Mainos

Vancouver Canucks 2024–2025

  • 76 474
  • 417

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Garland on tosiaan intohimoinen haifani, vaikka ei San Josessa olekaan koskaan pelannut. Lohdutukseksi Hughesille se, että on hän nyt ainakin Garlandin Quintin-pojan kummisetä:





***

Tässä tehtiin mielestäni oikea ratkaisu, että laitettiin farmiin sopivan aikaisessa vaiheessa eikä roikotettu turhaan mukana, jolloin fysiikkapohjan puute olisi alkanut näkymään vielä pahemmin ja itseluottamus olisi mahdollisesti mennyt siinä samalla. Kuten sanoit, niin nyt on mittaristo tiedossa ja viimeistään ensi kaudella ollaan taas valmiimpia.

Niin luultavasti se valmiimpana oleminen menee paremmin vasta ensi kesään. Kauden aikanakin toki ehtii jotain tekemään AHL:n puolella, jossa peleillä on taukoa, mutta varsinaiseen fysiikkapuolen harjoitteluun ehtii paremmin paneutua kesällä. Lekkerimäellä on toki kaikki aika puolellaan. Jos hän olisi alle kaksi kuukautta vanhempi, hän olisi ollut samaa draft-ikäluokkaa Willanderin kanssa.

Canucks Centralilla Landon Ferraro sanoi jo tuolloin Lekkerimäen pelatessa NHL:ssä, että jo kaukalon koko asettaa muun pelaamisen kanssa isoja sopeutumisen haasteita nuorelle pelaajalle jolla on 13 peliä kokemusta kapeasta kaukalosta. Landon Ferraro pelasi aikanaan NHL:n ja AHL:n lisäksi Saksassa, joten hänellä on vertailupohjaa mistä puhua. Nyt yksi Lekkerimäen kehityskohteista on vapaan tilan löytäminen hyökkäyspäässä vielä paremmin. Tuo laukaus on sellainen spesiaaliominaisuus, joka tekee kyllä vielä hyvää tulosta kun aika on sopiva.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ottawasta 3-4 vierasvoitto Jake DeBruskin kahden maalin illalla. Voitolla Canucks paranteli vierassaldoa 7-1-0 lukemiin. Tuo on historian paras kauden aloitus vieraissa. Vancouver näytti vievän jo pelin selvästi johtaessaan 1-4 kolmannen erän 16 minuutilla, mutta lopusta tuli kuitenkin vielä tiukka. Ottawa pelasi epätoivoisessa asemassa neljä tappiota takanaan ja Canucks 50 minuuttia viidellä pakilla Hughesin lentäessä pelin alussa ulos.

Kolme maalia tuli tuolle Pettersson-DeBrusk-Sherwood -ketjulle ja neljännen teki Teddy Blueger. Tuohon Bluegerin maaliin Max Sasson sai uransa ensimmäisessä pelissä uransa ensimmäisen pisteen hyvän syötön jälkeen. Noihin Vancouverin loukkaantumisiin ja Hughesin tilanteeseen nähden voitto tästä pelistä oli kuitenkin hyvä suoritus joukkueelta. Loppu toki oltaisiin voitu pelata paremmin eikä päästää enää Senatorsia mukaan. Osa tuosta lopusta menee kyllä myös tuomareiden piikkiin.





Kai katselin sitten fanilasit päässä tuota peliä, mutta minusta tuo näytti pahemmalta kuin se Hughesin saama ulosajo. Tuossa 1-4 tilanteessa Ottawan pelatessa ylivoimalla Norrisille olisi lisäksi kuulunut mielestäni jäähy kahdestakin tilanteesta Soucya kohden, mutta ei saanut kummastakaan ja Giroux pääsi kaventamaan jo selvän pelin kahden miehen ylivoimalla. Mielestäni tuossa pelissä oli surkeaa toimintaa tuomareilta.

- Tuo Petterssonin ketju näyttäisi toimivan nyt tuollaisenaan hyvin ja se kannatteli joukkuetta. Ajattelin ennen kautta DeBruskin olevan Petterssonille tarkoitettu laituri, mutta häntä siirreltiin Petterssonin viereltä Millerin ketjuun. Nyt on tainnut sitten löytää takaisin sille paikalle mihin ilmeisesti on hankittukin? Sherwoodin tuhkimotarina jatkuu ja nyt tuli voittomaali ja 10 taklausta.

- Hronekin sopeutumista kannatella omaa pakkiparia on mietitty ja ainakin tämän pelin perusteella tuo onnistuu paremmin kuin hyvin. Hughes toki sanoi ennen kautta suoraan, että haluaa ehdottomasti pelata Hronekin kanssa ja toki tuon viime kauden perusteella ymmärtääkin hyvin, mutta jospa tuota voisi vielä miettiä kokonaisuuden kannalta uudelleen?

- Joshua paransi otteitaan, mikä oli hieno nähdä. Tappelu Tkachukin kanssa meni Joshuan puolelta vain vastustajan jälleen kuumana käyneen pelaajan poistamiseksi jäältä.

- Sen jälkeen kun Miller jätti joukkueen henkilökohtaisten syiden vuoksi, Vancouverin aloitusprosentti joukkueena on ollut NHL:n viimeinen 33,6% tilastolla.

- Sassonin perheen tunnelmia Maxin syöttäessä Bluegerin maalin.





Seuraavaksi juuri valmentajaa vaihtanut Boston keskiviikkoaamuna. Siellä on nyt tuttuja pelaajia kummallakin puolella. Tuo peli pelottaa kyllä etukäteen Bostonin valmentajan vaihdon jälkeen.

***

Abbotsford otti 0-2 vierasvoiton Hendersonista. En nähnyt tuota peliä, mutta luetun mukaan siellä oli aika hyvää puolustusta ja Tolopilolle tuli melko helpolla tuo nollapeli. Tosin kolmannessa erässä oli ollut pari tolppaa, joten maalivahdin parhaita kavereitakin tuohon tarvittiin. Lekkerimäki ja Nielsen tekivät Abbotsfordin maalit ja pelin tähdillä järjestyksessä Tolopilo, Lekkerimäki ja Hendersonin maalivahti Schmid.

Lekkerimäen maali tuli läpiajosta:



 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Olen sitä mieltä, että mieluummin kokeillaan keinoja saada puolustus kuntoon kuin vältellään ettei tule kapteenille paha mieli.

Olisiko se sitten Myers kokeilemaan Hughesin vierelle?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Olisiko se sitten Myers kokeilemaan Hughesin vierelle?

Tuossa on ollut vaan se, että tuo Twins-elokuvan kaksikko ei ole oikein onnistunut ainakaan silmätestillä yhdessä aikaisemmin.

Ymmärrän kyllä hyvin Hughesia tuossa ennen kautta, kun sanoi vähän samaa kuin ”älkää nyt helvetissä pistäkö Myersia, Juulsenia tai Desharnaisia” siihen Norris-kauden pakkiparin sijaan. Nykyisellään tilanne on toki jo muuttunut kun tuo kakkosparin cappi ykköspariin on ollut valtava.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuossa Senators-pelissä tuli tilastoa Hughesista.





Lisäksi Sportlociqin mukaan Hughes oli ennen tuota peliä pakkien alkukauden tilastoissa sijoittunut seuraavasti (peliä kohden):

Zone Exits: 9,6 - NHL:n paras
Zone Entries 3,9 - NHL:n paras
Shot Attempts 9,2 - NHL:n paras
Points 1,06 - NHL:n kakkonen

***

Tocchet oli ollut tyytyväinen joukkueen tasakenttäpeliin viime aikoina. Tilastotkin puoltavat tuota, sillä viimeisen viikon sisään Canucks on 5v5 pelissä vaarallisten maalipaikkojen suhteessa (25-14) NHL:n kolmanneksi paras joukkue. Huonompi puoli noissa tilastoissa on se, että seuraava vastustaja Boston on tuolla ajalla ollut koko NHL:n paras.

Tuollainenkin tilasto tuli:



 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Niin paljon kuin täälläkin on puhuttu puolustuksen ongelmista niin hieman yllättävä tilasto tuo viimeinen.

Kieltämättä on. Itse en ole noiden JFreshin tilastojen suurin fani, vaikka kieltämättä noistakin jotain voi lukea. Kuitenkin ne jättävät pois oleellisia asioita tärkeistä jutuista tilastojen puolelta. Tietysti parempihan sitä on kuitenkin noissakin olla tilastojen kärjessä kuin siellä toisessa päässä. Huomion arvoista tuossa tilastossa on kuitenkin, että siinä mitataan koko joukkueen puolustusta, ei pelkkien pakkien pelaamista.

Vancouverin osalta suurin kritiikki on kohdistunut tuohon kakkospariin, mikä ei ole ainakaan Natural Stat Trickin mukaan toiminut. Soucy-Myers -parin aikana esimerkiksi maalipaikat ovat olleet 5v5 pelissä 48-85 ja maaliolettama 40,85%. Viime kaudella nuo kaksi olivat kuitenkin yhdessä pelatessa positiivisen puolella vaarallisissa maalipaikoissa 5v5 pelissä, vaikka pelasivat silloinkin vastustajien kärkiä vastaan.

Tuon kakkosparin ongelmat ymmärtäisi paremmin jos joukkuetasolla olisi ollut valtavia ongelmia. Kuitenkin vaarallisten maalipaikkojen suhteessa 5v5 pelissä joukkue on NHL:n viidenneksi paras ja maaliolettamassa kolmanneksi paras. Eli ei tuo kokonaisuus noita tilastoja katsoen huonoltakaan näytä. Tuo on kuitenkin pidemmän päälle aika vaarallinen asia, jos kakkosparissa on isoja ongelmia.

Nyt alkukaudesta tuo kärkipari Hughes-Hronek on kompensoinut kuitenkin tuon kakkosparin ongelmia. Tuon kärkiparin aikana maalipaikat ovat tulleet 5v5 pelissä kotiin 158-83 lukemilla ja pari on pelannut noin 40% jääajasta. Mutta tuon kakkosparin pelin vuoksi esimerkiksi Hughesin tasakenttäminuutit ovat nousseet viime kauden vastaavasta ajankohdasta, enkä itse pidä tuosta suunnasta pidemmän päälle (voi toki onnistuakin tuossa).

***

Pari positiivista asiaa loukkaantumisten puolelta twiiteilla:

Boeser on lähellä paluuta:





Petterssonin ketju on pidetty harjoituksissa yhdessä, mikä on odotettuakin. Boeser oli ollut harjoituksissa Bluegerin ja Heinenin kanssa samassa. Jeannot oli pyytänyt taklaustaan anteeksi Brockilta, joka oli ollut kotonaan pääsäryn kanssa eikä tiedetty milloin tuo loppuu. Onneksi se meni kuitenkin parempaan suuntaan.

Demko on pystynyt tekemään kokonaisia harjoituksia:


 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Allvininkin mukaan Demko on lähellä paluuta:





Voisikohan olla jo ensi viikolla tuo aika käsillä? Tuskin nyt ainakaan vielä näihin kahteen seuraavaan peliin tulee palaamaan. Joukkueella on nyt peräkkäisinä iltoina ottelut Bostonissa ja Pittsburghissa. Silovs saanee noista tuon Penguins-pelin, sillä Lankinen pelaa ensi yönä.

Positiivista tuohon Boston-peliin on nyt Boeserin varmistunut paluu kentille:





Boeser oli Garlandin kanssa mielestäni joukkueen paras hyökkääjä loukkaantumiseensa saakka ja hänellä on edelleen jaettu kärkipaikka Vancouverin maalipörssissä, vaikka on istunut jo pari viikkoa sivussa. Voi nyt kuitenkin olla, että ihan heti hän ei ole parhaassa iskussaan, mutta tärkeä palaaja kentälle kuitenkin.

Boeserilla on nyt takana vasta yhdet kokonaiset harjoitukset:





Max Sasson huilaa nyt Boeserin paluun vuoksi Bruinsia vastaan, mutta Tocchetin mukaan päätös oli vaikea eikä Sasson olisi ansainnut edellisen pelin otteiden puolesta istua sivussa tästä. Mahdollisesti hän on sitten mukana Pittsburghia vastaan.

Soucy on pudonnut puolustuksessa nyt nähtävästi jo vähän pysyvämmin kolmospariin, mikä ei nyt isona yllätyksenä tule. Hän pelasi siellä jo vaihtoja Ottawaa vastaan ja pelasi siinä pelissä mielestäni kuitenkin hyvin.

Kokoonpano Bostonia vastaan:

DeBrusk - Pettersson - Sherwood
Joshua - Suter - Garland
Heinen - Blueger - Boeser
Bains - Räty - Höglander

Hughes - Hronek
Brännström - Myers
Soucy - Juulsen

Lankinen

***

Allvin Millerista:





***

Columbus on Frank Seravallin mukaan kauppaamassa nuorta pakkia David Jiricekia ihan lähipäivinä. Vancouver ei kuitenkaan ole Jiricekin osoitteena Seravallin mukaan. Ilmeisesti Vancouver haluaa nyt katsoa miten joukkue tulisi pelaamaan terveenä ja Demkolla, eli on vähän kärsivällisemmällä tiellä. Soucyllakin on ihan varmasti mahdollisuus parantaa tuolla vielä.

Seravalli vieraili Canucks Centralilla:

 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kiinnostava nähdä, miten tuolle kakkosparille käy. Jos muistan oikein, Brännström on ollut erittäin hyvä aiempinakin kausina juuri hieman suojatussa roolissa. Kun Myersin ja Soucyn meno on ollut tällaista, niin hyvä jotakin kokeilla. Hassua miten toimiva parivaljakko menee noin pahasti epäkuntoon kesän aikana. Toki näitä käy myös hyökkäysketjuille, mutta kolme liikkuvaa osaa on huomattavasti kahta vaikeammin ennustettava.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Lankinen oli pelin ykköstähti, kakkostähti ja kolmostähti Tocchetin mukaan ja tuohon on helppo yhtyä. Kauden toinen nollapeli jo Lankiselle kauden parhaalla esityksellä ja 32 torjunnalla. Voitolla Canucks paranteli vierassaldoaan 8-1-0 lukemiin. Tämä oli erittäin vaikea peli Vancouverille, mutta toki kaikki voitot ei voikaan olla kauniita.

Nyt nähtiin maalivahdin varastamat pisteet ja näitä tarvitaan 82 pelin runkosarjassa. Pitkään jatkuessa tällaiset jyrän alla olevat pelit eivät kyllä lupaisi mitään hyvää, mutta yksittäiset pelit silloin tällöin vielä menevät. Pitää antaa kiitosta Lankisen ohella myös Vancouverin uhrautuvalle puolustuspelille 26 blokin ansiosta.

- Lankinen sanoi pelinsä parantuneen paljon ja antoi kiitosta tuosta Vancouverin maalivahtivalmentajalle Marko Toreniukselle;

It's been pretty hectic, so I haven't really had time to recap everything. But I think, as a whole, my game has grown a lot. Marko Torenius, our goalie coach, has helped me a lot here. I think it shows on the ice. I feel calm, I feel composure. I feel like I'm tracking the puck well. So there's a lot of good things going on.

But part of hockey is there's always the next game and always the next practice. Obviously, I'm going to enjoy this one tonight. But at the same time, keep that working mentality and the big picture in mind. I think that has always been the key.

Lankisen saldo alkukauden 15 pelin jälkeen on 10-3-2 ja tuo alle miljoonan cap hitilla. Lankinen on ollut tuolla sopimuksellaan yksi koko NHL:n alkukauden parhaista hinta-/laatusuhteista. Hän oli hieman väsynyt tuossa kotipelien putken lopussa oltuaan pitkään aloittava maalivahti, mutta sai tankkeja täytettyä Silovsin pelattua Rangersia vastaan.

- Jake DeBruskille tuli kauden ensimmäinen voittomaali entistä seuraansa vastaan. Varmasti maittava osuma DeBruskille, joka pelasi seitsemän kautta Bostonissa. DeBrusk on hitaan alun jälkeen matkalla tällä hetkellä 25 maalin ja 60 pisteen kauteen, vaikka senttereiltä ei ole tällä kaudella isommassa kuvassa tullut apuja siten kuin on totuttu.

- Erinomaisesti viime peleissä toiminut Petterssonin ketju ei noussut nyt oikein mitenkään esiin. DeBrusk teki maalinsa ylivoimalla ja Sherwood taklasi kahdeksan kertaa, mutta kokonaisuutena Canucks oli niin pahasti alakynnessä pelillisesti, ettei tuo ketju päässyt luomaan oikein mitään.

- Joshua ja Garland nousivat mielestäni hyökkäyksestä parhaiten esiin. Garlandin koko alkukausi onkin ollut hyvä, mutta hienoa nähdä Joshuan parantavan nyt alkuvaikeuksien jälkeen.

- Räty pelasi hyvän pelin kahteen suuntaan ja pelasti mahdollisesti varman maalin puolustamalla Pastrnakin tilanteen onnistuneesti mailallaan. Hän sai nyt kutsun myös alivoimalle ensimmäistä kertaa. Tai no, Aatu kävi raapimassa kolme aloitusvoittoa siellä ja luisteli noiden jälkeen vaihtoon, mutta pääsi kuitenkin maistamaan tuota vaikeaa osa-aluetta enemmän kuin koko alkukaudella yhteensä.

- Mielestäni Hronek oli puolustuksen paras puolustaja tässä pelissä. Tuo Myers-Brännström ei kyllä toiminut ja tuo pari syötiin elävältä. Brännströmille annettiinkin tuon vuoksi vähemmän peliaikaa mitä hän on nyt muuten pelannut viime aikoina ja hän pelasi vain 13 minuuttia. Myers pelasi kuitenkin sen 19 minuuttia. Iso ero kantaa top4-pakin roolia pidempään verrattuna tuohon kolmospariin.

- Boeserin paluu loukkaantumisen jälkeen meni mielestäni kohtalaisesti muuten, mutta hän otti kaksi kakkosta. Kertoi luultavasti siitä, että tahto tehdä asioita oli isompi kuin asioiden oikea ajoitus tässä vaiheessa. Tulee tuosta kyllä varmasti parantamaan, joten sen suhteen ei ole huolta.

Tämä on samalla hyvä ja huono asia:





Syvyyttä on nyt löytynyt maalintekoon, mutta kyllähän sitä toivoisi noiden kärkipelaajien olevan korkeammalla pisteissä. Petterssonin alkukauden pitkä huono vaihe kesti kuitenkin pitkään, Boeser sai sen aivotärähdyksen ja Millerin alkukausi on ollut jostain syystä hänen Canucks-uransa vaikein. Hyvää tuossa on, että en ainakaan usko noiden kolmen ongelmien jatkuvan tuollaisena koko kautta.

Ensi yönä vastassa Pittsburgh. Saa nähdä löytyykö jalkoja tuohon tämän Bruins-pelin mankelin jälkeen.

***

Kiinnostava nähdä, miten tuolle kakkosparille käy. Jos muistan oikein, Brännström on ollut erittäin hyvä aiempinakin kausina juuri hieman suojatussa roolissa. Kun Myersin ja Soucyn meno on ollut tällaista, niin hyvä jotakin kokeilla. Hassua miten toimiva parivaljakko menee noin pahasti epäkuntoon kesän aikana. Toki näitä käy myös hyökkäysketjuille, mutta kolme liikkuvaa osaa on huomattavasti kahta vaikeammin ennustettava.

Ei ainakaan alun perusteella mitenkään hyvin.

Brännström oli Ottawassa ainakin monikäyttöinen. Hän pelasi alivoimaa, ylivoimaa, puolustuksen molemmilla puolilla ja lisäksi häntä käytettiin hyökkääjänäkin. Pitää myöntää, että viime kaudella tammikuussa kun katselin Ottawan peliä Vancouveria vastaan ja Brännström pelasi siellä Senatorsin nelosketjussa Mark Kastelicin ja Zack MacEwenin kanssa samassa ketjussa, mieleen tuli ajatus tuon pakin NHL-uran olevan mahdollisesti ohi. Ainakin puolustajana.

Kuvaavaa viime kaudesta taisi olla myös se, että Brännström meni alkukaudesta waivereissa läpi kenenkään poimimatta alle miljoonan hinnalla pelaavaa pakkia sinne syvyyteen. Sinällään tuollainen waivereista läpi meneminen ei kuitenkaan merkitse vielä uran päätöstä, sillä menihän mm. Markströmkin aikanaan sieltä läpi. Mutta kyllä tuollainen jostain kertoo kuitenkin.

Hieno on ollut kuitenkin nähdä, että tuossa kolmosparin suojatussa roolissa ruotsalaiselta on nähty nyt tällä kaudella hyvää pelaamista. Hän on ilmeisesti löytänyt Vancouverissa nyt sen kotinsa, mistä hän aikaisemmin puhui. Silti itse en osaa nähdä häntä playoffeissa pelaamassa. Toivottavasti olisin kuitenkin väärässä ja hän yllättäisi vielä siinäkin mikäli joukkue sinne menee.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouver hävisi Pittsburghille aika nihkeän esityksen jälkeen 5-4 ja Silovs näytti taas sitä huonompaa puoltaan tuossa pelissä päästämällä ensimmäisistä 13 laukauksesta viisi maalia. Ei voi mitään, mutta latvialainen ei vaan ole epätasaisilla otteilla vielä valmis tuolle tasolle. Onneksi Demkon pitäisi pian palata.

Tosin pitää sanoa tuosta pelistä, että ei tuo joukkueen puolustuspelikään etenkään alkuun ollut lähellekään riittävää. Loppuun saivat vielä kiriä päälle 5-1 tilanteesta maalin päähän, mutta ei sitten kuitenkaan riittänyt. Kolmen vieraspelin jälkeen on vielä onneksi kasassa kaksi voittoa kuitenkin, mutta vähän sellaiselta hukatulta tilaisuudelta tämä tuntuu Penguinsin alkukauden ongelmiin nähden, vaikka toisena peräkkäisenä iltana pelasivatkin.

Pius Suter nousi pelissä Vancouverin maalipörssin kärkeen. En olisi ihan heti arvannut ennen kautta, että kauden kääntyessä joulukuulle Suter johtaa joukkueen maalipörssiä. Hughesilta nähtiin pelissä kauden viides maali ihan hienon nousun jälkeen. Pelin ikävänä puolena oli tappion lisäksi hienosti pelanneen Hronekin loukkaantuminen pelin lopussa.





Viime kausi meni monin puolin hyvin, joten osasihan sitä odottaakin tälle kaudelle enemmän ongelmia. Mutta kuitenkin tämä kauden alku on ollut odotuksia synkempi.

Jos joku olisi ennen kautta sanonut, että se on sellainen juttu, että Demkolla todetaan polvivamma mitä ei ammattilaisurheilussa olla nähty, Joshua sairastuu syöpään, Forbortilta kuolee isä ja sen jälkeen menee polvi, Boeser saa uransa ensimmäisen kunnon aivotärähdyksen ja Millerille tulee sellaisia henkilökohtaisia ongelmia, että joutuu jäämään sivuun, olisin toivottanut syksyn jatkot ja lopettanut keskustelut siihen. Mutta näin se vaan on ja nyt sitten kärkiparin toinen pakki menee myös sivuun. Kaikki tämä ensimmäisten 20 pelin sisään.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Jos joku olisi ennen kautta sanonut, että se on sellainen juttu, että Demkolla todetaan polvivamma mitä ei ammattilaisurheilussa olla nähty, Joshua sairastuu syöpään, Forbortilta kuolee isä ja sen jälkeen menee polvi, Boeser saa uransa ensimmäisen kunnon aivotärähdyksen ja Millerille tulee sellaisia henkilökohtaisia ongelmia, että joutuu jäämään sivuun, olisin toivottanut syksyn jatkot ja lopettanut keskustelut siihen. Mutta näin se vaan on ja nyt sitten kärkiparin toinen pakki menee myös sivuun. Kaikki tämä ensimmäisten 20 pelin sisään.
On tosiaan sattunut ja tapahtunut tällä kaudella. Nyt voisi sitten jo riittää ja yritetään saada kaikki takaisin jouluun mennessä.

Tuo pakisto pelaa kyllä todella huonosti (pl ykköspari) ottelusta toiseen. Vähän eri pakit mokaa eri peleissä, mutta kyllähän esim Myers on pelannut melko surkean alkukauden. Ei vaan riitä millään taso TOP4-pakiksi. Soucy on toinen jonka piti olla kakkosparin pakki, mutta kausi on ollut umpisurkea.

Muista pakeista Forbort ollut lähinnä poissa, mutta kentälläkään ei ole kulkenut. Desharnais ei ole mahtunut edes pelaamaan, joten se kertoo jo melkoisesti. Juulsen oli alussa aivan hukassa, mutta ehkä vähän parantanut pelien myötä. Siinähän meillä on nyt sitten 5 huonosti pelannutta pakkia.

Brännström ollut se ilopilkku tuolla ykkösparin takana. Virheitä toki tekee Brännströmkin, mutta ei ihan niin jatkuvalla syötöllä kuin yllä mainitut. Eikä tule sellaisia täysiä ohi pelejä, kuten vaikka Myersille.

Mikäli Hronek missaa pelejä niin Vancouverin on pakko ottaa farmista joku pakki pelaamaan. Et sää vaan voi heittää kentällä Myers-Soucy-Desharnais-Juulsen nelikkoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Soucyn kanssa ihan kaikki menee väärin tällä hetkellä. Hän on minulle odotettuun rooliin nähden se suurin murheenkryyni tuolla juuri nyt, vaikka pelasi hyvin viime kaudella. Tocchetin mukaan Myers on sentään parantanut ja olen tuosta samaa mieltä. Ihannetilanteessa Myers olisi tosin kolmosparin ja alivoiman pakki.

Vancouverissa varmaan suunnitellaan ja toivotaan Willanderin ajavan oikealla puolella vielä ohi tämän Myersin sopimuksen aikana. Siksi siellä ei ehkä nyt haeta aktiivisesti siihen eteen mitään isopalkkaista pitkän sopimuksen pakkia? En tiedä sitten onnistuuko Willander tuossa, mutta ajattelen tuon olevan suunnitelmana.

Forbort on pelannut neljä peliä ja nuokin ilmeisesti isänsä eläessä viimeisiä hetkiä, joten etenkin hänelle antaisin aikaa. Desharnais on ollut loukkaantuneena Islanders-pelistä lähtien, mutta on lähellä paluuta. Noille uusille pakeille annan itse enemmän aikaa yhtäjaksoisesti päästä sisään ennen kuin alan enemmän arvioimaan.

Brännström on ollut puolustuksessa se positiivinen yllättäjä, mutta syvyysroolissa ja suojatuilla minuuteilla. Hän pelasi vähiten vastustajien kärkiä vastaan ennen näitä kahta viimeistä peliä ihan syystäkin. Nyt kun hän on noussut pelaamaan kakkosparin minuutteja kahteen viime peliin, hän on ollut isoissa ongelmissa. Penguinsia vastaan tuli 18,42 maaliolettama 5v5 pelissä ja Bostonia vastaan häntä ei uskallettu peluuttaa pelin edetessä.

Farmista nousee nyt luultavasti Mark Friedman ylös ja Bains pistetään alas. Canucks Armyn prospect-asiantuntijana Dave Hallin lyhyt läpileikkaus noihin farmin pakkeihin on pitkälle samanlainen kuin olisi minunkin:






 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Pakkipään ongelmista ja muistakin ongelmista huolimatta pitää muistaa tämäkin:





Tuo kokonaan ilman Demkoa, joka oli viime kaudella tähän aikaan NHL:n torjuntaprosenteissa ja GSAA-tilastossa molemmissa toisena.

Onneksi Lankinen on pelastanut tätä alkukautta kuitenkin. Silovsilla Vancouver ei olisi tuossa tilanteessa. Lankinen on esimerkiksi tuossa GSAA-tilastossa 17. sijalla niistä maalivahdeista, jotka ovat pelanneet yli 10 peliä. Silovs on vastaavassa tilastossa 73. sijalla. Tuo Demko-Lankinen tandemi voikin olla sitten jo eri tasolla kuin nyt, mikäli Demko löytää pitkän loukkaantumisen jälkeen tasonsa suhteellisen nopeasti.

Mutta kieltämättä tuo Hronekin loukkaantuminen osui nyt pahasti tuohon joukkueen kokonaisuuteen kun puolustuksessa on ollut muutenkin ongelmia, joten saa nähdä miten tästä päästään eteenpäin. Toivottavasti Demko ja Miller palaisivat pian takaisin, mutta ei tuokaan puolustuksen ongelmia poista. Desharnais on ilmeisesti nyt ainakin pelikuntoinen.

Hronek saattaa olla sivussa nyt muutaman viikon:



.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Katselin koosteen tuosta Sabres-pelistä ja pakko sanoa, että tuo Conor Garland on huikea pelaaja! Pelin kuningas ja ylivoimaisesti viihdyttävin pelaaja. Ja tuntui että oli aina kentällä ollessaan näin Mertarantaa lainaten "vaarallinen", nimenomaan vastustajan kannalta. Vielä kun on tuommoinen persjalkainen sisukas taistelija niin tykkään todellakin. Siitä uusi ei-suomalainen lempipelaaja allekirjoittaneelle.

Muutenkin seurannut nyt Nucksien otteita suuremmalla mielenkiinnolla Lankisen ja Rädyn ansiosta. Huikea tuo Kevinin tarina, tulee kyllä hyvä mieli kun lukee Canucks-fanien mietteitä suomalaisesta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Katselin koosteen tuosta Sabres-pelistä ja pakko sanoa, että tuo Conor Garland on huikea pelaaja! Pelin kuningas ja ylivoimaisesti viihdyttävin pelaaja. Ja tuntui että oli aina kentällä ollessaan näin Mertarantaa lainaten "vaarallinen", nimenomaan vastustajan kannalta. Vielä kun on tuommoinen persjalkainen sisukas taistelija niin tykkään todellakin.
Garland ollut kyllä tällä kaudella entistä paremmin. Aiemmin Garland on pääosin kolmosketjusta käsin tehnyt vähän väkisin sen 45-55 pinnaa, mikä on ollut hyvä määrä. Nythän Garland on melkein pinna per peli tahdissa ja tekemässä maali- ja pinnaennätystä. Ja tuohan ei ole edes se paras juttu mitä Garland tekee. Itse tykkään tuosta jatkuvasta taistelusta, väsymättömästä luistelusta ja tsemppaamisesta.

Pari clippiä viime yöltä:

Ne pienet asiat:





Voittomaalissakin varmistaa, että kiekko pysähtyy häneen:





Toinen kuvakulma:





Kuitenkin kahdesta maalista huolimatta tämä oli Garlandin paras suoritus viime yönä:





Aivan huikea blokki, josta kaveri läpiajoon! Tuohonkin vielä useampi kuvakulma:





Muuten pari nostoa:
- Desharnais ongelmissa ja katseli pari maalia läheltä. Varsinkin ekassa maalissa jätti kaverin yksin maalin eteen
- Höglander pelasi uransa pienimmät minuutit. Huhut kaupasta kiihtyvät. Hänen paikkansa täyttää tällä hetkellä Sasson tai Bains paremmin ja halvemmalla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hughes, Garland ja Lankinen nousivat Sabresia vastaan ratkaisijoiden rooliin. Boeserilta nähtiin selvästi paras peli loukkaantumisen jälkeen ja Myers pelasi nyt hyvän pelin Hughesin parina. Kolmospakkipari Desharnais-Brännström sekä Höglander olivat sitten siellä miinuspäässä. Neljä vieraspeliä takana ja kolme voittoa niistä, joten tuo on mennyt tuloksellisesti hyvin tähän saakka.

- Hughesilta nähtiin kevyet 28:30 peliaikaa ja kaksi syöttöä. Ison urakoinnin jälkeen Hughesilta löytyi vielä dominointivaihde jatkoaikaan. Hän pelasi siellä yli puolet (2:05) sekuntia vaille neljä minuuttia kestäneestä erästä. Kiekko oli Hughesin hallussa jatkoajalla 57 sekuntia eli puolet siitä ajasta, minkä hän oli jäällä. Hän lopetti tuon pelinsä antamalla ratkaisevan syötön Garlandin voittomaaliin.

Yhden lähteen perusteella jopa tähtipelaajat pitävät kiekkoa koko pelissä hallussaan keskimäärin 45 sekuntia. Tuo korostaa sitä kiekotonta pelaamista, mistä valmentajat aina puhuvat ja Hughesin tasoa moneen muuhun nähden. Hughesilla on muutenkin selvä kärkipaikka kiekon hallussa pitämisestä koko liigassa.

Tuo voittomaalin syöttäminen oli Hughesin uran 310 syöttö. Hän sivusi sillä Alex Edlerin seuraennätystä pakkien syötöissä. Edler pelasi urallaan 925 peliä ja Hughesilla on nyt 387 peliä, eli Hughesilta otti 538 peliä vähemmän aikaa päästä samaan. Jos Hughes saadaan aikanaan pitkään jatkosopimukseen, nuo uran seuratilastot tulevat muokkaantumaan sellaisiksi, että niitä ei kyllä varmaan kukaan ota enää kiinni.

- Garlandilta nähtiin ehkä kauden paras peli ja tuo hänen hieno kautensa saa vain jatkoa. Peliaikaa tuli peräti 23:37 mikä oli eniten kaikista hyökkääjistä. Garland ei ole ollut tuolla Canucks Centralin puolellakaan nyt kertaakaan toimittajien hampaissa mitä hän usein oli aikaisemmin. Pistetuotanto on yksi asia (Daniel Sprong'kin osaa tehdä niitä), mutta ihan toinen asia on tuo hänen kokonaisvaltaisesti selvästi kehittynyt pelinsä, mitä häneltä on nyt kahden viime kauden aikana nähty. On ollut erittäin hienoa nähdä, että hyvä viime kausi on saanut vain jatkoa. Luultavasti Garland sopii pelaamaan Tocchetin systeemissä hyvin?

- Lankiselta saatiin jälleen kerran hieno peli ja hän teki jatkoajalla pelin voittavan torjunnan. Ilman sitä ei oltaisi nähty tuota Hughesin petaamista Garlandille voittomaaliin ja tässä puhuttaisiin nyt joukkueen sulamisesta 1-3 johdosta tappioon. Isoja yksittäisiä hetkiä. Lankinen näyttää maalilla selvästi isommalta kuin Silovs, vaikka fyysisten mittojen puolesta noin ei olekaan. Toisella on itseluottamus kunnossa ja toinen saa miettiä pitkien välipäivien aikana miksi ei onnistu, mikä saa pelin vaan lisää negatiivisen puolelle.

- Tocchet ja Foote olivat laittaneet Myersin pelaamaan Hughesin pariksi ja Myers pelasi tuossa hyvän pelin. Nashvillea vastaan tuo pari pelasi edellisen kerran vähän enemmän yhdessä ja silloin tuo ei toiminut juuri lainkaan, joten oli hieno nähdä nyt tuon onnistuminen. Myers oli myös avainpelaaja joukkueen alivoimalle, mikä toimi hyvin viidellä alivoimakerralla ja oli ratkaisemassa peliä. Toivottavasti tuo pari pystyisi jatkamaan tuolla tasolla jatkossakin.

- Boeserilta nähtiin loukkaantumisen jälkeen selvä hyppy parempaan ja hän nousi hyvien otteiden jälkeen tuohon Petterssonin ketjuun toisessa erässä Sherwoodin tilalle. Boeserin kiekoton pelaaminen oli jälleen kerran hyvällä tasolla, mitä ei oikein nähty kahdessa edellisessä pelissä kun hänellä ei ollut loukkaantumisen jälkeen pelituntumaa.

- Kolmosparilta nähtiin vaikea peli. Maalipaikat menivät Buffalolle 0-6 tuon parin ollessa jäällä 5v5 pelissä ja molemmat ottivat jäähyt tuohon päälle. Desharnaisin pelit ovat menneet lähes koko alkukauden ajan pieleen (vain pari vähän parempaa peliä nähty) ja lyhyen kokeilun jälkeen kolmospariin jälleen pudonnut Brännström'kin oli ongelmissa. Liian helposti pääsi mm. Jack Quinn harhauttamaan hänet siinä ensimmäisen erän tilanteessa, mistä hän otti pelin ensimmäisen jäähyn. Ehkä tuo pari voi toimia paremmin kotona peluutusedulla, mutta vieraissa tuon parin pelaaminen jännittää jatkossa.

- Höglander on ollut minulle jopa koko joukkueen suurin pettymys nyt alkukaudesta eikä tämäkään peli tehnyt poikkeusta tuohon. Viime kausi näytti vielä niin hyvältä ja uskoin pelin menevän nuorena pelaajana tuosta eteenpäin (kun leiriltäkin tuli kehuja Höglanderin hurjasta kunnosta), mutta se on ikävä kyllä mennyt vain huonompaan. Kolmen toisen erän vaihdon jälkeen hän pelasi pelin jälkimmäisellä puolikkaalla vain yhden vaihdon ja pelasi uransa matalimman 6:28 jääajan. Hän oli -3 pelissä ja peluutus takasi sen, että enempää ei miinuksia tullut tässä pelissä.

Nils tekee kentällä töitä edelleen hyvin ja hänen syvät tilastonsa näyttävät ihan hyviltä, mutta ihan joka pelissä hänelle tulee tilanteita, jotka rajaavat valmennuksen luottoa. Todella surkea pelaaminen tässäkin pelissä toisessa erässä Byramia vastaan viivalla jossa ajoi itsensä pahasti ulos ja tuon jälkeen sitä peliaikaa ei juuri enää tullutkaan.

Tämä twiitti tuli jo ennen tuota Sabres-peliä, mutta sekin kertoo Höglanderista paljon:





Tuossakin on valtava ero pelata noita vastustajien kärkiä vastaan pelistä toiseen isoja minuutteja kuin pelailla suojatuilla minuuteilla, mutta siitä huolimatta tuo tilasto on tuollainen.

Höglanderin ympärillä huhut kaupastakin liikkuvat parhaillaan:





Seuraavaksi sitten Detroitiin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Pakko kirjoittaa jo nyt vaikka matsi on vielä kesken. Joukkue pelaa tuolla rosterilla miten nyt pystyy ja Lankinen pitää jengiä pystyssä. Mutta tuo alivoiman pelaaminen on jotain aivan kammottavaa. Siellä kokeneetkin hyökkääjät (Heinen, Sherwood) panikoivat ja Desharnais tuntuisi pelaavan vastustajan riveissä. Desharnais tilanteessa 4-3 on ollut katsomassa jokaista Detroitin maalia lähistöltä ja vieläpä mahdollistanut toiminnallaan pari vastustajan maalia. Kuka tahansa farmipakki pelaisi tällä hetkellä paremmin kuin Desharnais. Ja tuo kaikki 10 minuutin peliajalla.

Myers on toinen pakki, joka on pakko saada pienemmälle vastuulle. Ei tule vaan mitään, että Hughes joutuu kiekollisena vastaamaan joukkueen pelistä, mutta samalla pitää pelastaa joukkue myös Myersin harhasyöttöjen ja menetysten jälkeen.

Juulsen otti tänään tärkeitä blokkeja ja ihan ok peli häneltä. Myöskään Soucy ei tänään osunut niin pahasti silmään tai sitten vaan Desharnais ja Myers veivät huomion. Ei tuo pakisto tule ikävä kyllä vaan mihinkään riittämään tällä kaudella. Se remontti olisi pitänyt tehdä kesällä, kun siihen oli mahdollisuus. Nyt valittiin linja, että otetaan torneja tuonne pakistoon ja käytännössä jokainen torni on pettänyt.

Hyvää oli DeBruskin maalivireen jatkuminen. Ja toki myös Hughesin peli vaikka hänelläkin vähän kiekko tänään poltteli. Mutta helppo antaa vähän anteeksi noilla minuuteilla ja tuolla kiekollisella pelillä.

Edit. Noustiin sieltä vielä tasoihin ja jatkoilla voittoon. DeBrusk iski hattutempun ja Hughes 0+3. Lankinen voitti sitten kymmenennen vierasmatsinsa putkeen. Desharnais penkitettiin lopussa ja peliaika oli 13 minuuttia koko matsissa. Siinä ajassa tosiaan katseli kaikki Detroitin maalit. Seuraavaan matsiin vaikka sitten nuorempi Pettersson kehiin. Tai vaikka sitten kokemusta Friedmanin muodossa.
 
Viimeksi muokattu:

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Sen verran pitää olla eri mieltä, että itsestä Myers pelasi hyvin tuossa ykkösparissa. Mutta joo, se voisi olla Friedmanin vuoro päästä ylös pelaamaan.

Kaunista ei ollut, mutta voitto on voitto.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Sen verran pitää olla eri mieltä, että itsestä Myers pelasi hyvin tuossa ykkösparissa. Mutta joo, se voisi olla Friedmanin vuoro päästä ylös pelaamaan.
Saa olla eri mieltä. Oli siinä Myersilla hyvätkin hetkensä, mutta oli taas niitäkin kun heittää metrin syötön kaksi metriä ohi. Tai kun lähtee väkisin nostamaan kiekkoa luistelemalla ylös ja menettää ensimmäiselle vastaantulijalle. Liian usein Hughes joutuu paikkaamaan kaveriaan alaspäin.

Lopussa näytti siltä, että Myers pyrki vain pois tieltä, kun Hughes piti kiekkoa tasoitusta haettaessa. Lopussahan Soucyn vastuu lisääntyi ja ainakin itse tykkäsin hänen pelistään tänään. Mielestäni ottelun kakkospakki Hughesin jälkeen.
 

Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Myers on toinen pakki, joka on pakko saada pienemmälle vastuulle. Ei tule vaan mitään, että Hughes joutuu kiekollisena vastaamaan joukkueen pelistä, mutta samalla pitää pelastaa joukkue myös Myersin harhasyöttöjen ja menetysten jälkeen.
Omaan silmään Tyler Myersilta varsin hyvä esitys. Lähes syöttöpiste ja hyvä yli 150 km/h moukku maalille. Pari nousuakin hyökkäysalueella. Luistelukin pontevaa koko pelin ajan. Harhasyöttöjä merkittiin tilastoihin yksi.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Aika hirveä peliin tulo tuohon iltapäiväpeliin Detroitia vastaan, mutta onneksi pystyivät lopulta kääntämään ottelun voitoksi. Hyvä vieraskiertue tuloksen puolesta sai jatkoa ja nyt on neljä voittoa viidestä pelistä. Eihän tuo tosiaan kaunista ole ollut kaikissa peleissä, mutta riittävän hyvää kuitenkin. Siipirikkoiselta joukkueelta on nähty venymistä, mikä on usein hyvä merkki.

Tocchet;

We’re a scrappy team. We might not be pretty some nights but we don’t give up. Obviously, we didn’t like our first. I thought our first wasn’t that good but I love the response. Sometimes things don’t go your way but the game’s not over. We played good hockey the last 40 minutes. We just keep marching along.

Kevin Lankinen teki historiaa:





Vancouverissa ei suomalaisia maalivahteja ole historiassa oikein nähty (Mika Noronen pelasi aikanaan neljässä pelissä), mutta nyt kun nähdään, pistetään sitten historian tilastoja uusiksi. Lankinen on enemmän kuin täyttänyt paikkansa tuolla ja ollut voittava maalivahti. Tämä joukkue ei olisi Silovsilla lähellekään tässä saldossa:





Jake DeBrusk teki kolme maalia pelissä ja viimeinen noista oli jatkoajan voittomaali - hieno laukaus ylänurkkaan. DeBruskilta nähtiin hidas tulo uuteen joukkueeseen ja hän teki ensimmäisen maalinsa vasta kymmenenteen peliin. Tyypilliseen joidenkin Canucks-fanien kärsimättömään tapaan osa oli jo julistanut hänet uudeksi Loui Erikssoniksi Boston-taustan ja UFA-hankinnan perusteella, mutta marraskuun 1. päivän jälkeen DeBruskilla on nyt 14 peliin 10 maalia. Erikssonin paras kokonainen kausi Vancouverissa toi 11 maalia (tai oikeastaan 12 jos hänen uransa Canucks-avaus oma maali lasketaan). Tämä pelaaja ei ole uusi Loui.

DeBrusk on toki ollut epätasainen maalintekijä urallaan ja tämän maalitahdin ei voi oikein uskoa jatkuvan, mutta hänellä on kaikki mahdollisuudet pistää uransa maaliennätys (27 maalia) rikki. Tämän hetken tahti veisi hänet tuosta alusta huolimatta 36 maaliin ja 68 pisteeseen, mitkä olisivat erinomaiset saldot. Tuo hänen laukausprosenttinsa (21,3%) on vähän turhan korkea odottaa lähes 40 maalia, vaikkei se mikään Adam Gaudetten (lähes 40%) lukema olekaan. Petterssonin vierellä on toisaalta pelannut ennenkin korkeiden laukausprosenttien pelaajia.

DeBruskilla on ollut kova vieraskiertue:





Quinn Hughes nousi nyt yksin kaikkien aikojen Canucks-pakkien syöttöpörssin kärkeen syöttämällä pelissä kolme maalia ja pelaamalla vaatimattomat 31:04. Hughes urakoi juuri nyt Hronekin loukkaantumisen jälkeen liikaa, joten saa nähdä nyt sitten miten tuota saataisiin hinattua pienemmäksi. Jotkut vaativat tietysti sitä alivoimaakin vielä tuohon päälle, mutta jos nyt keskittyisi tasakenttäpeliin ja ylivoimaan.

Kapteeni kehui pelin jälkeen koko joukkueen pelaamista:





Alivoima herättää nyt vähän huolta. Tuossa Buffalo-pelissä se toimi hyvin, mutta muuten ei ole juuri ollut parhaimmillaan. Danton Heinen on ollut joukkueelle hyvä alivoimahyökkääjä, mutta nyt ei ollut hänen iltansa. Minun mielestä suurin ongelma siellä ei ollut pakkien pelaaminen vaan hyökkääjien. Harmi, ettei viime kaudella hienosti alivoimalla pelannut Dakota Joshua ole vielä täysin kunnossa. Hän olisi sinne hyvä apu.

Dakota Joshuasta puhuttaessa, hän on pelannut syöpätaistelun jälkeen nyt yhdeksän peliä ja vain yhdessä on onnistunut laukomaan kohti vastustajan maalia. Aikaa tarvitaan vielä kenties aika paljon, ennen kuin hänestä alkaa olemaan taas kunnolla hyötyä myös hyökkäyspäässä.

Noah Juulsenilta nähtiin alivoimalla jopa oikein hyvääkin uhrautuvaa pelaamista. Juulsenille merkittiin pelissä viisi taklausta ja viisi blokkia. Häneltä ei aina tiedä mitä saa, mutta uhrautuvaa alivoimapelaamista saa kyllä joka pelissä. Siksi joukkue arvostaa häntä kaikesta huolimatta.

Pius Suter teki maalin entistä seuraansa vastaan ja nosti kauden maalimääränsä jo yhdeksään osumaan. Suter on matkalla yli 30 maalin kauteen. Edellinen ennätys on 15 maalia, joten tuskin tämä näin jatkuu, mutta Suter on joka tapauksessa luotettava veteraanihyökkääjä. Hän on harvoin joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukossa, mutta useina iltoina 10 parhaan joukossa.

Carson Soucyn alkukauden ongelmat näyttäisivät olevan juuri tällä hetkellä ohi ja Soucy on mielestäni nostanut tasoaan nyt parissa viime pelissä. Toki nyt on vielä aika lyhyt aika arvioida pelin jatkuvan näin, mutta nyt Hronekin poissa ollessa Soucylta kaivataan onnistumista vielä enemmän kuin ennen ja sitä on saatu.

Minunkin mielestä Myers pelasi jälleen ihan hyvän pelin. Ei hän virheetön ole ja ison miehen virheet näkyvät ajoittain isoina, mutta ei hän minun mielestä ole niin iso ongelma mitä välillä saa lukea. Toki kyllä niitä mustiakin hetkiä mahtuu kaudelle ja tulee mahtumaan jatkossakin vielä. Toistaiseksi hän on ylittänyt minun odotukset tuossa Hughesin parina, sillä tuo "Twins-pari" ei aikaisemmin ole oikein toiminut.

Desharnais ja Höglander ovat tuolla juuri nyt mielestäni ne suurimmat ongelmat. Desharnaisin pitikin olla valmennuksen projekti, mutta ei tuo nyt ainakaan näytä menevän eteenpäin. Toki kautta on edelleen se 60 peliä jäljellä ja hän palasi juuri loukkaantumisesta takaisin. Höglanderilta saadaan joka pelissä joku iso virhe, joka saa Tocchetilla selvästi höyryn nousemaan korvista. Nyt Nils antoi mahdollisuuden viheltää turhasta kampista vastustajan maalin luona ja Detroit tuli jäähyn aikana tasoihin.

Kuuden pelin mittaisen vieraspelireissun päättää peli kovakuntoista Minnesotaa vastaan. Tuosta olen itse budjetoinut valmiiksi tappion, mutta toivottavasti joukkue pystyisi ylittämään omat odotukset. Joka tapauksessa nämä viisi edellistä peliä takaavat jo sen, että tästä saatiin plusmerkkinen reissu. Tuo Hronekin loukkaantuminen toki sitten tämän kiertueen se paha isku puolustukseen.

Alkaisikohan Demko olemaan pian takaisin?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Huhujen rintamalta kuuluu muuten seuraavaa:





Höglander Columbukseen, BC:n Port Moodyn poika Kent Johnson Vancouveriin? Johnson on oman draftinsa yhdeksänneksi paras pistemies ja Höglander 11. paras. Canucks voisi antaa tuosta välirahaa vaikka neloskierroksen?

Ja jos tätä lukee joku Columbuksen fani, niin en ole tosissani. Mutta kuitenkin tuollaista (Columbuksen kiinnostusta Höglanderiin) on nyt kuulemma ilmoilla. En tiedä sitten mikä olisi Nilsin hinta tällä hetkellä. Ehkä Johnsonin luistimen nauhat?
 

drazzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Voitte saada nauhojen lisäksi ehkä palan erkkaa. Noh leikki sikseen. Minun on todella vaikea sanoa Höglanderin hinnasta mitään, viime kaudella pelasi ilmeisen hyvin? Vaikka lapa taisi olla todella kuuma eikä ilmeisesti ole tälle kaudelle kantanut.

Mitään mullistavaa tuskin Waddellin pitäisi Höglanderista maksaa. Irtoaisiko varausvuorolla/vuoroilla vai liikkuisiko tuossa sitten joku pelaaja toiseen suuntaan. En ole itse kartalla Canucksin tarpeista kuin että ilmeisesti pakkeja haette? Sillon nimenä nousee itsellä esiin ehkä Jordan Harris.
 

TuH0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Vancouver Canucks
Omasta mielestä Vancouverin eilisessä pelissä näkyi korostetusti se, että kokoonpanosta puuttuivat kärjistetysti joukkueen 1. sentteri, 1. oikea puolustaja, sekä 1. maalivahti. Lankinen on toki paikannut erinomaisesti Demkoa, mutta en usko, että hän pystyisi pitämään nykyistä tasoa nykyisellä pelikuormalla koko kautta.

Joukkueen peli näytti syystä tai toisesta hitaalta ja uskon, että tuohon vaikuttaa se, että siellä moni pelaaja joutui pelaamaan napsun liian isossa roolissa suhteessa ideaaliin. Toki kausi on myös vasta alkutekijöissään ja omaan silmään näyttää, että ajoituksissa on vielä aika paljonkin hiomista, etenkin omassa kiekollisessa pelaamisessa (läpi kentän), sekä tästä johtuen myös karvauksessa. Monta kertaa kiekko joudutaan pelaamaan hyökkääjälle seisovin jaloin, jolloin peli pysähtyy, ja ettei synny vaarallista kiekonmenetystä, niin se heitetään vain vastustajan päätyyn ilman todellista mahdollisuutta karvata sitä takaisin. Yksi Hughes helpottaa toki kokonaisuutta aika paljonkin, mutta muut pakit ovat tällä hetkellä kiekon kanssa todellisissa vaikeuksissa, Desharnais etunenässä.

Ketjuja on sekoiteltu myös aika paljon ja mielestäni tuota ketjurulettia on hyvä harrastaa erityisesti kauden alussa, jolloin pystytään katsomaan, ketkä siellä kentällä toisensa parhaiten löytävät. Kemioiden löytäminen vie oman aikansa ja ajattelen, että prosessiin kuuluu, että peli näyttää toisinaan sekavalta. Joukkueen peliä täytyy pystyä kehittämään läpi kauden ja pelityyliä pitää pystyä mukauttamaan suhteessa vastustajaan, jos playoffeissa halutaan oikeasti menestyä. Tätä helpottaa, kun omalla joukkueella ei ole vain yhtä ja samaa pelikirjaa, joka voitaisiin sitten lukea pois playoffeissa. Kolikon kääntöpuolella on toki se, että joukkueen peli näyttää alkukaudesta tuskaiselta, mutta niin kauan kun tällaisella pelillä saadaan pisteitä näinkin hyvää tahtia, niin en olisi huolissaan.


Paljon on puhuttu puolustuksen vaikeuksista, mutta näkisin, että Vancouver pystyy kompensoimaan tuota vahvalla viisikkopelillä kauden edetessä. Olen ollut tyytyväinen Allvinin tapaan rakentaa joukkuetta ja uskon, että joukkueenjohdossa osataan tehdä viisaita päätöksiä joukkueen vahvistamiseksi kauden aikana. Selkeimmät tarpeet ovat puolustuksen oikealla puolella, mutta sopivan palasen löytämiseen vaikuttavat myös suunnitelmat Willanderin osalta. Etsitäänkö vahvistusta vain tälle kaudelle, vai nähdäänkö, että puolustuksen oikeaa puolta pitää vahvistaa myös pidemmällä tähtäimellä?

Luotetaanko, että Desharnaisista saadaan leivottua ajan kanssa luotettava top 6 puolustaja? Etsitäänkö muista joukkueista mahdollisia pieneen rooliin jääneitä arpoja, kuten Bortuzzo, Dumba, Hamonic, Hakanpää, Bear? Lähdetäänkö tarvetta täyttämään treidillä mahdollisen tankkausjoukkueen kanssa, kuten Rutta, Ceci, Savard, Petry? Vaihtoehdot eivät herätä suoranaisia riemunkiljahduksia, mutta voisivat tuoda vahvistusta kuitenkin verrattuna nykytilanteeseen.

Voisiko vahvistus tulla myös vasemmalle puolelle, jos ajateltaisiin että Hughes pystyy kantamaan omaa pakkiparia (Myers), Hronek toista paria (vahvistus, kuten Marcus Pettersson, Dumoulin, Martinez, Provorov) ja Soucy kolmatta paria (Branström, Desharnais, Juulsen). Paljon tähän vaikuttaa myös se, että käytetäänkö koko jäljellä oleva cap tila puolustajan, vai haetaanko mahdollisesti hyökkäykseen myös vahvistuksia, jos sieltä esim. Höglander siivotaan treidillä edestä.

Sanotaan vielä loppuun, että kun näiden viime kesän isojen UFA nimien kauden aloitusta on seurannut, niin Vancouver fanina voi olla ihan tyytyväinen, että haaviin tarttui Debrusk hieman halvemmalla, kuin esimerkiksi Guentzel, Stamkos, Marchessault tai Stephenson. Myös joukkueeseen tuodulla syvyydellä on ollut käyttöä poissaolojen paikkaamisessa. Koodinimi ”Pesce”, olisi ollut se mitä tämä joukkue olisi kaivannut, mutta ymmärrettävästi rahat eivät riitä ihan kaikkeen. Seuraillaan ja toivotaan, että Allvin saisi kaivettua kauden aikana hatustaan tuollaisen oikean top-4 puolustajan joukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös