Vaasan Sport 2009–2010

  • 819 289
  • 2 673

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Eilen sain vihdoin lopullisesti kiinni mendietan vuosia sitten kertomaan totuuteen, että Cabanan kädet pyörähtää one-timereissä. Patten syötöistä. Suonpään syötöt eivät ole yhtä timanttisia, muttei Cabana osu niistäkään. Tuo kuvio olisi murhavaa, jostain syystä loistava maalintekijä ei osaa tätä perusjuttua. Cabanalla on uskomaton vainu hakea maalipaikka. Nyt pitäisi vain laittaa kiekko reppuun.

Kun katsoo Cabanan tekemiä maaleja, voi melkein jokaisen kohdalla sanoa, että laukaus epäonnistui. En tiedä mistä se kertoo, mutta näin aika usein on.

Ensimmäinen kappale oli totta. Nyt eletään tätä syksyä, ei viime kevättä tai tulevaa. Sport tarvitsisi kipeästi lehtereille enemmän väkeä kuin mitä siellä nyt käy. Iso lääke katoon olisi pelata paremmin, hyvin ja loistavasti.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Kun katsoo Cabanan tekemiä maaleja, voi melkein jokaisen kohdalla sanoa, että laukaus epäonnistui. En tiedä mistä se kertoo, mutta näin aika usein on.
Samaan olen kiinnittänyt huomiota. Cabanan kudit ovat useimmiten jotakin laukauksen ja lakaisun välimuotoja, eivät erityisen kovia eivätkä mitenkään älyttömän sähäkästi lähteviä. Kumman usein ne löytävät tiensä verkon perukoille, eilenkin oli pari paikkaa missä kiekko ei mennyt paljoa ohi maalin.

Dickensonista on tähän mennessä jäänyt hiukan kaksijakoinen kuva. Toisaalta on hienoa että nyt on pelaaja joka pyrkii ratkaisemaan itse, ja jolla on siihen kapasiteettia. Pikkunäppärää kiekonhallintaa ja vastuunsiirtelyä on Sportissa aina riittänytkin. Mutta sitten taas se laput silmillä koohottaminen ja kanssapelaajien huomiotta jättäminen..no, maaleistahan mies selvästi elää ja kaippa siihen syöttelemättömyyteen on valmennusjohdon hyväksyntä. Kanssapelaajat voivat tosin välillä turhautua.

McGregor on kyllä todellinen all-around-pelaaja hyökkäyspäässä. Tietää milloin kannattaa syöttää mutta uskaltaa myös ratkaista itse. Kiekko pysyy hyvin hallussa kulmissa. Korvaa yksinäänkin viimevuotisen kaksikon Prudden-Aikins.
 

kistrand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
McGregor on kyllä todellinen all-around-pelaaja hyökkäyspäässä. Tietää milloin kannattaa syöttää mutta uskaltaa myös ratkaista itse. Kiekko pysyy hyvin hallussa kulmissa. Korvaa yksinäänkin viimevuotisen kaksikon Prudden-Aikins.

Samaa mieltä McGregorista. Hyvin älykäs pelaaja mikä vähän yllätti minut kun luulin että olisi tyypillinen pohjoisamerikkalaispelaaja kyseessä joka ryntää maalille joka tilanteessa. Sen lisäksi voitontahto ja peräänantamattomuus on miehellä vaikka muille jakaa. Viime mainitut ovat tietysti aika tyypillisiä pohjoisamerikkalais pelaajille mutta sitä ei nähty Aikins/Pruddenilla ollenkaan. The Lapaset kaksikko vältti melkein aina kaikki kaksinkammpailut eikä heistä mitään halukkuutta tekemään töitä onnistumisen eteen ainakaan katsomoon näkynyt.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Eikös hallituksella pitänyt olla jo viime viikon loppupuolella joku puhelinpalaveri, jossa agendalla mm. Jusan värvääminen?

Onko tuosta mitään kättäpidempää?
 

P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Kun katsoo Cabanan tekemiä maaleja, voi melkein jokaisen kohdalla sanoa, että laukaus epäonnistui. En tiedä mistä se kertoo, mutta näin aika usein on.
Kiinnostava tapaus! Varsinkin, kun Cabanan kääntölämäri vaikuttaa aika lailla oikeaoppiselta. Olisikohan niin, että miehen laukaisutaito on ihan divarijyrän tasoa (lämäri, lämäri ja lämäri), mutta laukaisuherkkyys ja maalivainu ratkaisee? Onko tämä myös syy siihen, että Cabanaa käytetään yv-pelissä aika vähän?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Kiinnostava tapaus! Varsinkin, kun Cabanan kääntölämäri vaikuttaa aika lailla oikeaoppiselta. Olisikohan niin, että miehen laukaisutaito on ihan divarijyrän tasoa (lämäri, lämäri ja lämäri), mutta laukaisuherkkyys ja maalivainu ratkaisee? Onko tämä myös syy siihen, että Cabanaa käytetään yv-pelissä aika vähän?

Kyllähän Cabana ampuu paljon ja yllättävistä paikoista, en haukkuisi myöskään kykyä haistaa paikat. Pyörii siellä sun täällä, mutta kun pitää viimeistellä, on oikeassa paikassa.

Kattokaapa HeKi-matsin maali. Järkyttävän huono kuti. Tuollaisia ne on melkein kaikki. Heh.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Nyt tulee sekavaa tekstiä, mutta ei se mitään. Repikää siitä mitä revitte. Sapettaa jo tämänkin viestin kirjoittaminen ihan tarpeeksi. Vaikeaa se on kuitenkaan olla täysin hiljaakaan, kun tässä kuitenkin vilpittömin sydämin kiekkomiehiä ollaan.

Koville ottaa originaalin jääkiekon näkeminen tässä maassa nykyään. Hajota ja hallitse, vai miten sen nyt meni. Anyways pelin kiekollinen arvo on aika tehokkaasti näin tapettu. Hyvä kun nuo pian ymmärtävät mitään siitä, miten koko pelivälinettä käsitellään. Sportin pelillinen ideologia sentään vielä pyrkii jollain tasolla suosimaan aktiivista pelitapaa, mutta sitä ei Kuparisaaren kapea kaukalo juuri tue. Järkyttävää tohelointia ja pomppukiekkoja Sportin "aktiivinen" peli kotikaukalossa. Olisi kiva joskus nähdä Vaasassa kunnon jääkiekkoakin. Ironista kyllä Kuparisaari suosii näitä hiekompia vierasjoukkueita, jotka tulevat pelaamaan kilpparipuolustusta ja sitä keskialueen träppiä. Metri lisää leveyttä laitoihin niin Sportin peli muuttuu jo sillä paremmaksi ja Hekit ja Lekit kaatuu 10-2 (ainahan Jaskalle pari helppoa menee Erholtzin ja Salmun takana pelatessa).

Vieraskaukalossahan Sport on täysi virkamieslauma, ja onhan se kotipeliinkin valmistautuminen vähän niin ja näin. Pelihän ei lopu vielä siihen nopeaan 1-0 johtomaaliin (if we must..).

Tamminen se osaa puhua. Nyt uhkaa pelaajia potkuilla jos otteet eivät parane. Tamista tulisikin sitten ensimmäinen valmentaja joka on onnitunut vaihtamaan alisuorittavan joukkueen palikat uusiin kesken kauden. Miten Tamminen aiot tässä onnistua "pelaaja-agenttien avustuksella"? Agenteillahan se moraali on tunnetusti hyvin empaattinen. Teithän viime kaudellakin pari "hyvää" vaihtoa, jotka tapahtuivat ennenkaikkea "budjetin raameissa". Onko Vacon luvannut nyt sitten puoli miljoonaa euroa sopimuksenpurkurahaa haluttomien pelaajiesi poispotkimiseen? Lähetä nyt vaan sun mestismestareita pariksi viikoksi sinne Kauhavalle 2. divisioonaa pelaamaan. Jos ei siellä herää niin ei missään. Ollaan muuten kohta kaikki siellä.. 2. divisioonassa tätä menoa.

Kaikille on muuten varmaan valjennut miten tärkeä pelaaja se Immonen oli.. Sportin defensiivinen peli romahti tämän tärkeän palasen menettämiseen. Nyt on salmuilla, erholtzeilla ja muilla ammattilaisilla kiekko hukassa. Ei onnistu puolustaminen eikä hyökkäysten avaaminen. Konsepti on aivan sekaisin. Näinköhän tuon kevääksi saisi vielä kuntoon? Pelaiskohan se Robini pakkina ja viivamiehenä?.. Niin ja eikös Saaren Juha ole työtön? Viheliäistä pelisilmää Saarelta ainakin löytyisi.

Kauankohan mahtaa muuten Dickensonin ja McGregorin hyvä pelihuumori kestää tätä muun joukkueen apatiaa? Iskeekö virkamiesinfluensa lopulta heihinkin? Suomalainen sentään vähän alkaa heräillä. Kuusisto saa synninpäästön, sillä juuri kauden alla tuli joku vamma polveen/reiteen, joka ilmeisesti oli odotettua pahempi. Takala ovat kuin varjo viime kaudesta, eikä johtaja-aineksesta ole tietoakaan. Sihvonenkin on Tuto-pelin jälkeen vajonnut varsin apaattiseksi. Lauri Kinos: Odotin tason nostoa täksi kaudeksi, koska sitä oli syytä odottaa. Aikamoista koomailua kuitenkin esität pelistä toiseen.

Kaikesta huolimatta hallilla ollaan taas Jokipojat ja Jukurit -peleissä..
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Vieraskaukalossahan Sport on täysi virkamieslauma, ja onhan se kotipeliinkin valmistautuminen vähän niin ja näin. Pelihän ei lopu vielä siihen nopeaan 1-0 johtomaaliin (if we must..).

Kouvolan ja Kajaanin matsin nähneenä tämän voi allekirjoittaa. Jengillä niin suuri asennevamma että ei pysty käsittämään. Luullaan että pelkällä kävelemisellä saadaan pisteet himaan. Samaa paskaa ollut himamatseissakin suurimmaksi osaksi. Kukakohan tuon jengin herättäisi. Tamminen ei siihen näköjään pysty, joten kai se fanien harteille taas jää.
 

kistrand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hyvää ja asiallista tekstiä magnumilta. Minuakin huolestuttaa se että koko viime vuoden joukkueen runko pelaa siin prkln huonolla asenteella. Jos eivät sitten Tamia kestä vai mikä syy on, olisivat lähteneet muualle sitten kun Tami jatkoi. Uudet pelaajat pelaavat innolla ja tahdolla (etenkin McGregor ja Dicky) ja taidolla. Surettaa vaan nähdä kuinka Sihvonen, Jämsä, Cabby ja myös Takala y.m. jotka todella taistelivat mestiksen voiton meille viime vuonna nyt surffailevat siellä sun täällä ja eivät saa mitään aikaiseksi.

Immosen roolista yhdyn Magnumin kantaan että jumaliste kuin oli tärkeä pelaaja. Sen huomaa vasta nyt kun hän ei ole enää joukkueessa. Ja vaikka en ole oikein ymmärtänyt kritiikkiä Salmua ja E:hollea kohtaan ennen, sanon kyllä nyt suoraan että nyt s******a tajuan mistä ollaan puhuttu. Ne kaksi pellolle ja Immonen/J.Heikkinen tilalle tekisi kyllä hyvää.
 

Rocco

Jäsen
Sportin pelillinen ideologia sentään vielä pyrkii jollain tasolla suosimaan aktiivista pelitapaa, mutta sitä ei Kuparisaaren kapea kaukalo juuri tue. Järkyttävää tohelointia ja pomppukiekkoja Sportin "aktiivinen" peli kotikaukalossa. Olisi kiva joskus nähdä Vaasassa kunnon jääkiekkoakin. Ironista kyllä Kuparisaari suosii näitä hiekompia vierasjoukkueita, jotka tulevat pelaamaan kilpparipuolustusta ja sitä keskialueen träppiä. Metri lisää leveyttä laitoihin niin Sportin peli muuttuu jo sillä paremmaksi ja Hekit ja Lekit kaatuu 10-2
Olen kyllä ihan päinvastaista mieltä. Sportin aktiivinen pelitapa suosii nimenomaan kapeammassa kaukalossa pelaamista. Koska sitä tilaa on sillä kiekollisesti heikommalla HeKillä ja LeKillä entistä vähemmän, sen pitäisi helpottaa Sportin karvauspeliä ja sitä kautta toimimaan paremmin. Isossa kaukalossa kun taas tilaa on paljon enemmän, se antaa heikollekin joukkueelle enemmän aikaa näprätä sen kiekon kanssa ja avata peliä karvauksen ohi. Lisäksi hyökkäyspelissä kun Sportilla pitäisi sitä taitoa ja nopeutta olla enemmän, kapeamman kaukalon peli on enemmän ylös-alas suuntaista, joten senkin pitäisi helpottaa Sportin peliä. Ja kun NHL-tyyliin kapeammassa kaukalossa ratkaisupaikatkin tulee nopeammin eteen, Sportin pitäisi tästäkin hyötyä sillä taidollaan.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Tammisen terveiset kannattajille.

Kärsivällisyyttä.

Samoilla linjoilla. Kärsivällisyyttä hyvät veljet ja siskot. Kyllä me taas kohta liidetään.
 
Kovasti on kehuttu Dickensonia ja McGregoria. Eikä varmasti syyttä, mutta ainakin Kouvolassa he olivat sysipaskoja.

Dickenson pilasi lähes jokaisen ylivoiman, jossa oli mukana, koska hän halusi pitää niin paljon kiekkoa, että ajautui kulmiin jatkuvasti ja KooKoo sai helpon purun. McGregoria ei näkynyt pelissä oikeastaan yhtään paitsi muutamalla komealla sukelluksella.
 

HeroForSale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punapaitaiset
Tamminen haluaa kannattajilta kärsivällisyyttä. On se kova homma olla kaikki syksyt kärsivällinen pimeässä ja loskassa. Niinkuin on useasti todettu, kyllä tällä porukalla nyt perkele pitäis vähän helpommalla onnistua. No odotetaan sitä joulutaukoa, sen jälkeen olis sitten parempi oikeasti tapahtua jotain. Toivotaan toivotaan, odotetaan odotetaan.

Huomenna sitten nähdään lisää, minne päin ollaan menossa. Jos minnekkään?
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eiköhän Sport voita tuolla materiaalilla yli puolet otteluistaan tälläkin kaudella. Sitä ei edes Tami pysty estämään. Jokaisella Tamin kaudella, kun siis Sportilla on ollut kallis joukkue:

- Treenipeleistä on saatu hyviä tai kohtalaisia tuloksia
- Sarjan alku on mennyt surkeasti
- Runkosarjassa kolmen parhaan joukossa
- Sport on pelannut Mestiksen finaaleissa
- Sport on tehnyt taloudellisesti todella paljon tappiota

Kaksi ekaa on toteutunut tälläkin kaudella. En epäile etteikö nuo muutkin toteutuisi. Limsakorien heittelijällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa koska Sport aloittaa nousunsa. Se lähtee pelaajista ja kausikorttilaisena tietysti toivoisin, että mahdollisimman pian.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
No eipä siinä kauan mennyt. Viime kaudella tuli vasta keväällä sakkoja, nyt jo muutaman ottelun jälkeen. Mutta eniten tässä ihmetyttää yksi asia: Miksei Sinkkonen ole saanut vieläkään sakkoa? Kuka tahansa voi nähdä lehdistötilaisuuden Sportin sivuilta ja yhtälailla "asiatonta käyttäymistä" kuin näillä herroilla.

Mikä tahansa Jääkiekkoliiton tai sen edustajien tai otteluiden erotuomarien tai otteluvalvojien puolueettomuuden kyseenalaistava lausunto...
Haluan kuulla miten ne määrittelee sanan "kyseenalaistava".
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
No eipä siinä kauan mennyt. Viime kaudella tuli vasta keväällä sakkoja, nyt jo muutaman ottelun jälkeen. Mutta eniten tässä ihmetyttää yksi asia: Miksei Sinkkonen ole saanut vieläkään sakkoa? Kuka tahansa voi nähdä lehdistötilaisuuden Sportin sivuilta ja yhtälailla "asiatonta käyttäymistä" kuin näillä herroilla.

Sanopa se.

Tamminen sanoi tuossa ennen kauden että lupaa lopettaa systeemin arvostelun, koska sakot menevät hänen työnantajalleen. Kauan siinäkin lupauksen rikkomisessa meni.

Painuisi vittuun koko mies. Ekat pari kautta tuota runkkua jaksoi katsella, nyt on mulla ainakin kuppi täynnä.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Painuisi vittuun koko mies. Ekat pari kautta tuota runkkua jaksoi katsella, nyt on mulla ainakin kuppi täynnä.
Eiköhän kaikilla meillä kannattajilla ole jo kuppi täynnä (Jos ei siffaa ja Patia lasketa), joten nyt vain odotellaan jättääkö Tamin Opel Vaasan lopullisesti itsenäisyyspäivänä.
 

Rocco

Jäsen
No eipä siinä kauan mennyt. Viime kaudella tuli vasta keväällä sakkoja, nyt jo muutaman ottelun jälkeen. Mutta eniten tässä ihmetyttää yksi asia: Miksei Sinkkonen ole saanut vieläkään sakkoa? Kuka tahansa voi nähdä lehdistötilaisuuden Sportin sivuilta ja yhtälailla "asiatonta käyttäymistä" kuin näillä herroilla.
Sinkkonen taisi kritisoida vain yhtä tuomiota, eikä koko ottelun toimintaa. Lisäksi mies itse jakoi ottelussa mielipiteensä tuomareille, sai kakkosen ja pahoitteli sitä jälkikäteen.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
No niin...Siinä meni kolmen kausikortin tuotot.
No jos tämä kausi vielä mennään #79:llä, niin sitten kyllä riittää tännekin.

Nyt sitä on aivan turha feidata helvettiin, kun ei ole rahaa uuteenkaan, jos ei sitten Soosi rupee pelaaja-valmentajaksi. Tämähän ei taas kelpaa Sportin imagolle. Kyseessähän on täysiverinen ammattilaisjengi.

Miettikääpä vielä tätä näin illan ratoksi. Sport nousee jollain konstilla ensi kaudeksi liigaan ja Tamminen käyttää optionsa.....Ei saatana...Sveitsi, Albani...Ihan kuka vaan. Ostakaa hyvä valmentaja.
 

papera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Muistakaahan pojat nämä runkku ja muut jutut taas keväällä kun nostellaan kannua. Jääkiekkokausi on maratonjuoksu ja loppupeleissä otteluilla ennen joulua ei ole paskankaan merkitystä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös