Mainos

Valmennus

  • 306 468
  • 1 235

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Myrrä ja Ojanen taisivat saada kaverinkseen juuri sellaisen persoonan kuin tarvitsivat. Intohimoisen ja jokaisella solullaan peliä hengittävän Raipen, joka muistetaan ehkä jopa liiallisesta heittäytymisestä valmennusuransa alkuaikoina. Nyt fokus taitaa kohdistua enemmän ohjeistamiseen, mutta omien "pumppaus" jatkuu silti ihan eri levelillä kuin kollgeoillaan.

Ilveksen yv-pelissä näkyi jo muutoksen merkkejä. Vaikka minulta jäi viimeinen erä näkemättä, niin varsinkin ensimmäisen erän kuudella viittä vastaan myllytyksessä näkyi jo ihan uusia juttuja. Äijät vaihtaa paikkaa, Kontiola tulee useamman kerran voltilla sisään ja syvyyttä hyödynnetään paremmin repien myös siten vastustajan puolustusta auki. Toki myös normiylivoimassa oli näitä havaittavissa. Nymanin rohkea veto laukojanpaikalle oli nappivalinta.

Tätä lisää.
 
Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
Ilveksen alivoima tuntui myös olevan agressiivisempaa kuin "yleensä". En ole kiinnittänyt huomiota kauden aiemmissa peleissä tähän. Oliko kyse sitten vastustajasta, Raipen saapumisesta vai jostain muusta?
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viime keväänä oli yhdestä kärppien avomaalilaukauksen ryssimisestä kiinni ettei pudottu puolivälierissä. Ei todellakaan ollut hallitusti omissa käsissä välieräpaikka.
Sinä kun tunnut kovasti arvostavan maaliodottamia niin tuossa ratkaisevassa 7. puolivälieräottelussa Kärppiä vastaan Ilves voitti maaliodottaman 4.98 - 1.40. Eli oli pelillisesti täysin suvereeni kauden kovimmassa paikassa. Mitään krediittiä ei Myrrälle tästä ole annettu. Sarjaan lähdettäessä Kärppiä pidettiin yleisesti ottaen suosikkina menemään jatkoon (mm. Veikkauksen toimesta + Jatkoajan keskustelupalstalla). Ei tuon sarjan missään vaiheessa pitänyt olla mitään helppoa paraatimarssia Ilvekselle. Puolivälieristä jatkoonmeno oli ehdoton onnistuminen Myrrältä ja koko joukkueelta. Välierissä oltiin sitten syystä tai toisesta telineissä pari ensimmäistä ottelua. Sen jälkeen oltiin kuitenkin siinäkin sarjasta kotiotteluissa pelillisesti parempi joukkue. Vieraissa toki koko ajan yhden potkun perässä TPS:ää. Game 3 (jossa oltiin pelillisesti niskan päällä) hoitamalla oltaisiin hyvinkin voitu mennä kotiedun turvin finaaliin.

Kokonaisuutena Myrrään suhtaudutaan näyttöihin (todella kovaan voittoprosenttiin) nähden hämmästyttävän kriittisesti. Välillä tuntuu, että häneltä vaaditaan ihan mahdottomia eikä mikään tunnu riittävän. Ei ole mitään takeita siitä, että päävalmentajaa vaihtamalla Ilveksen menestys esim. tällä kaudella tulisi olemaan parempi. Se voisi aivan hyvin olla huonompikin. Taktinen osaaminen on kieltämättä se kysymysmerkki Myrrän ja tämän valmennustiimin kohdalla. Toisaalta joku huikea taktinen osaaja ei välttämättä olisi niin hyvä ihmisjohtaja ja joukkuehengen luoja kuin Myrrä. Tuon puolen merkitystä aliarvioidaan yleisesti. Myrrän joukkueessa pelaajat selvästi viihtyvät ja se näkyy joukkueen yhtenäisyytenä ja peli-ilona.

(Suhteellisen) kokemattomat valmentajatkin voivat kehittyä siinä missä pelaajatkin. Ensi keväänä Myrrän tiimi saattaa hyvin olla taktisesti valmiimpi niihin kovimpiin peleihin kuin vielä viime kaudella. Ihan turha tuomita etukäteen. Jo pelkästään se, että avainpelaajat pysyisivät paremmin pelikunnossa kauden ratkaisuhetkillä kuin viime keväänä auttaisi Myrrän tehtävää paljon.

Noin yleisesti ottaen odotusten suhteen suosittelen pientä malttia. Kyle kirjoitti hyvin tuossa aikaisemmin tämän asian osalta. Yksittäisellä kaudella se on loppujen lopuksi aika pienestä kiinni ylletäänkö sinne mestaruuteen saakka vai ei. Tärkeintä on se, että organisaatio tekee vuodesta toiseen laadukasta työtä ja että joka kausi saadaan jalkeille sellainen tiimi, joka kuuluu sarjan vahvimpiin. Tällä tavalla se mestaruuskin osuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin meidän kohdalle.

Tämän kauden osalta kannattajat ovat jo etukäteen asennoituneet siten, että jos ei päästä finaaliin niin kausi on täydellinen katastrofi. Tosiasia on kuitenkin se, että on huomattavasti todennäköisempää, että Ilves ei selviä finaaliin kuin että selviää sinne. Ja sama olisi tilanne myös vaikka valmentajana olisi Myrrää meritoituneempi kova nimi. Tästä huolimatta meidän tilanne on erittäin hyvä. Joukkue on paperilla vahvempi kuin koskaan aikaisemmin 2000-luvulla ja meillä on kahteenkymmeneen vuoteen paras sauma edetä finaaliin. Sen todennäköisyys ei kuitenkaan mitenkään ole yli 50%. Organisaation tämän hetken tekemisen tasolla me sinne finaaliin ja mestaruuteenkin tullaan kyllä lähiaikoina väkisin yltämään. Se on se iso kuva ja kaikista tärkein asia pitkässä juoksussa.
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Hienoa, että saatiin Raipe valmennukseen. Kas kummaa, niin Lancaster on heti tiputettu oikealle paikalleen seiskapakiksi. Ja Haapalan tumpelointi ylivoimalla palkittiin eilen myös, eli otettiin pois siitä ylivoimasta. Ylivoimaa ovat nyt päässeet pelaamaan myös Lööf, Parikka ja Nyman. Taisi Churchkin eilen päästä.
 
ADX_03

Tämä on kyllä ihan hyvä. Ei kenelläkään voi olla kausikorttia ylivoimalle, jos ei saa siellä mitään aikaiseksi.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Vaikka Myrrän aikana on tullut jonkun verran myös menestystä ja paikka kärjen lähistöllä vakiintunut, niin silti joku ihmetyttää tossa touhussa todella paljon. On sitten reenipelit, syksyn pimeys tai kevät niin näitä ihan ihme romahduspelejä vaan tulee. Ei vaan pysty ymmärtämään.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
On sitten reenipelit, syksyn pimeys tai kevät niin näitä ihan ihme romahduspelejä vaan tulee.
Ilveksen pelitapa nojaa yhä vahvasti tunteeseen. Materiaali on niin hyvä, että kovalla latauksella voitetaan taistelukiekolla kenet vain. Toisaalta, jos asenne ja keskittyminen jää vajaaksi niin pelitapa ei tuo perälautaa.

Totta kai pelkällä tunteella ei pärjää ilman toimivaa pelitapaa, mutta se pelitapa on erilainen kuin se, millä kairataan voitot harmaina syksyisinä keskiviikko-iltoina.

Jonnet ei muista Sakke Pietilän Ilvestä, mutta Myrrällä ja Professorilla taitaa olla paljon yhteistä, mitä tulee valmentamiseen.
 
Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Onkos niitä pelitavallisia jatkumoita havaittavissa Ilveksen pelissä? Melkolailla uusiksi pakettia on pistetty. Neljän vertailukelpoisen Liigapelin jälkeen omat silmäni erottavat jo jotain orastavaa. Mites sun silmään? Eikös tässä nyt olla menossa kohti arvostamaasi "meidän pelin" hybridimuotoa? Vai E-junnu tasollako tässä vielä puuhastellaan?

CHL:n taloudelliset hyödyt konkretisoituvat vasta välierävaiheessa. Toki Ilveksellä on vielä mahdollisuus jatkopeleihin. Ensimmäisenä Liiga-joukkueena kolmoskorista. Tuskin tätä budjetoitu on.
Pakettia on pistetty uusiksi ja se näkyy. Mutta jatkumoitakin löytyy.
-menestys nojautuu yksilöiden hyvyyteen koska pelitapa ei tuota riittävästi
-menestys nojautuu vahvasti sattumaan (lue onneen) oman tekemisen sijaan Veikkausuutiset

Tiivistäen jos joukkue ei olisi näin vahva paperilla (kiitos Jalo&Tillu) niin homma sakkaisi pahasti.

Kuulostaa siltä että on ihan ok puuhastella CHL vituiksi, koska rahaakin tulee vasta lohkovaiheessa. Eikä niitäkään budjetoitu niin antaa mennä vaan. Itse en ole ainakaan tänään hallilla jännittämässä tätä puuhastelua joka ei ole enää omissa käsissä.
 
Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Sinä kun tunnut kovasti arvostavan maaliodottamia niin tuossa ratkaisevassa 7. puolivälieräottelussa Kärppiä vastaan Ilves voitti maaliodottaman 4.98 - 1.40. Eli oli pelillisesti täysin suvereeni kauden kovimmassa paikassa. Mitään krediittiä ei Myrrälle tästä ole annettu. Sarjaan lähdettäessä Kärppiä pidettiin yleisesti ottaen suosikkina menemään jatkoon (mm. Veikkauksen toimesta + Jatkoajan keskustelupalstalla). Ei tuon sarjan missään vaiheessa pitänyt olla mitään helppoa paraatimarssia Ilvekselle. Puolivälieristä jatkoonmeno oli ehdoton onnistuminen Myrrältä ja koko joukkueelta. Välierissä oltiin sitten syystä tai toisesta telineissä pari ensimmäistä ottelua. Sen jälkeen oltiin kuitenkin siinäkin sarjasta kotiotteluissa pelillisesti parempi joukkue. Vieraissa toki koko ajan yhden potkun perässä TPS:ää. Game 3 (jossa oltiin pelillisesti niskan päällä) hoitamalla oltaisiin hyvinkin voitu mennä kotiedun turvin finaaliin.

Kokonaisuutena Myrrään suhtaudutaan näyttöihin (todella kovaan voittoprosenttiin) nähden hämmästyttävän kriittisesti. Välillä tuntuu, että häneltä vaaditaan ihan mahdottomia eikä mikään tunnu riittävän. Ei ole mitään takeita siitä, että päävalmentajaa vaihtamalla Ilveksen menestys esim. tällä kaudella tulisi olemaan parempi. Se voisi aivan hyvin olla huonompikin. Taktinen osaaminen on kieltämättä se kysymysmerkki Myrrän ja tämän valmennustiimin kohdalla. Toisaalta joku huikea taktinen osaaja ei välttämättä olisi niin hyvä ihmisjohtaja ja joukkuehengen luoja kuin Myrrä. Tuon puolen merkitystä aliarvioidaan yleisesti. Myrrän joukkueessa pelaajat selvästi viihtyvät ja se näkyy joukkueen yhtenäisyytenä ja peli-ilona.

(Suhteellisen) kokemattomat valmentajatkin voivat kehittyä siinä missä pelaajatkin. Ensi keväänä Myrrän tiimi saattaa hyvin olla taktisesti valmiimpi niihin kovimpiin peleihin kuin vielä viime kaudella. Ihan turha tuomita etukäteen. Jo pelkästään se, että avainpelaajat pysyisivät paremmin pelikunnossa kauden ratkaisuhetkillä kuin viime keväänä auttaisi Myrrän tehtävää paljon.

Noin yleisesti ottaen odotusten suhteen suosittelen pientä malttia. Kyle kirjoitti hyvin tuossa aikaisemmin tämän asian osalta. Yksittäisellä kaudella se on loppujen lopuksi aika pienestä kiinni ylletäänkö sinne mestaruuteen saakka vai ei. Tärkeintä on se, että organisaatio tekee vuodesta toiseen laadukasta työtä ja että joka kausi saadaan jalkeille sellainen tiimi, joka kuuluu sarjan vahvimpiin. Tällä tavalla se mestaruuskin osuu väistämättä ennemmin tai myöhemmin meidän kohdalle.

Tämän kauden osalta kannattajat ovat jo etukäteen asennoituneet siten, että jos ei päästä finaaliin niin kausi on täydellinen katastrofi. Tosiasia on kuitenkin se, että on huomattavasti todennäköisempää, että Ilves ei selviä finaaliin kuin että selviää sinne. Ja sama olisi tilanne myös vaikka valmentajana olisi Myrrää meritoituneempi kova nimi. Tästä huolimatta meidän tilanne on erittäin hyvä. Joukkue on paperilla vahvempi kuin koskaan aikaisemmin 2000-luvulla ja meillä on kahteenkymmeneen vuoteen paras sauma edetä finaaliin. Sen todennäköisyys ei kuitenkaan mitenkään ole yli 50%. Organisaation tämän hetken tekemisen tasolla me sinne finaaliin ja mestaruuteenkin tullaan kyllä lähiaikoina väkisin yltämään. Se on se iso kuva ja kaikista tärkein asia pitkässä juoksussa.
EDIT. Tosiaan veikalla kärpät oli suosikkina, ja hetken aikaa jopa selvänä.
Kärppiä pidettiin ennakkosuosikkina jatkoon? Älä nyt jaksa vetää isolla värikynällä. Ilveshän oli tuulareilla runkosarjan perusteella iso ennakkosuosikki, jonka perusteella esim. vedonlyöntipiireissä kaikki odotteli että Kärpät saa ylikertoimen vaikka "tietäjien" kesken sarjasta odoteltiin tasaista. Vedonlyöntifirmat oli hereillä ja Ilves jäi kertoimilla hiuksen hienoksi ennakkosuosikiksi. Toi nyt on ihan suoranaista tuubaa että kärpät oli ennakkosuosikki.

7 pelin odottamat voitettiin ja mukana varmasti myös huonoa onnea että ottelu jäi odottamista huolimatta noin tasaiseksi. Mutta jotainhan ollaan väärin tehty jos Kärpät silti meni melkein jatkoon paras 7 sarjassa? Tuollaisessa playoff sarjassa ei riitä yhden ottelun murskaava maaliodottama.

Täytyy muistaa että Marjamäki laittoi valmennuksellaan täysin sekaisin olleet Kärpät reilussa kuukaudessa playoff vireeseen. Tuloksellisesti järjestyksessä ja ryhdissä koko kauden ollut Ilves, joka vei runkosarjassa Kärppiä kuin kuoriämpäriä, Myrrän johdolla maalia vaille suli Kärppä-valmentajavelhon käsittelyssä. Siinä voi itse kukakin miettiä oliko Ilveksen jatkoon pääsy ehdoton onnistuminen erityisesti Ilveksen valmennukselta vs Kärppien valmennus, kun otetaan lähtökohdat huomioon. Kaikki oli Ilveksen puolelle pedattu täydellisesti, mutta "tietäjät" tiesi Marjamäen taidot vs Myrrä.

Me Ilvesläiset voidaan aina keväisin juhlia runkosarjan voittoprosenttia ja unohtaa kaikki muu kritiikki?

Myrrän alaisuudessa pelaajat viihtyy, joukkue on yhtenäinen ja peli-iloa löytyy? En kiistä enkä vahvista. Aika harvalla kirjoittelijalla on mahdollisuutta tietää joukkueen sisäisiä kemioita, jonka vuoksi itseäni aina huvittaa tälläiset väittämät. Useinhan tälläinen "tieto" lähtee liikenteeseen esim. kun joku mediavastaava tarkoituksella kuvaa enemmän tai vähemmän käsikirjoitettua hupailua ja sen jälkeen fanit kirjoittaa toinen toisensa jälkeen että hei siellä on tuon perusteella hyvä joukkuehenki ja kaikki viihtyy. Jonka jälkeen ajatuksen Tonavat vetää heti pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä ilman kriittisempää puntarointia. Myrrän joukkueen henkistä tilaa on täysin mahdoton arvioida, jollei aidosti tunne useampaa henkilöä joukkueen sisältä jotta saa laajemman perspektiivin asioihin. Eihän näitä voi arvioida (sosiaalisen) median kautta liikkeelle laitettujen julkaisujen perusteella, jotka vahvistaa foorumilla tuularit fanit omissa viesteissään ilman mitään todellista tietoa.

Todettakoon ettei Myrrän joukkueesta ole ollut negatiivisia huhujakaan ole ollut kuten esim joku Niku vs Rautakorpi. Tosin onhan nuo poislähtijät hoidettu ammattimaisen oloisesti. Varmasti olisi muiltakin kuin Greweltä saatu isot oksennukset joukkueen päälle jos vain joku olisi osannut kysyä oikeaan aikaan oikealta henkilöltä. Mutta tyytymättömät pelaajat ovat arkipäivää joka joukkueessa, enkä välttämättä henkilöisi Myrrään tai muihinkaan valmentajiin ilman sisäpiiritietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Pakettia on pistetty uusiksi ja se näkyy. Mutta jatkumoitakin löytyy.
-menestys nojautuu yksilöiden hyvyyteen koska pelitapa ei tuota riittävästi
-menestys nojautuu vahvasti sattumaan (lue onneen) oman tekemisen sijaan Veikkausuutiset
Tässä näkyy tämä koko viime ja edelliskautta vaivannut suomalaisten kiekonseuraajien 15 vuoden MeidänPelin tuijottelu ainoana oikeana voittavana pelitapana. Niillä laseilla nähtynä Myrrän ilveksellä ei olut pelitapaa joka tuottaisi riittävästi..

no johan nuo maalimäärät sen kertoo, että ei pidä paikkaansa. Ilves panosti maalipaikkojen laatuun, eli laukaisuun järjestäytymätöntä puolustusta vastaan nopeista käännöistä, jossa maalintekoprossat on korkeampia kuin pitkien pyöritysten jälkeen (suurin osa maaleista edellen syntyy heti siniviivan ylityksen jälkeen tehdystä laukauksesta, änärissä viä voimakkaammin).

No tän tavan toimimista peliajreissa epäiltiin toki laajasti, myös minä, ja Late pistikin sitten trapin kuntoon heti tokaan peliin (ekassa pelissä Kärppien trap oli liian ylhäällä, joten avoimelle jäälle heitetyt irtokiekot oli meidän nopeilla laitureilla maalisektorissa. Kärpät laski trappia, ja kiekot ajautui kulmiin jossa nopeusetu oli menetetty ja kiekot jouduttiin painiin).

Latelta taktinen voimannäyttö, onneksi kuitenkin se Ilveksen pelitapa tuotti sen ratkaisumaalin, eli katko keskialueella ja kiekkoa vaan eteenpäin tyhjälle jäälle johon meillä oli valmius mennä.

Mutta siis tuo näkemys siitä, että joukkueen menestys olisi ollut vain yksilöiden varassa tai että Ilveksellä ei ollut pelitapaa on vain ja ainoastaan MP värilasien takaa katsottua kiekkoa. Sitä, jossa pelitapa on kunnossa, kun otetaan viiveitä ja kesialue tullaan rintamassa.. se ei ole ainoa tapa pelata kiekkoa, vaikkakin ollut vallitseva meillä suomessa viistoistavuotta ja sillä on kauhottu menestystä ja mitaleja.
…Ja kyllä, niin kauhottiin viimekaudellakin Tapolan toimesta.

Vaan Myrrän poppoo on selvästi oppinut ja nythän Ilves viljelee alempia viivelähtöjä jo heti kauden alussa, kun viimekaudella niitä pelattiin ehkä pari /ottelu jostain tammikuusta ja vasta Kärpät pakotti Ilveksen pelaan viiveitä ja kolmen hyökkäjän kiekottelemalla keskialueen (aiemmin kaudella pakkihan oli noussut neljänneksi näissä kesialueen ylityksissä joissa kiekkoa ei heitetty tyhjälle jäälle).

Mutta joo, hassua että tähän törmää edelleen, tähän yksipuoliseen näkemykseen kiekon pelitavoista, että MP on hyvää ja muut on ”ei pelitapaa”

Kiekon seuraaminen Suomen ulkopuolella avaa asiaa, SHL ja NLA on nyt Cmoressa, että suosittelen (änäriä nyt en suosittele kellekään)
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Pakettia on pistetty uusiksi ja se näkyy. Mutta jatkumoitakin löytyy.
-menestys nojautuu yksilöiden hyvyyteen koska pelitapa ei tuota riittävästi
-menestys nojautuu vahvasti sattumaan (lue onneen) oman tekemisen sijaan Veikkausuutiset

Tiivistäen jos joukkue ei olisi näin vahva paperilla (kiitos Jalo&Tillu) niin homma sakkaisi pahasti.

Kuulostaa siltä että on ihan ok puuhastella CHL vituiksi, koska rahaakin tulee vasta lohkovaiheessa. Eikä niitäkään budjetoitu niin antaa mennä vaan. Itse en ole ainakaan tänään hallilla jännittämässä tätä puuhastelua joka ei ole enää omissa käsissä.
Muutamia sekalaisen hajanaisia..

-Pelitavan tuottavuus maaliodottamaan verraten on mielestäni, jo viime kausi mukaanlukien, ollut varsin tehokasta Ilveksen osalta. Pelitapa tuottaa tulosta suhteessa maaliodottamaan. Tosin viime kauden Ilves ei vertaudu tämänkautiseen.

-Maaliodottaman trendikään ei ole tae tulevasta.

-Sattuman osuus on jääkiekossakin suurehko, vaikka maalipaikkoja luodaankin esim. jalkapalloon verraten huomattavasti enemmän. Sattuma ja onni harvoin selittävät pitkiä jatkumoja.

-Maalivahdin onnistuminen korostuu samanarvoisissa maalipaikoissa, jopa kenttäpelaajan laukaisutaitoa enemmän.

-Nykyiset peruskäytössä olevat mallit eivät vielä huomio muiden pelaajien sijainteja (maskit/blokit) pl. maalivahti/laukoja, pelaajien vauhteja, syöttöjen nopeuksia tai kulmia esim. tapauksessa laukaus suoraan syötöstä.

-Maalinodottama antaa paremman kuvan kuin laukaus-/ torjuntamäärät.

-Ilveksen joukkue on paperilla hyvä ja suorittaa tuloksellisesti hyvällä tasolla. Pelaajabudjettien mukaan olemme jälleen noin viidennellä sijalla. Huonompi joukkue todennäköisesti suorittaisi huonommin.

-Puuhastelusta löytyy paljon parempiakin esimerkkejä Ilveksen historiasta.

-Vielä ehtii Areenalle.. (On kuitenkin noin neljänkymmenen prosentin todennäköisyys, että Ilves ja Fribourg ottavat molemmat tältä viikolta suoran kolmen pisteen voiton vastustajistaan) Sen toteutuessa jatkoonmeno lohkosta on kolikonheittoa..
 
Viimeksi muokattu:

Rutinoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet.
Harvoin, jos koskaan on lokakuinen sarjakärki vaihtanut päävalmentajaa. Kaikenlaista.. Halusiko Myrrä itse lähteä vai laitettiinko hänet hommasta sivuun?
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Pakko olla jotain taustalla, mistä ei voida julkisuudessa puhua. Ei tämä muuten näin menisi.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Myrrän fiilikset ois kiva kuulla. Projektihan se on hänelläkin ollut kesken. Sarja alkaa loistavasti - kiitoksena monoa perseeseen ja uutta projektia tulille. Hämmentävää.

Ja se, että hän on aidosti henkeen ja vereen seuran mies, joka tekee tuota hommaa sydämmellä ja on mielestäni kestänyt paineet hyvin. Nyt meni itselläni sympatiat Ilveksen seuraa kohtaan tämän kauden osalta. Oksettava ratkaisu
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös