Tuossa kohtaa (Jumalan katuminen) on taas tuo tulkinta mielestäni aika tärkeä. Vähänkin guuglaamalla selviää, että Jumala ei tee virheitä, ja katumisella tarkoitetaan lähinnä sitä, että Jumala oli pahoillaan siitä, että ihmiset valitsivat pahan tiet, hyvän sijaan.
Juurikin näin ja sitä yritin tuossa aiemmin jo käyttäjälle
@Satunnainen avata. Ihmisen vapaa tahto on tässä se avainkäsite ja sen avaamista jatkan yhä edelleen tässä viestissä.
En oikein pääse sisään tähän ajatuskulkuun. Jumala siis toivoo meidän tekevän oikeita valintoja, eli hän ei tiedä, miten tulemme valitsemaan. Sillä ei kai toivomisessa olisi mitään logiikkaa muutoin.
Jumala tietää meidän jokaisen mahdollisen valintamme seurauksen. Siis myös niiden valintojen, jotka jätämme tekemättä. Hänellä on meille toiveita (eläminen Hänen yhteydessään), mutta me itse saamme päättää, miten elämämme täällä elämme. Jumala ei siis luonut Adamia ja Eevaa varta vasten lankeamaan syntiin, vaan varmasti toivoi heidän olevan lankeamatta. Jumala kuitenkin tiesi jo etukäteen, että antamalla vapaan tahdon, mahdollisuus syntiinlankeemukseen on olemassa. Hän myös tiesi, mitä tulee seuraamaan, jos syntiinlankeemus tapahtuu, samoin kuin Hän tiesi, mitä tulee seuraamaan jos syntiinlankeemusta ei tapahdu.
Kaikkitietävyys muuttuisi siis tarkoittamaan sitä, että Jumalalla on tieto kaikkien eri valintojen seurauksista. Mahtava kyky olisi tuokin, mutta toki paljon vähäisempi kuin se, että tietäisi ne valinnatkin jo ennalta. Mahdoinkohan nyt käsittää ollenkaan oikein.
Tietämällä kaikki valinnat ja kaikkien valintojen seuraukset Jumala on kaikkitietävä. Valaise minua, jos ei tämä kuulosta järkevältä johtopäätökseltä.
Jos nyt unohdetaan tuo kohta "valta päättää", vaikka tietysti aika paljon ihmisille tapahtuu asioita vasten heidän tahtoaan, niin miten tuo rakkauden osoituksena annettu vapaa tahto mielestäsi suhteutuu siihen, että Jumala tekee Raamatun mukaan kaikenlaista, jopa hirmutekoja, saadakseen ihmiset toimimaan oman tahtonsa mukaan? Ja tietysti meille, jotka vapaata tahtoamme soveltaen emme usko Jumalan olemassaoloon on varattu rangaistuksista äärimmäisin. Olisikohan sittenkin ollut rakastavampi teko olla antamatta vapaata tahtoa, ja pelastaa kaikki tuolta käsittämättömän julmalta kohtalolta?
Boldatun kohdan kanssa olen itsekin toisinaan paininut, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen, että vapaan tahdon antaminen on rakastavampi teko kuin luoda "tahdoton robotti". Olen tässä käyttänyt joskus kuulemaani vertausta havainnoillistamaan asiaa. Minulla on häkkilintu. Minä ruokin sitä lintua ja pidän kaikin puolin huolta sen hyvinvoinnista. Ostan sille suuremman häkin kuin yhdellekään toiselle linnulle on ostettu. Annan sille parempaa ravintoa kuin yhdellekään toiselle linnulle on annettu. Siitä huolimatta en tiedä, rakastaako se lintu minua, vai pysyykö se seurassani vain, koska sillä ei häkissä pidettynä ole muuta vaihtoehtoa. Yhtenä päivänä päätän päästää häkkilinnun vapauteen, vaikka tiedän, että tekoni asettaa linnun vaaraan ja voi aiheuttaa sille suunnatonta kärsimystä sen valintojen seurauksena. Avaan ikkunan sekä häkin oven ja lintu lentää ulos. Vaikka lintu asettuu tuossa hetkessä vaaraan, uskomme varmasti kaikki, että tuossa hetkessä, vapaana tekemään mitä haluaa, tuo lintu oli onnellisempi kuin koskaan ennen. Illan hämärtyessä tuo lintu kuitenkin palaa takaisin. Ei sen vuoksi, että sen tarvitsisi. Ei sen vuoksi, etteikö se löytäisi ravintoa luonnosta. Vaan sen vuoksi, että se lintu oikeasti rakasti minua. Tämä puolestaan tekisi minut onnellisemmaksi kuin yksikään aiemmin linnun kanssa viettämäni hetki.
Samasta syystä ihmisen paluu Jumalan yhteyteen tekee Jumalan suunnattoman onnelliseksi. Jumala ei pakota ihmistä yhteyteensä, vaan antaa ihmiselle valinnanvapauden.