Pitipä ihan katsoa toisen kerran tuo eilinen "mestaruustaisto" Cityn ja Poolin välillä. Kaksi asiaa nousee kaiken tuon taktisen moninaisuuden, loistavan reagointikyvyn ja teknisten ominaisuuksien kirjon takaa esille. Kumpikin niistä liittyy asiaan, jota kutsun asenneosaamiseksi, ja ne ovat seikkoja, jotka nostavat nämä joukkueet Valioliigassa monta askelta muiden yläpuolelle.
Ensimmäinen liittyy urheilijan egoon, jota olen tällä kaudella mietiskellyt enemmänkin. Noissa kahdessa joukkueessa jokaisen urheilijan oma ego - jonka tulee tietenkin olla iso kun kyse on tällä tasolla pelaamisesta - on valjastettu joukkueen edun takaamiseksi. Toisin muotoiltuna kyse on siitä, että pelaajille näyttäisi olevan 100 % kunnia-asia juosta pää märkänä, uhrautua, kommunikoida ja keskittyä. Näin ollen perustekemisen olemus ei muutu, vaikka taso hetkellisesti laskisikin ja se on joukkueurheilussa todellinen laadun tae. Se häkellyttää, kun näkee De Bruynen, Salahin, Sterlingin, Fodenin ja Manen kaltaisten ykkösheppojen pelaavan niin pyyteettömästi joukkuepeliä kaikissa tilanteissa. Ja tämä siis koskee kaikkia muitakin pelaajia noissa joukkueissa. Tällaisten asioiden äärellä tekee mieli todeta, että Valioliigan muissa joukkueissa ei juurikaan ole pelaajia, jotka mahtuisivat Poolin tai Cityn avaukseen. PSG:stä kukaan ei mahtuisi edes vaihtopenkille.
Toinen tekijä, joka onkin hieman hienovaraisempi, on asennesäätelyn jalo taito. Pool oli jonkin verran telineissä ensimmäisellä jaksolla, kun City juoksi enemmän, prässäsi enemmän ja syötteli enemmän. Toisella puoliskolla Thiago näytti ottaneen lehden Roy Keanen ohjekirjasta ja alkoi pelata kovempaa, samoin Fabinho, Henderson ja puolustus. Toki tauolla oli ladattu energiaa koko joukkueeseen, mutta oli kouriintuntuvaa nähdä minkälaisella mentaliteetilla Poolin keskikenttä horjutti Cityn pelaamista. Näissä kovaa pelaamisen toimenpiteissä on tietysti aina se vaara, että kortteja alkaa tulla - ja olisihan Thiagon voinut ajaa kentältä jos rehellisiä ollaan - mutta se on kannattava riski jos peli saadaan haltuun.
Erityisen hienoa eilisessä pelissä oli se, että vaikka Pool otti ohjat toisella jaksolla ja City joutui juoksemaan perässä, City osasi vastata tähän. Viimeiset 25 minuuttia mentiinkin Cityn komennossa, ainakin pääsääntöisesti. Tämä ei ollut shakkimatsi, mikä oli todella piristävää. Paljon enemmän tämä muistutti huipputasaista nyrkkeilykamppailua, jossa kumpikin pääsee lataamaan vuorollaan toista turpaan niin että tuntuu. Pari erää mentiin toisen johdossa, sitten pari erää toisen, kunnes taas vaihdettiin. Cityn jonkin verran pidempikestoinen dominanssi selittyi kotikenttäedulla enemmän kuin laadullisilla tekijöillä. Yksi piste eroa sarjataulukossa vastaa hyvin sitä, miltä eilinen peli näytti.
Jalkapalloilua.
theathletic.com
www.spiegel.de
www.brittifutis.com
