Vain elämää – viihdeohjelma

  • 572 919
  • 3 127

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei voi mitään, tää kausi on ihan paria vetoa lukuunottamatta ollut tosi heikko.

Jyrki69 on oikeasti huono laulaja ja hahmonakin vähän myötähäpeää herättävä. Joka kerta kun Jyrki alkaa puhumaan, tekee mieli vajota sohvan sisuksiin...
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Yonan päivässä parasta olivat ehdottomasti nuo artistin itsensä haastatteluinsertit ja tarinat biiseistä. Jutut ovat huomattavasti kiinnostavampia heti kun äänessä itse biisien kirjoittaja, ja jo valmiiksi hyvät tekstit saivat näiden myötä vielä entistä enemmän lihaa luidensa ympärille. Kyllähän joka toinen artisti aina jaksaa toistaa kliseenomaisesti olevansa aito, mutta Yonan kohdalla tuo tulee läpi niin vahvasti ja vilpittömästi. Kilsoja ja koettuja asioita on kertynyt hyvässä ja pahassa, ja tämä käy ilmi teksteistä ja puheista välillä jopa hämmentävän avoimesti.

Musiikillisesti anti jäi sitten vähän ohueksi, lähinnä siksi että eipä kukaan noihin biiseihin onnistunut oikein tuomaan mitään bonusta. Hieman yllättäen parhaiten jäi mieleen Suvas, jonka kohdalla biisi oli oikeasti sovitettu täysin uusiksi ja artistin itsensä kuuloiseksi, ja sieltähän saatiin täysiverinen diskohitti. Redraman herkistely ja "saatan hajota palasiksi ihan just"-veto yllätti myös positiivisesti, mutta siinäpä oikeastaan se. Parkkoselle kolme lampaanpersettä biisivalintansa tekstin sorkkimisesta, joidenkin tekstien kohdalla sen pitäisi olla vaan kiellettyä.

Vikmanin pierusepisodin sisällyttämisestä lopputeksteihin plussaa. Ironista kyllä, jää varmasti yhdeksi kauden ikimuistoisimmista vedoista.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Ei voi mitään, tää kausi on ihan paria vetoa lukuunottamatta ollut tosi heikko.

Jyrki69 on oikeasti huono laulaja ja hahmonakin vähän myötähäpeää herättävä. Joka kerta kun Jyrki alkaa puhumaan, tekee mieli vajota sohvan sisuksiin...

Ei tarvitse miettiä, miksi Jussi69 on eniten esillä bändistä.

Ei oikein lähde tuo Yona täälläkään. Ihana nainen, mutta ei vaan pysty.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE

Kaikki ei toki tykkää, mutta itse en ymmärrä miten tästä ei esimerkiksi voi tykätä?

Ota joku kiiltävä pinta ja paina siihen sormenjälkesi, sen jälkeen pyydä jotain läheistäsi tekemään sama. Vertaa näitä. Korvat ovat samalla tavalla uniikit, jokainen kuulee musiikin omilla korvillaan ja jokainen katsoo maailmaa omalla tavallaan.
 
Analyzer

Jäsen
Mulle toi Erika ja Jyrki toimi duettona kyllä tosi hyvin. Erikan tangoveto oli myös tosi jees. Länä oli hyvä, mutta se ei enää yllätä niin sen ottaa jo ihan oletuksena.

Yonan biisit ei etukäteen tuttuja. Ihan hyviä tuttavuuksia, täytyy ottaaa originaaleja kuunteluun.

Marssi-farssi Pete on erinomainen laulaja, mutta tässä formaatissa yrittää nyt aivan liikaa. Ihan kuin olisi joku alemmuuskompleksi Idols-taustastaan ja pitää yrittää esiintyä jonain suurena biisejä tekevänä taiteilijana. Back to basics olisi nyt paikallaan.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Vikmanin pierusepisodin sisällyttämisestä lopputeksteihin plussaa. Ironista kyllä, jää varmasti yhdeksi kauden ikimuistoisimmista vedoista.
Onkohan tässä nyt joku virhe... vai jäikö mulla jotain näkemättä/kuulematta, kun en muista tämmöistä...
 
Analyzer

Jäsen

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Btw onkohan Matti Eskoa pyydetty koskaan ohjelmaan?

Eiköhän tuonne ala olla kysytty jo kaikki vähintään kertaalleen, keillä jotain merkittävämpää saavutusta on urallaan. All stars -kaudet ja varsin pitkään jatkunut formaatti tukisi tätä väitettä. Jos seuraava uusi kausi jostain vielä keksii tulla, niin eiköhän mukana ole syystä tai toisesta kertaalleen jo kieltäytyneet artistit, ja sitten uudet tai aiemmin liian vielä liian mitättömiä olleet artistit.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Kyllä suht menestyneitä artisteja vielä riittää uusille kausille. Esimerkiksi Viivi, Bess, Jussi Rainio, Nopsajalka, Uniikki, Spekti, Frederik, Jussi Selo, Päivi Lepistö, Jarkko Ahola, Diandra, Katri Ylander. Muutamia mainitakseni.

Miten olisi "Yhden hitin ihme" erikoisjakso? Petri Munck, Mascara, Martti Vainaa, Darude, Kim Lönnholm, Valvomon laulaja ja kumppanit siellä versioimassa toistensa biisit.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Hmmh no makuja on monia.

No, Yona on tehnyt 8 albumia ja kukaan ei ole kuullut yhtään biisiä. Kertonee yhden asian: ei uppoa. Minullakin on 4 kertaa kuunnellumpi biisi Spotifyssa kuin Yonan kuunnelluin. Hän ei selvästi osaa lainkaan säveltää poppia, vaan biisit on tuollasia lurituksia ja laulelmia.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku

No tässä tulee huomata, että juu Yona ei tosiaankaan tee poppia varsinaisesti. Oli Yonan musiikista mitä mieltä tahansa, niin sen musiikki kumminkin yhdistelee montaa eri genreä.

Harvemmin Arttu Wiskarilla ja vastaavilla on mitään kahdeksan minuutin biisejä. Eikä siinä saa olla minkä mittaisia lystää. Ja ehkä vähän liioiteltua sanoa ettei kukaan ole kuullut. Voittihan Yona teosto-palkinnonkin. Sitä toki ei kuuntelumäärien perusteella jaeta.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Liioiteltua tosiaan sanoa, että kukaan ei ole kuullut. Makuasioita nämä ovat ja ihmiset tykkäävät kuunnella sitä musiikkia, joka heitä itseään miellyttää.

Ei biisin pituus ainakaan minulle ole mikään ongelma. Jaksaisin kuunnella esim. Deep Purplen Child in Timen vaikka kolme kertaa pidempänikin ennemmin kuin kuuntelisin Yonan biisejä.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Liioiteltua tosiaan sanoa, että kukaan ei ole kuullut. Makuasioita nämä ovat ja ihmiset tykkäävät kuunnella sitä musiikkia, joka heitä itseään miellyttää.

Ei biisin pituus ainakaan minulle ole mikään ongelma. Jaksaisin kuunnella esim. Deep Purplen Child in Timen vaikka kolme kertaa pidempänikin ennemmin kuin kuuntelisin Yonan biisejä.
Kovin epäreilu vertaus... mutta pitää kyllä paikkansa... täysin...
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Liioiteltua tosiaan sanoa, että kukaan ei ole kuullut. Makuasioita nämä ovat ja ihmiset tykkäävät kuunnella sitä musiikkia, joka heitä itseään miellyttää.

Ei biisin pituus ainakaan minulle ole mikään ongelma. Jaksaisin kuunnella esim. Deep Purplen Child in Timen vaikka kolme kertaa pidempänikin ennemmin kuin kuuntelisin Yonan biisejä.

Näin. Kyllä muakin ihmetyttää, että miksi joku kuuntelee JVGtä tai Antti Tuiskua, kun David Bowiekin on tehnyt musiikkia :)

Mutta kaikki ei ole kaikille, ja hyvä niin.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
No, Yona on tehnyt 8 albumia ja kukaan ei ole kuullut yhtään biisiä. Kertonee yhden asian: ei uppoa.
Hän ei selvästi osaa lainkaan säveltää poppia, vaan biisit on tuollasia lurituksia ja laulelmia.

Siihen malliin mutkat sitten suoriksi. Edelleen, musiikkia tehdään myös siellä näkyvimmän ja kuuluvimman valtavirrankin ulkopuolella, ja vaikka Yona ei näykään esimerkiksi mediassa niin vahvasti ja ole yhtä hyvin massojen tiedossa kuin vaikkapa monet muut tässäkin sarjassa esiintyneet artistit, ei se tarkoita etteikö hänellä oli yleisöä ja musaa joka vetoa siihen yleisöön. Mitään tavanomaisinta ykkösellä alas-poppia hän ei ole missään vaiheessa tehnyt, eikä se taida olla pyrkimyksenäkään.

Kyllähän tuo uusikin levy siellä albumilistan piikkipaikalla kävi ja alla on loppuunmyytyjä isoja konsertteja, se on aika hyvin jos kukaan ei ole yhtään biisiä kuullut. Suosittelen tsekkaamaan livenä jos tulee mahdollisuus eteen, etenkin noilla täyden arsenaalin bändikeikoilla touhu voi aueta ihan eri tavalla.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Marko Annalan ja Antti Hyyrysen haluaisin nähdä talossa. Samoin Petri Nygård... ja Turmion Kätilöistä olis kiva, mutta en usko että Sanomalla riittää palleja ottaa herroja laulamaan.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No, Yona on tehnyt 8 albumia ja kukaan ei ole kuullut yhtään biisiä. Kertonee yhden asian: ei uppoa.
Milloinkohan Johanna Kustannukselle selviää, että ei näitä kukaan kuuntele. Tai ohjelmatoimisto All Day Agencylle, että kukaan ei käy keikoilla, tai Tapiola Sinfonietalle ja Espoon kaupunginorkesterille, että ei tällaisen artistin kanssa kannata tehdä levyä, tai ketä loppuunmyyty Musiikkitalo kuvitteli tulevansa katsomaan. Ei sillä, en minäkään osannut nimetä kuin tuon Pilvet liikkuu, mutta meninpä päivänä muutamana klikkaamaan Spottarin Suomi-Indie-soittolistan auki ja huomasin, että vaikka tuollaisesta sähkökitaroilla ja vintage-synilla soitetusta "unipopista" tykkäänkin kovin, niin en tunnistanut valtaosaa yhtyeistä nimeltä. Tekeekö se niistä yhtyeistä huonoja, niin tuskin. Minulle se oli merkkinä siitä, että maailmassa on hirvittävän paljon hienoa musiikkia vielä löytämättä. Enkä minä tässä nyt käy verissäpäin käy puolustelemaan Yonaa kuin omaa maalinedustaa, toivoisin vain aina, että jos jonkun artistin uraa ja ilmaisua arvioidaan, niin se tapahtuisi edes reiluilla ja rehdeillä argumenteilla. Suuresti rakastamani artisti Ismo Alanko totesi kerran SuomiLOVE-ohjelmassa, että "Pop-musiikkia"-kappale osoitti hänelle, että hän osaa tarvittaessa säveltää "tuollaista poppiakin", mutta ei ole sen jälkeen ollut tarvis. :)
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Ei sillä, en minäkään osannut nimetä kuin tuon Pilvet liikkuu, mutta meninpä päivänä muutamana klikkaamaan Spottarin Suomi-Indie-soittolistan auki ja huomasin, että vaikka tuollaisesta sähkökitaroilla ja vintage-synilla soitetusta "unipopista" tykkäänkin kovin, niin en tunnistanut valtaosaa yhtyeistä nimeltä. Tekeekö se niistä yhtyeistä huonoja, niin tuskin. Minulle se oli merkkinä siitä, että maailmassa on hirvittävän paljon hienoa musiikkia vielä löytämättä. ...
Niin - ei se todellakaan tee Yonan musiikista mitenkään huonoa, etten esim. minä ole kuunnellut tai edes tietoisesti kuullut hänen musiikkiaan aiemmin kuin tässä ohjelmassa. Äsken mainituista Deep Purplesta ja David Bowiesta minulla on selkeä mielipide niin persoonina kuin musiikillisestikin, mutta Yonasta ei ennen ole ollut kuin hämärä mielikuva sen nimisestä naisartistista ja tämän jälkeenkään tuskin etsin hänen musiikkiaan kuunneltavaksi - en kuitenkaan sulje sitä mahdollisuutta itseltäni poiskaan.
Minun nykyisin(-kin) kuuntelemaani musiikkiin liittyy vahvoja muistoja ja tunnesiteitä, siksi en ole mitenkään hyvä kohderyhmä edes Yonan ikäpolven musiikintekijöille saati näille vielä nuoremmille, joita on markkinoilla kuin Vilkkilässä kissoja. Lisäksi on skenejä, jotka eivät tuota (satunnaisesti) kuullessa minkäänlaista mielihyvää, päinvastoin, kuten esim. Suomi-rap.
Toistan silti vielä, ettei se kuitenkaan tee kenenkään musiikista lähtökohtaisesti huonoa, ei vain uppoa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös