Vasemmistoliitto

  • 719 509
  • 5 738

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen sijaan vasemmistohipit, jotka eivät ole eläissään tehneet tuottavaa työtä ja joilla on kadunvaltaamisen, poliisimurhaajan ihannoimisen, liiman imppaamisen lisäksi asiana vain lista vaatimuksia, ovat yksinomaan vastenmielistä ja todellisuudesta vieraantunutta sakkia.

Vasemmisto voisi olla ihan äänestämisen arvoinen puolue, jos se olisi oikeasti työväenpuolue. Kyllä se varmasti joskus onkin ollut, mutta nykyään se on kaikkea muuta, tällä hetkellä lähinnä kokoomuksen sätkynukke. Vai mitä vasemmistolaista on tällä hallituskaudella hallituksessa tehty? Osaako joku muuten sanoa vuosiluvun, jolloin vasemmistoliitto kadotti punaisen lankansa ja loikkasi työväenpuolueesta nykyisenlaiseksi hihhulipuolueeksi?

Mitä viimeaikaisia uutisia olen lukenut, niin vassujen mielestä mm. kaikille pitäisi taata kansalaispalkka ja julkisen liikenteen pitäisi olla ilmaista (sitä en vaan ole vielä mistään lukenut, että onko heidän mielestään kehä kolmosen ulkopuolella julkista liikennettä?) ja ylipäätään kaikkia julkisia palveluja pitäisi parantaa ja ennen kaikkea niiden pitäisi olla ilmaisia. Kunhan joku toimittaja vain viitsisi kysyä näiltä haihattelijoilta, että mistä ne rahat otetaan näihin uusiin menoihin? Myöskin metroja pitää olla oikeus töhriä kuten kaikkia muitakin julkisia välineitä ja rakennuksia. Edelleen haluaisin kysyä, että miksi? Ja sitten tietenkin vielä se, että poliisi on vihollinen numero yksi. Mitä en kyllä käsitä ollenkaan, tosin se tuntuu olevan anarkistivassureilla vain sellainen teinivaihe josta lähes kaikki kasvavat ajan mittaan ulos ja jopa hekin ilmeisesti lopulta ymmärtävät, että ilman poliisin läsnäolon "uhkaa" hekin saisivat todennäköisesti päivittäin turpaansa niiltä kauheilta oikeistoklaneilta.
 
Viimeksi muokattu:

Ostrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei vasemmistoliitto käytännössä enää lainkaan eroa vihreistä. Aina kun joku duunari tämän tajuaa, niin hän ymmärtää luopua vassareiden äänestämisestä. SDP:ssä ja vassareissa molemmissa on unohdettu duunarit ja haluttu lähinnä ajaa homojen, mamujen, pummien ja muiden vastaavien oikeuksia. Tämän vuoksi virta entisistä työväenpuolueista persuihin on niin suurta.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sehän on kohta suorastaan tragikoomista, että ihan hyvällä omallatunnolla wanhan kansan työmies voi äänestää Kokoomusta ja keskisuuri yrittäjä SDP:tä tai jopa Vasemmistoliittoa. Aatemaailmasta ei tarvitse välttämättä tinkiä yhtään.

En nyt väitä olevani minkään vastakkainasettelun ystävä, mutta onhan tuo tällaiselle politiikan penkkiurheilijalle välillä jopa viihdyttävää.
 

kovalev

Jäsen
Toisaalta - kaikkien yllä esitettyjen totuuksien jälkeenkin - lienee kiistatonta sekin ettei Vasemmisto yleensä eikä edes Arhinmäki yksin saa avauksilleen näkyvyyttä/kuuluvuutta mediassa. Ja kuitenkin yhä enenevässä määrin puolueiden kannatus muodostuu julkisessa keskustelussa puolueiden/ehdokkaiden aloitteista.

Vasemmiston kohdalla tämä pätee sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen. Demokratian kannalta sitä voi pitää hyvinkin ongelmallisena: pitäisi saada ensin tarpeeksi kannatusta, vasta sitten saat äänesi kuuluville. Ja joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin hallituspuolue.
Tai sitten täytyy ensin puhua tarpeeksi mielettömiä, kuten kokoomus- tai vaikka ne vasemmistonuoret.

Väittäkää vastaan. Minun teesini on, että Vasemmistossa ei ole tätä asiaa ymmärretty tai ainakaan asiaan millään tavalla reagoitu. Ne "vasemmistolaiset aloitteet" tulevat vain niiden ihmisten tietoisuuteen, jotka niitä osaavat jostakin netin syövereistä etsiä. Sen sijaan esim. Yle, jota kyllä edelleen suuresti arvostan, on sekin muuttunut "kohujen" etsijäksi, ja näitä kohujahan tarjoilee esim. persujen kunnallispoliitikot.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Toisaalta - kaikkien yllä esitettyjen totuuksien jälkeenkin - lienee kiistatonta sekin ettei Vasemmisto yleensä eikä edes Arhinmäki yksin saa avauksilleen näkyvyyttä/kuuluvuutta mediassa. Ja kuitenkin yhä enenevässä määrin puolueiden kannatus muodostuu julkisessa keskustelussa puolueiden/ehdokkaiden aloitteista.

Vasemmiston kohdalla tämä pätee sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen. Demokratian kannalta sitä voi pitää hyvinkin ongelmallisena: pitäisi saada ensin tarpeeksi kannatusta, vasta sitten saat äänesi kuuluville. Ja joka tapauksessa kyseessä on kuitenkin hallituspuolue.
Tai sitten täytyy ensin puhua tarpeeksi mielettömiä, kuten kokoomus- tai vaikka ne vasemmistonuoret.

Väittäkää vastaan. Minun teesini on, että Vasemmistossa ei ole tätä asiaa ymmärretty tai ainakaan asiaan millään tavalla reagoitu. Ne "vasemmistolaiset aloitteet" tulevat vain niiden ihmisten tietoisuuteen, jotka niitä osaavat jostakin netin syövereistä etsiä. Sen sijaan esim. Yle, jota kyllä edelleen suuresti arvostan, on sekin muuttunut "kohujen" etsijäksi, ja näitä kohujahan tarjoilee esim. persujen kunnallispoliitikot.

Ei ole oikein tarvetta väittää vastaan. Vasemmistoliitto on vain yksi ironinen pala sateenkaarihallituksen vaikeuksia. Lisäksi Vasemmistoliitolle jäi käteen tyhjin arpa heti valtionvarainministerin toimen jälkeen. Tarkoitan sitä, että valtionvarainministeri ei näinä aikoina pysty hoitamaan tehtäviänsä ilman likatahraa omassa ja puolueen kilvessä, oli kallellaan Eurooppaan päin tai ei. Vasemmistoliitolle jäi aika tyhjä ministerin salkku. Heikommin menestyneet kristillisetkin saivat painavamman salkun, minua se ei silti harmita.

Puolueen arvot ovat liian samoja Vihreiden kanssa, jotta mitään suurta eroa pystyisi näkemään. Ehkä Vihreät vain ovat hieman enemmän cityyn keskittyneitä, Vasemmistoliitolla sentään saattaa olla pieni käsitys elämästä Helsinki-Vantaan pohjoispuoleltakin.

Taisi olla joku YLE Puheen ohjelma, jossa kaivattiin presidentille valtaa hajoittaa hallitus. Nyt on tilanne se, että mikä tahansa hallitus istuu sen neljä vuotta. Tällä sateenkaarella on ongelmansa, Keskustan Sipilä on jo ennustanut uusia vaaleja sisäisen hajoamisen tähden, mutta todennäköisesti nykykokoonpano vaihtuu vasta v. 2015.
 
Suosikkijoukkue
Lukko

Tosi heikko kirjoitus jossa keskitytään oman hännän nostamiseen, toki epäonnistuen siinä jatkuvasti. Naurahdin ääneen muutaman kerran, esimerkiksi "Katsokaa Li Anderssonin diivamaista olemusta, itsetunnon ja ylemmyydentunnon huokumista. Julkisuus nuolee heitä, joka ilta televisiossa. Siinä on se eliitti, jonka erityisaseman he kieltävät."

Hyvä kirjoitus joo.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä poliisin näkemys, miten Jyväskylän kirjastossa sattuneen tappelun tapahtumat etenivät: Linkki Iltasanomiin. Ilmeisesti "äärioikeisto" on ennen varsinaista tappelua lähettänyt tiedustelijan tsekkaamaan, mikä on homman nimi ja löytyykö "äärivasemmistosta" halukkaita ottamaan matsia. Sitten on otettu matsi, ovimies sai lievän vamman puukosta ja ovimiehet ovat piesseet vielä pakenevia oikeistolaisia teleskooppipampulla ja heittäneet heitä tuolilla.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei todellakaan. 17-vuotias nuorimies oli käynyt tsekkaamassa järjestelyt ja vartioinnit etukäteen.

Mihin yhteiskuntamme on menossa kun 17-vuotiaita nassikoita käytetään jo tiedustelutehtävissä fasistisen vallankumouksen puolesta? Vaara on ilmeinen,vaadin Supolta pikaisia toimia ja agentteja kentälle pyssyt tanassa!
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Se on hyvin paljon mahdollista se.

Niin? Juurihan niin sanoin. Mutta tuolla ei ole kyselty tai otettu selvää vasemmistoporukan mahdollisista tappeluaikeista.

Minä uskon tämän kyllä.

No, kelloako se kloppi kävi siellä kyselemässä? No, kyllä tosipasifistilla on aina kirjaesittelyyn lähdettäessä teleskooppipamppu ja veitti mukana.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä uskon tämän kyllä.

Eihän tuossa mitään ihmeellistä ollutkaan.

No, kelloako se kloppi kävi siellä kyselemässä?

Eikun se kävi tilaisuudessa jossa oli paikalla paljon merkittävääkin poliittista johtoa kyselemässä mihin aikaan te suljette ne ovet jotta voidaan ruveta tappelemaan sisäänpääsystä tuolla ulkona. Älä jaksa olla noin yksinkertainen.

No, kyllä tosipasifistilla on aina kirjaesittelyyn lähdettäessä teleskooppipamppu ja veitti mukana.

Tuskinpa yhdelläkään pasifistilla oli, tiedätkö mitä tuo sana edes tarkoittaa?
 

Kidd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alaska Aces
Jospa vaihteeksi palataan ketjun aiheeseen? En pikaisella silmäyksellä huomannut, että Arhinmäen päätös siirtää urheilun valtionapua keskusjärjestöiltä seuroille, olisi herättänyt mitään keskustelua. Tavoitteena on siirtää fyrkkaa keskusjärjestöjen hallinnolta suoraan seuroille, ja tätä kautta laskea liikunnan harrastamisen kustannuksia. Mun mielestä erittäin tervetullut suunnanmuutos.

Arhinmäki otti urheilujärjestöiltä ja antoi seuroille
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Arhinmäkeä voi kritisoida monesta asiasta, mutta urheiluministerinä hän on onnistunut kyllä hyvin. Perinteisestihän kulttuuri- ja urheiluminsterinäministerinä on ollut Suvi Lindenin ja Tanja Karpelan kaltaisia tyyppejä, joiden mielenkiinto ja ymmärrys urheilua kohtaan on hyvin vähäistä. Näihin verrattuna Arhis on onnistunut jopa maagisesti. Ja tämä tosiaan on hieno juttu, että rahaa siirretään järjestöiltä seuroille eli toisin sanoen byrokratiasta ruohonjuuritasolle.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllönen on oiva esimerkki siitä, mitä "tasa-arvo" on pahimmillaan ja mitä tarkoittaa käytännössä, kun "tasa-arvo" ajaa pätevyyden edelle. Vasemmistoliitto joutui käytännön pakosta valitsemaan toiseksi ministeriksi naisen, kun muuten heitä olisi syytetty naisten syrjimisestä ja epätasa-arvoisuudesta. Harmi vaan, että tämä nainen on kaikin tavoin täysin epäpätevä hommaansa. Ja sitten kun joku julkisuudessa hieman arvostelee Kyllöstä hänen toimissaan (kuten edellisen "kohun" aikana), niin Kyllösen itsensä mielestä häntä arvostellaan vain sen takia että hän on nainen. Vaikka siis hänet on alunperinkin valittu hommaansa sen takia että on nainen.

Demarien ministerikierrätys on ollut otsikoissa viime aikoina. Ihmettelen kovasti, mikäli vasemmistoliitossa ei mietitä samaa Kyllösen kohdalla.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Demarien ministerikierrätys on ollut otsikoissa viime aikoina. Ihmettelen kovasti, mikäli vasemmistoliitossa ei mietitä samaa Kyllösen kohdalla.
Alun alkaenkin oli varsin outoa, että Arhinmäki puolueen pjnä valitsi kevyen "seurusteluministerin" salkun itselleen ja poliittisesti kevyempi tekijä Kyllönen laitettiin haastavampaan toimeen. Ei siinä, hyvinhän Paavo on vanhana futishuligaanina urheiluministerin hommat hoitanut ja siitä pointsit, mutta muuten varsin omituinen veto. Ehkä Paavo ymmärsi hyvissä ajoin six-pack-hallituksen tulevat haasteet ja vetäytyi suosiolla taka-alalle, jotta voi sitten väistellä vastuutaan, kun kakka osuu tuulettimeen ja nykyhallituksen kyvyttömyys tehdä päätöksiä realisoituu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös