Väriläiskä, ärsyttäjä, gooni, rotta ja raataja

  • 30 970
  • 92

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Luiro
Kyllä. Koivun veljesten pelityyli on jääkiekolle todellinen syöpä. Meitä on siis moneen junaan. Käsittääkseni Mario Lemieux pelaa aivan rottamaista kiekkoa, mutta mies on tavallaan koskematon ja saa pelata sikakiekkoaan. En ole kyllä väittänyt olevani todellinen asiantuntija, mutta enpä ainakaan kehu kaikkia pelaajia, jotka ovat omassa suosikkijoukkueessani pelanneet. Ei ole minun vikani jos sinun kannattamasi joukkueen pelaajat ovat melkoisia rottia. Eivät tietenkään kaikki, mutta huomattavasti suuremmalla prosentilla kuin esim. HPK:n tai IFK:n pelaajat.



Katsopa joskus Saku Koivun peliä. Ilman niitä taikalaseja ja ehkä näet sitä tökkimistä ja repimistä. Kyllä, juuri sitä samaa mitä Tepsin peleissä on nähty kautta historian.



Mutta mene sinä sinne asiantuntijaklubiisi ja heitä sieltä niitä arvioitasi. Oman lapsen haukkuminen satuttaa, mutta joskus on hyväksyttävä tosiasiat.



Hei Luiro. Kerro minulle että et oikeasti ole noiden tekstien takana. Kerro meille, että sinulla on hiukan pinna kireällä ja tästä syystä haluat provosoida ja saada muitakin vihaiseksi.

Anteeksi vain mutta nuo tekstit ovat niin uskomattomia että tuntuu lähes mahdottomalta uskoa että kukaan voisi tuollaista kirjoittaa tosissaan.

Siltä varalta että olet tosissasi(en kyllä usko. Kukaan kiekkoa seuraava ei voi olla tuota mieltä, eihän?), kerron ilman taikalaseja oman ja aika monen muunkin mielipiteen Saku Koivusta. Mielestäni Saku on kaikkien aikojen PARAS Suomalainen jääkiekkoilija. Hänen ei tarvitse pelata rottatyylillä. Montreal Canadiens on sellainen seura ettei se todellakaan valitse kapteenikseen rottia.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Se on kumma juttu, ettei taitavaakin taitavampi taitojoukkue Hämeenlinnasta ole voittanut muita mitaleja kuin pronssisia. Kannattaisi ehkä kokeilla rottakiekkoa, kun Turussa sillä on voitettu useampi SM-kulta.

Sakuko rotta? Lähinnä säälittävä provo. Niin kuin Birkku jo totesikin ei Montreal Canadiens valitse kapteenikseen rottia. Saku on kaikkien aikojen paras suomalainen jääkiekkoilija NHL:ssä. Kaikki kunnia Kurrille ja Selänteelle.

Ja Tepsin joukkue ei tälläkään kaudella ole täynnä rottia. Hulkkonen ja Julma-Marko takaavat tämän jutun. Heti kun Julma-Marko saa opetettua Hulkkosen pelaamaan kovaa niin tässä on SM-liigan kovin pakkipari. Ja Lassilakin lyö ensin ja kyselee vasta sitten. Tämäkö rottakiekkoa?
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Team of rats

Viestin lähetti Karamahti
Itse asiassa tepsissä ei ikinä ole tainnut yhtään miehekästä pelaajaa koskaan ollakaan. Tämänkin vuoden tepsi on vässyköitä pullollaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana SM-liigassa on nähty kaksi selkeästi keskimääräistä fyysisempää loppuottelusarjaa, eli Jokerit-TPS 1995 ja TPS-HIFK 1999. Arvaa, Karamahti, mikä joukkue korjasi voiton molemmilla kerroilla?


Mielestäni on hyvin kyseenalaista, kannattaako tässä ketjussa nähtyihin yksittäisten kirjoittajien angstisiin purkauksiin vastata lainkaan; mikäli ei muista esim. nimim. Luiron aikaisempaa kirjoitushistoriaa, siihen tutustuminen voi olla tässä suhteessa hyvin valaisevaa. Kehoitan joka tapauksessa jokaista (itseni lailla) myönteiseen vastaukseen päätynyttä harkitsemaan vakavasti, kannattaako vastineessa lähteä leimaamaan myös ko.kirjoittajien suosikkijoukkueita ja joukkueen muuta kannattajakuntaa. Jokainen vastaa sanoistaan itse eikä kukaan täällä ole veljensä vartija.

Jos Jatkoajan keskustelun yleistaso vastaisi Karamahden ja Luiron ulosantia, en juuri viitsisi täällä vapaa-aikaani kuluttaa.

Pahoitteluni off topicista.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Lukiessani tätä ketjua ihmetykseni oli suuri ettei Tapparan Marko Mäkinen ole päässyt kenenkään ärsyttäjä-listalle. Ehkä se meidän Marko on sitten kaikkien mielestä sympaattinen ja kiva kaveri.
 

dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
JARI KORPISALO

Mies on jo 38 vuotta ja vieläkin lämpenee (varsinkin Jyväskylässä) vanhaan malliin. Se on kummallista miten joka pelissä JKL:ssä mies käykin niin kierroksilla. Mitä muistan näitä Ässä-pelejä parin viime vuoden ajalta, niin eipä ole peliä missä Korppari räksyttäisi joko tuomarille, vastustajalle vaihtoaitiosta toiseen (tavaramerkki) tai yleisölle.

En muista tarkalleen, mutta taisi olla toissa kaudella, kun pelin päätyttyä joukkueet oli siniviivoilla ja joku jyväskyläläinen AIKUINEN kiekkofani nousi kaukaloa kiertävän pleksin päälle ja huusi jotain Korpille. Eiköhän Korppi samantien luistellut sinne maila pään takana valmiina lyömään, muistan kuinka mies lähti hiukan nopiaan siitä pleksin päältä. Sitä en muista löikö Korppari vielä sitä pleksiä vai ei...

Mutta kuitenkin. Jari Korpisalo on niitä harvoja viimeisiä dinosauruksia, jotka pitäisi jättää suojelukohteeksi S/M-liigaan. Muitahan on Raipe, Jamo ja J-P Hytönen. Tällaisia pelaajia ei enää tule ja se on ihan helvetin iso sääli.
 

TheHaunted78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mä menen helposti noihin huonoihin provoihin. Joten säälittävät pitsanaama nörtit, Luiro ja Karamahti, varokaa! En nyt suoraan sano että saatte turpaanne, koska siitä voi saada vaikka bannia. Hankkikaa nyt säälittävät rumat pitsanaamanörtit vaikka ämmät ittellenne, ni ei tarvi täällä kuluttaa aikaa. Ai nii, ei tollaset säälittävät pellet mitään naista saa. Hajotkaa siihen!!!!!111!! Hahahahahahahahahah
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Korppi

Onpas jollain Luirolla taas hieno näkemys Ässien kapteenista. Jos kiekkoa on seurannut, on kaiketi tullut selväksi, että myös Korpisalo on ollut niin antavana kuin ottavanakin osapuolena.

Nuorena Jarkka otti matsia, mutta nykyään tuolla iällä ja kropalla on turha lähteä mihinkään lyömiseen. Viime kaudella juuri Jyväskylässä tärkeässä matsissa näytti joukkueelle sisua ja jo toisella minuutilla otti kunnon väännön Marttisen kanssa.
Korpisalo oli muuten ensimmäinen joka haki erään HIFK:n koohottajan käsiinsä tämän ajettua Ässien veskarin yli. Jäi silloin lopulta Mäkkärien ja Nielikäisten alle, mutta so what? Erittäin rotta isolla R:llä...

Koska muuten Mäkiaho aikoo ottaa matsin jonkun oikeasti ison ja kovan jätkän kanssa? Nämä päänahat kun taitaa olla kaikki noilta Korpin kokoisilta kavereilta, joista kukaan ei mikään tappelija edes ole.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Re: Korppi

Viestin lähetti mmuurine
Koska muuten Mäkiaho aikoo ottaa matsin jonkun oikeasti ison ja kovan jätkän kanssa? Nämä päänahat kun taitaa olla kaikki noilta Korpin kokoisilta kavereilta, joista kukaan ei mikään tappelija edes ole.

Viime kaudella vastassa tälläinen herra.
Dale Clarke 188 cm/86 kg
Mäkiaho 182 cm/95 kg

Ei ehkä kauhean iso, mutta ainakin suht. osaava kaveri tuntui olevan tuon yhden hanskauksen perusteella, kuten kanukit yleensä tapaavat. Mielestäni kyseinen vastus ei mene lähellekään mitään rodrigolavinseja.

Mäkiaho on vielä jollain tapaa erottuva pelaaja kentällä, vaikkei enää samanlainen väriläiskä olekaan. Parhaat vuodet taitavat olla takana tällä saralla. Kuitenkin osaa pelata ja siinä sivussa olla kova, jollaista arvostan suuresti.

edit: Tsori, tässä olikin joku toe-to-toe menossa.
 
Viimeksi muokattu:

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Re: Re: Korppi

Viestin lähetti Swift
Viime kaudella vastassa tälläinen herra.
Dale Clarke 188 cm/86 kg
Mäkiaho 182 cm/95 kg

Ei ehkä kauhean iso, mutta ainakin suht. osaava kaveri tuntui olevan tuon yhden hanskauksen perusteella, kuten kanukit yleensä tapaavat. Mielestäni kyseinen vastus ei mene lähellekään mitään rodrigolavinseja.

Mäkiaho on vielä jollain tapaa erottuva pelaaja kentällä, vaikkei enää samanlainen väriläiskä olekaan. Parhaat vuodet taitavat olla takana tällä saralla. Kuitenkin osaa pelata ja siinä sivussa olla kova, jollaista arvostan suuresti.

Kiitos tästä, mutta kysymys oli osoitettu lähinnä tälle Luirolle, pitäen tietämys muiden joukkueiden pelaajista juuri hänen osoittamallaan tasolla.
p.s. Clarken päänahkaa Mäkkäri ei tainnutkaan enää napata?
 
Viestin lähetti TheHaunted78
Mä menen helposti noihin huonoihin provoihin. Joten säälittävät pitsanaama nörtit, Luiro ja Karamahti, varokaa! En nyt suoraan sano että saatte turpaanne, koska siitä voi saada vaikka bannia. Hankkikaa nyt säälittävät rumat pitsanaamanörtit vaikka ämmät ittellenne, ni ei tarvi täällä kuluttaa aikaa. Ai nii, ei tollaset säälittävät pellet mitään naista saa. Hajotkaa siihen!!!!!111!! Hahahahahahahahahah
No niin, tuolla kieliasulla ei kyllä saa naista, eikä moderaattoreiden suosiota.

Kehotamme kaikkia kirjoittajia, erityisesti hiljattain rekisteröityneitä, kiinnittämään huomiota kirjoitustensa asiasisältöön ja ulkoasuun.

TheHaunted78 kuittaa itselleen varoituksen.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Re: Re: Team of rats

Viestin lähetti Power
Viimeisen kymmenen vuoden aikana SM-liigassa on nähty kaksi selkeästi keskimääräistä fyysisempää loppuottelusarjaa, eli Jokerit-TPS 1995 ja TPS-HIFK 1999. Arvaa, Karamahti, mikä joukkue korjasi voiton molemmilla kerroilla?

Jos Jatkoajan keskustelun yleistaso vastaisi Karamahden ja Luiron ulosantia, en juuri viitsisi täällä vapaa-aikaani kuluttaa.

Pahoitteluni off topicista.

Muistaakseni taannoin jopa mainitsin syyt minkä takia Tps voitti sen -99 finaalisarjan ja se taas ei millään tavalla liittynyt miehekkääseen pelitapaan.

Ja sitäpaitsi jos meikäläisen vaatimaton provo noin pahasti sieluun koskee, niin suosittelen lämpimästi että hankit itsellesi vähemmän verenpainetta kohottavan harrastuksen. Jos vakavalla naamalla voit minulle väittää että tepsin tämän kauden joukkueesta löytyy fyysisen pelitavan taitajia otsatukka-Hulkkosen ja varauksin Arttu Virtasen lisäksi niin anna palaa. Henk.koht. MIELIPITEENÄNI (toim.huom. eri asia kuin kiveen hakattu totuus) voin sanoa, että tyypillinen perus-turkulainen pelimanne on Kiviharjun tyyppinen alamittainen sikailija, joka tosipaikan tullen luistelee vaihtoaitioon piiloon.

Turha sitä on pahoitella kun on jo paskat housussa.

PS. onnittelut ansaitusta voitosta.
PPS. nimim. Power ei ilmeisesti ainakaan tule mental powerista?

EDIT: typo
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Re: Re: Re: Team of rats

Viestin lähetti Karamahti
PS. onnittelut ansaitusta voitosta.

No nyt mä ymmärrän mikä oli hätänä. Tämä viimeinen lause sen paljasti. Ei nyt sentään kaikki ole Stounin tyylisiä. Kyllä Kiviharju on aikalailla ainutlaatuinen. Ja vuoden -99 finaalit todennäköisesti ratkesi siihen, että parempi joukkue otti kolme tarvittavaa voittoa häviäjän jäädessä yhteen voittoon. Miten se nyt ratkesi muka siihen ajeluun?

Tapaus Caloun? Oliko tämä se tilanne, kun Caloun löi mailansa poikki ja joku pikkutyttö loukkaantui tai jotain? Siitä kyllä pitikin antaa penalttia.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Re: Re: Re: Re: Team of rats

Viestin lähetti Grainger
No nyt mä ymmärrän mikä oli hätänä. Tämä viimeinen lause sen paljasti.

Tapaus Caloun? Oliko tämä se tilanne, kun Caloun löi mailansa poikki ja joku pikkutyttö loukkaantui tai jotain? Siitä kyllä pitikin antaa penalttia.

Niinkuin huomasit (en tiedä ymmärsitkö) niin se oli PS. eli jälkikirjoitus. Olin jo kirjoittanut tekstin kun huomasin lopputuloksen.

Tämä oli se tilanne kun Caloun löi mailansa jossa kukaan ei loukkaantunut ja kurinpitäjä kuulematta HIFK:n vastinetta antoi pelikiellon ratkaisevasta finaalista. Loistavaa ja linjakasta toimintaa sm-liigalta.

Luulisi muuten että Power osaisi itsekin vastata vai lienetkö hänen poikaystävänsä? Vikinästä päätellen Voima nimittäin käyttää hametta.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
En mä ala Powerin puolesta vastailemaan. Tuo on vaan lähinnä säälittävää, kun aina kun TPS voittaa niin puhutaan rottakiekosta, jne. Eipä tuo ifkin joukkuekkaan niin kovia jätkiä täynnä ole, vai? Ehkä Karalahti lasketaan kovaksi luuksi.

PS: Ja se tyttö muuten loukkaantui. Näin oli jossain jääkiekkolehdessä.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Viestin lähetti Grainger
En mä ala Powerin puolesta vastailemaan. Tuo on vaan lähinnä säälittävää, kun aina kun TPS voittaa niin puhutaan rottakiekosta, jne. Eipä tuo ifkin joukkuekkaan niin kovia jätkiä täynnä ole, vai? Ehkä Karalahti lasketaan kovaksi luuksi.

PS: Ja se tyttö muuten loukkaantui. Näin oli jossain jääkiekkolehdessä.

Jos satuit huomaamaan niin keskustelun juuret uloittuivat aikaan ennen kuin ko. ottelu oli edes alkanut. Eli se siitä.

Ehkä siellä muutama on Karalahden lisäksikin.

Ehkä henkisesti ja luultavimmin se juttu oli Turun Sanomissa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Viestin lähetti Karamahti
Ehkä henkisesti ja luultavimmin se juttu oli Turun Sanomissa.

Se oli Jääkiekkolehti tai Kiekkolehti. Ei siellä Karalahden lisäksi ole muita. Ei vaan onhan siellä teidän NHL-"apu" Ruutu. Kaksi. Hulkkonen-Arttu. Kaksi. Lassila. Kolme. Osaatko henkisesti laskea?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti DaffyDuck

JRuutu, Kiviharju, Korpisalo ja muut "rotat" ovat lisäksi jokaisen joukkuen "must have" pelaaja, ilman heitä tulee vaikeuksia.

Vaikken henkilökohtaisesti arvostakaan näitä "rottakiekkoilijoita" niin tästä huolimatta sellaisella olisi sija joukkueessani, toki mielummin ottaisin JRuutun kaltaisen ärsyttäjän mutta jos muuta ei olisi saatavilla niin tottahan ottaisin rotan joka omalla pelityylillään ja olemuksellaan sekoittaa vastustajan pelaajat ja siinä sivussa saa fanitkin hermoromahduksen partaalle.

He ovat pelaajia joita vastustajat vihaavat ja omat rakastavat.

Muutenkin näkisin mielelläni SM-liigassa enemmin väriläiskiä - persoonia - joukkueissa. Hulkkoset, Karalahdet, Zidlickyt, Korpisalot, Nielikäiset sun muut tuovat väriä harmaaseen ja virkamiesmäiseen kiekkoon, mukaan kaivataan tietty myös taitoa ja loistavaa kiekollista osaamista mutta myös muille "osaajille" on oltava sijansa.

vlad.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Viestin lähetti Grainger
Se oli Jääkiekkolehti tai Kiekkolehti. Ei siellä Karalahden lisäksi ole muita. Ei vaan onhan siellä teidän NHL-"apu" Ruutu. Kaksi. Hulkkonen-Arttu. Kaksi. Lassila. Kolme. Osaatko henkisesti laskea?

Älä noin tarkkaan kerro. The Hockey News?

Ja Lassilako se on tepsin physical force siellä takalinjoilla? Kenet hän on viime aikoina ajellut seinille? Vai lasketaanko mailalla munille lyönti fyysiseksi ylivertaisuudeksi Aurajoen rannalla? Näillä kriteereillä Sakari Lindfors on yksi 80-ja 90-lukujen kovimmista karjuista sm-liiga areenoilla. Ja oikeasti olen todella pahoillani jos loukkasin sinua tai tyttöystävääsi Poweria, mutta jos riisut ne hunajan väriset rillit (ja kalsarit) niin tuskin voit väittää että tps on mainetta koskaan miehekkään pelityylin saralla niittänyt. En tietenkään yritä tässä vähätellä tepsin lukuisia Suomen mestaruuksia jos sitä kysyit. Puhehan oli kokonaan pelityylistä, jota ilmentää parhaiten edellä mainittu näätä-Kiviharju sekä tepsin fyysisyyden ilmentymä takatukka-Kiprusoff. Ja en myöskään vähättele kyseisten pelaajien pelillisiä ansioita. Seitsemännen kerran: puhuin pelityylistä. Älä huoli minun (henkisestä?) laskutaidostani, voin tarpeen tullen ottaa käyttöön helmitaulun.

PS. Yhdyn suurelta osin Vladin kirjoitukseen. En vähätellyt (ainakaan tarkoituksellisesti) rottien merkitystä omalle joukkueelleen, totesin vaan omana vaatimattomana mielipiteenäni tepsin profiloituneen ko. pelaajatyypin sikiämisalustaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jos se nyt kaikille sopii, tämän taloyhtiön ainoan keinun päälle tappelemisen ja iskän hauisten vertailujen lomassa (EVVVK TPS vs muu maailma), lisäisin yhden kaverin osastolle "Väriläiskät":

Antti Aarnio, Oulun Kärpät.

Taklaa, osui tai ei, katsomossa on aina hauskaa seurata tämän hyrrävärkin menoa kaukalossa. "Änä" on yhtä pitkä kuin leveä, olematta sen kummemmin hirvenmetsästäjää muistuttava (lue: läski), vaan lihasta. Seuraavassa Teidän joukkeenne ottelussa köyhiä ja nöyriä Pohjoisen Pienpetoja vastaan, seuratkaa huviksenne... Mitä kentällä tapahtuukaan, kun Aarnio päästetään irti?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Arvon Karamahti,

Tietenkin olin tosissani, kun kerroin, että Lassila on Tepsin gooni. Hänhän on telonut jo Lukon Markku Tähtistä. Lassilaa en heittänyt ollenkaan leikiläni. Tietääkseni Power ei ole tyttöystäväni. Paha sanoa, koska en tiedä Powerin henkilöllisyytä, mutta uskoisin, etten tunne kyseistä henkilöä. Äläkä koskaan mainitse Sakari Lindforsia samassa lauseessa Turun Palloseuran MAALIVAHTIEN kanssa. Kahdeksannen kerran: Pelityylistä tässä puhutaan se on saletti.

IFK:in pelityyli on fyysinen, TPS pelaa (kai) rottakiekkoa, Tappara (kai) kahvakiekkoa... Viimeisen kuuden vuoden aikana, jokaisella tyylillä on voitettu Suomen mestaruus. Mistä tämä kertoo? Jokainen taaplaa tyylillään.

Tuskin TPS:ssä niitä rottia pelaa sen enempää kuin muuallakaan. Eikö ne ainoat aidot rotat ole Kiviharju-Rautee-Tuokko (Rouvali). Kerron sinulle, että tässä on neljä (4) niin sinun ei tarvitse kaivaa helmitauluasi esille. Kaikki kunnia rotille, heille kunnia kuuluu.

Ystävällisin terveisin
Grainger
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Viestin lähetti Grainger
Arvon Karamahti

Hauska huomata että olen arvostettu.

Nyt kun päästiin yksimielisyyteen siitä että Tps pelaa rottakiekkoa niin voidaankin kuopata tämä keskustelu. Arvoisan toverini puhelinraportin mukaan muuten Hulkkonen sai maistaa tänään omaa lääkettään. On se harmi.

Väriläiskä: Nemo (kävisi kyllä ärsyttäjä kategoriaankin)
Ärsyttäjä: Torkki
Gooni: Jos tappelua täällä koskaan näkisi niin Helenius/Vopat
Rotta: Tepsin 3- ja 4-ketjut
Raataja: Turo Järvinen

Suurta kunnioitusta potien, Karamahti
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Viestin lähetti Karamahti
Rotta: Tepsin 3- ja 4-ketjut

Enpä oikein usko. Tuokko menee tähän rotta-kategoriaan, mutta että Lius, Arttu ja Korpikoski rottia? Anna mun kaikki kestää... TPS pelaa KAI rottakiekkoa. En sanonut, että pelaa varmasti rottakiekkoa. Mutta jos sinulla on hyvä mieli kun saat sanoa, että TPS pelaa rottakiekkoa niin sano sitten.

Kiviharju-Rautee-Tuokko-Rouvali "rottanelikosta" vain Tuokko pelaa enää Tepsissä=25% TPS:n kaikkien aikojen rotista pelaa nyt edustusjoukkueessa. Tuskinpa Nurmista, Alataloa, Vahalahtea, Kauppilaa, Hulkkosta, yms. voi laskea rotaksi.

Vopat gooni? Iiiiiissssssoooooooo pah! Vopat ei uskalla tapella. Vopat ei uskalla taklata kuin Julmaa-Markoa. Vopat ei osaa tehdä maaleja. Sori provoava sävy kertoessani Vopatista. Ei ollut tarkoitus provota.

Summa summarum: Turun Palloseura ei pelaa rottakiekkoa, Tappara ei kahvaa. Lukko kahvaa (ainakin Ässä-fanien mielestä).

Ja se lista:

Väriläiskä: Arttu Virtanen, TPS
Ärsyttäjä: Ville Nieminen, Tappara
Gooni: Sami Helenius, Ilves
Rotta: Santeri Heiskanen, Pelicans
Raataja: Tomek Valtonen, Jokerit

PS: Se "arvoisa" on vain sanonta.

G

EDIT: Lista lisätty
 
Viimeksi muokattu:

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Viestin lähetti Grainger
Iiiiiissssssoooooooo pah!

Häkellyttävää verbaaliakrobatiaa. Kyllä huomaa että Turku on vanha yliopistokaupunki. Onneksi vuonna 1827 yliopisto päätettiin siirtää oikeaan paikkaan eli Helsinkiin.

Älä nyt poika(?) oikeasti leikistä noin pahasti suutu...

Älä pelkää, meikäläinen ei tuollaisista lapsellisista vuodatuksista provoonnu. Sitä on nimittäin miehetkin yrittäny.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös