Pelipäivät:
Game 1: CGY @ VAN, 16.4. klo 05.00
Game 2: CGY @ VAN, 18.4. klo 05.00
Game 3: VAN @ CGY, 20.4. klo 05.00
Game 4: VAN @ CGY, 22.4. klo 05.00
Game 5: CGY @ VAN, 24.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Game 6: VAN @ CGY, 26.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Game 7: CGY @ VAN, 28.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Kauden aikaisemmat keskinäiset:
9.10. VAN @ CGY 4-2 (voittomaali: Radim Vrbata)
21.12. CGY @ VAN 2-3 JA (voittomaali: Chris Tanev)
11.1. CGY @ VAN 1-0 (voittomaali: Mikael Backlund)
15.2. VAN @ CGY 2-3 (voittomaali: Lance Bouma)
Kanadalaisjoukkueet. Siinäpä se kevään sensaation aihe. Kukapa olisi ennen kauden alkua uskonut, että Canucks, Flames, Senators ja Jets menevät playoffeihin? Itse ehkä kuvittelin, että tuosta porukasta korkeintaan yksi jengi saattaa sinne päästä, mutta koko nelikko sinne painoi. Ja mikä parasta, Pacificin jengit kohtaavat ensimmäisellä kierroksella!
Canucks ja Flames ovat olleet toistensa pahimmat viholliset jo pidemmän aikaa, ja esimerkiksi viime kaudella, jolloin kumpikaan ei playoffeihin päässyt, jäi joukkueiden keskinäisistä mieleen ainakin matsi, jossa peli aloitettiin joukkotappelulla. Siitä on kuljettu pitkä matka tähän päivään, kun Flamesin myllytysosasto on vaihtunut pitkälti porukkaan, joka osaa pelata myös jääkiekkoa, ja Canucks on saanut penkkinsä taakse ihka oikean valmentajan Tortorellan tilalle.
Viimeksi nämä joukkueet kohtasivat playoffeissa vuonna 2004, jolloin mentiin aina game seveniin asti. Tuolloin Flames meni jatkoon Martin Gelinasin jatkoaikamaalin turvin, vaikka ennakkoasetelmissa Canucks oli myös tuolloin suosikkina. Tuosta pelistä ei draamaa puuttunut, sillä Matt Cooke tasoitti game sevenin vain kuusi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Lopulta Flamesin ja Kipperin matka jatkui aina finaaleihin asti, jotka Lightning vei voitoin 4-3. Alla vielä näkyy kaikki joukkueiden väliset playoff-sarjat.
1982 Division Semifinals – Calgary 0, Vancouver 3
1983 Division Semifinals – Calgary 3, Vancouver 1
1984 Division Semifinals – Calgary 3, Vancouver 1
1989 Division Semifinals – Calgary 4, Vancouver 3
1994 Conference Quarterfinals – Calgary 3, Vancouver 4
2004 Conference Quarterfinals – Calgary 4, Vancouver 3
Sarjat Calgarylle 4-2.
Kun palataan taas nykyhetkeen, ja aletaan etsiä syitä siihen, miksi joukkueet ovat playoffeissa, niin ainakin Vancouverin leirissä voidaan kiitellä sitä, ettei heikkoa lenkkiä ole juurikaan löytynyt. Kauteen kakkosmaalivahtina lähtenyt Eddie Läck pelasi hienosti Millerin loukkaantumisen ajan, ja ketjujakoja kun katsoo, niin voisi sanoa, ettei Canucksilla ole yhtään nelosketjua, vaan pikemminkin pari kolmosketjua, kun nelosessa viilettää Horvatin ja Hansenin tasoisia ukkoja. Sedinit pystyivät parantamaan selkeästi viime kaudesta, ja Radim Vrbata osoittautui loistavaksi hankinnaksi TOP6:een. Ehkäpä silti isoimman peukun nostan pakkiparille Edler - Tanev, joka on kaikessa hiljaisuudessa noussut yhdeksi NHL:n parhaimmista oman pään pakkipareista pimentämään vastustajan kärkiketjuja. Etenkin ruotsalaisen Edlerin petraus viime kaudesta on jäätävä: Mies oli plusmiinuksen häntäpäätä luvulla -39 viime kaudella, mutta täyskäännöksen myötä kyseinen tilasto on 52 pykälää viime kautta parempi.
Canucksin pistepörssin TOP10:
Jos Canucks oli ennen kauden alkua rankattuna läntisen konferenssin sijoille 7-10, niin Flamesiä pidettiin poikkeuksetta koko konferenssin heikoimpana lenkkinä. Kohtuullinen viime kevät loi kuitenkin jo training campeille lähdettäessä uskoa siihen, että jopa playoffeihin asti voidaan mennä, vaikkei siihen siis kukaan toimittaja jaksanut mitenkään uskoa (paitsi Aaron Ward). Hartley otti joukkueelleen käyttöön "seitsemän pelin segmentit", jossa runkosarjan otteluohjelma oli jaoteltu seitsemän pelin playoff-sarjoihin. Näitä Flames lähti pala kerrallaan voittamaan, ja loppujen lopuksi yhtä lukuunottamatta kaikki "playoff-sarjat" voitettiin, ja täten myös mentiin sensaatiomaisesti playoffeihin asti. Viimeistään parisen kuukautta sitten tapahtuneen Giordanon hauislihasvamman piti olla viimeinen kuolinisku Flamesille, mutta joukkue lisäsi vaan hönkää, ja veti loppukauden vielä suhteessa alkukautta paremmin.
Kun hakee erillisiä syitä Flamesin menestykselle, on eittämättä alkajaisiksi nostettava esille Flamesin ykkösketju Gaudreau - Monahan - Hudler. Gaudreau jakoi tulokaspistepörssin voiton Stonen kanssa, ja osoitti niiiin monet epäilykset vääriksi siitä, että mies olisi liian pieni ja köykäinen NHL-kiekkoon. Monahan hakkasi niin ikään huikean kauden, tehden päälle 30 maalia sekä syöttöä (saavutus, johon todella harva saman ikäinen pelaaja on NHL-historiassa pystynyt). Ketjun mentori, Hudler, sen sijaan oli ketjun "viini", eli paranee vanhetessaan. Uran yhden kauden piste-ennätys vei miehen koko NHL:n pistepörssin kärkikymppiin ja aikamoisena kruununa oli tuo Kings-peli, jossa Hudler takoi tehot 2+1 ja siivitti Flamesin playoffeihin. Pakiston kärkinimiäkään ei voi liikaa kehua. Giordano oli tietenkin ihan päällikkö ennen loukkaantumistaan, ja menossa Norris Trophyn voittoon. Loukkaantumisen jälkeen eniten esille puski Russell, joka voitti ylivoimaisesti NHL:n blokkitilaston, sekä oli joukkueen taistelun ilmentymä ja osa henkistä selkärankaa. Wideman takoi myös vanhoilla päivillään piste-ennätyksensä ja Brodie oli luonnollisesti myös tärkeä peliajan ahmija. Myös Engelland pystyi nostamaan tasoaan, kun häneltä vaadittiin Giordanon poistumisen kautta isompia peliminuutteja.
Flamesin pistepörssin TOP10:
Jiri Hudler 78gp, 31+45=76, +17
Johnny Gaudreau 80gp, 24+40=64, +11
Sean Monahan 81gp, 31+31=62, +8
Dennis Wideman 80gp 15+41=56, +6
Mark Giordano 61gp, 11+37=48, +13
TJ Brodie 81gp, 11+30=41, +15
Lance Bouma 78gp, 16+18=34, +10
Kris Russell 79gp, 4+30=34, +18
David Jones 67gp, 14+16=30, -3
Joe Colborne 64gp, 8+20=28, +7
Kun vertailee joukkueiden pistepörssejä, saa siitä jo suuntaa antavan kuvan sen suhteen, millaisia pelitapoja joukkueet käyttävät. Flamesillä on pistepörssin TOP10:ssa neljä pakkia, kun taas Canucksilla on vain yksi. Flames pelaakin kiekkoa, jossa pakki lähtee ahneesti mukaan nostamaan hyökkäyksiin, ja myös ylivoimissa kuviot pelataan useimmiten viivojen kautta. Flamesin ykkösen jälkeen hyökkääjien pisteet laskevat runsaasti, mutta huomion arvoinen asia on se, että Flamesin tämän kauden jengissä peräti 11 pelaajaa rikkoi kymmenen maalin rajapyykin.
Jos nyt yhtään koittaa ennakoida sitä, miten pelit tulevat etenemään, niin eiköhän Canucks pyri mahdollisimman hyvin pimentämään Flamesin ykkösen peluuttamalla pakkipari Edler-Tanevia ja Horvatin ketjua sitä vastaan. Flamesin vastaava tehtävä on sitten tehdä Sedinien homma mahdollisimman vaikeaksi. Tärkeää olisi saada Bouma rouhimaan Jonesin pariksi, sillä mies on 4. tehokkain Flames-hyökkääjä, sekä koko NHL:n mittapuulla TOP10-taklaaja ja -blokkija.
Game 1: CGY @ VAN, 16.4. klo 05.00
Game 2: CGY @ VAN, 18.4. klo 05.00
Game 3: VAN @ CGY, 20.4. klo 05.00
Game 4: VAN @ CGY, 22.4. klo 05.00
Game 5: CGY @ VAN, 24.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Game 6: VAN @ CGY, 26.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Game 7: CGY @ VAN, 28.4. klo XX.XX (tarvittaessa)
Kauden aikaisemmat keskinäiset:
9.10. VAN @ CGY 4-2 (voittomaali: Radim Vrbata)
21.12. CGY @ VAN 2-3 JA (voittomaali: Chris Tanev)
11.1. CGY @ VAN 1-0 (voittomaali: Mikael Backlund)
15.2. VAN @ CGY 2-3 (voittomaali: Lance Bouma)
Kanadalaisjoukkueet. Siinäpä se kevään sensaation aihe. Kukapa olisi ennen kauden alkua uskonut, että Canucks, Flames, Senators ja Jets menevät playoffeihin? Itse ehkä kuvittelin, että tuosta porukasta korkeintaan yksi jengi saattaa sinne päästä, mutta koko nelikko sinne painoi. Ja mikä parasta, Pacificin jengit kohtaavat ensimmäisellä kierroksella!
Canucks ja Flames ovat olleet toistensa pahimmat viholliset jo pidemmän aikaa, ja esimerkiksi viime kaudella, jolloin kumpikaan ei playoffeihin päässyt, jäi joukkueiden keskinäisistä mieleen ainakin matsi, jossa peli aloitettiin joukkotappelulla. Siitä on kuljettu pitkä matka tähän päivään, kun Flamesin myllytysosasto on vaihtunut pitkälti porukkaan, joka osaa pelata myös jääkiekkoa, ja Canucks on saanut penkkinsä taakse ihka oikean valmentajan Tortorellan tilalle.
Viimeksi nämä joukkueet kohtasivat playoffeissa vuonna 2004, jolloin mentiin aina game seveniin asti. Tuolloin Flames meni jatkoon Martin Gelinasin jatkoaikamaalin turvin, vaikka ennakkoasetelmissa Canucks oli myös tuolloin suosikkina. Tuosta pelistä ei draamaa puuttunut, sillä Matt Cooke tasoitti game sevenin vain kuusi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Lopulta Flamesin ja Kipperin matka jatkui aina finaaleihin asti, jotka Lightning vei voitoin 4-3. Alla vielä näkyy kaikki joukkueiden väliset playoff-sarjat.
1982 Division Semifinals – Calgary 0, Vancouver 3
1983 Division Semifinals – Calgary 3, Vancouver 1
1984 Division Semifinals – Calgary 3, Vancouver 1
1989 Division Semifinals – Calgary 4, Vancouver 3
1994 Conference Quarterfinals – Calgary 3, Vancouver 4
2004 Conference Quarterfinals – Calgary 4, Vancouver 3
Sarjat Calgarylle 4-2.
Kun palataan taas nykyhetkeen, ja aletaan etsiä syitä siihen, miksi joukkueet ovat playoffeissa, niin ainakin Vancouverin leirissä voidaan kiitellä sitä, ettei heikkoa lenkkiä ole juurikaan löytynyt. Kauteen kakkosmaalivahtina lähtenyt Eddie Läck pelasi hienosti Millerin loukkaantumisen ajan, ja ketjujakoja kun katsoo, niin voisi sanoa, ettei Canucksilla ole yhtään nelosketjua, vaan pikemminkin pari kolmosketjua, kun nelosessa viilettää Horvatin ja Hansenin tasoisia ukkoja. Sedinit pystyivät parantamaan selkeästi viime kaudesta, ja Radim Vrbata osoittautui loistavaksi hankinnaksi TOP6:een. Ehkäpä silti isoimman peukun nostan pakkiparille Edler - Tanev, joka on kaikessa hiljaisuudessa noussut yhdeksi NHL:n parhaimmista oman pään pakkipareista pimentämään vastustajan kärkiketjuja. Etenkin ruotsalaisen Edlerin petraus viime kaudesta on jäätävä: Mies oli plusmiinuksen häntäpäätä luvulla -39 viime kaudella, mutta täyskäännöksen myötä kyseinen tilasto on 52 pykälää viime kautta parempi.
Canucksin pistepörssin TOP10:
- Daniel Sedin 82gp, 20+56=76, +5
- Henrik Sedin 82gp, 18+55=73, +11
- Radim Vrbata 79gp, 31+32=63, +6
- Nick Bonino 75gp, 15+24=39, +7
- Chris Higgins 77gp, 12+24=36, +8
- Alexandre Burrows 70gp, 18+15=33, 0
- Jannik Hansen 81gp, 16+17=33, -6
- Alexander Edler 74gp, 8+23=31, +13
- Shawn Matthias 78gp, 18+9=27, -3
- Bo Horvat 68gp, 13+12=25, -8
Jos Canucks oli ennen kauden alkua rankattuna läntisen konferenssin sijoille 7-10, niin Flamesiä pidettiin poikkeuksetta koko konferenssin heikoimpana lenkkinä. Kohtuullinen viime kevät loi kuitenkin jo training campeille lähdettäessä uskoa siihen, että jopa playoffeihin asti voidaan mennä, vaikkei siihen siis kukaan toimittaja jaksanut mitenkään uskoa (paitsi Aaron Ward). Hartley otti joukkueelleen käyttöön "seitsemän pelin segmentit", jossa runkosarjan otteluohjelma oli jaoteltu seitsemän pelin playoff-sarjoihin. Näitä Flames lähti pala kerrallaan voittamaan, ja loppujen lopuksi yhtä lukuunottamatta kaikki "playoff-sarjat" voitettiin, ja täten myös mentiin sensaatiomaisesti playoffeihin asti. Viimeistään parisen kuukautta sitten tapahtuneen Giordanon hauislihasvamman piti olla viimeinen kuolinisku Flamesille, mutta joukkue lisäsi vaan hönkää, ja veti loppukauden vielä suhteessa alkukautta paremmin.
Kun hakee erillisiä syitä Flamesin menestykselle, on eittämättä alkajaisiksi nostettava esille Flamesin ykkösketju Gaudreau - Monahan - Hudler. Gaudreau jakoi tulokaspistepörssin voiton Stonen kanssa, ja osoitti niiiin monet epäilykset vääriksi siitä, että mies olisi liian pieni ja köykäinen NHL-kiekkoon. Monahan hakkasi niin ikään huikean kauden, tehden päälle 30 maalia sekä syöttöä (saavutus, johon todella harva saman ikäinen pelaaja on NHL-historiassa pystynyt). Ketjun mentori, Hudler, sen sijaan oli ketjun "viini", eli paranee vanhetessaan. Uran yhden kauden piste-ennätys vei miehen koko NHL:n pistepörssin kärkikymppiin ja aikamoisena kruununa oli tuo Kings-peli, jossa Hudler takoi tehot 2+1 ja siivitti Flamesin playoffeihin. Pakiston kärkinimiäkään ei voi liikaa kehua. Giordano oli tietenkin ihan päällikkö ennen loukkaantumistaan, ja menossa Norris Trophyn voittoon. Loukkaantumisen jälkeen eniten esille puski Russell, joka voitti ylivoimaisesti NHL:n blokkitilaston, sekä oli joukkueen taistelun ilmentymä ja osa henkistä selkärankaa. Wideman takoi myös vanhoilla päivillään piste-ennätyksensä ja Brodie oli luonnollisesti myös tärkeä peliajan ahmija. Myös Engelland pystyi nostamaan tasoaan, kun häneltä vaadittiin Giordanon poistumisen kautta isompia peliminuutteja.
Flamesin pistepörssin TOP10:
Jiri Hudler 78gp, 31+45=76, +17
Johnny Gaudreau 80gp, 24+40=64, +11
Sean Monahan 81gp, 31+31=62, +8
Dennis Wideman 80gp 15+41=56, +6
Mark Giordano 61gp, 11+37=48, +13
TJ Brodie 81gp, 11+30=41, +15
Lance Bouma 78gp, 16+18=34, +10
Kris Russell 79gp, 4+30=34, +18
David Jones 67gp, 14+16=30, -3
Joe Colborne 64gp, 8+20=28, +7
Kun vertailee joukkueiden pistepörssejä, saa siitä jo suuntaa antavan kuvan sen suhteen, millaisia pelitapoja joukkueet käyttävät. Flamesillä on pistepörssin TOP10:ssa neljä pakkia, kun taas Canucksilla on vain yksi. Flames pelaakin kiekkoa, jossa pakki lähtee ahneesti mukaan nostamaan hyökkäyksiin, ja myös ylivoimissa kuviot pelataan useimmiten viivojen kautta. Flamesin ykkösen jälkeen hyökkääjien pisteet laskevat runsaasti, mutta huomion arvoinen asia on se, että Flamesin tämän kauden jengissä peräti 11 pelaajaa rikkoi kymmenen maalin rajapyykin.
Jos nyt yhtään koittaa ennakoida sitä, miten pelit tulevat etenemään, niin eiköhän Canucks pyri mahdollisimman hyvin pimentämään Flamesin ykkösen peluuttamalla pakkipari Edler-Tanevia ja Horvatin ketjua sitä vastaan. Flamesin vastaava tehtävä on sitten tehdä Sedinien homma mahdollisimman vaikeaksi. Tärkeää olisi saada Bouma rouhimaan Jonesin pariksi, sillä mies on 4. tehokkain Flames-hyökkääjä, sekä koko NHL:n mittapuulla TOP10-taklaaja ja -blokkija.
Viimeksi muokattu: