Vappu – naamarilla vai ilman?

  • 59 595
  • 371

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hienoa porukkaa. Siitä kyllä pitää antaa pisteet, etteivät peitelleet naamaansa mitenkään, toisin kuin jotkut muut hurjimukset. Sitäpaitsi se ei ole koskaan väärin, jos jonkun demarin juhlapuhetta häiritään metelillä.

Nyt sitten vain odottelemaan, että koska erku saapuu paikalle ja kertoo, miten tämäkin video paljastaa sen tosiasian, että Suomenkin on valtaamassa fasistijuntta ja miten Putlerin inhimillisyyttä kunnioittavat OMON-virkailijat olisivat tilanteen hoitaneet suvaitsevaisuutta ja ennen kaikkea solidaarisuutta kunnioittaen.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Poliisi, poliisi, porvareiden kätyri!" Hohhoo haahhaaa, voe helevettilääne! Iltavuorovitutus vaihtui kyllä kertaheitolla hohotukseen. Kiitos näille työläisille ja tovereille, mukana ollaan hengessä. Vaikka porvari nussii perseeseen näin vappunakin!

Saman poppoon tyypit oli mukana SAK:n marssilla Helsingissä. Mukaansa olivat tottakai ottaneet lyömäaseita, mm. toisesta päästä teroitettuja astaloita, jotka sitten poliisi luonnollisestikin takavarikoi. Hieno meininki, eiköhän kohta joku noista idiooteista ole itkemässä lehdessä, että poliisi on natsisika kun ei anna edes lyömäasetta pitää. Vankilaan vaan kaikki, ja noiden vanhemmat myös kun ovat selkeästi epäonnistuneet kasvatuksessaan. Tai mieluummin toki julkinen raipparangaistus, jos vain olisi mahdollista.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Porissa on äärioikeistolainen vastarintaliike ollut häiritsemässä Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan Erno Välimäen vappupuhetta. Äärioikeistolaiset olivat kiivenneet viereisen rakennuksen katolle, häirinneet sireenillä puhetta sekä heittäneet savupatruunan yleisön joukkoon. Tiettävästi kukaan ei ole loukkaantunut episodissa, mutta äärimmäisen vastenmielisenä tapahtunutta voi pitää. Äärioikeiston uhka elää vahvasti yhteiskunnassamme ja meidän demokraattisten voimien on taisteltava sitä vastaan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Porissa on äärioikeistolainen vastarintaliike ollut häiritsemässä Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan Erno Välimäen vappupuhetta. Äärioikeistolaiset olivat kiivenneet viereisen rakennuksen katolle, häirinneet sireenillä puhetta sekä heittäneet savupatruunan yleisön joukkoon. Tiettävästi kukaan ei ole loukkaantunut episodissa, mutta äärimmäisen vastenmielisenä tapahtunutta voi pitää. Äärioikeiston uhka elää vahvasti yhteiskunnassamme ja meidän demokraattisten voimien on taisteltava sitä vastaan.

Tämä äärioikeistolainen uhka tässä tapauksessa sisältää 5-10 latvarosoa, jotka todennäköisesti ottaisivat pataan torimummoiltakin. Yhtä väsynyttä sakkia, kuin nämä Helsingissä ja Tampereella astaloiden kanssa riehuneet "antifasistit".
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saman poppoon tyypit oli mukana SAK:n marssilla Helsingissä. Mukaansa olivat tottakai ottaneet lyömäaseita, mm. toisesta päästä teroitettuja astaloita, jotka sitten poliisi luonnollisestikin takavarikoi. Hieno meininki, eiköhän kohta joku noista idiooteista ole itkemässä lehdessä, että poliisi on natsisika kun ei anna edes lyömäasetta pitää.

Itse satuin olemaan Tampereen keskustassa kun vasemmiston kulkue marssi pitkin Hämeenkatua. Siinä huomasin sitten kulkueen loppupuolella tuon anarkistipöhköjen porukan. Jotenkin nauratti, kun nuo urpot heiluttivat mustia lippuja ja hokivat iskulausenaan: "Ei sininen, ei valkoinen! Vappu on punainen ja kansainvälinen!".

Saattoipa montaa pitkän linjan aatetoveria vituttaa, kun tuollainen pöljäkkeiden lauma tulee kuokkimaan heidän marssilleen. Kapitalismia vastustavat mukamas, mutta aika harva heistä taitaa edes tietää, mitä kapitalismi edes tarkoittaa...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Porissa on äärioikeistolainen vastarintaliike ollut häiritsemässä Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan Erno Välimäen vappupuhetta...

Olin sukuloimassa Porissa ja satuin näkemään tuota vasemmiston tilaisuutta.

Surulliseksi on mennyt heidän hommansa, "työväkeä" oli paikalla ehkä muutama kymmenen ihmistä.

Sinällään ihme, etteivät imagosyistä ole lopettaneet kulkueita kokonaan, tulee huono vaikutelma, kun "marssiin" osallistuu muutama yksinäinen hörhö ja lakanoiden julistukset ovat samat, kuin 1970-luvulla.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä äärioikeistolainen uhka tässä tapauksessa sisältää 5-10 latvarosoa, jotka todennäköisesti ottaisivat pataan torimummoiltakin. Yhtä väsynyttä sakkia, kuin nämä Helsingissä ja Tampereella astaloiden kanssa riehuneet "antifasistit".

Paitsi että pelkästään Helsingissä näitä anarkisteja oli Iltalehden mukaan muutama sata. Ja niillä oli mukanaan teroitettuja astaloita, jotka poliisi siis takavarikoi. Porissa ilmeisesti samaisen lehden mukaan oli 7 tyyppiä huutelemassa asiattomuuksia ja he olivat heittäneet savupommin.

Idiootteja molemmat puolet, mutta kyllähän se nyt selkeästi on ollut jo vuosikausia selvillä, että Suomessa äärivasemmistolla on paljon enemmän kannatusta kuin äärioikeistolla, samoin kuin pahimmat ylilyönnit ovat tulleet nimenomaan äärivasemmiston puolelta ja että äärivasemmisto kantaa myös aseiksi luokiteltavia esineitä noilla hillumisretkillään mukanaan ja hajottavat paikkoja. Äärioikeisto taas yleensä huutelee humalassa typeryyksiä.
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Äärioikeiston uhka elää vahvasti yhteiskunnassamme ja meidän demokraattisten voimien on taisteltava sitä vastaan.

No ei kyllä elä. Äärivasemmisto on paljon suurempi uhka kuin äärioikeisto tässä maassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paitsi että pelkästään Helsingissä näitä anarkisteja oli Iltalehden mukaan muutama sata. Ja niillä oli mukanaan teroitettuja astaloita, jotka poliisi siis takavarikoi. Porissa ilmeisesti samaisen lehden mukaan oli 7 tyyppiä huutelemassa asiattomuuksia ja he olivat heittäneet savupommin.

Tuossa kai haettiin sitä, että erkun nimeämä äärioikeiston uhka on nimenomaan muutaman urpon porukan aiheuttamaa. Nämä Helsingin ja Tampereen pösilöt eivät ole äärioikeistoa, vaan anarkisteja. Eivätkä siis tuota erkun mainitsemaa porukkaa. Anarkistit lasken siis selvästi huolestuttavammaksi porukaksi.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuossa kai haettiin sitä, että erkun nimeämä äärioikeiston uhka on nimenomaan muutaman urpon porukan aiheuttamaa. Nämä Helsingin ja Tampereen pösilöt eivät ole äärioikeistoa, vaan anarkisteja. Eivätkä siis tuota erkun mainitsemaa porukkaa. Anarkistit lasken siis selvästi huolestuttavammaksi porukaksi.

Ilmaisin itseäni ilmeisen huonosti, sillä tarkoitin juuri tuota mitä sinä kirjoitit. Siis anarkistit=äärivasemmisto.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmaisin itseäni ilmeisen huonosti, sillä tarkoitin juuri tuota mitä sinä kirjoitit. Siis anarkistit=äärivasemmisto.

Ei, vaan minä luin huonosti. Jätin lukematta lainaamastasi tekstistä viimeisen lauseen, ja kiirehdin pätemään.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Saman poppoon tyypit oli mukana SAK:n marssilla Helsingissä. Mukaansa olivat tottakai ottaneet lyömäaseita, mm. toisesta päästä teroitettuja astaloita, jotka sitten poliisi luonnollisestikin takavarikoi. Hieno meininki, eiköhän kohta joku noista idiooteista ole itkemässä lehdessä, että poliisi on natsisika kun ei anna edes lyömäasetta pitää. Vankilaan vaan kaikki, ja noiden vanhemmat myös kun ovat selkeästi epäonnistuneet kasvatuksessaan. Tai mieluummin toki julkinen raipparangaistus, jos vain olisi mahdollista.

Astalo on esine, jolla voi tarvittaessa lyödä. Eli käytännössä mikä tahansa esine. Esimerkiksi tämä keppi.
Suosittelen tutustumaan paikalla olleen henkilön blogikirjoitukseen.
Anarkistien lisäksi poliisi kävi hakemassa Vasemmistonuorilta pois "astalot". Tämä ilmeisesti marssin jälkeen. Noh, kaiketi sekin oli oikein moisille hamppupäille?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vastenmielisin ilmiö vasemmiston vapputapahtumissa ei ollut tämä anarkistien uhittelu, vaan se että jotkut idiootit huutelivat mauttomasti Urpilaisen puheen päälle jotain aikoja sitten merkityksensä menettäneitä "luokkapetturi"-huutoja.

Urpilaisesta en ole pitänyt koskaan, mutta joku roti nyt noissakin, sääliksi käy.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
No niin ystävät, työväenjuhla lähenee. On taas aika kaivaa wappunaamarit ja eltaantuneen näköiset ylioppilaslakit kaapista ja juhlia muutama päivä. Serpentiinia kaulaan ja baanalle. Te ootte hienoa porukkaa kaikki ja muodostatte lujan selkärangan Suomelle näinä vaikeina ja riitaisina aikoina. Voikaa hyvin, syökää silliä ja juokaa skumppaa.

Hei rullaati rullaati rullaati rullaa
rullaati rullaati rullallalei!
 
Töissä menee, onneksi. Ei tarvitse hassutella ja ruman yo-hatun voi jättää tänäkin vuonna homehtumaan kellariin.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Ei taida jaksaa nauttia ilojuomaa. Jos kaverilla kävis saunas ja vähän grillais. Sitten kämpille ennen kymppiuutisia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Perjantaina on vapaapäivä töistä, silloin Turun konserttitaloon kuuntelemaan TFO:n ja Julian Rachlinin tulkintaa Beethovenin viulukonsertoista kello seitsemäksi. Vappuaattona eli lauantaina Turun kaupunginteatteriin Logomoon kello kahdeksi ja sieltä kävellen kotiin jos olisi kerrankin sateeton ilma. Sunnuntaina ei tarvitse poistua asunnosta ollenkaan, ellei pidä roskapussia viedä. Siinähän se vappu menee rauhallisesti.

Täytynee ostaa jotain tykötarpeita ja tehdä kotona lauantaina ruokaa, vappuaattona kun ovat paikat täynnä känniääliöitä, teinikänniääliöitä, ties mitä anarkisti/kommari/klovneja riehumassa ja häiritsemässä niitä ihmisiä, jotka verovaroillaan heidänkin hillumisensa ja sossukorvauksensa maksavat sekä tietysti niitä (suht harmittomia) ihmisiä, joiden mielestä on jotenkin perin yksilöllistä vaeltaa ylioppilaslakki päässä* isoina laumoina huutamassa rullaati-rullaatia punainen vappunenä naamassaan. Ei siinä pääse syömäänkään mihinkään rauhassa. Sitä paitsi lauantaina on taloyhtiön vakiosaunavuorokin, ei sitä silloin ehdi missään hillua.

Vapun kunniaksi voisi juoda oikein sokerillista kokista, niin voi pistää elämän risaiseksi. Nakkipaketin voin ostaa vappuhengessä, kunhan siinä on oikeasti lihaa eikä se ole mikään Popsin kevytnakki, jossa on lihapitoisuus 5% ja loput on jotain jätettä.

(* = Ylioppilaslakin laittaminen vappuna oli varmaan ns. ihan vitun jees joskus 1930-luvulla, jolloin ylioppilaita oli harvassa, jokainen heistä oli herra ylioppilas ja lakki päässä kun käyskenteli kesäisillä vehnäpelloilla, niin sai takuuvarmasti Elovena-tytöiltä niin paljon heinien pöllytystä ladossa kuin vain stamina kesti. Sen sijaan 2010-luvulla kun ylioppilaita on Suomessa satoja tuhansia, lukiouudistuksella tuhotaan koko lukion ja ylioppilaskirjoitusten idea ja amislinjoilta saa luultavasti paremmin töitä ja rahaa, niin eipä mikään lakitusseremonia tai vappuna lakki päässä huseeraus jaksa kiinnostaa.)
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minulla on sellanen ovela vappupilli mikä pitenee kun siihen puhaltaa ja menee takas rullalle kun lakkaa puhaltamasta, meinaan kerran tai pari tuolla töräyttää vappuaattona. Niin ja saunassa pittää käydä kun osuu lauantaille tuo. Nakkeja saatan keittää pottusalaatin kaveriksi jos muistan ostaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Perjantaina piti olla peli ja siitä vappurientoihin, mutta onneksi asun maassa missä vapusta ei olla kuultukaan. En tiedä järjestääkö suomiyhteisö jotkut juhlat, mutta en ainakaan ole menossa.

Olen selvinpäin kotona ja katson ehkä jotain elokuvia tai sitten kissavideoita.

Niin ja nakkeja en syö ainakaan, ehkä voisi jollekin vähäosaiselle ojentaa tuon paketin. Lihapitoisuus on 82%, mutta nyt ei maistu.
 
Viimeksi muokattu:

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Niin ja nakkeja en syö ainakaan, ehkä voisi jollekin vähäosaiselle ojentaa tuon paketin. Lihapitoisuus on 82%, mutta nyt ei maistu.
Helppo uskoa, ettei nakit just tänä vappuna maistu. Pitäis vielä syödä kylmänäkin, kun kattila jäi Tampereelle.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vappuna naamiona toimii oma naama jolla voi pelotella ihmisiä ja toivoa ettei kukaan tartu partaan. Ohjelma lienee melko kevyt kuitenkin. Pahimmassa tapauksessa pitää korjata autoa. Jävla bilar...
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Paras vappumuistoni: Vanhaan hyvään aikaan asuin Hakiksessa kämpässä, josta oli laaja-alainen näköala Hakaniemen torille. Siltasaarenkatu oli suljettu ja vappukulkue kasaantui lähteäkseen kohti keskustaa Pitkänsillan yli. Lähtihän se kulkue siitä sitten, koko 30m komeudessaan, useiden poliisiautojen saattelemana. Jumalauta, Hakaniementori jos joku, on työväen jne keskuspaikka. Oli aika pirun hiljaista verrattuna poliisiautojen ym määrään.

Itselläkin oli muuten ihan törkeä kanuuna, kun tihrustelin sälekaihtimen lomasta tilannetta... Oi niitä aikoja.

Järjestetäänkö niitä "virallisia" vappukulkueita edes enää? Perstuntumallla sanoisin, että viime syksynä järjestetty shia-muslimien juhlakulkue oli isompi ja äänekkäämpi tapahtuma kuin tämä kyseinen vappukulkue. Muslimien hihhulointikulkue oli vieläpä keskeisemmällä paikalla kuin se. Kun mietiskelen, se "vappukulkue" oli tyyliin 2004. Saattoi olla myös 2003 tai 02. Heikko esitys kuitenkin.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Joo-o, omasta mielestäni vuoden turhin juhla ja meinaan sitä juhlistaa juuri sen ansaitsemalla tavalla. En mitenkään.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos joku vaan dokaa niin kyllähän sitä haluaa olla messissä. Ja kun keskustassa on harvinaisen hyvät bileet niin ei sieltä malta olla poiskaan. Repusta vähän kaljaa ja tyttöjen perseitä tuijottelet. Ehkä jotain siinä yritätkin ja sitten juot lisää kaljaa repusta.

Mistään vappupilleistä tai huiskista mä en tykännyt edes lapsena.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vappuna on kivaa kun voi kusta minne haluaa. Kaikki muutkin kusee. Jotkut just landelta muuttaneet nyt yrittää etsiä jonkun vähän syrjäisemmän porttikongin.

Yhtenä vappuna muuten poltettiin Makasiineilla kokkoa ja seuraavana päivänä oli lehdissä hirveät lööpit ja sivutolkulla juttua. Vähän heittelin lankkua liekkeihin ja muka mellakoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös