Uskotko evoluutioteoriaan?

  • 10 627
  • 82

Uskotko evoluutioteoriaan?


  • Äänestäjiä
    215

Lohipoika

Jäsen
Tuolla jumalketjussa käy kiivaana väittely mm. evoluutioteoriasta, kun toinen osapuoli väittää, että ihmiset ja apinat luotiin nykyisinä maan päälle, ja toinen osapuoli taas väittää, että kaikki ne ovat kehittyneet yhteisestä ihmisapinakantamuodosta, joten päätinpä tässä nokkelana heppuna kyhätä pienen äänestyksen, kuinka moni jatkoaikalaisista uskoo nykyisenmalliseen evoluutioteoriaan.

Pienenä taustatietona voisin tässä kertoa, että vuonna 2006 Science-lehti teki kyselyn, jonka vastausten perusteella 65 % suomalaisista uskoo evoluutioteoriaan ja 30 % ei (linkki). Ainakin minut kyseinen tulos yllätti, sillä olen aina pitänyt Suomea ja suomalaisia hyvin maallistuneina ja älykkäinä ihmisinä ja jättänyt nuo kreationismit tuonna uuden mantereen puolelle. Katsotaan, minkälaisiin tuloksiin täällä päästään.

Pistetään pallo liikkeelle ja todetaan, että minä ainakin uskon täysin evoluutioteorian tarjoamaan näkemykseen eliöiden kehityksestä. Minusta maailmassa ei ole mitään havaintoja, jotka olisivat ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Jo pelkästään omaa lemmikkikoiraa katsomalla pitäisi päästä samaan lopputulokseen. On se aika erinäköinen kuin susi. Miksiköhän?
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Internetissä suurin osa henkilöistä, jotka eivät usko evoluutioteoriaan, on trolleja. Ei kannata siis hermostua luomisteoreetikoista :)
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyselyn avaajan kannattaisi määritellä, mitä tässä yhteydessä evoluutioteorialla tarkoitetaan. Kyllä, pikkutarkkaa nipottamista, mutta silti. Jos tarkoitus on ottaa kantaa siihen, tapahtuuko luonnossa evoluutiota, niin eihän tuo ole edes uskonasia. Yhtä hyvin voisi äänestyttää porukkaa siitä, uskotaanko maapallon kiertävän aurinkoa vaiko päinvastoin. Evoluutioprosessien esiintyminen luonnossa on todettu ja todistettu moneen kertaan, ei siitä tarvitse väitellä. Ihmislajin polveutumisen yksityiskohdista ja vastaavista seikoista voi tietysti esittää erilaisia perusteltuja ajatuksia, mutta tämänkin suhteen on vaikea kuvitella etteikö evoluutioprosesseilla olisi ollut vaikutusta myös ihmislajin kehittymisessä kohti nykymuotoaan.

Ehkä olisi kannattanut kysyä kääntäen "uskotko Raamatun luomiskertomukseen" tai jotakin sinne suuntaan. Sehän tässä on uskonasia, ei evoluution olemassaolo. Mutta eiköhän näkökannoista saada tälläkin tapaa selkoa.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ehkä olisi kannattanut kysyä kääntäen "uskotko Raamatun luomiskertomukseen" tai jotakin sinne suuntaan. Sehän tässä on uskonasia, ei evoluution olemassaolo.

Eiko olisikin mielenkiintoista jos tama kysely olisikin tehty toisinpain ja tulokset olisivat olleet "30% uskoo luomisteoriaan, 65% ei", niinkuin joidenkin tutkimusten mukaan ilmeisesti nain on ja kun Lohipoika kysyikin "uskotko evoluutioteoriaan?" vastaukset ovat aika sata-nolla.

Mielestani mielenkiintoista. Ei silla etta vertaisin Science-lehdessa julkaistua tutkimusta ja jatkoajan keskustelupalstalla tehtya kyselya toisiinsa, mutta silti..
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei tässä kai mitään uskomista tarvita, evoluutioteoriahan on teoria joka perustuu tieteellisiin faktoihin. Piste.

Uskominen tulee varmaan sitten siinä vaiheessa mukaan, kun puhutaan Jumalan johdattamasta evoluutioteoriasta. ;) Mutta se ei taida olla tämän ketjun asioita tarpeeksi.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei tässä kai mitään uskomista tarvita, evoluutioteoriahan on teoria joka perustuu tieteellisiin faktoihin. Piste.

Uskominen tulee varmaan sitten siinä vaiheessa mukaan, kun puhutaan Jumalan johdattamasta evoluutioteoriasta. ;) Mutta se ei taida olla tämän ketjun asioita tarpeeksi.

Uskovia syytetään siitä, että eivät ole avarakatseisia. Mitäs avarakatseisuutta tässä sitten on? Huvittavaa.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskovia syytetään siitä, että eivät ole avarakatseisia. Mitäs avarakatseisuutta tässä sitten on? Huvittavaa.

Oletko Päivi Räsänen? "Kiitän muita puolueita suvaitsevaisuudesta suvaitsemattomuuttani kohtaan".
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onpas hupsusti muotoiltu kysymys tosiaan, ei tuossa oikein voi vastata kumpaankaan, kun se menee joka tapauksessa väärin. Jos vastaan Kyllä, väitän uskovani asiaan joka on todellisuutta (vähän kuin kysyttäisiin, että uskonko tulleeni ulos naisen alapäästä silloin kun synnyin, kun vaihtoehtona voi olla, että kurki toi). Jos taas vastaan Ei, niin kuulostan joltain kreationistihörhelöltä tai vaihtoehtoisesti vääräleualta.

Jätänpä ruksimatta.

Ei sillä, en voi omalla kohdallani sulkea pois sitä, että voisiko maailmankaikkeudessa olla jonkinlainen meidän käsityskyvyn ylittävä jollain tapaa tiedostavaksi määriteltävä "voima". Asetun tuossa kohtaa kuitenkin agnostikoksi, eli sitä ei oikein voida todistaa puoleen tai toiseenkaan ja toisaalta, sillä ei ole suurempaa merkitystä, kun ensisijaisesti näen ihmisen olevan itse vastuussa teoistaan, eikä voi vedota mihinkään korkeempaan voimaan ja perustella tekojaan sitä kautta.
 

ditrim

Jäsen
Päivi Räsänen on Saatanan tehokkain kätyri. Susi susien vaatteissa.

Uskon kaikkivaltiaaseen evoluutioon, tuo teoria-sana voidaan poistaa äänestyksen otsikosta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ei tässä kai mitään uskomista tarvita, evoluutioteoriahan on teoria joka perustuu tieteellisiin faktoihin. Piste.

Niinkö? Voidaanko tohvelieläin -> --- -> ihminen evoluutioteoria todistaa kokeellisesti faktaksi? Olen todellakin viettänyt liikaa aikaani internetissä, mikäli näin on tapahtunut.
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Mikä evoluution aiheutti? Miksi ihminen on täällä? Miksi elämää on? Mistä se tuli?

Ja kyllä. Uskon evoluutioteoriaan.
 

Fordél

Jäsen
Mitäpä sitä tieteellistä teoriaa epäilemään kun se on kerran näillä tällä hetkellä käytettävissä olevillä tiedoilla hyvin perusteltavissa.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otsikko alistaa evoluutionkin uskonasioiden piiriin, mutta mikäs siinä. Ainakaan mihinkään älykkääseen suunnitteluun en usko pätkääkään, koska suurin osa tieteistä on toista mieltä (tähtitiede, geologia, biologia, kielitieteet, kirjallisuustieteet, historia...).
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Niinkö? Voidaanko tohvelieläin -> --- -> ihminen evoluutioteoria todistaa kokeellisesti faktaksi? Olen todellakin viettänyt liikaa aikaani internetissä, mikäli näin on tapahtunut.
Voidaan.

Ei muuta kuin pistä tohvelit petrimaljaan, altista maankaltaisille olosuhteille ja ala seurata.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Voidaan.

Ei muuta kuin pistä tohvelit petrimaljaan, altista maankaltaisille olosuhteille ja ala seurata.
Tai siis, jos tarkemmin mietitään, niin ei voida. Ihminenhän ei ole kehittynyt tohvelieläimestä sen enempää kuin simpanssistakaan. Sen sijaan ihmisellä on näiden kanssa yhteinen esi-isä. Ihmisen ja tohvelieläimen yhteinen esi-isä toki eli huomattavasti aiemmin kuin ihmisen ja simpanssin. Toki tohvelieläimestä voi kehittyä oikeissa olosuhteissa vaikka ja mitä, mutta ihmistä siitä ei tule kuin mahdollisesti erittäin kehittyneellä ja pitkäaikaisella tarkoitushakuisella geenimanipulaatiolla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mikä evoluution aiheutti? Miksi ihminen on täällä? Miksi elämää on? Mistä se tuli?

Evoluutio on sattumaa ja sen kautta sopeutuvimman lisääntymistä/jakatumista.

Ihminen on tällä evoluution sattumankauppaa.

Elämä on maapallolla hiilipohjaista kemiallisähköistä kopioitumis- ja mutatoitumis toimintaa. Elämän raja onkin sitten jo vaikea kysymys.. bakteeri on taatusti, mtta onko virus tai arkki elämää?

Viimeseen onkin sitten vastaus "en tiedä", koska elämän syntyä ei ole todennettu muualla, eikä kyetty keinotekoisesti uudelleen totuettamaan. todenäköisesti se on joko väistämätön tapahtuma olosuhteiden osuessa kohdalleen tai puhdas sattuma. Luomisen hyväksyminen johtasi niin suuriin paradokseihin ajasta ja maailmankaikkeudesta, että itse suljen sen mahdollisuuksien ulkopuolelle... mutta "e tiedä"
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Evoluutio on sattumaa ja sen kautta sopeutuvimman lisääntymistä/jakatumista."

Yksi evoluutiota ohjaava voima on sattuma, mutta periaatteessahan evoluutio on, erityisesti populaatiotasolla, sitä, että sen hetkiseen ympäristöön parhaiten sopeutuvien (<= eniten elinkykyisiä jälkeläisiä tuottavien) yksilöiden geenien alleelit yleistyvät. Joskus harvoin mutaation kautta syntyy uusi elinkykyä lisäävä alleeli, joka sitten joutuu tähän samaan testiin ja johtaa makroevoluutioon ja ehkä joskus lajiutumiseen.

Ihminen on tällä evoluution sattumankauppaa.

Nimenomaan näin. Ilman esimerkiksi dinosaurusten tuhoa koko nisäkkäiden luokka olisi voinut sammua pois ja täten myös nykyihminen olisi jäänyt syntymättä. Ehkä. Se olisiko evoluutio ohjannut esimerkiksi matelijoita kohti kaksijalkaisia ja älykkäitä eläimiä on ihan mielenkiintoinen pohdinnan aihe, josta on näitä pohdintoja muistaakseni julkaistukin.

Elämä on maapallolla hiilipohjaista kemiallisähköistä kopioitumis- ja mutatoitumis toimintaa. Elämän raja onkin sitten jo vaikea kysymys.. bakteeri on taatusti, mtta onko virus tai arkki elämää?.

Arkit lasketaan ihan syystäkin eliöihin, mutta virukset jäävät ulkopuolelle mm. solukalvon puuttumisen takia ja koska eivät kykene itsenäiseen aineenvaihduntaan taikka lisääntymiseen. Tiedeuutisia jos on seurannut, niin tuota "elämän" synnyttämistä laboratoriossa pidetään enemmän ajan kysymyksenä (~ 5-15 vuotta) kuin itsessään kyseenalaisena tapahtuma.

Viimeseen onkin sitten vastaus "en tiedä", koska elämän syntyä ei ole todennettu muualla, eikä kyetty keinotekoisesti uudelleen totuettamaan. todenäköisesti se on joko väistämätön tapahtuma olosuhteiden osuessa kohdalleen tai puhdas sattuma.

Itse kuulun niihin, jotka olettavat elämän syntyvän lähes väistämättä, jos olosuhteet ovat oikeat. Tosin se jäänee käytännössä lähes aina mikrobitasolle tai ainakin evoluutio kohti edes monisoluisuutta on aikaa vievä prosessi (vaikka tästä vasta saatiinkin uutta tietoa maapallon osalta.). Ihmistä tai vastaavaa organismia voinee kuitenkin pitää jopa evoluution oikkuna. Maapallolla on elänyt elämän historiassa todennäköisesti useita kymmeniä miljardeja lajeja ja vain yksi on kehittynyt pisteeseen, joka mahdollistaa esimerkiksi abstraktin ajattelun. Toisaalta, jos/kun universumi on ääretön koostuen useista ulottuvuuksista ja ollen vain yksi kupla multiversumien meressä, niin lienee käytännössä varmaa, että joku allekirjoittaneenkin vastine naputtelee lähes täysin vastaavaa viestiä Jatkoaika.com:in.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Uskotko evoluutioteoriaan? Koko kysymyksen asettelu on hiukan "absurdi" siltä pohjalta tarkasteltuna jonka kautta minä tätä maailmaa katselen.

Tottahan kyseessä on teoria, vaikka tällä hetkellä evoluution voidaan todeta tapahtuvan kaikkialla tälläkin hetkellä. Suurin osa (käytännössä likipitäen kaikki) muuntuminen on sellaista jota emme silmin voi kerralla havaita mutta jos annetaan aikaa tai uusi tilaisuus, muutoksen, evoluution, voi nähdä tapahtuneen.

Mutta samalla evoluutio on mielestäni jo "enemmän" kuin pelkkä teoria, se on toteennäytetty tapahtumasarja. Eihän kukaan kysy "Uskotko aurinkoon?". Tekisi mieli sanoa, se ei ole uskon asia mutta vastaukseni ketjun kysymykseen on: Kyllä.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös