Mainos

Vancouver Canucks 2024–2025

  • 75 331
  • 410

TuH0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Vancouver Canucks
Laitetaan tähän väliin ihan puhdasta omaa mutuilua ja pohdintaa mahdollisista kaupoista. Omasta mielestä tuo puolustuksen oikea puoli on tällä hetkellä sen verran heikoilla kantimilla, että sinne toivoisi vahvistusta jo hyvissä ajoin ennen kauppojen sulkeutumista. Viime viestissä vähän näitä pohdinkin, mutta parissa viikossa ehtii tapahtumaan sen verran paljon, että nyt siellä alkaa hahmottumaan pari selkeää potentiaalista kauppakumppania, joilla voisi olla tarjolla vahvistusta pakiston oikealle puolelle niin, että eivät jäisi itse valtavaan pulaan. Itseä kiinnostavat pelaajat olisivat:

Buffalon Henri Jokiharju,
Columbuksen Dante Fabbro,
Seattlen Willam Borgen.

Jokiharju ja Fabbro eivät ole kovinkaan suurikokoisia, mutta voisivat omata vielä potentiaalia ”top 4 -rooliin”. Tässä skenaariossa pyrkisin ajamaan Willanderia sisään hieman hitaammin Myersin sopimuspaikalle. Borgen on näistä vaihtoehdoista se isokokoisin ja näin ollen sopisi ehkä parhaiten nykyvalmennuksen linjaan. Hänelle en kuitenkaan näkisi sen pidempää käyttöä, vaan hän täyttäisi nykyvalmennuksen kokokriteerit ja tämän hetken tarpeen solidille top 6 puolustajalle. Palkkojen puolesta kenen tahansa hankkiminen vaatisi todennäköisesti Desharnaisin sopimuksen kauppaamista pois edestä, mutta muutoin kauppahintojen ei pitäisi olla mahdottomia.

Sitten spekuloin vähän isommalla ja riskialttiimmalla kaupalla, joka perustuu myös pelkkiin huhuihin ja omaan spekulaatioon. Rangersin peli on tällä hetkellä kriisissä ja siellä pohditaan varmasti keinoja kurssin kääntämiseksi. JT Millerin poissaolon aikana huhuttiin myös, että Rangers olisi ollut hänestä kiinnostunut. Samaan aikaan on huhuttu, että Millerin ja Petterssonin välillä ei olisi kaikki kunnossa, joten mieleen hiipii väistämättä ajatus siitä, että olisiko Miller täysin korvaamaton palanen Vancouverin joukkueessa ja voisiko Petterssonista saada irti nykyistä enemmän Millerin kauppaamisen myötä? Mitä Rangersista voisi sitten irrota tällaisessa kaupassa?

Kakon kehitys on polkenut paikallaan viimeiset viisi vuotta, joten hän voisi olla osa tällaista kauppaa. Voisivatko Sedinit kenties auttaa Kakkoa hänen pelinkehittämisessä sekä 2. varaukselle asetettujen odotusten lunastamisessa? Itse näen Kakon pelissä jotain samaa Sedinien pelityylin kanssa (tuloksentekoa lukuunottamatta), joten Vancouver voisi olla se paikka, jossa Kakko pystyisi lunastamaan hänen potentiaaliaan.

Toisaalta Vancouver tarvitsisi myös korvaavan runkopelaajan Millerin tilalle ja näkisin, että Mika Zibanejad täyttäisi nämä saappaat riittävästi. Hän olisi joukkueelle 2. sentteri Petterssonin takana, pelaisi kaikkia pelitilanteita, toisi rightin kätisyyden aloituksiin, sekä ylivoiman siipeen. Hänen sopimus ei näytä tällä hetkellä kauhean hyvältä, mutta toisaalta tuo 8,5 miljoonaa alkaa olla aika lähellä monipuolisen 2. sentterin palkkaa tulevaa kattoa vastaan. Rangers saisi kaupassa selkeästi paremman pelaajan tähän hetkeen heidän stanley cup ikkunan ollessa auki.

Tarvittaessa tähän kauppaan voisi lisätä höysteitä molemmille puolille, kuten draft pickejä, Höglanderia, tai Desharnaisia (joiden arvo voi olla tällä hetkellä jopa negatiivinen). En jaksa tarkistaa minkälaisia pykäliä näiden pelaajien sopimuksissa on, kun tänä päivänä nuo näyttävät olevan muutenkin tarpeen vaatiessa vain muodollisuuksia. Eihän tämänkaltaisia kauppoja nähdä juuri koskaan ja Vancouverin johto on tiukasti kiistänyt Millerin kauppaamisen, mutta tällainen ajatus nousi kuitenkin mieleen ja näkisin, että tässä voisi kuitenkin olla muokattavissa ihan järkevä kauppa molemmille osapuolille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pakkiosastolle ottaisin noista melkeinpä kenet vaan, ellei Friedman nyt vakuuta lähiaikoina.

Sen lisäksi, että Rutherford on kuitenkin todennut The Providencen haastattelussa hyvin kovasanaisesti, että J.T. Milleriä ei tulla treidaamaan niin viimeistään sopparin NMC aika hyvin torppaa tuon koko ajatusleikin. Lisäksi, jos jotain haluaa voittaa lähitulevaisuudessa, niin heivaisin ennemmin Petterssonin muualle kuin Millerin. Luulen, että aika moni seura kyseli Canucksin toimistolta, että onko Millerin poissaolo sellainen, että voisi tulla kaupan. Nyt vaan Rangersista on syystä tai toisesta enemmän varmuutta kuin muista.
 

drazzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
En usko Waddellin ihan helpolla Fabbrosta luopuvan. Muodostavat Werenskin kanssa Columbuksen heittämällä parhaan pakkiparin, pidän todennäköisempänä että Fabbrolle tarjotaan jatkosopimusta varsinkin nyt Jiricekin poistuttua ei noita rightin pakkeja oikein liikaa ole. Toki jos jatkoa ei jostain ihmeen syystä tarjota tai Fabbro ei sitä halua on asia tietysti ihan eri.
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ennen kuin @nuck ehtii tekemään kattavan koonnin yön pelistä, niin halusin vaan tulla sanomaan, että Kiefer Sherwood ja Kevin Lankinen maksavat yhteensä alle 2,5 miljoonaa kaudessa. Sherwood muuten johtaa liigan taklaustilastoa lähes 60 taklauksen erolla seuraavaan. (Sherwood 182 vs Bostonin Matt Kastelic 125)

Kun noita Ekman-Larssoneiden ja Loui Erikssoneiden soppareita on tässä katseltu muutamia vuosia, niin ihan kivaa vaihtelua tällainen.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ennen kuin @nuck ehtii tekemään kattavan koonnin yön pelistä, niin halusin vaan tulla sanomaan, että Kiefer Sherwood ja Kevin Lankinen maksavat yhteensä alle 2,5 miljoonaa kaudessa. Sherwood muuten johtaa liigan taklaustilastoa lähes 60 taklauksen erolla seuraavaan. (Sherwood 182 vs Bostonin Matt Kastelic 125)

Kun noita Ekman-Larssoneiden ja Loui Erikssoneiden soppareita on tässä katseltu muutamia vuosia, niin ihan kivaa vaihtelua tällainen.
Sherwoodista tuli aamulla twiitti vastaan. Ihan hyvää arvoa sopparille.



 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jälkiviisaus on helppo laji, mutta Nashvillessä olisi kenties ollut vielä käyttöä? Sherwood vaikuttaa kyllä niin valmentajansa näköiseltä pelaajalta kuin voi vain olla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Jälkiviisaus on helppo laji, mutta Nashvillessä olisi kenties ollut vielä käyttöä? Sherwood vaikuttaa kyllä niin valmentajansa näköiseltä pelaajalta kuin voi vain olla.

Niin tai kenties jopa Coloradossa? No, Sherwoodin tarina tuolle tasolle on sen verran harvinainen (varaamaton pelaaja jne.), että noita vanhoja joukkueita ei voi liikaa moittiakaan kun eivät nähneet enää käyttöä. Vancouverille toki hyvä näin, sillä vaikka nyt unohdettaisiin tämä kolmen maalin peli, Sherwood on tuonut jokaiseen kauden peliin paljon taistelua, fyysistä peliä ja myös tulosta. Ollut ehdottomasti joukkueen alkukauden valopilkkuja Hughesin ja Lankisen kanssa.

Taustalla on nuo tehokkaat AHL-kaudet, jotka kertovat siitä, että ihan kädetön pelaaja ei ole tämä Sherwoodin metsien mies. Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, niin harmittaa vaan kun eivät tehneet kuin kahden vuoden sopimuksen. Hughesille pitäisi antaa tuosta joku bonus, kun meni suosittelemaan seurajohdolle Sherwoodia kesällä pelattuaan viime kaudella playoffeja häntä vastaan.

Oikein hyvä peli kovaa joukkuetta Coloradoa vastaan joukkuetasolla eikä flunssasta ollut merkkejä. Erinomaista Florida-peliä seurasi yksi kauden latteimmista esityksistä Bostonia vastaan ja nyt sitten jälleen tällainen mikä menee pelinä kauden top5-ryhmään. Ei voi siinä mielessä liikaa mennä tuulen mukana tämän kauden joukkueen kanssa. Siinäkin mielessä tämä oli kuitenkin hieno voitto, että joukkueen oli pakkokin tehdä nyt selvä tason nosto ja sellainen saatiin kovassa paikassa.

Tocchetin mediatilaisuus:





Sherwood nousi pelissä parhaiten esiin, mutta myös Millerilta ja Petterssonilta saatiin hyvät pelit nyt samaan aikaan (vaikka eivät tehoja tehneet). Tuolla kaksikolla on erittäin iso merkitys siihen, millainen joukkue tämä Canucks on ja nyt alkukausi on ollut kummaltakin vaikea. Onneksi tätä kautta on kuitenkin vielä noin 50 peliä jäljellä, joten heillä riittää aikaa parantaa.

Demko pelasi maalilla kauden parhaan pelinsä ja näytti nyt siltä Demkolta, mikä on totuttu näkemään tehden vaikeatkin torjunnat helpon näköisiksi. Hänen osaltaan nämä ensimmäiset pelit olivat varmasti haastavia, kun ei ollut lainkaan pelituntumaa edes leiriltä. Varmaan itseluottamuksenkin kannalta tärkeä voitto. Harmittaa vain, kun Avalanche sai ihan lopussa Thatcherin nollapelin rikki. Hyvin pelasi kyllä myös tuo puolustus hänen edessään.

Pidin Soucy-Juulsen parin pelaamisesta, joka kantoi suurinta kuormaa MacKinnonin ketjua vastaan. Myös Myers pelasi mielestäni ihan hyvin ja saatiin kauden paras esitys Desharnaisilta. Toivottavasti siellä oli muiden joukkueiden scoutteja paikalla. Desharnais on mielestäni alivoimalla hyvä puolustaja ja iso puolustaja liikkuukin ihan hyvin, mutta kiekko pomppii ja kutospakilta pitää saada paljon tasaisempia iltoja mitä on nähty. Nyt alkukauden Desharnaisiin ei ole pystynyt luottamaan.

Vancouver on tuloksellisesti ihan hyvässä kurssissa (tasan 100 pisteen tahdissa), mutta tältä joukkueelta ei olla nähty vieläkään mihin tästä on. Nyt Demkon ja Millerin palattua aletaan näkemään paremmin. Siinä mielessä nuo Petterssonin treidihuhut tulevat outoon aikaan. Frank Seravalli sanoi Canucks Centralin puolella, että hänen lähteissään ei tuollaisia huhuja ole liikkunut, joten ota näistä nyt sitten selvää. Ihmettelisin kuitenkin jos siellä jotain oikeasti olisi. Toki varmaan kaikki ovat sopivan tarjouksen tullessa myynnissä ja kyllä Buffalo on Dhaliwalin mukaan kysynyt Petterssonia jo alkukaudella.

Kiefer Sherwood ja Kevin Lankinen maksavat yhteensä alle 2,5 miljoonaa kaudessa. Sherwood muuten johtaa liigan taklaustilastoa lähes 60 taklauksen erolla seuraavaan. (Sherwood 182 vs Bostonin Matt Kastelic 125)

Menevät muuten molemmat top5-ryhmään viimeisten 10 vuoden aikana mielestäni noissa Vancouverin hankinnoissa. Erinomaiset hinta-laatusuhteen paperit noilla kahdella.

MacIntyren juttu Sherwoodista vähän yli kuukauden takaa oli lukemisen arvoinen ja laitetaan se myös tänne:


Kuuden pelin kotiputkesta tuli kotiin seitsemän pistettä, mikä oli välttävä-kelvollinen suoritus pisteellisesti. Sen aikana nähtiin aallonpohjaa ja aallonharjaa, joten toiveissa olisi lisää sitä paremman puolen peliä ja ennen kaikkea tasaisempia esityksiä. Kaikkia pelejä ei voi voittaa, mutta kyllä tältä joukkueelta pitää saada nuo huonot illat vähemmän huonoiksi jatkossa. Nyt Vancouver lähtee kahden pelin mittaiselle reissulle Utahiin ja Vegasiin ja palaa jouluksi kotiin.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Niin tai kenties jopa Coloradossa?

Kyllä varmasti. Viittasin kommentillani lähinnä Predatorsiin siksi, että kun nyt tiedämme kesän vahvat satsaukset siellä ja nykyiset otteet, niin olisko vähemmän ollut enemmän? No se siitä ja hieno todistaa näitä Sherwoodin kaltaisia tarinoita, jossa kovalla työllä on raivattu tie kirkkaimpiin valoihin ja läpimurto tehdään hieman normaalia myöhemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kyllä varmasti. Viittasin kommentillani lähinnä Predatorsiin siksi, että kun nyt tiedämme kesän vahvat satsaukset siellä ja nykyiset otteet, niin olisko vähemmän ollut enemmän? No se siitä ja hieno todistaa näitä Sherwoodin kaltaisia tarinoita, jossa kovalla työllä on raivattu tie kirkkaimpiin valoihin ja läpimurto tehdään hieman normaalia myöhemmin.

On tosiaan hienoja tarinoita nuo vastaavat.

Ymmärsin miksi viittasit juuri Nashvilleen. Tässäkin yksi viittaus sinne:





Siinä mielessä nuo sopivatkin parhaiten sinne, että nykyinen joukkue on ollut tuollainen suorittaja isoista satsauksista huolimatta ja lisäksi Sherwood pelasi koko viime kevään noin 40 viimeistä peliä siellä noin 40 pisteen kausitahtia. Lisäksi hän oli playoffeissa NHL:n taklauspörssin kakkosena kun Predatorsin kausi loppui. Joten siellä varmaan tiedettiin enemmän mitä menetettiin ja ehkä Vancouverissa taas tiedettiin vähän mitä saatiin kun pelasivat vastakkain?

Sherwood oli playoffeissa mm. juuri pelaaja, joka sämpylöi Hughesin eikä Quinn ollut tuon jälkeen ihan samalla tasolla mitä ennen sitä. Sherwood kertoi saaneensa kesällä tarjouksia, mutta Vancouverilla oli kuulemma pelaajalle joku tietty suunnitelma, joka kiinnosti. En tiedä sitten mitä siellä on sanottu tuoksi suunnitelmaksi, mutta aika paljon Sherwood on tuollainen Tocchetin näköinen pelaaja tosiaan.

***

Rick Dhaliwalin kertomina huhuina Vancouverista:





Vancouverista:

- Canucks on tällä hetkellä hyvin aktiivinen markkinoilla.
- Hakevat edelleen pakkia.
- Hinnat ovat korkeita, seurat kysyvät ensimmäisen tai toisen kierroksen varausvuoroja sekä kärkiprospecteja.
- Vancouver oli kiinnostunut mm. Cam Fowlerista ennen kuin hänet kaupattiin.
- Ei olisi yllättynyt jos Canucks ei olisi kysynyt Bostonista Fredericia.

Petterssonista:

- Aikaisemmin kaudella kun Pettersson pelasi huonosti, Buffalo kyseli saatavuutta ja joukkueet keskustelivat.
- Tiedossa on ollut, että Canucks on ollut kiinnostunut Byramista jo jonkin aikaa.
- Cozensin tehokkuus ei ole ollut hyvää (siinä mielessä voisi mahdollisesti ollakin kaupan?).
- Byramilla on ollut aivotärähdysongelmia ja pelaa sopimuskauttaan.

Boeserista:

- Joukkueen ja pelaajan välillä saattaa olla eri näkemykset pelaajan seuraavan sopimuksen arvosta.
- Hänelle on kerrottu, että neuvottelut ovat prosessissa eikä Rutherfordin kommenteista voi päätellä osapuolten olevan kaukana toisistaan.
 
Viimeksi muokattu:

TuH0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Vancouver Canucks
Petterssonista:

- Aikaisemmin kaudella kun Pettersson pelasi huonosti, Buffalo kyseli saatavuutta ja joukkueet keskustelivat.
- Tiedossa on ollut, että Canucks on ollut kiinnostunut Byramista jo jonkin aikaa.
- Cozensin tehokkuus ei ole ollut hyvää (siinä mielessä voisi mahdollisesti ollakin kaupan?).
- Byramilla on ollut aivotärähdysongelmia ja pelaa sopimuskauttaan.
Kaikista vaikeuksista huolimatta toivon, että Vancouver jatkaa joukkueen rakentamista enemmän tai vähemmän Petterssonin ja Hughesin ympärille. Petterssonin alavire on jatkunut jo pitkään ja omaan silmään tuo näyttää tavalliselta ”itseluottamuksen menettämiseltä”. Uusi sopimus on tuonut varmasti paineita ja kun peli ei ole lähtenyt kulkemaan, niin pelaaminen menee helposti väkinäiseksi.

Joukkueen menestymismahdollisuuksien kannalta olisi todella tärkeää, että Pettersson saisi jälleen omasta pelistä kiinni. Ketjukoostumuksia hänen ympärillä on kokeiltu lukuisia ja tässä kohtaa rauhoittaisin itse tuota rulettia ja antaisin enemmän aikaa esimerkiksi Debruskin ja Sherwoodin kanssa. Ajattelisin itse, että kadonnut itseluottamus voisi löytyä helpoiten ylivoimapelin kautta onnistumisella siellä. Koska viimeksi Pettersson on tehnyt ylivoimamaalin?

Niinhän siinä kävi, että Borgen irtosi Kakolla, joten nämä nimet voidaan vetää yli noista minun edellisen viestin haihatteluista. Realistisia vaihtoehtoja puolustuksen oikean puolen vahvistamiseen on melko vähän, joten toivoisin edelleen, että toimistolla otettaisiin Buffaloon yhteyttä ja kyseltäisiin vähän heidän suunnitelmista Jokiharjun varalle. Ei tarvitsisi enää ensi vuoden puolella katsoa, kun pelin ratkaisuhetkillä tasatilanteessa Desharnais ja Myers ovat puolustamassa kentällä samaan aikaan omaa maalia.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Nyt voidaan taas polttaa fanipaidat. Utah otti kokonaisuuden kannalta ehkä ihan ansaitun voiton, mutta näin Canucks-lasien takaa harmittavasti. Vancouverin ensimmäinen erä oli syystä tai toisesta huono ja Utahin kiekkokerho puolestaan todella hyvä, mutta kahdessa seuraavassa Canucks pelasi paremmin ja meni 0-2 johtoon kahden erän jälkeen.

Kolmannen erän puolivälissä Demko pudotti hänelle normaalisti helpohkon irtokiekon eteensä, mistä kovilla energioilla pelannut ja levännyt kotijoukkue pääsi kaventamaan. Pelin viimeisellä vitosella Myersille tuomittiin helpon puoleinen kakkonen (pelin linjaan verrattuna) ja lisäksi ylivoimalla kiekko pomppi Utahin kannalta onnekkaasti Bluegerista sisään. Jatkoaika oli viihdyttävää kiekkoa Utahin hienosti pelissä eläneen kotiyleisön edessä ja kotijoukkue pääsi tekemään voittomaalin 12 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä.

Ensimmäiseen erään ei voi missään nimessä olla tyytyväinen Vancouverin kannalta, mutta kahteen seuraavaan kaikesta huolimatta olen. Toinen erä oli Vancouverin pelin paras eikä Vancouver antanut kolmannessa erässä Utahille kuin yhden vaarallisen maalipaikan. Tuo, että tasoitus tuli onnekkaalla pompulla... näitä vain sattuu joskus. Jatkoajalla olisi ollut kummalla tahansa joukkueella puolestaan mahdollisuus lisäpisteeseen. Ensimmäisen erän vuoksi Utahin voittoa ei voi lopulta pitää kuitenkaan vääränä.

Vancouver pelasi nyt ensimmäisen pelinsä Utahissa. Utah on mielenkiintoinen, nuori ja vauhdikas joukkue, jolla voi olla edessä vielä hyvä tulevaisuus. Ehdottomasti lisäpisteitä pitää antaa heille vielä tuosta kotiyleisöstä, vaikka yleisömäärä ei Delta Centerissa kovaksi (11131) nousekaan. Nythän siellä on myös saatu voittojakin, sillä viimeisistä kuudesta pelistä on kasassa viisi voittoa ja yksi rankkutappio. Viimeisen viikon sisään Utah on nyt voittanut Coloradon ja Vancouverin, eikä siitä kauan ole kuin voittivat Vegasin 0-6 numeroilla.

Demko pelasi tuota yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta jälleen oikein hyvän pelin ja piti Vancouverin mukana ottelussa etenkin pelin alussa. Tuolle tasoitukselle hän ei voinut mitään eikä myöskään jatkoajan osumaa voi hänen piikkiin laittaa.

Hughesille jälleen kahden syötön peli, mutta nyt kapteeni ei ollut ihan normaalilla tasollaan muuten. Juuri tällä hetkellä hänellä on menossa pieni slumppi, joka johtunee varmasti myös osaltaan Hronekin puuttumisesta.

Soucylta jälleen kerran oikein hyvä peli. Hänen syöttönsä Garlandille maalin eteen noin minuutti ennen loppua oli lähellä jo ratkaista koko pelin, mutta Vejmelka taisi saada pienen osuman sinänsä oikein tehtyyn Garlandin harhautukseen.

Brännström seikkailee nyt hyvän alun jälkeen jossain ihan muissa maailmoissa. Viime pelin 10 minuutin iltaa seurasi nyt 12 minuutin ilta ja laukaukset tuona aikana Utahille 1-8. Lisäksi hänen peliinsä mahtui yksi turha kakkonen, kuten viime pelissäkin. Vancouver pelasi käytännössä taas viidellä pakilla. Kuinka kauan tuohon on varaa?

Petterssonin pelaaminen on muun joukkueen tavoin ollut todella epätasaista. Siellä on paljon hyviä iltojakin nähty, vaikka tulosta ei olekaan tullut aina. Varmasti henkisellä puolella ne suurimmat lukot ovat tällä hetkellä, mutta ei minulla ole lainkaan epäilyjä, etteikö noiden yli päästäisi vielä. Mutta tietysti tuolla sopimuksella pitää saada paljon tasaisempaa ja myös parempaa suorittamista.

@TuH0 kun kysyit siitä viimeisestä ylivoimamaalista, niin ei siitä ole kuin viisi peliä aikaa (St. Louisia vastaan). Tuohan tuli toki sitten Paraykon kautta. Edellinen varsinainen "tehty" ylivoimamaali tuli Nashvillea vastaan 18.11, joten tuosta on jo aikaa. Toisaalta sitten tuon jälkeen Pettersson on pelannut viimeiset 15 peliä vähän yli piste per peli -tahdilla.

Joshua näytti maalillaan viimeinkin merkkejä paremmasta. Olisi erittäin tärkeä saada tämä pelaaja mukaan talkoisiin, sillä parhaimmillaan Joshua on joukkueelle eräänlainen X-factor, joka pystyy vaikuttamaan pelien lopputuloksiin merkittävästikin toisen syvyysroolin hyökkääjän Sherwoodin tavoin.

Boeser ei ole ollut aivotärähdyksen jälkeen se sama pelaaja mikä oli ennen sitä. Viimeisiin 12 peliin on tullut vain kaksi maalia ja alle kaksi laukausta peliä kohden. Joukkueen parhaalta maalintekijältä pitäisi saada myös enemmän.

Garland on nyt vähän kadonnut kuvasta ja jäänyt yhdeksän peliä peräkkäin maaleitta, vaikka peliaikaa on tullut keskimäärin 20 minuuttia pelissä. Nyt oli kyllä lähellä, ettei noussut ratkaisijaksi pelin lopussa. Ellei tuo Suter-Sherwood-Heinen olisi juuri edellisessä pelissä pelannut niin hyvää peliä Coloradoa vastaan, minä kasaisin yhteen sen viime kauden ketjun Suter-Joshua-Garland. Mutta tuo vaihtoehto pitää olla mielessä.

Epätasaiset otteet tuntuvat jatkuvan, mutta viimeisiin viiteen peliin Canucks on hävinnyt kuitenkin vain kerran varsinaisella peliajalla, pelannut mielestäni vain tuon yhden huonon pelin ja vastaavasti kaksi kauden viidestä parhaasta pelistään. Nyt on kuitenkin vähän tiukka paikka, kun joukkue jatkaa kautta jo ensi yönä vieraspeliin Vegasiin. Vegas on kotona saldossa 11-3-0 ja pelaaminen peräkkäisinä iltoina tarkoittaa tuolle viiden pakin puolustukselle ehkä jotain sellaista mitä en haluaisi olla katsomassa.

Mitä noihin mahdollisiin pakkivahvistuksiin tulee, niin olen samaa mieltä mm. Jannik Hansenin kanssa siitä, että tämä joukkue tarvitsisi Hughesin ja Hronekin taakse selkeän kolmospakin. Soucy pystyy pelaamaan hyvin nelospakkina ja Myersille sekä Forbortille jäisi silloin kolmosparin rooli. Sellainen hankinta ei myöskään liikaa pistäisi luultavasti panoksia puolustukseen muun joukkueen kustannuksella. Toinen asia on sitten löytyykö sellaista ja etenkään mihinkään järkevään hintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös