Mainos

Vancouver Canucks 2019–2020

  • 137 737
  • 467

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kyllähän tämä erikoiselta kuulostaa varsinkin, kun huhuissa on ollut Myers järkyttävällä sopparilla (esim 7x7). Mielestäni olisi oikein hyvä vaihtoehto ottaa Hutton 1-2 vuodeksi 4 - 4,5 millin sopparilla kuin Myers 7 vuoden sopparilla jossa haisee buyout jo sopimuksen allekirjoittamisen ainaan.
Kyllä minäkin tuon Huttonin pitämisen tekisin mielummin kuin Myersille tuollaisen sopimuksen, vaikka eivät nyt suoranaisesti samasta paikasta kisaakaan. Olkoonkin, että Myers on parempi puolustaja ja olisi ollut varmasti monessa muussa joukkueessa ylempänä pakkihierarkiassa kuin Jetsissa oikealla puolella Trouban ja Byfuglienin takana. Tuossa huhutussa sopimuksessa on vain niin paljon liikaa, että jättäisin kyllä tuollaisen miettimisen muille. Nähty tarve oikean puolen vahvistamiseksi on kyllä ihan aiheellinen, sitä ei käy kieltäminen. Joku sinne pitäisi hankkia, mutta ei keinolla millä hyvänsä kuten nyt mahdollisesti käy.

Granlundin tapaus menee tuohon samaan sarjaan. Ei hän mikään tähti ole, mutta hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan sentteriä, laitaa tai erikoistilanteita ja on saanut Greeniltä kohtalaisen hyvin peliaikaa tuon vuoksi. Ihmettelisin jos häntä ei oltaisi saatu kaupattua tuolla sopimuksella. Toivottavasti tässäkin olisi kyse vain siitä, että Canucks uskoo saavan hänetkin halvempaan sopimukseen.

***

Canucks Armyn artikkeli: Why Brock Boeser should be captain of the Vancouver Canucks.

GM Jim Benning has made it a definitive goal of his tenure with the Vancouver Canucks to add players of outstanding character, and he’s certainly done that—but Boeser still stands head (and hair) and shoulders above the rest of the pack.

In fact, Boeser is so morally upstanding that he’s reminiscent of another notable leader currently dominating the cultural zeitgeist—Steve Rogers, better known as Captain America. Like Rogers, Boeser is in possession of a just heart, a great head of hair, and an unerring desire to do what is right. And like any good Avenger, Boeser has dedicated himself to helping those in need—and that can make for a pretty inspiring figure for any hockey team to follow.

The stories of Boeser’s kindness are too numerous to recount here, and they’ve been around since before he was drafted into the NHL. Who could forget Boeser taking Baylee Bjorge—his biggest fan in the world, who also happens to be a person with Down syndrome—to her high school prom. All Baylee had to do was ask, and Boeser was there to support her.

He’s also made a concerted commitment to shutting down any hateful trolls sharing negative messages about Bjorge on social media. In other words, Boeser doesn’t just exude morality and justness—he’s also unafraid to do battle with the injustice in the world.

Baylee Bjorge isn’t the first individual that Brock Boeser has inspired, and she won’t be the last. Boeser stands as a powerful testament to the importance of always trying to do the right thing—and the enormous impact such an attitude can have on the people around him.

Before he even hit high school, Boeser’s father Duke was diagnosed with Parkinson’s disease at the age of 49. The same week, his paternal grandfather passed from pancreatic cancer. Two years later, his Duke was involved in a serious accident and suffered a traumatic brain injury. He spent the next few years watching his parents struggle with medical bills and appointments—all the while continuing to support his emerging sports career—and those experiences taught him to never take hockey for granted.

If that lesson wasn’t already apparent in Boeser’s life, it became even more apparent in August of 2014. While captaining Team USA at the Hlinka-Gretzky Cup tournament, Boeser received news that four of his closest friends had been involved in a serious car crash. One of Boeser’s closest friends, Ty Alyea, died as a result. Boeser continues to wear #6 on his jersey as a tribute to Alyea.

These tragedies have no doubt given Boeser the important perspective that hockey isn’t everything, and that there are other things in life that are infinitely more important. However, his experiences have also shown him that hockey is still pretty important—and that his natural skills in the game can be used to better the lives of those around him.

Of course, Boeser’s accolades as a potential captain don’t all come from his time at North Dakota. Since joining the Canucks at the tail-end of the 2016/17 season, Boeser has already made an enormous impact on the culture of the team—and he’s already started to mentor the few players younger than him.

Nowhere is Boeser’s mentorship more apparent than in the brilliant rookie campaign of Elias Pettersson. The young center spent much of the year with Boeser riding shotgun with him on the ice, and the pair became practically inseparable off it. For a player to come to an NHL franchise without a clear veteran leader must have been difficult, but Pettersson immediately found someone to look up to in Boeser—and it’s hard to imagine he isn’t significantly better off for it.

En usko, että Boeserista tulee vielä kapteenia esimerkiksi pidempään joukkueessa olleen Horvatin sijaan. Eittämättä Boeser on kuitenkin loistava jääkiekkoilija, mutta ihmisenä kaikkien raporttien mukaan vielä parempi. AIka harva nuori pelaaja on tehnyt asioita kentän ulkopuolella kuten Boeser jo ennen NHL-uraa ja aika harva toisen kauden pelaaja on ottanut tulokkaan niin lähelle auttaakseen kuin Boeser Petterssonin otti. Ehkä tämäkin esimerkki voisi olla yksi syy, miksi Canucksin ei ehkä vielä kannata nimetä ketään nuorista kapteenikseen. Ehkä vielä pitäisi antaa ajan kulua ja katsoa kuka sen roolin ottaa. Esimerkiksi Edler voisi olla siihen nyt ihan hyvä vaihtoehto lyhyellä tähtäimellä.
 
4

444

Mä en nyt oikein osaa suhtautua Canucksin toimintaan hyvin oikein millään rintamalla. Ensin haalitaan Lightningista grinderi liian kovalla vastineella, sitten käytetään oma 1-varaus pelaajaan, joka eittämättä on taitava mutta jonka russian factor on aivan silmiin pistävän kova, ja päälle päätetään työntää MaG luiskaan, ja tilalle hankitaan varmaan samoihin tehoihin kykenevä Lucic (huhujen mukaan) moninkertaisella hintalapulla. Päälle vielä huhut Chiarellista...
Siitä ruotsalaisesta 2-kierroksen varauksesta sentään itsellänikin on hyvät vibat, ja oli suorastaan ihme, että oli vielä tuossa vaiheessa tarjolla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Entinen Canucks-maalivahti Roberto Luongo päätti pelaajauransa. Luongo on kärsinyt vammoista nyt parin viime kauden ajan Floridassa, joten tämä oli odotettavissa;

Since I had my hip surgery a couple of years ago, I've been showing up two hours before every practice and three hours before every game to work out my hip. Even at night, whether it was the night before a game or even a night off, there I was rolling out, doing strengthening exercises. My entire life revolved around recovery, strengthening and making sure I was ready to go the next day.

Since I had my hip surgery a couple of years ago, I've been showing up two hours before every practice and three hours before every game to work out my hip. Even at night, whether it was the night before a game or even a night off, there I was rolling out, doing strengthening exercises. My entire life revolved around recovery, strengthening and making sure I was ready to go the next day.

Luongo pelasi Vancouverissa kahdeksan kautta ja 448 peliä. Hän oli Vezina Trophy -äänestyksessä kahdeksan Canucks-kauden aikana viisi kertaa top10-ryhmässä ja sai myös useamman korkean Hart Trophy -sijoituksen (parhaana Hart Trophy -äänestyksessä toinen 2007 - samana vuonna tuli myös Vezina Trophy -äänestyksessä toinen sija). Vuonna 2011 hän jäi yhden voiton päähän Stanley Cupin mestaruudesta. Kansainvälisellä tasolla hänen Canucks-aikana vuonna 2010 Luongo voitti Kanadan pelaavana maalivahtina olympiakultaa vancouverilaisyleisön edessä.

Luongo oli joukkueen avainpelaajia kaikkien kahdeksan kauden ajan ja niiden joukossa oli mm. kaksi Vancouverin runkosarjan voittoa (2011 ja 2012). Harvinaislaatuisesti Luongo oli maalivahtina joukkueen kapteeni molemmilla kausilla, jolloin tuli runkosarjan ykköstila. Luongo oli siis jään lisäksi johtaja myös kopissa. Hän jää lopettamispäätöksen jälkeen historiaan parhaana Canucks-maalivahtina koskaan. Hänenlaista pelillistä ja samaan aikaan myös henkistä johtajaa maalivahtina ei ehkä tulla enää näkemään Vancouverissa.

Luongon lopettamispäätös oli ymmärrettävä ja kaikki kunnia hänen komealle uralleen. Negatiivinen puoli tuossa lopettamisessa oli kuitenkin se, että Canucks saa nyt lopettamispäätöksen jälkeen rangaistuksen Luongon sopimuksesta. Gillis ei aikanaan rikkonut sääntöjä sopimusta tehdessään, mutta NHL langetti tuolle pitkälle sopimukselle jo aikanaan sanktiosummat, mitkä astuvan voimaan mikäli Luongo lopettaa ennen kuin sopimus loppuu.

Niiden mukaan Canucksin palkkakattoon laskettaviin summiin lisätään nyt rangaistuksena noin kolme miljoonaa dollaria kolmen seuraavan kauden ajan. Käytännössä tuo lisäys on noin 2.2 miljoonaa, sillä Canucks on ollut jo maksamassa 0.8 miljoonaa vuosittan tuosta ja tuo osa jää nyt pois. Tuo noin kolme miljoonaa on kova summa, mutta ei pahin mahdollinen. Mikäli Luongo olisi lopettanut vasta 2021, tuo summa olisi noussut peräti 8.5 miljoonaan dollariin yhden kauden osalta. Vaikka tuolloin olisi ollut kyse vain vuodesta, tuo olisi voinut keikuttaa venettä pahastikin.

Monen mielestä tuo oli epäreilu rangaistus, koska tuota rangaistusta ei Luongonkaan sopimusta tehdessä ollut edes olemassa, mutta näillä pitää nyt vain mennä. Ehkä Luongo torjui tuolla lopettamispäätöksellään vielä yhden asian Vancouverille; Nyt mahdollinen Myersin jättisopimus saattaa olla enemmän kiven alla toteutuakseen ainakaan sellaisena mitä huhut ovat antaneet kertoa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mä en nyt oikein osaa suhtautua Canucksin toimintaan hyvin oikein millään rintamalla. Ensin haalitaan Lightningista grinderi liian kovalla vastineella, sitten käytetään oma 1-varaus pelaajaan, joka eittämättä on taitava mutta jonka russian factor on aivan silmiin pistävän kova, ja päälle päätetään työntää MaG luiskaan, ja tilalle hankitaan varmaan samoihin tehoihin kykenevä Lucic (huhujen mukaan) moninkertaisella hintalapulla. Päälle vielä huhut Chiarellista...
Siitä ruotsalaisesta 2-kierroksen varauksesta sentään itsellänikin on hyvät vibat, ja oli suorastaan ihme, että oli vielä tuossa vaiheessa tarjolla.
Ihan aiheellisia huolia kyllä. Joskaan Lucicin ja Chiarellin hankintoja ei olla vielä onneksi tehty ja Granlund/Hutton -kaksikostakaan kumpikaan ei ole vielä tehtyt sopimusta muuallekaan. Podkolzinissa on tosiaan tuo Venäjä-peikko, mutta ainakin Corey Pronmanin Podkolzinia käsittelevässä artikkelissa ennen draftia annettiin ymmärtää, että hänellä on tavoitteena pelata NHL:ssä.

While Podkolzin may seem like a Russian homebody to some, playing for SKA and not giving firm details on his future, I wouldn’t say that is completely the case. He has a North American agent in Newport. When he was at the World Jr. A Challenge in Bonnyville in December, he talked to me about how he tried to go around the rink talking to the locals in English to try and improve his English language skills.

When I asked him what were his biggest aspirations in the sport of hockey, he said through a translator: “It’s to continue to play for the Russian national team, to win World Championships and Olympic Gold for the national team, and to one day win the Stanley Cup.

Draftin jälkeen Podkolzin sanoi, että pelaaminen NHL:ssä on jokaisen pelaajan unelma, mutta haluaa pelata nuo kaksi kautta KHL:ssä. Eihän tuo tietenkään tae ole mistään tulevaisuudesta vielä, mutta varmasti Canucksin suunnalla tehtiin tuon asian eteen selvitystyötä ennen varausta. Canucksin leirissä ei varmasti uskota tuon KHL-peikon olevan esteenä tulevaisuuteen, mutta katsellaan miten tuossa aikanaan käy. Minä veikkaan, että vaikka tuo ihan aiheellinen huoli onkin, Podkolzin tullaan näkemään NHL:ssä.

Millerin tyylisen pelaajan hankkimista vastaan minulla ei ole mitään, jos pelaaja pärjää muuten nykykiekossa ja tuossa Miller pärjää. Yleisellä tasolla nuo pelaajatyypit eivät fanien keskuudessa niin pääsekään usein suosioon, mutta joukkueen sisällä voi arvostus olla kovaakin. Tuo liian kova vastine voi kyllä olla totta, mutta sen näkee sitten aikanaan mikä varausvuoro tuossa menee. Ensi kesän draftiin jos on, niin tuo voi olla kovakin menetys.

Eilisessä Athleticin Harman Dayalin artikkelissa; "JT Miller is everything the Canucks need in a top-six winger — but was the price worth it?" käsiteltiin tuota kauppaa aika syvälle. Lyhyesti artikkeli ja vähän omaa sepostusta lisäksi:

Miller on tehnyt viimeisten kolmen kauden aikana 55 pistettä kaudessa keskimäärin kun laskee piste/peli -tahdin. Viime kaudellahan hän ei pelannut kuin 75 peliä, joten kausi jäi vähän vajaaksi. Lukemat ovat korkean tason kakkosketjun hyökkääjien lukemia (peliaikaan nähden viimeisten kolmen kauden aikana suurin piirtein samoissa tehoissa kuin Toews, Atkinson ja Pavelski esimerkiksi, tehokkaampi kuin esimerkiksi Landeskog, Zuccarello tai Zucker).

Viime kaudella hänen yleisemmin käytetyt ketjukaverit olivat Anthony Cirelli ja Alex Killorn. Kahden aikaisemman kauden aikana hän pelasi eniten Grabnerin, Zuccarellon ja Hayesin kanssa. Eli hän on päässyt pelaamaan hyvien ketjukavereiden kanssa. Tosin niin ovat kaikki muutkin esimerkiksi nuo Millerin tehoihin verratut pelaajat.

Miller on monipuolinen hyökkääjä ja pystyy pelaamaan mitä hyökkäyksen paikkaa tahansa. Hyvä täsmähankinta siinä mielessä Vancouverille, joka on joukkueena usein kärsinyt loukkaantumisista.

Millerin vahvuudet ovat syöttötaidossa ja häntä voi pitää kehittyneiden tilastojen mukaan erinomaisena pelinrakentajana. Tuo sopii Vancouverin joukkueeseen hyvin, sillä Boeser, Pearson, Horvat, Virtanen ja Leivo ovat kaikki enemmän "shoot first -hyökkääjiä". Ei tee yhtään huonoa saada mukaan yksi hyökkääjä, joka pelaa heille paikkoja. Muuten tuo pelinrakentaminen on aika vajaata tämän hetken Canucksin hyökkäyksessä.

Hän tuo mukanaan myös hyvän fyysisen paketin 186 senttisenä ja 99 kiloisena hyökkääjänä ja keskitasoa parempana luistelijana. Hän on käyttänyt vahvuuksiaan karvauksissa tehokkaasti - hän oli kaikista NHL-hyökkääjistä 12. paras voittamaan hyökkäysalueen kiekontavoittelutilanteita. Tuo vahvuus sopisi hyvin Petterssonin ja Boeserin ketjuun, miksei myös Horvatin ketjuun kolmaneksi lenkiksi. Kummatkin ketjut tarvitsevat yhden pelaajan, joka kaivaa kiekkoa omille ja pystyy rakentamaan peliä.

Millerin suhteen viime kausi oli vähän huolestuttava siinä mielessä, että kun toissa kaudella tuli 23 maalia ja 58 pistettä, viime kaudella Miller teki vain 13 maalia ja 47 pistettä 75 peliin. Etenkin hänen tasakenttätehonsa olivat laskussa. Huolestumista ei vähennä sekään, että hän pelasi eniten tasakenttäaikaa Stamkosin kanssa (tosin Cirellin kanssa pelatut minuutit olivat lähellä).

Ihan mahdollista kuitenkin on se, että tuo viime kausi oli häneltä vain huonompi kausi tähän väliin. Monilla pelaajilla noita tulee aina joskus. Itse epäilen, että 25 vuotiaana (mikä Miller suurimman osan viime kautta oli) ei olla vielä ainakaan iän puolesta siinä pisteessä, että tuo siitä johtuisi. Hän on myös pelannut lisäksi ehjää uraa (missannut vain seitsemän peliä neljään vuoteen), joten mikään vammakaan tuota ei selitä.

Lisäksi vaikka tehoja ei juuri tullut kuten häneltä oli nähty parilla edellisellä kaudella, kehittyneiden tilastojen valossa peli toimi Stamkosin ketjussa hyvin. Kun Stamkos pelasi Millerin kanssa, kaksikko kontrolloi 55.3% laukauksista ja 56.9% maaleista. Ilman Milleria Stamkos kontrolloi 52% laukauksista ja 51.6% maaleista. Eli toisin sanoen, vaikka Miller ei tehnyt isoja tehoja, hänen pelinsä vei ketjun peliä eteenpäin verrattuna siihen kun hän ei ketjussa ollut.

Kaiken kaikkiaan Millerin voi melko helposti uskoa tekevän ainakin 50 pistettä Vancouverille ja tuovan joukkueen kaipaamia asioita muutenkin tullessaan. Hän on neljä vuotta kiinni 5.25 miljoonan dollarin sopimuksessa, missä ei ole siirtoja estäviä pykäliä. Sopimus on top6-hyökkääjälle ihan linjassa jos hän pystyy vähän parantamaan viime kaudesta. Millerissa on siis paljon mistä pitää pelaajana.

Millerin tasoisen top6-hyökkääjän kauppa noihin maksettuihin varausvuoroihin voi hyvin nähdä perusteltuna jos joukkue on lähellä haastajan asemaa Stanley Cupiin. Canucks ei vain tuota ole. Myös playoffit saattaa olla helpommin saavutettavissa tämän jälkeen. Nuo playoffitkaan eivät ole kuitenkaan se, mihin joukkuetta pitäisi rakentaa.

St. Louisin ja Washingtonin esimerkit osoittavat, että kun joukkue on vain riittävän kauan haastajan asemassa, joskus joukkue voi mennä päätyyn saakka. Canucksin mahdollinen "haastajan asema" saattaisi olla edessä hyvässä tapauksessa kolmen vuoden päästä. Tuo voisi ehkä päättyä kahdeksan vuoden päästä. Miller ei ikänsä puolesta istu tuohon niin hyvin kuin mahdolliset onnistuneet varaukset olisivat tehneet. Todennäköisesti Millerin merkitys kolmen vuoden päästä on suurempi kuin noilla varausvuoroilla, mutta tuon jälkeen hän saattaa olla lähdössä ja Canucks joukkueena taas siinä pisteessä, että nuo varatut pelaajat olisivat suureksikin avuksi.

(Tuo kaikki on vain pelkkää spekulaatiota aikaikkunoineen ja mahdollisesti onnistuneine varauksineen, mutta kyllä tuossa ponttinsa on)

Vancouverin top4 (Pettersson, Horvat, Boeser ja Hughes) ovat kaikki ykköskierroksen varauksia. Joukkue ei ole ykköskierroksen jälkeen onnistunut samaan juuri ketään (Stecher, Bärtschi ja ehkä Pearson lähimpinä?). Ykköskierroksen varaukset ovat siis olleet nykyseurajohdon selvä vahvuus, joten siihen nähden miten kaukana Canucks on joukkueena lopullisesta tavoitteestaan, yhden ykköskierroksen heittäminen tuuleen on huolestuttava asia.

Ensi vuoden draftia pidetään syvänä ja Canucks saattaa menettää mahdollisella playoff-paikalla saman tason pelaajia kuin 2015 oltaisiin menetetty, kun 16-23 vuoroilla joukkueet varasivat mm. Barzalin, Boeserin, Chabotin ja Connorin. Jos taas ensi vuonna ei mennä playoffeihin, seuraavalle kesälle vuoro jää ilmaan leijumaan ilman mitään suojaa. Joskus joukkueen pitää koittaa seuraava askel eteenpäin, mutta oliko tuon aika jo nyt?

Yhteenvetona kaupasta Dayal näkee Millerin hyvänä ja tarpeellisena hankintana, mutta hinnan liian kovana tuon ykköskierroksen riskin vuoksi. Ennen kaikkea hän näkee tuon kaupan merkiksi siitä, että joukkueen johdossa aletaan ottamaan aggressiivisempaa otetta menestyksen eteen. Saa nähdä miten käy, mutta jos tuo toteutuu, niin mahdollisesti Millerin treidissä menetetyt vuorot eivät jää viimeisiksi. Itse olisin vielä odottanut vuoden tai kaksi tuossa, mutta ehkä seurassa nähdään tuo nyt niin, että Petterssonin, Boeserin, Horvatin ja Hughesin varaan aletaan rakentamaan aggressiivisemmin uutta nousua.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Millerin tasoisen top6-hyökkääjän kauppa noihin maksettuihin varausvuoroihin voi hyvin nähdä perusteltuna jos joukkue on lähellä haastajan asemaa Stanley Cupiin. Canucks ei vain tuota ole. Myös playoffit saattaa olla helpommin saavutettavissa tämän jälkeen. Nuo playoffitkaan eivät ole kuitenkaan se, mihin joukkuetta pitäisi rakentaa.

Ollakseen haastajan asemassa pitää myös päästä sinne playoffeihin. Olen kyllä hieman eri mieltä tuon Harmannin kanssa. Mielestäni Canucks on jo nyt varannut riittävän laadukkaita nuoria pelaajia, joiden ympärille voi ja pystyy rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen. Ei tuo kauppa uhkaa mielestäni mitenkään Canucksin tulevaisuutta. Tietenkin voi sitten odottaa ikuisuuksia ja toivoa, että jokainen ykköskierroksen varaus osuu niin sanotusti tauluun, mutta odottelu voi ottaa sitä kautta jopa kahdeksan vuotta pidemmän ajan.

Saattaa toki olla, että menetetyt varausvuorot poikivat aikanaan Tampalle Milleriä laadukkaamman pelaajan, mutta takeita siitä ei ole. Miller parantaa taas Canucksin joukkuetta heti ja sen uskallan selkä suorana täällä väittää. Miller ei tietenkään yksistään vie Canucksia pudotuspeleihin, mutta hän on hyvä alku tukipelaajaksi nuorten kehittyvien runkopelaajien lisäksi. Eiköhän Bennington, you know, vielä hanki kesän aikana vahvistuksen tai toisen tuohon porukkaan.

Sitten tulee vielä Kanada-kortti. Siellä tuskin maltetaan odottaa puolta vuosikymmentä, että joukkue alkaa pärjäämään. Ei fanien eikä omistajien puolelta. Tähtäin tulee olla jo pudotuspeleissä ja mitä nopeammin sen parempi. Ei sellainenkaan ympäristö hyvää tee, jossa nuoret pelaajat jäävät toistuvasti kevään pelien ulkopuolelle eikä se varmasti tee organisaatiostakaan houkuttelevaa esim. vapaiden agenttien silmissä.

En siis väitä, että Millerin hankinta vie Canucksit automaattisesti pudotuspeleihin, mutta se oli oikea liike oikeaan suuntaan. Kenties nyt menettivät yhden Virtasen tai välttämättä ei sitäkään. Hiekkalaatikon ulkopuolisena ja vääräuskoisena naivistina pidin tästä liikkeestä, niin Vancouverin kuin Tampankin kannalta hyvänä vetona.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hiekkalaatikon ulkopuolisena ja vääräuskoisena naivistina pidin tästä liikkeestä, niin Vancouverin kuin Tampankin kannalta hyvänä vetona.
Lainaan nyt vain tuon kohdan hyvästä viestistäsi secord. Olen hyvin pitkälle samoilla linjoilla kanssasi, joskin itse olisin ehkä vielä vuoden tai kaksi yrittänyt rakentaa pohjaa ja sitten koittanut saada aggressiivisemmin joukkuetta eteenpäin. Jokainen ykkösvaraus ei voi mennä nappiin, se on selvä tilastollisestikin. Voi olla, että tuo vuosi-kaksi vuotta ei olisi tuonut kuin Virtasen, mutta olisi se voinut tuoda Petterssoninkin, Tosin voi hyvin olla, että nuo varaukset eivät olisi olleet enää top10 ryhmästä jos nuori kärki menee eteenpäin ja "petterssonin" saaminen olisi tuon jälkeen ollut huomattavasti vaikeampaa.

Nyt jos tuo varaustoiminta saadaan onnistumaan, tuo jälkimmäinen liike joukkueen vahvistamiseksi on se vaikein asia tehtäväksi, joten sen onnistuminen näyttää sitten missä joukkueen johto menee. Jokainen pystyy olemaan huono jos vain omistajilta tulee vihreää valoa. Canucks on kyllä onneksi Benningin johdolla näyttänyt osuvan Boeserissa ensimmäisen kierroksen loppupäässä, joten tuo luo vähän toivoa siihen, että niitä tärkeitä palasia voi saada sieltä tai sitten toiselta kierrokselta.

Näin fanin näkökulmasta nyt tuo ainakin helpottaa joukkueen kannattamista. Tai ensi kaudella "on vielä mahdollista olla huono" (toivottavasti ei) ellei pelit ota jostain syystä sujuakseen, mutta sitten on kyllä jo pakko nousta ylemmäs.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouverin tämän kesän kuudennen kierroksen varaus, latvialainen maalivahti Artus Silovs, varattiin CHL:n Import Draftissa ensimmäisellä kierroksella numerolla 11. OHL-seura Barrie Coltsiin. Silovs oli draftin ensimmäinen varattu maalivahti. Pari päivää sitten Barrie kauppasi viime kaudella eniten pelanneen maalivahtinsa Kai Edmondsin Mississaugaan tehden varmaan Silovsille tilaa.

Latvialaislegenda Artus Irben mukaan nimensä saanut Silovs teki vaikutuksen Vancouverin scoutteihin 18-vuotisten MM-kisoissa, joissa hän oli maansa paras pelaaja. Latvia meni joukkueena puolivälieriin, vaikka yksikään joukkueen pelaajista ei tehnyt kahta pistettä enempää. Silovs aloitti kaikki joukkueensa pelit ja pelasi turnauksessa kahdesti peräkkäisinä iltoina.

Puolivälierässä Latvian kisat loppuivat Kanadaa vastaan. Tuo peli oli Kanadalle 2-1 vain minuutti ennen loppua, kunnes Krebs teki viimeisen maalin tyhjiin. Silovs torjui tuossa pelissä 40 kutia yhteensä 42 laukauksesta. Kanadan voittomaali tuli vielä latvialaispelaajan mailasta omaan maaliin, joten Silovs ei joutunut antautumaan kuin kerran kanadalaispelaajien laukomille kiekoille. Jättiyllätys oli tuolloin lähellä pitkälle Silovsin ansiosta, mutta ei ihan riittänyt.

Silovsin vahvuudet ovat koossa, voimassa, elastisuudessa ja mailapelissä, mutta perustekniikassa on paljon töitä tehtävänä. Hyvällä valmennuksella tuo saadaan varmaan kuntoon. Silovsin heikkous on avata jalkoja liikaa, kun monet NHL-maalivahdit ovat muuttaneet pelityyliään enemmän "pystymmäksi" ja tuo Silovsin tyyli saa isonkin maalivahdin näyttämään pienemmältä. Kevin Woodley kirjoitti tuosta helmikuussa NHL.comiin ja otti esiin etenkin uransa parhaan kauden pelanneen Markströmin;

“Markstrom is one of many goaltenders in recent years who has narrowed his stance, setting up with his feet closer together, especially when the puck is higher in the zone or along the boards,” wrote Woodley. “He is making that adjustment this season with new Canucks goaltending coach Ian Clark, who initiated similar changes in Sergei Bobrovksy while with the Columbus Blue Jackets.

Markströmin mukaan tuo tyyli muuttaa kaiken. Lonkat ovat enemmän auki, sivuttaispotkuihin saa enemmän voimaa ja liikkuvuus joka puolelle paranee selvästi. Iso maalivahti tulee nopeammin vastaan ja näyttää vielä isommalta. Silovs ei ole videoiden perusteella tehnyt vielä tuon eteen mitään, mutta aikaahan hänellä on paljon. Hän on kuudennen kierroksen varaus, joten odotusarvot eivät ole pilvissä, mutta joskus noiltakin sijoilta voi saada maalivahdin. Katsellaan nyt ensi kaudella ensin miten pelit OHL:ssa lähtevät käyntiin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouver menetti pelaajakehitystyön vetäjänä toimineen Scott Walkerin Arizonan organisaatioon. Walker sai sieltä pestin "special assistant to GM", eli jonkinlaisena uranousuna tuo voi pitää. Käsitykseni mukaan Walker teki ihan hyvää työtä seurassa. Tai ainakin hän oli paljon esillä. En osaa sanoa kuinka paljon ja mitä hän teki noiden viime kaudella Uticassa epäonnistuneiden Palmun, Dahlenin, Lindin, Gadjovichin ja kumppaneiden kanssa.

Kuitenkaan tämä ei nyt harmita yhtä paljon kuin aikanaan harmitti hänen lähtönsä laajennusdraftissa Nashvilleen, mutta seura on yhtä kokenutta silmäparia vailla. Tai oikeastaan pariakin. Puuttuuhan sieltä esimerkiksi presidentti edelleen.

Edit: Entinen Canucks-hyökkääjä Chris Higgins ja yliopistojoukkue North Dakotan päävalmentaja Dane Jackson ovat tämän viikon mukana Canucksin prospectien kehitysleirillä. Higgins kertoi, että valmennushommat kiinnostavat pelaajauran jälkeen. Hän voisi olla yksi vaihtoehto Walkerin työn jatkajaksi, mutta ehkä kehitysvalmentajan pestin kautta. Jackson jatkaa varmaan North Dakotassa, jossa hän on toiminut valmentajana 13 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Canucks osti Ryan Spoonerin ulos sopimuksesta. Spoonerin sopimusta oli vielä vuosi jäljellä neljän miljoonan kausihintaan. 1.03 miljoonaa lisätään nyt kahden seuraavan kauden aikana Canucksin palkkoihin kattomaailmassa ulosostosta. Canucs sai tästä kolmen miljoonan dollarin helpotuksen ensi kaudelle ja yhden rosteripaikan lisäksi.

Spooneria testattiin vähän - vain 11 peliä. Noissa hän antoi neljä syöttöä, mutta ei näyttänyt sopivan oikein mihinkään kohtaan joukkueessa. Aika odotettu liike siinä mielessä, mutta toisaalta hän olisi voinut mennä syvyyshyökkääjänä ensi kaudellakin. Kyllä nämä viime päivien liikkeet siltä näyttävät, että siellä ollaan jonkun isomman nimen perässä. Toivottavasti se ei olisi se Myers. Tai jos olisi, niin ei ainakaan siihen huhuttuun hintaan.

Bennington;

I think last year with the Sedins not coming back, we were going to go with young players in skilled positions and we wanted to kind of support them with character players and some guys that can kill penalties. That’s why we signed the players that we did. Now I think we’re in a different spot so if we sign players in free agency it’s going to be with the intent that we think they’re top-four defenseman or top-six forwards.

I think the thing we do have going for us is players see our team kind of transformed last year with our young players. I’m getting the feel through free agency that players want to come out and be part of our group moving forward, where I don’t know if that was necessarily the case before.
 
4

444

Tuohan tässä juuri vähän pelottaakin, että kun nyt selvästi raivataan capiin tilaa ja huhuissa pyörii Myersia ja Lucicia. Kotikaupungin poika olisi ollut tervetullut takaisin 7 vuotta sitten. Nyt on aika vaikea keksiä käyttöä. Myers puolestaan on niin hyvä, että valtaosa ei ole hänestä kuullutkaan, ja nyt pitäisi saada eläkesopimus lähes kymppimiltsillä kaudesta. Nyt jos Benningillä on aivot, niin niitä saa käyttää. Mieluummin jotain hyödyllistä ja hyvää sisään, niin ollaan lähivuosina taas playoff-junassa mukana.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ilmeisesti Myersin kanssa on tehty 5 vuoden ja 30 miljoonan (6 miljoonan ch) sopimus. Virallista julkaisua vaille toki vielä.

Jos pitää paikkansa, niin ei ihan niin surkealta kuulostava sopimus kuin ensin annettiin huhuissa kertoa, mutta olisihan tuossakin liikaa sekä palkassa että pituudessa.

Edler, Tanev, Stecher ja Myers on ilmeisesti puolustuksen suunniteltu top4 ensi kaudella? Hughes, Benn(?), Biega ja farmipakeista Juolevi, Sautner ja Brisebois haastavat paikkoihin ja Hughes voi hyvinkin hypätä tuohon rooliin. Tyytyväinen olen siihen, että Pouliot, MDZ ja Gudbranson ovat viime kaudesta pois. Huttonin olisin mielelläni nähnyt, mutta en yli 3.5 miljoonan hinnalla kolmosparissa. Schennin olisin myös mielelläni nähnyt jatkavan, mutta tuossa taisi painaa joukkueen menestymismahdollisuus? Tampassa (mihin häntä on huhuttu) riittää eri lailla tuota lähitulevaisuudessa.

Edler - Stecher/Myers
Hughes - Tanev
Benn - Myers/Stecher

Biega/Juolevi/Sautner/Brisebois

Tuolla Myersin oman pään virheherkkyydellä en häntä Hughesin viereen istuttaisi. Hughesille pitäisi saada pakkipariksi varmempi pelaaja, jotta hän voisi enemmän keskittyä vahvuutensa hyökkäyspelin käyttöön. Stecherilla on kokemusta Edlerin kanssa pelaamisesta, joten tuo kaksikko voisi olla edelleen hyvä yhdessä. Mutta onko Myersin pelipaikka sitten kolmosparissakaan? No, katsellaan miten Green ja Baumer nuo laittaa jos nämä huhut pitävät paikkansa. Jos Myers vakiinnuttaa asemansa kolmosparissa, voin jo kuvitella fanien reaktiot "30 miljoonan vitospakista". Vielä jos Huttonkin olisi tuossa parissa ollut, niin siellä olisi voinut olla "50 miljoonan kolmospari". Toki tuolla on Tanev mahdollisesti poistumassa tulevaisuudessa edestä.

Jets Nationin näkemys Myersin viime kaudesta.

I truly believe Tyler Myers provides one of the most polarizing eye-tests of the entire Jets lineup. His stature helps him to be noticeable on the ice, but that goes both ways as his turnovers are magnified just as often as his goals.

In the defensive end, Myers is flat out bad. He often has trouble defending in the crease because opposing players are able to get position on him in front of the net and box him out. Sometimes the tall frame can be a hindrance, and trying to get around other players showcases that difficulty. If someone gets on the inside of Myers, they will likely beat him to the spot and Myers has to rely on his long reach to knock the puck away.

To make matters worse, Myers gives up far too many turnovers in his own end. It seems like a struggle to get the puck out whenever he and Kulikov were on the ice together. The last thing to mention about Myers’ defensive ability is that sometimes he just forgets to play hockey.

All of this isn’t to say that Myers is a bad defenseman. He certainly has his lapses on the defensive side of things, but his offensive output is where he really shines. Myers is excellent at beating his man at the blueline and keeping the puck in to prolong offensive zone time. Although those plays tend to be risky, Myers handles the pressure well and is usually able to generate scoring chances by walking the puck into dangerous areas.

The reason why Myers is so polarizing is because of the defensive liability paired with the offensive prowess. If someone watches one and not the other, it paints either a very negative or a very positive picture of Myers when in reality his game lies somewhere in between.

Myersia varmasti minua enemmän tarkkaillut Jets Nation antoi kauden kokonaisarvosanaksi Myersille B. Vertailun vuoksi Byfuglien sai A, Morrissey A-, Trouba B+, Chiarot C ja Morrow D.

Jetsin viime kauden oikean puolen pakeista Myers jäi siis Byfuglienin ja Trouban varjoon kokonaisuudessa myös Jets Nationin mielestä, mutta ei hän niin huono puolustaja ollut viime kaudella ainakaan Jetsin fanisivun mielestä mitä osa Canucks-faneista tietää kertoa. Toki onhan se huomattu, että Canucks saisi hankkia vaikka Kucherovin ja osa polttaisi siitäkin talonsa.

Omaan silmään Myersilla on noita Jets Nationinkin mainitsemia puutteita omassa päässä ja hän voi olla "yannickweber", mutta toisaalta hän tuo mukanaan myös käsiä alakertaan, missä ei niitä liikaa ole. Sopimusta pitäisin kokonaisuutena huonona edelleen, kun puhutaan kärkiparin pakin palkasta roolin ollessa varmaan jossain 3-4 pakin paikkeilla, mutta niin se vain yleensä menee, että hyvää markkinahintaista sopimusta näiltä markkinoilta on vaikea löytää jos puhutaan pelipaikan kärkinimistä. Omista varauksista koko joukkueen kasvattaminen ei taas oikein käytännössä tahdo onnistua. Ilmeisesti Myersilla oli haluja tulla pelaamaan Vancouveriin. Hän viettää perheensä kanssa aikaa pelikauden ulkopuolella Kelownassa.

Sitten odotellaan Jordie Bennin paluuta kotiseudulle. Benn on ainakin huhuissa ollut vahvasti yhdistettynä Vancouveriin. Samat sanat menevät hänellekin kuin Myersille. Aika paljon hän on saanut kritiikkiä osakseen jo valmiiksi, mutta voi olla kolmosparissa ja alivoimilla ihan paikkansa täyttävä puolustaja. Habsin fanisivun Eyes On The Prize näkemys Bennin viime kaudesta:

In the end, Benn finished his year with strong numbers at five-on-five, boosted by his stint in the middle of the season with a player who was playing a level below his ability. He also set a new mark for five-on-five points with 20, besting the 15 he posted in his first full NHL season with Dallas Stars in 2013-14.

His season wasn’t only about his play at even strength, however. A significant portion of his year was spent defending on the power play. He led all Canadiens defencemen in short-handed ice time, and just about matched Weber’s average minutes per game played on the penalty kill — easily achieved since they formed one of the main defence duos while a man down.

In 2018-19, it became clear that Benn wasn’t a top-four defenceman, and the coaching staff was quickly reminded of that whenever they decided to test him there one more time. But he still played 81 games on the season, with the second-most minutes among Habs defencemen, because he performed well in his third-pairing role, has the rare ability to switch from the right to the left side when needed, and was a reliable option on the league’s 13th-ranked penalty kill.


Toki tuossakin sitten sopimus ratkaisisi miten järkevältä Bennin tulo kuulostaisi. Hän on 32 vuotias ensi kaudella, joten pituudessa kolme vuotta voisi olla maksimi ja neljää kai huhutaan. Palkka tulee nousemaan, mutta toivottavasti ei yli 2.5 miljoonan dollarin.

Huhuissa on ollut myös laituri Gustav Nyquist. Takana on uran tehokkain kausi, mutta kokonaisuutena häntä voisi pitää noin 20 maalin ja 45-55 pisteen taitohyökkääjänä. Nyquistin kohdalla sopimuksen kanssa pitäisi olla myös tarkkana. Ikää on nyt vuosi vähemmän kuin Erikssonin tullessa aikanaan. Erona kuitenkin se, että Eriksson oli tullessaan saanut ääniä (toki vain viimeisille sijoille, mutta kuitenkin) Selke Trophyyn ja tähdistökentälliseen. Lady Byngissa hän oli kolmas. Ja nyt taso on jotain muuta.
 
4

444

Ja näin MaG saa tuhottua NHL-uransa naapurikylän öljylähteillä. Saa nähdä minkälaisella pahvilla hankitaan korvaaja. Veikkaan, että liian isolla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
-Odotetut sopimukset siis Myersin ja Bennin kanssa ja alakerta näyttäisi olevan nyt tässä. Bennin sopimus oli parempi kuin odotin ja hänestä pitävät monet tilastoscoutitkin roolissaan, Myersilla onneksi hinta ja vuosimäärä laski huhutusta, mutta on silti edelleen liikaa tasoon nähden mielestäni. Kuitenkin on varmaan Vancouverissa top4 pakki mikä oli Jetsissakin. Viimeisten neljän kauden aikana Myers pelasi Jetsissa keskimäärin noin 21:30, mikä on Jetsien kolmanneksi eniten puolustajalle peliä kohden. Vancouverissa rooli saattaa nousta tuostakin.

Myersin kohdalla kehittyneet tilastot eivät viime kaudelta kerro hyvää kuvaa, mutta Benning sanoi hankinnan taustalla olleen muutakin;

“We have a strong analytics department and we have guys that do all that for us and we listen to them.
But with Tyler, it's more than the analytics. It's what he brings to our overall group with his size, his skating, his ability to jump up into play. We just felt like he's just hitting his stride here where, given more opportunity, more ice time…”

Benningin inspiraatio Myersiin sai ilmeisesti lähtönsä St. Louisin isokokoisesta ja liikkuvasta puolustuksesta. Saa nyt sitten nähdä mitä tuo mahdollisesti lisääntyvä peliaika hänelle tekisi. Jetsissa hänen peliin tuli vähän lisää ongelmia peliajan noustessa, mutta toisaalta ei olisi ensimmäinen puolustaja, joka vastuun noustessa joutuu hyppäämään uusien haasteiden eteen ja on tottumaton käsittelemään niitä. Myös Benn joutui Montrealissa vastaavien haasteiden eteen viime kaudella. Kauteen mahtui parikymmentä yli 20 minuutin iltaa (korkeimmillaan yli 25 minuuttia) ja nuo eivät ole tasoltaan kolmosparin puolustan minuutteja.

Puolustus on nyt kokonaisuutena miljoonan halvempi kuin se oli viime kaudella, mutta mielestäni järkevämmin kasattu Myersin sopimuksesta huolimatta. Joukkue on karsinut puolustajia oikeasta päästä, sillä itsekin olisin heittänyt Pouliotin, Gudbransonin ja MDZ:n pois. Huttonia en olisi, mutta jos ja kun roolina olisi ollut kolmosparin puolustaja yli neljän miljoonan palkalla, tuon ymmärtää. Huttonin tapaus on edelleen kaiken kaikkiaan erikoinen. Oliko tosiaan niin, että hänestä ei olisi mitään saanut? Vai onko seurajohto tosiaan niin sokea, että eivät huomanneet oman joukkueen puolustajan sopimuksen tilannetta?

Myersin ja Bennin lisäksi Canucks hankki syvyyspaikoille 27 vuotiaan ruotsalaispuolustajan Oscar Fantenbergin vuoden ja .850 dollarin sopimuksella. Fantenberg pelasi viime kaudella NHL:ssä 61 peliä Calgaryn ja Los Angelesin paidoissa. Flames hankki hänet siirtotakarajalla vaihdossa neljännen kierroksen varaukseen. Yhteistä pelitaustaa häneltä löytyy Markströmin kanssa muutaman kauden takaa Ruotsin MM-joukkueesta. Palkintokaapista löytyy mestareiden liigan voitto ja SHL:n mestaruus. Lisäksi historiasta löytyy yksi kausi KHL:ssa ja siellä tähdistöpelin valinta.

Pari peliä vasta nähnyt häneltä NHL:ssä eikä hän niissä erottunut juurikaan - jäi mieleen aika tasapaksu kuva puolustajasta, joka pärjää kaksinkamppailuissa Toisaalta tuo voi olla ihan hyvä merkki syvyyspuolustajalle. Flamesissa hän pelasi keskimäärin noin 16 minuuttia pelissä. Alustavasti hän taitaa lähteä kauteen kasipakkina suurin piirtein samalta viivalta kuin Biega.

Edler - Stecher/Myers
Hughes - Tanev
Benn - Stecher/Myers

Biega/Fantenberg
Juolevi/Sautner/Brisebois

Tuossa taitaa olla puolustus kasassa. Toki noiden pakkiparien koostumukset saattavat muuttua ja varmasti muuttuvatkin.

Farmipuolelle Vancouver hankki sentteri Tyler Graovacin ja maalivahti Zane McIntyren. Uticalla oli viime kaudella ongelmia etenkin senttereissä. Isokokoinen Graovac oli viime kaudella AHL-joukkue Stocktonin toiseksi paras pistemies. Sinänsä joukkue ei ole kuitenkaan vastannut vielä mihinkään tarpeeseen, että Utican viime kauden tehokkain sentteri Tanner Kero lähti Dallasiin. Taitaa olla jopa mennyt huonompaan suuntaan tuo farmin keskusta jos se näin päättyy. Tällä hetkellä siellä olisi suunnilleen seuraava tilanne;

Boucher - ? - MacEwen
Perron - Graovac - Lind
Gadjovich- Malone - Jasek
Bancks- Hamilton - Arseneau

Boucherin ja Perronin kanssa ei ole vielä sopimuksia. Perronia ja Graovacia voidaan pitää hyvinä farmihankintoina, mutta ykkössentteri mielestäni puuttuu. Graovacilla tuohon kysyntään ei ole mielestäni vastattu. En tiedä sitten olisiko Gaudette edelleen farmin senttereitä jos Sutter ja Beagle pysyvät ylhäällä. Hän voisi periaatteessa tuossa roolissa pelata hyvinkin ja kehittää kiekollista peliä. Viime kaudella hänelle ei tullut farmissa kuin 14 peliä ja 11 pistettä, mutta tuo oli lähinnä uuden opiskelua.

Maalivahtitontille McIntyren hankinta oli myös ihan paikallaan. Bachmanin varaan ei voida enää laskea juuri mitään, joten siellä tarvittiin yhtä kokeneempaa maalivahtia. McIntyre tulee Uticaan Providencesta, jossa hän on pelannut noin 150 farmipeliä ja ollut mm. AHL:n kakkostähdistöön valittu maalivahti. Viime kaudella yliopistosarjojen toiseen tähdistökenttään valittu Jake Kielly sekä OHL:ssa lupauksia antanut Michael DiPietro haastavat paikkoihin. Tuo olisi voinut olla liian kokematon kaksikko aloittamaan kun kummallakaan ei ole vielä yhtään farmipeliä taustalla. Toisen tie vie aluksi ECHL:aan. McIntyren sopimus on vain vuoden, joten nuorempien maalivahtien kehittyessä DiPietro-Kielly -kaksikko on sitten maalilla 2020-21 kaudella.

Ja näin MaG saa tuhottua NHL-uransa naapurikylän öljylähteillä. Saa nähdä minkälaisella pahvilla hankitaan korvaaja. Veikkaan, että liian isolla.
Ellei sieltä tule vielä jotain Eriksson - Lucic -treidiä, niin tuskin. Eikä taida olla tuossakaan tapauksessa juuri Granlundia paikkaamassa. Harmittaa nähdä pelaajien kuten Granlund ja Gaunce (Boston) lähdöt, mutta kummallekaan ei ollut oikein enää tilaa kokoonpanossa. Toki Granlund olisi mennyt monikäyttöisenä pelaajana ehkä vähän missä tahansa joukkuetta, mutta voi olla hänelle parempi saada uusi startti toisessa joukkueessa. Tällä hetkellä hyökkäyksen kokoonpano voisi näyttää suurin piirtein tältä;

Miller - Pettersson - Boeser
Pearson - Horvat - Bärtschi(?)
Roussel - Sutter - VIrtanen
Motte - Beagle - Leivo/Eriksson

Schaller/Gaudette/Goldobin/MacEwen

En tiedä oikein mihin kohtaan tuossa olisi Granlundin saanut sopimaan. Toki hinta-laatusuhteeltaan ennemmin hänet kuin Eriksson, mutta Louita ei saada nykyisellä sopimuksella poiskaan, ellei sitten johonkin saman tasoiseen huonoon sopimukseen vaihdeta. Eikä tuossakaan tapauksessa ole välttämätöntä tarvetta, kun hän nyt menee tuolla siinä kuin joku Lucic ja on varmaan parempikin.

Bärtschin tuolta nyt itse yrittäisin myydä pois, kun ei tunnu pysyvän kunnossa. Lisäksi Sutterin voisin myydä jos joku ostaja ilmaantuisi ja antaa Gaudettelle tuossa roolia. Benning ilmeisesti haluaa pitää kuitenkin riveissä noita senttereitä loukkaantumistilanteiden varalle. Tuossa kokoonpanossa pitää muistaa Rousselin pitkä sairausloma, mikä jatkuu ainakin syyskuulle, mahdollisesti jopa joulukuulle. Eriksson tai Leivo taitavat paikata tuota siihen saakka ainakin. Goldobin sitten kärkkyy kai tuota Bärtschin rosteripaikkaa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ei nuo eiliset hankinnat olleet niin huonoja kuin ennakoitiin, mutta en tiedä paraniko tuo pakisto nyt oleellisesti esim Hutton - Biega kaksikosta Myers - Benn kaksikolla. Tuohon kaksikkoon nyt laitettiin 8 milliä kiinni ja kyllä sillä omasta mielestä olisi pitänyt saada laadukkaampi pakisto kasattua. Ens kauden aikana TOP6-pakeista neljä on yli 30 vuotiaita ja ainoastaan Stecher ns parhaassa iässä 25 vuotiaana. Eihän tuo ikärakenne ole lähelläkään optimaalista, mutta toivotaan että tuo on nyt parempi jo pelkästään sillä ettei Pouliot enää eksy kentälle. Ja myös Gudbranson ja MDZ ovat muualla.

Harmittaa nähdä pelaajien kuten Granlund ja Gaunce (Boston) lähdöt, mutta kummallekaan ei ollut oikein enää tilaa kokoonpanossa.

Itse en vaan pysty käsittämään tuota Gauncen kohtelua. Varataan pelaaja ekalla kierroksella, kasvatetaan häntä maltillisesti ja sitten kun hän herättää lupauksia niin haudataan farmiin ja päästetään ilmaiseksi muualle? Eikö viime kaudella Gauncesta olisi irronnut edes nelos- tai vitoskierroksen varausta? Gaunce pelasi ylhäällä kolme matsia ja teki niissä kolme pinnaa. Tuon jälkeen hän pelasi pitkään farmissa hyvin, kunnes hyytyi loppukaudesta - siellä tosin hyytyi kaikki muutkin.

Granlund pääsee nyt sitten Gagnerin kanssa loistamaan Oilersissa. Kuulostaa kyllä hyvältä kolmosketjulta tuollainen G-G kaksikko.

Bärtschin tuolta nyt itse yrittäisin myydä pois, kun ei tunnu pysyvän kunnossa. Lisäksi Sutterin voisin myydä jos joku ostaja ilmaantuisi ja antaa Gaudettelle tuossa roolia. Benning ilmeisesti haluaa pitää kuitenkin riveissä noita senttereitä loukkaantumistilanteiden varalle.

Benning tosiaan haluaa pitää kalliin Sutterin kehissä, mutta edullinen ja edelleen kehittyvä Gaunce ei sitten kelvannut. Jokin tässä jälleen rakentamisessa tökkii kyllä pahasti. Sitä punaista lankaa ei tunnu vaan löytyvän sitten millään. Hankitaan 30 vuotiaita kakkoskorin (tai kolmoskorin) pelaajia, kun pitäisi hankkia niitä reilu parikymppisiä uransa parhaisiin kausiin valmistuvia pelaajia. Tämä siis pakiston osalta.

Hyökkäykseen onkin hankittu noita sopivan ikäisiä pelaajia vaikka sinnekin on kyllä hankittu pelaajia haulikolla ampuen. Osa ehkä onnistuu, suurin osa ei. Toivotaan että Miller, Pearson ja Leivo nyt onnistuisivat tulevalla kaudella. Ja Gaudette saisi peliaikaa ylhäällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ei nuo eiliset hankinnat olleet niin huonoja kuin ennakoitiin, mutta en tiedä paraniko tuo pakisto nyt oleellisesti esim Hutton - Biega kaksikosta Myers - Benn kaksikolla. Tuohon kaksikkoon nyt laitettiin 8 milliä kiinni ja kyllä sillä omasta mielestä olisi pitänyt saada laadukkaampi pakisto kasattua.
Tuosta samaa mieltä. Myersin sopimus oli turhan suuri, joten se tuossa näyttelee nyt avainasemaa miksi tuo kahdeksan miljoonaa on Myersista ja Bennista liikaa. Benn'han tuli ihan sopivalla sopimuksella mielestäni. Hän pystyy pelaamaan kumpaakin puolta ja on siksi tärkeä lenkki alakerrassa, jossa noita loukkaantumisia on tullut liikaa.

Nyt puolustus on mielestäni noussut liigan pohjilta lähemmäs keskitasoa, mutta ei tuo vielä laadukas ole. On tuo silti mielestäni järkevämmin rakennettu nyt kuin vuosi sitten. Lähinnä tuon voisi laittaa muotoon Hutton+Gudbranson+Pouliot+Del Zotto vs Myers+Benn+Hughes. Jälkimmäinen kolmikko on halvempi kuin edeltävä nelikko, mutta mielestäni ennakkoon parempi.

Vaikea muutenkaan ainakaan vapaiden agenttien markkinoilta olisi ollut löytää sellaisia taikakikkoja, jotka samaan rahaan olisivat tehneet puolustuksesta kerralla selvästi paremman. Kolme vuotta Myersia vanhempi Strålman sieltä olisi voitu saada, mutta hänenkin cap hit on 5.5 miljoonaa ja sopimus kestää vuoden vanhemmaksi kuin Myersilla. Ehkä tuossa Myersilla on kuitenkin enemmän vielä ns laatuvuosia ikänsä puolesta jäljellä? Toinen mahdollisuus oli Gardiner, mutta hän olisi tullut samalle puolelle missä ovat jo Edler ja Hughes (ja Juolevi tulossa mahdollisesti).

En tiedä olisiko tuossa Myersin kohdalla pitänyt olla painamatta liipasinta ja mennä tutuilla puolustajilla, mutta joukkue halusi (ihan syystäkin) muutosta alakertaan. Kun viime kauden alussa sanoin tänne Canucksin kausiketjuun joukkueen alakertaa NHL:n huonoimmaksi ja omasta mielestäni tuolloin oli mukana muutamakin puolustaja, jotka eivät kunnolla täyttäneet edes NHL-kriteereitä, niin nyt tuollaisia ei ole ennakkoon top6-ryhmässä. Kova kärki sieltä puuttuu edelleen, mutta Edler, Tanev, Hughes, Myers, Stecher ja Benn on nyt ihan kohtalainen kuusikko ennakkoon (mikäli Hughes jatkaa siitä mihin jäi viime kaudella)

Mitään hurjaa nostetta siis puolustus ei ole saanut, mutta nyt ei jo ennakkoon hirvitä joka kerta katsoa kun tietyt pelimannit luistelevat jäälle. Syvyyttäkin pitäisi olla nyt vähän paremmin. Biega on hyvä syvyyspuolustaja ja Fantenberg pelasi viime kaudella yli 60 peliä NHL:ssä. Nuorista Juolevi, Sautner ja Brisebois menevät toivottavasti eteenpäin kehityksessä. Heistä Juolevi ja Brisebois olivat viime kaudella AHL-tulokkaita ja ihan hyvin loppukaudella ylhäällä pelannut Sautner uskallettiin heittää ylhäällä puolustaville minuuteille, mitä ei jokaisen nuoren kohdalla tehdä.

Mr. Smith kirjoitti:
Ens kauden aikana TOP6-pakeista neljä on yli 30 vuotiaita ja ainoastaan Stecher ns parhaassa iässä 25 vuotiaana. Eihän tuo ikärakenne ole lähelläkään optimaalista, mutta toivotaan että tuo on nyt parempi jo pelkästään sillä ettei Pouliot enää eksy kentälle. Ja myös Gudbranson ja MDZ ovat muualla.
Tuo puolustuksen ikärakenne johtuu pitkälle siitä, että joukkue kauppasi/päästi nuo parhaassa iässä olevat tähtipuolustajansa muualle. Hutton, Pouliot ja Gudbranson olivat kaikki tuota ikärakennetta. Ray Ferraro tuosta sanoikin, että ikärakenne on vääristynyt, mutta jos oikean ikäisten puolustajien taso on tuota niin ei haittaa vaikka olisi millainen rakenne.

Huttonin olisin tosiaan pitänyt, mutta ei hänen lähtönsäkään ole niin suuri menetys mitä nyt monessa paikassa annetaan ymmärtää. Hän otti viime kaudella viimein itseään niskasta kiinni ja sai jo pahasti laskussa olleen uransa oikaistua. Hän pelasi ihan hyvin ja oli harvoja jotka osasivat nostaa peliä, mutta viimeisten neljän kauden aikana hän on ollut kolme kertaa yli -20 lukemissa, vaikka on pelannut hyökkääviä minuutteja. Tehopörssi nyt on noin yleisesti kyseenalainen mittari, mutta kun puolustaja pelaa melko helppoja minuutteja ja kerää neljään kauteen -75 lukemat (seuraavaksi huonoin on Edlerin -43, mutta hän on pelannut jatkuvasti vastustajan kärkeä vastaan enemmän puolustavia minuutteja), niin kyllä tuo jostain kertoo.

Lähinnä tuo tapa millä Hutton lähti, pisti kyllä ihmettelemään. Tuo oli surkeaa toimintaa manageritaholta jos tuota sopimusta ei osattu ennakoida tai sille mitään yritetty tehdä. Toinen juttu on sitten se, jos Huttonista ei tuon palkan ja tason suhteen vuoksi tosiaan olisi mitään saanut. Mutta tuota ei saada varmaan koskaan tietää. Sinänsä pelaajan lähtö ei niin hirveästi harmita tuossa kuitenkaan. Ei hän mikään korvaamaton ollut pelaajana. Vähän samanlainen itkumuuri perustettiin aikanaan esimerkiksi Ryan Stantonille tuolla HF-puolella. Hänelle ei ole tullut NHL-pelejä nyt kolmeen kauteen.

Mutta totta tuo kyllä on, että ei tuo ikärakenne ole oikea. Canucks pitää mukana edelleen Edleria ja Tanevia noista veteraaneista. Bennin tulo nostaa tuota ikärakennetta myös. Joukkue ei siis ole ilmeisesti kokenut kaipaavansa muutosta ikärakenteen puolesta. Nuo kaikki kolme puolustajaa ovat kuitenkin mahdollisesti pois joukkueesta kahden vuoden päästä (Tanev ehkä jo ensi kauden jälkeen). Viimeistään tuossa vaiheessa Benningin pitää kyetä ratkaisemaan puolustuksen kärkeä tulevaisuutta silmällä pitäen. Nyt siellä on vain luotettu noihin tuttuihin pelaajiin kärkiosastolla ja toivottu Gudbransonin ja Pouliotin nostavan pelinsä tasoa.

Kokonaisuutena Benning on epäonnistunut puolustuksen rakentamisessa aikaisemmilla kausilla. Gudbransonista maksettu hinta osoittautui hudiksi. Samoin kuin kärsivällisyys hänen kanssaan. Juolevi ei ole kehittynyt kuten häneltä aikanaan toivottiin (loukkaantumisilla tuossa varmasti osuutta myös). Pouliotin uran toinen mahdollisuus oli epäonnistunut. Hutton pelasi parhaan kautensa tulokkaana. Pedan ja Clendening osoittauivat tyhjiksi arvoiksi ja heistä maksettiin aikanaan lupaava prospecti ja kolmannen kierroksen varaus. Muutama esimerkiksi toisen kierroksen varaus on kaupattu pois, joilla tuota pakkivajetta oltaisiin voitu yrittää hankkia. Moni asia on johtanut tuohon, että nyt siellä maksetaan ylihintoja ja hankitaan kolmekymppisiä.

Sinänsä nuo uudet pakkihankinnat ovat nyt tähän tilanteeseen kuitenkin ehkä sopivimpia palasia, mutta miksi tähän on päädytty... Sitä voidaan miettiä. Nyt tänä kesänä tehdyt hankinnat ovat osaksi myös tekohengitystä tähän hetkeen. Joukkueessa toivotaan varmasti, että Hughesista kehittyy kärkiparin puolustaja ja Juolevi sekä Woo ottavat roolia vielä Myersin ja Stecherin kanssa puolustuksen 3-6 paikoista parin kauden päästä. Sautnerin ja Briseboisin toivotaan kehittyvän tuonne syvyyspaikoille.

Yliopistohankintojen Tevesin ja Raffertyn toivotaan yllättävän ja Tryamkinin palaavan Venäjältä mahdollisesti yhdessä Podkolzinin kanssa aikanaan. Tuohon yksi hyvä hankinta ja/tai nappiin onnistunut pakkivaraus, niin tuo voi jo näyttää paremmalta. Paljon on toki toiveita ja osa varmasti ihan turhia, mutta ehkä osa toteutuukin.

Selvää on se, että ilman nuorten kehittymistä Canucksinkaan on erittäin vaikea saada jalkeille tulevaisuudessa hyvää puolustusta. Ei se ainakaan tuolta vapaiden agenttien markkinoilta käsin tapahdu palkkakattomaailmassa. Pelaajakauppa on tietysti aina mahdollinen, mutta en laskisi noidenkaan varaan, sillä melkein se tarkoittaisi kärkihyökkääjistä luopumista ellei sitten lähdetä varauksia myymään. Nyt ei ole vielä kuitenkaan sen hetki.

Katsellaan nyt ensin miten tuo puolustus tuosta suoriutuu. Mielenkiintoinen osasto tuo on ainakin nyt kun Hughes pääsee pelaamaan koko kauden, Juolevi saattaa onnistuessaan päästä mukaan ja Myers on valmiiksi suurennuslasissa. Hughesin ikäistä pakkitulokasta Vancouverilla ei ole ollut sitten Luc Bourdonin. Muutenkaan noita tuon ikäisiä tulokaspakkeja ei ole liiemmin ollut Vancouverin historiassa. Dale Tallon (70-71), Jim Hargreaves (70-71), Jocelyn Guevremont (71-72), Larry Bolonchuk (72-73), Bob Dailey (73-74), Harold Snepsts (74-75), Rick Lanz (80-81), Garth Butcher (81-82), Neil Belland (81-82) ja J.J Daigneault (84-85) pelasivat Hughesin ja Bourdonin ikäisinä tulokkaina yli 10 peliä.

Mr. Smith kirjoitti:
Itse en vaan pysty käsittämään tuota Gauncen kohtelua.
Sama juttu minulla. Gaunce oli minulle aina jonkinlainen "symppispelaaja". Kaikesta päätellen hieno joukkuepelaaja joka roikkui pitkään rajalla ylös, mutta ei saanut kuitenkaan syystä tai toisesta kunnolla lopulta luottoa. Ehkä tuo verkkainen liike oli se suurin syy miksi Green ei pelejä enempää antanut? Väitän, että kyllä hän silti olisi saman tehnyt kuin muutamat muutkin hyökkääjät joukkueessa.

Uskon maisemanvaihdon olleen lopulta paras pelaajalle ja siinä mielessä tuo on hyvä siirto. Pitää kyllä jatkossakin seurata hänen uraansa ja toivoa, että lopulta tuo sitkeys palkitaan.

Mr. Smith kirjoitti:
Benning tosiaan haluaa pitää kalliin Sutterin kehissä, mutta edullinen ja edelleen kehittyvä Gaunce ei sitten kelvannut. Jokin tässä jälleen rakentamisessa tökkii kyllä pahasti. Sitä punaista lankaa ei tunnu vaan löytyvän sitten millään. Hankitaan 30 vuotiaita kakkoskorin (tai kolmoskorin) pelaajia, kun pitäisi hankkia niitä reilu parikymppisiä uransa parhaisiin kausiin valmistuvia pelaajia. Tämä siis pakiston osalta.
Varmasti Benning'kin hankkisi niitä reilu parikymppisiä urallaan nosteessa olevia pelaajia jos tuo olisi helpommin mahdollista. Eivät joukkueet vaan tahdo oikein antaa noita poiskaan ainakaan jos puhutaan kärkipäästä. Gudbranson, Pouliot, Clendening ja Pedan olivat sellaisia hakuja, joiden toivottiin puhkeavan kukkaan siirron jälkeen ja heidän kohdalla tuo arvio petti. Kaikkien kohdalla maksettiin hintaa sekä siirroissa (prospecteja ja varausvuoroja) että kärsivällisyydessä.

Periaatteessa tuo on siis hyvä linja, mutta toteutus on vaikeampaa. Viime kauden aikana huhujen mukaan Canucks oli kiinnostunut Nashvillen organisaation Dante Fabbrosta. Predators oli kai kysynyt ykköskierrosta takaisin, mutta tuohon ei uskallettu lähteä. Jos tuo pitää paikkansa, niin ymmärrän tuon kun hyppään ajassa siihen huhun hetkeen jolloin sijoitus ei ollut varma eikä lottotulos myöskään. Mutta joskus ehkä voisi ottaa myös riskejä noissa hyvissä prospecteissa.

***

Canucks teki vuoden sopimuksen Motten kanssa. Sopimuksen arvo on 975.000 dollaria. Motte oli viime kaudella arvokas nelosketjun työmyyrä, karvaaja ja alivoimapelaaja. Hän pelasi 74 peliä ja jäi tehoissa 16 (9+7) pisteeseen, mutta toi paljon muuta jäälle. Toivottavasti kykenisi jatkamaan tuosta ensi kaudella.

*

Vancouver sai parannettua Utican epävarmaa sentteritilannetta tekemällä sopimuksen Carter Camperin kanssa. Pienikokoinen, mutta hyvä peliä tekevä sentteri teki viime kaudella AHL:ssa 50 pistettä. Uralla on yli 500 peliä farmissa monissa joukkueissa pistekeskiarvon ollessa 0.75 pistettä pelissä. Camperia voidaan jo pitää ykkösketjun tasoisena sentterinä. Boucherin ja MacEwenin kanssa voi olla hyvä ketju ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Athleticin Ryan Biech kirjoitti oman versionsa noista Canucksin ketjuista ja pakkipareista.

Artikkelissa olleen Rick Dhaliwalin twiitin mukaan Canucks oli tosissaan kiinnostunut Nyquistista;

Nyquist to Columbus.#Canucks were serious contenders for him but ran out of cap space. Pettersson was a big reason why Nyquist showed so much interest in Vancouver.

Ilmeisesti tuo Luongosanktio vesitti nuo toiveet.

Jutussa nähdään kokoonpano näillä tämän hetken palasilla muuten näin;

Miller – Pettersson – Boeser

Pearson – Horvat – Baertschi

Leivo – Gaudette – Virtanen

Sutter – Beagle – Motte

(eli Eriksson kuuden miljoonan sopimuksellaan kokonaan ulkona kokoonpanosta.)

Edler – Tanev

Hughes – Myers

Benn – Stecher

Tuo saattaisi olla aika lähellä myös. Tuossa Hughes-Myers -kaksikko saisi varmaan aika suojattuja minuutteja, mikä voisi toimia.

*

Tuossa samassa on muisteltu myös viime kauden avauskokoonpanoa, mikä oli seuraava;

Bärtschi - Horvat - Boeser

Goldobin - Pettersson - Eriksson

Motte - Suttter - Virtanen

Leipsic - Beagle - Granlund


Edler - Tanev

MDZ - Stecher

Pouliot - Gudbranson

*

Omasta mielestä tuossa on menty eteenpäin, mutta katsellaan sitten miten tuo joukkue tulee menestymään. Paljon riippuu miten nuo nuoretkin pelaavat. Iskeekö Petterssonille esimerkiksi "toisen kauden kirous", saako Boeser paremman kesän alle kuin viime kesänä, miten Hughes onnistuu kun pelaa koko kauden ja jatkaako tuo Horvat-Pearson viime kauden tasolla. Maalivahditkin vaikuttavat olennaisesti. Jos torjuntatyyliään viime kauden aikana muuttanut Markström pystyy jatkamaan sitä virettä mikä hänellä oli joulukuun alusta runkosarjan loppuun, Canucksilla ei ole maalivahtiongelmaa.

***

Canucks Armyn artikkeli Jordie Bennista.

While Benn was on the ice for the Habs this past season, they were simply a better defensive team.

Using Micah Blake McCurdy’s shot rate viz, it’s easy to see what a difference Montreal was with and without Benn. While he was playing, the Canadiens suppressed shots to seven per cent lower than league average — especially around the net, where they hardly gave up any shots.

Without Benn, Montreal was still a solid defensive team, but not at the same level. They still gave up some significant chances, enough to raise Micah’s threat level metric by five per cent.

But what Benn has done really well this past season with Montreal is get the puck to skaters that are open to attempt a shot.

On the Habs, Benn had the highest rate of primary shot assists among defencemen. And significantly in the upper tier of defencemen across the entire league.

All of this at even-strength is great, but where Benn does a lot of his work is on the penalty kill.

With the Habs last year, Benn averaged 2:46 TOI shorthanded per game, second only to the 2:48 TOI of Shea Weber. They were Montreal’s primary PK partnership throughout all of last season and they did an above-average job at restricting opposing teams from scoring on their powerplays.

Using Micah’s viz again to demonstrate how effective Benn was on the penalty kill, it was clearly a major difference between having him out there and not. It could be the presence of Weber with him, but a total of 225 minutes should average out the individual impact.

All of this combined into one package presents a very unassuming and under-the-radar defenceman. Benn won’t necessarily have any particular burst onto the scene in Vancouver and won’t impress in any significant way. But he’ll just be there and able to hold off the opposition successfully enough, as he has done historically in this league.

This signing should have an overall positive effect on the upcoming Canucks season as a whole. He has certainly shown that he is much better than any of the previous blueliners that were able to get a mountain of minutes for Vancouver last year, so for just a $4-million dollar commitment, it makes all the sense in the world.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Dailyhiven mukaan Canucks saattaa olla kauppaamassa vielä paria veteraania tehdäkseen hyökkääjähankinnan.

According to a report from TSN 1040’s Matt Sekeres, the Canucks maybe be trying to do just that, as he says both Chris Tanev and Sutter are available.

If the Canucks could find a new home for both players, that would clear a combined $8.825 million in cap space for next season. The problem, of course, is that Jim Benning wouldn’t exactly be selling high on either player.

Matthew Sekarasin twiitti;

Tanev is still available. Think team wants to move some $ to pursue that top-6 W with several candidates still unsigned. Perhaps return a cheaper D.
— Sutter is available but coming off terrible season might have to recoup value.
Schaller’s camp pursuing a change of scenery. Trade would return almost nothing. Just send $1.9M out.
— Getting concerned that there is no landing spot for Eriksson unless Canucks willing to ship out prime asset w/ him.

Nuo kaikki ovat ongelmallisia pelaajia kaupattavaksi tällä hetkellä. Terveenä Tanev on ollut joukkueen paras puolustaja, mutta terveitä päiviä on nähty liian harvoin. Kolmen viimeisen kauden aikana hän on missannut loukkaantumisten vuoksi noin 100 peliä. Varmaan muutaman kymmenen hänen pelaamistaan peleistä jäällä on nähty puolikuntoinen mutta pelannut puolustaja. Lisäksi silloin kun hän on joutunut jättämään kentät loukkaantumisten vuoksi, täyteen pelikuntoon pääseminen on ottanut aikaa. Ihan terveenä ollessa häneltä ei olla saatu kolmen viime kauden aikana varmaan kovinkaan montaa kymmentä peliä. Palkka 4.45 ei ole terveelle Taneville ollenkaan paha, mutta tuo iso vammamäärä tekee tuosta ongelmallisen.

Sutter on kunnossa ollessaan tärkeä puolustava hyökkääjä ja hänen merkitys näkyy alivoimilla. Hänelläkin on kuitenkin ollut neljän viime kauden aikana kaksi tuollaista noin 20 pelin kautta ja yksi noin 60 pelin kausi. Viime kaudella ei tullut kuin 26 peliä. Viime kaudella ennen loukkaantumistaan hänellä on hyökkääjistä toiseksi eniten peliaikaa peliä kohden (yli 18 minuuttia) ja Canucksin alivoima oli NHL:n seitsemänneksi parasta Sutterin pelatessa ykkösalivoimaa.

Sutterin loukkaannuttua Vancouver kyykkäsi alivoimilla kunnolla ja oli vuodenvaihteeseen mennessä NHL:n alivoiman 28. "paras". Sutter pelasi reilut 80 minuuttia alivoimaa viime kaudella ja hänen ollessa jäällä omiin tuli kolme maalia. Vertailuna Granlund pelasi noin 180 minuuttia alivoimalla ja hänen jäällä ollessa omiin tuli 28 maalia. Sutterin palkka on Taneviin nähden lähes identtinen (4.375 miljoonaa), mutta samat sanat menevät hänellekin; vaikea kaupata pelaajaa joka ei tahdo pysyä jäällä.

Erikssonin sopimus on noista kaikkein hankalin kaupattava pelillisen tason romahdettua. Kyllä sieltä se 10 maalia tulee ainakin jos pääsee pelaamaan Petterssonin tai Horvatin kanssa ja hän pelaa omaan päähän, mutta hän täyttää kohta 34 vuotta ja caphit on se kuusi miljoonaa. Hänen suhteen en elättele toiveita kauppaamisesta. Schallerille ei löytynyt lainkaan luottoa ja syystäkin. Hän pelasi ihan hyvän kauden ennen tuloaan Bostonissa roolissaan, joten ehkä joku joukkue saattaisi nähdä kuitenkin käyttöä kun sopimus ei ole mitenkään älyttömän iso verrattuna näihin muihin pelaajiin. Toisaalta eipä hänen sopimuksensa vapauttaminenkaan sitten hirveästi avaisi tilaa hyökkääjähankinnalle.

Ryan Dzingel, Micheal Ferland ja Marcus Johansson taitavat olla niitä hyökkääjiä, joiden perässä Canucks voisi vielä olla mikäli saisi tilaa kattoonsa.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Nuo kaikki ovat ongelmallisia pelaajia kaupattavaksi tällä hetkellä. Terveenä Tanev on ollut joukkueen paras puolustaja

Palkka 4.45 ei ole terveelle Taneville ollenkaan paha, mutta tuo iso vammamäärä tekee tuosta ongelmallisen.

Jo viimeksi ihmettelin Benningin master plania ja edelleen pitää ihmetellä. Jos viime kaudella tiedettiin ettei Tanev kuulu pitkän ajan suunnitelmaan niin miksi ihmeessä häntä ei myyty viime kaudella? Kiinnostusta oli ja hänestä olisi varmasti saatu nuori pakki vastineena ja ehkäpä myös korkeahko pick. Nyt tosiaan arvo on matalalla ja kaikkien rosterit ja capit alkavat olla täynnä. Nää kaupat ois pitänyt pystyä tekemään trade deadlinella tai viimeistään viikko-pari sitten.

Ei tosiaan haittaisi, että Tanev ja Sutter myytäisiin, mutta kyllä nyt pelkona on että myydään halvalla ja annetaan vielä pickejä päälle. Ja sitten signataan esim Ferland ylihintaisella pitkällä sopparilla.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Nää kaupat ois pitänyt pystyä tekemään trade deadlinella tai viimeistään viikko-pari sitten.
Trade deadlinella Tanev oli "yllättäen" loukkaantuneena, mutta olisihan tässä muuten ollut aikaa. En tiedä sitten yhtään miten aktiivisesti häntä on kaupiteltu aikaisemmin. Ei lähellekään kaikki joukkueen liikkeet julkisuuteen tule. Ilmeisesti se alkuperäinen suunnitelma oli kuitenkin pitää vielä Tanev mukana ja toivoa että hän pelaisi normaalia ehjemmän kauden sekä hankkia yksi lisähyökkääjä, mutta tuo Luongon lopettaminen ja siitä seurannut "sakko" taisi muuttaa suunnitelmia. Jos nuo twiitit siis pitävät paikkansa. Ihan sataprosenttinen luotto ei niihinkään ole.

Jos tuo ei nyt onnistu, niin katsellaan sitten kauden aikana tapahtuuko mitään. Kyllä siellä varmasti tilaa aukeaa muualta jos hänet päätetään myydä viimeisenä sopimusvuotena. Tietysti tuohon vaikuttaa sitten Tanevin terveystilanne sekä joukkueen menestys siinä vaiheessa. Viime kaudella Tanevin helmikuun alun loukkaantumisen aikaan Canucks oli lopulta playoffeihin pelanneista joukkueista kuusi pistettä Dallasin perässä ja kaksi pistettä Coloradon edellä. Periaatteessa siellä oli vielä mahdollisuuksia ja siksi kai hänen kohdalla ei painettu liipasinta. SItä en sitten tiedä olliko suunnitelmissa myydä trade deadlinella jos olisi ollut terveenä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouver teki yhden vuoden, kaksisuuntaisen sopimuksen Justin Baileyn kanssa. Uticaan laituria tuosta ja saattaa päästä pelaamaan vähän ylhäälläkin, kun on nyt neljällä peräkkäisellä kaudella saanut pelejä myös NHL:ssä. Isokokoinen (193cm, 97kg) Bailey on Sabresin toisen kierroksen varaus 2013 draftista. Hyvä luistelija ja ihan hyvä laukauskin, mutta pelisilmä on tainnut olla suurimpana esteenä NHL-uralle. Utican hyökkäys voisi olla nyt suurin piirtein seuraava;

Boucher - Camper - MacEwen
Perron - Graovac - Bailey
Gadjovich- Malone - Lind
Bancks- Hamilton - Jasek
Arseneau

Mahdollisessa top6-ryhmässä on nyt neljä uutta pelaajaa (Camper, Graovac, Perron ja Bailey), mutta lähtiväthän sieltä Kero ja Gaunce poiskin. Saa nyt sitten nähdä onko Gaudette tuolla myös kun kausi alkaa. Hän voisi ottaa tullessaan paikan kahden ensimmäisen ketjun keskeltä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Josh Leivolle vuoden 1.5 miljoonan näyttösopimus ennen mahdollista pidempää pahvia. Leivo yllätti viime kaudella monet, vaikka kauden lopulla pistehanat menivätkin kiinni. Kuitenkin 80% hänen peliajastaan tuli joko Petterssonin tai Horvatin ketjussa, enkä tiedä tuleeko tuo jatkumaan. Leivon kunniaksi on sanottava se, että hän pystyi auttamaan joukkuetta ilman noita kahtakin. Hän on vahva kulmissa ja Leivolla on painava laukaus sekä hyvä työmoraali oman pään peliin. Kankea luistelija mutta aika vaikeasti horjutettavissa. Luultavasti Leivo tulee ainakin aloittamaan kolmosketjussa ja tarvittaessa ehkä hyppää ylemmäksikin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ferlandille nelivuotinen ja 3.5 cap hitin sopimus. Mielestäni aika sopiva huhtikuussa 27 vuotta täyttäneelle hyökkääjälle, joka on tehnyt kahdella viime kaudella kahdessa eri joukkueessa yli 40 pistettä, kolmen viime kauden aikana noin 17-18 maalia kaudessa sekä tuonut fyysisyyttä kentälle. Sopimus loppuu periaatteessa 30 vuotiaana, joten ei onneksi ulotu eläkevuosiin. Fyysinen pelityyli voi olla riski, mutta ainakin toistaiseksi hän on pelannut ammattilaisena aivotärähdystä lukuun ottamatta aika ehjää uraa. Ferland oli ykkösinhokkejani kun hän pelasi Flamesissa, joten kyllä minä hänet mielellään Vancouverin paidassa näen.

Ferland on kokenut elämässään kovia aikoja alkoholismin vuoksi, mutta saanut nuo taitettua voitoksi ja nykyisin hän on pienen tyttären isä. Tämäkin sopimus oli hieno palkka tuosta jo juniorina syvälle vieneestä viinapirusta. Vancouverillekin Ferland sopii ihan hyvin, sillä joukkue on menettänyt fyysisyyttä kun Gudbranson kaupattiin, Dorsett lopetti toissa kauteen ja Rousselilla on pitkä sairausloma, joka saattaa jatkua jopa joulukuulle. Benningin tiedettiin yrittävän hankkia fyysisyyttä ja tämä sopimus täyttää kyllä tuota vajetta.

Vuodessa Benning on hankkinut laituriosastolle Millerin, Ferlandin, Leivon, Pearsonin ja Rousselin. Ehkä osan kohdalla hinta on ollut kova, mutta ei voi sanoa ainakaan, etteikö tuolle muutokselle ollut tarve ja tuota osastoa yritetty parantaa. Viime kauden alun top6-laiturit Boeser, Eriksson, Goldobin ja Bärtschi olivat kyllä ehkä koko NHL:n kapein ja heikoin ryhmä. Nyt luulisi sekä Pettersonille että Horvatille löytyvän tukea viereltä eri lailla.

Pistetään vielä se Ferlandin Canucks-sarja tähän loppuun youtube-versiona.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eepi

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Ryan Biech;

Beyond excited to announce that I will be joining the @Canucks in the role of Video Analyst, Hockey Analytics. Thankful for the opportunity that Jim Benning and the Hockey Operations team have given me and can't wait to get to work.

Huge thanks to everyone who helped get me to realize this dream - there are too many names to list but I honestly wouldn't be here without the support of my family, friends, & many people within the media. I cannot thank my wife enough for supporting & pushing me to get here.

Melkoista. Canucks palkkasi mm. Canucks Armyssa ja Athleticissa hienoa työtä kauan tehneen Biechin seuraan. Nyt on riveissä ainakin yksi kiekkoon suurella intohimolla suhtautuva Canucks-lasein varustettu asiantuntija joka seuraa tarkasti pelaajia joka sektorilla ja tuntee kehittyneet tilastot läpikotaisin. Ainoa negatiivinen asia tässä on se, että Biech ja keväällä kuollut Jason Botchford olivat seurasta kirjoittajien toimittajien kaksi parasta ja nyt ei kummaltakaan tule enää faneille kirjoituksia. Jään kaipaamaan Biechin kirjoituksia ja videotwiittejä mm. prospecteista.

Kerrankin HF:lla ollaan johonkin asiaan yksimielisen tyytyväisiä. Historiallinen hetki.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouver Courierilla ja Canucks Armylla pari lukemisen arvoista artikkelia:

Courierilla artikkeli "Mitä Canucks voi tehdä Loui Erikssonin kanssa?"

Monia vaihtoehtoja, mutta ehkä tuo jääminen seuraan olisi kuitenkin paras?

*

Vancouver Courier ottaa esiin Ryan Biechin palkkaamisen seuraan.

En nyt tiedä oliko tämä kesän paras sopimus Vancouverille, mutta muuten tuohon artikkeliin on helppo yhtyä.

*

Canucks Armyn artikkeli miksi Bo Horvatista pitäisi tulla joukkueen kapteeni.

Canucks Army pisti twitterissä kuukausi sitten äänestyksen, kenet fanit haluaisivat joukkueen seuraavaksi kapteeniksi. Horvat sai 94% äänistä, kun kakkoseksi äänestyksessä tullut Pettersson sai 3% äänistä. Ainakin fanien mielipide on asiassa aika selvä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
HFBoardsilla Canucks-fanit ovat äänestäneet organisaation prospectit top10 osalta seuraavasti:

1. Quinn Hughes
2. Vasili Podkolzin
3. Thatcher Demko
4. Jett Woo
5. Nils Höglander
6. Tyler Madden
7. Olli Juolevi
8. Michael DiPietro
9. Jack Rathbone
10. Zack MacEwen

Oma listani oli kuukausi sitten seuraava:

1. Hughes
2. Podkolzin
3. Demko
4. Woo
5. Juolevi
6. Madden
7. Höglander
8. DiPietro
9. Tryamkin
10. MacEwen

Ensimmäinen ero tuli Höglanderin kohdalla. En vain usein viitsi nostaa noita tuoreita varauksia ensimmäisen kierroksen ulkopuolelta kovin ylös. Siitäkään huolimatta, että Höglanderista on kirjoitettu paljon hyvää;

Hockey Prospects: "He has the best hands out of any draft eligible forward. His stickhandling can be mesmerizing and he uses this skill through most situations on the ice. There isn’t a deke that he doesn’t seem capable of doing.”

Future Considerations: “He is lightning quick and can dance through opposing defensemen with quick, darting movements with or without the puck. His vision is excellent and his decision-making with the puck is impressive.”

Enkä siitäkään huolimatta, että monissa ennakoissa hänet oltiin rankattu ensimmäiselle kierrokselle, Vancouverilla on Ruotsissa hyvät scoutit ja hänen highlight-videossa nuo kädet pääsevät esiin. Katsotaan miten kausi alkaa lähtemään. Höglanderin kohdalla listasijoitus voi nousta nopeastikin. Lisäksi olen kai enemmän toiveikas Juolevin suhteen kuin keskimäärin fanit, vaikka nuo loukkaantumiset ovat olleet esteenä kehitykselle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös