Vaikutuksen tehneet albumit

[Ted Raikas]

Hieno ketju. Eräänlainen vastaava on ollut ajatuksissa jo pitkään, mutta tavallaan tämä ajaa saman asian. Voi silti tosin olla, että perustan sen vielä. Katsotaan!

No asiaan. Listataanpas jotain (ei missään suoranaisessa paremmuusjärjestyksessä, vaan mitä ekana putkahtaa mieleen):

Pink Floyd: Wish You Were Here

Omasta mielestäni Pink Floydin tärkeimpiä (ellei jopa tärkein) ja ainakin tasapainoisin levytys, joka sisältää oikeastaan pelkästään helmiä. Jaksa niitä tässä luetella ja analysoida sen tarkemmin, lähes kaikki musiikkia vähän enemmän harrastavat on tämän albumin kuunnellut taatusti. Yksi kaikkien aikojen levytyksiä, siellä on ollut kova meininki studiossa.

King Crimson: In the Court of the Crimson King

Tässä toinen levy, jossa ei heikkoja hetkiä löydy, vaikka täikammalla raaputtelisi. Silkkaa vimmaisuutta alusta loppuun joka kestää ajan hammasta vuoren lailla. Jotenkin aina yhtä modernia ja useisiin erilaisiin musiikkityyleihin pureutuvaa. Omasta mielestäni ko. yhtye ei tämän jälkeen ihan samanlaiseen täsmäiskuun ole pystyneet, vaikka hienoja juttuja löytyykin roppakaupalla.

CMX: Aura

Mielestäni yksi suomalaisen rokin kulmakiviä ja omana aikanaan ihan ainutlaatuinen sekoitus punkia, folkia, poppia, taiderokkia ja progea. Toki CMX ei ole eka joka tuota kaikkea on yhdistellyt, mutta tällä levytyksellä homma on jotenkin viety todella pitkälle ja äärimmäisyyksiin. Hyvin erilaiset biisit seuraa toisiaan ja sisältää myös äkkivääryyttä ja kokonaisuus vaan toimii vuodesta toiseen.

Porcupine Tree: Stupid Dream

Kesti tovin, että tämä levy ja sen saundimaailma avautui, mutta kun se sen teki, niin laajenikin kertaheitolla ja todella hämärään maailmaan. Porcupine Treen määrittely musiikillisesti on hankalaa, sillä määritelmä proge on jotenkin todella yksiulotteinen, vaikka proge itsessään ei sitä olekaan. Tässä yhtyeessä yhdistyy niin paljon asioita useiden vuosikymmenten musiikillisista virtauksista ja tämä on tietyllä tapaa kaikkein kipeimmäksi vedetty levy yhtyeen tuotannossa. Tunnelma on aika lailla maailmanlopullinen ja kuolemaa nuolevan melankolinen. (Näennäinen) kepeys on vain harha.

Amorphis: Elegy

Suomalaisen death metal suuruuden paras levy, tai ainakin lähelle. Joka tapauksessa omissa kirjoissani merkittävin. Death metal nyt ei tietystikään tässäkään kuvasta kaikkea, sillä mukaan on sotkettu psykedeliaa, progea, konemusiikkia ja kansanmusiikkia. Tälläkin levyllä kaikki biisit puolustaa paikkaansa ja on yhä edelleen hienoa kuulla kun yhtye soittaa nuoruuden vimmassaan ja ennakkoluulottomasti kokeilee tyylilajien rikkomista.

Shpongle: Tales of the Inexpressible

Tässä on taas yksi yhtye jota on todella vaikea karsinoida mihinkään tiettyyn elektronis/akustisen musiikin tyyliin suoraan. Lainauksia ja irtiottoja joka suuntaan löytyy, mutta musiikki kulkee ja soljuu eteenpäin poukkoillen ja luo sellaisen psykeelisen kokonaisuuden, että kun kuuntelet yhden biisin, haluat jatkaa eteenpäin tarinaa, kun lähes kaikki limittyy toisiinsa jotenkin. Mielikuvituksellisen musiikin juhlaa tämä levy, kenties yhtyeen paras, joskin muutama rinta rinnan kamppailevaa hyvin erilaisilla fiiliksillä varustettua levyä myös löytyy kataloogista.

Vibrasphere: Archipelago

Kun "tarinalevyihin"päästään, niin ruotsalaisen progressiivista trancea tekevän duon tätä nimenomaista levytystä ei voi unohtaa. Tyylilaji hyppii rauhallisemmasta ambientia ja dubia sekoittelevasta ilmaisusta sinne tanssittavempien melodisten ja hitaasti kehittyvien rytmien maailmaan. Tunnelma on loppukesästä syksyyn ja kohti talvea matkustava Itämeren tuoksuinen albumi. Lajityypissään verraton.

Tangerine Dream: Force Majeure

"Vain" kolmen kappaleen pituinen pläjäys, mutta kappaleilla toki on sitten sitä pituutta ja ne kehittyy hyvin progressiivisesti ja sellaista 70-luvun syntetisaattorien juhlaa aivan mielettömillä melodioilla ja intensiteetillä. Tangerine Dream on niitä parhaita juttuja, mitä Saksasta on musiikkikartalle tullut, joskin tuotanto on niin laaja, että sinne on etenkin viime vuosikymmeninä mahtunut kaikenlaista roskaa. Klassikot ei kuitenkaan kuole ja niiden kunniaa ei viedä pois.

***

Tulihan tuossa nyt muutamia viiden tähden levyjä omalta listalta. Lisääkin olisi. Katsotaan myöhemmin jos raaputtelisi jotain.

 

[Musta Nuoli]

Slayer - Seasons In the Abyss
Niistä kolmesta kovasta Slayer-levystä se itselle rakkain. Death Skin Mask hipoo täydellisyyttä.

Sen verran on pakko pilkkua nussia pyhässä asiassa, että se on Dead Skin Mask, ei Death Skin Mask. Onko tuo nyt sitten muka se rakkain albumi, jos ei edes sen parhaiden ja täydellisimpien biisien nimiä muista oikein?

Oletan kuitenkin armollisesti, että kyseessä oli kirjoitusvirhe eikä se, että et oikeasti muistaisi lempilevyn kohokohtabiisin nimeä.

Vaikutuksen tehneitä levyjä on paljon, Slayeriltäkin niitä löytyy. Erityisesti Reign In Blood sekä Hell Awaits. Slayer olisi tosin voinut pistää pillit pussiin Divine Interventionin julkaisun jälkeen. Tuosta tulee syyskuussa 20 vuotta täyteen, sen jälkeen Slayer onkin ollut kivenkova livebändinä mutta studiolevyjen suhteen varsin vaatimaton.

My Dying Briden debyytti As The Flower Withers iski aikoinaan kovaa, samoin kuin Paradise Lostin Gothic sekä Anatheman Serenades ja erityisesti The Silent Enigma. Sen jälkeen tuokin bändi lähtikin alamäkeen, aluksi lievään luisuun ja lopulta kiihtyvällä tahdilla kohti merkityksettömyyttä.

 

[Rinksu]

Sen verran on pakko pilkkua nussia pyhässä asiassa, että se on Dead Skin Mask, ei Death Skin Mask. Onko tuo nyt sitten muka se rakkain albumi, jos ei edes sen parhaiden ja täydellisimpien biisien nimiä muista oikein?

Ei, eilen ostin alelaarista. Elikkäs typo, jota sinä varmaan et ole koskaan tehnyt?

 

[cottonmouth]

Ensimmäinen CD, jonka ostin (nörttikaveriltani, joka ei tuosta tykännyt) eli Green Dayn Dookie-albumi kieltämättä teki vaikutuksen. Kun tuossa mökkimatkalla tuli se taas autossa kuunneltua läpi, niin ei ole menettänyt yhtään mitään 20 vuodessa.

 

[Valapatto]

On kyllä hieno ketju, jota on mukava lueskella.Teenpä itsekin pienen listan, joka käsittää vain murto-osan vaikutuksen tehneistä albumeista, mutta nämä nyt siinä ainakin ovat onnistuneet.


Guns N' Roses: Appetite for Destruction

Guns N' Roses on mulle se bändi joka silloin nuorena iski räjäyttämään tajunnan. Tämä debyyttialbumi potkii edelleen aivan helvetin hyvin. Palaa kuunteluun tasaisin väliajoin. Suosikkikappaleet vaihtelevat, mutta en löydä levyltä yhtään huonoa tai edes kohtalaista tekelettä, vaan kaikki on mulle täyttä timanttia. Moni noiden nuoruusvuosien bändi on jäänyt unholaan, mutta Guns N' Roses ei.


Sentenced: The cold white light

Sentenced toimii mulle ihan jokaisella levyllään, mutta jotenkin olen valinnut tämän suosikikseni. Varmaan moni muun Sentenced-fani ei. No one there on yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä kappaleista itselleni.


Weeping Willows: Endless Night

Weeping Willows vetoaa mun tunteisiin surullisilla ja kaihoisilla, mutta silti niin kauniilla kappaleillaan. Hienoa musiikkia liki läpi tuotannon, mutta itselle tärkein on juuri tämä Endless Night ja sen samanniminen toivonkipinän elossa pitävä päätösraita.

Damien Rice: O

Molemmat Damien Ricen studioalbumit iskivät aika lujaa tuossa muutama vuosi sitten. Tämä on ehkä muodostunut itselle jotenkin läheisemmäksi. Enpä olisi aikanaan miltei pelkkää metallia kuunnellessani joskus uskonut innostuvani lähinnä tämänkaltaisesta musiikista. Täynnä loistavia kappaleita. Muistelisin jostain lukeneeni, että kyseinen herra on melkoisen mulkku luonteeltaan, eikä yhteistyö meinaa sujua oikein mihinkään suuntaan. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa on luvassa kuitenkin lisää musiikkia tältä irkulta.


Mirel Wagner: Mirel Wagner

Olin onnistunut kuulemaan vain yhden tai korkeintaan kaksi kappaletta tältä naiselta, ennen kuin näin hänet keikalla joskus tämän albumin ilmestymisen aikoihin. Mirel vaikutti hyvin jännittyneeltä esiintyessään ja mm. keskeytti soiton kesken kappaleen muutamaan otteeseen ja soperteli anteeksipyyntöjä väliin. Silti keikalla vallitsi vangitseva tunnelma kun eleettömästi esiintynyt Wagner soitti tarinoitaan kuolemasta. Levy meni hankintaan saman tien ja on ollut ahkerassa kuuntelussa. Nyt olen odottanut pitkään innolla aivan näinä päivinä ilmestyvää kakkoslättyä.


YUP: Yövieraat

YUP on yhtye jonka koko tuotanto on kuunneltu läpi lukemattomia kertoja. Aivan loppupään tuotantoa lukuun ottamatta orkesteri on tehnyt melkoista timanttia. Itse en oikeaoppisten YUP-fanien tapaan ole kuitenkaan kokenut yhtyeen aivan alkuvuosien tuotoksia suurimmiksi suosikeiksini, vaikka hienoa kuunneltavaa ovatkin. Miettimisen jälkeen valitsin tämän Yövieraat albumin yhtyeen itselleni vaikuttavimmaksi levyksi kenties sen takia, että se on puoskarien tuotoksista viime vuosina vieraillut useimmiten soittimessani.


Jarkko Martikainen: Rakkaus

YUP:sta luonnollisesti jatkaen myös Jarkko Martikaisen soolotuotannot ovat suurimmaksi osaksi osuneet meikäläisen kohdalla maaliin. Tämä Rakkaus on todellinen napakymppi ja varmaan omalta osalta 2000-luvun kuunnelluin levy. Varsinkin levyn avaava Jos mulla menisi todella huonosti, nimikappale Rakkaus ja hieno Valssi tanssitaidottomille ovat melko täydellistä musiikkia.


Black Sabbath: Black Sabbath

Nuorempana tuli kuunneltua aktiivisesti Sabbathia, Led Zeppeliniä ym. Tämä albumi iski nuoren miehen synkkään mieleen lujaa.


Pää Kii: Pää Kii

Tuorein tapaus tässä viestissä. Viime kesä meni monin paikoin Pää Kiitä kuunnellessa ja kaljaa juodessa. Tuli käytyä useamman kerran käytyä katsomassa myös livenä- ja juotua kaljaa myös silloin. Hieno levy.



Tulipahan niitä aika monta ja näemmä aika paljon myös viime vuosien suosikkeja. Mutta kaikki nämä ovat todella tehneet jonkun vaikutuksen ja sopineet hienosti kulloinkin vallinneeseen elämäntilanteeseen.

 

[Musta Nuoli]

Ei, eilen ostin alelaarista. Elikkäs typo, jota sinä varmaan et ole koskaan tehnyt?

Kuten jo edellisessä viestissä kirjoitin, niin oletinkin sinun vain tehneen kirjoitusvirheen sen sijasta, että väittäisit sellaista levyä lempialbumiksesi, jonka biisien nimiäkään et tietäisi.

Kirjoitusvirheet sinne tai tänne eivät minua kovastikaan haittaa, mutta sellainen jättää aina ikävän jälkimaun jos joku hehkuttaa parasta levyä/kirjaa/leffaa ikinä, josta ei sitten tiedäkään edes perusasioita. Näitäkin tapauksia on nähty. Mutta siitähän ei ollut kyse eikä kukaan sellaista väittänytkään.

 

[Delter]

Hmm. Mielenkiintoinen ketju. Täytyy joku ehtoo sivistää itseään ja kuunnella täällä mainittuja plaattoja läpi. Suurin osa esilletulleista on toki äärettömän kaukana omasta musamausta, mutta yksi levyllinen on juuri sopiva annos perehdyttävää eksotiikkaa. Kenties samalla saa hieman käsitystä eri tyylilajien ytimestä kun kerta levyt edustavat genrensä terävintä kärkeä.

Pari omaa poimintaa:

Eppu Normaali: Sadan vuoden päästäkin (Albumikuvaus @ Wikipedia)
Eppujen toiseksi viimeinen albumi on täyttä laatua nimikkokappaletta myöten. On vaikea eritellä, mikä levystä tekee niin hyvän. Ehkä yksinkertaisesti se, että siinä on nippu loistavia kappaleita. Löytyy vauhdikasta kitararockia, kuten aina kolahtava Suolaista sadetta, sekä vastapainoksi rauhallisen kaihoisaa tunnelmointia Niin äkkiä. Sanoituksista etenkin Sadan vuoden päästäkin on Martti Syrjältä aivan huikea tuotos ja osoittaa, kuinka täydellisen kauniisti mies hallitsee nostalgian kuvaamisen. Vahingossa vain -rallissa Juha Torvinen esittelee sävellystaitojaan ja Syrjä taiteilee siihen upeasti soljuvat lyriikat.

Eppujen lähes koko tuotanto suomirock-eralta on toki koluttu läpi ja seasta löytyy toinen toistaan parempia levyjä. Mutta kokonaisuutena 'Sadan vuoden päästäkin' on sellainen, että käytännössä koko plaatan sisältö on huolittu tiuhaan pyörivälle soittolistalle. Toisaalta esimerkiksi minkä tahansa vuosien 84-86 julkaisuputken albumeista voisi laittaa samaan kategoriaan. Kasarin kulta-aikoihin verrattuna 'Sadan vuoden päästäkin' -levyn lähtökohdat olivat toki täysin erilaiset eikä "paluu" varmasti ollut helppo. Mutta niimpä vain tuo levy lunasti odotukset, ja siirsi Eppu-saagan tyylikkäästi uuden vuosituhannelle.

The Offspring: Americana (Albumikuvaus @ Wikipedia)
Mikäli kävit peruskoulua 90-luvulla, tämä levy lienee jokseenkin tuttu. Kompetenssi ei riitä sanomaan, onko tässä välttämättä kyseessä musiikkitaiteellinen mestariteos, mutta ainakin omalla kohdalla 'Americana' ilmentää nuoruuteni "ensimmäistä omaa musiikkia". Tätä levyä ei löytynyt vanhempien levyhyllystä eikä se soinut autossa Yle Suomen listoilla. Americana oli se plaatta, joka vuorotteli omassa cd-soittimessa aina Bomfunk MC's:n In Stereon sekä Raptorin Ouu-raisakson! -levyn kanssa. Muuta musiikkia ei liiemmälti ollutkaan. 'Americanassa' oli silloin sopivasti pehmokapinaa minunkaltaiselle, äärimmäisen maltilliselle nuorelle, joka halusi musiikkimaisemaansa myös suuren maailman menoa ja meininkiä.

Kaiken kaikkiaan "Offarit" kuuluu niiden harvalukuisten bändien joukkoon, jota oikeasti haluaisin käydä katsomassa joskus livenä. Bändin myöhäisempääkin tuotantoa on tullut diggailtua, vaikka originelli särmä onkin poppoosta pikkuhiljaa kulunut pois.

 

[Rämekuukkeli]

System Of A Down - Mezmerize

Ainoa albumi koskaan, joka on ylittänyt siihen ladatut odotukset. Huikeaa tykitystä alusta loppuun ja sopivan kompakti paketti. Samalla ainoa 2000-luvun albumi, joka sopisi omalle top-20 tai jopa top-10 kaikken aikojen listalle.

Parempia albumejakin kyllä maailmasta löytyy, mutta tämä on viimeinen, joka sai aikaan todellisen wau-efektin. Ja tuostakin on aikaa jo kohta kymmenen vuotta. Perkele.

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Ainoa albumi koskaan, joka on ylittänyt siihen ladatut odotukset.

Teikäläinen taitaa olla melkoinen optimisti luonteeltaan? Omat odotukset on ylitetty jo pelkästään tämän vuoden puolella usean levyn toimesta. Viimeksi tämän teki pelkästään yksittäinen biisi, kun Slipknot näytti pari päivää sitten, että osaavat jälleen kymmenen vuoden tauon jälkeen tehdä agressiivista musiikkia ilman että väliin täytyy änkeä ylimelodisia nyyhkykertsejä.

Edit: Mikäli joltain on mennyt ohi, niin em. biisin kuulee vaikkapa tästä youtubeen vievästä linkistä.

Vaikutuksen tehneitä albumeja on aivan liikaa, jotta jaksaisin kirjoittaa jokaisesta jotakin ja aina unohtuisi joku listalta. Joten tämän linkin takaa löytyy allekirjoittaneen levykokoelma RYM:stä, jonka kolmelta ensimmäiseltä sivulta löytyy viiden (Master Of Puppets) sekä neljän ja puolen tähden levyt. Näiden nyt ainakin katsoisin tehneen jättämättömän vaikutuksen omalla kohdalla.

 

[Captain Slow]

Tässä muutama sekava albumi mitkä tuli mieleen ensimmäisenä. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Genreen katsomatta.

ZZ Top - Afterburner & Eliminator
Omasta mielestä kasarin parhaimmat rock-albumit. Itselle teki ainakin vaikutuksen albumien kitarataiturointi. Erityismaininta kappaleista "Stages" ja "Legs".
(Nuo biisit tuli alunperin kuultua tutun "reissumusiikeista" joiden innoittamina kuuntelin molemmat levyt.. Enkä pettynyt. Kannatti)

Raptori - Moe!
Suomiräpistä en piittaa oikeen, mutta Raptori on poikkeus säännöissä. Kantaaottavia kappaleita jotka on tehty pilke silmäkulmassa. Mainitaan nyt albumista kappaleet "Rattijuoppo" ja "Oi beibi". Unohtakaa kaikki Cheekit ja Jujut, tämä on kovaa tavaraa vielä 20 vuoden jälkeenkin.

Amaranthe - Amaranthe & The Nexus
Nyt päästään taas tuttavan reissumusiikkeihin. Olikohan albumilta biisi "Hunger" jonka bongasin levyltä. Toisena biisinä oli taas "Call Out My Name". Toimi hyvin, joten kuuntelin "The Nexus" - albuminkin kokeilumielessä koska debyyttilevy oli hyvää tavaraa myös. Enkä pettynyt tälläkään kertaa.

Biffy Clyro - Opposites
Muutama kappale tuli kuultua alunperin YleXillä. Tykkäsin kyseisistä kappaleista, joten ei muutakuin kuuntelemaan että mites levyt muut kappaleet. Ja toimi ihan hyvin. Osaa ne skottilaiset rockmusiikkiakin tehdä.

 

[KiVi]

Hmm. Mielenkiintoinen ketju. Täytyy joku ehtoo sivistää itseään ja kuunnella täällä mainittuja plaattoja läpi. Suurin osa esilletulleista on toki äärettömän kaukana omasta musamausta, mutta yksi levyllinen on juuri sopiva annos perehdyttävää eksotiikkaa.

Aivan samaa olen makustellut tässä jo useamman lomapäivän ajan. Huomenna otan asiakseni kuunnella ainakin yhden ennalta tuntemattoman albumin läpi.

Muiden nostamina innostuin jo aiemmin fiilistelemään vanhat tutut Katatonian The Great Cold Distancen ja Toolin Aeniman. Ai perse, että toimi. Etenkin Katatonian ko. albumia suosittelen lämpimästi, jos ei ole ennalta tuttu.

 

[Luulajanpuisto]

Lasketaanko live-levytkin tähän kategoriaan:
Iron Maiden - Live After Death.
Syksyä 1986 oli kun ostin tuon, tuplavinyyli oli formaatti. Ennestään omistin kaksi Maidenin levyä: Iron Maiden ja Killers. Joten siinä mielessä tämä livetaltiointi esitteli minulle aivan toisenlaisen Maidenin.
Se sanottakoon, että minun kirjoissani tämä on paras live-levy koskaan, kenenkään toimesta, ainoastaan Ramonesin It's alive pääsee lähelle.
Ja sekin on selvä, että tämä levy esitteli minulle Iron Maidenin siihen saakka parhaat biisit.

Slayer - South of Heaven
Ensimmäinen Slayer-levyni. Silloin, vuonna -89 kuulin puhetta, että "tämä on ihan paska Reign in Bloodiin verrattuna", mutta mitäpä siihen olisi sanonut. Edelleen yksi niistä Suurista Slayer -levystä.

Carcass - Symphonies of Sickness
Klassista grind corea. Taas vuodelta -89. Soiteltiin luokkakavereitten kanssa bändissä, ja minun osakseni lankesi opetella soittamaan Exhume to Consume kitaralla, vaikka olin rumpali. Ja vain siksi, koska omistin alkuperäisen levyn. Sanatkin piti kopioida siitä splatterin ja goren peittämältä aukeamalta. Edelleen, kaikkien vuosien jälkeen, päässä pyrkii soimaan Empathological Necroticismin tarttuvin riffi. Huonot saundit, erittäin huonot.

 

[teemu73]

Juice Leskinen - Ajan henki

Juicelta voisi tähän laittaa tosiaan paljonkin, mutta tämä on kyllä se, mikä teki aikanaan suurimman vaikutuksen, ja tulin vakuuttuneeksi siitä, että mies on nero.

Yö - Varietee

Täähän piti käydä kirjastossa kuuntelemassa kymmeniä kertoja läpi neljännellä luokalla. Lopulta viikkorahoja oli sen verran, että tuo 58 markkaa maksava lp tuli kotiinkin hankittua. Eka henk.koht. älppärini ja edelleen tallessa.

Sabrina - Something special

Tällä löysin italo-discon. Tykkäsin Sabrinan biiseistä jo ennen kuin kuulin niistä tisseistä. Tämä kyseinen teos oli siinä mielessä mainio, että se sisälsi useita remix-versioita tutuista biiseistä. C-kasetilta tätä kuuntelin varsin paljon ysi-luokalla.

Raptori - Moe!, tämä on kovaa tavaraa vielä 20 vuoden jälkeenkin.

Ehdottomasti! Ja toinen samoihin aikoihin kovaa kolahtanut teos oli Hausmyllyn Schysteemi, sekä toki vähän sen jälkeen julkaistu Remix Schysteemi. Bändin myöhäisempi tuotanto olikin sitten ihan kauheaa roskaa.

Tuon vanhan suomi-rapin minäkin olen löytänyt uudestaan tässä muutama vuosi sitten ja nuo on pakko olla aina kesäkuuntelussa mökkireissuilla mukana. Edellä mainittujen lisäksi Rapatti, Nikke T ja Murkulat nyt ainakin, mutta näiden levyillä oli muutamia pahoja huteja, joten ennemmin voisi puhua vaikutuksen tehneistä yksittäisistä biiseistä kuin kokonaisesta levystä.

 

[JonKorn]

Pantera-Vulgar Display Of Power. Tämä vei kyllä junnuna jalat alta. Olisiko ollut vuosi 93 kun kaveri tämän kasetin soittimeen heitti ja se oli menoa kerralla

 

[ace]

Twisted Sister - Come out and play

Tämän kun sain 7 tai 8-vuotiaana synttärilahjaksi C-kasettina niin mikään ei ollut enää entisensä musiikin suhteen. Käsittämättömän kova levy jossa ei ole yhtään huonoa biisiä ja muistan kuinka tuo levyn visuaalinen ilmekin kolahti isosti. Ja kyllä tuo levy vaan edelleenkin, melkein 30 vuotta myöhemmin toimii ja lasken edelleenkin ihan kärkipäähän kaikkien aikojen levyt -listallani.

Itse sain tämän LP:nä lahjaksi kun täytin 10 vuotta. Stay Hungry tuli soitettua puhki, mutta COAP on se mikä kolahti ja on edelleen mielestäni kautta aikain kovin TS levy.

LP version aukeava kansi on edelleen kovinta mitä kansitaiteessa on tehty. Dee irvistämässä viemärin kannen takaa, ei voi olla kovempaa!!

 

[Pavlikovsky]

Olisihan näitä vaikka kuinka, mutta listataan nyt muutama, jatkoa lienee tuloillaan tähän ketjuun, mutta tässä yksi....

The Jimi Hendrix Experience - Are You Experienced

Oikeastaan voisin listata tähän Henkan koko lyhyehkön, mutta sitäkin ytimekkäämmän ja urauurtavan tuotannon, mutta laitetaan tähän debyytti, kun sen kuulin aikajärjestyksessä ensimmäisenä. Oikeastaan tämä levy penskana johdatti minut klassisen rockin, bluesin ja hevinkin pariin, koska tällä levyllä, niin kuin kitaralegendan tuotannossa ylipäätään, luotiin suuntaviivat kaikkiin näihin genreihin. Upeaa raakaa kitarointia sekä hienoja biisejä itsessään, joista tämän virtuoosin lahjakkuuden voi kuulla. Vaikka Hendrixkin taustabändiä ollaan jopa jälkikäteen arvosteltukin selkeästi kitaristin perustasoa kehnommaksi, niin komppiryhmä hoitaa silti tehtävänsä ainutlaatuisen hienosti näillä studiolevytyksillä ja voisiko sitä itseasiassa kukaan muu paremmin tehdä? Paljonhan tästä levystä on eri versioita erilaisilla biisijärjestyksillä, mutta perusrunko on lujaa laatua. Red House on hienoin bluesveto, jonka olen koskaan kuullut, Fire svengaa kui hirvi Henkan käsittelyssä ja Hey Joe on upea varhaisen rockin ja bluesin yhdistelmä. Purple Hazen viiltävän hieno ja taidokas kitarointi antaa sävärit edelleen. Klassikkolevy.

 

[Pavlikovsky]

Motörhead - Ace Of Spades

Ajaton klassikko, joka johdatteli mut Lemmyn musiikkiin, mutta raskaampaan vanhan koulukunnan raskaaseen rockiin ylipäätään. Sellainen punkin, bluesin ja varhaisen rock`n rollin hybridi-levy, jossa musiikista välittyvä asenne on vähintään yhtä merkittävä tekijä kuin levyn musiikillinen sisältö. Toinen toistaan samantapaisempia biisejä, mutta siinä on myös levyn vahvuus, heikkoja lenkkejä ei kiekkoon mahdu vaan tämä on niitä levyjä, kun kuuntelijalle tulee hiki kuuntelukerrasta toiseen, kun Mr. Kilmister käskyttää maskuliinisen vahvasti. Lyriikat ovat Lemmyn tapaan mestaritasoa ja uppoaa kuulijakuntaan kuin veitsi sulaan voihin. Nimikkobiisi on hangattu puhki ajan myötä eri yhteyksissä, mutta pitää edelleen pintansa varsinkin livenä. Raskaasti junttaava Shoot You In The Back, kiertue-elämästä kertova Road Crew ja veturimaisen tehokkaasti kiskoillaan kulkeva Jailbait ovat suosikkeja. Bluesahtavan tanakka The Chase Is Better Than The Catch myös levyn kohokohtia. Paljon tulee Motörheadin katalogista kuunneltua nykyään paljolti muuta, mutta tämä on edelleen merkityksessään tärkein albumi Motörheadilta symbolisesti minulle ja oikeastaan koko raskaamman musiikin kannalta. Todellinen ässien ässä.

 

[Radiopää]

R.E.M.: Monster

Kuulin R.E.M.-yhtyettä ensimmäisen kerran heidän ensimmäisten hittilevyjen, Out of Timen ja Automatic for the Peoplen kautta, mutta eivät ne radiossa soitetut biisit mitenkään säväyttäneet. Ensimmäinen varsinainen levy, johon tutustuin kokonaisuutena, oli näiden jälkeen tullut Monster. Olin viimeinkin löytänyt indierockin.

Sigur Rós: Ágætis byrjun

Vuosisadan vaihteessa sitä oli siinä uskossa, ettei tulevaisuus enää tuo meikäläisen levylautaselle mitään uutta, vaan jatkossa soitan ainoastaan menneiden vuosikymmenten levyjä, niin eikös Islannista tule tämä porukka, joka toi uutta toivoa. Sigur Rósissa harmittaa vain se, että heidän kappaleensa tuntuvat soivan joka vuosi Hollywood-elokuvassa. Minä en tarvitse huumeita, koska minulla on 70-luvun proge ja Sigur Rós.

 

[haunted shores]

Näitähän löytyisi vaikka kuinka paljon, uskoakseni kolmenumeroinen luku, mutta otetaan tästä jokunen jotka nyt sattuvat tulemaan mieleen levyhyllyä läpi selailematta.

God Is an Astronaut - Far from Refuge

Instrumentaalisen post-rockin saralta tämä on itselleni tärkein teos. Olin Lontoossa syyskuussa 2007 ja mukanani oli ainoastaan tämä levy, jonka olin hankkinut tuoreeltaan reissun alla. Tätä tuli sitten kuunneltua syksyisillä Lontoon kaduilla ja levy on edelleen minulle yhtä kuin loppukesän / alkusyksyn illat.


Slayer - Show No Mercy

80-luvulla Slayer oli äärimetallia. Ja äärimetalliin voi saada vain yhden ensikosketuksen. Itselläni se oli tämä levy. En voinut ymmärtää, että tällaistakin musiikkia voi olla olemassa. Levy oli kansitaiteineen samaan aikaan pelottava, uhkaava ja armottoman siisti. Tämän jälkeen piti tietysti hommata Kill'em All ja seuraavana vuonna tulikin jo Ride the Lightning jonka voisi mainita erikseenkin. Eka kerta on kuitenkin aina eka kerta.


Opium Warlords - Live at Colonia Dignidad

2009 olin jonkinlaisessa musiikillisessa tyhjiössä. Kaikki musiikki tuntui paskalta, enkä jaksanut kiinnostua mistän uudesta, enkä usein oikein vanhastakaan. Sitten Sami Hynninen julkaisi uuden tuotoksensa. Olin seurannut Hynnisen projekteja hartaasti (varsinkin Reverend Bizarre joka on yksi suosikkibändeistäni) ja päätin marssia levykauppaan. Live at Colonia Dignidad on musertava, ahdistava, vastenmielinen, kaunis ja ennen kaikkea puhdistava. Kuuntelutrippi josta palautuminen kesti joka kerta vähintään vuorokauden. Tämän levyn kautta löysin rakkauden musiikkiin uudelleen.

Morbid Angel - Altars of Madness

Altars of Madness ja Deathin Leprosy ovat omasta mielestäni NE kaksi death metal levyä 80-90 lukujen taitteesta. En ollut 12-14 vuotiaana vielä ihan kartalla kaikesta mitä tapahtuu ja sain nämä haltuuni samana päivänä, vaikka Leprosy oli tainnut ilmestyä jo vuoden verran aikaisemmin. Laitoin ensin soittimeen Morbid Angelin ja tunne oli sama, kuin kuutisen vuotta aikaisemmin Slayerin kohdalla. Miten tällaista voi olla olemassa? Jälkikäteenkin voi todeta, että molemmat ovat täynnä pelkästään death metal - klassikoita.


Isis - Celestial

Loppuvuodesta 2000 tai 2001 alkupuolella kuuntelin tätä levyä kaverini luona jonain random kaljoittelu-kakkospäivänä. Kokemus oli uskomaton ja olin krapulan ja nousuhumalan välisessä tilassa koko levyn ajan liikuttuneessa tilassa iho kananlihalla ja kyyneleet miltei silmissä. Isis pystyi tulevilla levyillään pistämään kaksi kertaa debyyttiä paremmaksikin, mutta silloin jo ennakko-odotukset olivat pilvissä. Tämä levy on muuten kestänyt aikaa todella hyvin ja levy soundaa edelleen upealta.


Burzum - Det som engang var

Jälkikäteen tuntuu hassulta, että esim Burzum ja Darkthrone olivat ehtineet jo julkaista kaikenlaista, ennen kuin Mayhem sai De Mysteriis dom Sathanasin ulos. Usein kuitenkin itsekin miellän sen jonkinlaiseksi genren kantalevyksi. No, anyway, itse taisin löytää black metalin joskus 1993 keväällä ja olin ostanut ainakin Darkthronen kakkoslevyn (eli ekan bm-levyn a Blaze in the Northern Sky) ja Mardukin Fuck Me Jesus - ep:n. Tuolloin se oli enemmän sellaista tutustumishommaa vailla kipinää, mutta syksyllä tuli sitten Burzumin toinen täyspitkä ja kaikki muuttui. Black Metal onkin pysynyt tämän julkaisun ostamisesta asti enemmän tai vähemmän läheisenä tähän päivään asti.

In Flames - The Jester Race

At the Gates, Dark Tranquillity yms olivat tuttuja nimiä ja koko Göteborg-skene tuntui tuolloin vielä raikkaalta lisältä raskaamman metallin kenttään. Jester Race oli kuitenkin kaikki potenssiin sata. Biisit olivat uskomattoman laadukkaita ja upposivat totta kai jannuun joka oli diggaillut Iron Maidenia Piece of Mindista eteenpäin. Aika nopeasti koko skene alkoi sitten saamaan vastenmielisiä piirteitä eikä sieltä hyviä levyjä enää Whoraclen ja Soilworkin Natural Born Chaosin jälkeen ole tullutkaan. Tämä oli siitä huolimatta kyllä täydellinen tyrmäys aikoinaan.


Skid Row - Slave to the Grind

1991 olin musiikinkuuntelijana jo pääasiassa death metalin parissa, mutta melodisen heavyn yksi kovimmista kulmakivistä (ellei kovin) naulattiin hieman hassusti pari vuotta genren kulta-ajan päättymisen jälkeen. Skid Rown debyytti jäi itselleni vähän sellaiseksi "neljä hittiä ja läjä fillereitä" jutuksi, enkä itse asiassa vieläkään muista edes kaikkia biisien nimiä, mutta Slave to the Grind putsasi sitten pöydän aivan totaalisesti. Levy on alusta loppuun täyttä timanttia ja teki bändille valitettavasti sellaisen karhunpalveluksen, ettei edes lähelle samaa tasoa ollut teoreettisestikaan mahdollista päästä. Edelleen relevantti täyden kympin rock-levy.

 

[lihaani]

Pink Floyd: Dark Side of the Moon

 

[Saasta]

Tässä listattuna aakkoselliseen järjestykseen jotakuinkin kaikki ne tärkeimmät. Lyhemmäksi tuota ei saa. Ei sitten millään. Todella typerä listaus, mutta ei kai näitä kukaan oikeasti lue? Onpahan omaksi mielenkiinnoksi listattu ne mitkä äkkiseltään tärkeimmiksi nousee.

Amorphis - Tales from the Thousand Lakes
Arcturus - La Masquerade Infernale
At the Gates - Slaughter of the Soul
Bathory - Under the Sign of the Black Mark
Bathory - Twiligh of the Gods
Death - Symbolic
Dismember - Death Metal
Dissection - Storm of the Light's Bane
Hypocrisy - Abducted
In Flames - The Jester Race
Iron Maiden - Piece of Mind
Katatonia - Tonight's Decision
Mercyful Fate - Melissa
Morbid Angel - Altars of Madness
Moonsorrow - Voimasta ja kunniasta
Scald - Will of Gods is a Great Power
Sentenced - Amok
Slayer - Reign in Blood
Thy Serpent - Forests of Witchery
Ulver - Nattens Madrigal
W.A.S.P. - The Crimson Idol
W.A.S.P. - W.A.S.P.
Windir - Arntor

 

[bebeto]

Lähdetään liikkeelle lapsuudesta, tuolta 60-70-lukujen taitteesta.
Santana:Abraxas
Tämä albumi ilmestyi vuonna 70 ja jossain vaiheessa se saapui kotiimme isoveljeni kantamana.Ensimmäinen musiikillinen muisto ja erittäin hyviä biisejä sisältänyt albumi, mm. Black magic woman/Gypsy queen, Oye como va, Se a cabo sekä instrumentaalihelmi Samba pa ti.

Led Zeppelin:Led Zeppelin IV
Tähän albumiin tuli tutustuttua teinivuosina, ei tarvinne perusteluita.

Van Halen:Van Halen
Kun kuulin Van Halenia ensimmäisen kerran oli tämä albumi aivan pakko ostaa.
Jonkinsortin kitaristina tajusin tätä albumia kuunnellessa että en osaa soittaa edes vähää alusta.

Santana:Marathon
Tämä oli ensimmäinen Santana-levy jonka ostin omilla (vanhemmilta saaduilla) rahoilla.

Rush:Exit stage left
Live-albumi joka ilmestyi vuonna 81.Tutustuin tähän kuitenkin joitain vuosia myöhemmin saatuani tallenteen lainaksi työkaveriltani.
Rakastuin bändiin lähtemättömästi enkä voinut ymmärtää miten jotkut voivat soittaa noin kellontarkasti yhteen.

Tässäpä ne albumit jotka ovat eniten vaikuttaneet musiikilliseen makuuni.

 

[sekolust]

Mayhem - De Mysteriis Dom Sathanas

Ensimmäisiä BM-albumeja joihin tuli syvennyttyä. Vielä tänäänkin tuo levy tuntuu täydelliseltä; ei täytebiisejä, jokainen kappale voisi olla legendaarinen ja mitä vielä. Muutti kummasti suhtautumista musiikkiin.

Stratovarius - Infinity

Ensimmäisiä metallilevyjä ja kovasti tuli diggailtua. Enää nykypäivänä Stratovarius ei uppoa, mutta tuo levy itsessään on tietynlainen merkkipaalu. Tuo avasi kummasti silmiä ja lopulta "avasi tien" kohti nykyisiä suosikkeja. Hunting high and low saa vieläkin tietyt vibat aikaan.

Metallica - Master of Puppets

Vähän samat sanat kuin kahdesta edellisestä. Jotenkin tuossa "kruunautuu" raskaamman musiikin diggailu; biisit ovat loistavia, ajan karu hammas ei pure liian kovaa ja vuosienkin jälkeen voi diggailla.

Avain - Punainen tiili

Varmaan ensimmäinen albumi, joka oikeasti sykäytti ja ei sisältänyt metallia. Mä en miellä itseäni vasemmistolaiseksi tai räppiä edes sietäväksi, mutta tuo levy teki oikeasti vaikutuksen. Pakko tunnustaa, mutta tuo on helvetin kova levy omasta "normaalista" mausta huolimatta. Joskus tekisi melkein mieli istua alas tuopille artistin kanssa.

 

[Jj]

Jean-Michel Jarre - Magnetic Fields
Lapsena näytelmässä kuultu Magnetic Fields II jäi mieleen ja pian oli LP ostettu. Ensimmäinen musiikkiteos jonka koin olevan muutakin kuin "ihan kiva".

Judas Priest - Turbo
Yhtyeen kiistatta paskimpia levyjä mutta se Turbo Loverin nostatus vei teinipojan mukanaan loppuiäksi heavyn maailmaan. Nopeasti voimasoitossa oli myös Who Made Who, Live After Death, Holy Diver, Stay Hungry, Metal Heart.. aijai.

Ne Luumäet - Laki ja järjestys
Ensikosketus Ramonesiin(!), sarjiksia, huumoria, punkkia, nuoruus.

The Cure - Disintegration
Nuoruuden ongelmat ja "ongelmat" saivat täydellisen taustanauhan maailman parhaasta synkistelylevystä. Huikean tunnelman omaava teos.

- Tähän väliin kuuluisi jotain thrashia ja myöhemmin death metallia, mutta en keksi mitään yhtä tiettyä albumia joka olisi avainasemassa. Hyviä levyjä oli tietty kymmenittäin. -

Viikate - Noutajan Valssi
"Vihreäkantinen" oli samaan aikaan uutta mutta niin tuttua. Yhtye on kehittynyt tuosta mutta vaikka Yönseutua vastaavaa tunnelmaa ei uudemmista levyistä enää löydy.

Behemoth - Evangelion
Kun on ikänsä elänyt Metallicat, Slayerit, Sepulturat jne luureissa, sitä uskoo kuulleensa kaiken metallin saralla. Oli huikea tunne kun vielä vuonna 2009 tuli jotain joka löi ällikällä. Brutaali levy.

Paleface - Helsinki-Shangri-La
Pakko tämäkin on laittaa, hip hop ei niin kiinnostanut Cypress Hilliä pidemmälle, mutta sitten tulee yksi konsepti joka puhutteli sanoin ja rytmein.

 

[Teepussi]

Fiilistellääs vähän lisää:

Led Zeppelin - Physical Graffiti
Minulle se tärkein Zepukka-albumi, no tämä tai IV. Monipuolinen, biiseillä kuten In the light ja Down by the seaside LZ näytti, että on muutakin kun heavy/hard rock bändi.

Oasis - Definitely Maybe
Bändi, joka jakaa mielipiteet varmasti myös tällä palstalla. Minulle kyseessä on kuitenkin ysärin tärkein orkesteri. Toka albumi on myös kova, ehkä jopa ehjempi kokonaisuus, mutta DM:ltä löytyy ne elämää suuremmat biisit, Rock n Roll Star, Live forever, Supersonic, Slide Away...

Bad Religion - Suffer
Levy, joka tutustutti minut punk rockkiin ja sitä kautta rockkiin yleisestikin. Energisin levy ikinä?