Vaikutuksen tehneet albumit

[Aurinkotuuli]

Ivor Cutler: Velvet Donkey

Kuuntele, sisäistä, anna ystäviesi kuunnella ja anna seuraavaksi heidän arvioida sinut.

The Beatles: Sergeant Peppers...

Kokonaisuutena Kersantti Pippuri on edelleen ylittämätön lähes viiden vuosikymmenen jälkeen. Kunnon kolahduksia Vol 1. Kyllä Liverpoolin pojat osasivat....

Bob Marley and The Wailers: Catch a Fire

Sarjassamme kunnon kolahduksia Vol 2. Tämä albumi ja Wailers-keikka Tukholmassa Gröna Lundilla iskivät paitsi päähän myös selkärankaan. Ja kyllä, en ole vieläkään toipunut....

Kari Peitsamo ja Ankkuli: Jatsin syvin olemus

Jatsin syvin olemus oli ehkä hukassa, mutta klassikkoalbumilla löytyi rockin syvin olemus.

 

[Rinksu]

Anathema - We're Here Because We're Here

Yleensä tällainen sinisilmäinen auringonlaskuun tuijottaminen musiikin muodossa menee minulta ohi, mutta jotenkin Anathema onnistui tekemään sen niin hyvin. Suurella tunteella vedetty positiivisen elämänfilosofian ylistyslaulu, joka oli samalla itselle se levy, jolla Liverpoolilaiset löivät panssarin läpi. Simple Mistake kenties yksi parhaista biiseistä, jonka olen kuullut.

 

[Kumielvis]

Suunnilleen koitan kronologisesti mennä. Tälläisiä asioita on kiva miettiä, loistava ketju!

Muksuna musiikki oli sitä mitä porukat kuunteli. Aloitin jo alle kymmenvuotiaana tavan jota vieläkin harjoitan, eli käyn aina nukkumaan musiikit päällä. Tuolloin se tarkoitti joko Hassisen Koneen Tarjolla tänään Hassisen Kone -levyä tai Apulannan Maanantai -kokoelmalevyä.
Noihin aikoihin kuitenkin eräs bändi teki minuun uskomattoman vahvan vaikutuksen, video tuli muistaakseni levyraadissa ja noin 9v minä olin täysin myyty. Kyseessä on sellainen uskomaton musikaalinen ihme kuin Lordi debyyttialbumillaan. Would you love a monsterman oli ehkä siisteintä ikinä. Ainakin sen pari vuotta lapsena.

Lapsuuteeni kuului myös vahvasti CMX, varsinkin tuossa esiteinivaiheessa. Kolme levyä teki erityisesti vaikutuksen. Kolmikärki ja Veljeskunta ovat kaksi levyä, jotka äitin vinyylikokoelmasta olivat eniten kuuntelussa kun nelos-vitosluokan välisenä kesänä muutettiin, mulla ei ollut kavereita ja pelasin nessillä mariota ja tikutakua. Pyörivät sähkökoneet, kätketty kukka, kuolemattomuuden ääni ja monet muut iskostuivat mieleen lähtemättömästi. Myös Aion, jota itse pidän CMXn parhaana albumina, teki suuren vaikutuksen.

Tuolloin alkoi myös punk- kausi joka ei ole koskaan loppunutkaan. Äitin loputtoman vinyylikokoelman joukosta valikoituivat tietyt (itselleni) parin hitin yhtyeet kuten The Adverts, The Godfathers ja Buzzcocks sekä yhtyeet joiden tuotantoon tuli tutustuttua enemmänkin ja jotka tietyissä tapauksissa ovat vaikuttaneet paljon siihen miten minusta tuli minä. Erityisesti The Clash- London Calling on tälläinen levy. Joe Strummer on mulle se kaikkien aikojen suurin ja kovin ja arvostetuin. Myös The Damned, Misfits ja erityisesti Dead Kennedys olivat ja ovat kuuntelussa. Varsinkin DKn koko tuotanto on tehnyt suuren vaikutuksen, erityisesti Fresh Fruits..

Punk-yhtyeistä kuitenkin minulle henkkoht tärkein Clashin lisäksi on Snuff, yhtye jonka juuri näin Oulun Hässäkkäpäivillä. Oli melko epätodellinen kokemus, en uskonut koskaan heitä näkeväni. Snuffilla on monta minulle tärkeää albumia, mutta Snuff Said... ja Wholesale Melons ovat ne tärkeimmät joita on tullut kuunneltua satoja kertoja.

No mutta, sitten iski teini-ikä. Metalli ja nu-metal tulivat siis vahvasti mukaan. Samaan aikaan olin erilainen nuori ja kuuntelin myös punkkia, mutta kyllä sieltä iski niin Stam1nan esikoinen kuin Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi suomalaisista ja ulkomaisia sitten isompi liuta.
Ylä-aste tiivistyy mulla ehkä eniten kahteen yhtyeeseen, Slipknot ja KoRn. Molempien debyytit erityisesti iskivät koviten, vaikka Slipknotin kohdalla tutustuin erityisesti Duality-kappaleen kautta. Kyseessä oli toinen, ja toivottavasti viimeinen kerta kun video naamaripäisestä hirviöbändistä tekee minuun lähtemättömän vaikutuksen. Iski kuitenkin kovaa, todella kovaa, Duality live- video.
Omituisia reittejä pitkin löysin myös Max Cavaleran tuotannon Slipknotin kautta. Maxilla on valitettavasti viimeisen vuosikymmenen aikan pää pehmennyt pahasti mutta voi morjens Sepultura oli kova. Mulle kovin oli se punainen live-levy jonka äiti osti mulle kun oltiin käymässä Virossa perheen kans. Myös Soulflyn s/t oli mulle henkkoht tärkeä albumi.
Hieman myöhemmin rakastuin aluksi vierastamaani System Of A Downiin. Toxicity on täydellinen levy, jonka lähes jokainen kappale on silkkaa rakkautta.
Joitakin vuosia sitten katottiin äiskän kanssa Yle Teemalta sitä suomirockin historia-dokkaria. Siinä oli suomiräp -jakso jonka jälkeen me molemmat tajuttiin että hei, sehän on nykypäivän punkkia. Aiemmin vihaamani musiikkityyli (kiitos Cheek, Fintelligens, Petri Nygård) avautui aivan uudella tavalla. Selkeästi kirkkaimpana tähtenä mulle sieltä tuikki Asa, jota olin tietämättäni kuunnellut jo yläasteella Avaimen Punaisen tiilen muodossa. Tällä hetkellä mulle ehkä kaikkein tärkein levy kaikista on Asa Foetida III. Myös Terveisiä kaaoksesta on tärkeä ja rakas teos.

Lisäksi tärkeitä, tio-i-toppen listoille pääseviä levyjä ilman erityisiä selittelyitä ovat mm:
Red Hot Chili Peppers: By the way & Californication
Queens Of The Stone Age: Songs for the Deaf
Arctic Monkeys: Whatever people say...
Sielun Veljet: s/t debyyttialbumi

Pitkää sepustelua ja tuskin kiinnostaa ketään mutta itselleni minä tuon kirjoitinkin. Mulla on musiikkimaku laajentunut ihan valtavasti viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana ja se on pelkästään hyvä asia. Yläaste oli sellasta genrenatseilun aikakautta vähän kaikilla mutta sen jälkeen on onneksi saanut laajennettua kenttää:)

 

[pehtoori]

Hui kauhistus kuinka vaikea nimetä vain muutamaa päräyttävintä. Mulla on muutenkin aina ollut tapana ns. loppuunpolttaa kaikki levyt mistä innostun kunnolla. Kaverit ihmettelee kykyäni muistaa joka ikinen rumpufilli ja lyriikan palanen, mutta kai sitä nyt oppii kun vaan on tahtoa osata. No yritetään muutama listata, mennään levyn haltuunotto järjestyksessä.

Queen - Night at the Opera

Suurin musiikillinen vaikuttajani ja ikuinen top3-bändi. Tämän levyn suurenmoisuutta ei oikein voi kuvata. Death on two legs on raakaakin raaempi aloitus liki täydelliselle levylle. Silloin alle kouluikäisenä pidin erityisesti Seaside Rendezvousista ja Rhapsodysta. Myöhemmin myös muut kappaleet löysivät oman paikkansa sydämestäni, erityisesti Love of my life, jonka sain kunnian esittää kaverini häissä bestmanin ominaisuudessa häätanssin taustalle.

Beatlesit ja Zeppelinit yms. soivat kotona jo aiemmin, joista diggailin, mutta kyse oli lähinnä yksittäisistä biiseistä. Niin ja Dingo kuului ihan killinä suuriin suosikkeihini. Muistelen edelleen lämmöllä niitä aikoja vaikka musiikillisesti en enää välitä. NatO oli ensimmäinen platta jota pyöritin ympäri kunnes neula hajosi. Ja hyvä niin.

Nirvana - Nevermind

Nirvana astui kuvioihin kun menin kouluun eli -91. Isosiskojen kautta tämä lähti ja paluuta ei ole ollut. Pommisti eniten pyöritetty levy minun soittimessani. Juuri tuona vuonna meille tuli ensimmäinen CD-soitin ja loppui vinyyliaikakausi. Valitettavasti. Anyways, Nirvana oli niin iso juttu mun ikäluokalle, että jokaisella on siitä varmasti muistoja, hyviä tai huonoja. Discoihin mentiin viimesen päälle Kurtteina, flanellipaita, risaset farkut ja puolipitkä rasvanen letti. Jossain vaiheessa tuli Pilotti-kausi ja jos ei ollut Nirvanan hihamerkkiä oli paska jätkä. Nirvana oli kehissä aina yläasteele asti, jollain se unohtui kyllä moneksi vuodeksi. Nykyään taas soi tasaisesti soittimessa.

KoЯn - KoЯn

Aivan tajunnan räjäyttäjä. Juuri ennen Life is Peachya pääsin käsiksi tähän mestariteokseen. Sain siis periaatteessa kaksi kärpästä samalla iskulla. Jos on Nevermind se the levy grungelle, on tämä sitä ns. nu-metalille. Ross Robinson teki aivan käsittämättömän kovaa työtä tämän levyn saundien kanssa, avasi uuden maailman. Blindin intro on käsite. Korn toi mukanaan ns. C-osa hiljentymisen, josta lähdettiin älyttömään myllyyn. Shoots and Ladders ja Faget tästä parhaina esimerkkeinä. Ei löydy sellaista Metal Hammerin tai Kerrangin lehteä 1997-2003, josta ei olisi leikekirjaani kerännyt kaikkea mahdollista KoЯnista. Kokoelma on kattava ja olen siitä ylpeä. Who Then Now:n VHS ei enää pyörittänyt. Vappujuhlissakin tykitettiin silloin KoЯnin lisäksi Bizkitin ekaa, RATMia ja Coal Chamberia. Jälkimmäisen tatskaakin olin hankkimassa, mutta mutsi saatana ei antanut lupaa. Clownin videossa olevan selkätatuoinnin vois vaikka wanhemmalla iällä ottaa. Herjalla. Uudesta KoЯnista en välitä, mutta se ei vie mitään pois etenkin kahdelta ekalta levyltä.

Tool - Ænima

Pyyhälsi lävitseni kuin perkele. Pyhä rakkaus tähän bändiin ei kuole koskaan, Stinkfististä kaikki lähti. Jotain niin täydellisen uutta ja raikasta vaikka muutaman vuoden myöhässä vasta bändin löysinkin. Perään tuli Lateralus, jonka voisin hyvin nimetä tähän myös. Provinssin keikka ja kaikki ne muistot... Voi melkein sanoa, että Tool kuvaa tuota aikakautta elämässäni erittäin hyvin. Muutti myös muusikkona minua Queenin ja Zappan ohella eniten. Mulla on aina pieni Tool-vaihde soitossa päällä. Kaks Tool-aiheista kuvaa jo valmiiksi piirrettynä. 46&2 on geeniperimäni.

Mars Volta - De-Loused in the Comatorium

Ilmestyi kun olin intissä. Rovajärvi -03. Ei lisättävää.

Tim MInchin - Ready for this?

Nykypäivän suurin esikuvani. Mahtavia lyriikoita ja pianotyöskentelyä järkyttävän ammattitaitoisesti. Kova levy.

Nykyään on kyllä vaikea saada itseään innostumaan uusista levyistä tai bändeistä, mulle suurimmat (muiden tekemät) musiikkiteokset on jo tehty. Tuosta jäi niin pirusti hyviä levyjä listaamatta että oikein harmittaa, mutta menköön nyt näillä.

 

[secord]

Tool - Ænima

Pyyhälsi lävitseni kuin perkele. Pyhä rakkaus tähän bändiin ei kuole koskaan, Stinkfististä kaikki lähti. Jotain niin täydellisen uutta ja raikasta vaikka muutaman vuoden myöhässä vasta bändin löysinkin. Perään tuli Lateralus, jonka voisin hyvin nimetä tähän myös. Provinssin keikka ja kaikki ne muistot... Voi melkein sanoa, että Tool kuvaa tuota aikakautta elämässäni erittäin hyvin. Muutti myös muusikkona minua Queenin ja Zappan ohella eniten. Mulla on aina pieni Tool-vaihde soitossa päällä. Kaks Tool-aiheista kuvaa jo valmiiksi piirrettynä. 46&2 on geeniperimäni.

No kyllähän tämä kuuluu myös omaan listaani, vaikka jätin sen pois ettei näyttäisi liian tylsältä. Tosin silloin joskus 1997, kun ensimmäistä kertaa levyä tyttöystäväni hehkutuksen johdosta kuuntelin, ei avautunut albumin hienous lainkaan. Muutamat kerrat meni kuunnellessa ihan silkasta ihmetyksestä, että mitäs skeidaa tämä nyt sitten on?! Mutta, sitten jokin naksahti päässä ja täysin uusi maailma avautui. Kuulostaa yhä tuoreelta ja raikkaalta kaikkien näiden vuosien ja tuhansien kuuntelukertojen jälkeenkin. Pushit ollut muuten voimasoitossa viime kuukaudet.

 

[The Hockey Handbook]

Dire Straits - Brothers In Arms

Itse en kyllä julkaisun aikoihin ollut musiikinkuunteluiässä, kun sain tämän recordin käsiin niin siitä kohtaa syntyi ikuinen rakkaus Mark Knopfleria kohtaan, ei mikään homorakkaus vaan miehen sävellys- ja kitaransoitto taitoa kohtaan.

Money for nothing, ikimuistoinen guitarsound ja meininkiä kuten seuraavassakin eli kyseessä siis Walk of Life, tanssijalka rupeaa vipattamaan vaikken mikään suuri twistaaja olekaan. Myös Walk of Lifen koskettimet jäävät soimaan päähän ikuisiksi ajoiksi.

Sitten tullaan hieman herkempään eli Your Latest Trick, trumpetilla lähdetään liikenteeseen höystettynä Knopflerin maagisella kitaralla, intron kohdalla käy mielessä että voikohan tämä paremmaksi muuttua? No voihan se kun saxophone otetaan mukaan. Seuraavana vuorossa yksi Knopflerin parhaista hidas tempoisista, Why Worry, hyvät sanat mutta lyriikat eivät ole kuitenkaan pääosassa herralla, upeasti sävelletty kappale ja instrumentalina toimii ihan yhtä hyvin.

Kermana kakun päällä tietysti Brothers in Arms. Upeaa, niin upeaa, ehkä se oli tämä kappale tai koko albumi kun tajusin että kitaraa ei todellakaan ole tarkoitettu komppaamiseen, jotenkin minuun iskee Knopflerin tyyli sävellysten ja kitaransoiton osalta. Annetaan jokaiselle soittimelle vuoro, etenkin kitaralle ja se kuulostaa hyvältä. Bonuspisteet myös So Far Awaylle ja muille.

Peeveli vieköön kun piti tähän aikaan tulla Jatkoaikaan, nyt joutuu kuuntelemaan levyn vielä läpi kun meininki iski. Aamulla pitää olla viideltä liikenteessä mutta onhan musiikille aina aikaa.

Hyvin kirjoitettu. Sain ensimmäisen CD-soittimeni rippilahjaksi vuonna 1990 (Sony Discman) ja sen mukana ensimmäisen CD-levyni. Se oli Brothers In Arms. Varsinkin nimikappale laitettiin aina soimaan illalla nukkumaan menneessä kuulokkeet korvilla... Mahtava fiilis...

Sen jälkeen olenkin ollut suuri Knopfler-fani. Kaikki mahdollinen löytyy... Mm. toista sataa bootleggia jne. Ja aikoinaan jäi mieleen tämä Miami Vicen jakso missä Brothers In Arms soi taustalla...

 

[Rod Weary]

Koska Toolit on jo sanottu, sanon

Mike Oldfield - Tubular Bells

Tarkemmin kun noita miettii, niin kyllähän Toolin sedät ovat Tubular Bellsinsä kuunnelleet. Ja jottei nyt ihan yhteen jätetä, niin

Pink Floyd - The Dark Side of the Moon

Paremmuusjärjestykseen en noita laita, pysyn siinä kronologisessa järjestyksessä, missä nuo tajuntani räjäyttivät.

 

[pehtoori]

Kuulostaa yhä tuoreelta ja raikkaalta kaikkien näiden vuosien ja tuhansien kuuntelukertojen jälkeenkin. Pushit ollut muuten voimasoitossa viime kuukaudet.

Pistinpä itsekin pyörimään soittimeenpitkästä aikaa. Et sä paskaa puhu. Hauskana kuriositeettina muistan tilanteen kun olin isosena rippikoulussa Turun saaristossa. Roolini oli vapaampi koska en osallistunut lainkaan uskonnon opetukseen vaan olin ns. viihdyttäjä isonen ja hommani oli hoitaa iltaohjelmat sun muut hauskuutukset. Æniman CD-levyssä (vinyyleistä poiketen) on pentagrammi. Joku leirillä kolmos- tai nelosheppuna ollut diakonissa otti ihan älyttömät kilarit siitä levystä kun näki mun sitä soittimeen työntävän. Meinasin saada karkotuksen koko leiriltä kun ilmoitin, että tätä on kuunneltu jo monena iltana, eikä kenestäkään ole vielä tullut ainakaan ulkoisten merkkien perusteella satanistia. Ja tämä tapahtui koko leiriväen edessä. Noh, viihdyttämäänhän mä sinne olin mennytkin! Saivat lapsukaiset ainakin sitä koko rahalla!

Papilla puolestaan oli huumorintajua ja mainitsi hienosti rivien välistä tilanteesta konfirmaatiosaarnassaan. Tuskin se abbedissa vai mikälie sitä tajusi, niinkuin ei pitänytkään tajuta.

 

[secord]

Pistinpä itsekin pyörimään soittimeenpitkästä aikaa. Et sä paskaa puhu. Hauskana kuriositeettina muistan tilanteen kun olin isosena rippikoulussa Turun saaristossa. Roolini oli vapaampi koska en osallistunut lainkaan uskonnon opetukseen vaan olin ns. viihdyttäjä isonen ja hommani oli hoitaa iltaohjelmat sun muut hauskuutukset. Æniman CD-levyssä (vinyyleistä poiketen) on pentagrammi. Joku leirillä kolmos- tai nelosheppuna ollut diakonissa otti ihan älyttömät kilarit siitä levystä kun näki mun sitä soittimeen työntävän.

Oli ihan pakko tarkastaa, että mun omistamassa CD-versiosta ei tuota pentagrammia löydy. Mutta enivei, kai soitit Eulogya?

 

[Hirvonen]

Hector - Kadonneet lapset

Paras suomalainen albumi omasta mielestäni. Löysin tämän helmen vasta alle vuosi sitten, mutta sen jälkeen olenkin kuunnellut levyn läpi lukemattomia kertoja. Monipuolisuus on ehdottomasti yksi tämän tekeleen vahvuuksista, sillä biisit ovat keskenään kovinkin erilaisia. En osaa valita levyltä omaa suosikkiani, sillä rehellisesti sanoen pidän jokaisesta biisistä. Hyvää musiikkia ilman sen suurempia kikkailuja.

 

[secord]

Yksi vielä:

Katatonia - The Great Cold Distance

Löysin tämän bändin vasta vuonna 2006 kuultuani radiosta mainitulta levyltä In The White-kappaleen ja jotain naksahti päässäni. Seuraavana päivänä levykauppaan, levy taskuun, sieltä walkmaniin ja napit korviin. Julkisella kulkuvälineellä töihin matkatessani olin aivan transsissa levystä ja levy kuulosti kevyen lumisateen säestämänä järisyttävän hyvältä. Melkein itkin onnesta. Kuulun varmasti Katatoniasta pitävien joukossa omituiseen haaraan, sillä viimeiset kolme levyä ovat mielestäni orkesterin parhaat. Toki Last Fair Deal Gone Down löytyy hyllystä, mutta ei se silti nostata yhtä voimakkaita tunteita kuin TGCD tai kaksi viimeisintä albumia.

 

[Kumielvis]

Joo yksi vielä, albumi joka on itse asiassa juuri nyt kuuntelussa eli Nick Cave & The Bad Seeds: Murder Ballads.
Levy joka on ollut mulla läsnä koko elämäni. Vanhempieni suosikkeja, etenkin äitini. Tätä levyä on tullut kuunneltua, usein tahtomattakin, ja vuosia varrella siihen on kiintynyt ja sitä on oppinut rakastamaan. On vaan harvinaisen hieno levy tunnelmaltaa, sanoituksiltaan, sovituksiltaan. Suosittelen.

 

[Pavlovin Koira]

Hector: Kadonneet lapset. Levy täynnä melankolisia, hienotunnelmaisia biisejä täynnä sanomaa. Hector on mielestäni Juicen ohella hienoin sanankäyttäjä suomalaisessa musiikissa.

Hector - Kadonneet lapset

Paras suomalainen albumi omasta mielestäni. Löysin tämän helmen vasta alle vuosi sitten, mutta sen jälkeen olenkin kuunnellut levyn läpi lukemattomia kertoja. Monipuolisuus on ehdottomasti yksi tämän tekeleen vahvuuksista, sillä biisit ovat keskenään kovinkin erilaisia. En osaa valita levyltä omaa suosikkiani, sillä rehellisesti sanoen pidän jokaisesta biisistä. Hyvää musiikkia ilman sen suurempia kikkailuja.

Vau, enpä olisi odottanut että täällä joku toinenkin nimeää tämän levyn. Kadonneet Lapset ja Tuntematon Sotilas ainakin ovat haikeudessaan huikeita kuuntelukokemuksia. Toisaalta repeän aina biisille "Insinöörin unet." Pitääkin kuunnella tuo levy illalla kun pääsen kotiin. Edellisestä kerrasta on jo aika monta vuotta.

 

[Stouts77]

KISS - Destroyer

Sain tämän levyn joululahjaksi joskus miekka ja kilpi, mutta kolahti niin perkeleen lujaa. Aikaisemmin kun ainoat musiikit mitä olin kuullut olivat isosiskon joitain diskorenkutuksia tyyliin Boney M. Tosin tovia aikaisemmin oltiin naapurin pojan kanssa Kiss:iä kuunneltu heidän kotona, joten epäilen naapurin isän antaneen lahjavinkin äidille.

Metallica - Master Of Puppets/Ride The Lightining

Nämä ostin ihan itse säästämilläni markoilla Porvoon paikallisesta soitin/musiikkiliikkeestä samaan aikaan. Siinä sai 11-vee jannun pitkä takatukka kyytiä!

Amorphis - Tales From The Thousand Lakes

The Karelian Isthmus jo säväytti 1000 voltin voimalla, mutta TFTTL räjäytti potin. Ja on edelleenkin yksi parhaimpia melodisen Death-metallin albumeja! Sanat eivät vain riitä kertomaan kuinka tärkeä levy tämä itselleni on. Huikeutta!

Ja olisihan nuita vaikka mitä maininnan arvoisia levyjä mm. Death-Symbolic, Hypocrisy-Penetralia, Toolin koko tuotanto jne. Tulisi pitkä lista.

 

[BigRedCat]

A Night at the Opera onkin täällä jo Queenilta mainittu ja voisin heiltä mainita useankin levyn. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin on tehnyt Queen II, joka eroaa myöhemmästä materiaalista melko suuresti, mutta sisältää aivan nerokasta kamaa. Mayn (yhtä Taylorin biisiä, joka on levyn heikoin, lukuunottamatta) kynästä oleva valkoinen puoli, jonka mestariteoksina Father to Son ja White Queen, sekä Mercuryn kappaleista koostuva musta puoli, jonka ehdoton kruununjalokivi on kiehtova, monimutkainen ja jännittävä The March of the Black Queen. Myös Mercuryn säveltämä The Fairy Feller's Master-Stroke ansaitsee tulla nostetuksi esiin tältä muutenkin mahtavalta levyltä.

Käsittämättömän hieno levy, joka antaa edelleen joka kuuntelulla itsestään uusiakin juttuja. Melko tuntemattomaksihan tämä on ymmärrettävästi jäänyt, eikä moni Queeniakaan diggaileva ole lätystä tietoinen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kari Peitsamo ja Ankkuli: Jatsin syvin olemus

Jatsin syvin olemus oli ehkä hukassa, mutta klassikkoalbumilla löytyi rockin syvin olemus.

Tähän on helppo yhtyä! Peitsamon debyyttilevy oli likimain nerokas tekele, ja tuotos on kestänyt harvinaisen hyvin ajan hammasta. Ehkä siksi, että se kiinnittyy julkaisuajankohtaansa vain ohuesti eikä edusta oikeastaan mitään tuon ajan genreä tyylipuhtaasti, ja myös siksi, ettei levyn rock-minimalismi juurikaan sisällä herkästi happanevia osia. Vastaavan levyn voisi tekaista yhtä hyvin vuonna 2014, eikä kukaan ihmettelisi että kuulostaapa 70-lukuiselta.

Absoluuttinen Nollapiste - Muovi antaa periksi

Mielestäni Suljettu on tamperelaistuneen rovaniemeläisorkesterin kunnianhimoisin ja jämerin julkaisu, mutta Muovilla Nollapisteen varhainen kotikutoinen pulkkailuasenne saavutti yläkuolokohtansa. Arkisten havaintojen, kielellisten kikkailujen ja vasiten haettujen sävelkoukkujen sekamelska kävi eksentriseksi. Levyllä oli jäätävä nippu loistavia kappaleita, joista voisi käyttää nyttemmin nimitystä "biisiaihio". Ehkä juuri kotikutoisuudesta ja alituottamisesta johtuen silloisten lukiolaispoikien lennokkikerhomainen käsityömeninki johti hienon levyn syntymiseen.

 

[powerplaymaker]

Rush - Moving Pictures

Rushin tuotannosta löytyy lukuisia hyviä albumeita, mutta alunperin juuri Moving Pictures sai aikaan suuren vaikutuksen meikäläisessä.

Pink Floyd - Dark Side of the Moon

Pink Floydin musiikki voi olla monelle varsin haastavaa, eikä kappaleita voi kuunnellta "yhtä sieltä ja toista täältä" -periaatteella, vaan albumit ovat kokonaisuuksia; tarinoita, joita kuunnellaan kokonaisuuksina. Pink Floydilta Wish You Where Here ja The Wall ovat myös vaikuttavia kokonaisuuksia, mutta Dark Side menee ykköseksi.

Pearl Jam - Ten

Ten; yksi kaikkien aikojen kovimpia albumeita kahden jo mainitsemani ohella. Jokainen kappale tiukkaa terästä.

 

[Reverent]

En ole mikään hirveä musiikkidiggari, mutta esim. fillaroidessa on mukavaa kuunnella hyvää musiikkia. Reverentille kolahti esiteini-iässä Streycatsin eka levy. Ekan version hain välitunnilla nostalgiselta Musiikki-Heliniltä c-kasettina. Myöhemmin hankin saman levyn lp:nä ja kerran vielä cd:nä. Hittibiisien Runaway boys ja Rock this town lisäksi levyltä löytyy lukuisia muitakin helmiä, esim. jenkkien Irakin suurlähetystön kaappauksesta kertova Storm the Embassy. Ja kestää kuuntelua oikein hyvin vieläkin.

 

[Radiopää]

Haluan mainita kaksi levyä, mutta toistaiseksi ilman perusteluja:

King Crimson: In the Court of the Crimson King

The Grateful Dead: American Beauty

 

[Hakki#20]

Hurriganes: Roadrunner

Olin tokaluokkalainen kun kaverin isosysteri nauhoitti tämän minulle c-kasetille. Ja sen jälkeen maailmani muuttui totaalisesti.

Van Halen: Van Halen

Tämä levy avasi aistit täydellisesti imaisten minut lopullisesti hard rock/heavy-maailmaan.

Stevie Ray Vaughan and Double Trouble: Texas Flood

Kuuntelin pelkästään heavya kunnes amiskaveri lähes pakotti kuuntelemaan kyseisen kiekon. Taas mieleni avartui itselleni uuteen genreen.

Frank Marino: Juggernaut

Kyseinen lp-levy soi liki nonstoppina kunnes joku mulkvisti pölli sen kotibileissä. Nyt on cd-versio visusti tallessa.

Metallica: Master Of Puppets

Täydellinen levy.

edit. tämä meinasi unohtua:

Eppu Normaali: Maximum Jee & Jee
Tätä levyä kuunneltiin yläasteen musatunneilla ja oltiin niin perkeleen kapinallisia.

Tässä on nimenomaan eniten minuun vaikuttaneita levyjä, parhaat levyt-listaus saattaisi näyttää hieman toiselta.

 

[Rommeli]

Ozzy Osbourne: No More Tears

On vaan aivan käsittämättömän hieno levy. Ostin aikoinaan melko pian julkaisemisen jälkeen C-kasetilla ja tätä sitten tuli kuunneltua lopun lomaa korvalappustereoilla.

 

[Rinksu]

Metallica: Master Of Puppets

Täydellinen levy.

Ei lisättävää minulla. Potkaisee edelleen samalla tavalla kuin silloin joskus kauan sitten kun ensimmäisen c-kasettiversion sain ja tietysti törkeästi kopioituna.

Slayer - Seasons In the Abyss
Niistä kolmesta kovasta Slayer-levystä se itselle rakkain. Death Skin Mask hipoo täydellisyyttä.

Devin Townsend Project - Addicted!
Lähivuosien kuunnelluin albumini. Tyylikäs yhdistelmä kohkausmetallia ja euroteknoa. Anneke van Giersbergen on upea laulaja ja Numberedin vokaali-soolo on vain niin kaunis.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Haluan mainita kaksi levyä, mutta toistaiseksi ilman perusteluja:

King Crimson: In the Court of the Crimson King

The Grateful Dead: American Beauty

Nämä ovat äärimmäisen tärkeitä ja tietysti vaikutuksen tehneitä levyjä minullekin. Molempien yhtyeiden katalogista löytyy toki muutama loistoalbumi näiden oheen, mutta juuri KC:n kohdalla tuo yhtyeen ensilevy on monella tapaa merkittävin, ajatellen jopa kokonaisen musiikkigenren myöhempää kehitystä.

Grateful Deadin Aoxomoxoa on tehnyt sillä tavalla suurimman vaikutuksen minuun yhtyeen levyistä, että kiinnostukseni yhtyeeseen virisi juuri tuosta levystä. Palautuu mieleen, kuinka kuuntelin Aoxomoxoaa hämärässä silloisen tyttöystäväni kanssa, punaista Norttia pää kenossa poltellen (ei jatsitupakkia, välttämätön täsmennys).

 

[Reds72]

Oman ylivoimaisen suosikkibändini E Street Bandin kolme mielestäni parasta levyä. tunnelmasta riippuen :
runollinen The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle. Tässä olivat vielä mukana rumpalina Vini Lopez ja pianossa David Sancious. New York City Serenade on yksi historian upeimmista balladeista.
täydellinen Born to Run. Ei yhtään huonoa biisiä. Ja mestariteoksia täynnä : nimiraita, Thunder Road, Jungleland (jossa Clemonsin upea fonisoolo) jne.
synkkä Darkness on the Edge of Town. Tähän aikaan bändin live-esiintymiset olivat ehkä parhaimmillaan. Kannattaa tsekata tuubista Capitol Theatren keikka vuodelta 1978.

What's Going On - Marvin Gaye.
Uskomattoman rohkea, kaunis ja loistavasti soitettu. Kestää kuuntelua vuosikymmenestä toiseen.

Moondance - Van Morrison.
Van the Man maagisimmillaan.

 

[MikGo]

Metallica - Ride the lighting

Oli ensimmäinen cd-levy minkä ikinä ostin. Johdatteli raskaampaan musiikkiin noin viisitoista vuotta sitten ja sillä tiellä mennään vieläkin. Edelleen mielestäni parhaita metalli albumeita mitä koskaan tehty.

Mokoma - Kurimus

Ensimmäisiä suomalaisia tämän musiikkilajin edustajia joihin tutustuin. Upposin Mokomaan täysin ja sen keikoillakin ravattiin ahkerasti. Kasvot kohti itää on kyllä vieläkin erittäin rautainen kappale.