Silloinkin se tapahtuu pakotettuna tai sosiaalisessa hurmoksessa tai äärimmäisessä pelossa. Usein väitetään, että sodassakin on huomattava joukko sotilaita, jotka eivät pysty ampumaan vihollista kohti.
Ihminen, joka on lapsena ja nuorena saanut osakseen rakkautta ja jolle on kehittynyt tavanomainen empatiantaju, tappaa vain aniharvoin ilman kemikaalien vaikutusta tai mielenhäiriötä.
Se on totta, että sodassa yllättävän moni on kertonut
tappamisen vaikeudesta, joillain siitä on hyvin vaikeaa päästä yli - suorastaan mahdotonta ja he tyytyvät tekemän sen minimin, jota eräät ovat kuvanneet "ampumiseksi sinnepäin". Toisaalta suurin osa on kuitenkin ensimmäisten päivien ja viikkojen kuluessa päässyt eroon tappamista kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydentunteesta ja tilanteesta on tullut "normaali" - he ovat kuvanneet asetelmaa "joko minä tai ne muut" -tunteeksi eli on pakko tappaa tai muuten tulee tapetuksi.
Hyvin usein sodassa on kuitenkin eräs tekijä, joka helpottaa pääsyä irti vastenmielisistä tekijöistä ja se on se, että usein sota koetaan oikeutetuksi ja, mikä merkittävintä, on lupa tappamiselle. Tappaminen on vakio ja toivottavaa toimintaa sodan erityislaatuisessa tilanteessa ja tämä valtion taholta annettu lupa helpottaa siinä hetkessä sen vastenmielisen tunteen ylipääsemistä. Tällöinkin on tiettyjä rajoittavia sodankäynnin tapoihin kuuluvia tekijöitä olemassa, mutta yleisesti ottaen tappaminen on hyväksyttävää ja sivulauseessa sitten kerrotaan ne rajoitukset - joita niitäkin osataan kiertää maailman sodissa, ilman, että joutuu vastuuseen.
Myös uskonto (kirkko) antaa sodassa oikeutuksen tappamiselle, tekijä mikä sekin helpottaa tunnontuskista irtipääsyä, ainakin hetkellisesti. Toisinaan uskonnolla perustellaan sotaa ja sen avulla kiihotetaan tappamaan, mutta eipä enempää tästä aiheesta.
Edelliset tekijät eivät sitten tarkoita sitä etteikö sodan jälkeen ole mahdollista tuntea suurta vastenmielisyyttä siitä, että on sodassa tappanut ihmisiä. Nämä tunteet käsittelemättöminä ja hallitsemattomina voivat sitten johtaa psyykkisiin ongelmiin.
Ja onpa kai sitten todettava, että kulttuuritekijät vaikuttavat myös paljon siihen kuinka ihminen suhtautuu tappamiseen ja kuinka hyväksyttynä sitä pidetään, ja etenkin kuinka hyväksyttynä vihollisen (nimitettiinpä häntä millä nimellä tahansa) tappamista pidetään. Venäjällä suhtautuminen ihmishenkeen on jo aivan toisella tolalla mitä Suomessa, puhumattakaan vaikkapa Lähi-idän ja Afrikan kulttuureista, joissa väkivalta on usein aivan toisella tapaa myös läsnä ongelmien ratkaisussa.
vlad