Uutisvuoto

  • 77 152
  • 272

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin lähtisin ennemmin Nyberg-linjalle kuin Jopen tai Maisterin kelkkaan. Nuo kaksi muuta ovat profiloituneet niin vahvasti hauskuuttaajiksi, etteivät he mielestäni yhtä hyvin tuomarin rooliin sovi. Tuomarin pitää olla asiallinen hahmo, joka pitää homman koossa, ettei hauskuuttelu rönsyile liikaa. Ei tietenkään mikään tappavan tylsä kuitenkaan.

Kyllä joku suurelle yleisölle tuntematonkin henkilö voisi tulla kyseeseen. Ei kai Nymankaan kovin tunnettu ollut silloin aikoinaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyman esiintyi kuitenkin usean vuoden päivittäin tv:ssä MTV3:n Mediapeli-ohjelmassa ennen Uutisvuotoa.
"Mediapeli" sen ohjelman nimi olikin jota Nyman juonsi ennen Uutisvuotoa. Mietin tossa joskus pitkään että mikä se oli.

Uutisvuodossa Nymanista paljastui ihan uudenlainen juontaja, tuossa Mediapelissähän hänestä jäi kuva hermoheikosta päällepuhujasta joka ei koskaan antanut ohjelmassa vierailleiden ihmisten vastata kysymyksiin kun jo piti mennä uusiin aiheisiin. Tuo Mediapeli taisi olla vaan joku 15-20 minuutin pätkä, jossa tietenkin oli pakkokin kiirettä pitää.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Baba Lybeck Uutisvuotoon Nymanin tilalle.

Nainen piti näemmä valita. Epäilen, että liekö tuolta hauskuutta lopultakaan löytyy, sillä lähes kaikilta naisilta puuttuu se oikea hauskuus. En tunne kuin muutaman, Baba ei ole jäänyt hauskuudestaan mieleen.

No, antaa nyt näyttää kuitenkin. Käsikirjoitus voi pelastaa paljon.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On se ainakin helvetin hyvä ettei Frangenin paukapäätä siihen valittu.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Huonomminkin olisi voitu valita, Baba on ihan kelpo valinta. Tädistä löytyy aitoa huumoria mukahauskuuden sijaan, ja juontajanakin Baba on ihan pätevä gimma.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
No, vaikka olisi miten humoristinen ihminen tahansa, niin silti tuomariksi olisi ehdottomasti pitänyt valita mies. Olen kuitenkin aina tottunut katsomaan Uutisvuotoa, jossa on kolme miestä.

No, katsotaan miten Baba Flyygeli pärjää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Baballa on ihan törkeen hyvä perse. Peter Nymanin pyllyä en oo nähny, mutta oon melko varma, että Baballa on parempi. Hyvä valinta.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
No, vaikka olisi miten humoristinen ihminen tahansa, niin silti tuomariksi olisi ehdottomasti pitänyt valita mies. Olen kuitenkin aina tottunut katsomaan Uutisvuotoa, jossa on kolme miestä.

No, katsotaan miten Baba Flyygeli pärjää.

noh, liekö tuolla enää niin väliä, ohjelman taso laski 75%, kun Tabermann poistui kuvioista. Tokihan Saanilan mukaan tulo korjasi tilannetta, sen jälkeen tappio alkuperäisestä oli enää 73%. Jos Tervo vielä lähtee muualle, ei ohjelmassa enää tosiaan ole mitään katsomista, tai korkeintaan Simonin mainitsema Baban takamus, jota tuskin juurikaan näytetään.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Baballa on ihan törkeen hyvä perse. Peter Nymanin pyllyä en oo nähny, mutta oon melko varma, että Baballa on parempi. Hyvä valinta.
Vaan minä tiirasin 12 vuotta Uutisvuotoa enkä koskaan nähnyt Peterin persettä. En kyllä sitä odottanutkaan ruutuun. En usko Babankaan pepaa koskaan näytettävän. Vaan ehkä se riittää, että se voisi näkyä.

Nyt ymmärrän. Jo kihelmöi.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Järkyttävän pettymyksen aallon laukaisi tämän nevöhöödin barbaran (vai mikä se oli) valinta.

Naisen valinta oli iso virhe. Uskon, että myötähäpeän tunne on taattu, kun tämä uusi vetäjä naureskelee väkisin ja tekopirteästi.

"- Olen aika nauravainen ihminen ja aion olla aika nauravainen ylituomari, hän kommentoi."

Toivottavasti naurusi pysyy hyvien rajojen sisällä. Mutta turhahan tässä mitään on toivoa, sillä tuon naisen tuubasta tulee takuuvarmasti tekotaiteellista bigbrother-tyylistä hakamussutelua ja tekopirteyttä, jolla luodaan naula arkkkuun sille, että ketään ei ohjelma enää kiinnosta ärsyttävyyteen menevän ylilietsonnan vuoksi. Aamen.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Lybeckillä on sentään kokemusta oikeasta uutistenlukijan hommastakin, joten tuskin tuo pelkäksi nauramiseksi menee. Pelonsekaisella mielenkiinnolla odottelen.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Lyypekillä on kokemusta myös rennommasta juontamisesta, kun aikoinaan veti NoTV:tä Annie Lennox-kloonina. Ei kaikkein epäonnistunein valinta, mutta saa nähdä mitä tästä tulee. Alkuperäiskolmikosta Tervo oli heikoin lenkki ja nyt on ainoana jäljellä, vai onko sekään enää varmaa?
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Hieno homma, että ainakaan Frangenia tuolle paikalle ei istutettu. Baba Lybeck vaikuttaa ihan pätevältä tuuraajalta, joskaan Peter Nymania nyt tuskin kukaan pystyy täysin korvaamaan. Kaikki ajat kuitenkin päättyvät joskus.

Toivottavasti Jari Tervo kuitenkin jatkaa kapteenistossa, sillä hän ja Saanila ovat mielestäni toimiva parivaljakko. Aluksi epäilin Saanilan sopivuutta tuohon, mutta loppujen lopuksi hän on minusta parempi jopa kuin Tabermann.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelonsekaisella mielenkiinnolla odottelen.

Näin juuri. Monta vuotta on tullut seurattua, saas nähdä kuinka monta vuotta on edessä.
Aina se ohjelma tietysti muuttuu, kun henkilöt vaihtuvat. Aikanaan tuli katseltua Hyviä, pahoja ja rumia. Oli suosikkiohjema, kunnes henkilöt vaihtuivat.
Toivottavasti ei käy Uutisvuodon kanssa samalla tavalla. Tabermannin lähtö korvattiin mielestäni ihan hyvin, nyt ei ole välttämättä ihan yhtä hyvä kutina ainakaan etukäteen.
 

scholl

Jäsen
Baballa on ihan törkeen hyvä perse. Peter Nymanin pyllyä en oo nähny, mutta oon melko varma, että Baballa on parempi. Hyvä valinta.

Baba on muistaakseni maratonin tai ainakin puolimaratonin juossut. Mielestäni hän on Suomen television yksi sympaattisimmista henkilöistä, joten hienoa, että palaa takaisin ruutuun. Ollut ehdottomasti suosikkiuutislukijani ja menee hukkaan toimistohommissa. Hanna von Wendtkin pitäisi rekrytä sieltä VR:ltä takaisin telkkariin.

edit. en ole kyllä kts kyseistä Uutisvuotoa sen jälkeen, kun Tabermann korvattiin sillä metsien möröllä
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsekin lähtisin ennemmin Nyberg-linjalle kuin Jopen tai Maisterin kelkkaan. Nuo kaksi muuta ovat profiloituneet niin vahvasti hauskuuttaajiksi, etteivät he mielestäni yhtä hyvin tuomarin rooliin sovi. Tuomarin pitää olla asiallinen hahmo, joka pitää homman koossa, ettei hauskuuttelu rönsyile liikaa. Ei tietenkään mikään tappavan tylsä kuitenkaan.

Frangen on kyllä siinä mielessä aika saavutukseen yltänyt koomikko, kun mikään ei miehen jutuissa naurata.

Mutta en kyllä ole tyytyväinen Lybeckin valintaankaan, vaikka kaunis nainen on. Voin jo kuvitella kuinka vaivaantuneena naureskellaan Tervon jutuille jne, eikä kikatuksen keskeltä päästä jatkamaan. Eipä ole Uutisvuoto enää muutenkaan sama Tabermannin lähdön jälkeen. Tervo on tietysti tärkein noista, mutta kyllähän se vastapuoleksi tarvitsee Tabermannin. Arto Nyberghän joskus olikin Nymanin korvajana ja aika lailla sopivalta vaikutti siihen jos joku muu pitää olla.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mutta en kyllä ole tyytyväinen Lybeckin valintaankaan, vaikka kaunis nainen on. Voin jo kuvitella kuinka vaivaantuneena naureskellaan Tervon jutuille jne, eikä kikatuksen keskeltä päästä jatkamaan. Eipä ole Uutisvuoto enää muutenkaan sama Tabermannin lähdön jälkeen. Tervo on tietysti tärkein noista, mutta kyllähän se vastapuoleksi tarvitsee Tabermannin. Arto Nyberghän joskus olikin Nymanin korvajana ja aika lailla sopivalta vaikutti siihen jos joku muu pitää olla.

Kuuluun pieneen vähemmistöön, jonka mielestä Uutisvuoto on katsottavampaa, kun Tabermann vaihtui (tosin Tabermannin sairaus on ikävää) pois. Nallekarhu Stan istuu paremmin kuvioon, jutut eivät ole yhtä härskejä (minun mielipide) ja muutamaan kertaan on todettu, että kyseessä on aika mahtava imitaattori.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan Stan Saanila yksi hauskimmista suomalaisista ja ohjelma on Stanin myötä aivan eri tasolla kuin Tabermanin aikoihin, jonka jutut olivat varsin ennalta-arvattavia ja kuivakoita. Saanilan jutuissa mukanapysyminen vaatii tietysti hieman enemmän, sillä huumori on paikoitellen hyvin oivaltavaa.

Baba Lybeck oli ainakin vieraana erittäin hyvä, joten uskoisin tämän olevan hyvä valinta. Sen sijaan Kympin uutisia voi olla jatkossa hieman hankala katsoa, kun Nymanin uutisselostuksiin on tottunut Uutisvuodossa. Yritä siinä nyt uskotella itsellesi, että nyt puhutaan vakavista asioista.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Sen sijaan Kympin uutisia voi olla jatkossa hieman hankala katsoa, kun Nymanin uutisselostuksiin on tottunut Uutisvuodossa. Yritä siinä nyt uskotella itsellesi, että nyt puhutaan vakavista asioista.

Vähän sama asia oli aikoinaan toisin päin, kun heinäseipään niellyt Heikki Kahila siirtyi Uutisista viihteen puolelle. Pienen alkunikottelun jälkeen se lopulta toimi, omanlaatuisensa itseparodian kautta. Ja olihan sitten myöhemmin ainakin Jukka Puotilalla taas lisää töitä.

Veikkaan, että aika äkkiä Pter Nyman on otettu Martikaiseksi Martikaisen tilalle, vaikka onkin 30cm pitempi.

Toinen veikkaus tulee tässä, koskien Uutisvuotoa: jos homman ei lähde heti äkkiä Baban kanssa rullaamaan Tervoa tyydyttävällä tavalla, lähtee Tervo. Ja kolmanneksi: Riksmanni = Pitkämäki.
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuuluun pieneen vähemmistöön, jonka mielestä Uutisvuoto on katsottavampaa, kun Tabermann vaihtui (tosin Tabermannin sairaus on ikävää) pois.
Onhan se tietyllä tavalla sairasta että joku pyrkii ja pääsee eduskuntaan, ja vielä demarien listoilta. Eikös tämä ollut se Tabermannin poisjäännin syy? Eikö erittäin ikävä sairaus tullut vasta myöhemmin? Voi olla että olen väärässä.

Nallekarhu Stan istuu paremmin kuvioon, jutut eivät ole yhtä härskejä (minun mielipide) ja muutamaan kertaan on todettu, että kyseessä on aika mahtava imitaattori.
Saanila on ollut Nymanin ohella ne Uutisvuodon henkilöt, joiden takia olen ohjelmaa ylipäätään katsonut. Tervo on kaikessa omahyväisyydessään aika rasittava ja epähauska persoona. Toki välillä hänkin osaa sanoilla leikkiä ihan mukavasti.

Saapa nähdä miltä näyttää uusi Uutisvuoto. Vaatii totuttelua.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Omaan silmääni tuo tuomarin rooli vaikuttaa niin ennalta käsikirjoitetulta, että en oikein ymmärrä tätä Nymanin hypetystä. Toki miehen tahallisen kuivakan asiallinen ulosanti tyyli toimii ihan hyvin ohjelmassa. Ohjelman ylivoimaisesti huonoin osuus on jenkkilästä kopioitu alun uutiskommentointi, joka on tuomarin siis pelkästään tuomarin hommia. Sääliksi käy studioyleisöä, joka joutuu nauramaan.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Sääliksi käy studioyleisöä, joka joutuu nauramaan.

Jos olisit joskus ollut studioyleisössä, tietäisit ettei siellä todellakaan joudu nauramaan. Aika pirun paljon hyvää läppää leikataan pois ajanpuutteen vuoksi; leikkaajan ja ohjaajan huumorintajun mukaan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Jos olisit joskus ollut studioyleisössä, tietäisit ettei siellä todellakaan joudu nauramaan. Aika pirun paljon hyvää läppää leikataan pois ajanpuutteen vuoksi; leikkaajan ja ohjaajan huumorintajun mukaan.

Sori vaan, mutta nimenomaan tuo alun pätkä, jossa väännetään jotain ankean hauskaa läppää eri kuvista/videoista, on ollut ylipäätään aika heikkoa. Muutenhan ohjelmassa on todella oivaltavaa meininkiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös