Uutisvuoto

  • 77 067
  • 272
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Makuja on monia ja hyvä niin. Vähän kuitenkin yllätti Tabermannin nauttima vankka kannatus, sillä minun mielestäni hän oli sarjan heikoin lenkki. Saanilan juttuja on monta kertaa mukavampi kuunnella Uutisvuodossa ja Tervon tarinat ovat aina pudonneet hyvin.

Mitä Baaban valintaan tulee, odotukset eivät ole kovinkaan korkealla. Tietysti saattaa onnistua hienostikin uudessa tehtävässään, mutta suhteellisen harvat muistikuvat daamista muussa kuin uutistenlukijan työssä eivät aiheuta suurempia odotuksia.
 
Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Tabermanista en itsekään digannut. Tommy nyt oli vain kuin kuihtunut kukka, mikä ei ollut saanut riittävästi vettä. Tervo heittää välillä aika erikoisia ja vaikeasti ymmärrettäviä juttuja, mutta on silti kova sana. Saanila on hauska nallekarhu ja vetää ihan hyvin.
 
Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mun mielestä Tabermannin tietynlaineen kuivuus oli hyvää vastapainoa rempseämmälle Tervolle ja molemmat onnistuivat siinä täydentämään toisiaan. Molemmat vielä juuri sellaisia vähän kusipäisiä kirjailijoita, joiden nokittelua oli hauska seurata. Jotenkin tuo Saanila taas yrittää olla sellainen Tervo 2, jolla on liikaa joku stand up -rooli päällä. Makuja on monenlaisia, itselleni ei vain ole oikein kolahtanut. Varmasti toimisi paremmin hauskuuttajana kaljalla tai muuten vaan jutellessa. Nyt jää jotenkin vähän väkisin hauskana oleva kuva.
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Samoilla linjoilla.
Mun lähestyminen ohjelmaan ja sen sisältämään huumoriin tulee ajankohtaisuuden ja yleistiedon kautta. Mielestäni Tabermann/Tervo omasivat laajan yleistietämyksen ajankohtaisista kuin historian asioista ja pystyivät viikon asioita käsitellessä nokittelemaan extemporee ajankohtaisella huumorilla. Unohtamatta Tommyn Rakkauden lähettiläs- leimaa joka sopi loistavasti vastakkainasetteluna jäyhälle Lapin miehelle Tervolle. Jo tuosta astelmasta mielestäni tuli huumoria riittämiin.

Saanila on liian laskelmoitu "hahmo", joka räkättää laskelmoidusti itsestään selvyyksiä kuin stand-up keikalla ja usein vielä muiden puheiden päälle. Saanila ja Tervo ovat edelliseen verrattuna liian toisistaan irralliset kapteenit, ei mitään nerokasta sanailua vaan lähinnä aistittavissa Tervon leikillistä pojittelua Saanilan suuntaan.

Makuasioita, mutta summaten Tervo/Tabermann kirjailijoina omaavat sellaisen sanavaraston yhdistettynä heidän laajaan ajankohtaisasioiden tuntemiseen että huumori hersyy.

_
 
Krupieeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ensimmäinen jakso Baba Lybeckin vetämänä on nyt takana. Vähän kankea tuo oli ainakin vielä. Repliikit ja koko ohjelman käsikirjoitus seuraa edelleen tarkasti Nymanin aikaa eikä Lybeck juuri omia läppiä väliin heitellyt. Ei siis kovin luontevaa, joskaan ei huonokaan esitys. Suurempi vaikutus ohjelman luonteeseen toki oli Tabermanin vaihto Saanilaan.
 
Viljuri

Jäsen
Asiallinen artikulaatio Lybeckillä, mutta ulkoasu ja habitus toivat mieleen työpaikan pikkujoulut tai sellaiset "MILF-pätkät", joista isot pojat ovat joskus saunailloissa kertoneet.

Ehkä pienellä säätämisellä homma voisi toimiakin?
 
d2uce

Jäsen
Asiallinen artikulaatio Lybeckillä, mutta ulkoasu ja habitus toivat mieleen työpaikan pikkujoulut tai sellaiset "MILF-pätkät", joista isot pojat ovat joskus saunailloissa kertoneet.

Ymmärrän kyllä tämän, koska onhan se aika julmaa jos alkaa ajatus harhailla ja sitten ruutuun lävähtääkin varoittamatta Jari Tervon tai Stan Saanilan naama.

Ihan hyvä alku, harmi ettei ollut sellaiset vieraat jotka olisivat voineet tuoda jotain lisäarvoa. No, setä-Beniltä pari puolihuolimatonta pikkutuhmaa.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Ehkä pienellä säätämisellä homma voisi toimiakin?
Lybeck voisi löysätä uutisankkurin roolia pari piirua talkshow-emännän suuntaan. Puhe oli selkeästi artikuloitua (selko)suomea, mutta samalla vaikutelma jäi melko etäiseksi ja jäykäksi. Jos aiemmin kolmikko Nyman-Tervo-Saanila oli samalla tasolla, jäi show nyt liikaa Tervon ja Saanilan varaan. Meininki paranee varmasti jatkossa - kunhan nutturaa tosiaan hieman löysätään ja Baba pääsee eroon uutisankkurin maneereista.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Baba oli köykäinen. Kivajoojees - juuri sellainen työpaikan pikkujoulujen rento tapaus - mutta koska naisella on huumorisektorilla virkana yleensä kuinvain perässänaurajan rooli, niin Baba oli sitä juuri.

Ihmettelin jo alkujani, että mitä vittua, Baba. Ihmettelen edelleen. Väärä valinta. Väärä sukupuoli. Väärä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäs mieltä Jatkoajan Uutisvuotokatsojat ovat lauantaina nähdystä Jari Tervon raamatunheitosta?

Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli isot otsikot aiheesta heti ensimmäisellä aukeamalla. Papit ovat kuulemma suuttuneet Tervon tempauksesta ja tätä voidaan kuulemma verrata Muhammed-pilakuviin, ja kyllähän yksi liperikaula jo kyseli YLEnkin vastuuta tässä asiassa. Ilmeisesti Päivi Räsänen ei ole vielä asiaa kommentoinut.

Keskustelu IS:n nettipalstalla käy kuumana, enemmistö tosiaan lienee sitä mieltä että Tervo pilkkasi Jumalaa teollaan. Linkki palstalle alla (jos kiinnostaa lukea):

http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=28817

Minua tuo Tervon raamatunheitto ei häirinnyt tippaakaan. Toki minä sen huomasin että hän sen olkansa yli viskasi menemään mutta en arvannut että siitä tuollainen haloo nousisi. Raamattu ei ole minulle sellainen teos että tuollainen minua haittaisi.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitäs mieltä Jatkoajan Uutisvuotokatsojat ovat lauantaina nähdystä Jari Tervon raamatunheitosta?

Haha. Ei voi olla totta. Ei kyllä itselleni tullut mieleen, että siinä olisi ollut mitään pahaa. Perus läpän heittoa. Kaikista asioista ei vaan näköjään saa heittää huumoria, ja Suomi on helvetin vanhooillinen maa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mitäs mieltä Jatkoajan Uutisvuotokatsojat ovat lauantaina nähdystä Jari Tervon raamatunheitosta?

Kuinka pitkälle se lensi? Koska Tervon jalkoja ei ruudussa näkynyt, olisi kiva tietää oliko Jarilla tukijalka kohdallaan? Seikka, joka oleellisesti on vaikuttanut raamatun lentoradan pituuteen.

*

Täytyy ihmetellä kuinka vähän ihmiset Jumalaan todella uskovat. Mikäli Jumala on olemassa, niin eiköhän kaikkivaltias kestä Tervon pilkan?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Haha. Ei voi olla totta. Ei kyllä itselleni tullut mieleen, että siinä olisi ollut mitään pahaa. Perus läpän heittoa. Kaikista asioista ei vaan näköjään saa heittää huumoria, ja Suomi on helvetin vanhooillinen maa.
Tervon edelliset kannanotot huomioiden teko oli lähinnä typerä. No, kai se on sitä keskustelun herättämistä tai jotain. Mutta joo, muuten secordin linjoilla.
 
Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jari Tervo on nyt niin täynnä itseään että tällainen teko oli lähinnä lapsellinen, sanoisinko erittäin lapsellinen ja typerä teko!
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täytyy ihmetellä kuinka vähän ihmiset Jumalaan todella uskovat. Mikäli Jumala on olemassa, niin eiköhän kaikkivaltias kestä Tervon pilkan?
Ihmisillä on aina jotenkin sellainen taipumus loukkaantua muiden puolesta. Vaikka sitten Jumalan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Allekirjoituskamaa. Tosikkuus (vai tosikkous) on kyllä sijalla 1 meikäläisen "raivostuttavimmat piirteet ihmisissä" -listalla.
Tämä on kyllä hupaisaa. Jos joku ei huvitu samasta asiasta kuin muut, on tosikko. Tai jos kokee vakaumuksensa tulleen loukatuksi ja ihmettelee tekoa tai sanoja, on tosikko. Hienoa varmasti rakennella norsunluutorneja itselleen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Kas kun ainakaan minä en loukkaannu juuri koskaan mistään. Osaan nauraa itselleni ja heikkouksilleni, pidän toverillisesta vittuilukulttuurista ja kaikenlaisesta huumorista. Lisäksi olen saanut karvaasti kokea lähimmäisteni taholta sellaista typerää, tosikkomaista loukkaantumista aivan tyhjänpäiväisistä, arkisista asioista ja väärinkäsityksistä, jotka olisi ollut helppo välttää halutessaan. Olen siis käytännössä huomannut, että kun ottaa asiat rennosti eikä anna pikkuasioiden käydä hermoille, on elämä paljon helpompaa. Sen vuoksi lähinnä huvitun ja nauran paskaisesti mm. uskovaisille tiukkapipoille, joiden ajatusmaailma on kapeaakin kapeampi.

Mutta Baba Lybeckillä on silti helvetin hyvä perse.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Jos Jumala on olemassa, kyllä Hänen huumorintajunsa kestää yhden Jari Tervon vitsit.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä on kyllä hupaisaa. Jos joku ei huvitu samasta asiasta kuin muut, on tosikko. Tai jos kokee vakaumuksensa tulleen loukatuksi ja ihmettelee tekoa tai sanoja, on tosikko. Hienoa varmasti rakennella norsunluutorneja itselleen.
Haluatko spesifioida mikä Tervon sanoissa tai teoissa oli loukkaavaa?
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Jos Jumala on olemassa, kyllä Hänen huumorintajunsa kestää yhden Jari Tervon vitsit.

Jos Jumala on olemassa, niin silloin on syytäkin kestää Tervon vitsit, koska Jumala on Tervon silloin maan päälle luonut. Tuskin omaksi kuvakseen kuitenkaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Haluatko spesifioida mikä Tervon sanoissa tai teoissa oli loukkaavaa?
Tuskin sinulle tai monelle muulle mikään, mutta Raamattu on pyhä kirja monelle ja sen kohtelu ko. tavalla on monelle kristitylle loukkaavaa. Minusta koko episodi oli lähinnä lapsellinen Tervon ikiaikaisen typerini viittauksineen Mooseksen lakiin ja käytöksineen. En tosin erityisen innostunut ole siitä, että Raamattua heitellään pitkin lattioita, vaikka fyysisenä esineenä en sitä palvokaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös