Kiitokset minunkin puolesta Nässelle ketjun avauksesta.
Jälleen on edessä se pitkään odotettu aika kaudesta ja vuodesta kun NHL:n playoffit käynnistyvät. Tätä varten on yritetty saada joukkueen pakettia kasaan kesästä ja syksystä lähtien ja nyt on aika katsoa miten tuossa on onnistuttu. Vancouver sai vastaansa Los Angelesin, jota minä pidän mielenkiintoisena nuorena tulevaisuuden joukkueena. Kings on myös fyysinen joukkue ja sarjassa saatetaan nähdä kuumia hetkiä. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ottelusarja tulossa.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa aikojen saatossa toistaiseksi kolme kertaa playoffeissa ja voitot noista sarjoista ovat Los Angelesille 2-1. Vancouver voitti joukkueiden välisen ottelusarjan keväällä 1982, edeten tuona keväänä Stanley Cupin finaaleihin. Kingsin vuoro oli voittaa puolestaan keväillä 1991 ja 1993 - jälkimmäisenä vuotena Kings eteni Stanley Cupin finaaleihin. Kahtena kolmesta kaudesta näiden joukkueiden välisen sarjan voittanut joukkue on siis edennyt finaaleihin saakka - molemmilla kerroilla tosin hävitäkseen.
Kings jäi runkosarjassa vain kahden pisteen päähän Vancouverista. Los Angeles oli NHL:n kymmenen parhaan seuran joukossa tehdyissä maaleissa, päästetyissä maaleissa, 5-5-pelissä, taklauksissa ja ylivoimassa. Alivoimassa Kings oli suunnilleen yhtä hyvä/huono kuin Canucks. Varsin varteen otettava playoff-joukkue kaiken kaikkiaan, vaikka loppukausi ei ollutkaan paras mahdollinen (Kings keräsi ottelumääriin nähden NHL:n 18. eniten pisteitä Olympiatauon jälkeen, kun Canucks oli samassa tilastossa viides).
Kings on vähän samanlainen joukkue kuin viime kaudella Canucksin playoffeissa pudottanut Chicago. Toki Chicago on vielä vaarallisempi paperilla, heillä oli selvästi kokeneempi maalivahti ja nopeampi puolustus, mutta molemmilla joukkueilla on nuoria ja nälkäisiä tulevaisuuden pelaajia riveissään, jotka ovat vielä tällä hetkellä kokemattomia, mutta nyt valmiita haastamaan eikä heidän harteilleen laiteta vielä isoja paineita. Kingsilla pelaajat kuten Drew Doughty ja Anze Kopitar ovat pelipaikoillaan NHL:n eliittiä.
Los Angelesilla on hyvin kokoa, fyysistä osaamista ja hyökkäyksessä maalinteon syvyyttä. Joukkueella ei ollut runkosarjassa tosin Kopitarin jälkeen muita yli 25 maalin pelaajia, mutta peräti 11 pelaajaa teki yli 10 maalia. Koohottaja Dustin Brown ja kokenut Ryan Smyth ovat fyysisiä hyökkääjiä, joiden merkityksen voisi kuvitella nousevan playoffeissa. Carolinassa mestaruuden muutama kausi sitten voittanut Justin Williams on kunnostautunut aikaisemmin urallaan playoffeissa.
Kingsin puolustus on kärjestä hyvä nuoren tulevaisuuden suurpuolustajan Doughtyn ansiosta (Doughty pelaa ensimmäisiä playoffejaan), mutta muita hyviä kahden suunnan pakkeja joukkueella ei ole. Jack Johnson kunnostautui hyökkäyspäähän 36 pisteen arvoisesti, mutta hänen aikanaan tehtiin ylivoimaisesti eniten maaleja omaan päähän tasakentin (peräti 80 osumaa - vertailun vuoksi Canucksin huonoin vastaava oli Edlerin 56 päästettyä tasakenttämaalia...).
Viime kaudella Stanley Cupin voittaneen puolustavan puolustajan Scuderin ansiot ovat puolestaan puolustuspelissä, mutta hänestäkään ei voi puhua hyvällä tahdollakaan kahden suunnan puolustajana. Muista puolustajista fyysiset oman pään pelaajat Matt Greene ja Sean O'Donnell olivat ajoittain suurissa ongelmissa runkosarjassa Vancouverin nopeiden hyökkääjien kanssa ja Randy Jones tunnetaan oman pään nukahduksista.
Kokonaisuutta katsoen Kingsin puolustusta vaivaa liikkeen puute. Hyvänä puolena on fyysisyys, mutta Canucksin kärkipelaajat ovat tunnetusti menestyneet hyvin fyysisiä puolustuksia vastaan. Esimerkiksi edelleen jostain ihmeen syystä jossain paikoissa pehmeydestä syytetyt Sedinit ovat jo vuosien ajan tuhonneet fyysisyyteen keskittyvän puolustukset, mutta ovat olleet tietyissä ongelmissa hyvin sijoittuvien, liikenopeudeltaan riittävien ja maltilla pelaavien alakertojen kanssa.
Maalilla uransa ensimmäisiä NHL:n playoffeja kohta pelaava Jonathan Quick oli melkein koko kauden vakuuttava, mutta floppasi loppukaudesta - ilmeisesti ylityöllistettynä. Quick päästi taakseen Olympiatauon jälkeisissä 17 pelissä 12 ottelussa kolme maalia tai enemmän. Hänen saldonsa Olympiatauon jälkeen ei ollut sekään mikään kovin mairitteleva 4-7-4. Läntisen konferenssin playoff-joukkueita vastaan Quick pelasi loppukauden saldolla 1-3-2.
Vancouver on muuttanut pelitapaansa tälle kaudelle aikaisemmasta puolustavasta ja peruuttavasta enemmän hyökkäykseen ja nopeuteen keskittyväksi. Joukkueella olikin ainoana seurana kuusi vähintään 25 maalia tehnyttä hyökkääjää. Canucks teki myös koko NHL:n toiseksi eniten maaleja, vaikka joukkue kärsi samalla NHL:n viidenneksi eniten loukkaantumisista.
Ykkösketjun Sedinit olivat selvästi Läntisen konferenssin tehokkain parivaljakko runkosarjassa. Henrik voitti koko NHL:n pistepörssin ja Daniel olisi mennyt pisteissä tasaisen vauhdin taulukolla suunnilleen samoihin, mikäli olisi pelannut täyden kauden. Kaksoset ovat saaneet kausi kaudelta lisää liikettä ja Vancouverin suurimpana etuna ottelusarjassa pitäisikin olla ykkösketjun toimivuus.
Kakkosketjussa monipuolinen Ryan Kesler on mahdollinen Selke Trophy -voittaja, ja hänen panoksensa ansiosta Vancouverilla oli mahdollisesti koko NHL:n paras keskusta kahden eniten pelaavan ketjun osalta. Kakkosketjun laidoille Canucks voi heittää 30 maalia runkosarjassa tehneen Samuelssonin, 25 maalin nopean Raymondin (jonka nopeus voisi toimia hienosti Kingsin hieman hitaisiin puolustajiin), runkosarjassa loukkaantumisista kärsineen kokeneen Demitran tai vaikka Raymondin ohella toisen nuoren, lupaavan ja nopean hyökkääjän Grabnerin.
Kolmosketjuun Canucksilla riittää kakkosesta "ulos jääneitä" laitureita. Ketjun sentteri Wellwood nosti merkittävästi pelinsä tasoa runkosarjan loppupuolella ja teki lopulta roolissaan varsin mukavat 14 maalia. Hän oli samalla myös koko kauden aikana vain 24 kertaa jäällä vastustajan tehdessä maalin. Wellwoodin tilalle moni valaspaita toivoisi isompaa ja fyysisempää kolmosketjun sentteriä, mutta toisaalta Wellwoodin ansiosta Vancouverilla on mahdollista kasata kolme hyökkäystehoista vastaavaa ketjua ja keskellä riittää ainakin taitoa.
Nelosketjuun Canucks koki menetyksen sentteri Johnsonin loukkaantumisen seurauksena, vaikka Johnson ei olekaan ollut tällä kaudella roolissaan lopulta kokonaisuutta katsoen niin hyvä kuin toivoin (paljon loukkaantumisia). Johnsonin roolin nelosen keskellä ottanee energiapelaaja Rick Rypien tai pääosin laiturina tunnettu Matt Pettinger. Kumpikaan ei ole sentterinä ihannetyyppiä.
Nelosen laidalle pitkän loukkaantumisen jälkeen palannut Steve Bernier oli arvokas playoff-pelaaja viime kaudella ja on sitä toivottavasti tälläkin kaudella. Toiselle puolelle Canucks laittaa todennäköisesti Jannik Hansenin, vaikka myös fyysinen Darcy Hordichuk on mahdollinen nelosketjun hyökkääjä. Veikkaan kuitenkin Hordia monipuolisemman Hansenin saavan mahdollisuuden ainakin alkuun.
Puolustuksessa Vancouverilta puuttuu aivotärähdyksestä kärsivä ykköspakki Mitchell, jonka menetys on paha takaisku. Canucksin kolme eniten käytettyä puolustajaa tulevat olemaan Mitchellin sijaan Christian Ehrhoff, Sami Salo ja/tai Alex Edler. Kolmikon jälkeen Vancouverin nelospakkina tulee pelaamaan Kevin Bieksa, jonka ura on ollut loukkaantumistenkin vuoksi laskussa, mutta jolla riittäisi lahjoja parempaan. Syvyyspuolustajiksi Canucksilla on Shane O'Brienia, Andrew Albertsia ja Aaron Romea.
Vancouverin puolustuksesta puuttuu Doughtyn kaltainen varsinainen huippupuolustaja ja Mitchellin sivussa ollessa Scuderin kaltainen varjostava puolustaja, mutta osasto on parempi kahden suunnan pelissä kuin Los Angelesin vastaava. Canucksin puolustus on mennyt viime kaudesta yhden askeleen eteenpäin liikkeessä paljon vastuuta saavan tämän hetken ykköspakki Ehrhoffin ansiosta. Yleisesti ajateltuna Canucksin puolustus on etukäteen Kingsin tavoin mielestäni keskitasoa, vaikka esimerkiksi
TSN rankkasi osaston juuri vähän aikaa sitten NHL:n 6. parhaaksi (Kings oli samassa listauksessa 10. paras).
Maalilla Roberto Luongon kausi oli
hänelle Olympiakultaa lukuun ottamatta melko huono, mutta Luongolla on kykyjä kääntää jopa kokonainen ottelusarja. Normaalisti Luongo on onnistunut isoissa peleissä niin maajoukkueessa kuin NHL:ssä, mutta viime kevään Chicago-sarja teki poikkeuksen tässä, ja tuo tuorein muisto ison pelin pettämisestä luo kysymysmerkin edelleen (yhdessä loppukauden kanssa) hänen ylle.
Playoffeihin Luongo lähtee silti Quickiin nähden varsin hyvistä asetelmista, vaikka loppukausi olisikin saanut mennä paremmin. Siinä kun Quickin saldo Olympiatauon jälkeen oli 4-7-4, Luongon vastaava oli kuitenkin varsin hyvä 9-5-2. Ja siinä kun Quickin saldo samalta ajalta Läntisen konferenssin playoff-joukkueista oli 1-3-2, Luongon vastaava oli sekin ihan kelvollinen 5-3-2. Molemmat maalivahdit otettiin silti kaksi kertaa pois maalilta kesken pelin tauon jälkeen, joten kumpikaan ei voi olla loppukauteensa tyytyväinen.
Kokonaisuutena Canucksin puolella on nopeus, kokemus, hyökkäyksen kärki, mahdollinen tähtimaalivahti ja kotietu. Los Angelesin puolella on puolestaan nuoren joukkueen nälkä ja paineettomuus sekä fyysisempi peli. Minä arvioisin Vancouverin eduiksi pelipaikoiltaan maalivahtipelin ja hyökkäyksen. Puolustuksissa joukkueet lähtevät mielestäni kokonaisuutena melko lailla tasaisista asetelmista sarjaan, mutta Mitchellin loukkaantuminen ja Doughtyn sarjan ykköspakin asema kääntää etua ehkä hieman Kingsin suuntaan.
Arvio: Viime kaudella Canucks meni ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon otteluvoitoin 4-0 St. Louisista. Tänä vuonna uskon Kingsin pystyvän voittoihin parissa pelissä, mutta veikkaan silti tunteella Vancouverille sarjaa 4-2 voitoin.