Kyllä, ja minä taas kysyin, keitä nämä ihmiset ovat Lappeenrannassa, jotka nyt käyttävät autoa, mutta jotka voisivat tai haluaisivat siitä luopua. Ymmärrän karkeasti idean, mutta jotainhan pitää lopulta tapahtua käytännössä. Mikä se käytäntö on?
Yleensä puhutaan joko julkiseen liikenteeseen panostamisesta tai yleisesti keskittämisestä. No, jos julkisiin panostaminen olisi Lappeenrannassa kannattavaa, niin sitä tehtäisiin jo. Keskittäminen ja syrjäseutujen tyhjentäminen tekisi asumisesta tiiviimpää ja toisi ihmisiä palveluiden äärelle, mutta tätä ei aidosti haluta, koska väljästi asuminen on Lappeenrannan vahvuuksia ja osalle vetovoimatekijä, vaikkei se olekaan mikään säihkyvä megatrendi, joka assosioituisi raitsikoihin ja sen sellaisiin. Väljästi asumiseen tarvitaan autoa, jolloin jossain Hanhijärvelläkin asuva ihminen pääsee kymmenessä minuutissa autolla palveluiden luokse. Pitäisikö siellä vaihtaa takaisin hevoskärryihin, vai mikä tässä nyt on se käytäntö?
Kaupungin keskustan pitäisi olla tiivis, ja palveluiden pitäisi sijaita keskustassa. Kaikkien helposti saavutettavissa. Se on se avain. Ei sen kummempaa. Sen myötä myös yksityiset palvelutkin saattavat kannattaa, kun palvelut ovat pienellä maantieteellisellä alueella. Syntyy sitä kuuluisaa pöhinää.
1960-luvulla Suomessa omaksuttiin amerikkalaiseen tyyliin ajatus, että palvelut voidaan lätkiä mihin vain missä tilaa on, ja siitä seurasi älyttömiä logistisia ongelmia perheille. Päiväkoti tuolla, marketti tuolla, työpaikka tuolla ja palvelut tuolla.
Autosta tuli pakollinen ja seurauksena oli se, että varsinkin lapsiperheille, joissa kumpikin vanhempi kävi töissä, syntyi kosolti turhaa ajoa.
Lappeenrannan kaupungin asemakaava-alue on pitkä ja kapea, ja se olisi joukkoliikenteellisesti valtavan helppo hallita, jos niin haluttaisiin. Lisäksi alueella voitaisiin tukeutua aiempaa enemmän rautatiehen Imatra-Joutseno-Lauritsala-Lappeenranta-Taavetti-Utti-Kouvola, jos haluttaisiin. Joukkoliikenne on sivistyskysymys ennenkaikkea. Mutta pienissä kaupungeissa se on muuttunut säälittäväksi toiminnaksi, sosiaaliseksi palveluksiksi opiskelijoille ja köyhille. Ja se on väärä tapa katsoa asiaa.
Tiedostan toki sen, että suomalaisissa maalaiskaupungeissa muutoksen tekeminen on vaikeaa, ja kaikki jää loppupeleissä riippumaan paikkakunnan politikkojen (osuuskaupan) osaamisesta, ymmärryksestä ja mahdollisesti henkilökohtaisista ja usein vastakkaisista eduista. Lisäksi pelkona on, tuoko julkisen sektorin investoinnit (tai oleminen mukana edesauttamassa investointeja) muutosta vetovoimaan? Ja jos tuo, niin hyödynkö siitä minä vai naapurin Harri?
Kiihtyvällä vauhdilla eriarvoistuvassa maassa on toisaalta riski laskea vastaista kehitystä pelkästään autoilijoiden varaan. Jos niin tehdään, ovat Kisapuiston katsomot jälleen tyhjät, kun seuraava laskukausi Saipalle tulee (toivottavasti ei tule). Jos katsojia halutaan, on hallille pääsemisen oltava mahdollisimman halpaa ja helppoa.
Toinen ongelma Lappeenrannan kohdalla on tietenkin se, että kaupungin väkiluku ei ole suuren suuri, eikä se ole viimeisten 44 vuoden aikana kasvanut kuin noin 3 500 hengellä. Lisäksi suunta taitaa olla 2020-luvulla alaspäin, ja kun väestö samanaikaisesti ikääntyy, on tilanne haastava. Jos eläkeläiset halutaan halliin, olisi sen hyvä sijaita logistisesti järkevässä paikassa.
yle.fi