittää ennen kuin tykittää noita #3K#Camaboom -tason betsejä sisään.

Muistaakseni Nordicbetillä olisi kaksi kertaa mennyt minulla tuo under/over pieleen, jos superi olisi laskettu mukaan.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kaupunkilaispoikana en tiedä pesäpallosta juuri mitään, mutta pistin 50 euroa tuolle viiden tähden kohteellesi 32Redillä (Unibetin kertoimet mutta ei talletusmaksuja). Miksei se kerroin ole yhtään tippunut?
Uskon, että buukkerit arvioivat Koskenkorvan lyövän paljon juoksuja, mutta Kankaanpää ei ole aivan niin huono ulkona mitä se on sisällä. Toivotaan nyt yhdessä, että Kossun nuori lukkari onnistuu tänään.
 
Uskon, että buukkerit arvioivat Koskenkorvan lyövän paljon juoksuja, mutta Kankaanpää ei ole aivan niin huono ulkona mitä se on sisällä.

Hain siis lähinnä takaa sitä, että jos kyseessä on tosi roima ylikerroin, luulisi ihmisten hakanneen siihen niin rutosti rahaa, että kerrointa on pakko tiputtaa. Tuolla pesäpallopiireissä kun käsittääkseni osataan nää vedonlyöntihommat.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Hain siis lähinnä takaa sitä, että jos kyseessä on tosi roima ylikerroin, luulisi ihmisten hakanneen siihen niin rutosti rahaa, että kerrointa on pakko tiputtaa. Tuolla pesäpallopiireissä kun käsittääkseni osataan nää vedonlyöntihommat.
Sitten yksi pointti on se, että nuo Over/Under kohteet eivät ole olleet kovin pitkään auki ja ne eivät ole esim. Veikkauksella auenneet ollenkaan.

Lähti betsit hienosti liikkeelle. Voi veljet! Jyväskylän Kiukkonen löi ensimmäisessä vuorossa kunnarin ja jopa Kankaanpää teki kaksi juoksua. Eipä huonommin olisi voinut lähteä.

Onko tämä joku vitsikierros? Raahekin ekalla vuorolla neljä juoksua eikä vielä edes yhtään paloa.
 

Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Helppoa rahaa tulossa Pitkävedosta. ManU, A.Madrid ja Blackhawks(-1) tuo kertoimen 42, siihen parikymppiä kiinni.
 

Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kanada-Venäjä laukaukset kohti maalia. Venäjä +12,5 kerroin 1,85 ( Paf ). Peli tulee olemaan tasainen ja puolustuspeli tarkkaa, joka tiputtaa laukaisu määriä. Itse isken isolla.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Olipas päivä... näytti pahalle, mutta napsui lopulta melkein kohtalaisesti, kun viimeiset pelit tulivat himaan.

***** Koskenkorva - Kankaanpää, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.35 (Unibet) + (lisäksi Under 12.5 juoksua, kerroin 2.03 Nordicbet)
* Koskenkorva - Kankaanpää, merkki 1, kerroin 1.52 (Unibet)
-> Päivän tärkein kohde osui ja hyvä niin. Tuloksena 9 juoksua ja molemmat underit himaan. Kankaanpää näytti ilmeisesti Kossun todellisen tason, jota en tosiaan osannut arvioida noin alas. Jos Kossu häviää Kankaanpäälle kotona kolmostilanteet, niin ei hyvältä näytä tätä kautta ajatellen. Nyt Kossu on hävinnyt kotona ja Alajärvelle ja Kankaanpäälle puhtaasti. Vikaa on jo muuallakin kuin lukkarissa. Kohta alkaa se kuuluisa ryöpytys, kun tulee kovempia vastustajia eteen.

*** Pattijoki - Kitee, Under 11,5 juoksua, kerroin 2.10 (Unibet)
-> Tämä ei nyt mennyt sinne päinkään, tuloksena yllättävät juoksujuhlat ja 17 juoksua. Ainoa valopilkku oli Kiteen venyminen ML-voittoon kotarissa, josta noin omat takaisin aivan viime hetken ML-betsistä kertoimella 2.03.

** Jyväskylä - Vimpeli, merkki 2, kerroin 1.62 (Veikkaus)
* Jyväskylä - Vimpeli, Over 11,5 juoksua, kerroin 1.70 (Nordicbet)
-> Over osui helposti (16 juoksua), mutta Vimpelin 1. jakson sulaminen todella erikoista vaikka Rantalahti puuttui kokoonpanosta, toisen jakson täpärä nousu voittoon ei enää pelastanut mitään. Latvala ja Kiukkonen olivat Jyväskylältä kovassa lyöntikunnossa.

* Joensuu - Kouvola, merkki X, kerroin 2.85 (Nordicbet)
-> Kouvola paransi Pattijoki-ottelusta, mutta Niemi ja Joukainen olivat hirmuvireessä tänään ja löivät pisteet Joensuuhun.

*** Alajärvi - Sotkamo, merkki 2, kerroin 1.30 (Veikkaus) (markkinoiden keskiarvo 1.24)
-> Sotkamolle Alajärvi ei voinut mitään, vaikka onnistui tekemään kolme juoksua. Alajärvi saattaa napata muutaman voitonkin, kun otteet pysyvät vakaina ulkokentällä.

Noin puolet oikein, koetetaan ensi kerralla vielä parempaan, jos nämä voimasuhteet alkaisivat olla jo hallussa vielä paremmin kauden edistyessä hieman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös