Vasemmistoliitto

  • 712 888
  • 5 721

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mun mielestä on älyllisesti epärehellistä tuoda persuja tähän mukaan, ellei sitten halua sanoa että Vasemmistoliitto toimii samoilla standardeilla kun persut.

Minun mielestäni taas Perussuomalaisten puoluesihteerin ja Vasemmistoliiton puoluesihteerin julkisia reagointeja on syytä verrata toisiinsa. Miten puolueen johtoa edustava henkilö aluksi reagoi, on mielenkiintoinen asia. Se, että vassarin perustamalta tililtä vaaditaan fasistien ja ilmastonmuutoksen kieltäjien ampumista, on erittäin ikävä asia. Mutta sen kuittaaminen puoluesihteerin toimesta tyyliin ei tehdä mitään, on käsittämätöntä. Kyse on oikeusvaltion ja demokratian kyseenalaistamisesta hallituspuolueen johtavan henkilön toimesta.

Kun vähän samanlainen tapahtuma kävi Perussuomalaisissa, näitä on mielenkiintoista verrata toisiinsa puolueen johdon (puoluesihteerit) ensireaktioiden osalta. Alku meni selvästi Perussuomalaisille ja perään myös puheenjohtaja Halla-aho toi hyvin selvästi esille kantansa. Vasemmistoliitossa puoluesihteeri taas kertoi ettei asiaa enempää selvitetä. Paine lisääntyi ja puheenjohtaja Andersson otti myöhemmin tiukan ja fiksun kannan.
 
Viimeksi muokattu:

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lainaamassasi tekstissä oli Jaakko Laakso esimerkkinä. Hän oli Neuvostoliiton politiikan tuki, turva ja selittäjä, jolle ei meinannut mitään Neuvostoliiton rikokset ihmisoikeuksia vastaan eri puolilla maailmaa. Samassa asemassa on ennen kaikkea Markus Mustajärvi, joka on Venäjän politiikan jatke Suomessa ja jolle ei meinaa mitään Venäjän ihmisoikeuksia vastaan tapahtuvat rikokset eri puolilla maailmaa.
Laakso oli kansanedustajana viimeksi noin 10 vuotta sitten.

Olen viettänyt sen verran aikaa tällä foorumilla viimeisen vuosikymmenen aikana, että Mustajärven, Laakson tai Yrttiahon metkut on tullut kuultua varmaan kymmeniä kertoja.

Onko siis jotain uutta informaatiota, jonka pitäisi muuttaa käsitystäni Vasemmistoliiton nykyisen eduskuntaryhmän halusta väkivaltaan tai vihollisten tappamiseen? Vai mennäänkö vanhojen kertauksella?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Laakso oli kansanedustajana viimeksi noin 10 vuotta sitten.

Olen viettänyt sen verran aikaa tällä foorumilla viimeisen vuosikymmenen aikana, että Mustajärven, Laakson tai Yrttiahon metkut on tullut kuultua varmaan kymmeniä kertoja.

No, jos ne ovat sinulle tuttuja, miksi ihmeessä kyselet niitä? Se, että Mustajärvi antaa tukensa Krimin liittämiselle Venäjään ja muille Venäjän väkivaltaisille pyrkimyksille, on tunnettua. Kuten sekin, että Andersson on nostanut Mustajärven mm. Supon toimintaa valvovaan valiokuntaan.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinällään asian merkittävyys on samaa luokkaa kuin Kokoomusnuorten taannoiset toiveet suomalaisesta monarkiasta.

Nyt on kyseessä puolueen toiminnanjohtaja eikä mikään nuorisojärjestön hessu. Lisäksi näemmä henkilön historiasta löytyy melkoista väkivaltafantasiointia ja maalittavaa kirjoittelua muutenkin. Make or break -paikka vassareilla.

Kannattaisi laittaa ulos samalla ovenavauksella asiaa ensin kommentoinut puoluesihteeri. Anderson joutunut sittemmin ottamaan tilanteen haltuun.

edit: Puheet "anonyymistä" tilistä ovat aika naurettavia ottaen huomioon että profiilissa ollut Dellingerin kuva ja esittelyteksti. Nyt sitten hän on ollut vain "yksi monista" jotka kirjoittelevat tililtä hänelle tyypillisellä tyylillä.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyllä. Huonosti hoidettu koko puolueorganisaatiolta, vaikka vähän paikkasivatkin Anderssonin lausunnolla.

Puheenjohtajan lausunto nauratti ääneen. Kuvainnollinen yritys pestä pyykkiä päättyi heikosti, sillä matkasta unohtuivat pesuaine sekä vesi- ja sähköliitännät. Muuten meni kyllä hyvin.

Joka puolueesta löytyy niitä, joille järkevä ajattelu on hankalaa. Johtoporras pääsisi aina helpommalla, jos pystyisi myöntämään virheen.

Mutta sen esteenä on ihmisen ylpeys ja johtavilla poliitikoilla kaikkivoipaisuusharha. Odotan luottamuksen julistamista seuraavaksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mielenkiintoinen kaveri tämä Dellinger. Isänsä on jenkki ja toimi muistaakseni joskus yliopistossa opettajanakin. Itse Mishan muistan opiskeluajoilta. Oli kauniisti sanottuna oikein tulenpalava kommunisti, joka näkyi ja kuului. Siis SKP:ssä, ei Vasemmistoliitossa. Myöhemmin on sitten päässyt vähän salonkikelpoisempaan puolueeseen, mutta taisi ihan itse mokata homman. Paluu SKP:hen tai johonkin muuhun jämäkommaripuolueeseen lienee edessä, ja sinne kaveri kyllä kuuluukin. Ei auta edes harjaaminen. Ihmettelen, että vassarit ovat päästäneet tällaisen kaverin noinkin näkyvään hommaan. No, onhan puolueessa toisaalta joku Anna Kontulakin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No nyt se kusetus sitten myönnettiin. Dellinger eroaa tehtävästään.

Hän totesi: "Viime päivinä noussut kohu on syönyt luottamuksen, jota ilman ei ole mahdollista tehdä toiminnanjohtajan työtä. Siksi en voi tehdä muuta kuin kantaa vastuun tilanteesta ja irtisanoutua tehtävästäni. Kiitän kanssani työskennelleitä kuluneista vuosista ja pyydän anteeksi tuottamaani pettymystä".

Vieläkään ei sanallakaan pahoittele saati tuomitse esimerkiksi näkemystä ilmastonmuutoksen kieltäjien ampumisesta. Edelleen ongelma on vain kohu. Ja vaikka ei olisi itse kirjoittanut ko. tekstejä perustamaltaan tililtä, fiksua olisi ollut tuomita ne silti. Tiukasti ja ilman mutkutteluja.

Johtopäätökseksi jää, että Dellinger on kirjoittamaansa mieltä. Ja tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että vassaripomo Andersson kertoo samassa tiedotteessa vassarien olevan rauhan liike.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Johtopäätökseksi jää, että Dellinger on kirjoittamaansa mieltä. Ja tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että vassaripomo Andersson kertoo samassa tiedotteessa vassarien olevan rauhan liike.

Ja puolueenjohtajan suulla myös kommentoi, että puolueessa ei suvaita väkivaltaan kannustamista ja että ihmisoikeuksiin sitoutuminen on puolueessa toimimisen ehto. Sanatarkasti hän sanoo, että kirjoitukset "ovat täysin ja yksinkertaisen tuomittavia, eivätkä ne edusta millään tavalla puolueen arvoja". "Ilman tätä sitoumusta (väkivallattomuuteen ja ihmisoikeuksiin) ei voi olla osa meidän aktiivien, luottamushenkilöiden tai työntekijöiden joukkoa, Andersson kirjoittaa."

Kyllä tuo minusta aika selkosanainen ja jämäkkä kannanotto kuitenkin oli, vaikka puoluesihteeri jäikin takeltelemaan. Dellinger kerkesikin jo itse eroamaan, mutta eiköhän tuosta monoa olisi tullut.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Se tuli kuitenkin lopulta harjattua hillotolpan ohitse maaliinsa.

Kuten politiikan toimittelija Erkka Railo asian twiitissään tiivistää.

Puolueen merkittävässä asemassa olevan henkilön vastuulla olevalta twitter-tililtä lähetetään väkivaltaa ihannoivia viestejä. Seuraavana päivänä puolueen PJ tuomitsee viestit, kyseinen henkilö pyytää anteeksi ja eroaa. Näin tällaiset tapaukset pitäisi hoitaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ehdottomasti selkeä Anderssonilta, siitä ei kahta sanaa. Mutta Dellingerin mutustelua samassa tiedotteessa pohdin. Hän ei kirjoituksia tuomitse, mutta erosi.

Aika erikoinen kaveri kaikesta päätellen. Ehkä kannattaisi Vasemmistoliiton vähän rekrytoimispolitiikkaansakin tarkistaa jos tällaisia pääsee merkittäviin töihin?
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
PS:n Suomen Uutiset teki asiasta vähemmän yllättävästi pitkän artikkelin, mikä on samalla toistaiseksi kattavin selvitys koko aiheesta mitä on julkisuudessa nähty. Tutkivaa laatujournalismia voi tulla myös JSN:n ulkopuolelta…

Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan tili yllyttää tappamaan, puoluesihteeri lakaisee asian maton alle – tällaisia tuhoamiskehotuksia verkkoon ladattiin - Suomen Uutiset

Vasemmistoliiton keississä ei ole kyse mistään möläytyksestä tai provosoinnista, vaan kyseisen Dellingerin jo vuosia jatkuneesta poliittisista murhaamisfantasioinnista. Toiminnalla on ollut Vasemmistoliiton hiljainen hyväksyntä, koska kyseinen tappoyllyttäjä on Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Länsi-Suomessa.

Äskettäiseen persunuori Jalosen fasismikohuun tämä vertautuu siinä mielessä huonosti, että siinä ei hekumoitu tappamisella tai muullakaan väkivallalla (vaikka kyllä fasismin kannattamisen voi ehkä itsessään jo sellaisen toiminnan epäsuoraksi tueksi tulkita).

Nähdäkseni vielä suurempi ero tapauksissa on kuitenkin siinä, että PS:n tapauksessa kyseessä oli Perussuomalaisten puoluetta (ja maltillisia perusnuoria) vastaan jo pitkään kapinoineen nuorisojärjestön falangin jäsen, joista osa on jo erotettu. Tuo Vasemmistoliiton Dellinger on taas emopuolueensa toiminnanjohtaja. Eli lässytys jostain whataboutismista on tässä kontekstissa virheellistä.

No keitä kaikkia Misha Dellinger on sitten kehottanut/yllyttänyt vuosien saatossa tappamaan? Jos ymmärsin oikein, niin:
  • Kaikki fasistit.
  • Kaikki ilmastonmuutoksen kieltäjät
  • Käytännössä kaikki persussuomalaiset, koska hän on julistanut perussuomalaiset fasisteiksi
  • Nimeltä mainittuja tapettavia persuja ovat olleet Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari
  • Tappolistalla on ilmeisesti myös Björn Wahlroos, joka on kuulemma ”proto-fasisti”
  • Kolumnisti ja kirjailija Jari Ehrnrooth on myös hänen mukaansa fasisti.
  • Presidentti Trump on myös fasisti.
  • Ruotsin kuningasperhe pitäisi Dellingerin mielestä ampua kellarissa, kuten bolshevikit tekivät Tsaarin perheelle
Kun mietitään lainsäädännön kannalta, niin on jo muistaakseni ennakkotapaus, jonka mukaan poliittiset liikkeet eivät rinnastu kansanryhmiin, eikä siksi kiihotuspykälää niissä tapauksissa sovelleta. Minusta ihan ok linjaus. Dellingerin tapauksessa on kuitenkin useilta nimettyjä henkilöitä, joiden tappamiseen enemmän tai vähemmän suoraan kehotetaan.

Päivi Räsänen on esitutkinnassa Raamatun tekstien siteeraamisen vuoksi, joten kyllä tämän tapauksen pitäisi olla normijärjen mukaan syytetutkinnan arvoista materiaalia. Ainakin mikäli halutaan säilyttää edes jokin illuusio puolueettomasta oikeuslaitoksesta.

edit: uhannut -> kehottanut/yllyttänyt
 
Viimeksi muokattu:

rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Täyttyyköhän noissa vasemmistosankarin julkisissa fantasioissa laittoman uhkauksen tms kriteerit vai meneeköhän läpi normaalisti parempana vihapuheena? Jonkin lukemani analyysin mukaanhan vasemmiston, antifanttien ym. anarkojen otteet ovat aina pelkkää reagointia "fasismin" uhkaan ja se kuulemma loppuu sitten, jos fasismikin häviää maailmasta. No, uskokoon ken haluaa, muttei nämä Dellingerit sen väitteen uskottavuutta ainakaan nosta. Julkisuudessa lienee Li-tyttösen nyt pakko vähän nuhdella ja luvata asian tutkimista, vaan eiköhän siellä syvissä kaadereissa tämä huonolta pizzalta kuulostava sälli saa vain "hyvä jätkä" taputuksia olalle.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Kuten politiikan toimittelija Erkka Railo asian twiitissään tiivistää.
Puolueen merkittävässä asemassa olevan henkilön vastuulla olevalta twitter-tililtä lähetetään väkivaltaa ihannoivia viestejä. Seuraavana päivänä puolueen PJ tuomitsee viestit, kyseinen henkilö pyytää anteeksi ja eroaa. Näin tällaiset tapaukset pitäisi hoitaa.
Railo tosin voisi mainita senkin, että ensin Vasemmistoliiton puoluesihteeri vähätteli koko tapausta ja vasta kohun kasvettua oli puolueen puheenjohtaja pakotettu puuttumaan tapaukseen. Ja tosiaan kuten @Cobol jo mainitsi, Dellinger ei varsinaisesti pyytänyt twiittejään anteeksi, vaan aiheuttamaansa kohua.
 

rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Mielenkiintoinen kaveri tämä Dellinger. Isänsä on jenkki ja toimi muistaakseni joskus yliopistossa opettajanakin. Itse Mishan muistan opiskeluajoilta. Oli kauniisti sanottuna oikein tulenpalava kommunisti, joka näkyi ja kuului. Siis SKP:ssä, ei Vasemmistoliitossa. Myöhemmin on sitten päässyt vähän salonkikelpoisempaan puolueeseen, mutta taisi ihan itse mokata homman. Paluu SKP:hen tai johonkin muuhun jämäkommaripuolueeseen lienee edessä, ja sinne kaveri kyllä kuuluukin. Ei auta edes harjaaminen. Ihmettelen, että vassarit ovat päästäneet tällaisen kaverin noinkin näkyvään hommaan. No, onhan puolueessa toisaalta joku Anna Kontulakin.

Hih, vaikuttaa profiililtaan sangen tyypilliseltä myöhempien aikojen "kommunistilta". Kun työväki ei enää aatetta senkään vertaa tarvitse, niin tilalle astuvat yhä useammin ikuista isäkapinaa polttoaineena käyttävät yliopistolaiset. Työväentalot vaihtuvat samalla lattebaareiksi ja sushibuffeteiksi. SKP:lla saattaisi tälle hemmolle olla ihan iänkin puolesta oikeaa tilausta, kun käsittääkseni wanhan liiton rasvanahkakommunistit ovat jo demareihinkin verrattuna ukkoutunutta porukkaa.
 

Tuamas

Jäsen
Vassareilta ihan hyvin lopulta puolueena hoidettu, kaveri ulos, selkeä viestin tuomitseminen ja muistuttaminen että tällainen perseily ei ole sallittua.

Jantterilta itseltään sitten aivan pitkin vittua hoidettu ”anteeksipyyntö”, kunnon tyyppiesimerkki non-apologystä.

Ei pyydetty anteeksi tekoa, vaan puolueelle aiheutettua vahinkoa ja kohua - check.
Ei pyydetä anteeksi kohteilta, vaan puolueelta - check.
Ei vahingossakaan pahoitella itse asiaa edes jälkikäteen - check.

Kyseinen janari tuli jonkun verran vastaan twitterissä, samanlainen nollasta sataan kiihtyvä mesoava urpo kuin persupuolen aktiivit. Odottelinkin jo pidempään, että kohta kilahtaa, mutta olikin jo näemmä kilahtanut aiemmin.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saa nähdä löytääkö poliisi viestien oikean kirjoittajan, joka lienee Alpo Nyrönen, vai taipuuko Dellinger ottamaan syyt niskoille muiden tekosista. Poliisi saanee twitteriltä tiedot oikeista kirjoittajista. Tallentaakohan ne twitterissä esim. googlen ja facen id:t lokiinsa, jos tallentaa, niin käry käy auttamatta. Samoin jos on kirjoitettu kotoa tai kännykästä käsin. Onko muuten twitterissä joku toiminto, että voi kirjautua kerran ja hallita montaa tiliä, kuten facessa?
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Railo tosin voisi mainita senkin, että ensin Vasemmistoliiton puoluesihteeri vähätteli koko tapausta ja vasta kohun kasvettua oli puolueen puheenjohtaja pakotettu puuttumaan tapaukseen. Ja tosiaan kuten @Cobol jo mainitsi, Dellinger ei varsinaisesti pyytänyt twiittejään anteeksi, vaan aiheuttamaansa kohua.

Railo ei ole kovin kaukana tuosta porukasta, jos kaveria yhtään tietää. Ja hän on tutkija, ei toimittaja. Niin ja Turustahan Railokin on. Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta tulee tunnetusti paljon hyvää.

SKP:lla saattaisi tälle hemmolle olla ihan iänkin puolesta oikeaa tilausta, kun käsittääkseni wanhan liiton rasvanahkakommunistit ovat jo demareihinkin verrattuna ukkoutunutta porukkaa.

Nykyisessä SKP:ssä vaikuttaa muitakin maineikkaita turkulaistaustaisia aateveljiä ja -sisaria, joten eiköhän Mishalle paikka sieltä löydy.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Onko muuten twitterissä joku toiminto, että voi kirjautua kerran ja hallita montaa tiliä, kuten facessa?

Vassareiden maailmassa ainakin varmasti on. Myös tavan ihminen voi kirjautua kenen tahansa tilille jos haluaa, ilman jälkiä, sehän on se kommunismin ydin: kaikki on yhteistä. Tässä sitä vain demonstroidaan isossa kaavassa. Toveri on luovuttanut tilinsä kanssatovereille, kommunismin kauniissa nimissä.

Ei tämä löydös ole mikään yllätys, mutta täysin vastenmielistä ja oksettavaa tuo puoluejohdon täysi hyväksyntä näille snuff-fantasioille ja ”ei se me ollu ku muut!” Kai tästäkin syytetään jo persuja? Onko jo syytetty? Jos ei ole niin vasemmisto on vielä enemmän pihalla tällä hetkellä...
 

Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Li Anderssonin mielestä kukaan vasemmistolainen ei harjoita vihapuhetta. Nolo yritys rajata tuo "poliittisen kentän vasen sivusta" kattamaan pelkästään Vasemmistoliiton toiminnassa mukana olevat henkilöt.

"Kertooko Dellingerin tapaus siitä, että vihapuhetta esiintyy myös poliittisen kentän vasemmalla sivustalla?

– Kuten totesin, kentän vasemmalla puolella on yksiselitteisen kielteinen kanta niin vihapuheeseen kuin väkivallalla uhkailuun. Haluan puolueen puheenjohtajana tehdä sen kertakaikkisen selväksi. Olemme myös valmiita toimimaan, jos joku meidän puolueen toiminnassa mukana oleva ihminen ylittää sen rajan, mitä olemme yhdessä määritelleet."

 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ei tämä löydös ole mikään yllätys, mutta täysin vastenmielistä ja oksettavaa tuo puoluejohdon täysi hyväksyntä näille snuff-fantasioille ja ”ei se me ollu ku muut!” Kai tästäkin syytetään jo persuja? Onko jo syytetty? Jos ei ole niin vasemmisto on vielä enemmän pihalla tällä hetkellä...

Miten tuo boldattu voi olla totta, jos puolueen puheenjohtajan lausunto on sanatarkasti näin: Kirjoitukset "ovat täysin ja yksinkertaisen tuomittavia, eivätkä ne edusta millään tavalla puolueen arvoja". "Ilman tätä sitoumusta (väkivallattomuuteen ja ihmisoikeuksiin) ei voi olla osa meidän aktiivien, luottamushenkilöiden tai työntekijöiden joukkoa, Andersson kirjoittaa."

Tämä siis aiemmasta viestistäni kopioituna.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Miten tuo boldattu voi olla totta, jos puolueen puheenjohtajan lausunto on sanatarkasti näin: Kirjoitukset "ovat täysin ja yksinkertaisen tuomittavia, eivätkä ne edusta millään tavalla puolueen arvoja". "Ilman tätä sitoumusta (väkivallattomuuteen ja ihmisoikeuksiin) ei voi olla osa meidän aktiivien, luottamushenkilöiden tai työntekijöiden joukkoa, Andersson kirjoittaa."

Tämä siis aiemmasta viestistäni kopioituna.

Anteeksi jos mennyt ohi, elin eilisessä uutisoinnissa, koska ”heräilin” tähän päivään yövuoron jälkeen vasta äskettäin. Oma newsfeedi oli vielä täynnä noita ”se oli joku muu! Ei varmasti Mishku-pishku”
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Li Anderssonin mielestä kukaan vasemmistolainen ei harjoita vihapuhetta. Nolo yritys rajata tuo "poliittisen kentän vasen sivusta" kattamaan pelkästään Vasemmistoliiton toiminnassa mukana olevat henkilöt.

"Kertooko Dellingerin tapaus siitä, että vihapuhetta esiintyy myös poliittisen kentän vasemmalla sivustalla?

– Kuten totesin, kentän vasemmalla puolella on yksiselitteisen kielteinen kanta niin vihapuheeseen kuin väkivallalla uhkailuun. Haluan puolueen puheenjohtajana tehdä sen kertakaikkisen selväksi. Olemme myös valmiita toimimaan, jos joku meidän puolueen toiminnassa mukana oleva ihminen ylittää sen rajan, mitä olemme yhdessä määritelleet."

Li Andersson ei sitten malttanut tyytyä tiedotteessa olevaan rooliinsa, vaan piti lähteä avamaan vassarien politiikkaa vihapuheen osalta. Näin nykyään jo pitkään sivullisena siihen suuntaan voi todeta, että olisihan Lin uudet linjaukset edes hieman uskottavia, jos hän olisi tuominnut tiukasti puoluesihteerin eilisen vähättelyn ja ilmoituksen ettei asiaa enää käsitellä.

Vassarit otti puolueena ihan kunnolla osumaa puoluesihteerin ja toiminnanjohtajan tekemisillä. Mitä vähän ihmettelen, kun pitäisi jo olla vähitellen opit perillä siitä, miten ääritoiminnasta ja uhkailuista kiinni jääneenä tulee toimia alusta alkaen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös