Vedonlyönti

  • 3 978 541
  • 21 677

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voin olla väärässäkin, mutta itsehän luotan tulokseen 1-7 tähän peliin.

Kyösti kirjoitti:
Vahva kutina, että pelissä on hyvää ryhtiä ja päättyy 1-5.

Entä nyt, joko on 1-3?

Mielenkiintoinen peli vetomielessä. Se on aika varmaa, että porukka yliarvioi Jokereita ja tulosvedossa Jokereiden murskavoittoja pelataan liikaa.

Laitoin toisaalta itsekin eilen pienen vedon tasoitusvetoon Jokereiden voitolle. Kerroin voi hyvinkin laskea päivän aikana.
 

Kyösti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
No jopas se heitteli ;) kuitenkin näillä haettiin sitä, että Jokerit tulee laittamaan verkot tötterölle. Vähintään kuitenkin 2 maalin voittoon luotettava, kuten arvata saattaa.
 
Tänä päivänä ajattelin panostaa Helsingin joukkueiden voitoille.

HIFK pelaa kotonaan Lukkoa vastaan, jonka alkukausi on ollut surkea. Vaikea uskoa, että tappioputki katkeaisi Lukolle muutenkin niin vaikeassa HIFK:n kotiluolassa (edellinen voitto lokakuusta 2009). HIFK taitaa saada tänään kokoonpanonsa myös Sean Bergenheimin, jos en ihan väärässä ole. Veikan 1.70 on iha pelikelpoinen. Myös HIFK -1 on harkinnassa.

Jokerit puolestaan matkaa Tampereelle juuri seurajohtonsa menettäneen Ilveksen vieraaksi. Yleensä joukkueiden keskenäiset ovat olleet tasaisia, mutta tänään materiaalietu on todella kova Jokereiden hyödyksi. Valtteri Filppula varmasti petraa tiistaista. Veikkauksen 1.65 on niin ikään kilpailukykyinen markkinoilla, ja HIFK-pelin tapaan myös -1 on harkinnassa.

Eli jos rahaa haluatte saada, niin päivän pelivalinnat ovat Lukko ja Ilves :)
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peesaillaan nyt teitä eli:

Pelicans-Tappara 2 2.65
Ilves+1-Jokerit 2 2.04
HIFK-Lukko+1 1 2.16
Blues-Kärpät 1 2.30

Tuosta tuplat ja triplat pienillä panostuksilla ja parhaimmillaan reilu 200 euroa tulisi.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Toimiiko muilla unibetin sivut? Minulle tulee pelkkä valkoinen ruutu vihreillä kehyksillä kun sivuille koitan mennä. Eikö siellä jotain päivtyksiä nyt ollut lähipäivinä?

edit. No nyt toimii minullakin. Koskaan ei voi tietää onko vika firman koneessa vai itse sivustossa.
 
Viimeksi muokattu:

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Toimiiko muilla unibetin sivut? Minulle tulee pelkkä valkoinen ruutu vihreillä kehyksillä kun sivuille koitan mennä. Eikö siellä jotain päivtyksiä nyt ollut lähipäivinä?

Ei näytä tällä hetkellä toimivan. Aamulla kyllä tomi ja ulkoasua on uudistettu. Joka tapauksessa, minä jätän tänään helsinkiläiset rauhaan. Molemmat ovat niin selviä ennakkosuosikkeja, että jompi kumpi varmasti onnistuu pupeltamaan minun tuurillani. Sitä vastoin hienosti kautensa aloittaneet Blues ja SaiPa saavat molemmat kelpo kertoimet ja jos edes toinen voittaa, on päivä ollut voitollinen.

E: No nyt toimii Unibet ainakin minulla.
 

AaJee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Anaheim Ducks, Miami Heat
Koitetaanpa hieman SM-Liigaakin eilisen yön MLB voitoista innostuneena:

HIFK - Lukko 1.67
Ilves - Jokerit o5,5 1,95
HPK - TPS u5,5 1,47
Metallurg Magnitogorsk - HC Lev Praha 1,55

Yhdistelmänä sisään ja yhteiskerroin 7,42. Panos 100e
Nordicbetin kertoimet aamulla nämä.

Lisänä vielä pari safety-vetoa, että saat ainakin panokset pois jos tämä sattuu kusemaan.
 

Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Koitetaanpa hieman SM-Liigaakin eilisen yön MLB voitoista innostuneena:

HIFK - Lukko 1.67
Ilves - Jokerit o5,5 1,95
HPK - TPS u5,5 1,47
Metallurg Magnitogorsk - HC Lev Praha 1,55

Tähän on pakko tarttua, Prahan kerroin 4.30 (unibet) tuoksuu niin hyvältä ettei voi väliin jättää. Kuitenkin sarjakakkonen tällä hetkellä ja olkoon vaikka Malkinit, Goncharit ja Kuleminit vastapuolella.
 

Dats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Peesaillaan nyt teitä eli:

Pelicans-Tappara 2 2.65
Ilves+1-Jokerit 2 2.04
HIFK-Lukko+1 1 2.16
Blues-Kärpät 1 2.30

Tuosta tuplat ja triplat pienillä panostuksilla ja parhaimmillaan reilu 200 euroa tulisi.

Tää on sellanen lappu millä itekkin uskosin, että rahaa tulee. Varsinkin Tapparan vieraskerroin erittäin hyvä siihen nähden, miten ovat pelanneet reissussa. Loput matsit mitkä eivät ole tässä lapussa, onkin sitten sellasia, mitkä voi päättyä miten vaan. Eli fiilispohjalta niitä sitten.
 

Kyösti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
En tiedä, mutta johan pomppas..
..hetki sitten rinnassa, kun katsoin kokoonpanot.

Tapparan osalta kaikki on ennallaan, mutta Jokereilla on Tuohimaa maalissa, joka sai vähän huolestumaan tuon Jokerit-1 vedon kanssa, mutta kaikki luotto Tuohimaalle ja tuo veto kotiin.
Ilveksen maalilla vaikuttaa Wiikman.

HIFK oli vakavasti vetolistalla, mutta Norja maalissa, eikä uudet jätkät(Petrellkään) pelaa, joten kerroin on liian huono pelattavaksi.

AaJeen Ilves - Jokerit o5,5 vaikuttaa todella hyvältä, joten taidan pistää sitä kans jonkun verran ja siihen kylkeen Lukko 3.50.

JYP Alle/yli: 2.5
kerroin 1.95.
 
Viimeksi muokattu:

harky

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
NordicBetille oli ainakin tullut jo huomisen K-Vantaa-LeKi pelin kertoimet, jossa LeKille tarjottiin 2,42 suorasta voitosta. Tuohon tuli iskettyä jo nyt kiinni.
 

AaJee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Anaheim Ducks, Miami Heat
Tähän on pakko tarttua, Prahan kerroin 4.30 (unibet) tuoksuu niin hyvältä ettei voi väliin jättää. Kuitenkin sarjakakkonen tällä hetkellä ja olkoon vaikka Malkinit, Goncharit ja Kuleminit vastapuolella.

Samaa pohdiskelin siinä pitempään, mutta päädyin tuohon silti, erittäin pelattava kerroin toki tuo 4.30. Luotan silti, että Malkinin ja kumppaneiden rutiini riittää hoitamaan homman himaan.

Ilves - Jokerit peliin sai vielä hetki sitten yli 2:n kerrointa Veikkaukselta, nyt näyttää olevan sielläkin tippunut 1,90:een.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Timrå-Färjestad 2 (2,00)

Aika houkuttelevaa ja suosittelen tarttumaan kiinni. Materiaaliero on valtava.

Luulaja-Frölunda 1 (1,68)

Indiansilta puuttuu ykkössentteri Mathis Olimb ja paras maalintekijä, Magnus Kahnberg. Lisäksi molemmat maalivahdit on vuotanut, joten paljon lepää kysymysmerkkejä göteborgilaisten yllä.

Ilves+1-Jokerit 2 (2,15)
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
30 eurolla kuponkia tulille, hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin täällä muutkin:

Ilves - Jokerit 2
HIFK - Lukko 1
Blues - Kärpät over 4.5
SaiPa - JYP 2

Kertoimet Unibetiltä, yht. n. 10 kerroin. Tottakai mikä vain noista voi mennä pieleen, mutta jo tehdessä arveluutti pelata kovassa vireessä olevaa SaiPaa vastaan. Montakohan kertaa on tullut hakattua päätä seinään kun hyvän kertoimen takia on tullut lyötyä huonoa joukkuetta vastaan, joka on kuitenkin voittoputkessa... Ei tule ikinä opittua, mutta nyt luotan JYP:iin, olikohan tuossa 2.20 tai jotain...
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokerithan ne vedot sitten kaatoi suurimmaksi osaksi (enkä tainnut olla ainut). Tosin huomatessani, että Narreilla on Tuohimaa maalissa niin menin latomaan 47 euroa yli 5.5 maalille, joka sitten osui. Tällä päästiin jo voitolle ja nyt jännitetään saadaanko lisärahaa Elitserienistä. Arvoin noita Lampisen vihjeitä hetken, mutta tupla Luleå-Färjestad tuli laitettua. Tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä, kun molemmat joukkueet johtavat.

E: Kiitokset Lampiselle, sehän napsahti kohdillensa.
 
Viimeksi muokattu:

Kyösti

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Arvoin noita Lampisen vihjeitä hetken, mutta tupla Luleå-Färjestad tuli laitettua..
Täältä myös kiitokset Lampiselle tästä. Jokerit jäi täälläkin pois, koska oli jo toisessa lapussa.

Kyllä saa taas katsoa peiliin, että vedot meni miten meni. Sitä ei vaan malta odottaa kokoonpanoja, vaikka eilenhän se taas nähtiin, että kostautuuhan se.
Tänään korjaillaan pottia, kunhan ne kokoonpanot tulee.

JYP o2.5 ei pettänyt eilenkään, joten sitä on varmaan yritettävä tänäänkin.
Tuohon on aina saanut ~2 kertoimen ja joka kerta sillä on tuplattu rahat.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä se näköjään aina vaan kannattaa pelata SaiPaa vastaan yli kahden kertoimilla. Aikaisemmin 10e sen puolesta, että Blues voittaa SaiPan (päättyi 1-5 Blyysereille) ja eilen 15 euroa Jypille 2,4 kertoimella. Jos kaikki muut vedot menee aina päin mäntyä, niin Sputnikit kannattaa!
 

king k

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Näillä illan karkeloihin, kertoimet tälläkertaa Veikkaukselta.

JYP - Ässät yli 5,5 maalia (2,40)
Tappara - Ilves yli 5,5 maalia (1,85)
Kerroin: 4,44
Panos: 20€

K-Vantaa - LeKi 2 (2,20)
HCK - TuTo 2 (2,00)
Kerroin: 4,40
Panos: 20€

Chomutov - Kladno 2 (1,70)
Lugano - Davos 2 (2,15)
Ingolstad - Hampuri 1 (2,05)
Kerroin: 7,49
Panos: 10€

Eli SM-liigakierroksella oottelen kyllä maaleja kummassakin matsissa. Mestiksessä Veikkaus tarjoaa TuTo:n voitolle markkinatopin ja LeKi:n Tappara-avut möyhentää K-Vantaan.
 

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä se näköjään aina vaan kannattaa pelata SaiPaa vastaan yli kahden kertoimilla. Aikaisemmin 10e sen puolesta, että Blues voittaa SaiPan (päättyi 1-5 Blyysereille) ja eilen 15 euroa Jypille 2,4 kertoimella. Jos kaikki muut vedot menee aina päin mäntyä, niin Sputnikit kannattaa!
Paljonko sijoitit niihin neljään otteluun, jotka SaiPa on tähän mennessä voittanut?
 
Iskin Veikkaukselta kolmea markkinatoppia:

Ilves - Tappara over 5,5 1.95

Tampereen paikalliskamppailut ovat olleet monesti isomaalisia ja uskon tähän myös tänään. Ilveksellä muuten maalissa Ville Kolppanen, jonka tähän asti päästettyjen keskiarvo on 5,5 maalia per peli. Markkinoiden keskiarvo 1.81.

HCK - TUTO Hockey 2 2.00

Tasoero joukkueiden välillä on huima ja kun HCK:n alkuhuuma Mestiksessä alkaa laantua, niin todennäköisesti tappioita alkaa tulla tiheään tahtiin. TUTO liikkeellä parhaalla miehityksellä, ainoastaan Mikael Aaltonen on sivussa, jonka merkitys tulokseen on minimaalinen. Kovin isolla tätä ei kuitenkaan uskalla painaa, koska TUTO on vieraissa todella ailahteleva. Markkinoiden keskiarvo 1.82.

KooKoo - SaPKo 2 4.65

SaPKo nappasi keskiviikkona pisteet HCK:lta 4-2 ja KooKoo voitti Kajaanissa Hokin voittomaalikisan jälkeen 0-1. KooKoon esitys oli kuitenkin kahdesta pisteestä huolimatta todella aneeminen, eikä joukkue päässyt laukomaan maalintekosektorista koko ottelusta kuin yhden ainoan kerran. Ainoastaan Mikko Rämön loistopeli sekä Hokin heikko ylivoimapelaaminen mahdollistivat KooKoon voiton. KooKoo ei saa tänään kasaan edes neljää kunnon kentällistä, sillä sivussa ovat Tomi Tuomisto, Jesse Koskinen, Jussi Nättinen, Ville-Matti Koponen (sopimus purettu?) sekä Jesse Lustberg. KooKoo on ollut edellisissä kotiotteluissaan todella vaisu ja paljon saavat kaverit petrata, jos pisteitä aikovat napata. SaPKo pystyy ajoittaisiin yllätyksiin ja tuolla kertoimella sitä kannattaa jo kokeilla. Markkinan keskiarvo 3.97, eli aivan omassa kastissaan on tuo Veikan kerroin.

E. Ilves-Tappara over 5,5 olikin tippunut 1.85:een, eli siitä markkinatopista. Päivällä kyllä tuo oli mielestäni vielä 1.95 tai muuten minä tarvitsen silmälasit.
 

pot67

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Nyt olisi Veikkauksella tarjolla markkinatoppi otteluun Erä-NST. Veikkauksella vierasvoiton kerroin on 3,6 kun esimerkiksi NordicBetillä kerroin on 2,7. Eikä Erä ole aloittanut kauttaan hyvin, kaksi tappiota peräkkäin. Erältä lähti kuitenkin Tomi Ikonen maalinsuulta, jonka ansiosta monet Erän voitot tulivat viime kaudelta. Eli tästä lähtisin vierasvoittoa hakemaan.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Nyt olisi Veikkauksella tarjolla markkinatoppi otteluun Erä-NST. Veikkauksella vierasvoiton kerroin on 3,6 kun esimerkiksi NordicBetillä kerroin on 2,7. Eikä Erä ole aloittanut kauttaan hyvin, kaksi tappiota peräkkäin. Erältä lähti kuitenkin Tomi Ikonen maalinsuulta, jonka ansiosta monet Erän voitot tulivat viime kaudelta. Eli tästä lähtisin vierasvoittoa hakemaan.
Erän edellinen voitto Salibandyliigassa on 30.joulukuuta, joten 9kk ilman voittoja on pitkä aika. Tällä kaudella Erällä on tosiaan kaksi nuorta maalivahtia jakamassa vastuuta maalinsuulla. Itse kuitenkin uskon, että joskus tuo Erän putken on katkettava ja NST on omasta mielestä sarjan heikoimpia jengejä, joten kyllähän tuosta Erän pitäisi nyt voitto raapia. Kuitenkin NST pelasi kauden avausmatsissaan tasan Josban kanssa 3-3, joten mikään heittopussi ei ole kyseessä. Sen verran korjataan myös, että Erällä ei ole kahta tappiota putkeen, vaan kauden ekasta matsista oli tuloksena tasapeli Josbaa vastaan lukemin 7-7. Kaiken kaikkiaan tämän sekavan tekstin lopputuloksena kannattaa ehdottomasti kokeilla NST:tä 3,60 kertoimella, sillä Erän kerroin on vain 1,43. Mutta itse jätän tämän kohteen pelaamatta, koska uskon, että Erä katkaisee putkensa, mutta kerroin on silti liian pieni omaan makuun. ;)
 

Ralph

Jäsen
Ilveksen kahden maalin voiton Tapparasta kerroin on Veikkauksella 8.05. Joukkueet on tasapisteissä sarjataulukossa, silti tuollainen hirviökerroon. No, Ilves ei ole voittanut kertaakaan vieraissa, siitäkö se johtuu.

Tappara +1 - Ilves 2 (8.05)
Panos: 20 euroa
 

Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No voi sianvitunliipasin, Veikkauksen sivuilla tein jo pienen monivedon illan kahteen SM-liigamatsiin ja sitten kun piti se maksaa niin aika olikin mennyt muutamalla sekunnilla umpeen. Oma moka tietysti, ei yhtään älynnyt kelloa katsella, ja nyt sitten saa puristaa ettei veto (Tappara 4,5,6 - Ilves 2,3 ja JYP 2,3,4 - Ässät 1,2) osu. Käyhän se tietysti näinkin päin se jännittäminen...
 

Manic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuton vieraskertoimeen tartuin Veikkaukselta, ja aika hyvin lähtenyt peli käyntiin.
Kaveriksi tuohon vielä Schalken & Benfican vierasvoitot vähän kerrointa nostamaan.

27. HCK - TUTO Hockey 2 2,00
63. F. Düsseldorf - Schalke 04 2 1,75
73. Pacos Ferreira - Benfica 2 1,40

kerrointa 4,90 ja panosta vaatimattomat 5€ tähän hätään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös