Lopullisesti tämä kuvio keikahti Nixonin 60-luvun strategiseen valintaan alkaa kalastella äänestäjiä etelävaltioiden valkoisista. Ikävä kyllä nykypäivän republikaanit ovat jakaantunut vahvasti kahtia, on konservatiivinen kaupunkikeskusten väestö ja sitten täysin omassa mielikuvitusmaailmassa elävä teekutsujengi, joka lähinnä ammentaa voimaa peloista ja takapajuisesta ajattelusta.
Lyhyellä tähtäimellä Nixonin strategia toimi erinomaisesti, mutta 2000-luvulla siitä on tulossa yhä tuhoisampi republikaaneille: hyvin aktiivinen ja merkittävä joukko heidän peruskannattajistaan on tekemässä mahdottomaksi kansalliseen enemmistöasemaan pääsemisen. Tämä näkyy tietysti kaikkein selvimmin presidentinvaaleissa, mitkä ovat maan ainoat valtakunnalliset vaalit. Paikallisella tasolla ja puolueen sisäisissä ehdokasvaaleissa tämä taktiikka tuottaa edelleen hyviä tuloksia, mutta se puolestaan on vuodesta toiseen yhä tuhoisampaa koko liittovaltion tasolla. Nyt pelkkä demografia tekee siis jatkuvasti hiljaista työtä demokraattien hyväksi.