Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 970 747
  • 6 420

Baldrick

Jäsen
Tuohon boldaamaani kohtaan: oleellistahan tässä tapauksessa, tai missään vastaavissa tapauksissa, ei ole absoluuttiset luvut, vaan suhteellinen osuus tapauksista versus suhteellinen osuus väestöstä. Eli samaa asiaa sivuten, mitä jäsenen @Euro71 kanssa tuossa kävitte läpi.

Tämä vain muistutuksena monelle, että pelkästään absoluuttisia lukuja katsomalla mennään monesti metsään.
Juuri näin ajattelinkin, en ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi. Olettamukseni siis on, että vanhempien surmatessa vauvojaan ei ole merkittävää eroa suomalainen vs. ulkomaalainen suhteellisesti. Ehkä jotain kallistusta voi tulla tukiverkkojen puutteessa jossain muotoa, että esim. mamut ei käytä neuvolaa ja sen palveluita niin paljoa, mutta toisaalta ovat ehkä yhteisöllisempiä ja toisiaan tukevampia lasten kanssa, vaikka toki monilla Suomeen saapuvilla tukiverkot ovat vähäiset. Tosin sitten taas suomalaisillakin perheestä taitaa olla keskimäärin vähemmän apua vauvan kanssa kuin monissa muissa maissa. Vaikea arvioida näiden olettamieni vaikuttavuutta ja jopa todenperäisyyttäkin, kun en ole asiaa tarkemmin tullut tutkineeksi. Menee tietysti muutenkin puhtaaksi spekuloinniksi ja sivuraiteelle jo itse aiheesta.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja jos haluaa ihan oikeasti tehdä jotain edes vähän alusta kestäviä johtopäätöksiä maahanmuuttajat vs. kantaväestö tiimoilta, tulee vakioida aivan vähintään ikä (alle 15v & +50v tekevät keskimäärin hyvin vähän rikoksia) ja sukupuoli (miehet ovat selkeästi yliedustettuina rikoksentekijöinä).

Sitten jos haluaa oikeasti jotain yrittää perustella, tulisi vakioida vielä koulutus (enintään peruskoulun käyneet todella räikeästi yliedustettuina) ja sosioekonominen asema (heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat yliedustettuina).


Juurikin näin. Tarkoitukseni ei ollutkaan mitenkään perustella tuossa oikeastaan yhtään mitään, vaan tuoda esille sen, että absoluuttiset luvut eivät vielä kerro oikeastaan mitään. Paitsi sen, mitä ne absoluuttisista luvuista kertovat.

Toisaalta, osa ihmisistä vakioi noi absoluuttiset luvut. Lisäksi, puhuvat ja toimivat sen perusteella.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jäin miettimään tätä, ihan nyt vaan uteliaisuudesta, ei muusta:

Ja jos haluaa ihan oikeasti tehdä jotain edes vähän alusta kestäviä johtopäätöksiä maahanmuuttajat vs. kantaväestö tiimoilta, tulee vakioida aivan vähintään ikä (alle 15v & +50v tekevät keskimäärin hyvin vähän rikoksia) ja sukupuoli (miehet ovat selkeästi yliedustettuina rikoksentekijöinä).
Miten muuten maahanmuuttaja-taustaisten ihmisten demografia suhtautuu tähän? Voisin noin äkikseltää nodottaa, että 50+ osuus on pienempi kuin kantasuomalaisilla, mutta sitten taas 15- on isompi. Entä miten miesten ja naisten osuus menee?

Sitten jos haluaa oikeasti jotain yrittää perustella, tulisi vakioida vielä koulutus (enintään peruskoulun käyneet todella räikeästi yliedustettuina) ja sosioekonominen asema (heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat yliedustettuina).
Tämäkin on hyvä kysymys, puoleen ja toiseen. Onko tästä mitään tilastoja, että millä koulutustasolla Suomeen muutetaan?

Voisin nimittäin äkkiä olettaa sen, että koulutetumpi väestö maata vaihtaessaan on paremmin selvillä siitä, millaiseen maahan ovat muuttamassa, eli että maahanmuuttajaväestöllä voisi itse asiassa odottaa jyrkempää jakautumista kuin kantaväestöllä?
 

Luoto

Jäsen
En tiedä henkirikoksista, mutta väkivaltarikoksissa yliedustus on 300%, sanoo Wikipedia: "2020-luvun alussa ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa väkivaltarikollisuus oli väestömäärään suhteutettuna 2,8 kertaa yleisempää eli lähes 300 prosenttia yleisempää kuin kantasuomalaisten keskuudessa."
En ole kovin hyvä matikassa, mutta en oikein ymmärrä noita lukuja ja käsitteitä. Mitä tarkoittaa että yliedustus on 300 prosenttia? Tai että väkivaltarikollisuus on 2,8 kertaa, eli lähes 300 % yleisempää ... ?

100 % enemmän on kaksinkertainen, 200 % enemmän on kolminkertainen. 2,8 kertaa yleisempi on siis alle 200 % enemmän.

2,8 kertainen on eri asia kuin 2,8 kertaa enemmän.

Ei toimi aivot näin aamutuimaan.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En ole kovin hyvä matikassa, mutta en oikein ymmärrä noita lukuja ja käsitteitä. Mitä tarkoittaa että yliedustus on 300 prosenttia? Tai että väkivaltarikollisuus on 2,8 kertaa, eli lähes 300 % yleisempää ... ? 100 % enemmän on kaksinkertainen, 200 % enemmän on kolminkertainen. 2,8 kertaa yleisempi on siis alle 200 % enemmän. 2,8 kertainen on eri asia kuin 2,8 kertaa enemmän. Ei toimi aivot näin aamutuimaan.
Tuo pätkä on suoraan lainattu Wikipediasta, joten en ota vastuuta, jos siinä on sanamuodoissa virheitä :D Toki itsekin saisin olla tarkempi, joten kiitokset huomautuksesta :)
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En ota kantaa tuohon poliittiseen näkemykseen. Jos mietitään viimeisen kolmen päivän tapahtumia Suomessa:

- Ulkomaalainen nainen tappoi kahdeksan kuukauden ikäisen vauvan Helsingin Vuosaaressa.
- Ulkomaalainen mies puukotti miehen kuoliaaksi Oulussa. liite.
- Suomalainen tunnettu äärioikeistoon kuuluva mies puukotti alaikäistä Oulussa.

Se mikä tässä julkisessa keskustelussa on erikoista, että isoimmat otsikot saa tunnettu ja SuPon hyvin tuntema yksittäistapaus, jolla oli jo aiempaa historiaa. Kun ulkomaalainen tekee rikoksen niin syyt ovat joko huonossa sopeutumisessa (Suomen vika) tai mielenterveydessä (Suomen vika).
Terroristisessä tarkoituksessa hyökätty lasten kimppuun tarkoituksena tappaa. Olisikohan tässä se suurin syy miksi otsikoita ja keskustelua herättää tämä tapaus? Väitän otsikoita ja keskustelua olevan vähintäänkin yhtä paljon jos ulkomaalainen mies olisi oman aatteensa vuoksi hyökännyt syntyperäisten suomalaisten lasten kimppuun tarkoituksenaan tappaa. Ei Turun terroristipuukottajakaan ihan hirveästi sääliä tainnut lehdistöltä saada.
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Eipä taida olla juurikaan tapauksia, joissa sivullisiin kohdistuvat henkirikokset ja niiden yritykset eivät selittyisi mielenterveysongelmilla enemmän tai vähemmän. Ei kukaan tervepäinen rupea satunnaisia vastaantulijoita tappamaan.

Tottakai.

Lähinnä meinasin että jos tuo puukottaja olisi yhtään enemmän suunnitellut tuota iskua, olisi jälki ollut varmasti monin verroin pahempaa. Nythän tuo aika ja paikka varmisti sen, että koko homma oli käytännössä ohi heti ensimmäisen puukoniskun jälkeen.

Enkä toki tällä vähättele sitä turvattomuuten tunnetta, mitä tämä on saanut aikaan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Tottakai.

Lähinnä meinasin että jos tuo puukottaja olisi yhtään enemmän suunnitellut tuota iskua, olisi jälki ollut varmasti monin verroin pahempaa. Nythän tuo aika ja paikka varmisti sen, että koko homma oli käytännössä ohi heti ensimmäisen puukoniskun jälkeen.

Enkä toki tällä vähättele sitä turvattomuuten tunnetta, mitä tämä on saanut aikaan.
En nyt tiedä. Eikös se toripuikottajakin saanut aika monta uhria? Ymmärsin että sama henkilö oli jo kerran saanut puukotustuomion.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Jenkeissä 14 kpl mass shootings viikonlopun aikana. Mass shooting = 4 henkeä tai enemmän on ammuttu
Nopeasti laskettuna, jos tuo suhteutetaan asukaslukuun, niin sama tahti Suomessa tarkoittaisi että tuollainen tapahtuisi noin joka neljäs viikko. Suunnilleen niitä tapahtuu Suomessa joka neljäs vuosi. Mutta silti puhutaan Euroopan mittakaavassa kovista luvuista.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Melkoisen hiljaiseksi vetää, että näitä Oulussa ja tulee noin usein.
Huomenna selviää enemmän, mitä tuolla valkeassa on tapahtunut ja jännästi sitä "toivoo" kyseessä olevan pultsareiden sekoiluja keskenänsä.

Alaikäset tyttöni tuumivat iltapalalla kavereittensa kanssa, etteivät he halua käydä tällä hetkellä valkeassa, koska tuntevat olonsa turvattomaksi ja jopa pelottavaksi. Eivät he ole ainoita ja moni muukin kokee samoin. Siinä sitten itse miettii, että voiko tämä olla totta Suomessa ja Oulussa. Näköjään voi.
 
Alaikäset tyttöni tuumivat iltapalalla kavereittensa kanssa, etteivät he halua käydä tällä hetkellä valkeassa, koska tuntevat olonsa turvattomaksi ja jopa pelottavaksi. Eivät he ole ainoita ja moni muukin kokee samoin. Siinä sitten itse miettii, että voiko tämä olla totta Suomessa ja Oulussa. Näköjään voi.
Itse lopetin about pari kuukautta sitten Valkean läpi kulkemisen arki-iltaisin/öisin. Vartijat eivät ole aina paikalla, ja kulmissa maleksii usein aika "epämääräistä" porukkaa. Lyhyen ajan sisällä itselleni kävi niin, että tultiin iholle kerjäämään rahaa ja suututtiin jos ja kun sitä ei annettu (3x yhden kuukauden sisällä). Kamelin selän katkaisi kuitenkin yksi ilta, kun tulin sisään ja vartija katseli nopeasti naamaani, minkä jälkeen lähti juoksemaan ulos toiseen suuntaan. Toinen vartija oli sisällä, joko tajuttoman tai kuolleen miehen luona. Tämä mies makasi täysin liikkumattomana kasvot ja nenä kiinni lattiassa. Siinä vaiheessa ajattelin, että lienee parempi vaan kiertää koko paska jatkossa. Aika usein siinä sitten on sen jälkeen poliisiautoja näkynyt erityisesti iltaisin pihalla, ja porukkaa haettu kyytiin useammankin maijan voimin. Tämä tuorein puukotuskin sattui siis juuri arki-iltana. Eipä yllätä.

Päivisin ja liikkeiden aukioloaikoina käyn edelleen Valkeassa, enkä ole huomannut mitään häiriöitä (mikä ei toki tarkoita etteikö niitä tapahtuisi). Tietysti nämä nassen puukotukset sattuivat juurikin päivällä, mutta uskoisin että jäänee tämänkaltaisena väkivaltana juurikin päiväsaikaan yksittäistapaukseksi, ja eiköhän valvontaakin ole nyt kiristetty. Ymmärrän kuitenkin nuorten ja lasten pelon kyseistä paikkaa kohtaan, varsinkin kun rikollisuuskin Oulussa tuntuu keskittyvän erityisesti nuoriin. Ja kuten sanoin, niin joutuu välillä erityisesti iltaisin tällainen pitkä ja riski mieskin hätistelemään erilaisia häiriköitä kannoiltaan. Tähän asti on riittänyt voimakkaat ärähtämiset, mutta nuorempiin ja pienempiin käyvät varmasti hanakammin kiinni.

Toiset pari paikkaa keskustassa missä kanssa törmännyt useammin häiriköintiin on sitten Pekurin kauppakeskus ja Rotuaarin Mäkkäri. Täytyipä ihan kaivella tämä juttu Oulun nousseesta nuorisorikollisuudesta esiin. Aika hurjaksi on mennyt meininki...
"Alle 21-vuotiaiden tekemät ryöstörikokset lisääntyivät viime vuonna Oulun poliisin alueella 231 prosentilla, enemmän kuin missään muualla Suomessa."

"15-vuotias poika, samanikäinen tyttö ja 14-vuotias poika syyllistyivät saman illan aikana yhteensä kolmeen ryöstöön Oulun keskustassa.

Tapahtumat alkoivat kauppakeskus Valkean edustalla, jossa 14-vuotiaalta pojalta vietiin teräaseella uhkaamalla Louis Vuitton -merkkinen vyö.

Tämän jälkeen 14-vuotias ja hänen samanikäinen kaverinsa vietiin läheiseen kauppakeskus Pekuriin, jossa vyön menettänyt poika pakotettiin nostamaan tililtään 10 euroa rahaa ja luovuttamaan Air Jordan -merkkiset kenkänsä.

Toinen 14-vuotias poika pakotettiin Pekurissa ensin antamaan lompakostaan 50 euroa ja vielä myöhemmin nostamaan ryöstäjille tililtään 20 euroa lisää.

15-vuotias ryöstäjä vei tämän jälkeen vielä kolmannelta 14-vuotiaalta uhrilta Louis Vuitton -merkkisen pipon. Seuraavana päivänä 15-vuotias lisäksi uhkaili piponsa menettänyt Snapchatissa."
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja Hesari sanoo pling. Poliisi epäilee eilisen Oulun puukotuksen taustalla rasistista motiivia.

Edit. Uhri on Oulussa asuva ulkomaalaistaustainen mies ja epäilty tekijä on alle 18-vuotias, mutta yli 15-vuotias mies.
 

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreät Jääkärit
Ei jumalauta, aika kylmäävää touhua. Niin vain löytyy niin sekaisin olevia ihmisiä, että lähtevät kopioimaan lapsenpuukottajan tekoa, tosin tällä kertaa tekijä näyttää olevan alaikäinen. Pystyyköhän Orpo puhumaan asiasta mainitsematta äärivasemmistoa?
 
Ei jumalauta, aika kylmäävää touhua. Niin vain löytyy niin sekaisin olevia ihmisiä, että lähtevät kopioimaan lapsenpuukottajan tekoa, tosin tällä kertaa tekijä näyttää olevan alaikäinen. Pystyyköhän Orpo puhumaan asiasta mainitsematta äärivasemmistoa?
Ei pysty. Onhan se jo nähty. Supokin sanoo, että äärivasemmisto ei ole Suomessa mikään uhka, mutta Petterin on silti hoettava äärivasemmistoa ihan vain rakkaudesta lajiin. Eivätkä pysty perussuomalaisetkaan puhumaan asiasta vihjailematta pian, että tässä on kyse reaktiosta katujengeihin, muuttuvaan maailmaan, turvattomuuteen tai mihin tahansa. Äärioikeistolainen väkivalta kun ei näiden henkilöiden mukaan koskaan tapahdu täysin syyttä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siellä taas vieraslajeja yritetään kitkeä, ettei väestörakenne pääse muuttumaan. Mutta jatketaan vain käsien levittelyä, juhlapuheita ja muistetaan äärivasemmistonkin uhka.
Ei jumalauta, aika kylmäävää touhua. Niin vain löytyy niin sekaisin olevia ihmisiä, että lähtevät kopioimaan lapsenpuukottajan tekoa, tosin tällä kertaa tekijä näyttää olevan alaikäinen. Pystyyköhän Orpo puhumaan asiasta mainitsematta äärivasemmistoa?

Ei pysty. Onhan se jo nähty. Supokin sanoo, että äärivasemmisto ei ole Suomessa mikään uhka, mutta Petterin on silti hoettava äärivasemmistoa ihan vain rakkaudesta lajiin.

Tilanteen vakavuus huomioiden tulisi opposition kannattajillakin olla sen verran järkeä päässä ettei kahta tapahtunutta rasistista (todnäk) puukotusta lähdetä hyödyntämään pääministerin lyömisessä.




Jos jotain tulisi nyt tehdä, se on hallituksen painostaminen konkretisoimaan rasismin vastaista ohjelmaansa ja vaatia persuilta asiallista puhetta.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Sanat eivät ole teoista mitenkään irrallisia asioita. Vihapuhe ja rasismi kasvattavat vihaa ja johtavat tekoihin. Jokohan tulisi jokaisen puolueen yhteinen kannanotto vihan ja rasismin lopettamiselle.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Sanat eivät ole teoista mitenkään irrallisia asioita. Vihapuhe ja rasismi kasvattavat vihaa ja johtavat tekoihin. Jokohan tulisi jokaisen puolueen yhteinen kannanotto vihan ja rasismin lopettamiselle.

Syytä olisi, mutta sellaisen kannanoton hyöty jää aika vähäiseksi kun rasistinen vihanlietsonta sosiaalisessa mediassa jatkuu kuitenkin aivan kuten ennenkin. Ryhtiliikettä kaivattaisiin kaikilta suomalaisilta - poliitikot alkavat vetää johtopäätöksiä vasta sitten kun kannatusmittaukset alkavat näyttämään tarpeeksi pahoilta.

Rasismissa on vähän samoja mekanismeja kuin koulukiusaamisessakin. Kun katsoo miten törkeää aikuisten perheellisten ihmisten ulosanti ajoittain on netissä, niin ei niiltä nuoriltakaan voi paljoa enempää odottaa. Tässäkin tapauksessa tekijä oli teini-ikäinen, joka näköjään ryhtyi sanoista tekoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös