Olin jo vastaamassa
Matkalla liigakarsintoihin? -ketjuun, mutta totesin kirjoitettuani, että sopinee paremmin tähän ketjuun.
TPS-hyökkäys kaudella 2010-11 -ketjusta (puhutaan Tuomas Suomisesta):
Hyvän ja huonon päivän ero on valtava. Pidän virheenä sitä, että hänelle tarjottiin kahteen eri otteeseen kahden vuoden pahvia. 1+1 mallisella diilillä motivaatio pysyy hänellä paremmin fokuksessa, kun ei ensi kaudesta ole varmuutta. Nyt viime kaudella jatkon tehtyään pistetehtailu tyrehtyi ja tällä kaudella ollut ihan varjojen mailla ensimmäisen vuoden uudesta sopimuksestaa. En yhtään ihmettelisi, jos ensi kaudella tekee taas kovaa jälkeä kun sopimus on katkolla!
Matkalla liigakarsintoihin? -ketjusta:
Jatkoajan pelaajalistan mukaan kauden 2011-12 kattavan sopimuksen Tepsin kanssa olisivat tähän mennessä tehneet vain Aki Berg, Miika Huczkowski, Ville Vahalahti ja Tuomas Suominen. Sitä en tiedä, onko tuo lista ajan tasalla.
Vapaamatkustajat ja velliperseet sivuun ja tulevaisuuteen sitoutuneita (ensi kauden sopparin omaavia) pelureita kehiin. Nyt, 1½ viikkoa ennen siirtorajan umpeutumista, on vähän myöhäistä etsiä kunnon pelureita ja myydä vanhoja pl. suurimmat tähdet.
Tämä on muuten mielenkiintoista!
Onko parempi, että pelaajalla on sopimus seuraavasta kaudesta vai ei ole? En nyt hakenut muita esimerkkejä kannattajien mielipiteistä näistä "pitkistä" sopimuksista, kuin tämän Tuomas Suomisen kahden vuoden sopimuksen. Kaikilla lienee kuitenkin muistossa Ville Vahalahden ja Marko Kiprusoffin neljän, Mika Alatalon kolmen ja Kai Nurmisen kahden vuoden sopimukset muutamien vuosien takaa. Välillä täällä kirjoittajat ovat sitä mieltä, että jos pelaajalla ON sopimus seuraavasta kaudesta, niin motivaatio ei ole kohdillaan. Toisaalta jos pelaajalla EI OLE sopimusta seuraavasta kaudesta, niin sitoutuminen ei ole kohdillaan.
Olisi ihan mielenkiintoista lukea, että millaisia sopimuksia pelaajille sitten pitäisi tarjota. Olisiko paras ratkaisu sellainen, että uudelle pelaajalle tehtäisiin aina vain try out -sopimus tammikuun loppuun saakka; tämän jälkeen annettaisiin motivoituneille pelaajille loppukauden sopimus + seuran optio try out -sopimuksesta seuraavan kauden tammikuun loppuun? Tällä tavalla pelaajilla olisi varmasti koko ajan motivaatiota pelata jatkosopimuksestaan, mutta kuitenkin he olisivat sitoutuneita seuraan. Haluaisinpa vain nähdä yhdenkin pelaajan/agentin, joka suostuisi tällaiseen pelleilyyn.
En oikein jaksa uskoa siihenkään, että toistuvat 1+1 -malliset sopimuksetkaan olisivat ratkaisu ongelmaan. Pelaajan kannalta ajateltuna, kun pelaat toista kauttasi seurassa (seura on lunastanut optionsa = seura on ollut tyytyväinen otteisiisi), niin kuinka monella on motivaatiota kirjoittaa jälleen sopimus mallia 1+1. Jos pelaaja on onnistunut siten, että muutkin seurat kiinnostuvat, niin hyvin herkästi jostain Ruotsista tai vaikkapa Jokereista tarjotaan kahden vuoden sopimusta. Miksi ihmeessä pelaaja suostuisi silloin TPS:n kanssa johonkin 1+1 -lappuun? Toisena vuonna onnistuneet pelaajat saadaan - ehkä - pysymään Auran rannoilla isolla rahalla ehkä vielä vuoden. Yksi esimerkki pelaajasta, jota ei pystytty pitämään rahallakaan, on Ilari Filppula (Jokerit-sopimus).
Esimerkkinä vaikkapa Antti Halonen:
13.03.2007 -
Antti Halonen teki 1+1 sopimuksen TPS:n kanssa
18.05.2009 -
Antti Halonen teki vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa (olisiko 1+1 onnistunut? TUSKIN)
23.04.2010 -
Antti Halonen teki kahden vuoden sopimuksen Timrån kanssa
Markus Nordlund tullee olemaan lähes vastaava tapaus:
09.04.2008 -
Markus Nordlund teki kahden vuoden sopimuksen TPS:n kanssa
24.05.2010 -
Markus Nordlund teki vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa (olisiko 1+1 onnistunut? EI VARMASTI)
xx.xx.2011 - Markus Nordlund tehnee kahden vuoden sopimuksen Ruotsiin
Vuoden sopimus ei ole hyvä, kahden vuoden sopimus ei ole hyvä ja sitä pidemmät sopimukset ovat itse saatanasta!
Mikä siis neuvoksi? Ei olisi helppoa olla seurajohtaja...
Henkilökohtaisesti olen aina ollut sitä mieltä, että omissa juniorijoukkueissa pelanneille pitäisi aina pystyä lyömään kolmen vuoden lappu kouraan (tyyliin Joonas Järvinen, Joni Ortio, Veli-Matti Vittasmäki) heti ensimmäiseksi liigasopimukseksi. Tähän voitaisiin pyrkiä lisäämään mahdollisuus pelata ensimmäinen vuosi vuokrapelaajana Mestiksessä (tyyliin Tuomas Suominen). Näin nuori pelaaja sitoutuisi seuraan noin 22-24 -vuotiaaksi ja voisi kehittyä rauhassa liigatason pelaajaksi.
Mikä järki oli sorvata esim. U20-maajoukkueessakin esiintyneelle 18-vuotiaalle Järviselle "huikea"
yhden vuoden ensimmäinen liigasopimus? Kuitenkin seuraavana keväänä tehtiin
kahden vuoden jatkosopimus. Eikö tuo ensimmäinen liigasopimus lupaavan nuoren puolustajan kanssa olisi voinut heti olla kolmivuotinen ja viimeisen sopimuskauden ollessa menossa mahdollisimman nopeasti uutta kaksivuotista sopimusta kouraan? Tällä mallilla pelaaja viihtyisi kotiseurassaan 3+2 vuotta juniorivuosiensa jälkeen. Nykyisillä sopimuskikkailuilla Järvinen pelannee TPS:ssa 1+2+1 vuotta tai mahdollisesti jopa vain 1+2 vuotta. Ikää Järvisellä on kuitenkin tällä hetkellä vasta 22 vuotta.
Jopa jollekin Jussi Tapiolle olisi kannattanut sorvata
keväällä 2009 kolmen vuoden sopimus, johon olisi liittynyt tuo yksi kausi TuTo:n riveissä. Ehkä pitkää sopimusta olisi kannattanut tarjota jo heti tuon Hokki-kauden jälkeen
keväällä 2008, mikäli pelaaja on yhtään kuulunut TPS:n tulevaisuudensuunnitelmiin. Potentiaali kuitenkin on ollut tai ainakin olisi pitänyt olla tiedossa jo C-junioreista lähtien (SM-sarjan maali- ja pistekuninkuus). Tällaisista pelaajista kuitenkin ne tulevaisuuden joukkueiden kulmakivet syntyvät. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla joukkueen tähtipelaajia, joten kyllä tällaiset potentiaaliset kakkos- ja kolmosketjujen kuitenkin kiekolliseen peliin pystyvät pelaajat pitäisi pystyä tuottamaan omasta juniorituotannosta.
Muualta Suomesta (SM-liigasta) tulleille n.23-30 -vuotiaille tai sitten omille junioreille sen ensimmäisen kolmevuotisen pahvin jälkeen tulisi aina tehdä se kahden vuoden sopimus. Epäonnistuneena malliesimerkkinä tästä voidaan pitää
Teemu Laineen yksivuotista sopimusta: 24-vuotias varmasti lahjakkaaksi tiedetty pelaaja, NHL-varattu ja edellisellä kaudella takonut vielä 30 pisteen kauden. Melko huolettomasti tuollaiselle pelurille voisi lyödä kahden vuoden pahvin allekirjoitettavaksi. Vastaavasti Ilari Filppulan, 26, Markus Nordlundin, 22 ja Sami Venäläisen, 26 kanssa tehtiin hienosti heti ne
kahden vuoden sopimukset.
Samaan aikaan tietysti julistettiin myös Tommi Hannuksen, 27 kaksivuotinen sopimus, joka vastaavasti oli virhe. Pari edellistä kautta oli kuitenkin antanut tästä jo viitteitä ja se ensimmäinenkään yrityskään (2001-02) ei ollut onnistunut TPS-miehistöön murtautumisessa. Jos TPS-johdon mielestä Hannuksella oli potentiaalia tuolloin, niin keväällä 2000 tai viimeistään 2001 olisi pitänyt lyödä se kolmen vuoden "ensimmäinen liigasopimus" pöydälle. Jos taas mitään käyttöä ei nähty tuolloin, niin sitten muualle. Jälkiviisas on tietysti helppo olla, mutta kotiuttaminen olisi pitänyt suorittaa jo heti sen jälkeen, kun Pelicansien riveissä Hannus tehtaili kahdessa kaudessa 32 maalia. Lukko onnistui tuolloin houkuttelemaan 24-vuotiaan Hannuksen riveihinsä kaksivuotisella sopimuksella. Raumalaiset saivat vielä nauttia paristakymmenestä Hannuksen kaapista, mutta kyllähän sen ensimmäisen Rauman kauden jälkeen ura oli kuitenkin jo laskusuunnassa.
Mestishauille taas mielestäni 1+1 -malliset sopimukset toimivat kaikkein parhaiten: esimerkkeinä vaikkapa Antti Halonen ja Alexander Salak. Suoria kahden vuoden sopimuksia Mestiksestä ovat saaneet ainakin Antti Erkinjuntti ja Jarkko Hattunen. Näissä on tietysti aina omat riskinsä ja nehän meinasivatkin jo kostautua Hattusen kanssa ensimmäisenä vuotena. Lahjakkaiksi tiedettyjä kavereitahan nämä tietysti olivat, mutta mielestäni Mestiksestä nostetuille ei-omille kasvateille (kaikki viat ja virheet eivät ole tiedossa) tuollainen 1+1 -mallinen sopimus olisi se paras vaihtoehto.