Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 957 289
  • 6 311

Baldrick

Jäsen
Tuohon boldaamaani kohtaan: oleellistahan tässä tapauksessa, tai missään vastaavissa tapauksissa, ei ole absoluuttiset luvut, vaan suhteellinen osuus tapauksista versus suhteellinen osuus väestöstä. Eli samaa asiaa sivuten, mitä jäsenen @Euro71 kanssa tuossa kävitte läpi.

Tämä vain muistutuksena monelle, että pelkästään absoluuttisia lukuja katsomalla mennään monesti metsään.
Juuri näin ajattelinkin, en ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi. Olettamukseni siis on, että vanhempien surmatessa vauvojaan ei ole merkittävää eroa suomalainen vs. ulkomaalainen suhteellisesti. Ehkä jotain kallistusta voi tulla tukiverkkojen puutteessa jossain muotoa, että esim. mamut ei käytä neuvolaa ja sen palveluita niin paljoa, mutta toisaalta ovat ehkä yhteisöllisempiä ja toisiaan tukevampia lasten kanssa, vaikka toki monilla Suomeen saapuvilla tukiverkot ovat vähäiset. Tosin sitten taas suomalaisillakin perheestä taitaa olla keskimäärin vähemmän apua vauvan kanssa kuin monissa muissa maissa. Vaikea arvioida näiden olettamieni vaikuttavuutta ja jopa todenperäisyyttäkin, kun en ole asiaa tarkemmin tullut tutkineeksi. Menee tietysti muutenkin puhtaaksi spekuloinniksi ja sivuraiteelle jo itse aiheesta.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja jos haluaa ihan oikeasti tehdä jotain edes vähän alusta kestäviä johtopäätöksiä maahanmuuttajat vs. kantaväestö tiimoilta, tulee vakioida aivan vähintään ikä (alle 15v & +50v tekevät keskimäärin hyvin vähän rikoksia) ja sukupuoli (miehet ovat selkeästi yliedustettuina rikoksentekijöinä).

Sitten jos haluaa oikeasti jotain yrittää perustella, tulisi vakioida vielä koulutus (enintään peruskoulun käyneet todella räikeästi yliedustettuina) ja sosioekonominen asema (heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat yliedustettuina).


Juurikin näin. Tarkoitukseni ei ollutkaan mitenkään perustella tuossa oikeastaan yhtään mitään, vaan tuoda esille sen, että absoluuttiset luvut eivät vielä kerro oikeastaan mitään. Paitsi sen, mitä ne absoluuttisista luvuista kertovat.

Toisaalta, osa ihmisistä vakioi noi absoluuttiset luvut. Lisäksi, puhuvat ja toimivat sen perusteella.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jäin miettimään tätä, ihan nyt vaan uteliaisuudesta, ei muusta:

Ja jos haluaa ihan oikeasti tehdä jotain edes vähän alusta kestäviä johtopäätöksiä maahanmuuttajat vs. kantaväestö tiimoilta, tulee vakioida aivan vähintään ikä (alle 15v & +50v tekevät keskimäärin hyvin vähän rikoksia) ja sukupuoli (miehet ovat selkeästi yliedustettuina rikoksentekijöinä).
Miten muuten maahanmuuttaja-taustaisten ihmisten demografia suhtautuu tähän? Voisin noin äkikseltää nodottaa, että 50+ osuus on pienempi kuin kantasuomalaisilla, mutta sitten taas 15- on isompi. Entä miten miesten ja naisten osuus menee?

Sitten jos haluaa oikeasti jotain yrittää perustella, tulisi vakioida vielä koulutus (enintään peruskoulun käyneet todella räikeästi yliedustettuina) ja sosioekonominen asema (heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat yliedustettuina).
Tämäkin on hyvä kysymys, puoleen ja toiseen. Onko tästä mitään tilastoja, että millä koulutustasolla Suomeen muutetaan?

Voisin nimittäin äkkiä olettaa sen, että koulutetumpi väestö maata vaihtaessaan on paremmin selvillä siitä, millaiseen maahan ovat muuttamassa, eli että maahanmuuttajaväestöllä voisi itse asiassa odottaa jyrkempää jakautumista kuin kantaväestöllä?
 

Luoto

Jäsen
En tiedä henkirikoksista, mutta väkivaltarikoksissa yliedustus on 300%, sanoo Wikipedia: "2020-luvun alussa ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa väkivaltarikollisuus oli väestömäärään suhteutettuna 2,8 kertaa yleisempää eli lähes 300 prosenttia yleisempää kuin kantasuomalaisten keskuudessa."
En ole kovin hyvä matikassa, mutta en oikein ymmärrä noita lukuja ja käsitteitä. Mitä tarkoittaa että yliedustus on 300 prosenttia? Tai että väkivaltarikollisuus on 2,8 kertaa, eli lähes 300 % yleisempää ... ?

100 % enemmän on kaksinkertainen, 200 % enemmän on kolminkertainen. 2,8 kertaa yleisempi on siis alle 200 % enemmän.

2,8 kertainen on eri asia kuin 2,8 kertaa enemmän.

Ei toimi aivot näin aamutuimaan.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En ole kovin hyvä matikassa, mutta en oikein ymmärrä noita lukuja ja käsitteitä. Mitä tarkoittaa että yliedustus on 300 prosenttia? Tai että väkivaltarikollisuus on 2,8 kertaa, eli lähes 300 % yleisempää ... ? 100 % enemmän on kaksinkertainen, 200 % enemmän on kolminkertainen. 2,8 kertaa yleisempi on siis alle 200 % enemmän. 2,8 kertainen on eri asia kuin 2,8 kertaa enemmän. Ei toimi aivot näin aamutuimaan.
Tuo pätkä on suoraan lainattu Wikipediasta, joten en ota vastuuta, jos siinä on sanamuodoissa virheitä :D Toki itsekin saisin olla tarkempi, joten kiitokset huomautuksesta :)
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En ota kantaa tuohon poliittiseen näkemykseen. Jos mietitään viimeisen kolmen päivän tapahtumia Suomessa:

- Ulkomaalainen nainen tappoi kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan Helsingin Vuosaaressa.
- Ulkomaalainen mies puukotti miehen kuoliaaksi Oulussa. liite.
- Suomalainen tunnettu äärioikeistoon kuuluva mies puukotti alaikäistä Oulussa.

Se mikä tässä julkisessa keskustelussa on erikoista, että isoimmat otsikot saa tunnettu ja SuPon hyvin tuntema yksittäistapaus, jolla oli jo aiempaa historiaa. Kun ulkomaalainen tekee rikoksen niin syyt ovat joko huonossa sopeutumisessa (Suomen vika) tai mielenterveydessä (Suomen vika).
Terroristisessä tarkoituksessa hyökätty lasten kimppuun tarkoituksena tappaa. Olisikohan tässä se suurin syy miksi otsikoita ja keskustelua herättää tämä tapaus? Väitän otsikoita ja keskustelua olevan vähintäänkin yhtä paljon jos ulkomaalainen mies olisi oman aatteensa vuoksi hyökännyt syntyperäisten suomalaisten lasten kimppuun tarkoituksenaan tappaa. Ei Turun terroristipuukottajakaan ihan hirveästi sääliä tainnut lehdistöltä saada.
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eipä taida olla juurikaan tapauksia, joissa sivullisiin kohdistuvat henkirikokset ja niiden yritykset eivät selittyisi mielenterveysongelmilla enemmän tai vähemmän. Ei kukaan tervepäinen rupea satunnaisia vastaantulijoita tappamaan.

Tottakai.

Lähinnä meinasin että jos tuo puukottaja olisi yhtään enemmän suunnitellut tuota iskua, olisi jälki ollut varmasti monin verroin pahempaa. Nythän tuo aika ja paikka varmisti sen, että koko homma oli käytännössä ohi heti ensimmäisen puukoniskun jälkeen.

Enkä toki tällä vähättele sitä turvattomuuten tunnetta, mitä tämä on saanut aikaan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tottakai.

Lähinnä meinasin että jos tuo puukottaja olisi yhtään enemmän suunnitellut tuota iskua, olisi jälki ollut varmasti monin verroin pahempaa. Nythän tuo aika ja paikka varmisti sen, että koko homma oli käytännössä ohi heti ensimmäisen puukoniskun jälkeen.

Enkä toki tällä vähättele sitä turvattomuuten tunnetta, mitä tämä on saanut aikaan.
En nyt tiedä. Eikös se toripuikottajakin saanut aika monta uhria? Ymmärsin että sama henkilö oli jo kerran saanut puukotustuomion.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jenkeissä 14 kpl mass shootings viikonlopun aikana. Mass shooting = 4 henkeä tai enemmän on ammuttu
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Jenkeissä 14 kpl mass shootings viikonlopun aikana. Mass shooting = 4 henkeä tai enemmän on ammuttu
Nopeasti laskettuna, jos tuo suhteutetaan asukaslukuun, niin sama tahti Suomessa tarkoittaisi että tuollainen tapahtuisi noin joka neljäs viikko. Suunnilleen niitä tapahtuu Suomessa joka neljäs vuosi. Mutta silti puhutaan Euroopan mittakaavassa kovista luvuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös