Uskomattomin yleisurheilun ME

  • 53 277
  • 268

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juoksujen yhteydessä puhutaan aina nykyisten ratojen ylivoimaisuudesta ja nopeudesta esim 80-luvulle nähden. Sinänsä voisi kuvitella, että nykyradoista olisi myös pituushypyssä hyötyä, mutta aika kaukana tuosta maailmanennätyksestä on pääsääntöisesti viime vuosina oltu.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Juoksujen yhteydessä puhutaan aina nykyisten ratojen ylivoimaisuudesta ja nopeudesta esim 80-luvulle nähden. Sinänsä voisi kuvitella, että nykyradoista olisi myös pituushypyssä hyötyä, mutta aika kaukana tuosta maailmanennätyksestä on pääsääntöisesti viime vuosina oltu.

Toki näinkin. Se, mikä on ihan hyvä huomio on pituushypyn media-arvon hurja putoaminen, mikä varmasti vaikuttaa siihen, onko kovista pikajuoksijoista halukkuutta lajin pariin. Veikkaisin Boltin tyyppisten urheilijoiden ominaisuuksien periaatteessa sopivan pituuteenkin hyvin, mutta siitä kun Lewis ja Powell hyppivät pituuden "prestiisi" on pudonnut rajusti ja pikajuoksut ovat vieneet areenan. Tai naisten puolella Drechsler ja Joyner-Kersee jne. ottamatta kantaa millä eväin.
 
Tämäkin on ihan totta. Kyllä juoksulajit tätä rumbaa pyörittää ja isoimmat rahat voinee juuri pikajuoksijana tienata.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan noita vaikka mitä uskomattomia tuloksia, mutta pidän ehkä kovimpina (ja jopa hiukan käsittämättöminä) näitä neljää tulosta:

Miesten maraton:
Dennis Kimetto 2.02.57 (2014)

Naisten maraton:
Paula Radcliffe 2.15.25 (2003)
Onko suhteessa jopa kovempi kun miesten me? vaikea sanoa.

Miesten 50km kävely:
Yohann Diniz 3.32.33 (2014)

Miesten 10-ottelu:
Ashton Eaton 9045p (2015)

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Juoksujen yhteydessä puhutaan aina nykyisten ratojen ylivoimaisuudesta ja nopeudesta esim 80-luvulle nähden. Sinänsä voisi kuvitella, että nykyradoista olisi myös pituushypyssä hyötyä, mutta aika kaukana tuosta maailmanennätyksestä on pääsääntöisesti viime vuosina oltu.
Eikös tuosta Powellin pituusennätyksestä ole puhuttu että siinä oltiin ainakin sääntöjen rajamailla sen suhteen miten kimmoisa rata ylipäänsä saa olla?
Pedroso rikkoi sittemmin tuon ennätyksen, mutta IAAF ei sitä hyväksynyt, koska amatöörikuvaajan videolla näkyi samaan aikaan käydyn kiekkokilpailun ylituomari liian lähellä tuulimittaria, ja siksi tuulimittaus katsottiin epäluotettavaksi. Tuo laittaa tietysti hieman miettimään että onko muitakin maailmanennätyksiä joissa tuulimittaus on tehty vähän sinne päin, mutta epäselvyydet eivät ole kameraan tarttuneet ja siksi ennätys on hyväksytty.
 
vitozzius

Jäsen
laittaa tietysti hieman miettimään että onko muitakin maailmanennätyksiä joissa tuulimittaus on tehty vähän sinne päin, mutta epäselvyydet eivät ole kameraan tarttuneet ja siksi ennätys on hyväksytty.
Ainakin naisten 100m ME-juoksu.

Onhan Casper päässyt tänä kesänä jo alle sekunnin päähän tuosta Jarmon enkasta, ja voi hyvinkin sen vielä tänä vuonna rikkoa, puhtain keinoin.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Enempiä googlettelematta, mutta miesten pituushypyn ME 895 on ollut voimassa jo eliniän Tokion -91 MM-kisoista alkaen. Kukaan ei ole päässyt lähellekään aikoihin eikä tule pääsemään.
Tänäkin vuonna on hypätty 883. Tuulta oli liikaa 0,1m/s. Kyllä tuo mielestäni aika lähelle on.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kyllähän tässä vuosien varrella monia ennätyksiä on pitänyt "lyömättöminä", mutta vähitellen lähes kaikki on rikottu.

Jos pitäisi veikata, että kuinka moni nykyisistä ennätyksistä on vaikkapa vuonna 2030 vielä voimassa, niin mitä veikkaisitte? Pitäisin yllättävänä, jos yksikään olisi.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Naisten Korkeaushypyn ME on 209 Stefka Kostadinovan hyppäämänä vuodelta 1987.

Ei siinä mitään, mutta minua herättää huomiota tämä yhdysvaltalainen hyppääjä Inika McPherson 200cm hyppy. Miksi? Ei pelkästään tuo hurja ulkonäkö vaan se, että nainen on vain 163cm pitkä siinä, missä tuo Kostadinova on 180cm.

Eli naisella on aivan käsittämätön pomppu. Jos hän olisi yhtä pitkä kuin ME nainen, hän hyppäisi 217cm, joka olisi ylivoimainen ME.
Miesten MM on Sotomayorin 245. Sotomayor on 195 cm pitkä. Ruotsin Stefan Holm on 181 cm pitkä ja hänen ennätyksensä on 240 cm. Jos Holm olisi yhtä pitkä kuin Yao Ming hänen ennätyksenä olisi 288 cm.
 
Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tässä vuosien varrella monia ennätyksiä on pitänyt "lyömättöminä", mutta vähitellen lähes kaikki on rikottu.

Jos pitäisi veikata, että kuinka moni nykyisistä ennätyksistä on vaikkapa vuonna 2030 vielä voimassa, niin mitä veikkaisitte? Pitäisin yllättävänä, jos yksikään olisi.
Naisten pikamatkojen ennätykset tuntuu vaikeilta rikkoa.
 
Kyllähän tässä vuosien varrella monia ennätyksiä on pitänyt "lyömättöminä", mutta vähitellen lähes kaikki on rikottu.

Jos pitäisi veikata, että kuinka moni nykyisistä ennätyksistä on vaikkapa vuonna 2030 vielä voimassa, niin mitä veikkaisitte? Pitäisin yllättävänä, jos yksikään olisi.

Naisten kiekko on oma ehdokkaani. Saksalaisen Gabriele Reinschin ME 76,80 on vuodelta 1988. Samalta aikakaudelta on kaikki muutkin top 10 -tulokset ja ne on tehty akselilla Itä-Saksa/Tshekkoslovakia/Neuvostoliitto/Bulgaria/Romania.

Lajissaan suvereeni Sandra Perkovic on kyllä lajin all-time -listalla sijalla 16., mutta maailmanennätys on noin 5,5 metrin päässä. Perkovicin oma ennätys 71,41 syntyi viime vuonna. Ja jos katsoo Sandran tuloskehitystä, niin varsinaista kehitystä ei ole viimeiseen neljään vuoteen tullut, sillä jo vuonna 2014 hän heitti yli 71 metriä. Toki ikää on "vasta" 28 vuotta, mutta en millään jaksa uskoa yli viiden metrin tulosparannukseen enää.

2000-luvulta löytyy Perkovicin ohella toinen yli 70 metriä heittänyt urheilija ja hän on Perkovicin ikätoveri Denia Caballero Kuubasta ja hänen tuloskehitystään kun katsoo, niin häntä voidaan pitää yhden kauden ihmeenä.

Kyllä melkein samaan koriin voi laittaa naisten kuulan, jossa Natalia Lisovskajan ME on vuodelta 1987 ja viimeisten 15 vuoden aikana lähimmäksi on päässyt Valerie Adams ja hänenkin ennätys on 1,5 metrin päässä maailmanennätyksestä.

Mainitaan nyt vielä naisten pikamatkat (etenkin 100 ja 400 m), joita pidän lähes lyömättöminä. 200 metrillä on viime vuosina päästy melko lähellekin Schippersin ja Elaine Thompsonin toimesta.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Naisten kiekko on oma ehdokkaani. Saksalaisen Gabriele Reinschin ME 76,80 on vuodelta 1988. Samalta aikakaudelta on kaikki muutkin top 10 -tulokset ja ne on tehty akselilla Itä-Saksa/Tshekkoslovakia/Neuvostoliitto/Bulgaria/Romania.

Minustakin naisten kiekossa uuden ME:n syntyminen on kaikista epätodennäköisisintä lähitulevaisuudessa. Nykysukupolvi on poskettoman kaukana siitä ja nykyisen sukupolven ylivoimainen ykkösnimi heittää joidenkin arvioiden mukaan lähes täydellisellä tekniikalla. Voisi päätellä, että uuden ME-n heittääkseen pitäisi omata sekä Perkovicin kaltainen huikea tekniikka että olla aivan merkittävästi parempi nopeus- ja voimaominaisuuksiltaan, että kiekko voisi kaartaa päälle 76 metrin. Kun naisten kiekko ei todellakaan ole niitä mediaseksikkäimpiä tai kilpailluimpia yu-lajeja, niin sellaisen poikkeuksellisen superlahjakkuuden ajautuminen lajiin ei ole yhtä todennäköistä kuin vaikkapa pikajuoksuun, jossa toki on myös naisten puolella poskettoman kovia ME-tuloksia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
muutama trivia

Jonathan Edwardsin kolmiloikkatulos 18.29 m joka on siis 60 jalkaa, eli Edwards oli eka joka hyppäs yli 18m, mutta myös eka joka hyppäs yli 60ft

Sotomayorin korkeusennätys on 8 ft 0 1⁄4 in( 2.45 m ) ja Javier on siis ainoa joka on ylittänyt 8ft

Galina Chistyakova 7.52m pituudessa on enkka, mutta ennen kun IAAF otti kolmiloikan viralliseks lajiksi, hyppäs tää likka kolmiloikkaa 14.52m
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös tuosta Powellin pituusennätyksestä ole puhuttu että siinä oltiin ainakin sääntöjen rajamailla sen suhteen miten kimmoisa rata ylipäänsä saa olla?
Pedroso rikkoi sittemmin tuon ennätyksen, mutta IAAF ei sitä hyväksynyt, koska amatöörikuvaajan videolla näkyi samaan aikaan käydyn kiekkokilpailun ylituomari liian lähellä tuulimittaria, ja siksi tuulimittaus katsottiin epäluotettavaksi. Tuo laittaa tietysti hieman miettimään että onko muitakin maailmanennätyksiä joissa tuulimittaus on tehty vähän sinne päin, mutta epäselvyydet eivät ole kameraan tarttuneet ja siksi ennätys on hyväksytty.

Eikös tuo kiekonheittovalmentaja siirtynyt tuulimittarin eteen tarkoituksella aina kun Pedroso oli hyppäämässä? Näin muistelen lukeneeni jostain. Muiden hyppääjien aikana tuulilukemat oli > 3 m/s kun kukaan ei haahuillut mittarin edessä.

Eli tuulituloshan tuo Pedroson loikka sitten kai oli.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

En tiedä tuosta, mutta Pedroson 8.96m hyppy näkyy tässä videossa (pitäisi alkaa oikeasta kohdasta). Siitä varmaan voi koittaa bongata tuulimittaria ja kiekkomiestä.

EDIT: 60 hyppyä noissa Sestrieren pituus- ja kolmiloikkakisoissa, ja niistä neljä oli sallituissa tuulilukemissa. Kolme noista Pedroson hyppyjä. Kyllähän se vähän haisee. Elinikäisen kilpailukiellon sai seiväshyppyvalmentaja.
Of 60 jumps in the long jump and triple jump events at the high-altitude meeting in Sestriere, only four were registered as within the legal wind speed limit of two metres per second.

Three were Pedroso's, among them his winning leap for which the wind was measured at 1.2 metres per second. FIDAL sources said technical experts using wind tunnel data had estimated the true speed at between three and five metres per second.

Athletics coach Luciano Gemello, a former pole vaulter, was banned by FIDAL for life for obscuring the wind gauge and two event judges, Paolo Gugliemi and Denis Morino, were suspended for three years.

A brief FIDAL statement did not make clear whether the three were suspected of intentionally rigging the jump but Italian newspapers spoke of an "imbroglio" and a "trick".
Athletics-Italians believe Pedroso case is over By Paul Holmes ROME, Nov 22 (Reuter) -
TRACK AND FIELD; Pedroso's World Mark In Long Jump in Doubt - The New York Times
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onhan nuo 9 metriä lähestyvät loikat harvinaisia, mutta aikoinaan Carl Lewis hyppi tuollaisia 8,7-8,8 metrisiä vähän kisassa jos toisessakin. Sikäli on oikeastaan ihmeellisempää kuin Powellin 895 cm hyppy että Lewis ei koskaan hypännyt yli 9 metrin eikä saanut ennätystä itselleen. Sopivasti 2,0 m/s tuulta takaa, ohut ilmanala ja Lewiksen hyppy olisi onnistunut täydellisesti, niin siinä olisi ollut ainekset varmaan johonkin 9,1-9,2 metrin hyppyyn.

On saattanut tuon tehdäkin jo vuonna 1982, mutta punainen lippu nousi yliastutun hypyn merkiksi vaikka jalka osui lankulle hyvän näköisesti ja vahasta ei löytynyt merkkiä. Tässä se hyppy: CARL LEWIS 30 FEET IN LONG JUMP? (1982) - YouTube

Nyt kun sitä Lewiksen haamuhyppyä ei kuitenkaan ole tilastoissa, niin ME on "helposti" parannettavissa sitten kun seuraava Lewiksen tasoinen superlahjakkuus osuu lajin pariin.
 
vitozzius

Jäsen
Nyt kun sitä Lewiksen haamuhyppyä ei kuitenkaan ole tilastoissa, niin ME on "helposti" parannettavissa sitten kun seuraava Lewiksen tasoinen superlahjakkuus osuu lajin pariin.
Jos Echevarría on nyt 19-vuotiaana ainakin vuoden edellä samanikäistä Lewista, niin eikö silloin voida sanoa, että Lewisin tasoinen superlahjakkuus on osunut lajin pariin?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...
Nyt kun sitä Lewiksen haamuhyppyä ei kuitenkaan ole tilastoissa, niin ME on "helposti" parannettavissa sitten kun seuraava Lewiksen tasoinen superlahjakkuus osuu lajin pariin.

Lewis muuten hyppäsin -83 helsingin kisojen finaalissa vain kaksi hyppyä, joista molemmilla olisi voittanut. Toinen hyppy taisi olla joku kolmannen kierroksen 855. Syynä se, että samaan aikaan käytiin 4*100m viestin välierät ja myöhemmin illalla finaali. Oli muuten hieno ilta muutenkin. Italia sai viestissä hopeaa ja moukarin palkintojen jako oli valtava show kun pronssille jäänyt puolalainen sai yleisön sympatiat kyseenalaisesti hylätyn voittoheiton takia. Pari NL:n miestä ylemmillä korokkeilla pitivät käsiä taskussa ja leuan rinnassa kun yleisö piti elämäni suurimman vihellyskonsertin. Jotain penalttia taisi itänaapurin heittäjille tulla tuosta keskuskomitean toimesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös