nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Aloitetaan uusi kausiketju nyt jo tässä vaiheessa, kun uutisia alkaa tulla.

Viime kausi meni monelta osin ehkä paremmin kuin suurin osa faneista osasi odottaa "ensimmäiseltä kaudelta jälkeen Sedinien". Suuri "syyllinen" tuohon oli kaikkien aikojen parhaan tulokaskauden Vancouverissa pelannut Elias Pettersson, mutta myös Vancouverin arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu maalivahti Jacob Markström oli isossa roolissa.

Pudotuspelit jäivät kuitenkin yhdeksän pisteen päähän ja lopulta joukkue oli sarjassa yhdeksänneksi huonoin. Jälleen kerran sijoitus myös heikkeni lopulta draft-arvonnassa ja Canucks pääsee varaamaan sijalta 10. kesän kotidraftissaan. Vancouverilla on käynyt koko NHL:n huonoin arpaonni arvonnoissa viimeisten neljän kauden aikana. Sijalta 10. on kuitenkin mahdollista varata tulevaisuuden avainpelaaja ja tänä kesänä ei ole hirveän suuri merkitys tuolle vuorolle 4-10 vuorojen välillä.

Travis Green on valmentanut Vancouveria nyt kaksi kautta ja kumpanakin kautena seura on jäänyt playoffien ulkopuolelle. Green on aika pidetty valmentaja fanien keskuudessa ja pelaajatkin tuntuvat suurimmaksi osaksi kunnioittavan systeemiä. Toki Greenillakin on ajoittaisia omituisuuksiaan peluutuksissa, mutta toisaalta aika vaikea valmentajaa on lähteä syyttämään joukkueen tämän hetkisestä menestymättömyydestä.

Sen sijaan voisi katsoa tilannetta siten, että Greenin kahden kauden aikana seura on mennyt todella paljon nuorten pelaajien kannattelemaksi. Hyökkäyksessä nuoret Bo Horvat, Brock Boeser ja Pettersson ovat johtamassa hyökkäystä. Puolustuksessa loppukaudella mukaan tullut ja hienoja lupauksia antanut Quinn Hughes sai heti ison roolin. Toinen nuorempi puolustaja Troy Stecher meni eteenpäin ja hän pelasi vahvan kauden.

Vancouverin ja Greenin suurimpina ongelmina ovat olleet kokeneemman kaartin otteet sekä loukkaantumiset. Loui Eriksson ja Erik Gudbranson (siirtoonsa saakka) olivat lähinnä kuollutta painoa ja top6-hyökkääjistä Sven Bärtschi sekä kolmosketjun arvostettu puolustava sentteri Brandon Sutter eivät näytä pysyvän kunnossa. Puolustuksessa ykköspari Alex Edler ja Chris Tanev on menettänyt kahden viime kauden aikana yli 100 peliä loukkaantumisiin. Vaikea on oikein minkään joukkueen pärjätä jos kokeneelta kärjeltä tulee näin vähän tukea.

Vancouverin onneksi nuoret ovat kehittymässä koko ajan ja näin lupaavaa nuoren kärjen ryhmää Vancouverissa ei ole nähty, joten tilanne ei ole tulevaisuuteen katsottuna huono. Aikaa ja kärsivällisyyttä se kyllä tällä hetkellä vielä vaatii. Lisäksi kurssin nopeampi kääntyminen olisi saattanut vaatia ehkä edes vähän onnea draft-arvonnoissa, mutta tuota ei ole tullut.

Manageri Jim Benning on saanut faneilta paljon kritiikkiä osakseen ja osan kyllä ihan aiheesta. Etenkin Benningin isoimmat hankinnat Erikssonin, Gudbransonin ja Sutterin johdolla veteraanipuolelle ovat olleet heikkoja. Benning on toisaalta pistänyt seuran varaustoimintaa uusiksi ja tuo näyttää nyt toimivammalta kuin ennen. Tuo onkin ollut seuran tilanteelle nyt tärkeämpi asia kuin menestyksen luominen tässä hetkessä.

Viime kaudella Benningin tekemät hankinnat olivat melko onnistuneita. Kesän vapaista agenteista Antoine Roussel oli yllättävän hyvä. Veteraanisentteri Jay Beagle täytti paikkansa, mutta kausi oli rikkonainen. Josh Leivo oli Torontosta kelvollinen hankinta, Erik Gudbransonista saatu Tanner Pearson oli loppukauden noin 20 pelin aikana yksi joukkueen parhaista pelaajista ja puolustuksessa Luke Schenn yllätti ainakin minut täysin.

Hyökkäyksessä nähtiin kolmen selkeä kärki Petterssonin, Horvatin ja Boeserin toimesta. Pettersson rikkoi Pavel Buren tulokasennätyksen tehden 66 pistettä 71 peliin. Pistemäärä oli myös paras Vancouverissa sitten kauden 2014-15 ja paras ei-Sedinien tekemä pistemäärä kahdeksaan vuoteen Canucksissa. Canucks saattaa saada Petterssonista pelaajan, jota joukkue on jahdannut pitkään tuloksetta. Eliaksella on kaikki mahdollisuudet kasvaa vuosiksi eteenpäin ykkössentteriksi saakka.

Tuon nuorisokolmikon jälkeen olikin sitten lähes 30 pisteen matka neljänneksi tehokkaimpaan hyökkääjään Rousseliin. Kärkikolmikon tueksi pitäisi löytää tukipelaaja tai kaksi, sillä Rousselilta ei voi odottaa jatkossa hyökkäyksen yhtenä veturina olemista. Roussel voi olla pätevä syvyyshyökkääjä, mutta hänen ei pitäisi olla seuran ihan tehokkaimpia pelaajia.

Puolustuksessa Quinn Hughesin ja Troy Stecherin otteet ovat olleet lupaavia. Hughes on lupaavin Vancouverin pakkiprospecti pitkään aikaan ja näytti pärjäävän hyvin jo NHL:ssä loppukaudella. Stecher on yksi kovimmista työntekijöistä, joita Canucksissa on nähty ja palkittiin ansaitusti Kanadan maajoukkuepaikalla. Nuorista puolustajista etenkin Olli Juolevi ja Jett Woo ovat tulossa, mutta eivät ehkä vielä ensi kaudella.

Veteraanipuolelta Tanev saattaa olla kaupan. Ikävä kyllä hänen kolme viimeistä kautta ovat olleet erittäin rikkonaisia, joten vastinekaan tuskin nousisi sille tasolle, mikä on Tanevin pelillinen taso. Kauppahuhuja on ollut myös viime kesänä itseään niskasta ottaneen Ben Huttonin ympärillä. Hughes ja prospecteista Olli Juolevi pelaavat samalla puolella kuin Hutton, joten tuo kauppa saattaa riippua siitä, miten Canucks näkee Juolevin kehityksen selkä- ja polvivammojen jälkeen.

Maalilla Jacob Markström pelasi uransa parhaan kauden viime kaudella - uransa toisella ykkösmaalivahtikaudella. Uusi maalivahtivalmentaja Ian Clark teki Markströmin kanssa hyvää työtä ja ruotsalainen oli NHL:n top15 maalivahteja kauden jälkimmäisen puolikkaan. Markström on tullut pidempää reittiä ykkösvahdiksi saakka ja juuri nyt tuo työnteko näyttää kannattaneen.

Kakkosvahdiksi Canucks ajoi viime kauden aikana Thatcher Demkon, jota monet odottivat näkevän jo vähän aiemmin kakkosena. Demkolla on hyvin pitkälle samanlainen historia nyt 23 vuotiaana kuin Cory Schneiderilla aikanaan. Ensi kaudella Demko saattaa ottaa jo vähän isompaa roolia maalilla, kuten teki Schneiderkin silloin 24 vuotta täytettyään.

Palkkakattotilanne:

Hyökkääjät:

Loui Eriksson $6,000,000 / UFA 2022

Bo Horvat $5,500,000 / UFA 2023

Brandon Sutter $4,375,000 / UFA 2021

Tanner Pearson $3,750,000 / UFA 2021

Sven Bärtschi $3,366,000 / UFA 2021

Ryan Spooner $3,100,000 / UFA 2020

Antoine Roussel $3,000,000 / UFA 2022

Jay Beagle $3,000,000 / UFA 2022

Tim Schaller $1,900,000 / UFA 2020

Markus Granlund $1,475,000 / RFA 2019

Jake Virtanen $1,250,000 / RFA 2020

Tyler Motte $0,925,000 / RFA 2019

Josh Leivo $0,925,000 / RFA 2019

Elias Pettersson $0,925,000 / RFA 2021

Brock Boeser $0,925,000 / RFA 2019

Adam Gaudette $0,916,666 / RFA 2020

Nikolai Goldobin $863,333 / RFA 2019


Puolustajat:

Alexander Edler $5,000,000 / UFA 2019

Chris Tanev $4,450,000 / UFA 2020

Ben Hutton $2,800,000 / RFA 2019

Troy Stecher $2,325,000 / RFA 2020

Derrick Pouliot $1,100,000 / RFA 2019

Quinn Hughes 0,916,666 / RFA 2021

Alex Biega $0,825,000 / UFA 2020

Luke Schenn $0,800,000 / UFA 2019


Maalivahdit:

Jacob Markström $3,666,667 / UFA 2020

Thatcher Demko $1,050,000 / RFA 2021

Capgeek ilmoittaa tällä hetkellä Vancouverin pelaajamateriaalin laajuudeksi 31 pelaajan sopimukset. Lopullista palkkakattotilaa tuolla määrällä tulee reilu kahdeksan miljoonaa dollaria. Tuosta on aika paljon karsittavaa tarvittaessa.

Kesän tärkein sopimus on ilman muuta Brock Boeserin kanssa tehtävä sopimus. Tuo saattaa venyä loppukesälle kuten teki Horvatinkin kanssa. Boeser olisi rikkonut kokonaisen kauden pelatessaan kumpanakin pelaamallaan NHL-kaudella 30 maalin rajan, mutta hänkin on kärsinyt vähän vammoista.

Ehkä tärkeintä Boeserin kanssa oli menneellä kaudella kokonaispelin kehitys kauden aikana ja nyt tuo näyttää siltä, että hänestä on saatavissa enemmän kuin pelkkä maalintekijä. Tuo halu kehittyä kokonaispelissä sopimuskautena kertoi myös pelaajasta ja Boeser kuuluu ehdottomasti joukkueen tulevaisuuteen yhtenä tärkeänä pelaajana. Ehkä joku kuuden vuoden ja 7.5 miljoonan sopimus voisi olla aika lähellä.

Tämän hetkisillä sopimuksilla (mukana RFA-pelaajat) joukkue voisi näyttää tältä;


Bärtschi - Pettersson - Boeser

Pearson - Horvat - Virtanen

Roussel - Sutter - Leivo

Eriksson - Beagle - Motte


Hughes - Tanev

Hutton - Stecher

Pouliot – Biega


Markström

Demko


Hyökkäyksessä Gaudette, Granlund, Goldobin, Spooner, Schaller sekä farmin puolelta MacEwen ja Gaunce kisaavat joukkueeseen. Tuosta ryhmästä etenkin vuoden 2018 Hobey Baker -voittaja ja yliopistossa kaikki palkinnot voittanut Gaudette kuuluisi mukaan, mutta hänen voi olla vaikea syrjäyttää veteraaneja Sutteria tai Beaglea keskellä.

Puolustuksessa Edler ja Schenn ovat rajoittamattomia vapaita agentteja. Noista kumman tahansa näkisi täyttämässä Pouliotin paikkaa. Juolevikin olisi ehkä mahdollista ajaa sisään kolmosparissa, jos hänen pelinsä kehittyy farmissa ja etenkin jos Olli pysyy nyt terveenä. Luultavasti minuutteja olisi tullut ylhäällä viime kaudella jos kausi ei olisi katkennut polvileikkaukseen.

Hyökkäyksessä kummassakin kärkiketjussa on parivaljakot, joiden pelityylit sopivat viime kauden aikana hyvin yhteen. Petterssonin ja Boeserin voisi hyvin kuvitella jatkavan yhdessä. Horvat ja Pearson löysivät myös toisensa hienosti viime kaudella Pearsonin tultua joukkueeseen. Pearsonin kanssa kyse saattoi tosin olla myös loppukauden näytöistä huonon kauden lopulla. Toisaalta vasta parhaaseen peli-ikään tulleella hyökkääjällä oli taustalla kaksi yli 40 pisteen kautta ennen mennyttä kautta. Hyvinkin mahdollista, että hän ei ole vielä pelannut uransa parhaita kausia.

Kolmosketjun sentteri saattaa vaihtua Sutterista Gaudetteen, mikäli Sutterilla saadaan aikaan järkevä kauppa. Roussel jatkaa puolestaan kolmosketjun laidalla ja Leivo tai Virtanen lienevät toisella laidalla. Viime kaudella höntyilyjään vähentänyt Virtanen teki 15 maalia, joista 13 maalia tasakentin. Hänen peli on mennyt koko ajan eteenpäin ja Jake on joukkueen paras riistämään kiekkoja, mutta saa nähdä missä on 22 vuotiaan hyökkääjän katto NHL-pelaajana.

Kahden ensimmäisen ketjun laitureista etenkin Bärtschin tilalle hakisin nyt kesällä parannusta. Bärtschi on ollut melko tehokas hyökkääjä terveenä ollessaan. Maaleja/60 minuuttia -tilastossa hän on ollut kahden viime kauden aikana suunnilleen samoissa lukemissa kuin Chris Kreider tai Jason Zucker. Kaudet ovat olleet vain liian rikkonaisia ja nyt siellä on aivotärähdystaustakin olemassa.

Toiveissa oleva hyökkäyksen kokoonpano:

"brocknelson" - Pettersson - Boeser

Pearson - Horvat - Virtanen

Roussel - Gaudette - Leivo

Granlund - Beagle - Motte

* Sutter, Goldobin ja Bärtschi kaupattaisiin varausvuoroihin

* Joku seura ottaisi vastaan Erikssonin sopimuksen (tiedän, että on helpompi sanoa kuin toteutua)

Puolustuksen lähitulevaisuus on tällä hetkellä hyökkäystä enemmän auki. Viime kausien ykköspariin joukkueen ei kannattaisi liikaa luottaa Edlerin ja Tanevin vammahistorioilla. Lisäksi kun Edler on UFA, hän saattaa hyvinkin liikkua toiseen seuraan. Vapaiden agenttien markkinoilta ei tänäkään vuonna taideta saada ketään merkittävää hankintaa puolustukseen.

Karssonin perässä Vancouver'kin varmaan on, mutta tuskin Karlsson tämän hetken Vancouveria näkee kiinnostavimpana seurana. Ja kun ei välttämättä kiinnosta, sopimuksen rahamäärässäkään tuskin saadaan suurta eroa aikaan muiden kanssa. Pituudella voisi sitten ehkä kilpailla, mutta tuskin kannattaa.

Ylipäänsä vapaiden agenttien markkinoilta on luultavasti vaikea löytää puolustajaa, jolla hinta kohtaisi laadun. Karlssonille tulee luultavasti massiivinen palkka, mutta samalla häntä seuraavat puolustajat tullaan ehkä myös kapean tarjonnan vuoksi hinnoittelemaan niin korkealle, että Vancouverilla pysyy toivottavasti maltti käsissä. Joku Tim Heedin tyylinen puolustaja voisi tulla ehkä kyseeseen syvyyspaikoille.

Mikäli Tanev pysyy vielä mukana ja pysyisi terveenä lähikausia paremmin, hän voisi olla Hughesille hyvä opastaja NHL-uran alussa. Toiseen kärkipariin menee Stecher ja hän saanee parikseen joko viime kaudelta tutun Huttonin tai sitten Edlerin jos Vancouverin ja Edlerin yhteistyö jatkuu. Myös jonkun "tylermyersin" näkeminen tuossa olisi ihan mahdollista jos Canucks näkee kannattavaksi sittenkin markkinoille rientämisen. Kolmospariin pistäisin Schennin lyhyen jatkosopimuksen jälkeen ja hänen pariksi "Heed", Biega tai Schennille tuttu Sautner. Juolevi olisi sitten farmissa odottamassa vuoroaan.

Hughes - Tanev

Hutton - Stecher

Sautner/Biega/Heed - Schenn

Puolustus on luultavasti ensi kaudellakin NHL:n huonoimpia. Tuosta kun Tanev vielä taas loukkaantuu, niin tilanne näyttää samalta miltä se on nyt viime kausina näkynyt. Hughesilla, Stecherilla, Juolevilla, Woo'lla ja ehkä Sautnerilla sekä Briseboisilla voisi olla mahdollisuuksia tulevaisuuden pakkirunkoon. Pelkästään tuo ei tuollaisena tule riittämään, vaan lisää laadukkaita nuoria kaivataan mukaan ja toivottavasti sinne kärkipäähän.

Toivottavasti noita saadaan tämän kesän kotidraftista, jossa Canucksilla on kaikilta kierroksilta vähintään yksi vuoro (kuudennelle kolme vuoroa).

Ja kun tässä nyt tuosta kesän draftista on puhetta, niin omat suosikkini tuohon kesän varaustilaisuuteen Canucksin vuorolle ovat tällä hetkellä järjestyksessä:

Philip Broberg:

Isokokoisella ruotsalaispuolustajalla on kaikki mahdollisuudet kehittyä ykkösparin pakiksi saakka NHL:ssä. Broberg on hyvin liikkuva ja kahteen suuntaan pelaava älykäs puolustaja, jonka pelissä moni osa-alue on korkealla tasolla. Jos Hughesilla on kykyjä olla tulevaisuuden avainpuolustaja hyökkäyssuuntaan, Broberg voisi olla sitä kahteen suuntaan.

Payton Krebs

Kahteen suuntaan tunnollisesti pelaava johtajatyyppi on hyvä luistelija ja hän osaa tehdä peliä. Krebs oli kapteenina sekä seurajoukkueessaan että maajoukkueessa kauden aikana. Teki vaikutuksen pelisilmällään. Tulevaisuuden pelipaikka sentterin ja laiturin välillä on vielä auki, mutta Krebs pystynee pelaamaan missä tahansa. Vaikuttaa voittajatyypiltä, joita jokainen joukkue kaipaa.

Matthew Boldy

Isokokoinen jenkkihyökkääjä on monipuolinen laituri. Boldy on vahva luistelija ja hyvä laukoja, joka pystyy voittamaan tilanteet voimalla tai taidolla. Boldylla on rahkeita kehittyä nykyaikaisen voimahyökkääjän prototyypiksi saakka ja hän voisi olla sopiva pala Petterssonin ja Boeserin ketjun vasempaan laitaan.

Ainakin yksi tuon kolmikon pelaajista jää luultavasti Vancouverin vuorolle.

***

Loppuun vielä pari uutista ja seurattavaa kun en näistä omaakaan ketjua viitsi tehdä:

**

Jett Woo kaupattiin WHL:ssa Moose Jaw Warriorsista Calgary Hitmeniin. Vaihdossa toiseen suuntaan menivät puolustaja Vladislav Yeryomenko, hyökkääjä Ryder Korczak, 11. varaus tämän vuoden WHLn Bantam draftissa ja toisen kierroksen varaus kevään 2021 draftissa.

**

Maalivahti Michael DiPietro on joukkueensa Ottawan kanssa OHL:n finaalisarjassa parhaillaan. Ottawa johtaa sarjaa 1-0 Guelphia vastaan ja DiPietro oli tuossa avauspelissä ottelun tähdillä. DiPietron tilastot OHL:n playoffeista ovat nyt 13-0-0, 2.24 ja 91.7%.

**

Suuri suru-uutinen putosi toissa päivänä, kun kuultiin Athleticin loistavan Canucks-kirjoittajan Jason Botchfordin kuolleen vain 48 vuotiaana. Kaipaamaan jäivät vaimo, kolme lasta, muut läheiset sukulaiset ja tuttavat sekä valtava joukko kiekkofaneja, joille Botchford antoi intohimoisella kirjoitustyylillään aina hyvin paljon luettavaa. Viime syksynä Botchford liittyi kunniakkaan Vancouver Provincen -toimittajauran jälkeen Athleticin kirjoitusrinkiin ja hänen peliraporttejaan odotti aina innolla.

Athleticin artikkeli kuoleman jälkeen: Remembering Jason Botchford (1971-2019)

Tämä artikkeli jäi Botchfordin viimeiseksi: "How Ian Clark reinvented Jacob Markstrom, and why people believe it’s sustainable"

Ikävä tulee Botchfordin kirjoituksia. Lepää rauhassa Botch.

***

Avausviestin loppu ensi kaudelle on suru-uutisen sisältämä. Toivottavasti tämä ketju päättyisi tällä kertaa kuitenkin valoisemmissa merkeissä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ainakin yksi tuon kolmikon pelaajista jää luultavasti Vancouverin vuorolle.
On kyllä jännä nähdä miten lopulta nuo vuorot 3-10 menevät. Pronmanin mukaan siellä on puolentusinaa tasavahvaa kaveria Hughesin ja Kakon jälkeen ja ehkä jopa enemmänkin. Tarkoittaa vain sitä, että joku "yllättäväkin" nimi voi vielä valahtaa tuolle Vancouverin vuorolle. Broberg teki vaikutuksen U18-kisoissa ja upside on korkea. Payton Krebsiin olisin tyytyväinen Chicagon vuorollakin, sillä saattaa olla taas yksi varmimmista tapauksista loistavan peliälynsä vuoksi. Sitten miten käy esim. Caufieldin ja Podkolzinin? Mikäli jompi kumpi tai molemmat ovat tuolla vuorolla vapaana, niin siinä on Benningin porukalle miettimistä kotidraftissa.
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
On kyllä jännä nähdä miten lopulta nuo vuorot 3-10 menevät. Pronmanin mukaan siellä on puolentusinaa tasavahvaa kaveria Hughesin ja Kakon jälkeen ja ehkä jopa enemmänkin. Tarkoittaa vain sitä, että joku "yllättäväkin" nimi voi vielä valahtaa tuolle Vancouverin vuorolle.
HF Boardsin Mock draft -äänestys on menossa näin:

1. NJD - Hughes, C
2. NYR - Kakko, RW
3. CHI - Byram, LD
4. COL - Cozens, C/RW
5. LAK - Turcotte, C
6. DET - Dach, C
7. BUF - Krebs, C
8. EDM - Zegras, C/LW
9. ANA - Boldy, LW
10. VAN - Podkolzin, RW
11. PHI - Caufield, RW
12. MIN - Newhook, C
13. FLO - Söderström, RD
14. ARI - Kaliyev/Broberg/Brink
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Tuo HFBoardsin mock kertoo hyvin miten hajallaan tuo draftin kärki tänä vuonna on. Vaikeahan noita pelaajia on tietysti muutenkaan paremmuusjärjestyksiin laittaa, mutta kyllä tuo tasaisuus tänä vuonna nousee esiin. Erittäin vaikea lähteä ennustamaan.

Noista secordin mainitsemista Caufieldista ja Podkolzinista näkisin Caufieldin olevan intuitiolla lähempänä. Tuohon ehkä vaikuttaa myös ”ei niin järkeviltä kuulostavat asiat” kuten kansalaisuus. Benningin aikojen ykkösvarauksista Boeser ja Hughes ovat jenkkipelaajia. Venäläisiä ei puolestaan olla juuri nähty millään kierroksella. Tuskin tuolla todellisuudessa ratkaisevaa tekemistä kuitenkaan on. Joukkue ottaa varmasti omasta mielestään parhaan pelaajan, vaikka olisi intialainen.

Vancouverilla olisi suurin pelipaikkakohtainen tarve puolustajille ja laitureille. Sikäli nuo kummatkin Podkolzin ja Caufield osuisivat. Kumpi tahansa voisi olla hyvä pala myös Pettersson-Boeser -ketjua tulevaisuudessa esimerkiksi.

Yhtään minua ei haittaisi myös kuitenkaan esimerkiksi Philip Brobergin varaus. Hän oli monien arvioissa viiden parhaan pelaajan joukossa Hlinka Gretzkyssa elokuussa. Nyt hänet valittiin 18 vuotisten kisojen parhaaksi pakiksi ja täysin ansaitusti. Allsvenskanissa pisteitä ei ole tullut kauheasti (ei tullut ylivoima-aikaakaan), mutta peli on ollut raporttien mukaan pääosin hyvää. Pitää kyllä myöntää, etten ole (minäkään) häntä päässyt siellä seuraamaan. Nyt kisoissa teki kyllä vaikutuksen.

Monia kiinnostavia pelaajia draftissa on tarjolla varmasti. Canucksin scouttipuolen pomo Judd Brackett sanoi, että erityisesti jenkkipuolella on vielä paljon kovia lahjakkuuksia, jotka eivät tuohon jenkkien kovaan kehitysjoukkueeseen päässeet. Sieltä(kin) on varmasti odotettavissa hyviä syvyysvarauksia monelle.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Sedinin kaksoset ovat jatkaneet urheilun parissa kiekkourien jälkeen.

Kaksoset osallistuivat Vancouverin maratoonille. Danielin aika juoksussa oli 3:11:45, kun Henrik juoksi 3:24:11. Ensimmäistä kertaa maratonille osallistuvilta 38 vuotiailta kelpo ajat.

***

Canucks ei tule jatkamaan Derrick Pouliotin sopimusta. Täysin odotettu ratkaisu ja omasta puolesta ei tule yhtään ikävä. Pouliot pelasi parhaat pelinsä juuri siirron jälkeen ja näytti ajoittain jopa siltä, että tuossahan olisi tulossa mahdollisesti pidempikin ura seurassa, mutta tuon jälkeen asiat menivät koko ajan huonompaan suuntaan ja lopulta hän löysi itsensä katsomosta. Olisihan tuossa voitu sopimus tarjota ja passittaa siirtolistalle ja tuota kautta Pouliot farmiin, mutta ainakin pelaajalle reilumpaa tarjota mahdollisuus jossain muualla nyt kesällä.

***

Michael DiPietro loukkaantui harmittoman näköisessä tilanteessa (ei kontaktia pelaajaan eikä laukausta kohti maalia) Guelphia vastaan pelatussa toisessa OHL:n finaalisarjan pelissä. Vielä toistaiseksi vamman vakavuudesta ei ole tietoa, mutta mahdollisesti loppukausi on pelattu. Nyt jalassa on lasta.

DiPietro oli pelannut siihen mennessä kaikki Ottawan pudotuspelit puhtaalla 13-0-0 saldolla. Ottawa pisti ensimmäistä kertaa tämän vuoden playoffeissa kesken tuon toisen pelin maalille Cedrick Andreen, joka on Ottawan onneksi keskitasoa parempi OHL-maalivahti. Tuosta huolimatta Ottawa hävisi sarjan kolmannen pelin 7-2 lukemin. Saa nyt sitten nähdä kaatuuko Ottawa DiPietron mukana..
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Canucks ei tule jatkamaan Derrick Pouliotin sopimusta. Täysin odotettu ratkaisu ja omasta puolesta ei tule yhtään ikävä. Pouliot pelasi parhaat pelinsä juuri siirron jälkeen ja näytti ajoittain jopa siltä, että tuossahan olisi tulossa mahdollisesti pidempikin ura seurassa, mutta tuon jälkeen asiat menivät koko ajan huonompaan suuntaan ja lopulta hän löysi itsensä katsomosta.
Täysin oikea ja odotettukin ratkaisu. Pouliot oli varsinkin kauden jälkimmäisen puoliskon todella huono ja ansaitsi paikkansa katsomossa vaikka puolet pakistosta oli välillä rikki. En tiedä kannattaako minkään jengin enää katsoa tätä korttia vaikka toki halvalla saavat sopparin. Luulisi suuntana olevan Eurooppa.

Kiitokset näin jälkikäteen @nuck suuntaan ketjun avaamisesta. Loistavaa työtä, taas kerran! Itse olen nauttinut nyt muiden joukkueiden esityksistä pudotuspeleissä eikä ole Vancouverin asiat paljoa pyörineet mielessä - eipä toki paljoa ole tapahtunutkaan.

Tuosta draftissa vielä pari sanaa. Itse olisin äärimmäisen kiinnostunut Caufieldista. Sitä kun miettii toista hyvää maalintekijää Boeserin kaveriksi niin olisi sekä Petterssonille että Horvatille ketjukaverit. Toki myös Boldy vois mennä, mutta ennemmin sitten ottaisin Krebs / Dach osastolta kaverin jos ne sinne asti tapahtais. Ja Podkolzinin skippaisin vaikka olisi edelleen vapaana.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Tuosta draftissa vielä pari sanaa. Itse olisin äärimmäisen kiinnostunut Caufieldista. Sitä kun miettii toista hyvää maalintekijää Boeserin kaveriksi niin olisi sekä Petterssonille että Horvatille ketjukaverit. Toki myös Boldy vois mennä, mutta ennemmin sitten ottaisin Krebs / Dach osastolta kaverin jos ne sinne asti tapahtais. Ja Podkolzinin skippaisin vaikka olisi edelleen vapaana.
Kiitos Mr. Smith. Toivottavasti olisi ensi kaudella joukkuetasolla vähän enemmän positiivista sanottavaa kuin on ollut viime kausina. Mitään isoja panoksia tuon puolesta en kyllä nyt menisi laittamaan, mutta on siellä taas ainakin paljon mielenkiintoista seurattavaa ja luultavasti kesällä tulee lisää.

Draftista sen verran, että jollain lailla Krebs muistuttaa minua Horvatista. Ehkä se on tuo pelillinen johtajuus, kahden suunnan peli ja viihtyminen "sota-alueilla". Pitää kyllä sanoa, että lahjakkuutena Krebs vaikuttaa olevan tällä hetkellä hyökkäävässä roolissa lahjakkaampikin kuin Horvat aikanaan. Toisaalta sitten mielestäni Horvat oli samassa iässä parempi "sota-alueilla", hän kehitti etenkin luisteluaan selvästi varauksen jälkeen ja hän vaikutti olevan myös enemmän luontainen sentteri. Puolustuspäässä en isoa eroa näkisi. Kumpikin vaikuttaisi olevan pelaajatyyppejä, joita voisi kutsua joukkueen "liimaksi"- johtajuudelta ja joukkueen eteen pelaamiselta esimerkillisiä pelaajia sekä kykyä nousta tärkeillä hetkillä esiin. Krebsin tulevaisuuden kehityksestä on vain tietysti tässä vaiheessa mahdoton sanoa mitään.

Caufield kiinnostaisi minuakin paljon, vaikka pelaajatyyppinä melko yksipuolinen pelaaja ainakin vielä tällä hetkellä on. Ellei tuo maalintekotaito lähde onnistumaan ylhäällä, riskinä on tulla Reid Boucheriksi. Toisaalta taas kykyjä on korkeallekin. Jollain lailla voisi olla samankaltainen pelaaja Chicagon Alex DeBrincatin kanssa. Vancouverin kerrottiin olleen 2016 draftissa DeBrincatin perässä vahvasti, mutta seura kauppasi toisen kierroksen alun varauksen Gudbranson-treidissä pois. Ehkä nyt olisi aika käyttää tuo varaus paljon korkeammalla maalintekijään jos hän on vielä vapaana.

Brobergissa olisi taas paljon sellaista lahjakkuutta, jonka varaan voisi rakentaa myöhempien aikojen eturivin puolustajaa. Toisaalta hänessä on riskinsäkin kuten useimmissa muissa nuorissa pelaajissa. Jos taikauskolla vetelisi, niin Canucksin kannattaisi kiertää Broberg kaukaa. Edellinen puolustaja, joka varattiin Vancouveriin numerolla 10 ja joka voitti varausvuotenaan 18 vuotisten kisojen parhaan puolustajan tittelin, menetti henkensä aivan liian nuorena. Hänellä oli lahjakkuutta huipulle saakka, mutta toiset voimat vaikuttivat peliin. Tuostakin draftista tulee jo 14 vuotta täyteen tämän kesän draftissa. Aika juoksee.
 

Tornados

Jäsen
Hyvä avaus ja pitkälti samaa mieltä pelaaja-arvioista. Itella kyllä Jay Beaglen kausi jäi miinuksen puolelle. Tilanne näyttää kuitenkin melko hyvältä viime vuoteen verrattuna kun nuoret osoittivat erittäin lupaavia otteita (Petterson, Boeser, Horvat) ja ensi kausikin on aika paljon nuorten kehityksen varassa.

Quinn Hughesista haluaisin ensi kaudella alkaa kehittää ykköspuolustajaa hyökkäyssuuntaan. Tästä syystä en myöskään edes haaveilisi Karlssonia joukkueeseen.

Draftissa itseäni kiinnostaisi tällä hetkellä eniten Podkolzin, Newhook tai Zegras. Brobergista en ole niin innostunut vaikka hyvä luistelija onkin. Kympin kohdalle jää väkisinkin aika potentiaalisia hyökkääjiä, joten sellaisen ottaisin.

Vancouverilla on varmaankin loppupeleissä capissa vähän tilaa, joten sitä voisi käyttää hyväksi esimerkiksi puolustajan hankinnassa. Yksi mahdollinen puolustaja voisi olla Winnipegin Dmitry Kulikov, sillä Winnipegin pitää varata tilaa sopimuksille (Laine, Connor, Trouba). Näin saataisiin lisää syvyyttä ja kokemusta puolustukseen + ehkä joku kohtuullinen prospekti Kulikovin ohella.

Yksi asia mikä pitää saada kuntoon on loukkaantumiset. Tämä ei ole välttämättä pelkkää huonoa tuuria. Harjoitellaanko oikein? Maltetaanko loukkaantuneita pelaajia lepuuttaa?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Kiitos Tornados. Beagle taisi olla ainoa, joka jakoi mielipidettä ja teki tuota kyllä myös yleisemmin. Suurimman osan mielestä hän ei täyttänyt paikkaansa, mutta myös Beaglen puolustajia löytyy. Canucks Army kirjoitti hänestä mielestäni hyvän raportin.

On that positive note, it’s time to return to the question of cash value. Did Jay Beagle play like a $3 million player for the Vancouver Canucks in 2018/19?

Absolutely not. He only got 13 points. There are a lot of players making $3 million a season—or less—and producing significantly more than that. Hell, the Canucks got 31 points out of Antoine Roussel for the exact same price-tag.

That being said, there’s a difference between Jay Beagle being overpaid and Jay Beagle being a bad player. As a dedicated fourth-line center, he’s performed about as well as could be expected—and he’s made a positive impact on the defensive end of the ice. Conveniently enough, that’s the end of the ice where Beagle spends most of his time—sopping up the least desirable minutes on the team so that young stars like Elias Pettersson can enjoy a more favourable deployment.

We’ve yet to mention Beagle’s intangible qualities—after all, they’re a lot harder to write about than his tangible ones—but there’s been no reason to believe that Beagle hasn’t delivered as promised in that regard, too. He brought Stanley Cup experience to the dressing room and was a frequent participant in scrums—always doing his level best to increase the intensity and passion of his teammates.

The Vancouver Canucks paid Jay Beagle too much—but he’s also made them a better team. If the Canucks make a run at the playoffs in 2019/20, he’ll be even more valuable—and still a year or two away from having any complicating effects on the salary cap.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä Beaglesta sen suhteen, että tuota kautta voi pitää miinusmerkkisenä jos ottaa huomioon palkan. Myös tuo 24 pelin mittainen sairauslomajakso vei kauden arvosanaa huonommaksi. Beagle silti paransi joukkuetta ja päästi tuolla omalla pelaamisellaan Petterssonin ja Horvatin noihin vähän hyökkäävämpiin rooleihin. Horvat toki otti NHL:n eniten oman pään aloituksia, mutta tuo johtui sekä Sutterin että Beaglen loukkaantumisista. Ilman Beaglea nuo lukemat oman pään aloituksiin olisivat olleet varmasti vielä suuremmat.

Quinn Hughesista haluaisin ensi kaudella alkaa kehittää ykköspuolustajaa hyökkäyssuuntaan. Tästä syystä en myöskään edes haaveilisi Karlssonia joukkueeseen.
Green'kaan ei anna ilmaista peliaikaa kenellekään, mutta ehkä Hughesilla olisi kykyjä nousta ensi kaudella eturiviin? Pitää muistaa se, että nuo kauden lopun pelit eivät välttämättä kerro totuutta kun panoksia ei aina ole, mutta niissä peleissä Hughes antoi kyllä oikein hyvät näytöt. En ole nähnyt toistaiseksi kenenkään Canucksin tulokaspakin pelanneen noin hyvin hyökkäyspäähän uransa ensimmäisiä pelejä ja muutenkin ehkä vain Mattias Öhlund otti aikanaan samanlaista roolia alakerrasta uransa ensimmäisissä peleissä.

Osaltaan tuo kyllä johtui siitäkin, että Green pisti Hughesin hyvin paljon hyökkääville ajoille kun Hughes näytti tuovan heti uuden moottorin sinne. Green taisi pitää näkemästään, kun QH pelasi peli peliltä enemmän. Mahdollisesti tuo jatkuu ensi kaudella. Ei tuo siltikään välttämättä estä Canucksin yrittävän hommata toista kovaa kiekollista pakkia alakertaan. Tuosta hyötyisi varmaan Hugheskin.

Tornados sanoi:
Yksi asia mikä pitää saada kuntoon on loukkaantumiset. Tämä ei ole välttämättä pelkkää huonoa tuuria. Harjoitellaanko oikein? Maltetaanko loukkaantuneita pelaajia lepuuttaa?
Ei välttämättä olekaan ja tuota on kyllä ihmetelty mistä tuo johtuu. Matkustuskilometreistä tuo ei uskoakseni ainakaan johdu kun katsoo vaikka toisen länsirannikon joukkueen San Josen terveystilannetta.

Jos tuohon löytyisi viisastenkivi, niin voisi sitten samalla pistää prospectien ja nuorten pelaajien terveystilanteet kuntoon. Viimeisin loukkaantunut prospecti DiPietro teki seuraa tältä kaudelta Petterssonille, Boeserille, Demkolle, Hughesille ja Juoleville.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Yksi mahdollinen puolustaja voisi olla Winnipegin Dmitry Kulikov, sillä Winnipegin pitää varata tilaa sopimuksille (Laine, Connor, Trouba). Näin saataisiin lisää syvyyttä ja kokemusta puolustukseen + ehkä joku kohtuullinen prospekti Kulikovin ohella.
Itse en missään nimessä halua nähdä Kulikovia Vancouverin pakistossa. Takana kaksi heikkoa kautta, yli 4 miljoonan caphit ja lisäksi vielä mNTC. Ihan saman asian ajaa Schenn jollain miljoonan palkalla ja jos viime kauden otteet jatkuvat niin paljon paremminkin.

Sinällään en ole sitä vastaan, että otettaisiin joku surkea vuoden kestävä sopimus vastaan, mutta kyllä siinä on pakko tulla hyvä prospecti tai korkea varausvuoro mukana. Ja mielellään pelaaja saisi olla hyvä tai ainakin kelvollinen ja ainoastaan sopimus ylihintainen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Vancouver Provincen pari päivää vanhassa artikkelissa toimittaja Ben Kuzma kertoi Canucksin olevan tosissaan kiinnostunut Victor Söderströmistä. Kuzmalla on usein tietoa näistä asioista, joten pitäisiköhän sitä laittaa jo paitaa tilaukseen? Listoissa Söderström on kyllä rankattu tuota kymppipaikkaa huonommaksi, mutta Canucks ei noiden listojen mukaan varaile. Menneen kauden Söderström pelasi lähes kokonaan SHL:ssä, mikä kertoo kyllä hyvää kieltä tuon ikäisestä puolustajasta.

Defenceman are deep this year, maybe not at the high end, but once you get halfway through the first round, there’s a lot that we like. If that guy is there at No. 10 we’ll be taking him. It’s been proved by teams still playing that good teams are built through goal, defence and centre. That’s the basic principle.”
Tuossahan tuo suunnitelma Benningin toimesta sanotaan, eli hän näkee menestyksen avaimiksi maalivahti-, puolustus- ja sentteripuolen kehittämisen. Maalivahtipuolella näyttää ihan lupaavalta Demkon ja DiPietron ansiosta (eikä Markströmkään vanha vielä ole), sentteripuolella on Pettersson, Horvat ja ehkä Gaudette/Madden tulossa, mutta puolustus on vielä aika kapealla osastolla nuorten kohdalla. Itse voisin kyllä varailla jo laituria enkä tiedä vaikuttaako tuo pelipaikka tuossa lopulta merkittävästi, mutta pakin tilaus saattaa olla edelleen ajankohtainen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Draft-kuume alkaa pikku hiljaa nousta, mutta vielä näin kesän hiljaisina aikoina pari uutista:

Vancouver ja Brock Boeserin leiri eivät ole vielä lähellä sopimusta.

Kesän ykkösprioriteetti Vancouverilla tuo sopimus. Kuten tänne jo kirjoitin, minua ei yllättäisi jos tuo sopimus venyisi myöhemmälle kesälle kuten se teki Horvatinkin kanssa. Se ei puolestaan haittaisi jos tässäkin sopimuksessa saataisiin aikaan tuollainen melko maltillinen cap hit.

Horvatin kuusivuotisen sopimuksen cap hitia 5.5 miljoonaa voi jo nyt pitää hyvänä. Hän oli sopimuksen tekohetkellä voittanut jo seuran pistepörssin ja pelasi vaikeita minuutteja. Nyt tosin palkat ja palkkakatto ovat tuosta nousseet, joten kyllä Boeser varmasti seuran palkkatilaston kärkeen tulee aikanaan menemään.

Canucksin scouttiosaston mietteitä tässä pari viikkoa ennen draftia.

Ihan hyvä näkemys Weisbrodilta tuosta ”bpa vs tarve -asiasta”.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Kesän ensimmäisiä huhuja on alkanut taas satamaan Canucksin suuntaan.

Loui Erikssonin agentti JP Barry sanoi Sportsnet 650 radiolla;

"For a lot of hockey reasons, it might be better for Loui to play somewhere else."

"We will work with the Canucks and look at all the options that come to the table."

Kyllähän tuo "uusi startti" tässä tapauksessa voisi olla kummallekin osapuolelle parasta. Eriksson löysi viime kaudella itsensä ensimmäistä kertaa urallaan katsomosta ja hän antoi mediallekin lausuntoja, joiden mukaan hän ei olisi tyytyväinen rooliinsa seurassa. Varmaan kukaan joukkuetta seuraava ei puolestaan ole tyytyväinen hänen peliinsä. Vaikea nähdä tuon tilanteen jatkuvan hyvänä tulevaisuuteen.

Olisikohan se toinen epäonnistuja Milan Lucic sitten joka siirtyisi kotikaupunkiin jos Erikssonin ja Canucksin tiet eroaisivat? Voisi olla kaikille paras lopputulos. Tosin suoraan 1-1 -kauppaa tuossa tuskin nähdään sopimuksista johtuen. Ei Canucksilla ole mitään järkeä lähteä kauppaamaan huonoa sopimusta suoraan toiseen huonoon sopimukseen, mikä on vieläkin huonompi. Itse en myös muutenkaan syty Lucicille enää nykypäivänä. Näyttää että hänen kroppansa on vanhempi kuin miehen ikä. Pistesaldotkin ovat tulleet koko ajan alaspäin. Viime kaudella tuli kuusi maalia.

Silti Lucic voisi olla Benningille pelaaja, jonka perässä hän on. Se tiedetään, että Benning ainakin aikaisemmin oli Lucicin perässä jo silloin kun hän siirtyi Los Angelesiin. Benning haluaa joukkueeseen myös lisää noita fyysisiä pelaajia ja viime kaudella Gudbransonin lähtö (vaikka muuten hyvä lähtö olikin) jätti tuolle osastolle aukkoa. Veikkaan tosin, että se fyysinen laituri jonka perässä Benning tulee olemaan, on ennemmin Ferland kuin Lucic.

Toteutuessaan tuo Erikssonin ja Lucicin kauppa olisi kuitenkin aika harvinainen. Edellisen kerran nämä kaksi seuraa vaihtoivat NHL-pelaajiaan 1990-luvun puolivälin paikkeilla, kun Roman Oksiuta tuli vaihdossa Jiri Slegriin. Ehkä tuo viime kauden Gagnerin ja Spoonerin kauppa avasi hanat?

Canucksin ja Edlerin sopimuksessa kisataan odotusten mukaisesti sopimuksen pituudesta.

Eipä yllätä tuo yhtään ja olihan tuosta puhetta jo viime kauden ketjussa, että tämä pituus nousee avaintekijäksi. Ei Canucksin kyllä mielestäni kannata tehdä Edlerin ikä ja vammahistoria huomioiden yli kaksivuotista sopimusta. Edler on ollut kunnossa ollessaan erittäin hyvä puolustaja Vancouverille yli 10 vuotta ja viime kausi oli parasta Edleria muutamaan vuoteen, mutta veikkaan samalla, että hän tulee menemään alaspäin loppu-uransa aikana. Monet vammat painavat hänelläkin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Kuten tuonne Petterssonin ketjuun jo kirjoitin, Elias voitti Calder Trophyn kaikkien aikojen toisena Canucks-pelaajana (Bure oli ensimmäinen). Hieno kunniansoitus upean kauden päätteeksi. Hyvin ovat nyt nuoret päässeet esille tuollakin, kun viuosi sitten Boeser oli Calder-kisan kakkonen ja nyt Pettersson ykkönen. Ensi kaudella olisi sitten Quinn Hughesin tulokaskausi luvassa, mutta tuo on aikanaan toinen tarinansa.

Sometimes when I look back I still don’t feel like I even played in the NHL. It still feels like unreal that I played there. I’m living the dream over here with Vancouver. I didn’t have any expectations. I was going to take it day by day and grow into the NHL costume, or whatever you call it. The NHL is the best league in the world, so I didn’t know how good I would play. For sure it went better than I expected.
I love playing in Vancouver. Great fans, great organization, awesome teammates, and all of the city of Vancouver has really welcomed me the best way I can ever imagine. I’m very happy to be in Vancouver. Living there…just now people recognize me more. More people have me as a role model, which I’m not that used to. I’m just living my dream, I can say that; I’m just enjoying every bit of it.
When I got to Vancouver, it kind of like blew up. I remember I tried to go to the grocery store. I had my hoodie on, my hat on, and my sunglasses on, so I thought I…hid myself pretty good. But still people came up to me and said good game yesterday, which was kind of funny that they still recognized me even though I tried to hide myself. It’s cool, I enjoy it.
Canucks ja Edler taitavat sittenkin päästä tuohon kolmevuotiseen sopimukseen (jopa nelivuotinen on mahdollinen).Artikkeli aiheesta.

Itse en kyllä Edlerille kolmevuotista sopimusta tarjoaisi tuolla vammahistorialla, mutta toisaalta huhuttu caphit on linjassa (saattaa olla jopa hyvä verrattuna kapean pakkimarkkinoiden tuleviin hintoihin) ja hänen pelinsä ei ole näyttänyt menevän huonommaksi ainakaan vielä. Lisäksi hänen lähtönsä voisi olla vaikea paikata. Terveenä ollessaan Edler on edelleen hyvä top4-puolustaja ja tuo tarjoaisi Hughesille ja ehkä Juoleville mahdollisuuden kehittyä vasemmalla puolella pienemmällä vastuulla. Eli vaikka tuossa sopimuksessa olisi riskit, niin olisi tuossa kyllä myös hyvät puolet.

Canucks Armyssa spekuloitiin myös mahdollisella Edlerin kapteeniudella pari päivää sitten.

Being the captain of an NHL team is a hard job—and that’s doubly true for anyone doing it in a Canadian market. Whoever becomes the next captain of the Vancouver Canucks will face intense scrutiny from the media and fans—and the organization may not want to put any of their young stars in that position quite yet.
Bo Horvat, Brock Boeser, and Elias Pettersson have all made enormous strides at the NHL level already—but each of them is still within the upward portion of their developmental curves. Jim Benning and Co. certainly hope that each of them will continue to improve offensively and continue to add new elements to their game—and that might be best done without the distraction of the captaincy weighing them down.

If the Canucks want to avoid burdening their elite talents with the “C”, there’s an easy solution waiting in the wings—just make Alex Edler the captain.
There’s plenty of support for the Canucks to name one of their elite young forwards as team captain—and while Bo Horvat is by far the most popular choice, there are at least two others who might deserve it just as much.

Elias Pettersson is only one season into his NHL career. With all the wonderful components that have already emerged in his game, would anyone be surprised if he eventually developed into a premier leader? It wouldn’t be the first—or second—time that the Canucks have been led by a Swedish star. If Horvat gets the “C” and then Pettersson takes over a dominant leadership role on the team, what do you do?

Brock Boeser might be the most morally just player in franchise history. He’s basically the hockey version of Steve Rogers—and so the idea of him becoming the Canucks’ own Captain America is anything but far-fetched.

Choosing between Horvat, Pettersson, and Boeser isn’t quite so obvious a choice as it might seem on the surface—and it could only become more complicated as each of their careers progress. Luckily, the Canucks don’t have to make a decision quite yet—they can just let Alex Edler hold the job down for a year or two while they continue to re-assess.
Saa nähdä mitä tämän jälkeen sitten jos Edler jatkon kirjoittaa. Varmaan Benning on kuitenkin edelleen ainakin yhden puolustajan perässä kesän markkinoilla. Hän sanoi, että tulee muokkaamaan puolustusta ja hyvä niin. Edler, Hughes ja Stecher lienevät varmoja ensi kaudelle ja toivottavasti Schenn saataisiin lyhyeen sopimukseen kolmospariin. Hutton ja mahdollisesti Tanev (kunnossa ollessaan erittäin arvokas puolustaja, mutta liikaa vammoja) saattavat olla liikuteltavia palasia. Juolevi saattaa murtautua sisään jossain kohtaa ensi kauden aikana, mutta selkä- ja polvileikkaukset pistävät hänet kyllä luultavasti aloittamaan farmin puolella.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Edlerin sopimus varmistunut kaksivuotiseksi ja aav 6 miljoonaa. Ei huono ja sopimus ei ilmeisesti sisällä suojaa laajentumisdraftissa.

Vancouver Canucks Re-Sign Defenceman Alex Edler
Parempi sopimus mitä etukäteen annettiin kertoa ja kyllähän tuo hyvältä vaikuttaa tuollaisena, vaikka aavistuksen hinta kohosi huhutusta. Varmasti Edler olisi tuon summan saanut vapailta markkinoiltakin silti. Viime kaudella Edler teki 56 pelissä 10 maalia ja 34 pistettä. Tuo tahti ei välttämättä tule jatkumaan, mutta kokonaisuutena Edler on edelleen tärkeä puolustaja joukkueelle ja hän tuo muutakin peliin kuin tehot. Ainoa isompi miinus ovat nuo vammat ja pitää vain toivoa että ainakin tuo noin 60 pelin runkosarja täyttyisi nyt kahden seuraavankin kauden aikana.

Tämä Edlerin sopimus loppuu siinä vaiheessa kun Petterssonille pitää tehdä uusi ja tuosta vapautuu siihen aikanaan tilaa. Tuossa vaiheessa on toki vielä Edlerin mahdollisuus jatkaa seurassa, mutta en usko että kuuden miljoonan hintaan. Ehkä joku Hamhuis-tyylinen halvempi veteraanisopimus tulisi kyseeseen siinä vaiheessa.

Hyvä asia, että nyt on saatu tämä pakettiin. Draftin jälkeen sitten Boeserille uutta sopimusta tekemään.

Draftista sen verran, että omat suosikkini kymppivuorolle olisivat tällä hetkellä järjestyksessä Payton Krebs, Alex Newhook ja Moritz Seider.

Krebs ja Newhook ovat molemmat erinomaisia luistelijoita ja tuovat mukanaan suuren taitopakin sekä hyvin peliälyä. Kummatkin ovat sekä keskellä että laidassa pelaamaan pystyviä pelaajia ja he olivat Kanadan 18-vuotisten johtavia pelaajia ikäluokkansa MM-kisoissa - kummatkin valittiin kolmen parhaan joukkoon kisoissa joukkueessaan.

Krebs on kaksikosta vähän parempi kahden suunnan pelaaja ja johtaja (oli kapteenina sekä seurajoukkueessaan, että maajoukkueessa). Johtajuus tulee hänelle ainakin pelityylinsä puolesta. Hän ei jätä koskaan vaihtoakaan puolittaiseksi ja antaa kaiken joukkueen puolesta. Tuo työmoraali on erittäin tärkeä asia mennessä eteenpäin. Krebsin pelityyliä verrattiin lastwordonhockey-sivulla Islandersin Matthew Barzaliin.

Newhook on puolestaan draft-ikäluokkansa ehkä toiseksi paras luistelija ja hän osaa käyttää nopeuttaan oikeissa paikoissa. Nopeuden lisäksi Newhook osaa tehdä vauhdista hienosti peliä hyvän peliälyn ansiosta. Newhook on toki sarjansa (BCHL) johdosta vähän kysymysmerkki tällä hetkellä. Omassa joukkueessaan BCHL:ssa hän dominoi peliä, mutta miten onnistuu hyppy ylemmäs. Nuorten kisojen perusteella en usko tuossa olevan ongelmaa kuitenkaan. Newhookiakin verrattiin lastwordilla Barzaliin.

Seiderin kohdalla pitää sanoa, että en seurannut hänen peliään Saksan sarjassa, mutta raporttien mukaan hän pelasi hienon kauden tuon ikäiselle pelaajalle. Tuon lisäksi Seider vakuutti maajoukkuepeleissä. Hänessä yhdistyvät koko, hyvä luistelu, riittävät kiekolliset taidot ja fyysisyys. Hän on toisaalta kuitenkin myös "boom or bust -tyylinen" puolustaja. Onnistuessaan hänellä on mahdollisuus kasvaa huippupuolustajaksi, mutta hän on vähän projektityylinen puolustaja. Lastword vertasi hänen pelityyliä Columbuksen Zach Werensiin ja Seth Jonesiin.

Laitetaan nyt nuo lastwordin pelaajaesittelyt tähän:

Payton Krebs

Alex Newhook

Moritz Seider

Lastwordilla Newhook oli rankattu sijalle 11, Krebs 12 ja Seider 15. sijalle.

Tuo draft tulee olemaan niin tasainen ja luultavasti ´myös vähän yllättävä, että Canucksin vuorolle saattaa pudota kyllä joku korkeammallekin rankattu pelaaja. Siinä vaiheessa asiat saattavat saada uuden käänteen.

Toisella kierroksella toivoisin esimerkiksi Kelownan kahden suunnan puolustajaa Kaedan Korczakia, MoDon kiekollisesti taitavaa puolustajaa Mattias Norlinderia, jenkkijoukkueen isokokoista John Beecheria tai energistä Albin Grevea. Tietysti joku suomalaislupaus (esimerkiksi Lassi Thomson?) olisi myös mielenkiintoinen. Myöhemmillä kierroksilla Samuli Vainionpään varaus olisi hieno nähdä.

Katsellaan sitten draftin aikana miten asiat menevät. Mielenkiintoinen viikonloppu tulossa joka tapauksessa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Ei tullut draftissa Vancouverin ensimmäisenä varauksena toivomiani pelaajia, mutta Vasili Podkolziniin ei voi olla pettynyt. En jotenkin osannut odottaa häntä ollenkaan Canucksin vuorolle ja ehkä tuo johtuu siitä, että Vancouver ei ollut vielä koskaan varannut venäläispelaajaa ykköskierroksella.

Podkolzin on erittäin mielenkiintoinen pelaaja seurattavaksi; äärimmäinen kamppailija ja fyysisesti koko jään alueella pelaava laituri, jolla on yhdet ikäluokkansa parhaimmista kiekollisista taidoista. Myös johtajan ominaisuuksia on kehuttu ja hän oli Venäjän kapteeni 18-vuotisten MM-kisoissa.

Podkolzinin luistelutekniikka on vähän puutteellinen ja muistuttaa hieman Horvatin potkuja draft-iässä. Toisaalta hän liikkuu koko ajan ja hän on luistelunopeudessa riittävän hyvä. Samoin peli menee ajoittain vähän puskemiseksi ja hän yrittää saada armottoman kilpailijanluonteensa vuoksi asioita liikaakin tapahtuvaksi yksin. Noissa asioissa on onneksi kuitenkin mahdollista kehittyä.

Hän on pelaajana myös vähän riski tuon KHL-sopimuksensa vuoksi, mutta on antanut ymmärtää hyppäävänsä NHL:aan sitten kun se on ohi. Nämä kärjessäkin varatut pelaajat ovat joukkueille projekteja muutaman vuoden päähän, vaikka pääsisivät hetikin pelaamaan NHL:ssä ja ei tuo välttämättä huonoa tee kehittyä kaksi kautta KHL:ssä kovassa sarjassa.

Vancouverin tarpeeseen Podkolzin istuu hyvin laiturina Petterssonin, Boeserin ja Horvatin seuraan tulevaisuudessa mikäli kehitys ylempiin ketjuihin vie. Tässä(kin) varauksessa on olemassa riskinsä ja ehkä joku toinen olisi ollut vähemmän riskitön valinta tuossa vaiheessa, mutta pidän paljon tuosta, että riskejä uskalletaan ottaa. Parhaassa tapauksessa Podkolzinilla on avaimet mennä huipulle saakka. Ainakin KHL:n mielenkiinto nousi minulla heti uusiin lukemiin tämän varauksen jälkeen.

Dobber prospectin Jokke Nevalaisen artikkeli maaliskuulta Podkolzinista on aika kattava kertomaan pelaajasta.

One of the most controversial prospects for the 2019 NHL Entry Draft is Vasili Podkolzin. He doesn’t have earth-shattering numbers but it’s hard to find anyone who doesn’t like his tools. I’m someone who likes to combine scouting with statistical analysis. I love it when both of those things are in agreement – it makes my life so much easier. But when those two things don’t match up, that’s when I need to put in the work to figure out what’s the truth behind it all. And that’s what I’m trying to do here with this Russian winger who I refuse to call “enigmatic” because that term is used way too often to describe Russian players.

What my eyes are telling me about Podkolzin is that he’s a power winger who works and competes extremely hard. He never quits on a play even when others do. If you don’t want to give your 100% playing against him, he’s going to win. He’s a well-rounded player who doesn’t cheat for offense but has lots of offensive abilities. He has good leadership qualities, and he leads by example on the ice. He’s capable of energizing the entire team with his play.
Canucks Army rankkasi Podkolzinin tämän draft-ikäluokan kolmanneksi ennen draftia.

Podkolzinista tehty youtube-video

Tänään myöhemmin sitten muut varaukset. Siinä vaiheessa aletaan taas katsomaan Brackettin suuntaan enemmän ja häneen löytyy täysi luotto.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyvä veto Canucksilta ottaa Podkolzin tuossa vaiheessa. Voi olla, että muutama organisaatio vielä katuu parin vuoden päästä etteivät Vasilia napanneet. Harasoo!
 
"falling isnt´flying, floating isn´t infinite"

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Vancouverin kotidrafti saatiin päätökseen. Canucks varasi tänä vuonna erilaisten siirtojen kautta yhdeksän pelaajaa. Erikoiseksi varausvuoden teki kuitenkin se, että varatuissa pelaajissa ei ollut ainuttakaan puolustajaa. Lyhyet pätkät varatuista pelaajista:

1. kierros, #10: Vasili Podkolzin, RW, 185cm, 86kg

Monipuolinen venäläishyökkääjä oli rankattu monissa paikoissa top5 joukkoon vielä huhti-toukokuussa, joten Podkolzinin varaus oli kymppivuorolla aika odotettu. Podkolzin on armoton kamppailija ja taitoa löytyy monipuolisesti ja paljon. Saattaa onnistuessaan nousta omien fanien suureksi suosikiksi ja vastustajien inhokiksi pelityylinsä vuoksi. Pelaa kaksi seuraavaa kautta KHL:ssa. Mahdollinen tulevaisuuden kärkiketjun voimahyökkääjätyylinen laituri.

2. kierros, #40: Nils Höglander, LW, 174cm, 84kg

Lyhyt, mutta voimakas ruotsalaishyökkääjä oli yksi draftin taitavimpia pelaajia käsistään. Taitavien käsien lisäksi Höglander on hyvä luistelija ja kova tekemään töitä. Athleticin Pronman nosti Höglanderin jopa 18. sijalle ja nosti mailatekniikan ikäluokan ykköseksi. Lisäksi hänet oli rankattu ykköskierrokselle Elite Prospectin, Hockey Prospectin ja Future Considerationsin sivuilla. Höglander pelasi menneen kauden kokonaan SHL:ssa ja teki 14 pistettä. Mielenkiintoinen varaus, josta pidin paljon.

4. kierros, #122. Ethan Keppen, LW, 188cm, 96kg

Isokokoinen laitahyökkääjä pelasi viime kauden OHL-seura Flint Firebirdsissa, jossa teki 30 maalia ja 59 pistettä 68 peliin. Keppen on vahva karvaaja ja hänellä on hyvä peliäly. OHL Prospectin Brock Otten kirjoitti Keppenista varauksen jälkeen; "Ethan Keppen finally goes. Great pick by Vancouver. Thought he'd go earlier. Competitive, heavy winger who can finish, but was also near the top of primary assists 5 on 5 among draft eligible players. Will continue to grow as a player as part of a talented Flint team.

Keppenilla ei ole ehkä pelin nopeimmat jalat eikä eniten taitoa, mutta hän on kova kamppailija. pelaa fyysistä kiekkoa, osaa tehdä maaleja ja pelaa hyvin kahteen suuntaan. Pari julkaisua oli rankannut Keppenin kolmannelle kierrokselle. Ihan tyytyväinen olin tähänkin varaukseen.

5. kierros, #133. Carson Focht, C, 183cm, 81kg

Toivoin puolustajaa tähän, tuli vuoden yli-ikäinen WHL-sentteri. Focht pelasi viime kauden WHL-seura Calgaryssa, jossa teki 64 pistettä 68 peliin. Hän pelasi kauden jälkimmäisen puolikkaan todella hyvin ja on muutenkin kehittynyt (lähes tuplasi pisteensä edelliseen kauteen nähden), mutta Fochtin pelissä on vähän sellaisia ominaisuuksia, jotka nousisivat kunnolla esiin. Jotenkin tuli tästä varauksesta mieleen heti hukattu vuoro, mutta katsellaan.

6. kierros, #156. Arturs Silovs, G, 193cm, 92kg

Latvialainen maalivahti, jota Central Scouting ei rankannut, mutta hyvät 18-vuotisten MM-kisat nostivat hänet esiin. Urheilullinen ja isokokoinen maalivahti siirtyy ensi kaudeksi CHL:aan ja sitten nähdään tasoa paremmin. Täysi riskiveto minun silmään, mutta joskus nämä kannattavat maalivahtien kanssa.

6. kierros, #175. Karel Plasek, W, 180cm, 70kg

Vuoden yli-ikäinen tsekkihyökkääjä oli tsekkien joukkueessa nuorten MM-kisoissa ja pääsi pelaamaan Tsekin pääsarjaan. Teki viime vuonna 18-vuotisten MM-kisoissa seitsemään peliin neljä maalia. Nopea ja energinen hyökkääjä, mutta ei häntäkään kohtaan mitään isoja odotuksia ole. Lähinnä odotan kumpi pelaa paremman uran Vancouverin varauksista, Jasek vai Plasek.

6. kierros, #180. John Malone, RW, 185cm, 87kg

Peliä tekevä laitahyökkääjä pelasi menneen kauden USHL:ssa, jossa tuli vähän yli piste/peli (59 pistettä 57 peliin). Kehitys on ollut ihan hyvää, sillä vuosi sitten hän ei tehnyt kuin 14 pistettä. Teki hattutempun USHL:n prospectien tähdistöpelissä. Malone siirtyy ensi kaudeksi Cornellin ylipistoon pelaamaan. Mielestäni kohtalaisen hyvältä vaikuttava syvyysvaraus ennakkoon, sillä Canucksilla on ollut hyvä osumatarkkuus viime kausina tämän alueen pelaajissa. Voi olla seuraava Gaudette tai sitten seuraava Griffen Molino, mutta tästä varauksesta jäi ihan hyvä hakemisen maku.

7. kierros, #195. Aidan McDonough, F, 188cm, 91kg

McDonough on jo -99 syntynyt, eli tässäkin haettiin vähän myöhäiskehittyjää. Pelasi viime kauden USHL:ssa Cedar Rapidsissa 50 peliä ja teki 42 pistettä. Siirtyy ensi kaudeksi Northeasterin yliopistoon, eli samalle polulle minkä Gaudette kävi ja missä Tyler Madden on tällä hetkellä. Tässä on Brackett-spesiaalia aika vahvasti, sillä hän on samasta kaupungista kuin Brackett ja kuulemma Jack Rathbonen paras kaveri. Tulevaisuuden NHL-mahdollisuudet lienevät pienet kuitenkin.

7. kierros, #215, Arvid Costmar, C, 181cm, 82kg

Taitava ruotsalaishyökkääjä pelasi Linköpingin nuorten joukkueessa 44 peliä ja teki 38 pistettä. Lisäksi hän kuului Ruotsin joukkueeseen 18-vuotisten MM-kisoissa. Hyvä laukaus ja taitavat kädet, mutta luistelu vaatii kehittymistä. Pitkä projekti kokonaisuutena.

Näiden varausten lisäksi kaksi pelaajakauppaakin nähtiin Vancouverilta draftissa.

J.T Miller <-> Marek Mazanec, 2019 3:rd + a 2020 conditional pick

J.T Miller tuli Tampasta vaihdossa joko 2020 tai 2021 kesän ykkösvaraukseen (mikäli Canucks ei pääse ensi kaudella playoffeihin, vuoro tulee kesälle 2021), tämän kesän kolmannen kierroksen varaukseen ja loppukaudella hankittuun farmimaalivahti Marek Mazanekiin. Pidän Millerista pelaajana aika paljon. Hän on monipuolinen ja voimakas hyökkääjä, jota pystytään peluuttamaan vähän missä tahansa tilanteessa. On tehnyt noin 50 pisteen kausia ja tulee kyllä parantamaan joukkuetta ja etenkin laituriosastoa, mikä kaipaa nostetta.

Miller saa ehkä mahdollisuuden Petterssonin ketjussa, jossa hän voi olla arvokas pelaaja kulmapelissä ja kiekottomassa pelissä. Lisäksi hän voisi auttaa aloituksissa, joita Pettersson häviää vielä vähän liikaa. Millerilta on lupa odotella noin 20 maalia, vaikka viime kaudella ei tullutkaan kuin 13 osumaa. Jotenkin tuo pelityyli muistuttaa osin myös Horvatia ja ehkä tuokin kaksikko voisi löytää toisensa. Melko varmasti Miller saa Vancouverissa ainakin suuremman roolin hyökkäyksestä kuin Tampassa.

Jotenkin uskon MIllerin onnistuvan, mutta kaupan onnistuminen Vancouverin kannalta mitataan tuolla ykkösvarauksella. Canucksin tilanteessa olevan joukkueen on aina suuri riski heittää ykköskierros ilmaan ja toivoa parasta. Tuohon nähden mielestäni Canucks maksoi tässä kaupassa liikaa. Vielä kun ottaa huomioon sen, että Tampalla oli ilmeisesti tarve myydä Miller saadakseen tilaa heidän kannalta tärkeämmille paikoille. Toisaalta ilmeisesti Millerista oli tarjouksia ja joskus Canucksin pitää ottaa vähän riskiä mennäkseen joukkueena eteenpäin.

Kokonaisuutena siis riskikauppa, vaikka pelaajasta pidänkin. Saa nähdä sitten miten tuossa tulee käymään.

Francis Perron + 215 overall '19 <-> Tom Pyatt + 164 overall '19

San Josen kanssa tehty kauppa, jossa veteraaniosaston farmihyökkääjä ja vähän korkeampi varausvuoro vaihdettiin nuorempaan farmihyökkääjään ja huonompaan varausvuoroon. Perronia kohtaan oli aikanaan vähän odotuksia, kun hän oli Senatorsin prospectina QMJHL:n arvokkain pelaaja runkosarjassa ja vielä päälle playoffien arvokkain pelaaja 2015-16 kaudella. Hän oli osana myös Erik Karlssonin kauppaa. Farmitaso taisi kuitenkin yllättää hänetkin ja hänellä on ollut siellä kahdella viime kaudella vähän hakemista. Viime kaudella tuli kuitenkin ihan kohtalaiset 47 pistettä 63 peliin. Ehkä hän menee siellä eteenpäin vielä?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Benning kertoi miksi joukkue ei varannut yhtään puolustajaa tänä vuonna;

It’s just kind of how the draft fell. We have [Brogan] Rafferty, [Josh] Teves and [Mitch] Eliot that we signed as free agents. We've got some guys that we had before — Chatfield, Brisebois — so we’ve got some depth, I feel like, on the back end.
If there was a defenceman we really liked along the way we would have taken him.But kind of as it fell, we took the best players when we picked and it kind of turned out to be forwards today.
Ensimmäisten 124 varauksen joukossa oli 48 varattua puolustajaa. Tuo on noin 10 enemmän mitä voisi odotella. Eli kyllä niitä siellä tarjolla oli. Toki tuo bpa-periaate on ihan järkevä myöhemmilläkin kierroksilla, vaikka nuo usein vähän hakuammuntaa voivatkin olla. Weisbrod tuosta ennen draftia sanoi, että osumatarkkuus esimerkiksi kolmannella kierroksella alkaa olla jo yleisesti sitä luokkaa (taitaa olla alle 20% tasoa edes pieneen uraan), että jos siinä alkaa vielä valitsemaan pelipaikkojen mukaan, ollaan vieläkin heikommilla osumilla. Harvinainen drafti kuitenkin Vancouverille. Edellisen kerran joukkue on jäänyt ilman pakkivarausta 1976.

***

Vancouver Courierissa tuotiin vähän esiin Millerin peliä mm. grafiikoilla ja kehittyneillä tilastoilla.

Miller has been a consistent point-producer in his career, averaging 40+ or 50+ points every year for the last four seasons. That’s immediate value for the Canucks, who badly need top-six wingers to play with their young centres, Elias Pettersson and Bo Horvat.

The Canucks also need insurance at the centre position, with few options to step into the top-six if Pettersson or Horvat get injured. Miller provides that as well, as he is versatile enough to step in at centre, with the playmaking ability to drive a line.
Miller drives possession up ice, an area of serious need for the Canucks. That makes him a great fit for the current lineup. You can immediately see how this trade benefits the Canucks, both now and in the future. At 26, Miller is young enough to fit immediately into the Canucks core.

Miller provides a lot of value in the neutral zone in how he transitions the puck up ice. He’s a top-tier forward at moving the puck out of the defensive zone and into the offensive zone.

Once in the offensive zone, Miller doesn’t take a lot of shots himself, though he does have good finishing ability. He’s much more of a facilitator, setting up a ton of chances for his linemates.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kiitokset @nuck hyvistä kirjoituksista draftin ja kauppojen osalta. Näkemykset ovat itselläkin hyvin samankaltaiset.

Millerin kaupassa otettiin taas kovasti riskiä ja kun ykköskierros annettiin niin itse toivoin tuon riittävän. Mutta päälle laitettiin vielä tämän kesän kolmoskierros. Kun tosiaan huomioi Tampan haasteet capin kanssa niin tuollainen mahdollinen TOP10 pick ja kolmoskierros päälle on aika paljon. Milleristä itsekin kyllä tykkään pelaajana ja hän on juuri sitä mitä Vancouverin kärkiketjuista on puuttunut. Maalimäärän toki soisi nousevan päälle 20 maalin.

Draftissa itse olisin skipannut Podkolzinin ja mennyt turvallisemmilla valinnoilla kuten Söderström, Krebs, Boldy tai jopa Caufield. Nyt otettiin tässäkin riskiä ja ainakaan kahteen kauteen ei saada vahvistusta vielä joukkueeseen tämän valinnan myötä. Ei tämä nyt silti huono valinta ollut tuolla sijoituksella.

Toisen kierroksen Höglander ja nelosen Keppen olivat mielestäni oikein hyvät valinnat. Varsinkin Höglander vaikuttaa todella hyvältä valinnalta ja hänestä voi olla iloa aika nopeastikin, kun hän on pelannut miesten sarjoissa jo kolmella edellisellä kaudella.

Loput valinnat ovat sitten lähinnä arpoja, mutta näistäkin Costmar, Plasek ja Malone olivat omaan silmään noilla numeroilla varsin passeleita valintoja. Toki pakkeja olisi ainakin pari voinut valita. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut noista Benningin mainitsemista pakeista ja heidän mahdollisista NHL-urista. Onneksi siellä on Jett Woo sentään tulossa noiden mainittujen ohella.

Edlerin jatkosoppari oli hyvä asia varsinkin kun vuodet saatiin pidettyä vähäisinä. Nyt sitten jännityksellä odotetaan tuleeko esim Tyler Myers ja jos tulee niin millaisella sopimuksella. Pelaaja sinällään kelpaisi, mutta pelottaa jos sieltä heitetään joku 7x7 soppari.

UFA-pelaajissa ei montaa todennäköistä ja kiinnostavaa pelaajaa ole, mutta jos hyökkäykseen mahtuisi niin Wayne Simmonds voisi lyhyellä sopimuksella tulla lapioimaan kiekkoja sisään ja Brandon Tanev olisi alempiin ketjuihin hyvä lisuke. Mutta noita hyökkääjiä on jo nyt määrällisesti tarpeeksi ja olisin toivonut että draftin aikana olisi saatu esim Bärtschi ja/tai Goldobin vaihdettua pickeihin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Edlerin jatkosoppari oli hyvä asia varsinkin kun vuodet saatiin pidettyä vähäisinä. Nyt sitten jännityksellä odotetaan tuleeko esim Tyler Myers ja jos tulee niin millaisella sopimuksella. Pelaaja sinällään kelpaisi, mutta pelottaa jos sieltä heitetään joku 7x7 soppari.
Samoilla linjoilla olen Mr. Smithin kanssa hyvin pitkälle. Tuosta ykkösvarauksestakin osittain kyllä. Minäkin toivoin ensin vähän turvallisempia valintoja, mutta sitten toisaalta taas Podkolzinissa voi olla mitattavissa korkea upside jos onnistuu kehittymään. Canucks on ottanut näissä riskiä nyt aika paljon viime vuosina ja olen kyllä pitänyt tuosta linjasta. Eivät Pettersson ja Hugheskaan mitään turvallisimpia kortteja olleet aikanaan.

Katsellaan sitten miten tuo Pod-kortti tuosta kääntyy. Vielä huhtikuussa McKenzien jutussa kahdeksan 10 scoutista nosti Podkolzinin draftin kolmoseksi ja toukokuussa 13 draftiin erikoistuneen julkaisun keskiarvossa hän oli myös kolmas. Toki nuo eivät mitään absoluuttista tulevaisuuden totuutta mitanneet, mutta eittämättä venäläisellä on lahjoja kyllä korkealle.

Tuosta lainaamastani kohdasta; Minulla on ihan sama pelko, että Myersiin ollaan nyt sitomassa liikaa taaloja liian pitkällä sopimuksella. Hän ei varmaankaan nyky-Canucksiin kovin pienellä sopimuksella tulisi ja toisaalta taas Benning hakee oikealle puolella pelaamaan pystyvää isoa top4-pakkia. Jos ja ilmeisesti kun tuo 7x7 on nyt pöydällä, niin onhan tuossa Myersille liikaa. Olkoonkin, että Myersin tasoisia oikean puolen pakkeja ei kovin helposti ole varmaan saatavilla.

Jos tuo toteutuisi, niin joukkuetta voisi alkaa hahmottamaan suunnilleen näin:

Miller - Pettersson - Boeser
Pearson - Horvat - (Leivo?)
Roussel - Sutter/Gaudette - Virtanen
? - Beagle - Motte

Edler - Myers
Hughes - Tanev
Hutton - Stecher
Schenn/Biega
Juolevi

Markström
Demko

Vuodessa tuo hyökkäyksen vasen laita on saanut uuden muodonmuutoksen.

Mihin laitetaan Eriksson, Bärtschi, Goldobin, Sutter/Gaudette, Spooner, Schaller tai Granlund? Hyökkäyksessä on paljon kysymysmerkkejä tällä hetkellä. Puolustus alkaisi olla paperilla Myersin mahdollisen tulon myötä kyllä paljon järkevämmän oloinen kuin vuosi sitten tähän aikaan. Oikealle puolelle pitäisi kyllä joku saada, sillä muuten etenkin tuo puoli on haavoittuva. Toki ne ongelmat voivat olla vasemmallakin, mutta Hughes näytti ainakin alkuun, että hän on hyvällä reitillä kehittymässä.

Nyt draftin jälkeen voisin tehdä pienen oman prospect-listan. Tälle voi sitten myöhemmin myhäillä miten menikin metsään. Otan mukaan tuohon alle 25 peliä NHL:ssä pelanneet. LIsäksi mahdutan mukaan Tryamkinin kun hän tulee vielä ehkä kisaaaan paikoista.

1. Hughes
2. Podkolzin
3. Demko
4. Woo
5. Juolevi
6. Madden
7. Höglander
8. DiPietro
9. Tryamkin
10. MacEwen
11. Rathbone
12. Lockwood
13. Sautner
14. Brisebois
15. Karlsson
16. Keppen
17. Rafferty
18. Lind
19. Eliot
20. Utunen
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Utica Comets, Ilves
Report: Hutton might not be qualifield

Rick Dhaliwal kirjoittaa;

Certainly sounds right now like the Canucks are leaning towards not qualifying D Ben Hutton. Vancouver could be worried about losing the arbitration case, Hutton is 2nd in minutes played for D. Walk away number for Canucks is 4.4 in arb but Hutton could get 4.2 or 4.3.
ja

Sounds right now like Canucks are leaning towards not qualifying Hutton, he would be a UFA tomorrow afternoon if this is still the case. They can still try and move him up to tomorrow deadline and probably have been trying for a while.
...Sellaista. Virheitä on tehty ja tullaan varmasti tekemään, mutta ei näin. Täytyy nyt vain toivoa, että tässä on kyse siitä, että Canucks uskoo Huttonin jatkavan joukkueessa välimiestä halvemmalla sopimuksella. Muussa tapauksessa tämä ei kyllä mene millään ymmärrykseen ja menee samaan sarjaan Hamhuis/Vrbata -kaksikon kanssa.

Hutton ei ole kehittynyt kuten on toivottu ja hän pelaa vähän turhan pehmeästi, mutta hän on ainoita puolustajia, jotka kykenevät nostamaan kiekon ylös ja pelasi viime kaudella yli 22 minuuttia pelissä. Hänen asemaansa on kyseenalaistettu, mutta kyllä hän parempi oli kuin Pouliot, DJ MDZ tai Gudbranson viime kaudella.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Report: Hutton might not be qualifield
Täytyy nyt vain toivoa, että tässä on kyse siitä, että Canucks uskoo Huttonin jatkavan joukkueessa välimiestä halvemmalla sopimuksella.
Kyllähän tämä erikoiselta kuulostaa varsinkin, kun huhuissa on ollut Myers järkyttävällä sopparilla (esim 7x7). Mielestäni olisi oikein hyvä vaihtoehto ottaa Hutton 1-2 vuodeksi 4 - 4,5 millin sopparilla kuin Myers 7 vuoden sopparilla jossa haisee buyout jo sopimuksen allekirjoittamisen ainaan.

Muutenkin nämä huhut tuntuvat todella karmeilta. Myersin lisäksi sisään ollaan huhuttu Jordie Benniä ja Patrik Nemethiä. Ihan ok kolmosparin pakkeja, mutta kun tarpeet ovat TOP4:ssa. Kolmospari on vähintään kohtuullisella tasolla, mutta kärkipakkeja puuttuisi vähintään se yksi.

Nyt on huhuttu, että Markus Granlund jäisi ilman QO:ta ja hänestä tulisi UFA. Goldobin, Motte, Boeser ja ilmeisesti Leivokin olisivat saamassa QO:t. Granlund QO olisi ollut alle 1,5 miljoonaa, joten kyllä tuo vähän erikoiselta kuulostaa hänenkin kohdallaan vaikkei kausi mikään erityisen hyvä ollutkaan. Eikö tosiaan Granlundia saatu edes kaupattua mihinkään capin kanssa taistelevaan jengiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy