Vasemmistoliitto

  • 728 831
  • 5 800
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä minulla on ollut sellainen kuva että Osmo Rauhala olisi jo kauan sitten ollut Kokoomuksen suuntaan kallellaan.

Rauhala asuu täällä Nokialla, ja on osallistunut meidän toimintaan. Rauhala on luomuviljelijä "siviiliammatiltaan". Mutta siis kyllähän oikeistolaiseksi Rauhalaa voi kutsua talousnäkemyksien perusteella.

Ehdolle Rauhala ei ole koskaan lähtenyt juurikin taideuran vaatimusten takia. Onneksi kuitenkin osallistuu kulttuuripoliitiseen keskusteluun, erityisesti Tampereen alueen museo ym. asioissa. Osmo on myös pro Guggenheim miäs.

Miäs on erinomainen esitelmöitsiä, jos on mahdollisuus mennä joskus miestä kuunteleen, aihe kun aihe, niin suosittelen.

Edit: paikallisesti mies on tunnettu raakkujen (jokisimpukka) suojelia.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tästä on jo hetki kun tämän artikkelin luin, mutta en siitä silloin muistaakseni ehtinyt avautumaan. Järjettömän kiukkuiseksi laittoi tuo tyhmien puhuminen silloin. Eli kyse on hesarissa olleesta jutusta, jossa Li Andersson ja joukko muita tyhjäntoimittajia istuivat pohtimassa marjanpoimijoiden oikeuksia ja parantamassa maailmaa:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1376710610547

Omana mielipiteenä esittäisin, että maailma olisi todennäköisesti parempi paikka jo sillä, että nämä henkilöt tekisivät puhumisen sijaan jotain hyödyllisempää, kuten vaikkapa poimisivat niitä saakelin marjoja.

Olisihan se saatanen hienoa kun tässä maailmassa olisi kaikkilla kansalaispalkka jossa käteen maksettaisiin 3000 euroa nettona kuussa, töitä ei tarvisi tehdä, veroja ei tarvisi maksaa ja nätit tytöt antaisivat toosaa aina tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.

Kuitenkin fakta tässä elämässä on, että ihmiset eivät ole ole valmiita marjoista merkittävästi nykyistä enempää maksamaan ja jos joku on niin hieno ihminen, että niitä vapaaehtoisesti tulee poimimaan, niin ei siihen nyt valtion tarvitse puuttua. Nämä vasurit tuntuvat tyystin unohtavat, niin sellaista taikaaseinää ei ole mistä voitaisiin vain ottaa rahaa jaettavaksi kaikille. Ei tässä ole sellaista vaihtoehtoa, että työstä voitaisiin maksaa moninkertaisia summia. Vaihtoehtona on vain, että toiminta lopetetaan kokonaan ja jätetään marjat maatumaan sinne metsään. Sitäkö tässä nyt taas halutaan? Jotenkin tämä marjanpoiminta on esimerkkinä niin loistava, että siinä tuo arvoketju on sen verran lyhyt että tyhmemmänkin luulisi tajuavan, että miten se homma toimii ja mistä kustannukset syntyvät.

Jos tästä jutusta jotain käteen jää niin ainoastaan se, että on se sääli ja väärin että tästä maasta ei löydy omasta takaa marjojenpoimijoita, vaan että tänne pitää lentää toiselta puolelta maapalloa ne hommat tekemään tässä mittakaavassa.

Sinänsä tietenkin vihreiden kuuntelu talousasioissa on vähän sama kuin kysyttäisiin vinkkejä lentokoneen lentämiseen 9/11 terroristeilta. Jos toisilla ei ole samansuuntaisia tavoitettakaan niin turhaa heidän neuvojaankin on kuunnella.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Joo, se on kyllä ihan kamalaa, jos sellaista taidetta lähdetään tukemaan, josta vielä itse pitää. Kyllä tuetun taiteen pitää tukijan mielestä olla vähintäänkin vastenmielisen rajoilla.

Niin, jos sattuisikin käymään niin että kulttuuriministerinä olisi vaikkapa James Hirvisaaren kaltainen yksilö joka ministerin oikeudellaan jakaisi apurahoja yhtyeille jotka kappaleissaan ylistävät esim. rodullista puhtautta, mamu-vastaisuutta jne, kuinkakohan suuri haloo mediassa tästä tulisi ja kuinka monta nanosekuntia kestäisi ennenkuin punavihreä poliittinen eliitti vaatisi ministerin eroa?

Ja kuinka monta Jatkoajan punavihreätä nimimerkkiä olisi täällä puolustamassa ministeriä argumentilla "saahan ministeri tukea verorahoilla musiikkia josta itse tykkää".


Nii-i.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun ei tässä krapulassa ole tullut vielä enempää avauduttua niin sanotaan nyt vielä suoraan sekin, että minulla olisi paljon enemmän ymmärrystä kaikenlaisia idioottimaisia oikealle ja vasemmalle rahaa jakavia ehdotuksia kohtaan, jos niitä esittäisi henkilö joka olisi omilla kyvyillään tässä pohjoismaisessa hyvinvointi-markkinataloudessa nettomaksaja eikä mikään nurmikon leikkaajia Helsingin kaupungin puistoyksikössä tai isin rahoilla opiskelija.

En siis sano, etteikö tällaisia tahoja vasuriesta löytyisi. Esim Paleface myisi musiikkia (joka toki ihan samanlaista sontaa onkin kuin Cheek) vaikka hänen isänsä ei olisikaan pankinjohtaja, eikä minulla ole mitään epäilyksiä etteikö vaikkapa Erkki Tuomioja tai Anne Siimes tähän kykenisi ja käsittääkseni tältäkin palstalta moisia löytyy.

"The problem with socialism is that you eventually run out of other people's money."
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Suvi Linden päätti erota koska puolsi julkista tukea golf-kentälle jossa oli osakkaana.

Huli-Pave jakaa omalla päätöksellä verovaroista rahalahjoja artisteille jotka ovat olleet tukemansa hänen omia ja puolueensa vaalitilaisuuksia.

Onko tapauksissa mitään yhtäläisyyksiä? Pitäisikö Paven harkita asemaansa ministerinä?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ihan oikein siitä häly nousisikin, nythän Paavo ei kait ole jakanut tukia kenenkään ihmis- tai kansalaisoikeuksia loukkaamaan pyrkivälle? Lähiöelämän romantisoinnista tai sen negatiivisten puolien korostetusta esilletuomisesta on vielä aika pitkä matka rotupuhtauteen, whitepoweriin tai muuhun yhtä sairaaseen paskaan.

Heh.

Maahanmuuttovastaisuus tai rodullisen puhtauden ylistäminen ei ole laitonta, ne ovat mielipiteitä/näkemyksiä/aatteita siinä missä huli-Paven ja vasuriräpättäjien poliisimurhaajan ylistäminen. Moraalisesti toki kysenalaisia molemmat.

Paven edustaman aatekunnan mielestä poliisimurhaajan nimen huutaminen on vain tervettä yhteiskuntakriittistä kannanottoa ja maahanmuuttovastaisuus on suomalaisen poliisivaltion suvaitsemaa fasismia.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Linkkaatko mulle sen jutun missä Arhinmäki ylistää jotakuta poliisin murhasta tuomittua henkilöä?

Aamulehti (taisi olla ainoa ns. isompi media joka tästä raportoi) kirjoitti näin:


– Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen, kuului Jokereiden kannustushuuto.


Kiistätkö, että olisit huutanut kyseistä lausetta jalkapallokatsomossa?

– (Pitkä hiljaisuus). En voi olla varma. Tuohan ei ole varsinaisesti jalkapallohuuto.


Jälkimmäisessä vastaajana siis huli-Pave. "en voi olla varma" = huusi keuhkot suorana. Ei edes Pave ole niin tyhmä etteikö kiistäisi tätä jollei olisi siihen syyllistynyt. Ellei sitten "street cred" Kontulassa ollut huolena.

Aamulehti
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Eihän Daespoo väittänyt Arhinmäen ylistävän?

Väitin. Tai siis ylistäneen, oikea aikamuoto huomioiden.

Huli-Pave nyt palkitsi omalla päätöksellä verorahoja käyttäen hänen vaalikampanjaansa osallistuneet vasuriartistit joista tunnetuin on poliisimurhaajan nimeä taiteilijanimenään käyttävä räpättäjä.

Vähemmästäkin on ministerit joutuneet eroamaan.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tuliko sulle yllätyksenä, että poliitikko/ministeri ajaa härskisti omien etuja?

Eli ideologiat roskikseen, kun vallan kahvaan on päästy? No eihän se tietenkään mikään yllätys ole, että korruptio onnistuu myös vasemman laidan maailmanparantajilta, kun tilaisuus siihen tulee, vaikka sitä vastaan vappupuheissa taistellaankin.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
"Steen Christensen, voiks sitä syyttää?
Sehän vaan pisti kylmäks pari kyttää.
Tommonen tapa pitäis idäs säilyttää ja aina ku kyttä nähä,
niin sitä turpaan mättää.
Christensen on itäpuolen sankari,
sille pitäis antaa kytäntappomitali.
Jos sun henkiriepu on sulle edes vähän rakas,
älä ota turpaan, anna vittu takas.
Tekis mieli ajaa kytät vuokin telakan päähän,
ottaa niitten glockit ja ampuu niitä päähän.
Ja heittää ruumiit mereen vuokin telakalta,
keväällä raadot sais löytyy jäiden alta.
Mä en pysty virkavaltaa kunnioittamaan
enkä syyttömänä turpaan ottamaan.
Mä voin myöntää etten oo ihan viaton,
mutten läpeensä paha niinku ne vitun siat on.
"

Siinä pieni ote Steen1 mahtavasta kappaleesta, josta läski-Paavo ilmeisesti myös pitää. Tai ainakin kannattaa tuollaisen artistin hyvää asennetta missä ei dollarit pauku silmissä.

Kuuluisi tuonne vitutusketjun puolelle, mutta on aika pahasti lähtenyt tuolla läski-Paavolla tuo homma lapasesta. Mielenkiintoista nähdä miten tämä kaikki paska vaikuttaa noihin kannatuslukemiin. Toki Vihreiden puolelta saattaa tulla jotain hippejä mukaan, mutta kyllä viimeisetkin työn teolla itsensä elättävät häipyvät ja kovaa Vasemmistoliiton luota..ainakin pitäisi.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tuota, kyllä sä espoo vedät aika kovilla kierroksilla tässä asiassa. Se, että rinnastat rotupuhtausopit ja muun vastaavan skeidan johonkin katsomohuuteluun joskus aikoja sitten, on suorastaan säälittävää.

Kovilla kierroksilla? Kerroin vain faktoja. En rinnastanut rotupuhtausoppeja mihinkään, annoin hypoteettisen esimerkin jossa moraalisesti arveluttavaa materiaalia tarjoava artisti palkitaan ministerin toimesta verorahoilla. Tosin huli-Paven kohdalla kyseessä ei ole mikään hypoteettinen teoria vaan karua todellisuutta.

On suorastaan hellyyttävää miten jotkut ohittaa Paven huutelut pelkkänä katsomohuuteluna, varsinkin kun ko. ministerin kohdalla ei puhutaan mistään yksittäistapauksesta.

Ei se stenkkakaan mitään poliisimurhaajan ihannointia halua ylläpitää, nimeen liittyy ihan muut motiivit. Lapsuudesta jatkunut kaveruus ei liene Paavon vika, kuten ei myöskään Lampelan artistinimen valinta? Se, että ministeti jakaa tukia yhtyeille, joista myös itse pitää, ei ole laitonta, enkä pysty kyllä näkemään että tässä olisi ketään loukattu kovin pahasti.

Kerro mitkä muut motiivit liittyvät nimeen? Paven vika ei ole Lampelan artistinimen valinta, poliisimurhaajaa ihannoivan artistin palkitseminen verorahoilla on.

Ministeriasemassa verorahan suora jakaminen vaalikampanjan tukijoille ei liene kovin kaukana rikoksesta, varsinkin kun kyseessä ei ole minkään virkamiespäätöksen kumileimaus vaan ihan ministerin oma valinta. Ja vaikka lakipykäliä ei olisi rikottu, moraalisesti ollaan jo sen verran ulapalla että ministerin tulisi harkita omaa asemaansa hallituksessa. Kuten sanoin, vähemmästäkin on erottu.

Ehkä Pavella on hakusessa ns. exit-strategy hallituksesta ennenkuin pitää tehdä vaikeita rakenneuudistuspäätöksiä jotka eivät koskaan ole olleet vasemmistolle mieluisia. Hallituksessa on hyvinä aikoina varmaan tosi kliffaa kun vaikeimmat päätökset koskee mihin kaikkialle tunkea budjetin ylijäämärahat, sitten kun on vaikea paikka niin Vasemmistoliiton puoluetoimiston ainoat kommentit ovat puhelinvastaajan "hyvätuloisten veroja pitää korottaa, tulonsiirtoja pitää lisätä ja riistoporvarit pitää saada vastuuseen" -mantra.
 

ipaz

Jäsen
Mitähän tähän nyt sanois. Steenin biisi mihin viitattiin on suomalaista gangstaräppiä ja sanoitukset on tahallisen provosoivia ja kärjistettyjä, ei siitä vielä kannata tehdä johtopäätöksiä että mies kehoittaisi tekemään poliisimurhia.

Taide on taidetta, vaikka provosoivaakin sellaista. Slayer mm. on sanonut etteivät he itse elä eivätkä kehota elämään siten mistä laulavat. Mutta olihan tuo Paavon kommentti Cheekista ynnä muista vähintäänkin outo kulttuuriministierin suusta kerrottuna.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Mitähän tähän nyt sanois. Steenin biisi mihin viitattiin on suomalaista gangstaräppiä ja sanoitukset on tahallisen provosoivia ja kärjistettyjä, ei siitä vielä kannata tehdä johtopäätöksiä että mies kehoittaisi tekemään poliisimurhia.

Vitun iso höpöhöpö tähän. Mamuvastaisuuden ja rotupuhtauden ylistäminen musiikissa on fasistista paskaa mutta poliisimurhaajan ihannointi, poliisien ampuminen ja ministerin nylkeminen pistetään suvaitsevaisti Kontulan white-nigga-wannabe-G räpin "snadin kärjistyksen" piikkiin?

Missä on Kalske, missä on Illman <klap-klap-klap>!
 

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä vaikea keksiä millä muulla lafkalla kun Monspilla olisi ollut yhtä suuri merkitys suomalaiseen hoppari-skenen suhteen.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitähän tähän nyt sanois. Steenin biisi mihin viitattiin on suomalaista gangstaräppiä ja sanoitukset on tahallisen provosoivia ja kärjistettyjä, ei siitä vielä kannata tehdä johtopäätöksiä että mies kehoittaisi tekemään poliisimurhia.

No mitä noi Steenin sanat sitten tuossa viitatussa biisissä tarkoittaa, jos ne ei kerran tarkoita sitä mitä ne kirjaimellisesti tarkoittaa?
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Jos elokuvassa polttoraiskataan henkilö, niin onko se elokuvantekijän statement asian puolesta?

No nyt kyllä menee niin ohi koko homman pointti, kuin mennä voi.

Kysymys kuuluu, mikä on sen elokuvantekijän sanoma koko elokuvaa tarkastellen, jonka hän haluaa sanoa yleisölle. Ja mikä on Steenin sanoma koko kappaletta tarkastellen, jonka hän haluaa sanoa yleisölle.

Ja ennenkaikkea, tuleeko se sanoma ymmärretyksi. Asiaa tuntevat voinevat kertoa, onko tuossa Steenin biisissä muutakin sanomaa, kuin että poliisi pitää ajaa laiturilta mereen.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos elokuvassa polttoraiskataan henkilö, niin onko se elokuvantekijän statement asian puolesta?

E: Valtio tukee isolla rahalla kotimaista elokuvaa, jossa kuvataan välillä rajujakin teemoja.

Tämä vetää todella hiljaiseksi.

Vietän hiljaisen hetken sämpylän muistolle.
 
No nyt kyllä menee niin ohi koko homman pointti, kuin mennä voi.

Valtavirtamusiikki on täynnä samankaltaista tekstiä kuin Lampelalla. Pitäisikö nyt alkaa syynäämään kaikki pop-teokset, levy-yhtiöt ja tuet näiden taustalla, hä? Vai onko poliisi erityisesti suojeltu kohderyhmä?

Saanen lainata tässä kohtaa Tehareita:

"punaniskat kaunosielut ja intellektuellit
kaikki nojaa baaritiskiin
virkistyvät sammuessaan
typerät
typerät tärkeilijät
typerissä
typerissä kapakoissa

mä haluisin ampua ne kaikki
ladata lyijyä naamariin
mä haluisin ampua ne kaikki
valaa tän räkälän sementtiin"

E: Lainataan vielä paljon puolusteltua Cheekiä. Pitäisikö kulttuuriministerin tukea tällaisen alkoholikeskustelun kynnyksellä artistia, joka suoltaa tällaista alkoholia ihannoivaa, työtä vieroksuvaa, paskaa?

"Sokka irti, mä vedin päivin öin. Läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin.
Buum buum pau! Mä vedän sokan irti. Rohkeut ku Rokan silmis, paukkuu ku sotafilmis.
Boom shakalaka, tulta saatana!
Ruuti on kuivaa, mukis on märkää."

"Mee kirkkoon meditoimaan jos haluut pysyy hiljaa, mut jos oot messissä, ryypyt ilmaan.
Viisasten juomaa, mut ei tee pahaa tyhmällekään. Ja sit ku lähtee hyväl ryhmäl vetään.
Sellanen pikkuvika mus on kai, ku maistuu ni sit tilataan pulloittain.
Lasken estot alas ku oisin ulkomail. Vedän shotin päähän, Kurt Cobain.
sokka irti, mä vedin päivin öin. Läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin.
Sokka irti, mä vedin päivin öin. Läträsin vaan kesän, duunit laiminlöin."
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos elokuvassa polttoraiskataan henkilö, niin onko se elokuvantekijän statement asian puolesta?

E: Valtio tukee isolla rahalla kotimaista elokuvaa, jossa kuvataan välillä rajujakin teemoja.

Huikeeta. Kerrassaan huikeeta. Ehkäpä Jatkoajan historian yksi komeimmista rimanalituksista ja se on jo aika paljon se.

Vai pystytkö sä nyt kertomaan, että mikä se Steenin räppien sanoma sitten on? Pystytkö?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös