Valioliiga 2006-07

  • 124 529
  • 1 144

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Olipas melkoinen jännitysnäytelmä. Ballackin rike oli sinänsä ihan punaisen arvoinen tai ainakin siitä sellaisen voi antaa mutta syö kyllä että Riley välttämättä halusi Sissokon ensimmäisellä puoliajalla pitää kentällä. No joka tapauksessa voitto Chelsealle joten ei se nyt haittaa vaikka Ballack joutuukin muutaman pelin huilaamaan.

Drogba oli ottelun paras pelaaja, voittomaali ja huikea määrä duunia kumpaankin suuntaan.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
ManU - ARSEnal peliä streamin kautta katsoville tiedoksi että PPStreamin QSIV-kanavalta tulle englanninkielinen selostus ja laatu on hyvä (400 kbps).
 

TML

Jäsen
Kiitos Ronaldo! Jens Lehmania kasvoihin pallolla. Ihan oikein hänelle.

Melkoista debyyttiä pelaa ManU:n puolan vahti. Arsen pelaaja filmaa rankkarin, mutta Silva epäonnistuu vetäessään päin. Muutenkin hyviä torjuntoja tältä junnulta (nimeä en edes koita kirjoittaa).

Muuten ollut aika hyökkäävää peliä ja pitkiä juoksuja on ollut paljon. Vaarallisia paikkoja kuitenkin vain muutama.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Master Chief kirjoitti:
ManU - ARSEnal peliä streamin kautta katsoville tiedoksi että PPStreamin QSIV-kanavalta tulle englanninkielinen selostus ja laatu on hyvä (400 kbps).
Mulla ei saatana toimi tuo QSIV-kanava. Pakko kattoa joltain kiinalaiselta sekunda-kanavalta. Eniten vituttaa kuitenkin se, että selostus on kiinaksi. No pitää vielä yrittää saada tuo QSIV toimimaan ennen toisen puoliajan alkua.

EDIT: nyt toimii. puoliajalla ei näköjään tullut lähetystä...
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Onpahan aika huikea peli kuten odotettavissa olikin. Arsenalia alkaa melkein käymään sääliksi. Joukkue ei tunnu kyllä olevan tippaakaan onnetarten suosiossa vaikka maalintekoa lukuunottamatta homma näyttää ei enempää eikä vähempää kuin taiteelta.

Newcastle voitti! En oikein tiedä onko hyvä vai huono. Roederin ja Läskin kesämeininkien takia toivoisin melkein rämpimistä ja potkukavalkadia ennemmin kuin kautta sijoilla 10-17.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Olipas surkea ManU kentällä tänään. Varsinkin Christiano Ronaldo, vittu mitä löysäilyä.

Ansaittu voitto Arsenalille.
 

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
Parhaat palat

Viikko 37

Lauantai, 16 syyskuuta 2006

Bolton v Middlesbrough http://www.megaupload.com/?d=W3KQO6G5
HQ Xvid 1000kbs 5min45secs (41MB) Include Interviews

Charlton v Portsmouth http://www.megaupload.com/?d=VZYSR6CM
HQ Xvid 1000kbs 9min51secs (70MB) Include Interviews


Everton v Wigan http://www.megaupload.com/?d=PQ8W5P9A
HQ Xvid 1000kbs 9min23secs (77MB) Include Interviews

Sheff Utd v Reading http://www.megaupload.com/?d=M7J6DZOY
HQ Xvid 1000kbs 9min43secs (87MB) Include Interviews later)

Watford v Aston Villa http://www.megaupload.com/?d=G05DA81Z
HQ Xvid 1000kbs 7min34secs (59MB) Include Interviews

Sunnuntai, 17 Syyskuuta 2006


Chelsea v Liverpool http://www.megaupload.com/?d=DB145XX3 TAI http://rapidshare.de/files/33541285/che-liv-motd-0906.avi.html
Include Interviews & Analyse
HQ Xvid 1300kbs 15min51secs (165MB)

Man Utd v Arsenal http://www.megaupload.com/?d=HBROQX3Z TAI http://rapidshare.de/files/33544386/mut-asn-motd-0906.avi.html
Include Interviews & Analyse
HQ Xvid 1300kbs 16min19secs (170MB)


Blackburn v Man City, Ehkä tulossa myöhemmin

Tottenham v Fulham, Ehkä tulossa myöhemmin

West Ham v Newcastle, Ehkä tulossa myöhemmin

ja kaiken kruunaa tälläkin viikolla kuuluisa 2 good 2 bad
http://www.megaupload.com/?d=RGDYEJS8
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
massimo kirjoitti:
Toivotaan että tämä parantaa valioliigan näkymistä entisestään. Jokohan nyt DTM ja valioliiga mahtuisi samaan aikaan eri kanaville???

Todellakin tervetullut uutinen, Valioliigan näkyvyys varmasti paranee. MIX kanava näyttää myös Valioliigaa joten voi olla että jatkossa klo 5 pelejä lauantaina tulisi kolme samaan aikaan. DTM tosiaan tuskin tulee enää sotkemaan Valioliiga lähetyksiä.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
puumaila kirjoitti:
Ei kai nyt rehellisyyden valtakunnassa tällaista tapahdu? Olen aivan äimän käkenä. Vielä kun dopingtestit saataisiin ajan tasalle saarilla, vai joko ne sitä ovat?

Tuskin briteissä saadaan koskaan dopingtestausta ym. ajantasalle. Hyvä esimerkki on Chelsean saama täysin älytön sakkorangaistus siitä, että tekivät huumetestin silloiselle pelaajalleen Adrian Mutulle. Niin, kuten kaikki tiedämme, Mutu jäi kiinni testeissä, jonka seurauksena Chelseata sakotettiin (en nyt mitenkään muista sitä summaa) rankalla kädellä.
 

rookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Red Wings
Kappas vaan, Villa jatkaa hyviä otteita ainakin tulosten valossa. Eilisen matsin (2-0 vs. Charlton) katsoneena taas viisaampana todettakoon että ei tule heti mieleen millon Villa on esittänyt näin positiivisiä otteita. Neljäntenä sarjassa ilman tappioita! Viime kauden 16. sija on toivottavasti vaan eläkkeelle vetäytynyt peikko sattumanavaraisessa muistilokerossa.
 

Hyperhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seahawks, Supersonics, Tappara, Kiekko-Vantaa
Hei! En tiedä kuuluuko tämä tähän treadiin vai eikö, mutta kokeillaan.
Pitäisi ostaa liput Chelsean matsiin lokakuulle. Onko kenelläkään kokemusta tahi vinkkejä kuinka se käy mahdollisimman vaivattomasti?
 

Emilio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Newcastle
Tänään mielenkiintoinen ManU - Newcastle. Pistekin olisi kova Old Traffordilta, mutta vaikeaa tulee olemaan. Harakoilta tärkeimmät poissaolot Bramble, Babayaro, Solano, Dyer. ManU:lta loukkaantuneina laiturit Ji-Sung ja Giggs. Newcastlella tulee olemaan suuria vaikeuksia puolustuksessa. Kuka hoitaa Rooneyn, joka on tosin vaeltanut varjojen maailla viime ajat. Steven Taylor on tekemässä paluuta ja voi joutua heti kovaan paikkaan. ManU:n puolelta Alan Smith on toipunut pahasta vammastaan ja on todennäköisesti penkillä tänään. Toivottavasti Roeder tajuaa antaa Rossille paikan avaukseen, näyttöhalut omistajaseuraa vastaan ovat varmasti kovat ja ikävä myöntää, mutta saattaa olla jopa joukkueen paras kärkipelaaja jämäminuuttien perusteella. Martinsin kohdalla pitäisi maalihanat saada pikkuhiljaa auki ja Ameobi pitäisi jo saada mahdollisimman kauas Tynesidelta.

Veikataan vaikka 1-1, Rooney vie ManUn johtoon pelin alussa, mutta Parker mj-spekulaatioiden innoittamana tuo harakat tasoihin.
 

rama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Habs, FC Jazz-j, Newcastle United
Ei tuolla puolustuksella valitettavasti ole tulossa pistettäkään. Toivottavasti ei tule kauhean rumasti turpaan, olisi aika huono juttu itseluottamuksen kannalta.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Emilio kirjoitti:
Toivottavasti Roeder tajuaa antaa Rossille paikan avaukseen, näyttöhalut omistajaseuraa vastaan ovat varmasti kovat ja ikävä myöntää, mutta saattaa olla jopa joukkueen paras kärkipelaaja jämäminuuttien perusteella.
Rossi ei saa pelata ManU:a vastaan lainasopimuksen ehtojen mukaisesti.

Toivottavasti ManU ottaa tänään tärkeät pisteet himaan, Chelsea menetti eilen pari joten nyt olisi hyvä sauma paikkailla viime viikkojen menetyksiä. Sitä paitsi, ei ole cool, jos Pompey ja Bolton karkaavat jo tässä vaiheessa kautta tavoittamattomiin.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Toivottavasti Martins osuu:

OBAFEMI MARTINS will go flipping crazy if he scores for Newcastle at Manchester United on Sunday.

The Nigerian dazzled St James’ Park with his goal celebrations after his double against Levadia Tallinn on Thursday.

But he revealed there is plenty more in his locker and once managed an amazing ELEVEN somersaults after one goal.

The £10million signing revealed: “I always do that when I score goals — it is an instinctive thing.

“It was only two or three somersaults in this game but the next time I score, who knows?
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Rafa antanut lisäpanoksia Big Samin pyssyyn. Viisasta?

The Liverpool boss had made no secret of his dislike for Bolton's style and the home fans let him know they were not too impressed with the views of the Anfield camp.

Bolton boss Sam Allardyce revealed his side were fired up by comments from Benitez and the Anfield camp before the game.

He said: "The players were a bit annoyed by the things that had been said about us from the Liverpool end. They were talking about it before the game and we pinned up on the wall the articles being critical of us.

"It helped the players go out and give that extra little bit. But whenever you play Liverpool you know the players will give that bit extra and run that bit longer.


Ei mene Rafalla ihan putkeen tällä hetkellä.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Emilio kirjoitti:
Tänään mielenkiintoinen ManU - Newcastle.

No jaa. Jo etukäteen vituttaa kun tietää että parin tunnin päästä alkaa taas vituttamaan.

Emilio kirjoitti:
Pistekin olisi kova Old Traffordilta, mutta vaikeaa tulee olemaan.

Vaikeaa=Täysin mahdotonta.

Emilio kirjoitti:
Harakoilta tärkeimmät poissaolot Bramble, Babayaro, Solano, Dyer.

Bramblen ja Babayaron poissaolot vahvistavat Newcastlea, joten siinä mielessä tärkeitä. Dyerin ja Nobbyn toki mielellään näkisi kentällä.

Emilio kirjoitti:
Newcastlella tulee olemaan suuria vaikeuksia puolustuksessa. Kuka hoitaa Rooneyn, joka on tosin vaeltanut varjojen maailla viime ajat.

Ei kukaan, ei kertakaikkiaan kukaan. Rooney on tänään täysin pitelemätön kuten aina Newcastlen alakerralle.

Emilio kirjoitti:
Steven Taylor on tekemässä paluuta ja voi joutua heti kovaan paikkaan.

Viime kautisen loukkaantumisensa jälkeen Steven Taylorille ovat jopa harjoitusottelut olleet liian kovia paikkoja. Todella luottamusta herättävää..


Emilio kirjoitti:
Toivottavasti Roeder tajuaa antaa Rossille paikan avaukseen, näyttöhalut omistajaseuraa vastaan ovat varmasti kovat ja ikävä myöntää, mutta saattaa olla jopa joukkueen paras kärkipelaaja jämäminuuttien perusteella.

Ja se ei tässä tapauksessa ole paljon se. Rossi ei kuitenkaan tänään pelaa, koska ei sääntöjen mukaan saa pelata.


Emilio kirjoitti:
Martinsin kohdalla pitäisi maalihanat saada pikkuhiljaa auki ja Ameobi pitäisi jo saada mahdollisimman kauas Tynesidelta.

Martinsilta ei nähdyn perusteella ole lupa odottaa yhtään mitään. Vaikuttaa huonolta hankinnalta. Nopeutta on kyllä, mutta kosketus on yhtä huono kuin Ameeballa, eikä pallottomana liikkuminen ja juoksulinjojen hakeminen vakuuta ollenkaan. Nähdyn perusteella tulee olemaan floppi ja täytyy ihmetellä miten on mahtunut pelaamaan Italian suurseuroihin lukeutuvassa Interissä edes jämiä. Esim. Chelseaan, Manureen ja Arsenaliin ei olisi mitään asiaa. Owenin palattua myydään millillä johonkin Lecceen.
Ameebasta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.

Emilio kirjoitti:
Veikataan vaikka 1-1, Rooney vie ManUn johtoon pelin alussa, mutta Parker mj-spekulaatioiden innoittamana tuo harakat tasoihin.

3-0, voi mennä rumemmaksikin. Newcastlella yksi maalipaikka, mutta onnettomat kärjet tuhraavat senkin.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Barton pyllistellyt Evertonin kannattajille? Asiaa!

Manchester City midfielder Joey Barton has landed himself in hot water after allegedly showing his backside to Everton supporters after the 1-1 Premiership draw at Goodison Park on Saturday

"I did not see it. But if anything did happen, we will look at it with an open mind and deal with it," City boss Stuart Pearce told the BBC.

"The police approached me afterwards to make me aware of what had happened."
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Mike kirjoitti:
Martinsilta ei nähdyn perusteella ole lupa odottaa yhtään mitään. Vaikuttaa huonolta hankinnalta. Nopeutta on kyllä, mutta kosketus on yhtä huono kuin Ameeballa, eikä pallottomana liikkuminen ja juoksulinjojen hakeminen vakuuta ollenkaan.

"Hauska" kärkipari tämä Newcastlen Martins-Ameeba. Kyllä toisen hyökkääjistä pitäisi pystyä pitämään ja kuljettamaan palloa. Mielellään kummankin. Olisiko Luquen paikka kokeilla Martinsin kanssa? Luque jatkaa vinkumistaan lehdissä:

"I'm not happy because the coach isn't giving me opportunities," Luque told El Mundo Deportivo.

"I believe I could contribute a lot, but the situation will be difficult to change because the coach's confidence is in other players.

"I've never been in this situation before.

"I signed for Newcastle to play football. I don't want them to just give me money, I want to earn it on the field."
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
bambamcam kirjoitti:
"Hauska" kärkipari tämä Newcastlen Martins-Ameeba. Kyllä toisen hyökkääjistä pitäisi pystyä pitämään ja kuljettamaan palloa. Mielellään kummankin. Olisiko Luquen paikka kokeilla Martinsin kanssa? Luque jatkaa vinkumistaan lehdissä:

"I'm not happy because the coach isn't giving me opportunities," Luque told El Mundo Deportivo.

"I believe I could contribute a lot, but the situation will be difficult to change because the coach's confidence is in other players.

"I've never been in this situation before.

"I signed for Newcastle to play football. I don't want them to just give me money, I want to earn it on the field."

Itsekin näkisin enemmän kuin mielelläni, että Roeder yrittäisi ajaa Luqueta sisään vaikka sitten jämäminuuttien kanssa, mutta hän on kyllä päivästä yksi alkaen tehnyt harvinaisen selväksi ettei Luquella ole mitään sijaa hänen suunnitelmissaan.
Tosin Luquen kannalta positiivinen asia on se, että Newcastle on jo jouluun mennessä putoamiskahinoissa mukana, Roeder ulkona, ja tuleva manageri ei luultavasti ole samanlainen älykääpiö kuin kaksi edellistä ja satsailee tammikuun siirtoikkunassa puolustuksen vahvistamiseen paskapuheiden, Sibierskien ja Martinssien sijaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös