Vancouver Canucks 2014–2015

  • 87 433
  • 369
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
No päivitetäämpä hieman Canucks ketjuakin ensi kautta koskien sillä viime aikoina on tapahtunutkin jotain.

Ensinnäkin: Canucks nimittänee tämän päiväisessä pressissä Willie Desjardainsin päävalmentakseen

Canucksien uusi valmentaja on Pittsburghiakin kiinnostanut Desjardins. Texas Starsin AHL:n mestariksi valmentanut viiksivallu, ei taida olla kovinkaan yllättävä valinta päävalmentajaksi, onhan hänen nimensä ollut esillä sitten Tortorellan potkujen. Toki se, että mies itse valitsi Canucksit ennen Penguinsia taisi sitten olla isompi yllätys.

Willien pitäisi palauttaa Canucks pelityylillisesti Tortorellaa edeltäneeseen ajanjaksoon, jolloin Vancouver pelaasi aktiivista ja hyökkäävää peliä, joiden perään sekä Benning, että Linden ovat huudelleet. Desjardainsia kehutaan pelaajalähtöisenä valmentajana, jonka erityisvahvuuksina kehutaan ihmissuhdetaitoja ja kykyä saada pelaajistaan maksimaalinen potentiaali irti. Häntä on kehuttu myös kyvystä kehittää nuoria pelaajia.

Kuullostaa ainakin minun korvaani aika mukavalta vaihtelulta Tortorellan aikaan. Vaikkei joukkueessa alkaisikaan todellinen jälleen rakennus, niin kyllä joukkue joka tapauksessa uudistuu ja nuorentuu suuresti. Minä ainakin näen Desjardinsin mielelläni tällaisen projektin veturina. On myös sikälikin tärkeää saada uusi koutsi nopeasti puikkoihin, jotta seuraa olisi helpompi myydä uusille pelaajille, kuin verrattuna sellaiseen tilanteeseen, jossa valmentajaa ei ole.

Ja perjantainen drafti lähestynee ja kyseessä on poikkeuksellisen mielenkiintoinen tilaisuus Canucksien näkökulmasta ja en usko, että suuresti liioittelen, että joukkueen tulevaisuus on isolta osin panoksena. Jim Benning saa todellisen tulikasteen GM:nä ensimmäisenä kuukautenaan. Ensinnäkin Canucksilla on, kiitos loppu kauden sukelluksen jäljiltä, paras draftivuoro tällä vuosituhannella: kuudes vuoro. On sanomattakin selvää, että Canucks saa tälaisia mahdollisuuksia aniharvoin, joten niitä ei olisi varaa hassata.

Draftia lähestyttäessä on lukuisissa lähteissä noussut spekulaatio siitä, että Canucks olisi kiinnostunut yrittää noustakseen tuolta kuudennesta ruudusta. Ilmeisenä kiinnostuskohteena näyttäisi olevan oman kylän poika Sam Reinhart. Mahdollisina kauppakumppanina on mainittu Florida, jonka manageri Dave Tallon on itse pistänyt vettä myllyyn, mainitsemalla julkisesti ensimmäisen varausvuoron saattavan olla pelissä. Canucks-johdon uskotaan olevan oikeastikin kiinnostunut tuollaisesta skenaariosta, jos hinta saadaa jotakuinkin järkeväksi. Vaikea sanoa, ettei todellisen liideriprospectin hommaaminen kuullostaisi kiinnostavalta. Yleisesti pidetään erittäin todennäköisenä, että Canucks yrittää varata itselleen tulevaa ykkössentteriä.

Toinen draftin kannalta mielenkiintoinen asia on case-Ryan Kesler. Olen yllättynyt, jos kauppaa ei tapahdu draftin yhteydessä. Tämä mahdollinen kauppa saattaa hyvinkin tuoda Canucksille yhden ykköskierroksen varauksen lisää, joskin todennäköisesti loppupäästä. Tämä siksi, koska Kesler saa vaikuttaa mihin seuraan hänet kaupataan ja tuskin hän haluaa siirtyä peräpään joukkueisiin. Oikeastaan Anaheimin 10 varausvuoro on todennäköisesti ainoa mahdollisuuksien rajoissa oleva kärkipään varausvuoro, joka saattaisi siirtyä Canucksien suuntaan, mutta Ducks ei huhujen mukaan ole halukas luopumaan vuorostaan. Toki tuonkin vuoron saaminen kuullostaa epätodennäköiseltä, sillä Canucks, johto on korostanut halukkuutta hankkia pelaajia, jotka pystyvät auttamaan Canucksia välittömästi, joten tuskin kaupat rakentuvat varausvuoron ympärille. Mutta sen sijaan ensimmäisen kierroksen loppupuolen varausvuorot voivat hyvinkin tulla mukaan ikään kuin "päätäkyn" lisäksi.

Elämme siis erittäin mielenkiintoisia aikoja Canucksien tulevaisuuden kannalta. Mutta ainakin minä lähestyn tulevaa "kohtalokasta draftia" huomattavasti luottavaisemmin kun puikoissa on draftaamis osaamisestaan tunnettu Benning kuin Gillis.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kyllähän Hiisi varmasti oikeaan osuu tuon veikkauksensa kera, mutta odotellaan nyt rauhassa varmistusta Willien pestiin. Mutta jos toteutuu niin myös itselle kelpaa paremmin kuin hyvin.

Toinen asia mitä ei täällä ole mainittu on David Boothin odotettu buyout. Nyt on sitten amnestyt käytetty ja capissäkin on nyt ensimmäistä kertaa ihan kohtuullisesti pelivaraa. Kassian ja Tanev nyt vähän sitä syövät, mutta silti vahvistuksia voidaan ihan reilusti yrittää hakea, on se sitten vapaista tai kaupoilla. Mutta palataan näihin sen jälkeen, kun tänään toivottavasti Willie Desjardins julkistetaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Kyllähän Hiisi varmasti oikeaan osuu tuon veikkauksensa kera, mutta odotellaan nyt rauhassa varmistusta Willien pestiin. Mutta jos toteutuu niin myös itselle kelpaa paremmin kuin hyvin.

Toinen asia mitä ei täällä ole mainittu on David Boothin odotettu buyout. Nyt on sitten amnestyt käytetty ja capissäkin on nyt ensimmäistä kertaa ihan kohtuullisesti pelivaraa. Kassian ja Tanev nyt vähän sitä syövät, mutta silti vahvistuksia voidaan ihan reilusti yrittää hakea, on se sitten vapaista tai kaupoilla. Mutta palataan näihin sen jälkeen, kun tänään toivottavasti Willie Desjardins julkistetaan.

Willie Desjardins named Canucks head coach

Ja sieltähän se varmistus sitten tulikin, eli Willie Desjardins on Canucksien uusi päävalmentaja ja kello 22 Suomen aika alkaa pressi, jossa kaveri esittäytyy. Willieltä ei kuuleman mukaan toki kannata odottaa yhtä värikkäitä lausuntoja kuin edeltäjältää, mutta jospa kaveri kompensoisi, jollakin muulla tavalla.

Ja mitä tuohon byouttiin tulee, niin en kyllä erityisen innolla odota freeagent periodia, kun laatu on tämän vuoden kastissa mikä on ja hinnathan tapaavat olevan näissä tapauksissa nousevan, kohtuuttomuuksiin, jotka saattavat ajaa seuroja talousahdinkoon vuosien ajaksi.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Minäkin pidän Desjardinsin valinnasta. Hän oli oma suosikkini Vancouverin valmentajaksi yhdessä Kingsin kakkosvalmentajan John Stevensin kanssa, vaikka esimerkiksi Dan Bylsmalla onkin selvästi kovemmat meriitit NHL:n päävalmentajan paikalta. Williella ei ole tosin kokemusta NHL:stä kuin apuvalmentajan pestistä, mutta hän on niittänyt menestystä joka puolella muualla missä hän on valmentanut. Kaapista löytyy mestaruudet niin Kanadan yliopistosarjasta, nuorten MM-kisoista, WHL:sta kuin AHL:sta ja hän on saanut päävalmentajana joukkueilleen hänen tulokaskauttaan (2002-03) lukuun ottamatta joka kausi enemmän voittoja kuin tappioita.

Tyyppinä Desjardins on Tortorellan melko täysi vastakohta. Willie on hyökkäävän pelitavan ja kiekkokontrollin nimiin vannova pelaajavalmentaja, joka on saanut pelaajiltaan paljon kiitosta ihmisläheisestä tavastaan valmentaa. Esimerkiksi Dallasissa kolme viime kautta pelannut hyökkääjä Vern Fiddler sanoi Desjardinsista;

You obviously have to turn to your room sometimes and he did a great job with that. He respected our opinions and when he was running our penalty kill, he would always ask our opinions. He would definitely consider them and if he thought they would help, he would definitely use them. He didn’t have an ego that it was going to be his way or no way. It was always the collective or what can we do to be better?

He did what was best and wants to be an NHL head coach and you’ve seen what he’s done with that (Texas Stars) team. He’s taken them from the bottom of the barrel to the top now — and he’s getting the success he deserves.

Desjardinsin lehdistötilaisuus avasi muutamia kysymyksiä

Desjardins voitti menneen kauden jälkeen AHL:n mestaruuden Texasissa ja hän oli ehdolla myös Pittsburghin valmentajaksi. Willie kertoi tuosta valintaprosessista seuraavaa mediatilaisuudessa;

They're a great organization. Jim Rutherford is a great man. There were just some things that didn't and couldn't work out. It wasn't his fault, and it wasn't mine.. it was just something that couldn't work. Sidney Crosby is a heck of a player, obviously, but for me when I looked at what was here -- I looked at the two guys that are leading this, I looked at the quality of their players, their personality, what they wanted to do. Canadian market, Vancouver fans. It was the right choice to come here.

Linden on korostanut jo aikaisemmin valmentajanvalinnassa valmentajatyyppiä, joka saisi otteen pelaajiin ja saisi nämä toimimaan tiiviisti tiiminä yhdessä. Lindenin antamien lausuntojen mukaan uudelta päävalmentajalta ei välttämättä vaadittu kokemusta NHL:n päävalmentajan pestistä, mutta kokemusta ja näyttöjä monista eri paikoista. Kysyttäessä Desjardinsilta, miksi hän uskoo sopivan tuohon malliin, Willie vastasi;

I just respect the players so much. It's a hard game to play, you just have to respect them. They do it every night, whether they win or they lose. I think we all have the same goals, we all want the same things. So how can we get there? It's working together.

Kysyttäessä millaista peliä uusi valmentaja aikoo Vancouverille ajaa sisään, Desjardins vastasi;

We want to be an entertaining, high-paced, fast team. We want to be those things. The transition may take a little bit of time - I know you don't get much time so you better get there quick - but we'll come to camp ready. We'll know what we want to do. There's a lot of proud guys in there and they don't want to repeat what happened last year, so they'll come in motivated.

Lehdistötilaisuudessa saatiin vastaus myös draftia koskevaan kysymykseen ykkösvarauksesta (Vancouverin uskotaan olevan Vancouverista kotoisin olevan Sam Reinhartin perässä). Benningin mukaan neuvottelut jatkuvat Floridan kanssa edelleen;

We're going to stay on top of that going forward. I've had a couple of conversations with Dale, so those conversations will continue this next week. We'll see where they lead to on draft day.

Desjardins ja Linden tulevat tekemään tänä kesänä matkan Ruotsiin Sedinin veljeksiä tapaamaan. Willien pitää saada ensimmäiseksi seuran kärki hänen taakseen, enkä usko tuossa olevan ongelmia. Desjardins haluaa Vancouverin pelaavan kaikilla neljällä ketjulla energistä viisikkopeliä ja ilmeisesti Tortorellan keksimä Sedinien roolitus esimerkiksi säännöllisesti käytettyinä alivoimapelaajina loppuu. Voisi kuvitella, että siihen hommaan sopiva Jannik Hansen saa taas sen vastuun siellä, mikä hänelle kuuluu.

Seuraavaksi Desjardinsille pitää löytää jostain sopivat työparit apuvalmentajaksi. Texasin kakkosvalmentaja Doug Lidster on varmaan tuossa korkealla entisenä pitkäaikaisena Vancouverin puolustajana (Lidster pelasi aikanaan kymmenen kauden aikana Vancouverissa) ja entisenä Lindenin ja Benningin joukkuekaverina.

Kuten Hiisikin totesi, tämä viikko on todella tärkeä seuran kannalta. Desjardins oli siihen mielestäni erittäin hyvä avaus ja varaustilaisuus näyttänee suuntaa jatkolle. Ellei Floridan kanssa pystytä tekemään kauppaa ylöspäin, kutosvuorollakin on mahdollista saada kovan luokan tulevaisuuden pelaaja. Ryan Keslerin kohtalo on myös erittäin kiinnostava asia seurattavaksi. Saa nähdä vaikuttaako tämä Desjardinsin valinta jotenkin tuohon kauppaan. Esimerkiksi Anaheimin Emerson Etem on ollut huhuissa aikaisemmin ja hän oli Desjardinsin valmennuksessa Medicine Hatissa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Willie Desjardins sieltä odotetusti tuli ja Hiisi sekä nuck tuossa jo uutta valmentajaa ja hänen ajatuksiaan vähän avasivat. Hyvältä vaikuttaa tähän asti ja tuon perusteella voisi kuvitella joukkuetta pyrittävän muuttaa nopeammaksi. Se ei olekaan ihan helppo tehtävä, kun joukkueessa on jo lähes kaikki kärkipelipaikat sidottuna. Toki kaupoilla voidaan aina rakenteita muuttaa ja siitä päästäänkin...

Ryan Keslerin kohtalo on myös erittäin kiinnostava asia seurattavaksi. Saa nähdä vaikuttaako tämä Desjardinsin valinta jotenkin tuohon kauppaan. Esimerkiksi Anaheimin Emerson Etem on ollut huhuissa aikaisemmin ja hän oli Desjardinsin valmennuksessa Medicine Hatissa.

Mikäli tosiaan kohteeksi valikoituu Anaheim niin itse toivon, että Etemin lisäksi saadaan sieltä tingattua #10 picki tälle kesälle. Jos tuo onnistuisi niin draftin jälkeen meillä olisi esimerkiksi kolmikko Emerson Etem, Jake Virtanen ja Nikolaj Ehlers Keslerin "tilalla". Tuo ei nyt enää tuntuisi sitten niin pahalta kuin mahdollinen Keslerin menetys tuntuu tällä hetkellä. Noihin yhdistettynä Horvat, Shinkaruk, Jensen, Gaunce ja Cassels niin kyllä tuosta kahdeksikosta pitäisi useamman melkoisella varmuudella nousta NHL:ään ja pari ihan kärkiketjuihinkin. Siinä olisi seitsemän ykköskierroksen varausta neljältä viime vuodelta (+ Cassels), joten kohtuu mahtava olisi hyökkäyksen potentiaali. Mutta paljon on matkaa tuohon. Eikä toki hassumpi ole tuo nykyinenkään tilanne jos siihen vielä yhden lisukkeen saa nykyisellä pickillä.

Miksei myös Reinhart kiinnosta, ei vaan yhtään tiedä mitä noiden pickien erotuksena pitäisi maksaa. Voihan olla, että Keslerin kaupalla haetaan myös palasia tuohon Reinhartin kauppaan, mene ja tiedä. On kyllä jännittävä viikko ja viikonloppu tiedossa.

Edit. Lisätään, että jos tuon ykköspickin hinta on #6 pick + Shinkaruk + Tanev niin itse en missään nimessä tekisi kauppoja. Jos ei #6 + Shinkaruk riitä niin sitten saa #1 jäädä Floridaan.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Edit. Lisätään, että jos tuon ykköspickin hinta on #6 pick + Shinkaruk + Tanev niin itse en missään nimessä tekisi kauppoja. Jos ei #6 + Shinkaruk riitä niin sitten saa #1 jäädä Floridaan.

Tuolla on joku taulukko varausvuorojen arvosta noin suurinpiirtein.

http://i.imgur.com/iYzCZA9.png

En tiedä mihin nuo luvut perustuu, mutta kyllä ne aika kohdilleen menee kun vertailee noita alaspäintreidauksia viime drafteista. Kahden alemman pickin summa ollut noin sen myydyn ylemmän pickin pistearvo. Toki draftien välillä on eroja, nämä lienee jotain keskiarvoja useammilta vuosilta.

1st overall olisi siis noin kahden 7. overallin arvoinen, johon 6.overall ja 24.overall (Shinkaruk) ei oikein riitä. Etenkin kun Shinkarukin kausi meni perseelleen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Mikäli tosiaan kohteeksi valikoituu Anaheim niin itse toivon, että Etemin lisäksi saadaan sieltä tingattua #10 picki tälle kesälle. Jos tuo onnistuisi niin draftin jälkeen meillä olisi esimerkiksi kolmikko Emerson Etem, Jake Virtanen ja Nikolaj Ehlers Keslerin "tilalla".
Jos Canucks saisi tuon #10 varauksen kaupalla Ducksin kanssa, niin toivoisin Haydn Fleuryn putoamista tuolle vuorolle. Hyökkääjiä kun Vancouverilla alkaa tosiaan jo olla ihan hyvin prospecteissa ja kun tuolla tämän kesän ykkösvarauksella poimitaan todennäköisesti myös hyökkääjä (+ mahdollinen Etem jos tuo Ducks-kauppa toteutuisi), niin hyökkäysosasto vaan syvenisi entisestään.

Viime kesän drafti meni Vancouverin osalta kyllä hyvin, vaikkei kakkoskierroksen varausta ollutkaan. Tuo oli ensimmäinen varautilaisuus tällä uusitulla systeemillä ja se nostaa toiveita tämänkin kesän toimintaa kohtaan. Lisää toiveita tuo kiekkoa hengittävä uusi GM Benning. Hän oli katsomassa muun muassa 18-vuotisten kisoja Suomessa paikan päällä ja hänellä on hyvä käsitys tämänkin vuoden pelaajista. Scouteista Dan Palango (OHL) saa minulta suurimman luoton tällä hetkellä.

Omaan suosikkikisaan Ritchien, Nylanderin, Ehlersin ja Virtasen kanssa pitää laittaa myös Brendan Perlini. Iso ja vahva (6-3, 205) laituri OHL:n Niagarasta, joka luistelee erittäin hyvin, laukoo kovaa ja jolla on hyvä pelinäkemys. Perlini ei ole ehkä vielä ihan samalla viivalla monien arvioissa kuin tuo nelikko josta kirjoitin viime kauden Canucksin ketjuun kuvauksia, mutta hän on mennyt hurjasti eteenpäin ja saattaa vielä ohittaa nelikon jos kehitys jatkuu näin. OHL:n valmentajat äänestivät hänet melko ylivoimaisesti eniten kehittyneeksi OHL-pelaajaksi viime kaudella.

William Nylanderista oli muuten Vancouver Provincessa artikkeli pari viikkoa sitten. Vancouverissa pari kautta sitten pelannut Jeff Tambellini sanoi Nylanderia jutussa pelaajaksi, josta saattaa kehittyä vielä NHL:ssä 100 pisteen hyökkääjä. Tambellini, joka pelasi myös Williamin isän Michaelin kanssa samassa joukkueessa pari kautta sitten, antoi nuoremmalle Nylanderille muutenkin kovia kehuja esimerkiksi vertauksessa isä-Nylanderiin;

He’s got that swagger. He wants to be the guy. Not a lot of players have that.

The skating isn’t close. Michael’s a bit of a choppy skater, but William can just fly. He’s also got a much better shot, a great one-timer and snapshot. He holds the puck like Mike and both come out of their turns with speed.

He’s got a lot of jam, he’s not afraid. He’s used to being targeted because of who his dad is. He competes.

MODOn viime kauden manageri Markus Näslund sanoi Nylanderista puolestaan seuraavaa;

Great talent.

The best 1996-born player in Sweden talent-wise. Grew a lot (both physically and mentally) during the last year. Has the potential to be an NHL star.

Kakkoskierroksen varauksesta voi sanoa sen verran, että Travis Sanheim oli minun suosikkini siihen vielä keväällä kuten viime kauden Canucksin ketjuun kirjoitin, mutta 18-vuotisten kisat taisivat ratkaista sen, että hän ei ole enää saatavilla Vancouverin vuorolla. Loistavaa nousua tehnyt puolustaja muuten kyseessä: Central Scouting rankkasi hänet kauden puolivälissä #167 sijalle ja Centralin loppulistoilla hän oli #53 sijalla. Nyt hän saattaa mennä jo ensimmäisellä kierroksella.

Kakkoskierroksen suosikki riippuu tietysti siitä ketkä ovat vielä jäljellä ja osaltaan siitäkin minkätyylisen pelaajan Vancouver saa varattua ensimmäisellä kierroksella. Jos haaviin tarttuu esimerkiksi voimahyökkääjistä Nick Ritchie tai Jake Virtanen, kakkoskierroksen vuorolla voitaisiin kokeilla hyökkääjistä esimerkiksi Moose Jaw'n Brayden Pointia.

Point on pienikokoinen hyökkääjä, mutta erinomainen hyökkäyspään osaaja ja hän tekee kentällä ankarasti töitä. Hän teki Moose Jawssa 91 pistettä, kun joukkueen pistekakkonen Jack Rodewald teki 55 pistettä. Hän on johtajatyyppi, joka oli Kanadan 18-vuotisten maajoukkueen varakapteenina 18-vuotisten MM-kisoissa. Pienestä koostaan huolimatta Point ei arkaile ahtaita paikkoja. Fyysistä kasvua saattaa vielä tulla ja mikäli niin käy, Pointista saattaa kehittyä vielä arvokas hyökkääjä NHL-tasollekin.

Edit: lisätään Pointista vielä sekin, että hän kannattaa Vancouveria, josta saa luonnollisesti lisäpisteitä...

Mr. Smith kirjoitti:
Edit. Lisätään, että jos tuon ykköspickin hinta on #6 pick + Shinkaruk + Tanev niin itse en missään nimessä tekisi kauppoja. Jos ei #6 + Shinkaruk riitä niin sitten saa #1 jäädä Floridaan.
En tekisi minäkään. Kutosvuorolla on vielä kovia lahjakkuuksia tarjolla ja Tanevilla on mahdollisuudet kehittyä puolustuksen ykkösparin 23-25 minuuttia pelaavaksi puolustajaksi pitkäksi aikaa tulevaisuutta jos kehitys jatkuu. Hänellä on erinomainen liike ja pelisilmä sekä jäätävän rauhalliset hermot paineen alla. Bieksa sanoi joskus Tanevista hyvin; "He's so cool and calm he could have played with a cigarette in his mouth."

Shinkarukin kanssakin on vähän siinä ja siinä, vaikka viime kesänä ykköskierroksen viimeiselle kolmannekselle putosikin. Hän antoi itsestään todella hyvän kuvan viime kauden alla leirillä ja harjoituspeleissä (tässä yksi maaleista). Minulla oli kovat odotukset Shinkarukin kaudesta, mutta ikävä kyllä loukkaantuminen pilasi hänen viime kautensa täysin. Nähdyn perusteella tuntuisi kuitenkin riskiltä luopua hänestä. Toki Reinhart olisi tarinana niin hieno ja pr-liikkeenä Linden/Benning -kaksikolta kova avaus, että Canucks varmaan lähtisi siihen mukaan jos Florida Shinkarukia varausvuoron kanssa Reinhartista pyytäisi.

* Itse joudun muuten seuraamaan tämän vuoden draftin ja vapaiden agenttien markkinoiden ensimmäiset päivät ulkomailla, joten tänne en pääse omia mielipiteitä muiden kiusaksi kirjoittamaan. Tapahtumissa ollaan kuitenkin täysillä mukana.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
En tiedä mihin nuo luvut perustuu, mutta kyllä ne aika kohdilleen menee kun vertailee noita alaspäintreidauksia viime drafteista. Kahden alemman pickin summa ollut noin sen myydyn ylemmän pickin pistearvo. Toki draftien välillä on eroja, nämä lienee jotain keskiarvoja useammilta vuosilta.

1st overall olisi siis noin kahden 7. overallin arvoinen, johon 6.overall ja 24.overall (Shinkaruk) ei oikein riitä. Etenkin kun Shinkarukin kausi meni perseelleen.

Kyllähän tuo tilasto varmasti pitää paikkaansa silloin, kun draftin kärki on kova ja taso tippuu tasaisesti. Mutta nyt omasta mielestä jopa ykköspaikalle on useita vaihtoehtoja (ainakin Ekblad, Bennett, Reinhart) ja TOP10:ssä erot ovat varsin pieniä. Silloin kun draftivuonna kärki on tasoa Ovechkin, Malkin, Stamkos tai Crosby tuo tilasto pitää hienosti paikkaansa. Mutta esim 2003 jolloin terävin kärki puuttui niin itse olisin ennemmin ottanut Ryan Suter + Jeff Carter paketin ennemmin kuin Marc-Andre Fleuryn.

Itse vähän pelkään, että lopulta Vancouver tarjoaa tuon #6 pickin lisäksi joko Horvatin tai hankkii Keslerillä sen #10 pickin. Tuo #6 + #9 tai #6 + #10 alkaisi tilastojenkin perusteella olla kohtuu lähellä tuota arvoa. Mutta onko Reinhart sitten samaa tasoa kuin Ovechkin, Stamkos tai Crosby? Tai edes Tavares tai Kane? Itse väittäisin, että Virtasella ja Nylanderilla (tai vaikka Ritchie tai Ehlers) on suurempi todennäköisyys onnistua kuin vaikkapa Filatov + Bailey (#6 + #9 /2008) kaksikolla. Tarkoitus siis sanoa, että tässä draftissa kärki ei ole ihan parasta A-luokkaa, mutta sitten tuo TOP10:n taso on ehkä keskimääräistä draftia parempi.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kyllähän tuo tilasto varmasti pitää paikkaansa silloin, kun draftin kärki on kova ja taso tippuu tasaisesti. Mutta nyt omasta mielestä jopa ykköspaikalle on useita vaihtoehtoja (ainakin Ekblad, Bennett, Reinhart) ja TOP10:ssä erot ovat varsin pieniä. Silloin kun draftivuonna kärki on tasoa Ovechkin, Malkin, Stamkos tai Crosby tuo tilasto pitää hienosti paikkaansa. Mutta esim 2003 jolloin terävin kärki puuttui niin itse olisin ennemmin ottanut Ryan Suter + Jeff Carter paketin ennemmin kuin Marc-Andre Fleuryn.

Itse vähän pelkään, että lopulta Vancouver tarjoaa tuon #6 pickin lisäksi joko Horvatin tai hankkii Keslerillä sen #10 pickin. Tuo #6 + #9 tai #6 + #10 alkaisi tilastojenkin perusteella olla kohtuu lähellä tuota arvoa. Mutta onko Reinhart sitten samaa tasoa kuin Ovechkin, Stamkos tai Crosby? Tai edes Tavares tai Kane? Itse väittäisin, että Virtasella ja Nylanderilla (tai vaikka Ritchie tai Ehlers) on suurempi todennäköisyys onnistua kuin vaikkapa Filatov + Bailey (#6 + #9 /2008) kaksikolla. Tarkoitus siis sanoa, että tässä draftissa kärki ei ole ihan parasta A-luokkaa, mutta sitten tuo TOP10:n taso on ehkä keskimääräistä draftia parempi.

Jopa Benning on itse sanonut, että draftin kärjessä on kaksi kerrosta. Ensimmäinen on 1-4 ja toinen on 5-10. Täten juuri tuon taitekohdan ylittäminen maksaa suhteessa kaikkein eniten. Ongelmana myöskin on se, että vaikka mitään Stamkosia tms. ei ole saatavilla, on puolustajien saatavuus hyvin surkea ja paras puolustaja vieläpä sattuu olemaan tuollainen lähes virheetön työjuhta, josta "lähes varmuudella" ainakin ykkösparin mies tulee. Puolustajaa kuolaavat joutuvat sen takia väkisinkin tavoittelemaan tuota ykköspickia, mikä nostaa sen kysyntää melkoisesti.

Filatov ja Bailey nyt lienee tarkoitushakuisia esimerkkejä - niitähän voidaan etsiä vaikka kuinka paljon. Voidaan sanoa, että ykköspickista ei kannata maksaa, koska Patrick Stefan. Filatov ja Bailey tuskin edustavat keskimääräistä top-6-pickia. Minkä lisäksi on vielä aivan liian aikaista lähteä sanomaan, että esim. Nylander tai Ehlers olisi mitään varmoja kortteja, koska molemmat juuri ovat aikamoisia "boom or bust" -tapauksia. Myös Jake Virtasen onnistumista on epäilty kovasti, koska hän vaikuttaa pelaajalta, jolla on työkalut kunnossa, mutta laatikko hieman hukassa - hänen peliälynsä ei siis ole mikään kovin erikoinen.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Melkoinen tragedia on kohdannut Canucks perhettä. Viittaan tällä jatkoajan uutiseen liittyen Gino Odjickin vakavaan sairastumiseen. Ilmeisesti jääkiekkomaailma on kohta menettämässä monista jäällä ja jään ulkopuolella tapahtuneista taisteluista selvinneen vahanliiton soturin. Odjickin kaltaisia pelaajia soisi olevan liigassa enemmän ja todelliset vanhan kansan kannattajat jäävät kaipaamaan hänen värikkäitä otteitaan. Valitettavan nuorena taitaa Odjickin maallinen taival kuitenkin päättyä, mutta muistoissa hän tulee elämään vielä pitkään.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mitä tuollaiseen voi vastata? Siis edes tuntematon ihminen joka tuosta kuulee/tai lukee kun mies itse asian kertoo. Pistää miettimään miten arvokas yksi ihmiselämä on, kun noin nuori ihminen kertoo että omaa viikkoja tai kuukausia elinaikaa. Toivottavasti ne ovat kivuttomia. Hieno pelaajahan Odjick urallaan oli, yksi tuon ajan ehdottomia "myllysuosikkeja".
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Kiitokset Keslerille näistä vuosista! Alkuunsa tuo vastine tuntui köykäiseltä, mutta kun Boninoa tarkemmin miettii niin pitäisihän siinä olla riittävän hyvä kakkossentteri Vancouverille siksi aikaa, kun tuolta nuoret hyökkääjät nousevat siihen. Ja sopimus on todella edullinen (1,9 M$ ja 3v), kun tehoja tuli viime kaudella enemmän kuin Keslerillä (B 22+27=49, K 25+18=43). Bonino on siis hyvä palanen kakkosen keskelle.

Toisessa kaupassa Garrison muutti Tampaan ja vastine oli vain 2nd round pick 14. Halvalla lähti TOP4 pakki, mutta kyllähän sieltä jonkun kalliin sopparin omaavan pakin ajateltiinkin lähtevän. Linden uskoo Edleriin, joten Garrison joutui nyt lähtemään. Garrisonin myynnillä tehtiin omasta mielestä tilaa myös Taneville TOP4:ään. Ensimmäisessä kaupassa tullut Sbisa on sitten enemmän tuollainen kolmosparin pakki, joten roolitukset (ja palkat) menevät paremmin näin.

Kesler-kaupassa tuli myös #24 picki tälle kesällä ja sillä valittiin Jared McCann. Omalla vuorollaan Vancouver varasi varsin odotetusti Jake Virtasen. Kumpikin on siis hyökkääjiä ja kun aiemmin on prospects-poolissa Horvat, Shinkaruk, Jensen, Gaunce ja Cassels niin hyökkäyksen prospects-osasto ei ole koskaan ollut näin hyvällä mallilla. Viimeiseltä neljältä vuodelta kuusi ykköskierroksen hyökkääjää ja extrana vielä osakkeitaan nostanut Cassels.

Kolmennessa kaupassa lähti kolmannen kierroksen varaus ja tuli Derek Dorsett. Dorsett on ainakin Desjardinsille tuttu pelaaja Medicine Hat Tigersista, jossa Dorsett oli varsin tehokaskin, tehden samoja pisteitä Darren Helmin ja Tyler Ennisin kanssa (toki vähän vanhempana). Luulisin, että Dorsett pääsee kokeilemaan pelaamista kolmosketjussa ja jos homma ei toimi siinä niin neloseen sitten.

Jos tämän hetken palasista rakentaisi rosteria niin joltain tältä se voisi näyttää:

Sedin - Sedin - Burrows
Higgins - Bonino - x
Dorsett - Matthias - Hansen
Sestito - Richardson - x

Sieltä vielä Kassian puuttuu, joten olisiko hänestä jo kakkoseen? Vai haetaanko nyt sitten vihdoin sitä kovaa pelimiestä kakkosen laitaan, kun tilaakin on capissa?

Hamhuis - Bieksa
Edler - Tanev
Sbisa - Stanton/Corrado

Pakisto näyttää suht valmiilta, kunhan vain saadaan Taneville se pitkä jatkosopimus. Vaikka Taneville laitettais 4 millin paperi ja Kassianilla 2,5 millin niin tilaa cappiin jäisi reilut 11 miljoonaa. Varaa on hyvin tehdä hankintoja ja jännä nähdäkin hankitaanko valmis ykkösmoke (Miller) vai mennäänkö nuorilla ruotsalaisilla. Ja toisena se, että hankitaanko hyökkäykseen joku nimimies vai mennäänkö näillä ja mahdollisesti otetaan jo joku hyökkäyspään lupauksista "sisäänajoon".
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Jatketaan sen verran tästä päivästä, että Vancouverilla on nyt tulossa sekä #36 että #50 picki heti alkuunsa. Mielenkiintoista nähdä lähdetäänkö nyt vahvistamaan pakiston prospects-osastoa vai tuleeko lisää hyökkääjiä. Itse olisin valmis ottamaan riskin venäläisen Ivan Barbashevin kanssa, mikäli vaan on vapaana vielä #36. Jos taas pakkia haetaan niin Roland McKeown olisi oma valinta. Toki myös kovat (suku)nimet MacInnis ja Lemieux kiinnostavat, mutta heihin kohdistuu vähän suurempi riski.

Myöhäisemmän pickin osalta vaikea vielä arvioida ketä voisi olla jäljellä, mutta ainakin Brycen Martin tai Jack Glover voisivat olla mahdollisia lisäyksiä pakistoon. Mutta seurataan miten drafti nyt tänään lähtee etenemään ja keitä sieltä yllättäen tippuu draftissa alaspäin. Pitihän tuon McCanninkin mennä "helposti" TOP20:ssä, mutta niin vain se tippui aina #24 asti. Ja omasta mielestä siinä vaiheessa hän oli varsin hyvä valinta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Jos taas pakkia haetaan niin Roland McKeown olisi oma valinta.

McKeown ei kelvannut sitten vielä #36, mutta numerolla #50 hänet napattiin - Los Angelesiin... Olisi kelvannut kyllä ja hänelle olisi ollut organisaatiossa tarvettakin, sen verran heikompi tuo pakisto on tällä hetkellä. Vielä tuo kauppa millä "menettiin" McKeown oli varsin erikoinen, eikä nyt varsinaisesti antanut johdolle sulkaa hattuun. Ainakaan vielä.

Jason Garrison -> 2nd round pick (#50) -> Linden Vey

Noista kolmesta (Garrison, McKeown, Vey) Vey olisi oma viimeisin valinta. Garrisonin myyminen oli ihan perusteltua ja hänestä olisi saatu hyvä vastine prospects-osastolle (McKeown). Nyt sitten saatiin Desjardinsin tuttu Medicinen vuosilta (montako näitä vielä tulee?). Harmi vaan, että Vey ei ole vakuuttanut NHL:ssä, ei olisi millään mahtunut tulevana kautena Kingsien rosteriin ja olisi myös joutunut läpäisemään waiverit. Potentiaalihan Vey omaa ihan kohtuullisesti, mutta hänen tapauksessaan se olisi puristettava ulos nyt heti. Ja kun hyökkäykseen on myös muita lupaavia pelaajia tulossa niin varsinaista tarvetta ei Veylle ollut.

No, mutta takaisin draftiin. Toisen kierroksen ensimmäinen varauksemme (#36) käytettiin ainakin omaksi yllätykseksi maalivahtiin. Toki Thatcher Demko oli kärkiprospecteja maalivahdeissa, mutta siellä on nyt Vancouverissa kolme 1990-syntynyttä maalivahtia organisaatiossa Läckin (1988) lisäksi . No, toki siellä on ihan hyvä olla vähän nuorempaakin kaartia ja kyllähän Demko hyvä prospecti on. Maalivahdit vaan ovat aina vähän arvoitus miten kehittyvät. Arvostelustakin huolimatta ihan kohtuu hyvä picki.

Seuraava varausvuoro (#50) tosiaan kaupattiin pois ja sillä olisi kyllä maistunut tuon Losin varaama McKeown. Seuraavat kaksi pickiä (#66, #126) sekä sitten viimeinen varausvuoro (#186) käytettiin odotetusti pakkeihin. Nikita Tryamkin, Gustav Forsling ja Mackenze Stewart olivat valitut pelaajat. Näistä välittömästi Forsling tuntui hyvältä valinnalta vitoskierroksella. Forsling on ollut hyvä Ruotsin 18-vuotiaissa ja kisoissakin oli Ruotsin tehokkain pakki ja maaleissakin koko joukkueen kakkonen Nylanderin jälkeen. Tryamkin tuntuu melkoiselta arvalta, eikä pelkästään kansalaisuutensa takia. Tryamkin omaa järkyttävän koon, draftattiin yli-ikäisenä ja rikkoi nyt kuuden draftin "venäläisten väistelyputken". Ei ole Vancouverilla mennyt venäläisten varaukset oikein koskaan putkeen, joten ne lopetettiin ja ihan syystä. Mutta on tuossa Tryamkissa hyvääkin. Hän on pelannut jo kaksi kautta KHL:ssä ja pelasi ihan kohtuu hyvät 20-vuotiaitten kisatkin. Mutta Tryamkinin sijasta olisi voinut draftata jonkun muunkin - pienemmän riskin omaavan pelaajan.

Viimeinen pakkivaraus on jo nyt melkoinen tarina. Stewart on syntynyt kuurona, mutta useiden leikkausten jälkeen sai kuulon ja alkoi pelaamaan lätkää 12-vuotiaana. Stewart on myös yli-ikäinen ja pelilliset avut ovat aika vaatimattomat. Mutta kokoa löytyy ja hanskatakin osaa. Silti tie NHL:ään on todella pitkä. En varsinaisesti ymmärrä miksi Stewart varattiin.

Kuudennella kierroksella otettiin välissä hyökkääjä, Kyle Pettit. Yllättääkö enää ketään jos sanotaan, että kokoa ainakin löytyy. Ja käsiä ei sitten niinkään. Alempiin ketjuihin varmaan maksimissaan mahdollisuudet, mutta itse ounastelen, että AHL-tasokin voi olla liian korkea Pettitin kohdalla. Toivottavasti olen väärässä. Ja juu, tämänkin pickin olisi voinut käyttää toisin.

Eli kun noita vetää yhteen niin ei se nyt pelkkää juhlaa ollut tämä toinen päivä. Forsling oli hyvä valinta, Demko saa myös hyväksynnän. Tryamkin, Stewart ja Pettit voivat hyvin olla kavereita joita ei nähdä koskaan NHL:ssä. Ja tuo McKeown harmittaa jo nyt, vaikkei ole pelannut peliäkään NHL:ssä.

Desjardins on saanut nyt jo kaksi "omaa" äijää rosteriinsa. Dorsett ja Vey maksoivat nyt kaksi varausta (2nd + 3rd 14), joten toivotaan että Desjardins tietää mitä tekee. Ja on se nyt ihme jos Tyler Ennis ei ole seuraava hankinta :)
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
KVaikka Taneville laitettais 4 millin paperi ja Kassianilla 2,5 millin niin tilaa cappiin jäisi reilut 11 miljoonaa. Varaa on hyvin tehdä hankintoja ja jännä nähdäkin hankitaanko valmis ykkösmoke (Miller) vai mennäänkö nuorilla ruotsalaisilla. Ja toisena se, että hankitaanko hyökkäykseen joku nimimies vai mennäänkö näillä ja mahdollisesti otetaan jo joku hyökkäyspään lupauksista "sisäänajoon".

Sieltähän se Miller tuli ensimmäisenä. Kolmen vuoden soppari 6 millin caphitillä. Ilmeisesti oltiin tiukasti myös kisassa Iginlasta, mutta eipä tarttunut Iginla nyt täkyyn. Ja jos Iginla olisi tullut niin capin kanssa oltaisiin oltu tiukoilla, joskin vielä mahdollisuuksien rajoissa että homma olisi saatu järkevästi hoidettua.

Sellainen 4 - 5 miljoonan laituri voisi mahtua joukkueeseen, mutta eipä tuolla oikein ole sopivia tarjolla. Siis sellaisia joille kannattaisi tuollaisia summia maksella. Vrbata voisi ehkä vuoden sopparilla mennä, mutta enpä tiedä toisiko Vrbata oikeasti merkittävää lisäarvoa joukkueeseen. Brendan Morrow taas voisi olla hyvä lisä alempiin ketjuihin jos suostuisi halpaan (1 - 2 milliä) ja lyhyeen sopimukseen. Steve Ott toisi kans vittumaisuutta alempiin ketjuihin, mutta hänen palkkansa nousee varmasti yli sen mitä siitä roolista kannattaa maksaa.

Mikäli hyökkäykseen ei hankita ketään niin Andrej Meszaros voisi olla kokeilemisen arvoinen, kunhan vaan taas soppari olisi kohtuu lyhyt ja edullinen. Mutta odotellaas taas mitä pojat keksii.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Olin yllättynyt että Milleriä tituleerattiin Canucksin omassa haastattelussa suoraan ykkösvahdiksi. Toivotaan että ei taas tule tilannetta jossa hassataan nuori veskarilupaus. Mutta onhan Miller ihan potentiaalinen ykkösmies, jos hänellä pääosa kaudesta mennään.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Olin yllättynyt että Milleriä tituleerattiin Canucksin omassa haastattelussa suoraan ykkösvahdiksi. Toivotaan että ei taas tule tilannetta jossa hassataan nuori veskarilupaus. Mutta onhan Miller ihan potentiaalinen ykkösmies, jos hänellä pääosa kaudesta mennään.

Miller potentiaalinen ykkösvahti? Aika absurdi olisi ajatus, että Vancouver kiinnittää 6 miljoonan caphitilla olevan vahdin, joka pelasi myös Olympialaisissa, joksikin tandem-ratkaisuksi vielä kunnolla katsomattoman kortin tai korttien kanssa.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Miller potentiaalinen ykkösvahti? Aika absurdi olisi ajatus, että Vancouver kiinnittää 6 miljoonan caphitilla olevan vahdin, joka pelasi myös Olympialaisissa, joksikin tandem-ratkaisuksi vielä kunnolla katsomattoman kortin tai korttien kanssa.

Niin, enemmän ajattelen että toivottavasti tämä ei johda taas tilanteeseen missä tulevaisuus kurookin nykyhetken kiinni ja ollaan tilanteessa jossa meillä on kaksi peliaikaa tarvitsevaa maalivahtia. Luongo-Schneider on liian tuoreessa muistissa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Sellainen 4 - 5 miljoonan laituri voisi mahtua joukkueeseen, mutta eipä tuolla oikein ole sopivia tarjolla. Siis sellaisia joille kannattaisi tuollaisia summia maksella. Vrbata voisi ehkä vuoden sopparilla mennä, mutta enpä tiedä toisiko Vrbata oikeasti merkittävää lisäarvoa joukkueeseen.

Ja kas kummaa, Vrbata sieltä tuli sitten. Sopimus on tuon maksimin mitä voitiin laittaa (5 miljoonaa) ja pituutta on onneksi vain kaksi vuotta. Edelleenkään en tiedä mitä ajatella Vrbatasta. Onko hänestä nostamaan kakkosketju paremmalle tasolle? Ylivoimaan hän varmasti tuo lisää, kun Phoenixissäkin hän oli joukkueen tehokkain hyökkääjä ylivoimalla. Toivottavasti Vrbata löytää nopeasti roolinsa Vancouverissa, ettei käy kuin Tampassa (kesken kauden Tsekkeihin etsimään itseään).

Sinällään erikoista, että Phoenix on ainoa jengi missä Vrbata on onnistunut rikkomaan 20-maalin rajan, vaikka on kiertänyt useampia seuroja (Colorado, Carolina, Chicago, Tampa Bay). Phoenixissä tahti onkin ollut sitten hyvää (27-24-19-35-12-20). Ja tuo 12-maalin kausi oli tynkäkausi. Tuolla palkalla varmasti lähdetään siitä, että 20-maalia pitää pystyä tekemään.

Tässä pitäisi olla Vancouverin hankinnat ykkösmiehistöön, farmiin varmastikin haetaan vielä useampikin pelaajia. Nyt siis hankittiin jo farmiin Cal O'Reilly, Dustin Jeffrey ja Bobby Sanguinetti sekä tehtiin jatkosopimus Alex Biegan kanssa.

Seuraavana pitäisi tehdä jatkosopimukset Chris Tanevin, Zack Kassianin ja Linden Veyn kanssa. Omat toivomukset olisi suurinpiirtein seuraavat

Chris Tanev, 4 vuotta ja 4 M$ / vuosi
Zack Kassian, 2 vuotta ja 2,5 M$ / vuosi
Linden Vey, 3 vuotta ja 1,2 M$ / vuosi

Noilla sopimuksilla ja Markströmin farmiin laittamisella oltaisiin 22 miehen rosterilla kiinni capissa. Rosterissa olisi pelaajia 13-7-2, joten kyllä tuolla pystyttäisiin pelaamaan, mutta ei siinä liikkumavaraa olisi kyllä yhtään. Näin ollen varmaan todennäköisempää, että Tanevin kanssa yritetään lyhyempää ja halvempaa sopparia (3 vuotta ja 3,x miljoonaa?) tai sitten tuollaista Kassianin tyylistä sopimusta. Toki myös kaupat ovat edelleen mahdollisia, mutta ei tuolla rosterissa nyt tällä hetkellä oikein liikuteltavia palasia ole.

Edit. Matt Kassian -> Zack Kassian
 
Viimeksi muokattu:

KokkosEsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Chris Tanev, 4 vuotta ja 4 M$ / vuosi
Matt Kassian, 2 vuotta ja 2,5 M$ / vuosi
Linden Vey, 3 vuotta ja 1,2 M$ / vuosi

Noilla sopimuksilla ja Markströmin farmiin laittamisella oltaisiin 22 miehen rosterilla kiinni capissa. Rosterissa olisi pelaajia 13-7-2, joten kyllä tuolla pystyttäisiin pelaamaan, mutta ei siinä liikkumavaraa olisi kyllä yhtään. Näin ollen varmaan todennäköisempää, että Tanevin kanssa yritetään lyhyempää ja halvempaa sopparia (3 vuotta ja 3,x miljoonaa?) tai sitten tuollaista Kassianin tyylistä sopimusta. Toki myös kaupat ovat edelleen mahdollisia, mutta ei tuolla rosterissa nyt tällä hetkellä oikein liikuteltavia palasia ole.

Vähän liikaa Matt Kassianille tuo, mutta Zackille ihan ok cap.

Vrbata tuo ainakin helpotusta Canucksin tuskaan rankkareissa, joissa ollaan kyllä oltu tavattoman huonoja viimeiset vuodet...
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Vähän liikaa Matt Kassianille tuo, mutta Zackille ihan ok cap.

Mistä pirusti toi Matt Kassian Vancouveriin tuli?? No, näköjään aivot on kesäterässä ja tänään täällä jopa paistaa aurinko, joten laitetaan tuon oudon valoilmiön piikkiin. Zack Kassian oli tosiaan kyseessä ja nyt myös muokattuna tuohon alkuperäiseen viestiin.
 

Ferris

Jäsen
Santorelli pelasi ilmeisesti ihan kohtuullisen hyvän kauden teillä ennen loukkaantumistaan. Mies ei ilmeisesti kuitenkaan kuulu Nucksien tulevaisuuden suunnitelmiin kun on edelleen ilman sopimusta? Mistä kiikastaa ettei käyttöä miehelle löydy?
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Santorelli pelasi ilmeisesti ihan kohtuullisen hyvän kauden teillä ennen loukkaantumistaan. Mies ei ilmeisesti kuitenkaan kuulu Nucksien tulevaisuuden suunnitelmiin kun on edelleen ilman sopimusta? Mistä kiikastaa ettei käyttöä miehelle löydy?

Pelasi odotuksiin nähden todella hyvän kauden, joka toki sitten katkesi loukkaantumiseen. Uskoisin, että käyttöä voisi ollakin, mutta sekä rosteri että cappi on oikeastaan täynnä. Kunhan Kassian ja Vey saadaan sopimuksien alle niin meillä on 13 hyökkääjää rosterissa.

Vancouver hankki kaupoilla uudelle valmentajalle ennestään tutut Dorsettin ja Veyn, joten siinä varmastikin meni Santorellin rosteripaikka. Voi olla, että Santorelli hakee tuollaista 2 - 2,5 miljoonan sopimusta ja se olisi ollut tässä tilanteessa liian kallis Vancouverille. Mikäli Santorelli olisi suostunut jatkamaan 1 - 1,5 miljoonan sopimuksella niin ennemmin olisin nähnyt hänet rosterissa kuin että hankittiin Vey toisen kierroksen varauksella.
 

thakku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Peliitat
Onnittelut Vrbatasta. Osaavan sentterin kanssa Vrbatasta on rikkomaan se 30 maaliakin, mutta se edellyttäisi aika äärirajoille venymistä. Vrbata kun ei se kaikkein tasaisin suorittaja ole ja sitä tulette melko varmasti joskus kiroamaankin. Mutta kovan luokan pelimies Vrbata on, siitä ei pääse mihinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös