Uuden hallituksen uudet kujeet

  • 1 101 281
  • 2 463
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Oudolta kuulostaa, jos tuossa esisopimuksessa on kirjattu niin, että Mr. M voi milloin vain halutessan vetää maton koko touhun alta ja päättää jatkaa synkkää yksinvaltiuttaan. Eihän tällaisessa sopimuksessa olisi mitään järkeä. Sen ymmärrän, jos/että sinne on kirjattu tietyt ehdot, jotka Sjöblomin tulee täyttää ja sitä kautta hoitaa oma osuutensa sopimuksesta. Tuntien Manngardin historian näissä neuvotteluissa (kaikki voi muuttua milloin vain), niin en ainakaan itse olisi lähtenyt Sjöblomin roolissa tähän savottaan noilla ehdoilla.

No, mikäli tämäkin nyt paskottiin, niin homma alkaa olla tässä.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja se näyttää kuitenkin olevan ainoa toimiva yhteiskuntamalli. Vai mikä muu toimii paremmin?

Tää ois mielenkiintonen aihe, mutta väärä foorumi siihen. Väitän kuitenkin, että urheiluseuralla on hyvä olla kiistaton johtaja, joka ymmärtää oman tietämyksensä rajat. Demokratia toimii niin kauan kun kaikki menee hyvin, vaan kun koittaa huonommat ajat alkaa vastuun pakoilu ja muiden syyttely.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Tästä tuli mieleeni, että jos kerran kahdessakymmenessä vuodessa Ilves-vaikuttajat sattuvat olemaan samaa mieltä, niin onko se oikea hetki ostaa seura? Ts kuinka kauan tätä yksimielisyyttä jatkuu? Veikkaan että juuri sen aikaa että saadaan Sjöblom häipymään.

Tähän vahva sama. Yllättäen yksimielisyys saavutettiin samalla hetkellä, kun Sjöblom sai luotua joukkueen ympärille hyvää pöhinää ja tuote jäällakin on ollut kunnossa. Voidaanko tässä kohtaa käyttää termiä glory hunter tuosta Ilves-ryhmittymästä, joka nyt aikoo ilmeisesti ostaa seuran osake-enemmistön itselleen?

Käy kyllä sääliksi Sjöblommia. Nyt tämän venkuloinnin seurauksena Ilves ei varmastikaan saa ulkopuolisa ostajaa hankittua enää mistään, jos vaikka tuon ryhmittymän ostoyritys menee reisille.
 

hörppää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitäs jos onkin käynyt niin että Markon taskusta löytyikin reikä eikä mies pysty rahoittamaan kauppaa Vinnien osakkeista? Helvetin kovaa tekemistä Marko kyllä on osoittanut, mutta kun rahaa ei tilillä ole tarpeeksi niin no can do!
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Sjöblom teki pääomistaja Vincent Manngardin kanssa esisopimuksen Ilveksen ostamisesta kesällä. Kummallakin osapuolella oli esisopimuksen yksipuolinen irtisanomisoikeus.

Tänään aamulla Manngardin asiainhoitaja Jouni Jääskeläinen ilmoitti Sjöblomille, että esisopimus on purettu. Sjöblom ei tiettävästi ottanut tietoa vastaan mielissään. Hän järjestääkin oman tiedotustilaisuuden tänään kello 16.30.

Ilves siis jatkaa Manngardin omistuksessa. Viime kesänä irtisanoutunut kehitysryhmä palaa myös Ilveksen taustalle. Sen keulakuvia olivat mm. entinen NHL-puolustaja Jyrki Lumme sekä Ilves-taustaiset Pasi Huura ja Ilveksen pitkäaikainen lääkäri Markku Tuominen.

Ryhmään ovat tiettävästi liittymässä myös Risto Jalo, Vesa Toskala ja Lasse Oksanen. Ryhmää on tarkoitus vielä merkittävästi laajentaa Ilves-henkisillä ihmisillä.

Jyrki Lumme ei halunnut kommentoida asiaa.

Ryhmän edustajien on tarkoitus informoida joukkuetta myöhemmin tänään."

Kiitos ja näkemiin.

Ei muuta kun lappu luukulle ja kiireen vilkkaa. Kait ne konkurssin edellytykset nyt täyttyvät jollakin tavalla. Lisenssi kirjekuoreen ja osoitteeksi Vaasa

Ei voi olla totta että vanhat raadot vesatoskalat,pasihuurteet,jyrkilumpeet kaivetaan naftaliinista ja palataan sinne mistä lähdettiin. Jokaiselle entiselle "ilveshenkiselle" omistajaehdokkaalle porttikielto hallitukseen. Ei tästä muuten kuiville nousta kun kunnon tuuletuksella
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja sitten sä heräsit.

Kerhon tilanteen seuraaminen onkin käynyt hieman puuduttavaksi. Hienoa nähdä, että muuallakin järjestetään sirkushuveja kansalle.

Hereillä olen ollut koko ajan. Enkä siis sanonut, että nyt käynnissä olevassa Ilveksen tilanteessa olisi kyse tuosta. Joku vaan tuolla spekuloi, että olisiko Sjöblom tehnyt jatkossa tilin myymällä Ilveksen itään. Se nyt vaan on selvää, että Khl haluaa laajentua. Helsingin jälkeen Turku ja Tampere ovat kokoluokassaan seuraavat kaupungit.

Osoita siis esittämäni vääräksi äläkä kirjoittele tyhjänpäiväisiä viestejä ilman mitään asiasisältöä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totutun munatonta touhua Manngardilta. Ei pystynyt kertomaan itse suoraan Sjöblomille.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä .comissa luki? Nyt on sivu on kaatunut.

Ilves-Hockey Oy:n hallitus on tänään kokouksessaan yksimielisesti päätynyt suosittelemaan 29.7.2013 julkistetun yhtiön osake-enemmistön siirtymistä koskevan esisopimuksen purkamista. Samalla Ilves-Hockey Oy:n hallitus yhdessä laajoista Ilves-piireistä muodostettavan strategiaryhmän kanssa alkaa valmistella Ilveksen omistusjärjestelyä uudelta pohjalta.

Päätöksen perustelut ovat vahvat, vaikka niitä kaikkia ei voidakaan liikesalaisuussyistä yksityiskohtaisesti eritellä. Esisopimuksen allekirjoituksen jälkeiset tapahtumat, omistusjärjestelyn erittäin hidas eteneminen, Ilveksen talouden vakauttamiseen liittyvät tehdyt ja tekemättömät toimet, Ilveksen rahoitus, Ilveksen julkisuuskuva ja Ilveksen tärkeimmät kumppanuudet ovat keskeisimpiä taustatekijöitä päätökselle. Ilveksen hallitus on ottanut asiassa huomioon hyvin laajojen kannattajapiirien mielipiteet.

Hallitus on kuullut asiassa urheilujohtoa ja suurinta osaa Ilveksen vähemmistöosakkaista, joista kaikki kuullut kannattavat tätä päätöstä. Hallituksen käsityksen mukaan esisopimuksen purkaminen on Ilveksen edun mukaista.

Esisopimuksen purkauduttua hallitus kokoaa strategiaryhmän Ilves-sydämellä toimivista kannattajista, jotka edustavat mahdollisimman laajasti kaikkia Ilveksen tärkeitä sidosryhmiä, päättäjiä, sponsoreita ja kaikenikäisiä faneja. Ryhmän lopullinen laajuus ja kokoonpano vahvistetaan pikaisesti esisopimuksen purkautumisen jälkeen. Ryhmän tarkoitus on suunnitella, määrittää ja ehdottaa hallitukselle strategisia toimenpiteitä ja tavoitteita sekä auttaa niiden toteuttamisessa. Tämän ryhmän tuoman kokemuksen myötä Ilves on yhtenäisempi ja vahvempi kuin koskaan aikaisemmin.

Joukkueen hyvän urheilullisen menestyksen myötä Ilveksen taloudellinen tilanne on budjetoitua parempi, eikä esisopimuksen purkautumisella ole taloudellisia vaikutuksia Ilveksen toimintaan.

Ilves-Hockey Oy:n varsinainen yhtiökokous kutsutaan koolle marraskuun 2013 loppuun mennessä. Ilveksen hallitus ja operatiivinen johto jatkavat entisessä kokoonpanossa vähintään ensi kuun yhtiökokoukseen saakka.

Ilves on tamperelainen urheiluseura ja erittäin tärkeä kannattajilleen sekä kaikille sen sidosryhmille. Hallituksen käsityksen mukaan Ilveksessä on paljon uudistumistarvetta, mutta kaikki kehitystoimet on toteutettava tarkoin ilvesläistä perinnettä ja arvoja kunnioittaen.

Hallituksen päätöstä ovat tukeneet ja strategiaryhmän jäsenyyteen suostumuksensa antaneet mm. seuraavat henkilöt:

Antti Airila, yrittäjä, sponsori
Rauno Asonen, Ilveksen hallituksen ex-jäsen
Markku Hakanen, Takkuturkit
Epe Helenius, Ilves-Hockey Oy:n hallituksen ex-jäsen
Mikko Helin, Ilves-Perheen vetäjä
Petri Hietanen, Ilves-Hockey Oy:n osakas, sponsori
Simo Hirvonen, Ilveksen ex-hpj
Pasi Huura, Ilves ry, jääkiekko
Risto Jalo, Ilves n:o 13
Timo Jänne, Ilves ry:n hallituksen jäsen
Jari Koivunen, Ilves-Hockey Oy:n ex-hpj
Erkki Lagerstam, Ilves-Hockey Oy:n hallituksen ex-jäsen
Kati Lagerstam, Ilves-Hockey Oy:n osakas, yrittäjä
Kari Laine, Ilves Hockey Oy:n osakas
Markku Lehtola, Ilves ry:n hallituksen jäsen
Kimmo Leinonen, ex-CMO, IIHF
Jyrki Lumme, Ilves Hockey Oy:n toiseksi suurin omistaja
Mika Manninen, Ilveksen ex-maalivahti, sponsori
Hannu Mattila, Ilveksen ex-kapteeni
Lasse Oksanen, Ilves n:o 14
Petri Ojala, Ilves ry:n puheenjohtaja
Juha Pajuoja, Ilves ry C1-juniorien vastuuvalmentaja, Ilveksen ex-päävalmentaja
Matti Pihkala, Ilves-Hockey Oy:n mediatiimin ex-jäsen
Paavo Puomila, Ilves Fan Clubin ex-vetäjä
Markku Salonen, Ilves ry, jääkiekko
Vesa Toskala, Ilveksen ex-maalivahti
Markku Tuominen, lääkäri Ilveksessä yli 30 vuotta
Ilkka Uitti, Ilves-Hockey Oy:n mediatiimin jäsen
Reima Wiskari, yrittäjä, sponsori

Ilves Hockey Oy, Viiri Viidessä Vuodessa
Vesa Kainulainen
hallituksen puheenjohtaja



Vincent Manngardin tiedote 14.10.2013

Ilves-Hockey Oy:n hallitus on ottanut minuun yhteyttä koskien omistusjärjestelyn esisopimusta. Koko sen yli 20 vuoden ajan, jonka olen ollut mukana Ilveksessä, kaikki päätökset ovat pyritty tekemään yksinomaan Ilveksen parhaaksi. Niin sen on oltava nyt ja jatkossakin.

Saamani suosituksen perusteella olen tässä vaiheessa päättänyt luopua esillä olleesta omistusjärjestelystä. Lisäksi olen iloinen, että hyvin suuri Ilves-perhe on lupautunut erittäin laajasti mukaan työhön Ilveksen puolesta.

Vincent Manngard

EDIT: Uskomatonta. Sjöblom luonnollisesti kertoo ettei hänellä ole mitään aavistusta, miksi häneen oltiin tyytymättömiä.
 

JPL

Jäsen
Oliko webbihotellinkin soppariin kirjattu tämä omistussuhteen muutos?
Ajattelin vain, kun sivut meni nurin samalla kellonlyömällä...

Melekosta touhua siellä, juuri kun näytti että Ilves nousee jaloilleen. Vanha uncle Vinnie tulee takaisin ja vetää maton alta.

Harmittaa jopa näin Oululaisena.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Täytyy näin vieraasta pöydästä huudella, mutta onhan tämä kabinettitouhu jo melkoisen surullista, mutta ei huvittavalla tavalla. Tiedotteen "mekin oltiin tämän takana" -lista tekee asiasta vieläkin surullisemman.
 

Aikapommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Alkaa riittää. Miten voikin vituttaa näin paljon yhden urheiluseuran takia. Ei jaksa enää. Ei jumalauta. Viimenen sammuttaa valot.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Huh, onneksi Jatkoajan uutinen oli ankka. Toivottavasti vastaavaa rimanalitusta ja klikkihuorailua ei jatkossa nähdä.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ihme hommaa. Vähän aikaa näytti että homma alkaa toimimaan, mutta nyt taas tällaista paskamyllyä! Eikö tämä perseily nyt lopu ikinä? Vituttaa että koko ajan tulee näitä paska uutisia joka tuutista. Jääkiekkoilun pitäisi olla hauskaa touhua. Ei tää voi olla vittu niin vaikeeta, vai onko??
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Koska tykkään salaliittoteorioista niin :

Uutisen vuotaja -> Share Ilves, vahva kytky -> Ilveksen hallitukselta lupaus kasvattaa Sharen osuutta.

Joo joo, onhan toi ufoa. Mut pakko oli laittaa
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Johan wunderweban keulimiseen meinasikin kyllästyä!

Ei vaan, läppä läppänä. Onpahan kyllä aivan uskomaton ja todella surkea uutinen Ilveksen kannalta. Ihan käsittämätöntä, että nyt palataan jälleen siihen samaan puuhasteluporukkaan, joka siellä jo kerran kävi huseeraamassa. No, ainakaan ei ole Bluesin talous se ainoa Liigan taloudellinen huolenaihe.

Tsemiä Ipa-jengi.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Huh, onneksi Jatkoajan uutinen oli ankka. Toivottavasti vastaavaa rimanalitusta ja klikkihuorailua ei jatkossa nähdä.

Onneksi tulee klikkejä niin saa maksettua talkoilla tehtävän sivuston palkkatyöläisten palkat
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiedotteen "mekin oltiin tämän takana" -lista tekee asiasta vieläkin surullisemman.

Mitä nämä ihmiset edes tekevät tällä listalla? A) Miksi jotkut täysin ulkopuoliset ihmiset tietävät seuran sisäisistä asioista ja B) miksi heidän mielipiteellään on mitään väliä asiassa? Mielestäni on myös aika arvelluttavaa, että nämä uudet ostajat ovat tuolla listalla. Eikö tuossa nyt ole aika valtava eturistiriita?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mitä nämä ihmiset edes tekevät tällä listalla? A) Miksi jotkut täysin ulkopuoliset ihmiset tietävät seuran sisäisistä asioista ja B) miksi heidän mielipiteellään on mitään väliä asiassa? Mielestäni on myös aika arvelluttavaa, että nämä uudet ostajat ovat tuolla listalla. Eikö tuossa nyt ole aika valtava eturistiriita?

Tolla listallahan pyritään vain pesemään vastuullisten kädet mahdollisimman puhtaiksi ja näyttämään Ilves-faneille, että "aidot Ilves-henkiset ihmiset" halusivat Sjöblomin pois seurasta.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Mitä nämä ihmiset edes tekevät tällä listalla? A) Miksi jotkut täysin ulkopuoliset ihmiset tietävät seuran sisäisistä asioista ja B) miksi heidän mielipiteellään on mitään väliä asiassa? Mielestäni on myös aika arvelluttavaa, että nämä uudet ostajat ovat tuolla listalla. Eikö tuossa nyt ole aika valtava eturistiriita?

Kuulostaa järjestötoimintaan liittyvältä perisuomalaiselta puuhastelulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös